Pääsisältö Haku

Foresight.fi

Kansallinen ennakointiverkosto nostaa suomalaisen yhteiskunnan uudet haasteet ja mahdollisuudet keskusteltaviksi, tutkittaviksi ja päätettäviksi. Foresight.fi on avoin kohtaamispaikka asiantuntijoille, päätöksentekijöille ja tulevaisuuskeskustelusta kiinnostuneille kansalaisille.

Livesimulaatiot - varautumista ennakoitavaan

19.1.2009

Livesimulaatiot eli materiaalisessa todellisuudessa tehtävät ennakointiharjoitukset ovat oikeastaan paras tapa yrittää ennakoida, mitä voi tapahtua ja miten toimia sitten kun jotain tapahtuu todella.

Tuore esimerkki on hiihtohissien jumiutuminen Rukalla. Oletettavasti pelastusoperaation sujuvuutta paransi se, että tapahtuma on livesimuloitu Rukalla usein, viimeksi reilua kuukautta aiemmin.

The Institute for the Future järjesti taannoin mielestäni erittäin kiintoisan livesimulaation After Shockin. Los Angelesissa olisi ollut maanjäristys, mitä ei sinänsä ole järin ennakoimatonta.

Pointtina oli kuitenkin perinteisten viranomaisharjoitusten sijaan kansalaisten välisen kanssakäymisen simulointi viestintäinfran romahdettua. Miten toimivat tekstiviesti, Twitter, wlanit? Millaisia uusia viestintätapoja ihmiset keksivät?

Toisaalta tästä on käytännönkin kokemuksia. Esimerkiksi Katrinan jälkeen 2005 sanfranciscolaiset toimivat käsittämättömän luovasti ilman infraa ja myös pystyttäen ad hoc viestintäverkkoja, jopa pelastusministeriö FEMA:a hämmentäen.

Simulaatiot eivät sellaisenaan tietenkään ratkaise kaikkea. Niissä voidaan harjoitella vain sitä, mitä osataan ennakoida.

Maailmalle olisi tarjoutunut loistava mahdollisuus saada ideoita siitä, miten yhteiskunta voisi ennakoida ennakoimatonta ja varautua siihen. 9/11-iskun jälkeen Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen, sotilaallinen mutta innovatiivinen Darpa-yksikkö kehitti ns. FutureMAP-hanketta. Darpalla oli näppinsä muun muassa netin keksimisessä.

FutureMAPissa kuka tahansa olisi voinut heitellä nettiin ja ikään kuin pörssiin erilaisia yhteiskuntaa - ja erityisesti USA:a - uhkaavia skenaarioita. Näiden uhkakuvien toteutumisen todennäköisyyttä olisi arvioitu ja niistä olisi lyöty aivan samoin kuin muissakin ennakointipörsseissä, kuten newsfuturesissa.

USA:n poliitikot kuitenkin tyrmäsivät hankkeen. Heidän mielestään terroristit olisivat saaneet siitä ideoita. Itse näen asian tyystin päinvastoin.

9/11 jälkeen muun muassa teknothrilleristi Tom Clancyn arvioidaan ennakoineen 9/11 -iskun eräässä teoksessaan.Yhtä hyvin voisi todeta, että Nostradamus ehti ensin.

Pikemminkin, entä jos kaikkien hullujen ja innovaattoreiden uhkakuvaideat olisivat julkisesti nähtävillä netissä ja niiden todennäköisyys kollektiivisesti arvioitavissa? Mikä voisi olla parempi tapa keksiä ennakoimatonta ja saada ideoita uudentyyppisiin livesimulaatioihin?

Itseäni kiinnostaa myös, miten simulaatioita saataisiin paremmin kansalaisten harjoiteltaviksi. Useimmat suomalaisetkin livesimulaatiot perustuvat pääasiassa viranomaisten yhteistyön kehittämiseen. Sen verran edistystä on tapahtunut, että järjestäjät ovat keksineet ottaa mukaan muun muassa larppaajia eli live-roolipelaajia, jotka näyttelevät erityyppisiä ihmisrooleja.

Voi kuulostaa älyttömältä, mutta yksi lähestymistapa ovat konsoli- ja tietokonepelit. Väkijoukkojen käyttäytymistä on opittu mallintamaan jo joissain peleissä hallitsematon väkijoukko on jo keskeisessä roolissa pelissä.

  • Jaa kirjanmerkki