Ennakoinnin tekijät -sarjan kolmannessa osassa tutustumme tutkija Leena Ilmolaan, joka tekee väitöskirjaa Teknilliseen korkeakouluun heikkojen signaalien havaitsemisesta ja toimii parhaillaan tutkijana itävaltalaisessa International Institute for Applied Systems Analysis -tutkimuslaitoksessa. IIASA on valtioiden rahoittama riippumaton tutkimuslaitos, joka tutkii globaaleja järjestelmiä.
Mitä ennakointiin liittyviä aihealueita käsittelet työssäsi?
Tutkin täällä IIASA:ssa ilmiöitä, jotka heilauttavat meitä äkillisesti. Nyt juuri valmisteilla olevan tutkimusohjelman nimi on Extreme Events in Human Systems. Projektimme kehittää uusia menetelmiä yllättävien muutosten ennakointiin. Lisaksi koekäytämme menetelmiä, joiden avulla joko valtiot, yritykset tai muut organisaatiot, ovat niin joustavia, että jopa menestyvät tällaisissa äkillisissä muutoksissa.
Mikä on väitöskirjasi aihe?
Tutkin niitä tekijöitä, jotka joka määräävät sen, millaisia heikkoja muutossignaaleja organisaatiot havaitsevat ja ottavat huomioon suunnittelussaan. Olen rakentanut mallin kognitiivisista filttereistä, jotka siilaavat tietoa ja kehittänyt ajatuksia siitä, miten ne voidaan avata (saada mahdollisimman paljon muutostietoa) tai sulkea tarvittaessa.
Miltä näyttää tulevaisuudentutkimuksen tulevaisuus?
Täältä Wienistä katsottuna tuntuu siltä, että nyt on löydettävä uusia keinoja, joiden avulla saamme edes jonkinlaisen otteen yhä kompleksisemmasta maailmasta. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei tulevaisuudentutkimuskaan voi keskittyä ennakointiin, joka tapahtuu analyyttisesti menneiden tai nykyisten totuuksien pohjalta tulevaisuutta hahmottaen. Mitä voi tehdä silloin, kun tiedetään, että ainoa varma asia tulevaisuudessa on se, että jotkut asiat (kun tietäisi mitkä!) ovat aivan eri tavoin kuin nyt?
Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja toisaalta ilon aiheet ennakointityössä?
Kas tuossa tulikin jo taklattua osa tästä kysymyksestä. Ilonaiheita on valtavasti. Minä teen täällä työtä matemaatikkojen kanssa (pomoni on maailmankuulu kompleksisuustutkija John Casti) ja suurimman osan ajasta ymmärrykseni on - mitenkä sen nyt sanoisi - aika vajavainen, mutta sitten kun saamme aikamme ihmeteltyamme mallin loksahtamaan niin, että sillä oikeasti voi ratkoa käytännön ongelmia (minun roolini täällä on tuoda käytännön laadullinen maailma projektiimme), nousee oikein pala kurkkuun. Parhaimmillaan löydämme hyvin yksinkertaisen tavan kuvata monimutkaista ilmiötä.
Mitä ennakointityön tuloksilla tehdään?
Minä käytän omassa työssäni ennakointia työkaluna, jonka avulla löydetään joustavia strategioita. Kun me tiedämme, ettemme tiedä, mitä emme tiedä, on parasta varautua mahdollisimman laajaan asioiden kirjoon. Kun me täällä ennakoimme erilaisia ääritiloja, emme suinkaan kuvittele, että ne sellaisenaan tapahtuvat, mutta käytämme niitä ajatustyökaluina. Yritys (tai mikseipä myös järjestö tai virasto) voi valita sellaiset kehittämishankkeet, jotka näyttävät tuovan menestystä, tapahtuu melkein mitä tahansa.
Mikä on tiedon ja tahdon rooli ennakoinnissa? Kumpi niistä on tärkeämpää?
Palaan taas siihen, että tulevaisuus on yllättävä ja tuntematon. Tietoa tarvitsemme vain mielikuvituksen tueksi, mikä mielestäni on tärkeintä. Olen omassa tutkimuksessani päätynyt siihen, että heikkojen signaalien kartoitus on mahdotonta. Me emme yksinkertaisesti voi nähdä jotain sellaista, joka ei jo jotenkin liity nykyiseen ajattelumalliimme. Joten tärkeintä onkin tutkia sitä, mikä on nykyinen käsityksemme ympäristöstä ja omasta toiminnastamme (vallitseva mentaalimalli) ja käyttää sitä lähtökohtana sille, että yritämme päästä mahdollisimman kauan pois päin nykytavastamme ajatella – mieluummin 360 astetta. Heikkojen signaalien kartoitusta tarvitsemme, mystistä kyllä, vallitsevan mentaalin mallin tunnistamiseen. Tärkeintä on siis tunnistaa se, mitä emme näe, ja siihen tarvitaan mielikuvitusta.
Missä itse haluat olla vuonna 2030? Mitä teet silloin työksesi?
Toivottavasti takaisin Porvoossa omassa työhuoneessani. Katselen ikkunasta Veckjärveä ja kirjoitan kirjaa, joka muuttaa maailmaa…
Kommentit (2)
Hienoa Leena!
Tosi upeaa, että olet päässyt Castin tutkimusryhmään. Se on tosi kova juttu kansainväliselläkin tasolla.
Oikein paljon tsemppiä duuniin ja väikkäriin
Leena: ”Täältä Wienistä katsottuna tuntuu siltä, että nyt on löydettävä uusia keinoja, joiden avulla saamme edes jonkinlaisen otteen yhä kompleksisemmasta maailmasta.”
Muka ”yhä komleksisempi maailma”? Tietokoneet työkaluineen ovat kertaluvulla vähentäneet kompleksisuutta. Väärä käsitys johtunee siitä, että ennen tuntui kokonaisuus olevan jotenkin hallinnassa, mutta nyt harva tietää esimerkiksi mitä tietokoneen sisällä todella tapahtuu sähkön tasolla.
Kyse ei ole kompleksisuudesta vaan moninaisuudesta.