Nyt kaikilla halukkailla on mahdollisuus osallistua keskusteluun tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta. Liikenne- ja viestintäministeriön koordinoiman kansallisen tietoyhteiskuntastrategian uudistamisen yhteydessä luodaan visioluonnos tietoyhteiskunnan tulevaisuudesta. Tähän visioluonnokseen kerätään aineksia ja ideoita kaikille avoimessa verkkokeskustelussa. Keskustelun ohjeet ovat tässä.
- Voit esittää ajatuksiasi kommentteina tähän blogikirjoitukseen. Klikkaa vain kohtaa ”kommentoi” ja voit aloittaa. Kutsu muitakin mukaan.
- Voit myös keskustella aiheesta esimerkiksi omassa blogissasi tai jossain muussa kaikille avoimessa ympäristössä. Me luemme keskustelun sieltä, kunhan vain tuot linkin kommenttina tähän blogikirjoitukseen.
Aikaa ideoiden antamiseen on 16.10. asti.
Paraikaa aiheesta keskustellaan jo Facebookin Sitra-sivulla ja Qaikun qaikusourcing-kanavalla. (Molemmat ympäristöt vaativat käyttäjätilin.)
Kun visioluonnos valmistuu lokakuun lopulla, tuomme sen tänne kommentoitavaksi. Vaikka visioluonnos kommentteineen toimitetaankin liikenne- ja viestintäministeriöön marraskuun alussa, keskustelu voi hyvin jatkua täällä. Pidämme aihetta esillä läpi talven.
Lisää samasta aiheesta
- Uskottavan tulevaisuuden ristiriitaisuus
- Näkökulmia tietoyhteiskunnan ja viestinnän tulevaisuuteen
- Onko elämää ilman Internettiä?
- Hallinnonalojen tulevaisuuskatsaukset valmistuneet
- Suomen Luotijunavisio 2030: Perustelut ja vision hahmotelma
Lauri Gröhn: ”Kannatat siis luovan työn tulosten SOSIALISOINTIA.
No en. Omistuksen sosialisointi tarkoittaa sen omistamisen yksinoikeuden siirtymistä yhteiskunnan poliittiselle hallinnolle, mikä on vielä keskitetympi omistamisen muoto kuin se, että omistajuudet keskittyvät yrityksille. Kannatan sitä, että tietojen hallinta ei keskity vaan tiedot vapautuvat mahdollisimman nopeasti kaikkien hyödynnettäviksi.
Matti H. :”Omistuksen sosialisointi tarkoittaa sen omistamisen yksinoikeuden siirtymistä yhteiskunnan poliittiselle hallinnolle”
Sotket hallinnon ja käytön. Suurin osa teistä on sosialisoitu.
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/?scope=local&s=sosialisointi&x=0&y=0
Kaikille tiedoksi. Ensi keskiviikkona kokoontuu se työpaja, joka visioluonnosta tuottaessaan ottaa käymänne keskustelun huomioon. Ennen kaikkea, olkaa valppaana ensi viikolla - tuomme tiistaihin mennessä verkkoon tehtäviä, joihin vastaamiseen kaikki saavat osallistua. Tuon tehtävät sekä tänne uutena blogikirjoituksena että Qaikuun (www.qaiku.com) qaikusourcing-kanavaan. Pääsette siis antamaan ajatuksianne tasaveroisina työpajaryhmän kanssa.
Itse visioluonnos tulee sekä tänne että Qaikuun viimeistään 26.10.
Lauri Gröhn: ”Sotket hallinnon ja käytön. Suurin osa teistä on sosialisoitu.”
Jälkimmäisestä lauseesta olen samaa mieltä. Suuri osa teistä on valtion omistuksessa/hallinnassa, juuri niin kuin sosialismin määrittelin. Se kuinka vapaata tai rajoitettua teiden käyttö on riippuu poliittisista päättäjistä.
Informaatiota ei voi omistaa samalla tavalla kuin fyysisiä kohteita, koska sama informaatio voi olla samanaikaisesti vaikka kuinka monen tiedossa, ”omistuksessa” ja käytössä. Valtiovaltakaan ei voi omistaa mitään tietoa.
Valtiovalta voi kylläkin säädellä informaatioiden käyttöä säätämällä niille rajoitteita (ei saa solvata, paljastaa valtiosalaisuuksia tms.)ja oikeuksia (mm. tekijänoikeudet ja patentit). Tällaisilla säädöksillä valtiovalta hallinnoi tietojen tuotantoa ja levitystä niin kuin sen päättävät elimet itselleen/kansakunnalle hyväksi näkevät.
