Finanssimarkkinoiden kriisi on pakottanut valtiot luopumaan 20-30 vuotta harjoitetusta laissez faire -politiikasta. Rahoitusmarkkinoita ryhdytään todennäköisesti ohjailemaan aiempaa tiukemmin. Hiipuvaa tuotantoa ja uhkaavaa työttömyyttä torjutaan julkisen vallan toimin, yrityksiä pelastetaan mittavin tukiaisin.
Järjestelmän kriisi muodostaa katkoksen menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Kriisin aikana muotoutuu se, miltä tulevaisuus tulee jonkin aikaa näyttämään – ainakin seuraavaan kriisiin asti. Tämän kriisin aikana Yhdysvalloissa ja Euroopassa veronmaksajien tulevista tuloista on merkittävä osa kanavoitu rahoituslaitosten vastuiden hoitamiseen. On edelleen pitkälti avoin kysymys, millaisen tuoton veronmaksajat tulevat tälle sijoitukselleen saamaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa julkisen vallan rahoituksella pelastetut pankit ovat suunnitelleet mittavien osinkojen maksamista omistajilleen.
Pankkitukien lisäksi valtiot ovat päättäneet avustaa ainakin yhtä perinteistä teollisuudenalaa eli vaikeuksiin ajautunutta autoteollisuutta. On selvää, että autotehtaiden sulkeminen johtaisi työttömyysprosentin huimaan kasvuun etenkin tehdaspaikkakunnilla, mutta on silti kysyttävä, onko viisasta kohdentaa varoja ympäristöä tuhoavaan teollisuuteen? Eikö pikemminkin ole niin, että mitä vähemmän autoja valmistetaan, sen parempi ihmiskunnan kannalta?
Autoteollisuuden miljardien vaihtoehtoinen sijoituskohde olisi esimerkiksi ympäristöteknologian kehittäminen. Autoteollisuudesta työttömäksi jääneille voitaisiin tarjota koulutusmahdollisuuksia uusiin tehtäviin. Ylipäätään finanssikriisi voitaisiin hyödyntää siten, että kannattavuuden rajamailla häilyvien ja ulkoisvaikutuksiltaan haitallisten yritysten annettaisiin kaatua ja tilalle syntyneeseen tyhjiöön luotaisiin uutta, edistyksellistä ja ekologista tuotantoa.
Mutta ei. Talouselämän lobbarit ovat ilmeisesti olleet liian vahva joukkio sivuutettavaksi noin vain – etenkin kun länsimaissa tällä hetkellä vallassa olevat hallitukset ovat muutenkin kuunnelleet herkällä korvalla teollisuuden intressejä. Valtiot ovat tässä kriisissä olleet menneen aikakauden rakenteiden pönkittäjiä enemmän kuin tulevaisuuteen katsovia, yksityisintresseistä riippumattomia poliittisia toimijoita.
Talouskriisi sitoo yhä enemmän valtioiden resursseja. Ekokatastrofin torjuntaan on siis käytössä yhä vähemmän resursseja, mikäli talouskriisistä selviämistä ei rakenneta osaksi ekologista rakennemuutosta. Ekologisten kysymysten kärjistyminen tehnee lähivuosina yhä ilmeisemmäksi sen, että talouskriisin yhteydessä valitut toimintamallit ovat olleet ongelmallisia. Mikäli ennustan oikein – ja tämähän on ennakoimiselle omistettu sivusto – nykyinen taloudellinen kriisi tulee johtamaan ristiriitaan ekologisten reunaehtojen kanssa ja edelleen tästä seuraavien sosiaalisten ristiriitojen kärjistymiseen.
Talouskriisi saattaa siis johtaa yhteiskunnalliseen, ekologis-sosiaaliseen kriisiin, josta ainoa ulospääsy on todellinen ekologis-sosiaalinen rakennemuutos.
Lisää samasta aiheesta
- Laosin tulevaisuus on haasteita täynnä
- Reimagining Japan: The Quest for a Future That Works
- Laurence Smithin yleisöluento 31.8. klo 17
- Uusi kuukauden kysymys: Taloustilanne ja kuluttaminen
- Maailmantalouden ja Euroopan tulevaisuuden näkymiä ennen vuotta 2025
Olen samaa mieltä nykyisen kriisinhallinnan lyhytjänteisyydestä. Joseph Schumpeter kritisoi aikoinaan Keynesin ”Yleistä teoriaa” siitä, että se olettaa markkinatalouden perusrakenteiden olevan kunnossa, kun hänen mielestään juuri rakenteiden muutos on kapitalismin syvin olemus. Teollisuusmaiden rakenteelliset uudistumishaasteet ovat nyt pääosin hautautuneet akuutin kriisin alle, vaikka ne takuuvarmasti löytyvät edestämme myös tulevaisuudessa, todennäköisesti aiempaa akuutimpina. Ympäristöongelmien lisäksi kestävää ratkaisua odottavat mm. yhteiskuntien sisäinen ja niiden välinen polarisaatio, talouden rakanteiden sopeutuminen globalisaatioon, tietoyhteiskunnan taito-, regulaatio-, ym. haasteet, julkisen sektorin yhteiskunnallisen roolin ja toimintamallien uudistaminen, vauraan yhteiskunnan uudet hyvinvointihaasteet, jne. Akuutin kriisin hoidon ja elvytyksen lisäksi tarvitaan myös pidemmän aikavälin yhteiskunnallisten haasteiden ja mahdollisuuksien pohdintaa. Minkälainen yhteiskuntamalli olisi taloudellisesti, ekologisesti ja hyvinvoinnin kannalta kestävällä pohjalla tulevisuudessa? Haasteena on näiden kolmen kestävyyden samanaikainen saavuttaminen.