Kuukauden teemana on ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen rajapinta. Kärjistetysti ennakoinnin voidaan todeta olevan käytännönläheistä tulevaisuustutkimusta. Oikeutetusti tällöin riskinä on tulevaisuustyöskentelyn kutistuminen normaaliksi toiminnan suunnitteluksi, jota niin yksilöt, organisaatiot kuin yhteiskunnatkin jatkuvasti tekevät. Suunnittelun aikajänteet voivat kattaa minkä tahansa ajanjakson tunnista vuosikymmeniin. Kaikki suunnittelu ja päätöksenteko eivät ole ennakointia, mutta kaikki päätöksenteko voi hyötyä ennakoinnista.
Blogissa on myös käyty keskustelua sosiaalisesta mediasta. Tämä käänsi omat ajatukseni ennakoinnin ja tulevaisuustutkimuksen perinteiselle kotikentälle eli uusien teknologioiden aiheuttamiin merkittäviin murroksiin, murrosten ennakointiin ja seurannaisvaikutusten pohdintaan. Historia on täynnä lukemattomia esimerkkejä siitä kuinka teknologiamurrokset tai niiden vaikutukset ovat yllättäneet parhaimmatkin ajattelijat. Jotta ennakointi tuottaisi tietoa päätöksentekijöiden tueksi, on kyettävä tuottamaan sen todennäköisimmän tai arvattavan tiedon rinnalle suurempi määrä myös yllätyksiä ja ajatusten ravistelua.
Uskon, että ennakointityössä tule lähivuosina painottumaan ennakkoluuloton ja visioiva tulevaisuudentutkimus. Talouden turbulenssin kasvaessa usko suunnitelmatalouteen horjuu ja ”thinking unthinkable” on ehkä helpompaa kuin vakaan nousukauden aikana. Edellisen laman aikoihin suuressa suosiossa oli kaaosteoria, jonka lohduttavia sanomia ovat, että kaoottistenkin systeemien keskeltä löytyy suvantoja ja että kaoottisesti käyttäytyviä järjestelmiä ei voi ohjata ja hallita niiden reagoidessa rajusti pieniin muutoksiin. James Gleickin vuonna -90 suomennetun Kaaos-kirjan takakannessa todetaan, että ”Kaaosteoria on kolmas suuri (vuosisadan) läpimurto. Se on parhaillaan syntymässä. Kaaosteoria tuo järjestyksen näennäisesti kaoottisiin tapahtumiin, kuten säähän ja talouselämään.” Järjestystä emme ole tässä parinkymmenen vuoden aikana saaneet, mutta syklien seuratessa toisiaan on syytä tuoda myös ennakointityöhön taas lisää kaoottista särmää.
Kommentit (5)
””Kaaosteoria on kolmas suuri (vuosisadan) läpimurto.”
Valitettavasti asia ei ole noin. Ensinnäkään ei ole olemassa mitään kaaosTEORIAA ja toisekseen sitä on voitu käyttää vain lelusysteemeihin. Perhosensiipimetaforankin on puhdasta hömppää.
Toisekseen bifurkaatioita on jopa väikkäreissä käytetty täysin väärin käsitettyinä.
Arvelisin, että Marin tavoitteena on korostaa asioiden ennakoimattomuutta, jolloin tavanomainen suunnittelu ei riitä. Ei siis niinkään promota kaaosteoriaa. Mutta tämä on siis vain oma arvaukseni.
Vasta lomilta palattuani ehdin katsomaan blogia ja vahvistan Riitan arvauksen. Tarkoitus oli vähän pilke silmäkulmassa toivoa ennakointiinkin vähän enemmän ennakoimattomuutta.
Ehkä Lauri Gröhn voisi päivittää näkemystään systeemiteoriasta. Gradusi julkaisemisen jälkeen alalla on tapahtunut paljon. Systeemiteriahan jakaantuu 4 neljään osa-alueeseen: (1) Yksinkertaisten systeemien teoria, (2) kausaalisten systeemien teoria, (3) kompleksisten systeemien teoria ja (4) kaoottisten systeemien teoria. Nämä kaikki systeemiteorian alueet ovat ihan varteenotettavan tieteellisen tutkimuksen alueita.
Epäilemättä. Mutta ”kaaosteoriasta” liikkuu lukemattomasti hömppää. Suomessa ns. tulevaisuudentutkijat ovat myös harrastaneet sellaista. Luulisi, että tutkijoilla olisi eeettinen velvollisuus oikaista enimmät väärikäsitykset. Voisi vaikka kertoa, että perhosefekti on hömppää.