Fordin hypoteesit 1 ja 2: Olemmeko ymmärtäneet finanssikriisit syyt ja taustat oikein? (08.06.2012)

Kun talouksien ja yhteiskuntien kehitystä pyritään ennakoimaan, on tyypillistä, että huomio kiinnitetään trendeihin. Trendianalyysin lähtökohtana on yleensä se, että erottelemme kehitystä ohjaavat trendit eli ns. driverit ja kehityksen myötä ohjautuvat trendit eli ns. driven-trendit. Yleensä tämä analyysi tapahtuu ristikkäisvaikutusanalyysin kautta.  Driven-trendit ovat niitä trendejä, joita on vaikea poliittisella tai taloudellisella päätöksenteolla muuttaa ja ohjata. Driver-trendien pohjalta voidaan taloutta ja yhteiskuntakehitystä ohjata jossain määrin.

Nykyään näkee aika usein näkee sellaisia ennakointitutkimuksia, joissa tämä ennakointitutkimuksen perusasia jätetään tekemättä. Jos emme kykene erottelemaan drivereita ja driven-trendejä ja ilmiöitä, on meidän aika vaikeaa antaa yhtään järkevää ohjetta poliittisille ja taloudellisille päätöksentekijöille. On myös vaikea esittää järkeviä skenaarioanalyysejä ilman tätä perusanalyysiä.

Ilman huolellista driver/driven-analyysiä olisi oikeastaan viisainta olla antamatta mitään ohjeita tai neuvoja.

Viime vuodet, erityisesti vuodesta 2008 lähtien maailmantaloutta on puhututtanut finanssikriisi.  Niin Yhdysvaltain hallinto kuin Euroopan Unionin johto ovat joutuneet miettimään talouspolitiikan sisältöjä ja ratkaisuja. Myös muuallakin maailmassa finanssikriisi on lisännyt epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Tämä taloudellinen finanssikriisi on ollut yhtä laajamittainen kuin 1930-luvun lama oli.

Nyt elämme jännityksessä, mitä Kreikassa ja Espanjassa tulee tapahtumaan kesän ja syksyn aikana.  Tuleeko näiden maiden talouksien mahdollinen romahtaminen johtamaan jotkut saksalaiset pankit selvitystilaan vielä tämän vuoden aikana? Se on asia, josta keskustellaan ennakoinnin ammattipiireissä.

Monet asiantuntijat ovat syyttäneet finanssikriisistä pankkisektoria ja sen harjoittamia toimintatapoja, erityisesti löysää luototusta ja epäterveitä finanssituoteinnovaatioita. Voi olla, että nämä tekijät ovat olleet ns. drivereita finanssikriisille, mutta viime aikoina on alettu epäilemään, olisiko finanssikriisi selitettävissä pelkästään rahataloudellisilla muuttujilla?

Finanssikriisi ei ehkä olekaan ollut  pelkästään finanssikriisi, vaan se on ehkä pohjautunut pitkän aikavälin teknologiseen kehitykseen, joka on vaikuttanut merkittävällä tavalla ihmisten työllistymismahdollisuuksiin, tulotasoon ja kotitalouksien velkaantumiseen. Olisiko sittenkin mahdollista, että finanssikriisillä olisi reaalitaloudellinen tausta? Olisiko teknologisella kehityksella kuten automaatiolla, robotisaatiolle ja ubiikkiteknologisella vallankumouksella vaikutuksia todellisiin tuotannollisiin prosesseihin? Olemmeko kiinnittäneet liikaa huomiota rahatalouden sinänsä epäterveisiin ilmiöihin? Tämä kaikki on täysin mahdollista.

