Tiedon hallinta on verrattavissa tuotanto-omaisuuteen. Näin on ollut koko ihmiskunnan historian ajan; erilaiset taidot tuottaa asioita ovat olleet tuotantovälineiden luomisen ennakkoehto. Siten tuotanto ei edellytä pelkästään pääomaa, luonnonvaroja ja ihmistyötä, vaan myös tietoa.
Luonnontieteiden nojaan rakentuva tekninen tietämys on pitkälti julkista. Periaatteessa kuka tahansa voi julkisesti saatavan tiedon perusteella rakentaa kohtuullisesti toimivan tuotantolaitoksen. Ainoastaan kilpailun viimeinen terä on yksityisten yritysten tuotekehittelyosastojen salaista aineistoa, jolla pyritään voittamaan johtava markkina-asema.
Tällainen kilpailu ei kuitenkaan välttämättä ole yritysten kannalta edullista. Yritykset pyrkivät pikemminkin minimoimaan kilpailun ja monopolisoimaan tuotannon mahdollisimman pitkälle. Yritykset eivät siis ”luonnostaan” pyri edistämään yhteiskunnan kokonaisetua vaan yrityksen etua – tai tarkemmin sanottuna yrityksen taustalla olevien pääomanomistajien etujen ”vektorisummaa”, kuinka se sitten määräytyykään.
Yritykset pyrkivät muokkaamaan maailman sellaiseksi, että niillä olisi yksinoikeus syntyvän tiedon hyödyntämiseen. Erilaiset pitkitetyt patenttijärjestelyt ovat esimerkki tällaisesta; toinen esimerkki on yksittäisiä valmistajia käytännössä suosivat viralliset tai epäviralliset standardit. Epävirallista ”standardoimista” voi olla esimerkiksi yhteiskunnan kehityksen ohjaaminen suuntaan, joka hyödyttää joitakin yrityksiä tai yritysryhmiä. Kolmas esimerkki on tiedon kaupallistaminen, esimerkiksi yliopistolaitoksen yksityistämisen muodossa. Suomen hallitus onkin ponnekkaasti liittynyt yksityisen pääoman kanssa yhteiseen rintamaan pääoman voittoedellytysten parantamiseksi tiedon tuottamisen mekanismien yksityistämisen kautta.
Tulevaisuudessa nähdään yhä kiihtyvää taistelua tiedosta ja sen hallinnasta. Vaikka hallitus onnistui viemään läpi yksityistä pääomaa suosivan yliopistolakiuudistuksen, samalla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan itse tiedon tuottajat ovat mobilisoituneet kamppailuun yhteiskunnallisesta vallasta. Opiskelijatoiminta on radikaaleinta yliopistotoimintaa pariin vuosikymmeneen. Yliopistojen norsunluutorni on murtunut, mutta samalla niistä on tullut yhteiskunnallisen kamppailun areenoita.
Lisää samasta aiheesta
- Sosiaalinen media muuttaa yritykset
- Aineeton pääoma ja organisaatioiden innovaatiokyvykkyys Suomen innovaatiojärjestelmässä
- Lisää talkoita
- Onko yhteiskunnalla tietoa?
Ruurik: ”Vaikka hallitus onnistui viemään läpi yksityistä pääomaa suosivan yliopistolakiuudistuksen, samalla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan itse tiedon tuottajat ovat mobilisoituneet kamppailuun yhteiskunnallisesta vallasta.”
Voisitko hieman avata tuota loppua?
Ruurik: ”Yritykset pyrkivät muokkaamaan maailman sellaiseksi, että niillä olisi yksinoikeus syntyvän tiedon hyödyntämiseen.”
Tuo ei alkuunkaan pidä paikkaansa. Lisenssit on lukemattomille yrityksille merkittävä tulonlähde. Ja olet varmaan kuullut, miten USA ja EU suhtautuvat monopoleihin.
Patenteista sen verran, että niitä on ollut jo 1400 luvulta alkaen ja ne myönnettiin yksityisille keksijöille.
