Pyörittelin parikin päivää tekstiraakiletta tähän blogiin mutten saanut aiheesta kunnon otetta. Yritin nimittäin kirjoittaa verkkokiusaamisesta ja sosiaaliseen mediaan liittyvästä rakenteellisestä ja kulttuurisesta väkivallasta. Onnekseni löysin tänään erään verkkotuttavan delicious-linkin tutkimukseen, jossa on havaittu amerikkalaisten nuorten empatiakyvyn vähenneen. Näin pääsin vaikeasta kysymyksenasettelusta ja voin kepeästi viitata lähteeseen, jolla varmaankin on enemmän uskottavuutta kuin minulla.
Tutkimus esittää, etteivät lapset opi empatiaa, ja pääsyy tähän on omaa onneaan tavoittelevien vanhempien sekä median vaikutus. Menemättä tarkemmin tuon tutkimuksen melko yhteiskunnallisiin johtopäätöksiin totean vain, että tositeeveen vahvistama, ilmeisesti ihmisluonteeseen luontaisesti kuuluva muille nauramisen jalo taito saattaa olla haitaksi, jos ja kun haluamme verkosta kansalaisyhteiskuntaa vahvistavan yhteisön ja innovaatiot takaavan joukkoälyn kentän. Olen viime aikoina Twitterissä ja Qaikussa seurannut, kuinka pienikin porukka löytää toisistaan riittävästi eroja saadakseen aikaan melko ilkeän, ohi varsinaisen asian menevän mielipidesodan. Blogeissa taas on useinkin epärakentavia kommentteja, joiden päätavoite on dissata vastustajaa, ei edistää yhteisymmärrystä. Kyynikoiden mielestä tämä on varmasti ok, ja nimenomaan ennakoijien olisi pitänyt ennakoida tämä 
Jotkut suorastaan toivottavat raa’at erimielisyydet tervetulleiksi, olisihan se konsensusyhteiskunnan kuolema. Loanheittäminen nähdään siis demokratian airueena.
Silti itse toivon edelleen, että jonkinasteinen inhimillisyys ja kohtuullisuus olisivat pohjana sille kulttuurille, jolla uutta entistä avoimempaa yhteiskuntaa luodaan. Tuskin niitä paljonkaivattuja innovaatioitakaan syntyy, jos verkkokansalaiset eivät luota toisiinsa. Koska internetkulttuuria ei kukaan säädä missään, me kaikki tuotamme sitä toimillamme. Samoin sitä tuottavat erilaisten digitaalisten ympäristöjen kehittäjät, jotka yhteisöpalveluja suunnitellessaan tulevat valinneeksi ne vuorovaikutuksen tavat, jotka kussakin palvelussa ovat mahdollisia. Päävastuu on kuitenkin osallistujilla, jotka voivat joko edistää avointa, rakentavaa keskustelua tai sitten linnoittautua omiin poteroihinsa ja sulkea kaiken hiemankin erilaisen ulos.
Olisi todella todella mielenkiintoista saada liikkeelle uusia vuorovaikutuksen muotoja luotaava kotimainen tutkimus, joka selvittäisi luottamuksen ja yhteistyön mahdollisuuksia muutoinkin kuin toiveiden tasolla. Somehypen jälkeen tarvitaan realismia.
Lisää samasta aiheesta
- Näkökulmia tietoyhteiskunnan ja viestinnän tulevaisuuteen
- Onko elämää ilman Internettiä?
- Kesä 2010: Voimaantuminen
- Nostalgia ei palauta entistä Suomea
- Avointa dataa kuluttajille
Päivitysilmoitus: Tweets that mention Kiusallisen kivaa – Foresight.fi -- Topsy.com
Kehittäessämme Forum Viriumissa Helsingin kaupunkitelevisiota, jossa käyttäjälähtöinen sisältö on tärkeä osa, olemme pohtineet samaa. Lopulta paras mihin olemme päässet on: tavoitteena on saada ihmiset ymmärtämään yksinkertainen: ”Kunnioita ihmistä”.
Mielipiteet ovat hyvästä, niinkauan kuin ne kunnioittavat toisiaan.
Kiitos Teppo kommentista. Voisiko verkkoheitoissa osin olla kysymys niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin että teksti ei herätä empatiaa. Kun toinen ihminen näkyy vain tekstinä tai pienenä profiilikuvana, kynnys ohittaa ihmisyys on matala. Toisekseen on mahdollista, että (Suomessa?) on väärinymmärretty englantilaisten wittiness nimenomaan ilkeydeksi? Että on tosi nasevaa, kun voi kuittailla.
Puskailkkuminen voi olla tahallista tai tahatonta. Osin siihen liittyy päteminen, osin halu erottautua edukseen massasta. Rönsyily ja harhailu on osa verkkokäyttäymistä, keskittyminen oleelliseen on yhä vaikeampaa.
