Ilmeisesti talouden taantumasta kirjoitetaan niin paljon muualla, että foresight-bloggarit ovat jättäneet tämän aiheen lähestulkoon käsittelemättä. Kuitenkin talouden ennustaminen juuri nyt sekä ennusteiden epäonnistuminen ennen viime syksyä ja sen kuluessa antaisi aihetta mitä suurimpaan ennakointi- ja ennustekriittiseen pohdintaan.
Talousennusteet työllistävät lukemattomia ihmisiä ympäri maailman. Kuitenkin nyt kun niitä eniten tarvittaisiin, ne ovat lähes hyödyttömiä. Viime syksynä veikattiin vaatimatonta 0,5 prosentin notkahdusta tälle vuodelle, nyt ETLA ennustaa jo 6,5 %:n pudotusta BKT:hen. Aika merkittävä ero, varsinkin jos on tekemässä investointipäätöksiä. ETLA:n luku ei edes ole viimeinen totuus – on nimittäin jonkinlainen todennäköisyys, että maailma vaipuu 1930-luvun kaltaiseen suureen lamaan massatyöttömyyksineen, kuten Sixten Korkmankin toteaa tämän päivän Taloussanomissa.
Hallitsemattomien investointien talous on ennustamatonta. Hallittu talous olisi ennustetumpaa. Pitäisikö siis talouden hallintaa parantaa, jos kerran parhaatkaan aivot eivät pysty tässä järjestelmässä tuottamaan kelvollisia ennusteita?
Voi myös olla, että makrotaloustieteen perusteet edellyttävät tarkistamista. Yleensä tieteellistä teoriaa päivitetään, jos sen tuottamat ennusteet ovat merkittävällä tavalla ja toistuvasti ristiriidassa toteutuneen datan kanssa. Millaisen tieteellisen paradigman ohjaamana laaditaan esimerksi Suomen valtion talous- ja budjettipolitiikka? Onko se ollenkaan, lähelläkään totuutta? Voidaanko kyseisen paradigman alkuolettamuksia pitää uskottavina? Onko kapitalistisen talouden historiallinen syklisyys otettu riittävällä tavalla huomioon? Siinä muutama kysymys, joka tässä massatyöttömyyttä odotellessa on noussut mieleen.
Immanuel Wallerstein esitti jo viime lokakuussa, että kapitalistinen kasautumisprosessi on edennyt pisteeseen, josta se ei enää voi jatkua, koska pääoma ei yksinkertaisesti enää tuota tarpeeksi. Edessä on ehkä 20-50 vuoden kaoottinen jakso, jonka kuluessa uusi, kapitalismin jälkeinen maailmanjärjestelmä muotoutuu. Tämän järjestelmän rakennepiirteitä koskeva poliittinen kamppailu on Wallersteinin mukaan parhaillaan käynnissä. Vaikka Wallersteinin analyysi ei osuisikaan aivan kohdalleen, tässä tilanteessa ns. valtavirtataloustieteen asema vaikuttaa kieltämättä aiempaa vähemmän vankalta verrattuna kilpaileviin lähestymistapoihin.
Lisää samasta aiheesta
- Laosin tulevaisuus on haasteita täynnä
- Reimagining Japan: The Quest for a Future That Works
- Laurence Smithin yleisöluento 31.8. klo 17
- Uusi kuukauden kysymys: Taloustilanne ja kuluttaminen
- Maailmantalouden ja Euroopan tulevaisuuden näkymiä ennen vuotta 2025
Talouden ja yhteiskunnan pitkien syklien tutkimus antaa talouskriisiin uuden näkökulman ja historiallisen perspektiivin. Pitkien syklien viitekehyksestä tulkittuna nykyinen kriisi johtuu maailmantalouden uusien teknologioiden ja toimintamallien sekä yhteiskunnan perinteisten elämäntyylien, instituutioiden ja rakenteiden välille syntyneiden ristiriitojen kärjistymisestä. Esimerkkejä näistä ristiriidoista ovat mm. ympäristöongelmat, yhteiskunnallisen polarisaation kasvu, julkisen sektorin muutospaineet, tietoyhteiskunnan leviämiseen liittyvät ongelmat sekä vauraiden yhteiskuntien uudenlaiset hyvinvointiongelmat. Finanssimaailman kriisi ei siis olekaan talouskriisin perimmäinen syy vaan oire laajemmasta historiallisesta paradigman muutoksesta. Tämä korostaa em. rakenteellisten ongelmien ratkaisemisen merkitystä kriisistä selviämisessä. Elvytys ei yksin riitä.
Oletko Timo siis myös sitä mieltä, että koko systeemi muuttaa luonnettaan eli että kapitalismin tilalle tulee muu paradigma?
En usko, että kapitalismi loppuu vaan muuttaa luonnettaan - syntyy uusi sosio-ekonominen paradigma. Näin kävi sekä ensimmäisen että toisen teollisen vallankumouksen jälkeen, ja käy varmaan nytkin. Suomella on mielestäni hyvät edellytykset olla uuden paradigman edelläkävijä. Aiemmissa murroksissa edelläkävijät ovat menestyneet parhaiten uudessa toimintaympäristössä.
Uusi paradigma syntynee kasvavien tarpeiden ja kysynnän ympärille. Uskon, että tällaisia tyydyttämättömiä tarpeita ja kysyntää liittyy ihmisten arjen hyvinvoinnissa tapahtuviin muutoksiin, joita ymmärrämme niitä vielä huonosti kokonaisuutena. Pirstaletietoa kyllä löytyy. Suomella on kuitenkin hyvää perusosaamista ja -toimintaa hyvinvoinnin alueella. Jatkossa pitää kiinnittää enemmän huomiota subjektiiviseen, kansalaisten arjessaan kokemaan hyvinvointiin.
Juuri näin. Uuden hyvinvoinnin käsite on keskeinen. On myös tärkeää miettiä, millaisessa sosioekonomisessa järjestyksessä hyvinvointi voi toteutua. Kapitalismin yksi ongelma on ollut tuotteistettavissa olevien tarpeiden tyydyttäminen muiden tarpeiden kustannuksella. Itse tuotteistamisen prosessikin voi kokonaisuutena luoda enemmän pahoinvointia kuin hyvinvointia. Toisaalta jos tuotteistamiseen perustuva kapitalistinen järjestelmä on törmäämässä rajoihinsa, uuden sosioekonomisen järjestyksen pitäisi olla jotakin muuta. Kukaan ei tiedä mikä tämä vaihtoehto olisi, mutta selvää on että valinnat täytyy tehdä tarjolla olevista vaihtoehdoista, unohtamatta sitä tosiasiaa että yhteiskuntajärjestys muotoutuu aina eri ihmisryhmien välisen poliittisen kamppailun tuloksena.
Eilen julkaistut EVA:n talousskenaariot täytyykin lukea myös tästä näkökulmasta. Mitä talousnotkahduksen jälkeen tuleekaan?
Minusta kaikki julkisuudessa esitetyt skenaariot ovat säälittävän yltiöoptimistista huuhaata.
Todellisuudessa yhteiskunta lipuu seuraavan kahdenkymmen vuoden aikana kurjistumisen kierteeseen, joka parhaimmillaan johtaa totalitarismiin, nälänhätiin ja keskitysleireihin.
Talousjärjestelmän savijalat, kalalantojen häviäminen, kasvihuoneilmiö, metsien hävitys, veteen karanneet hormonit, koko hoito…
Petja, EVA esitti aika huonojakin skenaarioita…