Turvallisuus on noussut viimeisten vuosien aikana keskeiseksi megatrendiksi New Yorkin 11.9.2001 terroristi-iskujen jälkeen. Samalla panostukset turvallisuusalan tutkimukseen ja teknologiakehitykseen ovat lisääntyneet voimakkaasti. Ihmiset kokevat eri tavoin turvattomuutta.
Jo pelkästään uhkakuvien esittäminen kansalaisille voi lisätä turvattomuutta ja turvattomuuden tunnetta. Mikä voisi johtaa yleisen turvallisuuden tunteen voimistumiseen yhteiskunnassamme? Mistä voimme löytää ratkaisuja turvattomuuteen ja mitkä tekijät lisäävät kansalaisten turvattomuutta?
Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskus on pitkään ollut mukana turvallisuusalan tutkimustoiminnassa. Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Länsi-Suomen lääninhallituksen poliisiosasto toteuttivat vuosina 2003-2006 yhteishankkeen Tulevaisuus ja Turvallisuus: Poliisin toimintaympäristö muutoksessa (POLTU). POLTU -hankkeessa esille nousi kokonaisturvallisuuden käsite ja tarve verkostomaiselle viranomaisyhteistyölle.
Pelkkä tietojen vaihto voisi estää monia rikoksia ja väärinkäytöksiä yhteiskunnassa. POLTU- tutkimuksessa havaittiin, että mikäli keskitytään vain turvattomuuden tutkimukseen, ollaan aina auttamatta myöhässä. Jotain olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.
Turvattomuudella on useita syitä, joista keskeisin syy liittyy hyvin usein sosiaaliseen syrjäytymiseen. Turvallisuuden tulevaisuus kytkeytyy monin eri tavoin syrjäytymisen syihin ja yhteiskunnan rakenteisiin, jotka edistävät syrjäytymistä eri tasoilla yhteiskunnassa.
POLTU -tutkimuksessa analysoitiin syrjäytymiskehitystä monin eri tavoin. Tarkasteltaessa pelkästään syrjäytymistä ollaan aina myöhässä. Syrjäytymisestä kertovia seikkoja tarkastelemalla voidaan kyllä ennakoida tulevaisuuden turvallisuusuhkia, mutta jos todella halutaan ennakoida turvallisuuden kehitystä, tulee jotakin tehdä jo ennen yksilöiden syrjäytymistä.
Mitä olisi siis tehtävä turvallisuuden hyväksi? Tämä toinen tärkeä näkökulma ohjasi sidosryhmiä keskustelemaan hyvinvoinnista ja ihmisten onnellisuudesta.
POLTU -hankkeen ennakointitutkimuksen päätulos voidaan tiivistää siihen selkeään yleisnäkemykseen, että proaktiivisen turvallisuuden ennakoinnin tavoitteena on viime kädessä edistää ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia. Suomalaisessa yhteiskunnassa toimivien turvallisuusstrategioiden tulisi sisältää konkreettisia toimenpiteitä, jotka keskittyvät ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen ja onnellisuuteen.
Turvallisuusstragioiden tulisikin olla viime kädessä onnellisuusstrategioita. Onnelliset ihmiset tuottavat onnellisuutta ja lisäävät hyvinvointia omassa lähiympäristössään. Onnelliset ja hyvinvoivat ihmiset tukevat turvallisen yhteiskunnan syntyä ja sen edelleen kehittymistä.
Hyvin merkittäväksi turvallisuuden tulevaisuuteen vaikuttaviksi trendeiksi havaittiin POLTU -tutkimuksessa nuorten syrjäytymiskehitys sekä suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina voimistunut eriarvoistumiskehitys.
Viime kädessä turvallisuutta lisätään parhaiten lisäämällä yhteiskunnan hyvinvoinnin perusrakenteita. Hyvinvointia on vaikea korvata kontrollijärjestelmillä kuten turvakameroilla ja aikaisempaa ankarammilla rikosseuraamuksilla. Pelkät tekniset ”palomuurit” eivät johda turvallisuuden lisääntymiseen.
