Tämän kirjoituksen tekijä on Sitran Maamerkit-ohjelman ohjelmajohtaja Eeva Hellström.
Sitra valmistelee uutta ohjelmaa, jonka nimi on Maamerkit – maaseudun merkitykset. Ohjelmassa etsitään ja välitetään tuoreita näkökulmia ja innovatiivisia toimintamalleja, joiden kautta maaseutu voi luoda kilpailukykyä sekä uutta arvoa ja hyvinvointia kaikille suomalaisille. Kehittämisen painopiste on yhteiskunnan ja yritysten toimintamallien uudistamisessa.
Vuoden 2010 alussa käynnistyvässä ohjelmassa hyödynnetään vuorovaikutteisia lähestymistapoja. Valmisteluvaiheessa työskennellään useilla foorumeilla yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa näkökulmia kerättiin lokakuussa avoimessa verkkotyöpajassa. Sen rinnalla loka-marraskuussa 2009 järjestettiin kolme alueellista kutsutyöpajaa.
Verkkotyöpajan toinen vaihe käynnistyy Maamerkit.fi -sivustolla tänään 11.11.2009. Toivomme rohkeita ja tulevaisuuteen suuntautuvia ehdotuksia ja nykyisten toimintamallien kyseenalaistamista! Olemme kiinnostuneita erityisesti seuraaviin teemoihin liittyvistä kehittämisehdotuksista:
Verkkotyöpajan ensimmäisen vaiheen osallistujat tekivät yhteensä 167 ehdotusta ja yli 2500 ehdotusten arviointia. Maaseudun kehittämisajattelussa näytti ehdotusten ja niiden arviointien perusteella olevan voimakkaita näkemyseroja siitä, mihin maaseudun kehittämistoiminnassa pitäisi keskittyä: pitäisikö kehittämistoiminnan olla luonteeltaan paikallista vai kansallista, pitäisikö maaseutua kehittää erillisenä kohteena vai osana muuta yhteiskuntaa ja pitäisikö tavoitella maaseudun hyvinvointia vai suomalaisten hyvinvointia?
Ehdotuksissa maaseutu nähdään hyvin ihmislähtöisesti. Esimerkiksi maaseudun luonnonvaroihin perustuvia hyvinvoinnin lähteitä ei juurikaan tunnistettu. Ehdotusten arvioinnissa luonnonvaraliiketoiminnan kehittäminen nähtiin kuitenkin tärkeäksi maaseutuun pohjautuvaksi hyvinvoinnin lähteeksi.
Eniten ehdotuksia saatiin maaseutuasumisen kehittämiseen liittyen. Uusia ratkaisuja koetaan tarvittavan etenkin energiantuotannossa, logistiikassa, ruoantuotannossa, joustavissa työn muodoissa sekä jätehuollossa. Liiketoiminnan kehittämisen tarve korostui lukuisissa vastauksissa. Useimmiten peräänkuulutettiin uudentyyppisiä liiketoimintamalleja, konsepteja, brändejä, liiketoimintaosaamista, innovaatiojärjestelmän kehittämistä, jne.
Ohjelman valmistelun toisessa verkkotyöpajavaiheessa pohditaan, miten tarvittavat muutokset saadaan aikaiseksi. Kolmannessa vaiheessa (4.-5.1.2010) työpajan tulokset kootaan yhteen ja niistä on mahdollista keskustella.
Tervetuloa mukaan ideoimaan ja arvioimaan!
Lisää samasta aiheesta
- Uusi trendi: Hyvä työelämä
- Mitä tutkia tulevaisuudessa?
- Maaseudun uudet kuluttajaryhmät
- Nukkumisen merkitys aivoille ja ennakointitoiminnalle
- Onko hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta?


Mietinpä tässä, että onko saaristo myös ”maaseutua”?
LG, Nauvo
Hyvä kysymys, johon Maamerkit-ohjelma ei halua tarjota yhtä oikeaa vastausta, vaan pikemminkin herättelee pohtimaan. Yksi tänään käynnistyneen työpajan tavoitteista on löytää mm. ajatuksia liittyen suomalaisten maaseutusuhteeseen ja juuri esim. maaseutukäsitteisiin. Kommentoi ihmeessä lisää http://www.maamerkit.fi/phases/answer?phase=2&question=1