Tilanne on tänään todellakin erilainen kuin se oli aikaisemmin työmarkkinoilla. Esimerkiksi nuorten mahdollisuudet saada kesätyöpaikkoja teollisuusalan tehtävissä eivät ole laisinkaan samanlaisia kuin vielä 1970-luvulla. Jälkiteollisissa maissa teknologinen kehitys on ainakin vaikeuttanut finanssikriisin hallintaa. Se on myös hidastunut toipumista finanssikriisistä. Teollisen tuotannon osuus on laskenut jälkiteollisissa yhteiskunnassa. Samalla teollisuustuotantoa on siirtynyt kehitysmaihin ja erityisesti ns. BRICSA-maihin (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä Afrikka).

Kun yritykset pyrkivät nopeisiin toimenpiteisiin parantaakseen kannattavuuttaan, on usein ensimmäinen työkalu, joka pakista otetaan esiin, henkilöstön irtisanominen ja lomautukset. Esimerkiksi valtion ns. tuottavuusohjelma  on perustunut tällaiseen aika lineaariseen lähestymistapaan hyvin pitkälle. Kovin ihmeellisiä tuottavuuslisäyksiä tällaisella politiikalle ei ole saavutettu.

Tässä yhteydessä jää päättäjiltä usein huomioimatta, kuinka kauaskantoisia vaikutuksia ko. toimenpiteillä voi olla markkinoiden toimivuuteen ja kysyntään. Irtisanoessaan pitkäaikaisesti osaamispääomaansa kasvattaneita ja kehittäneitä henkilöitä, yritykset menettävät vääjäämättä uskottavuuttaan toimia markkinoilla. Lomautukset ja irtisanomiset ovat osaamispääoman tuhoamista ja usein myös hiljaisen tiedon hautaamista, vaikka osaamispääoma on keskeinen pääoman laji ja hiljainen tieto menestyksen avain markkinoilla.

Vasta nyt yritykset ovat nyt heräämässä innovaatiovetoisen talouden toimintamallien ja käytäntöjen kehittämiseen. Älykkäät organisaatiot perustavat toimintansa osaamispääomaan ja yksittäisten osaajien omaamaan tietämykseen ja hiljaiseen tietoon.

Teknologiaguru Raymond Kurzweill arvioi, että vuonna 2029 teknologinen kehitys on edennyt siihen vaiheeseen, että tietokoneet ja älysovellutukset ohittavat ihmisen peruskyvyt. Eri arviot teknologisen singulariteettihypoteesin toteutumisesta vaihtelevat. Tämän nykyisin laajasti tunnetun teknologisen singulariteettiskenaarion mukaan robotit ja muut älysovellutukset pystyvät työpisteissä tulevaisuudessa samaan tasoon kuin normaalit ihmiset keskimäärin.

Voimme toki olla erimieltä ja skeptisiä Raymond Kurzweilin tulevaisuusarvion osalta. Varmaa on kuitenkin, että tietokoneet ja robotit tulevat olemaan huomattavasti kyvykkäämpiä ja joustavempia kuin ne ovat tällä hetkellä. Nyt olisi tärkeää miettiä huolella, mitä tämän suuntainen teknologinen kehitys merkitsee ihmiselle ja ihmisen kohtalolle?

Fordin hypoteesi 1

Voimme väittää, että ubiikkiteknologinen vallankumous, robotit, avatarit ja muut teknologiset innovaatiot eivät muuta yhteiskuntaamme millään tavalla, vaan kaikki jatkuu lineaarisesti kuin ennenkin. Kyse on vain eräästä teknologisen kehityksen vaiheesta samoin kuin esimerkiksi höyrykoneen keksimisen aikana. Tämän ajatusmallin mukaan voisimme esittää hypoteesin, jota voimme kutsua Fordin hypoteesiksi 1 Martin Fordin (2009) mukaan.  Fordin hypoteesi 1 on seuraavanlainen:

Teknologia ei koskaan tule kehittymään siihen pisteeseen, jossa tyypillisen ihmisen työt voitaisiin automatisoida. Talous tulee aina kaikissa olosuhteissa luomaan ja tuottamaan uusia työpaikkoja ihmisille, joilla on keskimääräiset ihmispopulaation tiedot ja taidot.

