Ennakoinnin tekijät -sarjan kuudennessa osassa tutustumme Virpi Vaittiseen, joka toimii Finprolla Foresight Specialistina.

Mitä aihealueita Finpro ennakoinnissaan käsittelee?

Meillä Finprossa käsittelemme sekä ennakoinnin alkupäätä (Foresight) sekä loppupäätä (Insight). Foresight-toiminnoissa signaaleja kerätään ennakkoluulottomasti kaikilta osa-alueilta, kaikkialta eli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Signaalien keräysvaiheessa ei ole olemassa huonoa tai väärää signaalia – toisen tuttu juttu voi olla toiselle täysin uutta. Insight-toiminnoissa viemme havaitut mahdollisuudet asiakkaan strategiaan ja innovaatioihin.

Miksi ennakointi on Finprolle tärkeää?

Pieni maa pysyy kilpailussa mukana ketteryydellään, joten Finprolle on tärkeää tunnistaa ilmiöitä ajoissa, jotta kansainvälistyvät yritykset pystyvät reagoimaan oikea-aikaisesti ja näin ei jäätäisi junasta. Finprolle on tärkeää löytää niitä kultajyviä, jotka edesauttavat suomalaisia kehittymään ja kehittämään tulevaisuuden menestystarinoita. Finprolla on loistavat mahdollisuudet tuoda tietoa Suomeen laajan oman ja kansainvälisen verkoston myötä.

Miten signaalityötä tehdään?

Meillä on käytössä Trendwiki-työkalu, johon kerätään systemaattisesti havaintoja ympäri maailman koko organisaation toimesta. Tämä tieto analysoidaan ja koostetaan trendikokonaisuuksiksi pari kertaa vuodessa. Tietoa tarkastellaan myös erikseen jokaisen toimialan kanssa sekä räätälöidyissä asiakasprojekteissa yhdessä asiakkaan kanssa.

Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja toisaalta ilon aiheet ennakointityössä?

Suurimmat haasteet: Tietoon voi hukkua ja ei näe metsää puilta, objektiivisuus on tärkeää. Ajoituksen arvioiminen on haasteellista.

Ilon aiheet: kultajyvien löytäminen, se kutkuttava tunne, kokonaisuuksien tajuaminen, alati vaihtuvat aihealueet, laaja-alaisuus, mukava tiimi ja tiimityö, mielenkiintoiset keskustelut.

Mikä on tiedon ja tahdon rooli ennakoinnissa? Kumpi niistä on tärkeämpää?

Minusta tahto on tärkeämpää, ei voi työntää pässiä narussa ja sama pätee ennakointiin. Tietoa tulvii sisään, sitä ei voi välttää; sen näkemistä, kuulemista ja siihen törmäämistä. Ennakoinnissa proaktiivisuus on tärkeää. Ennakointitieto on eräänlainen työkalu, jonka tulisi herättää keskustelua ja auttaa varautumaan ja kehittymään.

Missä itse haluat olla vuonna 2030? Mitä teet silloin työksesi?

Tuntuu liian kaukaiselle ajatella työasioita vuonna 2030. Toivottavasti teen edelleen mielekästä työtä, mutta enemmän sitä haluaa ajatella niitä fiiliksiä, tunnelmia, jota elämä tarjoaisi tuolloin. Työn tulisi tarjota jatkuvia kehittymismahdollisuuksia ja mielekkäitä haasteita. Toivottavasti oma mieli olisi vielä tuolloin notkea eikä urautunut, ja että uteliaisuus ja innostuneisuus vaan kasvaisi. Koen omien näkökantojen uudistamisen ja tuulettamisen tärkeänä.

Lisää samasta aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *