Artikkelin Työ tietoyhteiskunnassa kommentit

Kirjoittaja: Simppa

Simppa — Wed, 28 Oct 2009 12:03:49 +0000

Hienoa ja oppinutta keskustelua, mutta hivenen minua häiritsee se, että syntymässä oleva tietoyhteiskunta nähdään pelkästään jonkinlaisena kapitalismin julmien lakien ulkopuolisena paimenidyllinä. Älykkäille, koulutetuille ja tietyn perustoimeentulon omaaville länsimaalaisille se varmasti voi sitä ollakin, mutta muille työ, sikäli kuin sitä riittää, voi muuttua entistä helvetillisemmäksi.

Kirjoittaja: Risto Linturi

Risto Linturi — Fri, 23 Oct 2009 15:04:15 +0000

Matti - kysyit, mitä luottamusta tarkoitin ja kysyit myös, voiko tietoyhteiskunta perustua luottamuksellisen tiedon kulttuurille ja sitten kytkit näitä asioita moniin suuntiin. Toistan mielipiteeni siitä, että luottamus on usean eri edean yhteinen nimi, eikä siksi edistä loogista keskustelua vaan pikemmin häiritsee sitä. Luottamus ensinnäkin on eri asia kuin luottamuksellinen tieto. Luottamus siihen, että toinen ihminen toimii riittävästi oman intressini mukaan eikä väärinkäytä hänelle uskomaani valtaa minua vastaan - siitä luottamuksesta puhun. Sen luottamuksen varassa voin tehdä kättäpäälle sopimuksia ja luottaa siihen, että asiat hoituvat. Sen perusteella voin uskoa toisen ihmisen suosituksia, vaikka en asiasta paljon ymmärrä. Se luottamus auttaa säästämään sopimuskustannuksia ja koordinoimaan transaktioita, ja sen luottamuksen ohjatessa valintoja ei voida puhua Adam Smithin näkymättölmästä kädestä vaan puhutaan verkostotaloudesta, joka on väistämätön seuraus erikoistumisen ja vaihdannan lisääntymisestä. Ja - jos tässä on vielä jokin väärinkäsityksen paikka, ymmärrän sen ja kannustan varaamaan runsaasti aikaa, jotta tämä asia tulisi perinpohjaisesti puiduksi. Mainitsemallani luottamuksella on selkeä kytkentä moneen asiaan, joihin se voi perustua, joista kiristys on yksi ja rakkaus toinen, mutta esimerkiksi Axelrod kuvaa toistuvat kohtaamiset ja läpinäkyvyyden olennaiseksi perustaksi - koston mahdollisuus on useimmissa suoraan tai epäsuorasti läsnä. Mainitsemani luottamus ei aina ole hyvä asia vaan esimerkiksi roistojen keskinäistä luottamusta tulisi vähentää. Muilla käsitteillä asioita olisi helpompi puida, koska luottamus on sanana kuin liukas saippua.

Kirjoittaja: Matti H.

Matti H. — Fri, 23 Oct 2009 08:58:37 +0000

Risto: ”vuorovaikutus oli nopearytmistä ja löysimme uutta hyvin spontaanilla tavalla, joka alkoi haparoivasta uutta luotaavasta kysymyksestä, voisiko ajatella näin? Yleensä sellaisen esittäminen edellyttää luottamusta”

Miten tässä nyt ajatellaan. Tarkoitetaanko luottamusta siihen, mitä keskustelukumppani sanoo vai luottamusta siihen, ettei asiaa kerrota muille.

Jos tarkoitetaan edellistä, niin miten asiassa voisi toimia muuten kuin omaan kokemukseensa ja järkeensä luottaen, asia jota ei voi kenellekään opettaa.

Jos tarkoitetaan jälkimmäistä, pelätäänkö väärinymmärrystä, mahdollista naurunalaiseksi tai epäilyttäväksi joutumista, vai sitä että mahdollisen hyödyn uudesta ajatuksesta saa joku muu. Jos tarkoitetaan edellistä, asia on jo ohjeistettu. Kaikkiin uusiin ajatuksiin on syytä suhtautua asiallisesti mitään tai ketään syrjimättä. Mutta jos tarkoitetaan jälkimmäistä, asiaan on syytä perehtyä tarkemmin.

Se millaista tietoa tuotetaan riippuu siitä ketkä uusista tiedoista hyötyvät. Tieto, jonka arvo perustuu sen luottamuksellisuuteen eli siihen, että se on vain harvojen tiedossa, on pahimmillaan kiristystietoa. Tiedolla kiristäminenhän perustuu siihen, ettei se ole yleisessä tiedossa. Kuvioon kuuluu, että myös tieto hyötyjistä on salattavissa. Voisi ajatella, että tällaista tietoa suosivassa kulttuurissa ihmisten luovuus suuntautuu yksityisten voittojen saalistamiseen.

