Piipahdin pari viikkoa Japanissa ja nyt yritän hahmottaa Etelä-Koreaa. Maavertailut ovat aina työläitä ellei mahdottomia, mutta Japanin, Etelä-Korean ja Suomen välillä on melkeinpä rakenteellisia yhtäläisyyksiä.
Kaikki kolme kärsivät tappion Toisessa maailmansodassa ja yhteiskuntien jälleenrakennus piti aloittaa enemmän tai vähemmän tyhjästä. Kansallisen identiteetin ja yhtenäiskulttuurin voi olettaa tihentyneen rakennustyön aikana. Tämä vaikutti toimintatapoihin yhteiskunnassa - toki kansallisen kulttuurin puitteissa. Rakennustyötä seurasi muuttoaalto taajamiin.
Kaikkia kolmea maata on joskus tituleerattu maailman johtavaksi informaatioyhteiskunnaksi. Samaan aikaan niiden väestö vähenee ja nuoriso välittää varsin vähän aiemmista kulttuurisista koodeista. Yksilöllistyminen, hiustenvärjäys ja oma hahmo massiiviroolipeleissä koetaan jatkuvuutta tärkeämmäksi.
Kaikilla kolmella valtiolla on omat Nokiansa, joita valtiot ovat tukeneet auliisti. En tiedä pitäisikö huolestua, mutta kaikki kolme ovat myös erittäin hyviä tuottamaan härpättimiä palveluinnovaatioiden sijaan.
Esimerkiksi Japanissa käytetään yllättävän vähän nettiä ja erittäin suosittu mobiilikäyttö painottuu teleoperaattoreiden tarjontaan. Japani alkaa muistuttaa hieman Ranskaa, joka ei ollut niin kiinnostunut netistä kun tarjolla oli videotexiin pohjautuva Minitel.
Tässä vaiheessa herää lähinnä kysymyksiä. Olisiko Suomen hyvä liittoutua tiiviimmin vaikkapa Etelä-Korean tai Japanin kanssa? Vai olisikö hyvä loikata suoraan mittakaavaedun kaveriksi, kuten Intia?
Innovoinnin kannalta Etelä-Korean, Japanin ja Suomen kehitys ei näytä hyvältä pitkällä tähtäimellä. Väki vähenee, mutta samalla ikä pitenee ja kiinnostus uuteen hupenee. Toisaalta jokaisen yhteiskunnan kasvu on rakentunut pitkälti sille, että myöhemmät sukupolvet maksavat aiempien eläkkeet. Oma merkintänsä on, olisiko mahdollista yhdistelmä jossa väki vähenee, työura pitenee ja eläke kasvaa?