Joulukuun puolivälissä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa ratkaistaan planeettamme kohtalo. Ennakkotietojen mukaan vedenpaisumukseen verrattavissa oleva maailmanloppu on tulossa ennemmin tai myöhemmin, koska USA ja Kiina eivät ole valmiita riittäviin päästövähennyksiin.
Kyse ei pohjimmiltaan ole siitä että kyseisten maiden ihmisten etu olisi jättää ilmastonmuutoksen ratkaisu puolitiehen, vaan että taloudellisen vallan toimintalogiikkaan ei kuulu omista eduista tinkiminen. Taloudellisen vallan käyttäjät voivat joka tapauksessa turvata itselleen siedettävät elinolosuhteet, kävi maapallolle melkein miten tahansa, paitsi Venus-ilmiön olosuhteissa.
Kyseinen ilmiö tarkoittaa sitä, että Siperian ikiroutaantuneet suot lähtevät massamitassa sulamaan, mikä vapauttaa ilmakehään valtavat määrät metaania. Metaani on hiilidioksidia satoja kertoja tehokkaampi kasvihuonekaasu, joten seurauksena olisi maapallon keskilämpötilan kohoaminen ihmiselämälle sietämättömiin lukemiin. Tällaisella maapallolla rikkainkin pohatta joutuu tunnustamaan voimattomuutensa luonnonvoimien edessä.
Koska valtaapitävien toiminta on niin ilmeisen irrationaalista, onko niin että taloudellisen järjestelmän toimintalogiikka ei kytkeydy suoraan minkään yksittäisen ihmisryhmän etuihin?
