Reilu vuosi sitten Matti Vanhasen II hallitus lanseerasi Kansallisen Ruokastrategia 2020 –valmistelutyön. Työ on edennyt taustaselvityksen kautta nyt työryhmävaiheeseen ja strategiaa odotellaan tulevana kesänä 2010. Tarve laajan, kokonaisvaltaisen strategian luonnille ruokaketjuun on tullut nopeasti muuttuvasta toimintaympäristöstä niin globaalilla, EU:n kuin kansallisella ja alueellisella tasolla. Olemme kokeneet mm. vuonna 2007 maataloustuotteiden nopean hinnannousun, maailman nälkäkriisin syvenemisen, talouden taantuman sekä energian ja muiden panostuotteiden rajun hinnannousun. Ja heti seuraavana vuonna nopeatempoisesti myös merkittävän maataloustuotteiden hintojen laskun.
Yllättävää ehkä, mutta edellinen vastaava hintapiikki ajoittui reilun 30 vuoden päähän 1970-luvulle. Olemmeko siis seuraavat 30 vuotta turvassa? Todennäköisesti emme, sillä pelikenttä on muuttunut. Nyt esimerkiksi OECD ennustaa maataloustuotteissa noin kymmenen vuoden tähtäimellä selvää hinnan nousua 2000-luvun alun hintatasoon verrattuna. Samanaikaisesti EU-tasolla on keskeisiksi maatalouden tavoitteiksi nostettu ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, uusiutuvaan energiaan panostaminen, vesiensuojelu sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen. Nämä kaikki asettavat ruokasektorin kehittämiselle selkeitä reunaehtoja tulevalla kymmenluvulla.
Kansallinen ruokastrategia asettaa tavoitteeksi kilpailukykyisen ruokasektorin vuonna 2020. Kotimaisen ketjun kilpailuetuja tulee valjastaa strategian kautta yhä vaikuttavammaksi toiminnaksi avautuvilla markkinoilla. Aihe on siis äärimmäisen ajankohtainen ja tärkeä kotimaiselle elintarvikeketjulle.
Tätä pelkkää alkutuotantoa laajempaa kontekstia tarkastellaan myös muissa EU-maissa. Iso-Britanniassa on juuri valmistunut Food 2030 –strategia, jossa aikaperspektiivi on asetettu jopa Suomea pidemmälle, vuoteen 2030. Lopputulemassa linjataan joukko keskeisiä ja ruokaketjussa jo tutuiksi tulleita tavoitteita:
- kuluttajien valintoihin liittyvän tietopohjan parantaminen terveellisistä ja kestävästi tuotetuista elintarvikkeista
- kannattavan, kilpailukykyisen, huippuosaamista omaavan elintarvikealan kehittäminen
- tätä tukevan tutkimuksen ja tuotekehityksen täysi hyödyntäminen
- kestävän luonnonvarojen käytön edistäminen, sekä puhtaasta ja terveestä ympäristöstä nauttimisen mahdollistaminen
- eläinten terveyden ja hyvinvoinnin varmistaminen
- ruokaturvallisuuden varmistaminen
- maaseutualueiden elinvoimaisuuden edistäminen
- vähähiilisen ruokajärjestelmän rakentaminen, ja siten panostaminen jätteiden uudelleenkäyttöön, kierrätykseen ja uusiutuvaan energiantuotantoon
Brittien Food 2030 kertoo, että tunnistamme haasteet, mutta pystymmekö niihin vastaamaan? Se edellyttää sitä, että kotimaisessa ruokastrategiassa syntyy elintarvikeketjun eri osille kattava toimenpideohjelma, jolla on laaja hyväksyntä ja sitoutuneisuus. Samalla parhaimmillaan tarjoamme ruokastrategian kautta ratkaisuja kehittyville maille, jotta ruoan saatavuus, turvallisuus ja kestävä tuotanto pystytään globaalisti paremmin varmistamaan tulevien vuosikymmenten aikana.
Lisää samasta aiheesta
- Nyt on lähiruoassa kuluttajan aika!
- Markkinat ja politiikka muutoksessa – miten käy suomalaisen elintarvikeketjun?
- Koivu ja tähti, onnen tyven


Päivitysilmoitus: Tweets that mention Miten kotimainen ruokaketju menestyy tulevaisuudessa? – Foresight.fi -- Topsy.com