Mielestäni tällainen säätely ei ole sosialismia, mutta jos se jonkun mielestä on, niin silloin ehdottamani tekijänoikeuksien ja patenttien alasajo on askel vähemmän sosialistiseen talouteen. Mutta se on askel myös vähemmän kapitalistiseen talouteen, koska ilman kyseisiä oikeuksiaan yksityiset voitonetsijätkään eivät voi säädellä tietojen käyttöä ja sillä kasvattaa pääomiaan.
Musiikki, taide, kirjallisuus, elokuvat … eivät ole informaatiota.
Asiayhteydestä selviää, etten tarkoittanut sitä taidetta, joka ei ole informaatiota vaan sitä, joka on saatettavissa biteiksi ja siinä muodossa helposti jaettavissa kaikille. Jos tällainen bittien muodostelma, jolla on vaikutuksia sen vastaanottajalle ei ole informaatiota, niin mikä on.
Kuvataiteet, kirjallisuus, elokuvat, ooppera ovat tietysti dataa, eivät informaatiota, mutta ne sisältävät, jos vastaanottajan aikaisemmin saama data on pitänyt sisällään avaininformaation, valtavan paljon informaatiota ja useilla sisäkkäisillä ja risteävillä tasoilla.
Tämä luonnollisesti edellyttää myös, että ihmisellä on normaalikyky omaksua ja synnyttää informaatiota. Monet mielisairaudet ja oireyhtymät, joita ei voi sanoa varsinaisesti mielisairauksiksi, ovat puutteellista kykyä tuottaa informaatiota.
Suurin osa informaatiosta syntyy ns. viihteen kautta ja ns.tiedon kautta ihminen saa vain pienen osan informaatiosta.
Samoin on niin, että informaatio joka synnytetään viihteellisesti on ihmisen helpompi omaksua, kuin vain listaamalla dataa.
Matti H: ”ehdottamani tekijänoikeuksien ja patenttien alasajo on askel vähemmän sosialistiseen talouteen.”
Ai. Kun tekijät menettävät oikeutensa teoksiin tai patentteihin. Sekö on ”vähemmän sosialistista”
Ja jos et tarkoittanut musiikkia, maalauksia, elokuvia, kirjoja jne. Mitä oikeuksia haluaisit ”ajaa alas”
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/17/piraattipuolue-on-varkaiden-asialla/
Kun yhteiskuntaa tarkastellaan informaation (käytän nyt informaatioteorian näkökulmaa, jossa myös musiikki sisältää informaatiota) näkökulmasta…
Ja jos hyväksytään Adam Smithin perusteesi siitä, että lisäarvo syntyy ”oikeanlaisesta” erikoistumisesta ja vaihdannasta (ja ongelma on lähinnä siinä, miten koordinointi hoidetaan)…
1. olisi hyödyllistä pohtia sitä, mikä tieto ja osaaminen palvelevat erikoistumista ja mikä vaihdantaa.
2. olisi hyödyllistä pohtia, miksi suuri osa koordinoinnista hoidetaan nykyisin maantieteellisesti jäsentynein perustein, vaikka erikoistuminen ja vaihdanta voisivat pääosin olla maantieteestä riippumattomia.
3. olisi hyödyllistä pohtia, minkälaiset fyysisen maailman infrastruktuurit ja aineettomiin oikeuksiin liittyvät rakenteet edesauttavat erikoistumista ja vaihdantaa siten, että kukin yksilö voi pyrkiä maksimoimaan oman utiliteettifunktionsa alistamatta muita.
4. olisi hyödyllistä pohtia, johtuuko nopeasti kasvanut eriarvoisuuden lisääntyminen aineettomista oikeuksista, jotka ovat monopolioikeuksia ja kilpailun rajoituksia ja siten sosialismia, vai joistakin muista rakenteellisista jäykkyyksistä. Monet matemaattiset mallit samaten kuin historiallinenkin aineisto osoittavat rakenteiden jäykistymisen eriarvoistumisen suurimmaksi syyksi ja aineettomat oikeudet ja niihin liittyvän sosiaalisen vallan mittakaavattomaksi muuttuneiden tuloerojen syyksi.
5. olisi hyödyllistä pohtia markkinamekanismin ongelmia, joita hyvin monet taloustieteilijät ovat Adam Smithin jälkeen hänen näkymättömästä kädestään ammentaneet. Jos rataverkon leveys olisi päätetty kunnallisen itsehallinnon puitteissa, junat pysähtyisivät kuntien rajoille, ja jos kunnallistekniikka olisi markkinoiden hoidossa, jätevedet kuljetettaisiin tankkiautoilla. Miksi me joudumme käyttämään Googlen kartta-aineistoa sovellusten pohjana, eikä valtiolla ole parempaa meille tarjota? Mitkä kaikki muut tiedolliseen infrastruktuuriin liittyvät asiat tulisi tehdä kollektiivisesti. Mitkä kannattaisi antaa keskenään kilpailevien ja kehittyvien osuuskuntien tehtäväksi - esimerkiksi kansalaisten terveystiedot? Mitkä, ja millä säännöillä, hoituvat parhaiten markkinoiden kautta?
