Kansallinen ennakointiverkosto kokoontui vuoden 2011 viimeiseen tapaamiseen Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n vieraana 16.12. Tapaamisen tavoitteena oli pohtia, millaisiin teemoihin ennakoinnissa olisi tartuttava tai mitä pitäisi syventää. Aiheeseen pureuduttiin mainion Oivallus – ennakointihankkeen kautta, jossa on vuosien 2008-2011 aikana etsitty vastauksia siihen, millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan kun työelämä on muuttunut niin merkittävästi.
Oivallus-hankkeesta oli puhumassa EK:n projektipäällikkö Kirsi Juva joka kiteytti projektin yhdeksi keskeisimmäksi oivallukseksi sen, että tulevaisuuden työ muistuttaa Jazz-improvisaatiota.
-Yhä useampi työ irtautuu rutiineista, eivätkä työtehtävät ole tarkasti määriteltyjä. Päämäärä tiedetään, mutta tavoitteeseen pääsemiseksi ei ole tarkkoja nuotteja. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa oman onnen nojaan jättämistä, vaan tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, luovuutta, luottamusta ja muiden sparrausta. Siksi improvisointi, luovuus ja luoviminen ovat tärkeitä menestyksen eväitä tulevaisuuden työelämässä, Kirsi Juva kiteytti Oivalluksen myötä syntynyttä ajattelua.
Oivalluksessa nähtiin, että luovuuden edistäminen tulisi ottaa kaiken koulutuksen lähtökohdaksi. Mutta kuinka itse Oivallus-hankkeessa sujui tuo Jazz-metaforan mukaan toimiminen, eli luovuus, improvisointi ja nuotitta työskentely toimi? Ja millaisia oppeja tästä pitäisi ottaa ennakointityöhön?
Oivalluksessa tehtiin asiantuntijahaastatteluja, ryhmäkeskusteluja ja niiden pohjalta kysely yrityksille. Työtä tehtiin kolme vuotta ja materiaalia kertyi paljon. Olennaisen poimiminen oli välillä melkoista navigointia kaaoksessa.
-Ennakoinnissa olennaista on se, että aina välillä suunta ei ole ollenkaan selvä. On myös uskallettava heittäytyä pois teollisen ajan näkemyksestä että kaikesta tekemisestä tulee aina ulos selvä lopputulos. Ennakoinnissa näin ei aina ole. Mutta kun luodaan prosessi, esimerkiksi keskustelu, josta kaikki lähtevät pois niin että ovat saaneet uutta ajateltavaa, on jo jotakin liikahtanut, Kirsi Juva pohtii.
Näiden mietteiden pohjalta Ennakointiverkosto kävi yleisempää keskustelua siitä, millaisiin teemoihin ennakoinnin tulisi vastata ja miten. Etenkin keskellä taloudellista taantumaa ja finanssikriisiä nähtiin, että tärkeää olisi myös toivon luominen ja kriisien taakse rohkeasti katsominen. Improvisaatio ei kuitenkaan etenkään taantuman aikaan ole helppoa ole helppoa, sillä usen odotukset ennakoinnin suhteen liittyvät konkreettisiin lopputuloksiin ja vastauksiin. Aina niitä ei kuitenkaan ole saatavilla, vaan itse ajatusjumppa on tärkeää. Niistä pitäisi päästä seuraavaksi vaikuttavuuteen.
Innovaatioiden osalta lähitulevaisuuden konkreettinen kysymys voisi olla miten Suomesta saataisiin maailmanluokan innovaatio-hub tai miten demografista kehitystä, ympäristöhaasteita, taiteen ja tieteen rajapintoja voitaisiin hyödyntää paremmin. En tässä malta olla viittaamatta Aalto Entrepreneurship Societyn mainioon työhön liittyen innovaatio-hubin mahdollisuuksiin, josta he ovat tehneet mielenkiintoista työtä. Aaltoesin Miki Kuusi on esitellyt ajatuksen, että jos aidosti mahdollistaisimme itäisten naapuriemme osaajien tulon Suomeen perustamaan yrityksiään, voisi se olla Suomelle upea mahdollisuus. Lähellämme on idässä miljoonakaupunkeja, joissa piilee valtavaa innovaatio- ja osaajapotentiaalia, mutta ei välttämättä hyvää infrastruktuuria aloittaville yrityksille. Jos tämä osaaminen ja porukka saataisiin Suomeen perustamaan yrityksiä, olisi Helsingillä mahdollisuuksia aivan uudenlaiseen kuhinaan.
Toisaalta ennankoinnissa ei aina kannata jäädä konkreettisten kysymysten pariin vaan on tärkeää aidosti pitää ajattelunsa laajana. Pari vuotta sitten EU-skenaarioissa oli ikään kuin pakollisena villinä korttina Euron tai EU:n hajoaminen, jota hyvin harva otti millään tavalla todellisena skenaariona. Nyt aihe on ollut oikeasti tapetilla ja muistuttaa ennakoijia siitä, että rohkeus ääriskenaarioiden miettimiseen on nopeatempoisessa maailmassa yhä olennaisempaa.
