Pääsisältö Haku

Foresight.fi

Kansallinen ennakointiverkosto nostaa suomalaisen yhteiskunnan uudet haasteet ja mahdollisuudet keskusteltaviksi, tutkittaviksi ja päätettäviksi. Foresight.fi on avoin kohtaamispaikka asiantuntijoille, päätöksentekijöille ja tulevaisuuskeskustelusta kiinnostuneille kansalaisille.

Ongelma: kaikki näyttää hyvältä!

27.1.2010

Viisastuin taas eilen, kun istuin kollegan kanssa kahvilassa. Stefan on tutkinut rahoitusjarjestelmää ja rakentanut Agent Based Model (ABM) -simulaattorin aiheesta. Hänen tutkimustiiminsä tulos oli, että jos järjestelmää pyritään kontrolloimaan saattavat tulokset olla hyviä – jonkin aikaa. USA:n keskuspankin johtaja Alan Greenspania pidettiin pitkaan ehdottomana mestarina: hänen 19 vuoden johtajakautenaan Fed tasapainotti rahamarkkinoiden heilahteluja merkittävästi verrattuna vuosien 1960-1970 kehitykseen. Kunnes syyskuussa 2008 kaikki muuttui ja kansa kauhistui.

Opetus Stefanin masiinassa on se, että kontrolloitu järjestelmä tuudittaa meidät ensin siihen uskoon, että kaikki on kunnossa, ja sen jälkeen heilahtaa pois tasapainosta rajummin kuin koskaan ennen.

On luonnollista, etta finanssijärjestelmän kontrollia pyritään vahvistamaan kaiken koetun jälkeen, mutta onko se viisasta, kysyy professoriystäväni Stefan, ja jatkaa pohtimalla sitä, että millaisiin järistyksiin tässä pitää varautua. Ja siitä pääsimmekin asiaan; projektisuunnitelmaan, joka oli palaverin varsinainen aihe. Mutta ei siitä vielä tässä vaiheessa sen enempää.

PS. Istunto oli ainakin yhdessa suhteessa tehokas; meikämummo tuli taas kerran palvattua. Wieniläiset kahvilat ovat varsinaisia savustamoja! Maassa pitäisi huhupuheiden mukaan olla kahviloissa tupakointikielto.…

Kommentit (1)

Tero Heiskanen kirjoitti 27.1.2010 12:56 (#):

Tuo Stefanin ABM-simulaattori kiinnostaisi kovasti, olisiko siihen mahdollisuutta tutustua tarkemmin? Onko julkaistu jossain? ja onko Stefanilla sukunimeä? (tai etunimeä?)