Rurik - pitkäaikaisena koulutusyrittäjänä vastustan esittämääsi yleistystä. Koulutusyrittäjä ei pyri muokkaamaan maailmaa kuvaamasi kaltaiseksi, vaan pyrkii kyllä jakamaan tietoa ja toivoo, että jaetusta tiedosta on mahdollisimman paljon hyötyä mahdollisimman monelle. Ajatusrakennelmasi kuuluu valmsitavan teollisuuden ja rajallisen markkinan rakenteisiin ja aikaan. Mutta pätee kyllä joihinkin yrityksiin, kuten lähes mikä tahansa väite.
Toisena kommenttina sanoisin, että riepoo kyllä välillä, kun valtio maksaa (julkisille) organisaatioille verovaroista sellaisen opetuksen järjestämisestä, johon oppilaat eivät viitsi mennä edes ilmaiseksi vaan valitsevat sen sijaan maksullisen koulutuksen. Ilmaista huonoa koetetaan tukea siten, että vain sen kautta voi saada tutkintonimikkeen. Yritysten järjestämä opetus ei johda tutkintoihin, kun valtio on monopolisoinut tutkinnot ja antaa ne vain oman prosessinsa läpäisseille, ei niille, jotka hankkivat oppinsa itse tai niiltä, joita ei verovaroin ylläpidetä. Yrityksiä jopa estetään lainsäädäntöteitse myymästä koulutuspalveluita kuntien järjestämään perusopetukseen. Hierarkia siis monopolisoi - jos ei tietoa niin kredentiaalit ja prosessit ja vallan ja sen mukana pääosan kaikesta arvonmuodostuksesta. Ja tietokin kyllä pantataan valtion organisaatioissa pahemmin kuin yrityksissä, jotta hierarkia säilyttäisi valtansa ja etunsa. Pahin tietoyhteiskunnan vapauksien estäjä lienee siis valtio, eivät suinkaan yritykset, joita Rurik syyllistää. Tämä poleeminen repliikki on luonnollisesti kärjistys, mutta ilmeisesti täällä pitää laukoa äärimmäisiä väitteitä, jotta syntyisi keskustelua.
Tarkoitatko ehkä, että kunnat pitäisi pakottaa maksamaan lisäkustannuksia yksityisestä opetusbisneksestä? Vai että yksityisille pitäisi antaa oikeudet antaa virallisia tutkintotodistuksia? McDonald yliopiston tapaan…
Lauri hyvä, julkisia osaamistodistuksia voisi antaa ihan vain osaamisesta. Nykyään todistus annetaan julkisen monopolin ylläpitämän prosessin suorittamisesta, eikä sillä ole useinkaan minkäänlaista tekemistä sen enempää osaamisen kuin elinikäisen oppimisen tai muuttuvan maailman kanssa. ”Have been there and tried that!”. Enkä lainkaan tarkoita, että kunnat pitäisi pakottaa maksamaan jostakin vaan vapauttaa pakosta tehdä itse kaikki, jonka voisi ostaa halvemmalla. Jos olet sitä mieltä, että nykyinen systeemi on hyvä niin —- ihan rauhassa, mutta minusta meillä on ongelma.
Risto: ”useinkaan minkäänlaista tekemistä sen enempää osaamisen kuin elinikäisen oppimisen tai muuttuvan maailman kanssa. ””
Rohkenen epäillä, ettet pysty perustelemaan tuota. Liian varhain aloitettu atk-koulus on nykytietämyksen mukaan hyödytöntä ja jopa haitallista.
Moi kaikki! Jopas syntyi napakkaa keskustelua, kannattaa näköjään jatkossakin kirjoittaa räväkästi
Lauri: Uuden yliopistolain myötä yritysten vaikutusvalta yliopistojen toimintaan lisääntyy merkittävästi. Siten yritykset voivat aiempaa enemmän ohjata verovaroin rahoitettavaa yliopistolaitosta omien pyrkimystensä mukaisesti.