Toisaalta kannustava kommentointi on aitoa. Mutta se on vähän kuin kannustajat hurraavat urheilijalle. Urheilijan on itse raivattava sisun kautta menestykseen.
Sorrun itsekin hypetykseen, mutta se on välttämätöntä että jaksaa antaa ja ottaa sen aikaresurssin jonka uuden oppiminen vaatii. Omalla kohdalla realismi alkoi ilmaantua kolmen kuukauden kuluttua päähypetyksen jälkeen. Silti toivo paremmasta elää yhä.
Ennakoin että SoMella on vielä paljon annettavaa, kunhan maltetaan keskittyä oleelliseen.
Vesa, ehdottomasti on somella annettavaa, ja uskon, että sen varsinaiset käytännöt ovat mukavasti muotoutumassa. Rönsyilykään ei mielestäni haittaa, lähinnä olen pahoillani siitä, että keskustelut muistuttavat ajoin yläasteen pihahuutelua. Rönsyilyhän on paikoin todella hauskaa ja vie keskustelun luovasti uusiin suuntiin.
Minusta tuo muutos on tullut median kautta yhteiskuntaan. Näiden ”Heikoin lenkki”-visailujen myötä ihmisten puhetyylikin on muuttunut näsäviisaaksi sanailuksi, mikä ilmentyy selvimmin tv-sarjojen dialogissa (jota en kestä kuullakaan).
Ilmeisesti se on lähtöisin pätemisestä mikä saavutetaan vetämällä matto muiden jalkojen alta. Eivät reppanat tajua miten ärsyttävää sellainen nokkavuus ja ilkeily on.
Miten paljon paremmin viihtyisimmekään jos tuollainen ilkeilylähestymistapa jäisi pois!!!
Kiitos Halo Efekti. Eli tavallaan ”esiintymislavalle” kuuluva wittiness eli näpsäkkä sanailu on tullut kaikkeen puheeseen, ja koko sosiaalinen oleminen on oman ylivertaisuuden todistamista?
Entä rappareiden dissailukulttuuri? Olisiko siinä juurta oletettuun muutokseen?
Nämä ovat mielenkiintoisia teesejä kulttuurimuutoksesta. Kukahan tutkisi
? Toivottavasti joku, ennen kuin saamme syytteen sukupolvien välisestä väärinymmärryksestä…
”Kunnioita ihmistä” on hyvä ohje, ja on se nyt kumma jos sellaista ei saa kotikasvatuksessa ihmiseen iskostettua.
Onko tässä nyt vaan tunnustettava se ikiaikainen luokkaero, että on niitä, jotka näkevät itsensä yhteiskunnan rakentajina ja kansakunnan kohottajina ja pyrkivät kaikessa ylevään, ja sitten on sitä ”rahvasta” jota ei jaksa oman elämänhallinnan puutteellisuuden vuoksi ja muutenkin jaksamisen äärirajoilla eläessä yhtään ajatella omaa napaansa pidemmälle? Ja jos tällainen asetelma on (verkossa sivistyksen digitaalinen kuilu) niin miten sitä tasoitetaan?
Niin sanottu ”trolling” http://en.wikipedia.org/wiki/Troll_(Internet)
ei ole mitenkään uusi asia internetissä. Niin kauan kuin internetissä on vapaata keskustelua, löytyy aina ihmisiä, jotka haluavat siirtää huomion pois keskusteltavasta aiheesta. Pelien, musiikin ja elokuvien foorumeilla, missä nuoret yleensä viihtyvät, ”trollaaminen” on ollut arkipäivää jo vuosia. Ei ole mitenkään yllättävää, että tapa on juurtunut myös yritysten välisiin keskusteluihin. Voidaankin sanoa, että ”trollaus” on kasvanut teini-ikäisestä aikuiseksi.
Vaikka ilmiö ei ehkä ole toivottavaa, kuka on lopulta valmis rajoittamaan tätä sananvapauden riemujuhlaa? Ilmiö on lopulta vain pakko hyväksyä ja jättää parhaan mukaan huomioimatta.
Aarne, niinpä, sananvapautta ei varmasti haluta rajoittaa. Kuitenkin paljontoivottu avoimuus kyllä kärsii, kun trollaamiseen väsynyt keskustelija jättää avoimet yhteisöt väliin ja siirtyy kabinetteihin
Veikkaan, että some kabinetistuu (anteeksi karsea verbiväännös). Jutellaan keskenään. Kabinetteja voi parhaimmillaan syntyä niin, että samassa yhteisössä vain hakeudutaan omille kanaville, pahimmillaan niin, että raja-aitojen on oltava pitävämpiä.
Varsinaisen trollaamisen lisäksi pitäisi kyllä kiinnittää huomiota myös verkkokiusaamiseen, joka saanee yhä taitavampia muotoja.