6. olisi syytä pohtia yksityisyyden suojaa, jonka liioittelu synnyttää kaksinaismoraalia, ongelmia erikoistumisessa ja vaihdannassa yms. Nuorison arvomaailma suuntaa kohti tehokkaampaa maailmaa, jossa salaisuuksia on vähemmän. Sitäkin voisi pohtia ja kesäkuun kolumnissa pohdin. Se liittynee tähän tietoyhteiskuntaan. Emile Durkheimilla on aiheeseen paljon annettavaa.
7. olisi syytä pohtia, minkälaiset rakenteet suosivat verkostotaloutta, kun erikoistumisen lisääntyessä Adam Smithin atomisoitujen toimijoiden markkinamekanismi toimii yhä huonommin ja yhä enemmän joudumme nojaamaan sosiaalisiin suhteisiin ja ihmisten väliseen luottamukseen (joka usen perustuu koston mahdollisuuteen, mutta tämä on harhapolku). Kilpailutus joutaisi siis pitkälle erikoistuneessa mallissa korvattavaksi, mutta miten päätöksenteon läpinäkyvyys sitten hoidetaan ja kykenemmekö irtautumaan siinä EU:n mallista ja mitä malliin tuo kasvava Kiinan vaikutus, jossa sukulaisten ja Tongin suosimattomuus on moraalitonta.
Nyt ajatus katkesi, anteeksi pitkä vuodatus.
En kirjoittanut ylläolevaa sanakirjan kanssa, joten älkää tarttuko yksittäisiin nippeleihin, vaan yrittäkää laupeasti ymmärtää, mikä hyödyllinen ajatus minulla saattoi olla näiden purskeiden takana.
Risto teki hyviä kysymyksiä. Mutta tämä ei mielestäni pidä paikkaan: ”yhä enemmän joudumme nojaamaan sosiaalisiin suhteisiin ja ihmisten väliseen luottamukseen”.
Ennen riitti kädenpuristus, nyt mukana on lauma juristeja. Sekö luottamusta?
Puolustan vielä valitsemaani teoreettista näkökulmaa. Laajassa Rainmaker-tutkimuksessa osoitettiin MBTI-luokituksen mukaisten tereettista ajattelua suosivan kolmanneksen (joita esimerkiksi toimitusjohtajiin kuuluu vain vähän), tunnistavan kemianteollisuudessa sata kertaa kannattavampia liikeideoita kuin sillä mittarilla alin kolmannes. Tutkimuksessa kaikilla oli sama koulutus ja kaikki käyttivät samaa prosessia. Ero oli valtava. Radikaalit ideat yleensä löydetään ja tunnistetaan teorian kautta. Käytännön asioita ajattelemalla löydetään vähäisiä muutoksia, jotka eivät riitä sen enempää säilyttämään nykyistä elintasoamme, kuin vähentämään eriarvoisuutta (köyhien kärsimättä) tai estämään ilmastonmuutoksesta aiheutuvia kärsimyksiä.
Laurin kommentin osalta, joka on yleisesti oikea - kiitos siitä, auttaa tarkentamaan —- totean puhuneeni tai tarkoitukseni oli puhua verkostotaloudesta, joka on yritysstrategian käsitteissä yksi kolmesta erikoistumisen ja vaihdannan koordinointitavasta, 1. hierarkia, 2. markkina, 3 verkosto. Rajat ovat käytännössä hämärät. Juristit kuuluvat enimmäkseen markkinatalouteen ja heitä tarvitaan sitä enemmän tuossa markkinamekanismissa, mitä heikommin se toimii. Sillä puolella siis juristien määrä lisääntyy. Ja toki, esimerkiksi kiltajärjestelmän aikaan olimme enemmän verkostotaloudessa kuin nyt, markkinatalous on siis luultavasti vain hetkellinen ilmiö - tuon kolmijaon mukaan. Juristien kokonaismäärää en rupea arvioimaan, kun en voi ennustaa, milloin lainsäädäntö muuttuu siten, että verkostomainen toiminta hyväksytään ja vartailukelpoisen markkinan häviäminen eriokoistumisen viidakkoon hyväksytään tosiasiana ja otetaan huomioon hallinnossa.
En jaksa uskoa, että verkostotalous voisi toimia ilman sopimuksia ja juristeja. Silloinkun verkosto perustuu bisnekseen, eikä potentiaalisten mahdollisuuksien kärkkymiseen.
