Pääsisältö Haku

Foresight.fi

Kansallinen ennakointiverkosto nostaa suomalaisen yhteiskunnan uudet haasteet ja mahdollisuudet keskusteltaviksi, tutkittaviksi ja päätettäviksi. Foresight.fi on avoin kohtaamispaikka asiantuntijoille, päätöksentekijöille ja tulevaisuuskeskustelusta kiinnostuneille kansalaisille.

Työpajakuulumisia

4.6.2009

Kansallisen ennakointiverkoston kevään kaksi työpajaa on nyt pidetty ja raportointityö etenee kovaa vauhtia. Ensimmäinen työpajoista järjestettiin huhtikuun loppupuolella, ja silloin aiheena oli downshifting. Työpajan osallistujat käänsivät downshifting-termin onnistuneesti kohtuullistamiseksi. Kuinka kohtuullistaminen vaikuttaa mm. talouskehitykseen ja muihin yhteiskunnan osa-alueisiin selviää vielä ennen lomia valmistuvasta raportista.

Toukokuun lopussa järjestetty työpaja käsitteli nettisukupolvea (net generation). Ryhmä totesi sukupolvi-käsitteen vähintäänkin haasteelliseksi, sillä se käyttäytyy kuin ameeba: toisaalta ei voida puhua tietystä ikäryhmästä, mutta toisaalta taas kuitenkin puhe kääntyy helposti käsittelemään Generation Z -ajatuksen tyylisesti 1990-luvun lopulla ja myöhemmin syntyneitä - tai jotain muuta ikäryhmää. Joka tapauksessa nettisukupolven myötä tapahtuu uusien käytäntöjen esiinmarssi, kun nettitaitoiset, digitaalisesti kyvykkäät, astuvat työelämään. Ryhmän työskentely jatkuu verkossa vielä tovin, raportti valmistuu alkusyksystä.

  • Jaa kirjanmerkki

Kommentit (2)

Heikki Rönkkö kirjoitti 9.6.2009 8:19 (#):

Kun tässä puhutaan työpajoista, niin laitan tähän talteen ottamani vinkin Dagens Nyheterin kiinnostavasta artikkelista, jossa kerrotaan Malmöön perusteilla olevasta, Ruotsin ensimmäisestä Fablabista.

Aiemmin niitä on perustettu mm. Norjaan, Islantiin, ja peräti viisi Hollantiin. Englantiin on pian tulossa yksi Manchesteriin.

Alunperin Fablab- idea on lähtöisin MIT:n parista. Kysymys on eräänlaisesta työpajasta, jossa kuka hyvänsä voi käyttää tiettyjä, etukäteen määrättyjä koneita uusien laitteiden valmistamiseen. Käyntiin Fablab lähtee 50 000 euron investoinnilla.

Ideaan kuuluu avoimuus: kaikki tietous mitä fablabissa kertyy on pantava avoimesti saataville kansainvälisessä fablab-verkostossa.

Pohjois-Norjan fablabissa suunnitellaan mm. kalastusveneiden paikannusvälineitä. Hollantilaisten fablab näyttää sekin hyvin virkeältä.

Monenlaisia yhtymäkohtia vaikkapa maaseutuohjelmaan, puhutaan myös voimaannuttamisesta ja pienyrittämisestä.

Marjut Mutanen kirjoitti 11.6.2009 14:23 (#):

Kiitokset linkistä, vaikuttaa mielenkiintoiselta!