Toisessa ääripäässä on tieto, jonka arvo perustuu siihen, että se on täysin julkista. Parhaimmillaan se on tietoa itsestään, demokratiasta, siitä miten yhteisiä asioita koskevien tietojen julkisuus on eduksi yhteiselle hyvinvoinnille ja miten jokaiselle tulee antaa sama mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin. Kuvioon kuuluu, ettei kyseisestä tiedosta ole kenellekään hyötyä, ellei se ole riittävän monen tiedossa. Voisi ajatella, että mitä paremmin ihmiset ymmärtävät demokratian idean sitä enemmän heidän luovuutensa suuntautuu yhteisen edun ajamiseen.

Kun nyt puhutaan tietoyhteiskunnasta, niin kysyä sopii voiko sellainen perustua luottamuksellisen tiedon kulttuurille edes siinä määrin kuin nykyiset tekijänoikeudet, patenttioikeudet ja markkinatietojen liikesalaisuudet tietojen julkista hyödynnettävyyttä rajaavat.

Kirjoittaja: Risto Linturi

Risto Linturi — Thu, 22 Oct 2009 05:59:13 +0000

Riitta - luottamus on Locken ajatuksia mukaillen monen eri idean yhteinen nimi. Kantin analyyttisen ja synteettisen ajattelutavan jaottelulla (jossa analyyttinen kuvaa olemassaolevaa ja synteettinen on aksiomaattisista lähtökohdista deduktion kautta uutta luovaa) luottamus kuuluu sanana siihen ajatteluun, jolla selitetään ja tilastoidaan, mutta ei paljon päätellä. Luottamuksen alla olevien ideoiden vaikutusta uudenluomisen perustana on tutkittu paljon. Hienoin lukemani on Michael Mannin elämänmittainen työ, History of Social Power. Samat mekanismit myös estävät uutta, joten mikään niistä ei itsessään ole pyrkimys uutta haluttaessa, koska myös epäluottamus kaikkine osineen luo uutta. Kuolemanpelko esimerkiksi auttaa monia luomaan uutta. Tämä koko aihe on aivan keskeinen omalle viimeisen kymmenen vuoden mittaiselle työlleni - vai onkohan se ollut opiskelu tai harrastus? Yritin käynnistää siitä Dipolissa 12 päivän mittaisen kurssin otsikolla Sosiaaliset innovaatiot, mutta opetusministeriö ei pitänyt sitä tarpeellisena. Osia aiheesta on radikaalien innovaatioiden kurssillani, mutta varsin ohimennen.

Kirjoittaja: Riitta Nieminen-Sundell

Riitta Nieminen-Sundell — Wed, 21 Oct 2009 06:11:34 +0000

Risto, huomiosi luottamuksesta uudenluomisen perustana on osuva. Onkohan tätä ajatusta kehitetty missään pidemmälle, vai aloitetaanko täällä?

Kirjoittaja: Heikki Rönkkö

Heikki Rönkkö — Wed, 21 Oct 2009 05:38:17 +0000

Jonkinasteista vanhan ja uuden yhteiskunnan kohtaamista osoittaa sekin, että puolustusministeri Kari Häkämies on kutsunut ”tietotekniikkaneuvos” Risto Siilasmaan ja ”matkapuhelinneuvos” Marko Ahtisaaren työryhmään joka pohtii kansallisen puolustuksen kovia kysymyksiä, mm. asevelvollisuuden tulevaisuutta. Siilasmaa muistaakseni peräti puheenjohtajaksi.

Kirjoittaja: Risto Linturi

Risto Linturi — Wed, 21 Oct 2009 05:17:01 +0000

Kaisalle - olin eilen varsin innostunut chatissa ystäväni kanssa, vuorovaikutus oli nopearytmistä ja löysimme uutta hyvin spontaanilla tavalla, joka alkoi haparoivasta uutta luotaavasta kysymyksestä, voisiko ajatella näin? Yleensä sellaisen esittäminen edellyttää luottamusta ja näissä avoimissa verkkokeskusteluissa helposti pitäydytään vähemmän kokeellisiin lausahduksiin, joita niitäkin joku aina kääntää sitten nurinpäin muiden hämmennykseksi, mutta eksyin asiasta…

Luin jonkun tutkimuksen, joka saattoi olla hyvä tai huono, enkä muista viitettä, mutta siinä esitettiin, että tekstimuotoinen vuorovaikutus on luovempaa kuin puhuttu. Tämä liittyi jotenkin suurempaan väljyyteen sanojen tulkinnassa. Netissä myös erilaisemmat ihmiset voivat kohdata toisensa - siis eri kulttuureista, fyysinen kohtaaminen kerää helpommin samanlaisia. Sitten oli vielä yksi, jossa mitattiin aivoriihessä ja yksin synnytettyjä ideoita ja yksin syntyi enemmän käytetyssä henkilötyöajassa. Olen kursseillani päätynyt samaan, joskin henkilökohtainen vaihtelu on varsin suurta. Ja Kant taisi varata kymmenen vuotta ajatteluun itsensä kanssa ja vastasi sitten vasta ystävänsä kirjeeseen pyytäen anteeksi sitä, että hänen piti selvittää ensin ajatuksensa. Lainaus lienee vähän epätarkka.