Lauri, en minäkään, mutta puhun nyt ainoastaan siitä osasta taloudellisia transaktioita, joissa osapuolilla on jokin selkeä syy luottaa toisiinsa, oli se sitten panttivanki tai yhteinen veneretki. Se on teorian tarkoittama verkostotalous, ja erilaisista syistä johtuva luottamus säästää nimenomaan sopimuskustannuksissa. Itse näen tämän teorian toimivan käytännössä siten, etten ole koskaan tarvinnut juristeja asioidessani niiden kanssa, joihin luotan - oli se sitten mikä luottamuksen syntytapa tahansa. Näissä tapauksissa sopimus on syntynyt suullisesti tai muutoin hyvin kevyellä kädellä kirjoitettuna eikä siitä ole koskaan riidelty. Tähän ei nyt kuitenkaan kannata juuttua, koska teoria on pitkä ja kohtuullisen paljon tutkittu yritysstrategian puolella.
Risto: ”Tähän ei nyt kuitenkaan kannata juuttua, koska teoria on pitkä ja kohtuullisen paljon tutkittu yritysstrategian puolella.”
Teoria? Kun vetoat omiin kokemuksiisi ja kuitenkin verkostojen typologiakin kelluu…
Mikä olisi tuo ”yritysstrategian” perusteos, jossa ”paljot tutkimukset” olisi tiivistetty?
Lauri, minun perusteokseni on yritysstrategian professorin Tomi Laamasen vetämä yritysstrategian laaja seminaari, jossa kävimme läpi yritysstrategian kulmakivipaperit eri koulukunnista - hieman runsaat sata tieteellistä julkaisua, jotka kukin kuvasivat hieman eri teorian (joka sana voidaan käsittää monella eri tavalla, käytän nyt yleiskielen käsitettä). Verkostoa yhtenä markkinan kanssa vaihtoehtoisena niistä kuvasi muutama, jota aluetta olen sittemmin syventänyt varsin paljon - minun olisi pitänyt käyttää sanaa teoriaperhe, koska alue on vielä kypsymätön, vaikkakin jo laajasti tutkittu. En ryhdy tiivistämään, enkä halua antaa sellaista käsitystä, että olisi jokin yksinkertainen kirja, ja menemme taas tähän inttämiseen, jota sinun kanssasi aina pelkään. Pyysin aiemmin, ettei minun kirjoittamassani puututtaisi lillukanvarsiin, koska en kirjoittanut tekstiä sanakirja kädessä vaan virikkeelliseksi. En kuitenkaan usko, että kellumisen lisäksi siinä oli muuta vikaa. Ja se kelluu tietysti, koska asian tarkka kuvaaminen tässä veisi keskustelun totaalisesti harhateille. Omaan kokemukseen viittaaminen oli relevantti tavoiteltaessa intuitiivista ymmärrystä asiassa. Olet nyt taas tahallasi tuhoamassa keskustelua, jonka piti olla virikkeellinen aivoriihityyppinen, eikä pilkunnyppijöiden inttämiskokous.
Joo. Suomalainen aivoriihi on peristeisesti sellainen, että satunnaisia heittoja fläpille, sitten sihteeri kirjoittaa ne puhtaaksi sellaisenaan ja sitten ministeriö tai vastaava julkaisee kokoelman. Tässä tuosta varsin ”kannustava esimerkki”:
http://www.kolumbus.fi/lauri.grohn/yk/teksti/swot2.html
ja tässä toinen:
http://www.kolumbus.fi/lauri.grohn/yk/teksti/swot.html
PS.
Syyskuun 6 blogiin on tullut 17 kommenttia.
Syyskuun kahteen blogiin, joissa olen ollut ”inttämässä” on tullut 117 kommenttia tähän mennessä.
Näin on, Lauri
Lukijoita ja kommentoijia tuli varmasti sinun kommenttiesi ansiosta mutta myös niiden linkkien kautta, joilla mainostimme tietoyhteiskuntavision tekoa mm Qaikussa, Twitterissä ja Facebookissa. Toivomme tietysti, että meno on jatkossakin vilkasta.
Risto kysymyksesi ovat hyviä jäsentämään tiedon merkitystä tuottavuuden ja innovaatioiden näkökulmasta. Olisiko esim. pakko ’tivi’-valmiudet helpottamassa vaihdantaa ja miksei lisäämässä erikoistumista samoin kuin pakko luku- ja kirjoitustaito 1860-luvulla Suomessa?
Helmi resurssikeskeinen ajattelu tuntuu intuitiivisestikin hyvältä ratkottaessa teknosfäärin biosfäärille tuottamia ongelmia. Missä päin sitä on sovellettu/tutkittu?
Mun tulevaisuuden Suomessa demokratia (enkä tarkoita nykyistä toimitusjohtajademokratiaa), mahdollistaminen, osallistumisen mekanismit ja uudet rahoitusmallit ovat suomalainen vientituote. Sinne on kieltämättä vielä matkaa, mutta Suomesta löytyy kriittinen massa alan kehittämiseen.
