Ajoittain laajoja toimintaympäristökuvauksia lukiessa tulee hieman epätoivoinen olo. Suuret muutosvoimat eivät tunnu jättävän tilaa ihmiselle. Ilmastonmuutos ei taltu pelkin yksilövoimin, ja globalisaatiokin vaan tulee ja jyrää meitin. Toisaalta maailmassa tuntuu olevan valtavasti sellaisia ihmisiä, joiden maailma on osteri – he vain menevät ja tekevät. He tuntuvat kovin voimaantuneilta, heillä on henkisiä ja materiaalisia resursseja.
Voimaantumisella tarkoitetaan usein nimenomaan yksilön toimintakykyä, ja se kuulostaa toisinaan itseluottamuksen synonyymiltä. Jokaisen pitäisi vahvistua tehokkaaksi toimijaksi, joka uskoo asiaansa ja muuttaa maailmaa masentavista toimintaympäristökuvauksista huolimatta. Voimaantunut kansalainen näkee ja tekee, oli globalisaatiota tai ei. Usein voimaantuja on muuttamassa omaa organisaatiotaan tai nostamassa esiin jotain ryhmää, joka on jäänyt syrjään vallasta.
Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Yksilön henkisen kasvun lisäksi kyse on toiminnan rakenteista. Kehitysmaita koskeva voimaantumistutkimus keskittyy mittaamaan muun muassa toimintaa ohjaavia instituutioita, siis eräänlaisia yhteiskunnallisia reunoja, jotka rajaavat toimintaa. Itseluottamuksesta siirrytään lakien ja kulttuurin pariin. Voimaantumista mitataan koulutustasolla, varallisuudella, lakien määrällä, paikallisilla käytännöillä, jne. Ruth Alsop ja Nina Heinsohn kutsuvat näitä reunaehtoja termillä opportunity structure, jonka voisi suomentaa mahdollisuusrakenteeksi.
Näin hyvää käsitettä ei kannata jättää vain kehitysmaiden tutkimiseen ja kehittämiseen. Toki mahdollisuuksien rakennetta mitataan monin sellaisin keinoin, jotka eivät sellaisenaan sovi esimerkiksi Pohjoismaihin (joissa taatusti on esimerkiksi lakeja ja proseduureja riittävästi 
). Itse käsite kuitenkin varmasti sopii! Voidaan hyvin miettiä, millainen mahdollisuusrakenne meillä on muuttaa yhteiskuntaamme.
Suomalaisten voimaantumisen tiellä voi hyvinkin olla monia institutionaalisia tekijöitä, joita emme välttämättä tule edes ajatelleeksi. Ruth Alsop ja Nina Heinsohn mainitsevat mallissaan muodollisten instituutioiden lisäksi kulttuurin, jonka arvot ja käytännöt saattavat estää voimaantumisen silloinkin, kun varsinaisia laillisia tai taloudellisia esteitä ei ole. ”Ei ole tapana.” Tällaisiin toiminnan ehtoihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Pelkkä talous, esimerkiksi järjestöille annettu raha, ei tuota voimaantuneita ihmisiä, niin tärkeää kuin raha varmasti monelle kansalaisjärjestölle onkin. Kyse on myös kulttuurista, tavoista, asenteista, kaavoista. Ne eivät aukea rahalla.
Voimaantuminen on vahvasti ajankohtainen käsite myös internetin takia. Kansalaisten ja kuluttajien – ihmisten – on mahdollista aivan uudella tavalla osallistua näkemiseen ja tekemiseen. Voidaan jopa haastaa edustuksellinen demokratia ja ajatella suoran vaikuttamisen olevan mahdollista. Juuri nyt etsitään niitä internet-pohjaisia tapoja, joilla voimaannutaan poliittisesti. Voimme olla varmoja, etteivät ne rajoitu sähköiseen äänestämiseen. Ennakoijien kannattaa pitää silmänsä auki ja seurata abstraktien muutosvoimien lisäksi myös ruohonjuurta, jossa tapahtuu! Heikot signaalit voivat olla pian varsin vahvoja.