Yhä tänäänkin useat poliittiset päättäjät pitävät tätä hypoteesia järkevänä, eivätkä näe tarvetta isompiin poliittisiin tai yhteiskunnallisiin muutoksiin.  Poliittiset päättäjät korostavat nykyään lähinnä budjettikurin merkitystä. Se ei ole kovin uusi tai radikaali ajatus. Itseasiassa on vaikea uskoa, että pelkästään budjettikurilla talouden rakennemuutoksia hoidellaan. Tarvitaan muitakin ajatuksia.

Idea siitä, että teknologinen kehitys voisi korvata suuren osan ihmistyövoimasta ja johtaa pysyvään rakenteelliseen työttömyyteen, on ollut suurelle osalle ekonomisteja, melkein mahdoton ajatus. Ne harvat taloustieteilijät, jotka ovat keskustelleet tästä aiheesta, on helposti leimattu vanhan ajan luddiitteiksi tai jopa uusluddiiteiksi.  Luddiitti käsitteenä viittaa koneiden vihaajiin. Kriittiset puheenvuorot on näin voitu ohittaa ajatukselle siitä, että nämä ajattelijat tunteenomaisesti vihaavat koneita ja automaatiota.

Konventionaalisen taloustieteen edustajille teknologinen kehitys on yleensä merkinnyt vaurauden lisääntymistä ja lisää työpaikkoja, ainakin pitkällä aikavälillä. Teknologiaa kehittelevät insinöörit ja tieteilijät ovat yleensä olleet hyvin innostuneita pelkästään teknologiasta ja sen tuomista kehitysmahdollisuuksista. Uusien teknologioiden vaikutukset työllisyyteen ja talouteen eivät ole ollut kovin suosittu keskusteluaihe. Aihe on jopa tabu joillekin ekonomisteille.

Tyypillistä on ollut ajatella, että teknologiakehitys etenee omia ratojaan ja niin tekee talous ja työllisyyskin.  Tyypillistä on myös ajatella, että teknologiakehitys on aina ihmisten hyvinvointia lisäävää. Yleistä on ajatella, että vapaa markkinatalous kyllä huolehtii asioiden tasapainottumisesta – ainakin jollakin aikaviiveellä. Näin ajattelee mm. professori Björn Wahlroos  ja monet muut ekonomistit.

Varallisuus ja edistys, josta nykyään nautimme teollistuneissa maissa, ei olisi toteutunut ilman kapitalistista logiikkaa. Historiassa teknologinen kehitys ja markkinatalous ovat kehittyneet rinnakkain. Voimme miettiä, tuleeko näin tapahtumaan myös tulevaisuudessa? Tulisiko meidän jättää pohdinnot robotisaatiosta ja automaatiosta pelkästään markkinavoimille vai olisiko tämä ilmiö otettava huomioon laajemmin poliittisessa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa?

On hyvä tiedostaa, että keskeinen mekanismi,  jolla tulot ja ostovoima jaetaan kansalaisille, on työ ja sen tekeminen yrityksissä tai julkisella sektorilla. Jos käy niin, että jossakin vaiheessa koneet, ja erityisesti älykkäät koneet huolehtivat pääosin tehtävistä töistä, tämä mekanismi ei enää toimi.

Tällainen muutos on eittämättä iso uhka nykyiselle taloudelliselle järjestelmälle ja sen perustalle. On mahdollista, että robotisaatio ja automaatio vievät pohjan kapitalistiselta markkinataloudelta.