Obaman vaalikampanja nojasi aivan keskeisesti sähköpostiverkostoihin. Iranissa kansa saatiin kaduille tekstiviestien avulla.
Kauppalehden mukaan eräs Tornion olutpanimon kohtalosta huolestunut kansalainen lähetti viime viikolla viidelletoista ystävälleen kutsun Facebookin ”Lapin Kulta”- ryhmään ja kiirehti työpalaveriin. Tuntia myöhemmin hän palasi päätteelleen. Boikottiryhmässä oli 40 jäsentä. Uusia liittyi koko ajan. 5 000 meni rikki parissa päivässä ja 10 000 viidessä. Nyt jäseniä on reilut 11 000 ja uusia tulee edelleen.
Avoimuus ja demokratia - mitä useampi ajattelija, sitä parempia ajatuksia - ovat tulevaisuutta. Virkavallan asema, joka on ollut Suomessa perinteisesti vahva, kokee yhä kovempia muutoksen paineita?
Mutta voipi kysyä, oliko tuossa esemerkkejä DEMOKRATIASTA vai jostain muusta…
Lauri Gröhn: ”Kun tekijät menettävät oikeutensa teoksiin tai patentteihin. Sekö on ”vähemmän sosialistista”.”
Juuri niinhän kirjoitin ja perustelin. Jos olet eri mieltä, niin millä perusteella se, että informaatio vapautuu kaikkien hyödynnettäväksi, on sinun mielestäsi sosialistista, ja oliko Neuvostoliitto tällä perusteella sosialistinen valtio?
Risto Linturin kysymykset kohdistuvat tärkeisiin asioihin, mutta jokin niiden alkuasetelmassa on vinossa. Erikoistumisen teho on Adam Smithin mallissa markkinoiden seuraus eikä siitä irrallinen tai vaihtoehtoinen asia.
Eikä erikoistumisen pitäisi olla mikään yhteiskunnallinen tavoite. Riittää, kun yksilöille mahdollistetaan sellainen erikoistuminen kuin kukin itselleen haluaa, mutta yhteiskunnallisena tavoitteena erikoistumisen suosiminen on liukuhihnaideologiaa.
Sen sijaan on syytä pohtia markkinamekanismin ongelmia, kuten esititkin. Sen miettiminen, mitkä asiat tulisi jättää markkinoille ja mitkä asiat hoitaa yhteiskunnan toimin, on toki tärkeää, mutta sillä suunnalla ollaan pahoissa vaikeuksissa ennen kuin markkinoiden sisäisen rakenteen kysymys on ratkaistu.
Yhteiskunnille markkinat ovat väline niiden kilpaillessa taloudellisista resursseista toisiaan vastaan. Kunkin valtiovallan tavoitteena on antaa oman maan yrityksille ja kansalaisille mahdollisimman hyvät talousaseet ja vapaus niiden käyttöön. Säädetään lakeja osakeyhtiöjärjestelmästä, koska se nopeuttaa pääomien keskittämistä ja kasvattamista, patenteista ja tekijänoikeuksista, koska ne kannustavat kehittämään tekniikkaa ja taidetta, liikesalaisuuksista, koska menestyminen vaatii salailua, jne. Nämä kaikki ohjaustoimet, joilla kukin maa pyrkii nopeuttamaan talouskasvuaan, johtavat taloutta kuitenkin poispäin Adam Smithin markkinoista, jotka muodostuvat pienistä yksiköistä ja täydellisistä markkinatiedoista.
Jos asiaa katsotaan maailmanyhteisön kannalta, minkä tänään pitäisi olla tärkeintä, tilanne on kuitenkin aivan toinen. Maailmantalous ei tarvitse kilpailukykyä eikä se tarvitse kasvuakaan. Se tarvitsee tasaisempaa tulonjakoa ja vähäisempää luonnon kuormitusta. Molemmat tavoitteita, joista nykyiset, edellä kuvatusti säädellyt ”markkinat” vain vievät poispäin. Tästä maailmantalouden suuret ongelmat johtuvat. Eikä ratkaisuna voi olla mikään muu kuin tällaisen kasvuun ja kilpailukykyyn tähtäävän säätelyn alasajo.
Edellisen huomioiden en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitat verkostotaloudella ja mikä ero sillä on ”markkinoihin” nähden. Jos tarkoitat tuttuuteen ja luottamukseen perustuvaa verkoittumista, se ei voi olla globaalin talouden perustana. Luottamus on hyvä, mutta vielä parempi on, jos sitä ei tarvita. Ja luottamusta tarvitaan sitä vähemmän mitä avoimempaa kaupankäynti on ja mitä vähemmän se sisältää erityisiä kaupan ehtoja tai muuta luottamuksellista.
