Hyvää wieniläistä kahvia, Bachia ja vanha Suomen Kuvalehti. Ulkosuomalaisen sunnuntaiaamun iloja.
Suomen Kuvalehti kertoi Juha Jokelan uusimmasta näytelmästä. Se on otsikoitu osuvasti: Esitystalous (menkää te, jotka voitte, katsomaan se Espoon teatteriin). Näytelmän mukaan kaikki on sitä, miltä se kalvoilla, netissä tai lehdessä näyttää, ja sen pohjalta päätökset tehdään. Minä huomasin tulevani aamun leppoisuudesta huolimatta kiukkuiseksi.
Mikä ”esitystaloudessa” minua niin ärsyttää?
Esitystalous tuntuu pinnalliselta - heppoiselta? Minäkö niin yksinkertainen, että olen Foxin TV-uutisten (on kuulemma USA:n luotettavin uutiskanava!) tai näppärien kalvoesitysten vaikutettavissa?
Oma tutkimukseni perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin (enemmän asiasta tietävät herrat Berger ja Luckmann, ks. Berger P.R. & Luckmann T (1995) Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, Gaudeamus).
Todellisuus on sosiaalinen konstruktio. Yhteinen näkemys asioiden tilasta syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, etupäässä naamakkain keskustellessa, mutta myös paperilla/kuvaruudulla. Ja tämä pätee hyvin ennakointiin. Ennakointi ei kaikkineen ole mitään muuta kuin jonkun porukan yhteinen käsitys tulevaisuudesta, joka raportoidaan mahdollisimman terävässä muodossa. Tämän minä hyväksyn mennen tullen, mutten esitystaloutta?
Kuka meistä vetää veteen sen viivan, jonka toisella puolella on esitystalouden helppohintainen manipulointi ja toisella puolella vakavasti otettava tieto? Kenen viivaan me luotamme? Voisivatko tiedon tuottamiseen käytetty aika tai taustatiedon määrä olla kriteereitä? Nopeasti tuotettu tai huonosti selvitelty on huonoa?
Ei toimi.
Päinvastoin. Tutkimusten mukaan päätökset, jotka tehdään nopeasti rajatun informaation varassa ovat parempia kuin ne, joita valmistellaan pitkään ja perusteellisesti. Toimintaympäristöä leimaa entistä suurempi epävarmuus ja muutosten nopeus. Niinpä ei voida olettaa automaattisesti, että nopea reagointi ja perusteellisten tutkimusten puuttuminen johtaa huttutietoon.
Pakko palata sunnuntaiaamunakin työasioihin. Viimeisimmän tutkimusponnistuksen johtopäätös oli, että ainoa keino pärjätä monimutkaisessa ymparistössä on olla mahdollisimman paljon vuorovaikutuksessa toimintaymparistön kanssa.
Esitystalouden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, etta tie kuulijan ja esittäjän välillä on kaksisuuntainen. Esittäjän tulisi olla niin kiinnostava, että saa vastaanottajan ottamaan selvää kuulemastaan, tarkistamaan taustaoletuksia ja sanomaan oman mielipiteensä.
Onko esitystalous kaksisuuntainen? Miten oli Espoon teatterin näytelmässä? Kertokaa, kun tiedätte.
Lisää samasta aiheesta
- Kansallinen ennakointiverkosto Finprossa: Askelen edellä Afrikassa ja pianoportaissa
- Seminaari Brysselissä 26.10. ”EFP workshop: policy options for surprising and emerging futures in Europe”
- Muutoksen anatomia – miten maailma muuttuu ja me maailman mukana?
- Laurence Smithin yleisöluento 31.8. klo 17
- Demos etsii vapaaehtoisia iFuture-tutkimusohjelmaan
Ilmola: ”Tutkimusten mukaan päätökset, jotka tehdään nopeasti rajatun informaation varassa ovat parempia kuin ne, joita valmistellaan pitkään ja perusteellisesti. ”
Jo puhtaasti loogisesti ajatellen tuo on puhdasta roskaa. Päätöksiä on monenlaisia alkaen aiitä ostanko soikion vain suorakaiteen muotoista jälkiuunileipää, päätyen siihen, että Nokia päättäisi siirtää pääkonttorinsa Lontooseen.
Ilmolan väite ei ole ollenkaan rosketta, vaikka se kaipaa tarkennusta alatajuisesta päätöksenteosta. Kyllä, esim. makuasioita ensimmäinen (nopea) arvio/valinta on usein paras. Tästä on tutkimustodisteita.
Esim. Dijksterhuis, A. & van Olden Z. (2006),On the benefits of thinking unconsciously: Unconscious thought can increase post-choice satisfaction, Journal of Experimental Social Psychology, Vol.42, pp.627-631.
Miksi pitää ylipäändä keksiä konstikkaita nimiä? Se herättää aina aiheellisia epäilyjä. Usein takana on konsulttikieli, jonka tarkoitus ei ole ratkaista asioita, vaan monimutkaistaa niitä, että saataisiin aikaan seminaariohjelma ja sen jälkeen kirja.
Ainakin noin 45 vuoden kokemus suomalaisesta työlämästä kertoo, että väite nopean päätöksenteon hyvyydestä on pötyä. Ruotsalainen ”diskuteeraus” tuottaa parempa tuloksia. Peukalosääntö on, että mitä suoraviisaisempi ja ”tehokkaampi” on päätöksen valmistelu, sitä enmmän on mutkia toteutuksessa.
Tätäkö tarkoittaa IIASAn raportissa Suomen vahvuutena mainittu päätöksenteon notkeus? Uskallan eppäilä, kuten isäntämies sanoi aikoinaan piispa Salomiehelle, joka kertoi lukeneensa kaikki kirjahyllyn kirjat, että sillä ei enää pitkään pärjätä.