Risto:
a) Yliopistollinen opetus on tuskin missään yksityisten yritysten käsissä. Niillä ei yksinkertaisesti ole resursseja panostaa niin paljon yleisen tason koulutukseen. Yritykset jatkokouluttavat toki henkilökuntaansa omaa toimintaansa varten, mutta pohjan on tultava julkiselta taholta. Maailmalla yksityinen yliopistolaitos on pääsääntöisesti säätiöpohjaista ja toimii lahjoitusvaroin, jotka on kerätty laajasti elinkeinoelämän osa-alueilta ja muualta yhteiskunnasta. Yliopisto-opetuksen kehittämisestä olen samaa mieltä, vaikka kritiikkisi on mielestäni aika rankasti liioiteltua. Ennen kaikkea yliopistojen ongelma on valtiovallan niukka new public management -tyylinen rahoituspolitiikka: tutkintoja vaaditaan koko ajan enemmän, vaikka opetusvirat eivät lisäänny. Tilanne on se että yksittäinen opiskelija ei keskimäärin mitenkään voi saada riittävää ohjausta opinnäytteeseensä, aika ei yksinkertaisesti riitä. Opiskelijoiden palautteen olisi oltava huomattavasti ratkaisevampaa sen suhteen ketkä vetävät kursseja (ei kuitenkaan ehkä kokonaan, koska kyse on opettaja-oppilas -suhteesta). Lisäisin tätä vaikutusvaltaa mieluummin muuten kuin kasvattamalla rahan valtaa yhteiskunnassa. Yksityinen ja maksullinen yliopistolaitos johtaisi rahan vallan kasvuun ja luokkayhteiskunnan vahvistumiseen eikä sittenkään välttämättä tuottaisi hyvää opetusta kuin harvoille ja valituille. USA:n yliopistolaitos on tunnettu huipuistaan, mutta mikäköhän on keskimääräinen taso?
b) Tottakai tällaisessa kolumnissa yleistetään rankasti ja epätarkkuuksia tulee väistämättä. Kaikki yritykset eivät toimi varmaankaan täysin samalla logiikalla, mutta voidaan kuitenkin puhua yleisistä trendeistä, jotka voidaan johtaa yritysten menestymisen edellytyksistä. Minusta koulutusyrityksen esimerkillä ei voi osoittaa että kyse ei olisi yleisestä trendistä; pikemminkin esimerkki vain osoittaa, että yleinen trendi ei sovi kaikkiin tapauksiin eli että on olemassa poikkeuksia. Puhun siis nyt yrityksistä, joiden menestymisen edellytykset riippuvat siitä että nimenomaan niiden valmistamaa tuotetta ostetaan. Tällöin ei tarvitse välttämättä pantata tietoa, vaan jopa tiedon leviäminen saattaa edistää yritysten omia tarkoitusperiä. Jos otetaan esimerkiksi kännykkäfirma, niin maailman muuttuminen lähes kokonaan matkapuhelimien varaan toimivaksi edistää niiden pyrkimyksiä. Matkapuhelinhan ei enää ole vapaaehtoinen valinta vaan käytännön pakko; jos sinulla ei ole kännykkää, ei ole kohta töitäkään. Kännykkäfirman intresseihin kuuluu että maailma muuttuu tällaiseksi.
Rurik, miten yritysten vaikutusvalta lisääntyy merkittävästi yliopistoissa. Asia on pikemminkin päinvastoin. Nythän melkoinen osa yliopistojen teknologiaan ja sitä lähellä olevista hankkeista on Tekes-rahoitteisia. Tekes pääsäntöisesti vaatii, että yritykset ovat osarahoittajina noissa hankkeissa. Tämän johdosta tutkijat tekevät usein lyhytjännitteisiä projekteja, joka liian usein repputyön luonteista. Siinä on yritysten vaikutusvaltaa kerrakseen.
http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/12/yhteiskunnallinen-vaikuttavuus/
Lauri:
Useiden mekanismien kautta.
