Globaaleista haasteista Suomen Akatemian hallitus on valinnut ne Suomelle tärkeät teemat ja alat, joilla Suomella on kansainvälisesti merkittävää tutkimuksellista osaamista ja mahdollisuuksia. Akatemia haluaa olla mukana laajojen yhteiskunnallisten ja maailmanlaajuisten kysymysten ratkaisemisessa tieteellisen tutkimuksen keinoin. Keskittymällä valittuihin haasteisiin Akatemia vahvistaa tutkijalähtöisen perustutkimuksen asemaa, tutkijoiden kilpailukykyä ja kansainvälisiä yhteistyömahdollisuuksia sekä osoittaa Akatemian rahoittaman tieteellisen tutkimuksen merkitystä ja vaikuttavuutta.

Suuret haasteet näkyvät Akatemian pitkän tähtäimen suunnittelussa ja tutkimusohjelmia käynnistettäessä. Tästä huolimatta jatkossakin Akatemian osoittamasta rahoituksesta suurin osa kohdistuu tutkimukseen, jota Akatemia ei ole ennalta temaattisesti rajannut. Akatemian rahoituspäätösten pääkriteeri on tutkimuksen ja tutkijoiden kansainvälisesti arvioitu laatu, myös suurten haasteiden aloille sijoittuvassa tutkimuksessa.

Lue koko tiedote
Suomen Akatemian hallituksen linjaus: ”Tiedettä yhteiskunnan ja ihmiskunnan parhaaksi: Suomen Akatemia ja suuret haasteet” (pdf)

Vuodesta 1945 vuoteen 1990 maailma oli bipolaarinen, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton dominoima systeeminen kokonaisuus. Vuoden 1990 jälkeen Yhdysvallat dominoi yksin maailmantaloutta aina vuoteen 2008 asti. Vuoden 2008 jälkeen maailma on muuttunut moninapaisemmaksi – johtuen mm. Kiinan ja Intian nopeasta talouskasvusta. Nykyistä maailmaa johtaa ”oligopoli”, johon voidaan lukea G8- ja G20-maat. Keskeisiä ”oligopolimaita” ovat Yhdysvallat, Kiina, Intia, Eurooppa, Brasilia, Venäjä ja Etelä-Afrikka. Yhdysvallat ei enää yksin dominoi maailmantalouden kehitystä.

Miten maailmantalous tulee muuttumaan ennen vuotta 2025? YK:n tilastojen mukaan väestön määrä maapallolla tulee kasvamaan vuoden 2009 tasolta 20%. Vuonna 2025 maapallolla arvioidaan olevan yli 8 miljardia asukasta. Tästä väestökasvusta 97% tapahtuu kehitysmaissa, eli lähinnä Aasiassa ja Afrikassa. Vuonna 2025 noin 61% maailman väestöstä tulee asumaan Aasiassa. Tulevaisuudessa Intian väestömäärä tulee lähestymään Kiinan väestömäärää. Suurin väestökasvu tulee toteutumaan Etelä-Aasiassa.

Tulevaisuuden maailma tulee olemaan aikaisempaa urbaanimpi. Etenkin suurkaupungeissa väestö tulee kasvamaan nykytasosta noin 95% seuraavien 20 vuoden aikana. Maailman väestöstä tulee yli 4 miljardia ihmistä asumaan kaupungeissa. Väestön kasvu on keskitasoa Itä-Aasiassa ja Pohjois-Aasiassa. Vuonna 2025 Euroopan väestö muodostaa enää vain 6,5% maailman väestöstä. Yksikään Euroopan valtioista ei tule olemaan maailman 10 väkirikkaimman maan listalla vuonna 2025. Vuonna 2025 Euroopan väestöstä yli 30% on yli 65-vuotiaita. Vuonna 2025 huoltosuhde Euroopassa on muuttunut huomattavan korkeaksi ja haasteellisemmaksi. Tämä muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla Euroopan valtioiden budjettirakenteisiin ja finanssipolitiikkaa. Tulevaisuudessa finanssikriisien todennäköisyys ei tule laskemaan Euroopassa, ellei talouden rakenteissa ja politiikoissa tehdä merkittäviä muutoksia.

Vuoteen 2025 mennessä maailmantaloudessa tuotanto tulee melkein kaksinkertaistumaan nykytasoon verrattuna. Tulevaa tuotantoa ei tule enää dominoimaan Yhdysvallat-EU-Japani-triadi, vaikka Yhdysvallat säilyttänee asemansa eräänä keskeisenä maailmantalouden talousmahtina. Kehitysmaiden tuotanto-osuus tulee kasvamaan vuoden 2005 20%:n tasosta 34%:n tasolle vuoteen 2025 mennessä.  Maailmantalouden painopiste tulee siirtymään Aasiaan. Kiina, Intia ja Etelä-Korea tulevat yhdessä olemaan yhtä merkittävä talousmahti kuin Eurooppa on vuonna 2025. Jos Aasian maiden listaan lasketaan Japani, Taiwan ja Indonesia, näiden maiden osuus maailman BKT:sta nousee 30%:iin. Euroopan osuus jää 20%:iin. On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä globaaliin keskiluokkaan (per capita tulotaso 4000 – 17 000 dollaria) tulisi kuulumaan noin miljardi ihmistä. Suomalaisista siis lähes jokainen kuuluu todennäköisesti tähän globaalin keskilluokan tuloryhmään vuonna 2030. Globaalin talouden näkökulmasta arvioituna lähes kaikki suomalaiset ovat siis etuoikeutettua keskiluokkaa.

