Maaseutukeskustelu ja maaseudun rooli yhteiskunnassamme on saanut uutta virikettä taakseen. Juuri touko-kesäkuun vaihteessa valmistunut maaseutupoliittinen selonteko (pdf) luotaa linjauksia ja toimenpiteitä maaseudun tasapainoiseen kehitykseen tulevaisuudessa ja on eduskunnan käsittelyssä loppuvuoden ajan.
Visio Suomen maaseudusta vuonna 2020 esitetään selonteossa seuraavanlaisena:
Maaseutu on monimuotoinen ja arvostettu osa suomalaista yhteiskuntaa. Tilaa, väljää asutusta ja paikallisia ratkaisuja hyödynnetään suomalaisen hyvinvoinnin lähteenä ja kestävän kehityksen perustana. Yhteiskunta turvaa maaseudulla asumisen ja toimimisen perusrakenteet sekä kannustaa ja tukee ihmisten omatoimista kehittämistyötä. Maaseudun ihmiset, yhteisöt ja yritykset voivat hyvin ja yhteisöllisyys, ympäristön tila ja kilpailukyky ovat parantuneet hyödyttäen samalla koko yhteiskuntaa. Toimijoiden kansainväliset yhteydet ovat olennaisesti lisääntyneet.
Kyllä, visioon voi hyvin yhtyä ja maaseudulla on tarvittavat resurssit (työvoiman ja osaamisen, pääomaa ja luonnonvararesurssit) - haasteena onkin se, miten erilaisia maaseutualueita voidaan räätälöidysti tukea omilla vahvuusalueillaan. Silloin alueina puhutaan yleensä kolmijaosta: harvaan asuttu maaseutu, ydinmaaseutu ja kaupunkien läheinen maaseutu, joissa kaikissa kehitys etenee eri tavalla eri suuntiin.
Miten tutkimus voi olla rakentamassa maaseudun tulevaisuutta ja siten osaltaan vaikuttaa vision toteutumiseen? Tärkeintä on tutkimustiedon kohdentuminen ja vaikuttavuus hyödyttämään erityisesti maaseudun yritystoiminnan kasvua, maaseudun toimijoiden verkostoitumista, aluekehitystä sekä yhteiskunnallista ohjausta. Tutkimuksen tulee olla tulevaisuussuuntautunutta ja mahdollisuuksiin tarttuvaa perustana nykytilaan keskeisesti vaikuttavien tekijöiden ja niiden riippuvuuksien analysointi.
Tämähän on tulevaisuuden ennakoinnin ydintä: tehtävänä vaihtoehtoisten tulevaisuudensuuntien rakentaminen (huomioiden toimintaympäristön muutostekijät, muutokset ja trendit), vaikutusarvioiden analysointi vaihtoehtojen toteutumisesta sekä johtopäätösten teko siitä, mihin suuntaan tulevaisuutta halutaan ja voidaan (pro)aktiivisesti rakentaa.
Maaseudun haasteisiin vastaamiseksi tulee tunnistaa eri alueiden kehityksen kannalta keskeisiä painopisteitä. Näitä eri kansallisissa ja alueellisissa strategioissa sekä tutkimuksissa esitettyjä painopisteitä tulisikin asettaa tärkeysjärjestykseen, sillä perinteisesti tavoiteasetanta eri näkökulmista voi johtaa ristikkäisiin toteumiin.
Tärkeitä painopisteitä ovat ainakin maaseudun toimijaverkostot ja klusterien muodostuminen, maatalous- ja maaseutuyrityksissä rakennekehityksen seurauksena haasteita tuova muuttuvan maaseutuyrityksen ja -yrittäjyyden vaateet (ks. esim. tämä MTT:n selvitys), maaseudun elinkeinojen paikallis- ja aluetalousvaikutusten analysointi, maaseudun ja maatalouden yhteiskunnallisen ohjauksen trimmaaminen, jota toteutetaan monen politiikan keinoin (maaseutu-, maatalous-, maatalouden ympäristö- ja aluepolitiikka).
Olennaista tulevaisuuden maaseudulle ja sen kehitykselle onkin tunnistaa ja tunnustaa eriytyvät maaseutualueet, analysoida niille tyypillisiä ongelmia ja vahvuuksia, sekä tukea kunkin alueen edellytyksille perustuvaa elinkeinotoimintaa, palveluratkaisuja ja asumisen edellytyksiä. Näkymä maaseudulla on positiivinen: tarvitsemme ruokaa, uusiutuvaa energiaa, tilaa ja erityisesti sitä väljyyttä, jota maaseutu edustaa sekä maaseudun tarjoamia hyvinvointipalveluja elämäämme.