Tärkeät huomiot ennakoinnin tavoista liittyivät etenkin suomalaiseen toimintakulttuuriin; jotta saadaan aikaan aidosti rohkeaa ajattelua, tarvitaan ”vastarannan Kiiskiä” ja kipukohtien mukaan ottamista sytykkeeksi keskustelulle, aina Suomessa vaalittu edustavuus erilaisissa julkisissa ennakointihankkeissa ei vastaa tähän. Toinen tärkeä huomio keskittyi kansainvälisyyteen. Kansainvälisissä keskusteluissa mukana olo on yhä tärkeämpää eikä meillä syrjäisenä maana ole varaa eristäytyä vaan kansainvälisissä verkostoissa mukana olon ja ajattelun pitäisi olla täysin luonteva osa kaikkea ennakointityötä.
Kaiken kaikkiaan keskustelussa painottuivat samat viestit kuin Oivallus -hankkeenkin ytimessä ovat; joustavuus, improvisointikyky, tiimityö ja kyky ajatella mahdottomiakin.
Tästä mielestäni osuvasti puhui tulevaisuuden tutkimuksen näkökulmasta Aalto-yliopiston dosentti, tohtori Mika Aaltonen radiohaastattelussa. Näistä ajatuksista on hyvä aloitella vuotta 2012.
Lisää samasta aiheesta
- Kuukauden kysymys: Onko Suomessa presidentti-instituutio vielä vuonna 2040
- Strateginen portfoliojohtaminen tulevaisuuden tekemisen toimintamallina
- Luomuun ladataan kasvua?
- Tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa on kuollut
- Kuukauden kysymys: Leviääkö finanssikriisi BRIC-maihin?
Voi ei. Tämäkin vielä:
”Oivallus-hankkeesta oli puhumassa EK:n projektipäällikkö Kirsi Juva joka kiteytti projektin yhdeksi keskeisimmäksi oivallukseksi sen, että tulevaisuuden työ muistuttaa Jazz-improvisaatiota.”
Suurin osa jazz-impovisaatiosta on kliseistä kaavoihin kangistunutta soittoa, niinkuin improvisaatio yleensäkin. Kuvastaa kyllä mainiosti sitä, miten nettisukupolvi nykyisin toimii…
Toinen musiikillinen harhametafora tulee usein johtamisen orketerinjohtamisen metaforassa. Orkesteri soittaa nuoteista.
” tarvitaan ”vastarannan Kiiskiä” ja kipukohtien mukaan ottamista sytykkeeksi keskustelulle, aina Suomessa vaalittu edustavuus erilaisissa julkisissa ennakointihankkeissa ei vastaa tähän”
Mihinkähän Sitran, Tekesinb … tilaisuuteen on puhujiksi kutsutt ”vastarannan kiiski”? Sehän olisi ikään samaa kuin jumalanpalvelukseen kutsuttaisiin ateisti…
Hei Lauri
Kirsi totesi itsekin että Jazz-metafora jakaa mielipiteitä. Kuitenkin tuo metafora kokosi löydökset melko hyvin alleen. Miten sinä kuvailisit työntekoa tänä päivänä ja tulevaisuudessa? Itse kyllä tunnistan erittäin hyvin raportin kuvaamia elementtejä siitä millaista tämän päivän työnteko on ja olisin yllättynyt jos luovuus ja kaaoksessa navigointi ei vahvistuisi tulevaisuudessa.
Vastarannan kiiskistä; nimen omaan tästä oli puhe. Ennakointiverkostossa aivan varmasti halutaan moniäänisyyttä ja vastakkaisia näkemyksiä mukaan tekemiseen.
”Miten sinä kuvailisit työntekoa tänä päivänä ja tulevaisuudessa?”
Kysmys on väärin asetettu. Töitä tehdään nykyisin lukemattomilla eri tavoilla työn luonteesta riippuen. Niin myös tulevaisuudessa.
Vastarannan Kiiski -ajatuksesta on nostettava esille se, että hän ei ole missään tapauksessa kehityksen jarru. Tai oikeammin, hän ei saa olla kehityksen jarru. Hänen rooli on tuoda esille ajatuksia, joita kukaan muu ei uskalla tai kehtaa tuoda esille, koska ne on niin kaukana ”normaalista” tai siitä suunnasta johon ollaan menossa.
Riippuen tavasta, jolla Kiiskin kommentit käsitellään, ne joko romuttavat yleisen uskomuksen oikeasta suunnasta tai vahvistavat sitä. Ateistin puheenvuoro jumalanpalveluksessa joko vahvistaa kansan uskoa tai saa heidät epäröimään. Uskon kansan kääntyvän kirkkoa vastaan, mikäli pappi nousee barrikaadeille ja hyökkää puhujaa vastaan. Jos taasen pastorin taktiikka on hyväksyä vastakkainen mielipide ja ohjata keskustelu positiivisen kautta arvoihin, joihin uskonto perustuu, kansan luottamus syvenee.
Minun mielestä organisaation (kokonaisuutena) ja yksilöiden sen sisällä on uskallettava olla mieltä. Mielipiteen on oltava niin voimakas, että se herättää vastareaktion, koska tällöin se herättää myötäreaktion joissain henkilöissä. Tasaharmaudesta ja kohteliaisuudesta ei nouse oivalluksia vaan ne tarvitsee mielipide-eroja.