Jos yhteiskunnan hyvinvointi-, tuki- ja turvaverkot pettävät, turvallisuusalan viranomaisten tehtäväksi jää usein vain ikävien jälkien korjaaminen jälkijättöisesti. Yleensä korjaustoimet tulevat tässä vaiheessa liian myöhään ja ovat taloudellisesti erittäin kalliita ratkaisuja veronmaksajille.
Vuonna 2006 julkaistussa POLTU -loppuraportissa esitettiin selkeät johtopäätökset siitä, miten kokonaisturvallisuutta voidaan edistää Suomessa. Hyvinvointi ja kokonaisturvallisuuden takaaminen edellyttää mm:
- sosiaalitoimen riittävää resursointia,
- toimivia mielenterveyspalveluita,
- riittävää päihdetyötä ja huumehoitojärjestelmää,
- tehokkaita työvoimaviranomaispalveluita,
- tasokasta oppilashuoltoa koulutoimessa,
- toimivaa perhe- ja kasvatusneuvolatoimintaa,
- maahanmuuttajien kotouttamista, ja
- vapaaehtoistyön ja viranomaistyön yhteen nivomista.
Kuinka monta Jokelan ja Kauhajoen tragedioiden tyyppistä tapahtumaa täytyy tapahtua ennen kuin nämä laajan asiantuntijajoukon tuottamat POLTU -tulokset ja tutkimuksen johtopäätökset otetaan riittävän vakavasti poliittisten päätöksentekijöiden piirissä?
Kansallisessa turvallisuuspolitiikassa on aika siirtyä turvallisuusstrategioiden ajasta onnellisuusstrategioiden aikaan.
Lauttamäki, Ville (toim.) (2006) Uhkien ennakointia ja hyvinvoinnin kehittämistä.
Kommentit (5)
Minä pelkään paljon enemmän viranomaisten yhteistyötä kuin jotakin Jokelan kaltaista.
Mutta Kaivo-ojahan toteaa, että ”hyvinvointia on vaikea korvata kontrollijärjestelmillä kuten turvakameroilla ja aikaisempaa ankarammilla rikosseuraamuksilla”. Eli ei korosta valvontaa vaan ennaltaehkäisyä.
Toisaalta tuo ”tietojen vaihto” saattaa kuulostaa valvonnalta… Onko tämä, Petja, syy kommentillesi?
Kirjoitin tästä jutun omaan blogiini, mutta laitan sen tähän kokonaisuutena:
Minä olen huolissani.
Olen ollut jo pidemmän aikaa.
Sillä maailma on tullut hulluksi.
Foresight.fi palvelussa oli mielenkiintoinen artikkeli jossa mainitaan :”Tulevaisuus ja Turvallisuus: Poliisin toimintaympäristö muutoksessa (POLTU).”
Jutussa tähdennetään sitä, miten turvallisuusstrategioiden tulisi olla ennen muuta onnellisuus strategioita; torjumalla syrjäytymistä lisätään ihmisten turvallisuutta. Siltä osin olen samaa mieltä.
Mutta siellä taas tuodaan esiin se, että viranomaisyhteistyötä ja tietojen vaihto on jotenkin tärkeää ja kykenee estämään jotenkin rikollisuutta.
Periaatteessahan näin on, mutta lisääkö se oikeasti turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta? Itse koen viranomaiset, heidän niskaan hengittämisen ja hiljalleen syntyvän totaalisen valvonnan huomattavasti uhkaavampana kuin esimerkiksi katuväkivallan. Minusta yksityisyys, saattaisin sanoa syvä yksityisyys, kuuluu keskeisenä kansalaisvapauksiin, ja viranomaisten yhteiset tietokannat ja tietojen vaihto on loukkaus kansalaisvapauksia kohtaan.