Lisää samasta aiheesta
- Näkökulmia tietoyhteiskunnan ja viestinnän tulevaisuuteen
- Finpro Foresight kokosi yhdeksän tulevaisuuden ilmiötä
- Onko elämää ilman Internettiä?
- Ennakoinnin tekijät, osa 8: Elina Hiltunen
- Kiusallisen kivaa
Päivitysilmoitus: Tweets that mention Foresight.fi: Kesä 2010: Voimaantuminen #ennakointi -- Topsy.com
Tätä sietäisi pohtia lisää! Mistä saavat voimansa ne, jotka menevät ja tekevät asioita? Joukkoliikkeen aloittamiseen tarvitaan sosiaalista pääomaa, tai käyttääkseni tuota uutta sanaasi, mahdollisuusrakenteiden on oltava kunnossa, eli tyyppi tietää, miten saa asiansa esiin ja muiden tietoon, miten asia esitetään niin että muut voivat siihen uskoa ja innostua, ja vielä osaa luoda tilan sille yhteiselle kehittelylle, että tällä tavalla toimimalla me voimme yhdessä suunnitella (vallankumouksen).
Tuija, mitä monimutkaisempi toimintaympäristö, sen harvempi tietää mitä voi tehdä ja miten. Tarvitaan juristeja ja byrokraatteja avuksi. Kun rakenteet suunnitellaan riittävän yksinkertaisiksi, ns. kuka tahansa voi tehdä valintoja ja ajaa asiaansa. Täällä UK:ssa toiminimen aloittamiseen tarvitaan yhden webbilomakkeen täyttö, toki on hyvä hankkia myös pankkitili ja ehkä jopa kirjanpitäjä. Pakolliset sivukulut ovat joitakin puntia kuussa. Näin voi kuka tahansa ryhtyä työllistämään itseään.
Jotta emme kuitenkaan jäisi ainaiseen yrittäjäpuheeseen, on hyvä, kuten huomioit, pohtia myös ylipäätään oman asian julkisaattamisen keinoja, siis poliittista vaikuttamista. Ehkä tarvitaan retoriikan ja argumentaation ABC-kirja välineoppaiden lisäksi (vink vink
.
Organisaatiokulttuuri vaikuttaa asettavan yllättävänkin tehokkaita esteita vaikkapa henkilöstön ideoiden edistämiselle: monesti ei ole hyväksyttävää ideoida ja pallotella puolivalmiita ajatuksia vaan olisi pitänyt tehdä perustyö ensin(tiedonkeruu, analyysi, johtopäätökset ja ensiaskeleet). Jos taas se on tehty, ei ole enää tilaa sille yhteisölliselle keskustelulle, joka herättää ihmisten kiinnostusta asiaa kohtaan, osallistaa heidät ja varmistaa yhteisen suunnan löytämisen. Hankala homma, sanon minä.
Voimaantumisteorian käytännön testaajan kommenttina nostaisin esiin muutaman seikan. Pilotointeja olen tehnyt sekä yksityisellä että julkisella puolella. Käytännön prosesseissa olen edennyt perusteoriaa soveltaen. 1. vaiheessa on määritetty yhteinen päämäärä 2. vaiheessa on kartoitettu uskomuksia, kontekstia eli mahdollisuusrakennetta (swot -analyysit, webdialogit esim. amabile, strategiaprosessit) ja minäuskomuksia eli mahdollistajarakennetta (MBTI -menetelmällä) ja 3. vaiheessa on vaikutettu emootioihin. Päämäärä -vaihe ja uskomusvaihe ovat suhteellisen selkeitä. Uskomusvaiheessa haasteeksi tulee lähinnä omat vaikutusmahdollisuudet mahdollisuusrakenteeseen, varsinkin julkisella puolella tämä koetaan suurena haasteena. Uskomukset vaikuttavat sitten siihen ratkaisevimpaan eli emootioihin. Omissa piloteissani olen nähnyt, että selkeällä, tietoisella ja vaiheittaisella prosessilla saavutetaan nopeasti tuloksia. Mahdollistajarakenteet ovat murroksessa, se antaa uusia mahdollisuuksia voimaantumiselle.