Kirjoittaja: Kaisa

Kaisa — Wed, 21 Oct 2009 01:21:28 +0000

Ajatuksia herättävää keskustelua, vaikea tarttua mihinkään tiettyyn kohtaan.
Hovinarreja tarvitaan joka organisaatiossa, heidän tehtävänsä on auttaa asioiden näkemistä ja sitä myöden etenemistä.
Itse olen usein pohtinut tietotyössä ja varsinkin nykyisessä verkkokeskustelun maailmassa yhteisen innostuksen problematiikkaa. Katoavatko tilanteet, jossa ideoidaan yhdessä ilman mitään rajoituksia, aikanaan ajatuksista seuloutuvat toteuttamiskelpoiset jos niitä on. Toki verkossa voi niin tehdä, mutta viive on aina olemassa ja täysin spontaanit nopeat lausahdukset, jotka auttaisivat ajatusta eteenpäin, saattavat jäädä lausahtamatta. Vai ajattelenko liian perinteisesti?

Suuret ideat ovat useimmiten tulleet yhden ihmisen päästä- joskus pitää varata aikaa itsensä kanssa keskusteluun sen sijaan, että ryntäisi kirjoittamaan ajatukset verkkoon.

Kirjoittaja: Heikki Rönkkö

Heikki Rönkkö — Tue, 20 Oct 2009 19:51:15 +0000

Risto Linturin mainitsemasta normien mukaisesta puuhastelusta tulee mieleen että Suomea on sanottu johdettavan rintapielessä pidettäviä peltilätkiä ja titteleitä myöntämällä.

Savupiippujen aikakauden asenteita heijastavien vuorineuvosten ja maatalousneuvosten rinnalle pitäisikin saada tietoyhteiskuntaan paremmin sopivia, esim. tietotekniikkaneuvos tai matkapuhelinneuvos?

Kirjoittaja: Risto Linturi

Risto Linturi — Tue, 20 Oct 2009 16:41:24 +0000

Pekan ja Laurin puhe meni ohi, kun rakenteet eivät kohdanneet. Kaikki ihmisen tieto lienee rakenteista, ainakin sen verran Immanuel Kant kykeni osoittamaan. Antropologi Mary Douglas kuvasi hienoissa klassikoiksi arvioiduissa kirjoissaan tämän rakenteen luonnetta monesta näkökulmasta. Hänellä oli mielenkiintoinen nelikenttä, joka avaa ehkä tietotyön luonnetta ja hankaluuksia. Vaakasuora akseli osoittaa ihmisen itsenäisyyttä tai mukautuvuutta muiden tahtoon. Pystysuoralla akselilla oli se, kuinka paljon ihminen käyttää jaettua ja kuinka paljon yksityistä käsitteistöä. Jos käsiterakenteet poikkeavat olennaisesti muiden tavasta jäsentää maailmaa, ei tule helposti ymmärretyksi. Vahvatahtoiset tällaiset ovat usein luovia taiteilijoita tai tiedemiehiä, joiden ajatusprosessia ei ymmärretä, mutta lopputulokset joskus. Heikkotahtoiset tällaiset ovat vauvoja tai vajaamielisiä, koska heikkotahtoiset mukautuvat muiden ajatusrakenteisiin, jos kykenevät. Vahvatahtoiset, jotka jakavat yhteisen käsiterakenteen, ovat yleensä johtajia.

Yhteisen käsiterakenteen puitteissa tehtävä työ siirtyy kasvavassa määrin tietokoneille. Käsiterakenteiden uudistaminen on sitä luovaa työtä, jossa yhteistyö on vaikeaa, joten itsenäisiä ja omituisia ajattelijoita tulisi tukea erityisen paljon. Taiteen puolella näin on tehty, mutta muualla rahat annetaan mukautuville kiipijöille, ei niille, joiden änkyröintiä on vaikea käsittää. Yhä suurempi yhteiskunnan uusiutumisen haaste, joka Suomessa Halosen aikana on korostunut joka tasolla, on rakenteita radikaalisti uudistavan ajattelun puuttuminen tai sen ajaminen eristyksiin. Se on kuitenkin paljon suurempi ja vaikeampi työ kuin hauska puuhastelu normien mukaisten asioiden parissa.

Etätyöstä hiukan: ei kannata ihmetellä, ettei se ole levinnyt, kun valtio verotuksen kautta subventoi toimistorakentamista noin 80% verokiilalla ja lainsäädännön ja ammattiyhdistyssopimusten kautta tekee työn valvonnan mahdolliseksi ainostaan fyysisessä konttoriympäristössä ja urakkatyön mahdottomaksi (esimerkiksi tietoteknisessä työssä, johon se parhaiten sopisi). Muitakin haittaavia rakenteita on paljon.