- Säätiömuotoisten yliopistojen perustaminen
- Julkisten yliopistojen hallitusten ulkopuolisten jäsenten määrän lisääntyminen lähelle enemmistöä, jolloin ei tarvita kuin ehkä 1 yliopiston oma edustaja mukaan jotta ulkopuolisten kanta voittaa
- Yliopistojen toiminnan yhtiöittämismahdollisuuksien lisääntyminen
- Yliopiston sisäisen vallan keskittäminen ylimmälle johdolle ja virkasuhteiden muuttaminen työsuhteiksi, jolloin johdon kautta voidaan ajaa sisään erilaisia hegemonisia pyrkimyksiä, jotka nykyisin useimmiten liittyvät elinkeinoelämän vallan kasvattamiseen jne. jne.
Fiksut suomalaiset yritykset tietävät hyvin, että yliopistojen voima on niiden omaehtoisuudessa. Ei kannata olla vainoharhainen vaikka puoluekantasi on mikä on.
Lisäksi yliopistot valitsevat itse ulkopuoliset jäsenet.
Lauri:
Yliopistojen voima toki on niiden omaehtoisuudessa, mutta se voima ei välttämättä välity yksityisen yrityksen eduksi. Yksityisen yrityksen etuna voi hyvinkin olla vääntää yliopiston toimintaa omien päämääriensä mukaiseksi. Hassua että tästä itsestäänselvyydestä pitää vääntää näin pitkään. Vainoharhaisuus-kommenttisi on klassinen ad hominem, joten en voi muuta kuin pyytää pitäytymään pätevissä argumenteissa, sillä ad hominem -pohjalta keskustelua on turha jatkaa.
Tapa, jossa Tekes vaatii soveltavan tutkimuksen hankkeisiin yrityspanoksen, on juuri tuota lyhytjännitteistä ”yritysten omien päämäärien” korostamista. Siksi Tekes pitäisi jättää pois turhana väliportaana.
Rurik, kiitos huolellisista vastauksista
, liioittelin toki.
Rurik, ehdin vasta nyt lukea tekstisi hieman perusteellisemmin. Valitsemasi tuotantoperustainen metafora kapeuttaa ajatusta melkoisesti ja se tietysti auttaa raflaavan ajatuksen esiintuomista. Omassa blogiartikkelissani (heti tämän jälkeen) pohdin tietoyhteiskunnan tiedon luonnetta hieman toisesta lähtökohdasta. Jatkan tässä sitä ajattelua hieman pidemmälle, jotta esittämäsi tuotantoperustaisen ajattelun kapeuden aiheuttama ongelma tulisi esiin siitä seuraavina mahdollisesti virheellisinä yleistyksinä.
Lisäarvo syntyy erikoistumisesta ja vaihdannasta. Tieto palvelee jompaa kumpaa tai molempia. Vaihdantaa palvelee erityisesti jaettu tieto, esimerkiksi yhteinen kieli ja yhteinen ymmärrys kaupan kohteesta, kuten esim. Stiglitz on osoittanut. Olen ymmärtänyt, että yleissivistyksen yksi keskeinen tehtävä on vaihdannan sujuvoittaminen, joskin näkökulmasta riippuen muitakin voi osoittaa. Yrityksiä palvelee parhaiten tältä osin hyvä yleissivistys, johon kuuluu valmius tunnistaa kulloinkin tarvittava erikoisosaaminen. Erikoistumiseen liittyvän tiedon jokainen ehkä haluaisi pitää itsellään, mutta innovatiivisuus kärsii, jos näin toimitaan, syystä, johon en ehdi tässä nyt mennä, ettei tästä tule kirjaa. Viittaan kuitenkin siihen, että monipuolista osaamista vaativat innovaatiot syntyvät helpoimmin yhteistyössä, ja yhteistyötä ei synny, jos osapuolet eivät toistensa osaamisesta mitään tiedä. Yrityksillä on siis lähes poikkeuksetta tarve jakaa tietoa, joskaan ei kaikkea tietoa, koska yritykset haluavat erikoistua.
