Viime aikoina on puhuttu uuden yhteisvastuun yhteiskunnan rakentamisesta (ks. esim. kiinnostava Pelastuskirja-projekti). Huoli siitä, että aletaan nähdä muut ihmiset vastustajina ja esteinä, on aivan todellinen. Elämä muuttuu hyvin epämiellyttäväksi, jos täytyy koko ajan puolustaa omaa tonttiaan ja varoa potentiaalisia vihollisia.

Yhteiskunta, joka perustuu yksilöiden keskinäiselle kilpailulle, ei voi edistää yhteisvastuuta. Tällaisessa yhteiskunnassa ajatus on se, että oman edun maksimointi maksimoi myös automaattisesti yhteisen edun, näkymättömän käden ohjaamana.

Oman edun maksimoiminen voi olla rajatuissa erityistapauksissa ja rajatuin mittarein mitattuna tehokasta, mutta koko yhteiskuntaa ohjaavaksi periaatteeksi siitä ei ole.

Reaalimaailmassa yhteiskunnallinen keskustelu ja poliittiset prosessit ovat erilaisten ryhmien välistä etukamppailua, josta yksilöiden välinen reilu kilpa on kaukana. Kilpailupuhe ikään kuin neutraloi tai naamioi tämän valtapolitiikan reilujen ehtojen vallitessa tapahtuvaksi kilvoitteluksi.

Ajan mittaan yhteiskuntaluokkien välinen kilpailu sekä yksilön pärjäämistä korostava puhetapa nakertaa koko yhteiskunnan perustaa siten, että sen koossa pitäminen edellyttää yhä enemmän ponnistuksia.

Yhteiskunnat ovat aina tarvinneet koheesiota ja yhteisyyttä. Yhteisvastuusta tulee kuitenkin vain hallitsevan eliitin vallan työkalu, jollei tiedosteta että yhteisvastuuta ei voi olla ilman yhteisvaltaa. Yhteisvastuun yhteiskunta voidaan toteuttaa vain jakamalla valta uudestaan. Vaikutusmahdollisuudet ympäröivään todellisuuteen motivoivat ottamaan vastuuta ja estävät vastuupuheen hyväksikäytön vallan välineenä.

Ennakoin kuitenkin että yhteisvastuuseen ja ”talkoisiin” patistaminen tulee lisääntymään tulevina vuosina talouden ollessa aiempaa huterammalla perustalla. Tietyille yhteiskuntaryhmille pyritään yhteisvastuun nimissä delegoimaan asioita, jotka aiemmin järjestettiin yhteiskunnallisesti. Näitä puheita vastaan täytyy asettaa kansalaisten itseorganisoitunut poliittisuus.

Lisää samasta aiheesta

Vastaus artikkeliin Lisää talkoita

  1. Lauri Gröhn kirjoitti 01.03.2010 10:45 (#):

    Mitä tarkoittaa ”itseorganisoitunut poliittisuus” ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*