Selailin Hesarin digiarkistossa ja törmäsin 2008 julkaistuun Demos -ajatushautomon tutkijoiden haastatteluun, jossa he kehotavat kiinnittämään huomiota YouTubeen nuorten nettivideoiden levityksen areenana (Hs: 14.11.2008 Tutkijat: Nuorille tukea nettivideoiden tekoon).
Nuorten verkkomedian parissa työskentelevä Helsingin kaupungin mediatuottaja Antti Salminen kertoi jutussa että nuorten tekemät nettivideot keskittyvät paljolti harrastuksiin - on mangaa, hevosia, kitaransoittoa ja pelejä.
Tutkijat saavat muistuttaa, että nuorten tekijöiden tuotokset eivät välttämättä noudatakaan muotoa, jonka vanhemmat polvet tunnistaisivat yhteiskunnalliseksi puheenvuoroksi.
Jos tuosta vetäisi jotain reippaita johtopäätöksiä ja mutkia suoristaisi, voisi ehdottaa etät joo, on yksi asia opettaa uusille polville vanhojen polvien vaikuttamisen tapoja, ja ottaa heidät mukaan nykykaltaiseen yhteiskunnan muuttamisen rakenteeseen, mutta toinen puoli olisi miettiä, millä lailla koko yhteiskunnallisen osallistumisen rakennetta voisi muuttaa.
Vaikka vaikuttaminen ja osallistuminen olisi toisaalta kuinka helppoa, eivät siitä kaikki jaksa motivoitua. Mutta jos edes riittävän edustava joukko kustakin ikäpolvesta.
Olen tutkinut voimaantumisen ilmiötä kohta kymmenen vuotta ja kirjoittanut aiheesta kaksi kirjaa sekä kouluttanut Suomen ensimmäiset auktorisoidut voimaan-tumisvalmentajat yhdessä Amiedun kanssa. Voimaantumisen käsite on edelleen ns. epäkypsä-käsite. Olen päätynyt ajatukseen, että matka kulkee vieraantumisesta, joka on keskeinen käsite, havahtumisen kautta voimaantumiseen. Voimaantumisessa esiintyy kolme ulottuvuutta: 1) Yksilökohtainen linja eli Voimavaraistuminen. Tämä on yksilötaso siis individualistinen. 2)Institutionaalinen linja eli autonomisoi-tuminen. Tämä on yhteisö-ja organi-saatiotaso siis ohjelmallinen. 3)Vallan ja politiikan linja eli valtaistuminen. Tämä on yhteiskunnallinen taso siis poliittinen.
Kohdassa 1) Voimavaraistumisella tarkoitetaan itsensä ja olemis-tapansa kyseenalaistamista niin että voisi olla vahvempi itselleen ja toisille. Kyse on muutoksesta itsensä itsemäärittelyssä ja osallistumisen kautta tapahtuvassa todellisuussuhteen tulkinnassa. Voimaan-tuessaan ihminen oppii ymmärtämään, mitä on olla minä, mitä on tämä maailma ja mitä on olla minä tässä maail-massa.
Kohdassa 2)Yhteisöllisestä voimaantumisesta voidaan puhua silloin, kun yhteisön jäsenet ovat saavuttaneet riittävän yksilöllisen voimaantumistason, johon yhdistyy toiminta ryhmissä ja osallistuminen päätöksentekoon ja siitä saatujen hyötyjen jakamiseen Yhteisöllinen voimaantuminen on johdon ratkaisu, jolla mahdollistetaan ihmisten itsenäinen ja autonominen jäsentyminen, liittyminen ja toiminen.
Kohdassa 3)Rakenteellisella voimaantumisella tarkoitetaan sitä, että ihmisille luodaan demokraattiset oikeudet, keinot ja mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa sellais- ten rakenteiden luomiseen ja muotoiluun, joiden päämää- ränä on ihmisten itsensä määrittelemien tarpeiden tyydyt-täminen todellisessa elämismaailmassa. Katso lähemmin http://www.julkiviestinta.fi