Kehityksen pitäisi tässä suhteessa kulkea kohti sitä kaupallista verkoittumista, jota kaikille avoin ja hierarkiaton internet puhtaimmillaan tarjoaa. Se merkitsee lukemattomien tasa-arvoisten ostajien ohjaamaa tuotantoa, mikä oli Adam Smithinkin näkymättömän käden ajatuksen ydin.
Matti H: ”Yhteiskunnille markkinat ovat väline niiden kilpaillessa taloudellisista resursseista toisiaan vastaan. ”
Eivät kansat kilpaile toisiaan vastaan vaan yritykset. Ja viennin ainoa tarkoitus on tuonnin mahdollistaminen (Krugman)
Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämistä on julkisessa keskustelussa esitetty sekä tietoyhteiskuntakehityksen edellytykseksi että seuraukseksi. Kuitenkin taloustieteilijä Krugman on osoittanut, että puhe kansakunnan kilpailukyvystä on väärä rinnastus yritysten kilpailukykyyn ( Paul Krugman: Pop Internationalism, 1997).
Krugman on myös todennut tuon väärän metaforan haitallisuuden. Mantraa ovat silti hokeneet sekä Delors valkoisessa kirjassaan (”The Community will be able to improve its global competitiveness”) että Clinton (”Each nation is like a big corporation…”).
Kansan tulevaisuus riippuu tämän kelvottoman opin mukaan kilpailukyvystä ja se taas riippuu tietoyhteiskuntaisuudesta, joten pitää luonnollisesti olla kansallinen tietoyhteiskuntastrategia. Sitran aikaisemmassa projektissa on tehty jo strategian toista sukupolvea. Paraniko polvi pojasta? Edellinen strategia oli fiasko. Mutta kun hölmöläisten talon sokeripäällyste suli sateessa, päätti hölmöläisten hallitus valita myös uudeksi julkisivumateriaaliksi sokerin, koska sen käyttäytyminen tunnetaan.
Demokratiaa on useampaa sorttia: edustuksellinen ja suora demokratia ovat ne tärkeimmät lajit, täydentävät toisiaan.
Kysymys teille: miten tietoyhteiskunta tukee/muuttaa demokratiaa, erityisesti länsimaista/suomalaista demokratiaa?
Lisää demokratiaselitystä ja demokratian alalajeja löytyy esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Demokratia
”Kysymys teille: miten tietoyhteiskunta tukee/muuttaa demokratiaa, erityisesti länsimaista/suomalaista demokratiaa?”
Tuollaiseen kysymykseen ei voi vastata. Kukaan ei tiedä, mitä ”tietoyhteiskunta” on oikein olevinaan. Tulevaisuuden yhteiskuntaa ei ole annettu tietynlaiseksi, joten pitäisi kysyä, millaiseksi tulevaisuuden yhteiskuntaa pitäisi rakentaa, jotta …
Matille - en asettanut erikoistumista yhteiskunnan tavoitteeksi, osoitin vain, että lisäarvo syntyy (oikeanlaisen) erikoistumisen ja vaihdannan kautta. Adam Smithin mallissa markkina on yksi tapa koordinoida erikoistumista. Eikä markkina ole ainoa keino, suurempi osa erikoistumisesta ja vaihdannasta hoidetaan hierarkian kautta markkinataloudessakin, jonka ensimmäiseksi osoitti Ronald Coase. Transaktiokustannusteorian perustaja (Williamson) käsittelee tätä jakoa varsin hyvin monissa tutkimuksissaan. Hänen töidensä kriitikko Granovetter nosti huomiokenttään sosiaaliset suhteet niiden positiivisessa mielessä. Adam Smithin kuvaama markkina on atomisoitujen toimijoiden suorittamaa vaihdantaa, jossa sosiaaliset suhteet eivät vaikuta. Verkoston puolelle siirrytään tässä käsitteistössä, kun ei olla hierarkiassa, mutta sosiaaliset suhteet vaikuttavat olennaisesti transaktioihin. En lainkaan ihmettele, että tätä on vaikea ymmärtää, eikä tämä tiivisty kovin hyvin. Kokonaisuuden kannalta olennaista olisi vielä lisätä KBV-koulukunta, joka puhuu mm. ryhmäidentiteetin myönteisistä vaikutuksista antamassa organisaatiolle lisäarvoa markkinatransaktioiden yli, kun hierarkiassa se lisäarvo syntyy säästettäessä markkinan sopimuskustannuksia. Toissa keväänä kirjoitin yli tuhatrivisen ohjelman, joka simuloi verkostomaista erikoistumista ja vaihdantaa peliteoreettisin keinoin. Malli toimii realistisilla oletuksilla ja generoi useita reaalimaailman ilmiöitä emergentisti. Siihen mennessä olin penkonut muutamia tuhansia sivuja näiden aihealueiden tutkimuksia. Mutta perustelemattomana väitteenä, koska perustelu on liian pitkä, totean Adam Smithin näkymättömän käden ajautuvan yhä suurempiin hankaluuksiin ja yhä useamman transaktion perustuvan luottamukseen oli sitten kyseessä globaali tai lokaali maailma. Luottamus voi luonnollisesti kohdistua johonkin neuvonantajaan, jopa myyjään tuotteen tai palvelun valmistajan sijaan, kuten mm. Soshana Zuboff hyvin osoitti.
