Kansainvälisessä toimintaympäristössä maat ja yritykset erikoistuvat kunkin toimijan keskittyessä ydinosaamisalueisiinsa. Myös suomalaisen korkeakoulujärjestelmän on vastattava haasteeseen. Ja töitä todella piisaa, jotta korkeakouluverkosta saataisiin karsittua turhat päällekkäisyydet ja kukin toimija keskittyisi vahvuuksiinsa.
Esitys tekniikan alan työnjaon järkeistämisestä
Perusteltua on aloittaa työ tekniikan korkeakoulutuksesta, joka on kriittinen osa kansallista huoltovarmuutta. Lähes joka neljäs korkeakouluopiskelija Suomessa opiskelee tekniikan alalla. Tekniikan sidosryhmät ovatkin olleet asiassa aloitteellisia ja tehneet suunnitelman korkeakoulujen työnjaon järkeistämisestä.
Yhteistyöryhmä esitti jo aiemmin opetusministerille luovutetussa teknillisen korkeakoulutuksen strategiassa (pdf) tutkinnonanto-oikeuksien vähentämistä insinöörikoulutuksessa nykyisestä 21:stä noin 15 yksikköön ja diplomi-insinöörikoulutuksessa nykyisestä 7:stä 5–7 yksikköön.
Strategian täsmentämiseksi valmistunut profiilikartta sisältää tekniikan alan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiilikuvaukset, koulutustarjonnan maantieteellisesti koulutusohjelmittain sekä tilastovertailut muun muassa yksiköiden vetovoimasta, kansainvälisyydestä ja valmistuneiden työllistymisestä. Yhteistyöryhmä on määritellyt kriteerit toimivalle tekniikan korkeakoulutusta tarjoavalle kampukselle.
Kriteeristö hyvälle kampukselle
Jokaisen yksikön on esityksen mukaan täytettävä kriteerit nuorisokoulutuksessa vuoteen 2015 mennessä. Kriteeristö on luotu erityisesti tekniikan alan korkeakoulutusta silmällä pitäen, mutta pienellä valmistelutyöllä kriteeristö olisi sovellettavissa laajemminkin korkeakoulutukseen.
Kriteeristössä mitattavia osa-alueita on kaikkiaan kymmenen. Työllistymisen kriteereistä yhtenä esimerkkinä on se, että jokaisen valmistuvan edellytetään työllistyvän vaatimustasoltaan koulutusta vastaaviin tehtäviin. Hakijoita aloituspaikkaa kohden edellytetään olevan yli 1,5 suomenkielisissä koulutusohjelmissa ja täyttöaste eli aloittaneet per aloituspaikka vähintään 1.
Tietty poikkitieteellisyys on välttämätöntä toimivalla kampuksella niin tekniikan alojen kesken kuin muiden tieteiden kanssa, joten vaatimuksena on että tekniikan opiskelijoita kampuksella on yli 500 ja muiden alojen opiskelijoita myös yli 500. Aloituspaikkoja koulutusohjelmissa on oltava keskimäärin vähintään 40 ja tekniikan koulutusohjelmia enemmän kuin 1.
Yhteiskuntavuorovaikutuksen kriteereissä mitataan esimerkiksi ulkopuolisten rahoituksen ja yrittäjien osuutta. T&K:n ja opetuksen vuorovaikutuksessa kriteereinä on muun muassa tieteellisten julkaisujen määrä opetushenkilötyövuotta kohti ja opiskelijoiden osallistuminen tutkimusryhmiin.
Työllistymistilastot ja vetovoima hurjaa luettavaa
Työllistymistilastot joidenkin koulutusohjelmien ja ammattikorkeakoulujen osalta ovat hurjaa luettavaa. Etenkin, kun viimeisimmät saatavilla olevat tilastot mittaavat noususuhdanteen tilannetta vuonna 2006. Tällöin Suomessa oli 31 insinöörikoulutusohjelmaa, joissa työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen oli yli 10 %. Yliopistoista löytyi yksi tällainen koulutusohjelma.
Nuorisoasteen vetovoimatilastot taas korostavat ongelmatilannetta erityisesti yliopistoissa. Tilastot ovat tuoreita, vuodelta 2008. Viidessä yksikössä seitsemästä ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden on alle 1,5 – heikoimmillaan keskimäärin 0,5. Aloituspaikkoja tavoitteeseen verrattuna jää täyttämättä neljässä yksikössä seitsemästä. Ammattikorkeakouluista lähes puolet 21 yksiköstä yltää suomenkielisissä koulutusohjelmissa vähintään 1,5 keskimääräiseen hakijaan aloituspaikkaa kohden. Aloituspaikkoja jää kuitenkin täyttämättä tavoitteeseen verrattuna myös noin kolmasosassa ammattikorkeakouluista.
Päänavaus alakohtaiselle työlle
Toivottavasti teknillisen korkeakoulutuksen kansallinen profiilikartta on päänavaus laajemmallekin alakohtaiselle korkeakoulutuksen strategiatyölle ja korkeakouluverkon järkeistämiselle. Ainakin kauppatieteissä valmistellaan tietääkseni vastaavantyyppistä yhteistyömallia.
Profiilikartta on tehty ensisijaisesti koulutuksen laadun parantamisen työkaluksi. Samalla kartta tekee korkeakouluyksiköiden strategioita näkyväksi eri sidosryhmille. Parasta olisi, jos työn tuloksena korkeakoulut oma-aloitteisesti tekisivät johtopäätöksiä keskittymisestä vahvuusalueilleen. Opetusministeriölle ja poliittisille päättäjille profiilikartta tarjoaa tarpeellista tietoa koulutuksen rakenteelliseen kehittämisen tueksi.
Nyt tai ei koskaan
Varmaa on, että päätösten tekemisessä vaaditaan vahvaa poliittista tahtoa ja uskallusta niin yksittäisen yksikön johdon kuin kansallisenkin tason näkökulmasta. Jos uskallusta ei löydy, kärsii kuitenkin koulutuksen laatu ja julkisten koulutusresurssien käytön tehokkuus. Siihen Suomella ei ole varaa.
Hyvinvoinnin turvaamiseksi maailmanlaajuisissa osaamisolympialaisissa on otettava finaalipaikka. Maailmassa valmistuu vuosittain yli miljoona insinööriä, joista Suomessa noin 8000. Määrässä emme voi kilpailla; ainoa mahdollisuutemme on ylivoimainen koulutuksen laatu.