Vasemmistolla tarkoitan tässä yhteydessä laajasti ottaen Euroopan ja Suomen puoluevasemmistoa (ml. sosialidemokraatit), mutta erityisesti huomioni koskevat Vasemmistoliittoa.

Vasemmiston kannatus on Suomessa matalammalla kuin koskaan. SDP on tarkistanut linjaansa oikeistopopulismin suuntaan, ja on entistäkin kyseenalaisempaa pitää puoluetta erityisen vasemmistolaisena. Jo aiemmin SDP kunnostautui Lipposen hallituksessa hyvinvointivaltion purkajana. Puolueen linjaukset ovat parhaimmillaankin ankkuroituneet suhteellisen hyvin toimeentulevan ammattityöväestön taloudellisiin etuihin.

Vasemmistoliitto yrittää nostaa vasemmiston lippua Vasemmisto-nimikkeen turvin, mutta imagonkohotus ei onnistu ellei kasvogalleria vaihdu. Uusi puheenjohtaja on kieltämättä tuonut lisää draivia puolueen viestintään, mutta kun muut - nuoret ja vanhat - mastodontit laahaavat kivirekenä perässä, on vaikea nähdä kuinka nuoren puheenjohtajan ihmisläheisyys voisi muokkautua auktoriteetiksi puolueen sisäisissä taistoissa.

Vielä perustavampi ongelma on vasemmiston todellisen kriisitietoisuuden puute ja siitä seuraava sisällöllinen passiivisuus. Vasemmiston 40-80-lukulainen idea oli julkisen sektorin kasvattaminen. Ilman realistista talouspolitiikkaa ja elinkeinopolitiikkaa tällainen jakopolitiikka ei voisi enää toimia edes suotuisassa ilmapiirissä. Valtiojohtoisten kollektiivisten ratkaisujen aika on auttamatta ohi - uuden ajan ihminen on yksilö ja haluaa rakentaa oman yhteisöllisyytensä itse.

Ekologisista kysymyksistä on vasemmistossa puhuttu jo yli 30 vuotta, mutta yhä voidaan vastustaa hallituksen ehdottamia energiaveroja esittämättä mitään omaa tilalle.

Suuren visionäärisen idean tai utopian puute ajaa vasemmiston keskinäiseen nokitteluun. Hyvätkin yhteiset kirjaukset romutetaan epäuskottavalla julkikuvalla. Mikä eteen 2011 vaaleissa? Vasemmistoliitolla on kyse eloonjäämistaistelusta. Jos vaalit eivät johda todelliseen uudistumiseen, hajoamisprosessin käynnistyminen on todellinen uhkakuva.

Lisää samasta aiheesta

2 vastausta artikkeliin Vasemmiston tulevaisuus

  1. Mikko kirjoitti 07.09.2010 21:12 (#):

    Rurik Holm toistaa liberalistista puhetta ”uuden ajan ihmisestä yksilönä”, vaikka vasemmiston mahdollisuudet ovat osittain juuri kollektiivisten ratkaisujen paluussa.

    Energiaveroista puhuessaan Rurik ohittaa sen seikan, että Vasemmistoliitto nimenomaan ehdotti juuri uutta ydinpolttoaineveroa.

    Eiköähän se kasvogalleriakin vaihdu 2011 vaaleissa :)

  2. Toveri kirjoitti 08.09.2010 16:10 (#):

    Vasemmiston ja oikeiston uudistumisessa on olemassa suuri ero.

    Siinä missä vasemmiston on oikeastiuudistuttava, oikeistolle riittää uuden mainostoimiston palkkaaminen kirkastamaan brändiä.

    Siinä ajassa missä Vasemmistoliitto on taistellut tietää tulevaisuuteen, on Kokoomus ehtinyt asemoitua niin työväenpuolueeksi kuin ympäristöpuolueeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*