Fordin hypoteesi 2

Miten vaurauden luomisen logiikka muuttuu, jos tietokoneet ja robotit huolehtivat autonomisesti teollisesta tuotannosta, ja ehkä myös suurelta osin sosiaalisista palveluista? Mitä tästä voi seurata työntekijöille ja taloudelle yleisesti?  Eräs vastaus on Fordin (2009) vastahypoteesi eli hypoteesi 2:

Jossain vaiheessa tulevaisuudessa – ehkä monen vuoden tai vuosikymmenten päästä – koneet pystyvät suoriutumaan suuren osan normaalin populaation ja työväestön töistä sillä seuraamuksella, että nämä työntekijät eivät löydä uusia töitä koskaan.

On selvää, että monet asiantuntijat eivät hyväksy tätä hypoteesia. He ovat todennäköisesti sitä mieltä, että kansantalouksissa kyetään aina ja kaikissa oloissa luomaan uusia työpaikkoja Fordin hypoteesi 1:n mukaisesti.

Se, missä mittakaavassa tällainen hypoteesi voisi toteutua, on haaste modernille taloustieteelliselle tutkimukselle. Jotkut kuten Martin Ford  ovat esittäneet hypoteettisissa laskelmissaan, että mahdollinen mittakaava voisi olla 50-60% työssäkäyvästä väestöstä. Käytännössä he ovat ihmisiä, jotka ajavat autoja, korjaavat koneita ja laitteita, ovat myyjinä ostoskeskuksissa, tekevät toimistotöitä ja ovat tavallisia teollisuustyöntekijöitä, joiden työt voidaan antaa roboteille ja koneille. He ovat ns. keskivertotyöntekijoitä. He eivät todennäköisesti ole luovan luokan huippu- tai erityisosaajia. He ovat ihan normaaleja ihmisiä. Vaikka nämä ihmiset kävisivät lävitse vaikka millaisia työvoimakoulutuksia tai kursseja, he eivät löytäisi uutta työtä, koska jäljelle jääneet työt ovat liian vaativia heille tai vaatisivat liian kallista lisäkoulutusta.

Jos nämä 50-60% ihmisistä eivät löydä töitä, se merkitsee tietysti isoa kulutuskysynnän laskua massatuotannnon markkinoilla ja mahdollisesti laajamittaista inhmillistä kärsimystä.  Työ on monelle ihmiselle arkea rytmittävä ja oleellista sisältöä ja onnistumisen kokemuksia tuottava asia. Tällainen muutos merkitsee myös sitä, että ihmisillä ei ole enää varaa kuluttaa kalliita tuotteita ja palveluita. Mikä pahinta, tämä muutos voi merkitä vakavaa uhkaa kapitalistiselle markkinataloudelle, koska tuotetulle tehotuotannolle ei ole kasvavaa kysyntää enää. Päinvastoin, kysyntä voi laskea erittäin dramaattisesti.

On hyvä muistaa, että noin 80% maailman ihmisistä elää noin 10 dollarilla päivässä. Vain globaali keskiluokka (noin 20% maailman väestöstä) omaa laajempaa kysyntäpotentiaalia kapitalistiselle massatuotannolle ja kalliimmille hyödykkeille. Keskiluokan määrä on kasvussa ns. BRICSA-maissa, erityisesti Kiinassa ja Intiassa, mutta se ei ehkä tule kasvamaan jatkossa, jos robotisaatio ja automatisaatio vie keskiluokan työpaikat.

Kuvassa 1 on esitetty työllistämispotentiaalit maatalousyhteiskunnassa, teollisuusyhteiskunnassa ja tulevassa automaatio- ja robottiyhteiskunnassa. Tämän analyysin esitti jo vuonna 1996 Michael Dunkerley teoksessaan ”The Jobless Economy?”.

Kuvasta 1 näemme että siirtymävyöhyke on hyvin laaja siirryttäessä teollisuusyhteiskunnasta automaatio- ja robottiyhteiskuntaan. Samoin se oli varsin laaja siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan. Edessämme on siis iso murros- ja siirtymävaihe.

