Ennusteet, ennakointi ja tulevaisuudentutkimus

Ennakointi, kuten jo blogissa todettu on tulevaisuudentutkimuksen käytännöllisempi lähestymistapa. Tulevaisuudentutkimus taas on tieteenala, jossa käsitteellisillä perusteilla ja metodiikalla sekä sen kehittämisellä on keskeinen sija. Nämä ”synonyymit” kulkevat luonnollisesti käsi kädessä, ennakoinnissa voidaan kehittää menetelmiä ja tekniikoita, joita sitten tarkastellaan ja kehitetään tulevaisuudentutkimuksen lähtökohdista, ja toisinpäin. Tieteenalan kehityksen näkökulmasta tämä on sinänsä hyvä; käytännönläheiset sovellukset testautuvat päätöksenteon apuvälineinä ja tulevaisuudentutkimuksen tieteelliseen tarkasteluun nousee ennakointivälineitä, joita tieteen kritiikki testaa.

Ennusteiden, ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen suhde toisiinsa on mielenkiintoinen. Perusasiahan on, että tulevaisuuden ennakointi ei ole ennustamista, vaan vaihtoehtojen pohjalta tehtävää ennakointia, vaikutusarvioita ja johtopäätöksiä siitä, mihin suuntaan tulevaisuutta halutaan ja voidaan (pro)aktiivisesti rakentaa. Puhutaan yleensä toivottavasta, todennäköisestä ja mahdollisesta tulevaisuuskehityksestä. Ennusteet todennäköisinä, business-as-usual tulevaisuudenkulkuina ovat eräänlaisia passiivisia tulevaisuudentilan kuvauksia, joilla on myös sijansa tulevaisuusajattelussa.

Ennusteet ovat nimittäin välttämättömiä tavoitteellisen toiminnan (valintojen, tekojen, päätösten) suunnittelussa. Ja ennusteita käytetään luonnollisesti ennakoinnin tietopohjana. Tällöin on tärkeää, että ei keskitytä vain yhden mallin antamiin ennustetuloksiin, vaan tutkimuskohdetta / haastetta lähestytään eri lähestymistapojen ja menetelmien synteesinä, jolloin saadaan katettua mahdollisimman paljon tutkittavan kohteen ”mahdollisista tulevaisuuksista”.

J Scott Armstrong esittää kirjassaan ”Principles of forecasting”, joka nimestään huolimatta on puhtaasti ”foresight” lähestymistapaa käsittelevä kuin ennustamiseen keskittyvä, ainakin kolmea lähestymistapaa tulevaisuuden tarkasteluun;

1. asiantuntijaperustaisia skenaariomenetelmiä (esimerkiksi Delfoi-tekniikka),
2. trendien jatkamista tulevaisuuteen (projektiot yksinkertaisemmilla matemaattisilla malleilla, ennusteet), sekä
3. politiikkaorientoitunut what if – mallinnus, jossa mallin antamien rajojen puitteissa rakennetaan erilaisia politiikkaskenaarioita ja tarkastellaan eri skenaario-oletusten valossa mallin antamia tuloksia, vaikutusarvioita (mallinnus perustuu usein ekonometriaan ja tilastolliseen informaatioon).

Näiden eri lähestymistapojen ja menetelmien yhdistäminen samaan ”ennakointihankkeeseen” on haasteellista, mutta toteutuessaan luo vahvemman ja moniulotteisemman perustan esimerkiksi skenaarioiden luonnille.

• Jaa kirjanmerkki