Minusta brittiläisen yhteyskunnan väljyys, jossa ihminen voi halutessaan melko tehokkaasti kadota, myös viranomaisilta, antaa tietynlaisen kansalaisturvan, ihminen voi sellaisessa yhteiskunnassa helpommin nollata, aloittaa alusta.
Sitten minä olen huolissani myös tästä ns. onnellisuusstrategiasta.
Onnen tavoittelu on minusta eräs syy ihmisten onnettomuuteen. Kun ihmiset kuvittelevat, että onni on jossakin, sen tavoittelu tekee heistä onnettomia. Onni on kuin se tarinan lintu, joka laulaa kämmenellä, kunnes pistää käden nyrkkiin.
Mutta ihmisen on mahdollista olla tyytyväinen, tyytyväinen ilman suurta onnea ja tavoittelua.
Ollakseen tyytyväinen, ihmisen tulee saada jonkinlainen käsitys omasta asemastaan yhteisössä, kokea olevansa tarpeellinen ympäristölle ja kokemus siitä, että voi jotenkin vaikuttaa omaan elämäänsä. Viranomaisten tietojen vaihto ja yhteistyö ihmisen ylitse siirtä ihminen elämän hallintaa entistä enemmän viranomaisille ja antaa vaikutelman jonkinlaisesta holhouksesta, joka ei paranna ihmisen mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.
Tästä tuli mieleeni Vesalan Aarrepuiston remontti joitakin vuosia sitten.
Sen saneerauksen yhteydessä viranomaiset kävivät sylkemässä asukkaiden silmille, järjestämällä asukkaille mahdollisuuden tehdä esityksiä puiston saneerauksen suhteen. Yksikään asukkaiden esityksistä ei toteutunut, eikä tämän kyselyn jälkeen sitten oltu mitenkään yhteydessä asukkaisiin. Asukkaat kokivat että koko alkuperäisen ideakyselyn tarkoitus oli osoittaa Vesalan asukkaille, ettei kunnan hallinnossa ole mitään sijaa kansalaismielipiteelle.
Hei Petja,
kiitos kommentistani. Monessakin mielessä onnellisuuden tavoitteleminen on ongelmallista, mutta kirjoituksessani perusajatuksena oli se, että onnelliset ihmiset eivät koe tarpeelliseksi toimia kuten Kauhajoella ja Jokelassa tekojen tekijät toimivat. Motivoituminen onnen tavoitteluun on kuitenkin sinänsä haasteellinen asia kuten esität. Ihmisiä ei pitäisi osallistuttaa jos heidän esittämiään mielipiteitä ei oteta todella huomioon. Olen täysin samaa mieltä tästä asiasta.
Ihmisten turvallisuuden tunteen kannalta on hyvin olennaista, että he ymmärtävät mitä maailmassa tapahtuu. Nykyinen teknis-taloudellinen murros sekä siihen liittyvä talouskriisi ovat asettaneet tämän ymmärryksen koetukselle. Useimmat meistä ovat enemmän tai vähemmän hämmentyneitä maailman menosta ja omaa tulevaisuuttakin on usein vaikea arvioida. Väittäisin, että tämä luo ihmismieliin epämiellyttävää epävarmuutta, psykologien kielellä kognitiivista dissonanssia. Osa tästä epävarmuudesta johtuu siitä, ettei ihmisillä ole positiivisia tulevaisuudenkuvia tai visioita siitä, mitä heitä murroksen ja kriisin jälkeen odottaa. Muutos tuntuu uhalta, jos edessä on vain usvaa. Positiiviset tulevaisuuden visiot voisivat siis täydentää POLTU-hankken loppuraportissa ehdotettuja toimenpiteitä turvattomuuden vähentämisessä. Ihmisten onnellisuuden ja hyvinvoinnin tulisi olla sellaisten visoiden ytimessä.