Risto: ”Malli toimii realistisilla oletuksilla ja generoi useita reaalimaailman ilmiöitä emergentisti. ”
Mielenkiintoista. Nuo ”ilmiöt” olivat siis yllätys mallin laatijalle?
Lauri - kyllä. Ilmiöt olivat yllätys mallin laatijalle, joskin historiasta tuttuja. Mutta ymmärrän kyllä, mitä sana emergentti tarkoittaa ja käytin sitä tietoisesti. Luonnollisesti ”kansantalouden kasvu” ei ollut yllätys, mutta vähiten tarvitun asian käyttäytyminen vaihdannassa rahan tavoin oli minulle yllätys, vaikkei sen ehkä olisi pitänyt olla, kuten myös Hollannin tulppaanikaupan kaltaiset tapahtumat ja ”kansantuotteen” kasvun jatkuminen senkin jälkeen, kun utiliteettifunktioiden summa ei enää kasva - mutta eriarvoisuus kasvaa. En osannut odottaa, että malli tuottaisi tämänkaltaisia asioita, suhdanteita kyllä odotin, mutta yllätys oli tietysti positiivinen mallin kannalta ja masentava yhteiskunnan kannalta.
Hei, tämä tietoyhteiskuntavisiohanke on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, tulkaa kommentoimaan uusinta kirjoitusta http://www.foresight.fi/2009/10/19/tyo-tietoyhteiskunnassa/#comments . Siellä on tehtävä, aiheena työ tietoyhteiskunnassa.
Lauri: ” Eivät kansat kilpaile toisiaan vastaan vaan yritykset. Ja viennin ainoa tarkoitus on tuonnin mahdollistaminen (Krugman)”
Ehkä Krugman tarkoitti, ettei kansojen pitäisi kilpailla toisiaan vastaan. Käytäntö ei kuitenkaan ole näin ruusuinen vaan joskus kansakuntien välinen kilpailu taloudellisista resursseista kärjistyy jopa sodiksi, josta on liiankin paljolti todistusaineistoa.
Risto: ”totean Adam Smithin näkymättömän käden ajautuvan yhä suurempiin hankaluuksiin ja yhä useamman transaktion perustuvan luottamukseen oli sitten kyseessä globaali tai lokaali maailma.” ja ”Luonnollisesti ”kansantalouden kasvu” ei ollut yllätys, mutta vähiten tarvitun asian käyttäytyminen vaihdannassa rahan tavoin oli minulle yllätys, … ja ”kansantuotteen” kasvun jatkuminen senkin jälkeen, kun utiliteettifunktioiden summa ei enää kasva - mutta eriarvoisuus kasvaa.”
Näin lyhyestä selityksestä en oikein pääse kärryille, mutta tarkoittaako tämä sitä, että jos kaupankäynti tapahtuu yhä useammin luottamukseen perustuen, niin eriarvoisuus kasvaa ja bkt saattaa kasvaa vaikka talouden tuottamat hyödyt eivät enää kasvaisi.
Jos näin on, niin miten tätä tietoa voitaisiin hyödyntää.
Lauri: ” Eivät kansat kilpaile toisiaan vastaan vaan yritykset. Ja viennin ainoa tarkoitus on tuonnin mahdollistaminen (Krugman)”
Matti H.: ”Ehkä Krugman tarkoitti, ettei kansojen pitäisi kilpailla toisiaan vastaan. Käytäntö ei kuitenkaan ole näin ruusuinen vaan joskus kansakuntien välinen kilpailu taloudellisista resursseista kärjistyy jopa sodiksi, josta on liiankin paljolti todistusaineistoa.”
Toistetaan: Viennin ainoa tarkoitus on tuonnin mahdollistaminen (Krugman). Siis tarpeiden mukainen TUONTI on primääristä. Joskus siihen pyritään sotimalla.
