Oras Tynkkynen ja berliiniläinen tutkija ja aktivisti Tadzio Müller väittelivät ilmastopolitiikasta viime torstaina Vanhalla ylioppilastalolla. Väittely oli osa Vasemmistofoorumin, Attac HY:n ja kumppaneiden järjestämää suurta Kapitalismi ’09 –tapahtumaa.
Debatin aihe oli lyhyesti seuraava. Müller kiisti, että markkinainstrumenttien hyödyntämiseen perustuva ohjailupolitiikka (päästökauppa tms.) voisi olla merkittävä tekijä ilmastonmuutoksen rajoittamisessa. Viime aikoina ainoastaan reaalisosialismin romahdus ja nykyinen talouslama ovat merkittävästi alentaneet kasvihuonekaasujen päästöjä, kun sen sijaan Kioton sopimuksella on ollut vain marginaalinen merkitys. Müllerin mukaan tämä osoittaa, että talouskasvun hyväksyvät markkinatoimet tekevät ilmastosta bisnestä, mutta eivät toteuta varsinaista tarkoitustaan eli torju ilmastonmuutosta. Tähänastisen evidenssin valossa ainoastaan talouskasvusta luopuminen voi pysäyttää ilmastonmuutoksen.
Oras Tynkkysen mukaan puolestaan tulee käyttää niitä keinoja, jotka ovat todellisuudessa käytettävissämme. Markkinat toimivat kuin judo: jotta voisi voittaa niiden ulkoisvaikutukset, kuten ilmastonmuutoksen, kaikkein tehokkainta on käyttää markkinamekanismeja niitä itseään vastaan. Tynkkysen mukaan esimerkiksi Kööpenhaminan ilmastokokouksen vastustaminen olisi haitallisinta, mitä ympäristölle ja ilmastolle voidaan tässä tilanteessa tehdä.
Tynkkynen myös syytti Mülleriä loogisesta virhepäätelmästä: vaikka markkinatoimet eivät vielä ole purreet ilmastonmuutokseen, tästä ei voi päätellä että ne eivät tulevaisuudessakaan tule toimimaan.
Syyllistyikö Müller virhepäätelmään? Kysymys liittyy keskeisesti tulevaisuuden ennakoimiseen.
Olisi ilman muuta looginen virhepäätelmä väittää, että jos ei-X menneisyydessä, niin välttämättä ei-X myös tulevaisuudessa. Toisin sanoen: jos markkinatoimet eivät ole toimineet menneisyydessä, tästä ei loogisesti seuraa että ne eivät toimisi tulevaisuudessa. Toisaalta Müller tuskin halusi väittää, että markkamekanismin menneisyyden epäonnistumisesta seuraa loogisella välttämättömyydellä jotakin tulevaisuuden suhteen, vaan että saadun evidenssin pohjalta on syytä uskoa että markkinat eivät ole tehokas ilmastonmuutoksen pysäyttäjä.
Kyse on siis induktiivisesta päättelystä, jossa evidenssin perusteella voidaan liittää tietty todennäköisyys tulevaisuutta koskeviin päätelmiin. Kaikki tulevaisuutta koskevat päätelmät, joita ei voida johtaa puhtaan logiikan keinoin, nojaavat menneisyydessä saatuun evidenssiin tavalla tai toisella. Tällä perusteella voidaan sanoa, että Tynkkysen markkinoihin liittämä optimismi ei ole olemassa olevan evidenssin valossa kovin oikeutettua.
Evidenssin pohjalta on siis syytä pitää todennäköisempänä sitä, että päästökaupan kaltaiset markkinamekanismia hyödyntävät toimet, jotka eivät edellytä talouskasvun pysäyttämistä, eivät myöskään tehokkaasti torju ilmastonmuutosta. Talouskasvun pysähtyminen puolestaan on osoittanut voimansa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
Hallitusten halu systemaattisesti turvautua menettelyihin, jotka evidenssin valossa ovat tehottomia, kertoo talouskasvun tärkeydestä niiden intressipiirien edustajille, jotka hallitusten päätösten taustalla ovat.
Onko siis niin että näiden intressiryhmien edun vuoksi valitaan mieluummin talouskasvu ja ilmastonmuutos kuin talouskasvun ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen – vaikka tulevaisuudessa ilmastonmuutos tulisi vääjäämättä pysäyttämään talouskasvun joka tapauksessa?