Kuva 1. Työllisyyspotentiaalit erilaiseen teknologiaan pohjautuvissa yhteiskunnassa (Dunkerley 1996, 15)

Kuvan 1 perusteella voimme päätellä, että robotti- ja automaatioyhteiskunta on työllisyyspotentiaaliltaan alhaisempi kuin teollisuusyhteiskunta, mutta työllisyyspotentiaaliltaan korkeampi kuin maatalousyhteiskunta. Tuleva siirtymävaihe tulee vaatimaan uusia toimintamalleja sekä politiikan että talouden alueilla.

Tässä blogissa olen halunnut tuoda esille sen, että teknologinen kehitys on eräs tärkeä reaalitaloudellinen driver-muuttuja. Kuva 1 tukee tätä perusajatusta.

Jos siihen ei kiinnitetä riittävää huomiota, emme välttämättä näe yhteiskuntapolitiikan haasteita ja vaihtoehtoja riittävän selkeästi. Automaatio ja robotisaation ovat ehkä sellaisia ilmiöitä, joiden merkitystä on vaikea tunnistaa, koska ne etenevät koko ajan hitaasti, mutta varmasti. Kyse on ns. hiljaisesta vallankumouksesta.

On täysin mahdollista, että ns. finanssikriisin taustalla voi olla laajempi talouden rakennemuutos, keskiluokan aseman heikkeneminen ja siitä johtuva selvästi laskeva kulutuskysyntä markkinoilla. Fordin hypoteesi 2:n mukainen kehityspolku ei ole siis poissuljettu skenaario - valitettavasti. Kun eräissä Euroopan maissa työttömyysaste on jo lähes 20%, voidaan alkaa puhumaan vahvasta näytöstä tälle ei-toivotulle skenaariolle. Viimeisen arvion mukaan työttömyysaste Euroopassa oli 11 prosenttia.  Eräissä maissa kuten Espanjassa ja Kreikassa, nuorisotyöttömyys on 40 prosentin  tietämissä.

Kuten taloustieteilijät ovat aina korostaneet pelkkä tarjontapuolen kehitys ei ole riittävä ehto markkinoiden toimivuudella. Myös kysyntäpuolen on toimittava hyvin kuten John Maynard Keynes esitti. Tarvitsemme tehokasta kysyntää markkinoilla. Jos ihmisten työllisyysmahdollisuudet heikkenevät selvästi ja syntyy laajamittaista rakenteellista työttömyyttä, ei heillä ole varaa kuluttaa tehokkaan massatuotannon tuotteita ja palveluita. Tämä prosessi johtaa helposti laajamittaiseen negatiiviseen kierteeseen ja kansantalouksien kriisiytymiseen.

Olisiko nyt niin ollut käymässä useissa Euroopan maissa – samoin kuin Yhdysvalloissa ja muuallakin? Vastaus on: kyllä.

Fordin hypoteesi 2 on syytä ottaa vakavasti kaikissa globaalitalouden ja kansantalouksien kehitystä arvioivissa skenaarioanalyyseissä. Myös teollisuusyhteiskuntaan alhaisempi automaatio- ja robottiyhteiskunnan työllisyyspotentiaali on otettava vakavasti huomioon talouden ja politiikan päätöksenteossa.

Tulemme tarvitsemaan uusia kannustin- ja verotusrakenteinta, uusia liiketoimintamalleja ja uusia sosiaalisia innovaatioita jotta uuteen teknologiaan perustuva yhteiskunta olisi toimiva ja oikeudenmukainen.

Lisää samasta aiheesta

• Globaalin ilmastopolitiikan “kissa ja hiiri” – leikki: Jatkossa ei ilmastopolitiikkaa ilman teknologiapolitiikan intressien huomioimista
• Kehittämistoiminta ja ennakointi
• Lamborghini-ihmisten kaltoin kohtelu kannattaisi lopettaa Suomessa
• Nestan näkymiä tulevaan vuoteen
• Muutoksen johtaminen ja pehmeä systeemimetodologia