Lauri, viennin ainoa rationaalinen (homo economicus) tarkoitus jollekin tarkasteltavalle taholle??? saattaa olla tuonnin mahdollistaminen, mutta yksilöillä on paljon muitakin vientiin liittyviä tarkoituksia. Joku saattaa ylpeillä presidentin vientipalkinnolla, toiselle se antaa matkustelun mahdollisuuden ja kolmannelle se on työ, ja ehkä hän vain haluaa tehdä työnsä hyvin. Ja jos viennin tarkoitus todella on tuonnin mahdollistaminen, taidamme tarkastella näkökulmayksikköinä valtioita, joilla ei kuitenkaan liene mitään tarkoituksia tai tarpeita. Ne kun kuuluvat yksilöille, joille valtiot ja muut aineettomat artefaktit ovat välineitä tai uskomuksia. Eikä yksilö koe viennin ja tuonnin suhdetta kuvaamallasi tavalla. Ja, jos haluamme tarkastella Knowledge Based View -kontekstissa organisaatioita eräänlaisina identiteettiryhminä, silloin USA esimerkiksi toimii monessa kuten firma, jolla on sisäinen markkina ja sellainen valtio kyllä kilpailee muiden sellaisten kanssa - normaalisti puhutaan kulttuurien kilpailusta. Krugman puhuu monien muiden tieteentekijöiden tavoin oman koulukuntansa kontekstissa, etkä ole avannut sitä tänne. Yleisinä taustateorioista irrotettuina lausahduksina hänen väitteensä ovat samanlaista pölötystä kuin meidän kaikkien muidenkin
. Lisensiaattikursseilla opetettiin hyvin selkeästi, miten organisaatiotieteissä koulukuntien välinen keskustelu synnyttää hilpeää höpötystä, ja kaiken saa aina väännettyä makkaraksi, koska sanoilla on erilainen merkitys eri koulukunnissa ja ristiriitaisen teorian avulla saa todistettua kenet tahansa paaviksi. Virikkeellisessä keskustelussa tämä ei liene suuri ongelma, mutta Laurin kanssa olen kyllä samaa mieltä, ettei sellaisia tietysti kannattaisi kirjata lopputulemiksi, kun ne ovat vain alkupiste, mutta tämä tuskin lienee tarkoitus.
Krugmanin viitekehys liittyy tuohon väärikäsitykseen, joka kulkee nimellä ”kansallinen kilpailukyky”. Luonnolisesti yksilöillä ja yrityksillä on omat agendansa. Mutta aina kun yrittäjä rupeaa puhumaan ”kansallisesta kilpailukyvystä”, kannattaa poistaa varmistimet.
USA on luku sinänsä. Valitettavasti konsulttien meillä usein pätemättömät opit tulevat sieltä. Karmein alue lienee nuo kasvuyritykset. USA aidot kotimarkkinat ovat siinä 100-kertaiset Suomeen verrattuna. Silti kaikenlaiset retkueet hakevat oppejaan sieltä. Matkailu tietenkin avartaa kun se tehdään yrityksen tai veromaksajan kustannuksella.
Vääerinkäsitykseen perustuva viitekehys ei taida luoda ristiriidatonta käsitteistöä, jonka perusteella voisi tehdä ehjää päättelyä
. Osoittaako siis Krugman ainoastaan jokin kirjoittajan kansalliseen kilpailukykyyn liittyvän käsitteistön ristiriitaiseksi. Se ei liene vaikeaa. Osoittaako hän Porterin käyttämän käsitteistön virheelliseksi? Se kiinnostaisi kyllä. Termiä kansallinen kilpailukyky ei voi osoittaa virheelliseksi, koska se tarkoittaa juuri sitä, mitä termin käyttäjä sillä haluaa tarkoittaa. Sana itsessään ei koskaan tarkoita mitään, ellei sekä puhujalla että kuulijalla ole yhteinen käsitys sanan merkityksestä. Tämä on se viitekehys, josta kysyin, enkä saanut vastausta.
Mutta itse asiasta lienen kanssasi samaa mieltä. Sellainen kansallinen kilpailukyky, joka esimerkiksi perustuu hyvin halpoihin insinööreihin, ei saisi olla kansallinen tavoite ainakaan insinöörin mielestä
, ja hyvin monet amerikan opit eivät kelpaa meille, mutta monet teoriat ovat myös hyvin käyttökelpoisia, eikä kaikki aina ole roskaa, vaikka joku konsultti siihen viittaisikin ohimennen. Kaikki virheellinenkään ei ole roskaa, koska tarkkaan ottaen me emme tiedä mitään muuta kuin tautologioita, joita ei pätevästi voisi kyseenalaistaa. Silti poppamiestenkin tieto oli hyödyllistä. Itse asiassa paljon hyödyllisempää kuin valistuksen ajan lääkäreiksi kutsuttujen parantajien tieto. Tietoon pitää välillä suhtautua lempeän ymmärtävästi ja hyväksyä inhimillisen tiedon vajavuus. Parempaan kannattaa tietysti pyrkiä.