Kansallisen ennakointiverkoston (KEV) ohjausryhmä tuotti kymmenen kohdan teemalistan helmikuun kokouksessaan. Teemat on esitelty lyhyesti maaliskuun teemana.

Kaksi ensimmäistä teemaa, vastuulliset valinnat ja nettisukupolven työeetos, ovat tämän kevään ohjelmassa. Molemmista järjestetään työpaja. Vastuullisia valintoja eli downshifting-teemaa tutkiva ryhmä aloittaa aiheensa parissa 25.3. Nettisukupolvea tutkaillaan toukokuussa. Molempien ryhmien raportit valmistuvat kesällä, ja ne jaellaan näillä sivuilla.

Kaiken kaikkiaan Foresight.fi on alkuvaikeuksien jälkeen päässyt hyvään vauhtiin. Kävijämäärät ovat kasvaneet ja kommentointi lisääntynyt. Viimeisen kuukauden aikana sivuilla on käyty yli 1200 kertaa, ja keskimäärin on selattu yli neljää sivua per käynti.

Sivustoa kehitetään edelleen, ja minun lisäkseni puikoissa on Marjut Mutanen, joka aloitti Sitrassa maaliskuun alussa.

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*