Koska erikoistuminen ja vaihdanta synnyttävät lisäarvoa, on yhteiskunnan kannalta mielekästä myös tukea tätä erikoistumista, joka siis tarkoittaa, ettei kaikilla ole samaa osaamista. Sama osaaminen kaikilla itse asiassa hidastaa tuottavuuden kasvua, josta myös voisin jatkaa pitkästikin esittäen asiasta melko tarkan mallin, mutta ehkä tämä ei ole siihen soveltuva paikka, koska malli on varsin laaja ja yksityiskohtainen ja C-kielinen.
Minusta tuntuu, että yliopistolla itsellään ei ole kovin suurta halua tuottaa yhteiskunnan tarvitsemaa tietoa vaan ainoastaan tietoa, joka palvelee yliopiston omaa tai itse asiassa kunkin koulukunnan erikoistumista. Koulukuntien välinen keskustelu on nykyään jo lähes kokonaan tuhottu, ja siten yleissivistyksen keskeinen tavoite myös. Yritysten intressi ihmisten ja tiedonvaihdon lisäämiseen osaamisalueiden poikki on paljon yliopistoja terveemmällä pohjalla ja lokeroituminen lienee yliopistolaitoksen pahimpia ongelmia, Suomessa ehkä muita pahempi. Wilson on kuvannut ongelman hyvin kirjassaan Konsilienssi, joten en mene siihen tässä enempää. Päädyn kuitenkin siihen, että yhteiskunta voi saada nykyistä paremmin yhteistä hyvää palvelevia yliopistoja, jos nämä asiat jäsennetään paremmin ja yliopistot hieman nykyistä paremmin saadaan kuuntelemaan, minkälainen osaaminen on työelämässä tarpeen. Nykyään siitä päättävät eivät ole työelämässä olleet(Yliopiston lasken elinikäiseksi syventäväksi opiskeluksi
, eivätkä useinkaan tarpeita ymmärrä ja tuottavat osaamista, joka vahvistaa yliopiston omaa, sisäisen erikoistumisen kautta syntyvää institutionalisoitua valtaa, tuottamatta aina minkäänlaista hyötyä yhteiskunnalle, jos kankeita, tieteenalojen poikki ristiriitaisia ja vaihdantaa haittaavia ajatusrakennelmia ei itsessään pidetä hyötynä.
ps. Lauri ole ystävällinen, älä terrorisoi tätä ajatusta puuttumalla lillukanvarsiin
Risto: ”Päädyn kuitenkin siihen, että yhteiskunta voi saada nykyistä paremmin yhteistä hyvää palvelevia yliopistoja, jos nämä asiat jäsennetään paremmin ja yliopistot hieman nykyistä paremmin saadaan kuuntelemaan, minkälainen osaaminen on työelämässä tarpeen.”
Tuo olisi yliopistojen tuho. Teknisiin oppilaitoksiin ja Aalto-yliopistoon se sopii, kunhan Aallosta siirretään perustutkimuksen osat sopivampaan paikkaan.
En oikein ymmärrä kohtaa noista ”koulukunnista” oikeiden tieteiden aloilla sellaista harvemmin on. Erikoistuminen on välttämätöntä, mutta jopa erikoisaluiden seuranta on nykyisin erittäin kuormittavaa.
Vuoropuhelu? Kyllä Suomessakin on hyviä esimerkkejä monitiesistä ryhmistä tieteen puolella, esimerkiksi aivotutkimuksessa. Teknologian puolella niitä taitaa olla harvassa.
Joillakin aloilla on turhan paljon ”tieteellistä prostituutiota”, jossa juostaan populaariaiheiden perässä. Etenkin taas tuolla teknologian suunnassa.
Eipäsjuupashöpötystä Lauri.