Mietimme uusia kasvun lähteitä Suomen kansantaloudelle. Aivan aiheellista. Mutta mihin maailmaan?
Lisää ruokalakeskusteluja – tällä kertaa vakavasti otettavia ja ruoka-aiheisia. IIASA:n tutkijat kuvaavat tulevan maailman tähän malliin:
Ilmastonmuutos ja väestönkasvu aiheuttavat yhdessä tilanteen, jossa vettä on liian vähän. Kuivuus aiheuttaa katoa ja kasvavalle väestölle on tarjolla aiempaa selvästi vähemmän ruokaa. Mikä tietysti korjaa – karmealla tavalla – väestö-ongelmaa; heikompi osa kuolee nälkään ja ne, jotka kykenevät yrittävät muuttaa alueille, jossa vettä ja ruokaa vielä on. Arviot muuttajien määrästä ovat 200 miljoonasta yhteen miljardiin (pahimmillaan siis joka 7. ihminen tekee muuttokuormaa ennen vuotta 2050). Kaukana Suomesta – me ajattelemme. Näinköhän.
Vaikka heikompikuntoiset köyhät eivät tänne saakka jaksa raahautuakaan, rahamiehet välittävät vaikutukset meidänkin koilliseen kolkkaamme. Ruokapula lisää hintaspekulaatioita raaka-ainemarkkinoilla. Ruoan maailmanmarkkinahinnat heilahtelevat voimakkaammin. Tämä taas houkuttelee erilaisilla johdannaismarkkinoilla rahansa tekeviä keinottelemaan elintarvikkeilla, mikä lisää entisestään hintojen heilahteluja. Tästä ilmiöstähän meillä on jo kokemusta; taloudesta tulee entistä vaikeammin ennakoitavaa ja erilaisten kuplien syntyminen vain helpottuu. Myös reaalitalouden heilahtelut vahvistuvat.
Voi olla, että tuli vähän oikaistua, mutta tämähän on vain ruokalakeskustelua.
Olivat mekanismit millaiset tahansa, lopputuloksesta tuntuvat kaikki tutkijat olevan yksimielisiä: entistä hankalammaksi navigoiminen maailman myrskyisissä systeemeissä menee. Jos suhteuttaa meidän voimavaramme (ei edes prosenttia maailman bruttokansantuotteesta) tähän tilanteeseen, niin auttaako meitä se, että mietimme sitä, mihin asentoon me omia osaamisiamme järjestelemme… Kyllä ratkaisu löytyy siitä, että seuraamme maailmanmenoa ja tartumme mahdollisuuksiin silloin, kun niitä eteen sattuu.