Vuoteen 2025 mennessä maailmankaupan taso tulee kaksinkertaistumaan verrattuna vuoden 2005 tasoon. Kauppavirroista 30% tulee etelän kehitysmaista verrattuna nykyiseen 20% kauppavirran tasoon. Vuonna 2030 Eurooppa ei tule olemaan maailman merkittävin vientialue, kuten se on tällä hetkellä. Vuonna 2005 Euroopan osuus maailman kokonaisviennistä oli vielä 39%, mutta vuonna 2025 sen on arvioitu olevan vain 32%. Aasian osuus globaalitalouden viennistä tulee olemaan vuonna 2025 noin 35%, kun nyt se on noin 29%. Aasian maat valloittavat tulevina vuosina globaaleja vientimarkkinoita Euroopalta. Tämä on maailmantalouden eräs keskeinen trendi.

Vuoteen 2025 mennessä Yhdysvallat ja Eurooppa menettävät johtavan asemansa tieteen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan keskeisimmillä alueilla maailmassa. Kiina, Intia muut Aasian maat tulevat nousemaan keskeisiksi TTI-toimijoiksi maailmassa. Yksistään Kiina ja Intia tulevat vastaamaan noin 20%:sta maailman TTI-toiminnoista, kun näiden maiden nykyosuus on vain noin 10%. Isommat TTI-panostukset merkitsevät sitä, että huomattava määrä kiinalaisia ja intialaisia opiskelijoita opiskelee ja kartuttaa osaamistaan ulkomailla. On arvioitu että vuonna 2025 noin 645 000 kiinalaista ja noin 300 000 intialaista opiskelee ulkomailla. Nämä tiedot on syytä ottaa huomioon mietittäessä Euroopan yliopistojen tulevaa kehittämistä ja strategiaa. Suomen yliopistoista voisi kehittää oman kansainvälisen koulutuksen huippuklusterin, jos Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat kehitetään riittävän kilpailukykyisiksi. Toisaalta on hyvin todennäköistä, että osa Euroopan tutkijoista tulee siirtymään Aasiaan, erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Voi olla, että Eurooppa voi tulevaisuudessa joutua kärsimään aivoviennistä Aasiaan.

Euroopan tulevaisuuteen tulee merkitsevällä tavalla vaikuttamaan se, millaista siirtolaispolitiikkaa Euroopassa harjoitetaan. Vuonna 2025 arvioidaan maailmassa olevan 250 miljoonaa siirtolaista, joista 65 miljoonaa muuttaa kehitysmaihin. Euroopan väkiluku alkaisi laskea hyvin nopeasti eli jo vuonna 2012, jos siirtolaisia ei otettaisi enää ollenkaan vastaan Euroopassa. Nykyisen siirtolaisuuspolitiikan vallitessa Euroopan väkiluku alkaa laskea vasta vuonna 2035. Tästä huolimatta aktiivisen työväestön määrä on jo alkanut laskemaan monissa Euroopan maissa. Nykyisin siirtolaisia on Euroopassa 64 miljoonaa eli noin 9% Euroopan väestöstä.

Ilmastonmuutokseen liittyvän siirtolaisuuden arvioidaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. IPCC:n arvion mukaan vuonna 2050 maailmassa olisi jo peräti 150 miljoonaa ilmastomuutossiirtolaista. Maailman energiakulutus tulee kasvamaan 50% vuoden 2005 ja vuoden 2025 välisenä aikana. Ennen vuotta 2050 öljy ja kivihiili tulevat olemaan yhä keskeisempiä energian lähteitä maailmassa. Tämä merkitsee sitä, että globaalin ilmastomuutospolitiikan harjoittaminen ei tule olemaan erityisen helppoa. Kiinan ja Intian energiatuotanto tulee perustumaan hyvin pitkälti kivihiilen käyttöön ennen vuotta 2025. Kivihiilen kulutuksen arvioidaan kasvavan näissä maissa peräti 50%:lla vuosien 2005 ja 2025 välillä. On arvioitu, että vielä vuonna 2030 noin 80% maailman primäärienergia kulutuksesta tulee fossiilisistä energialähteistä (kivihiili, öljy ja kaasu) ja vain 10% tulee uusiutuvista energialähteistä (vesivoima, tuuli, aurinkoenergia sekä muut uusiutuvat energialähteet). Jää siis nähtäväksi, miten onnistunutta ilmastonmuutospolitiikka tulee olemaan, jos tämä perusurakehitys toteutuu.

Yllä esitetyt muutokset maailmantalouden toimintaympäristössä tulevat vaikuttamaan monin eri tavoin sekä Euroopan että Suomenkin tulevaisuuteen. Niukkuus luonnonvarojen käytön osalta tulee kiristymään mm. väestön määrän ja tuotannon kasvusta johtuen. Eurooppa alueena on yhä riippuvaisempi sen ulkoa tulevista energia- ja luonnovaravirroista. Arvioidaan, että vuonna 2030, Eurooppa tuo yli 70% sen tarvitsemista energiavaroista Euroopan ulkopuolelta. Tästä energiatalouden kestävyyden näkökulmasta arvioituna olisi tärkeää miettiä uudelleen energiatuotannon omavaraisuusastetta kaikkialla Euroopassa. Uusiutuvien energiavarojen käytön edistämiseen olisi kaikkialla Euroopassa paneuduttava tosissaan tulevina vuosina.

Toisaalta on hyvä tietää, että maailman energiavaroista sijaitsee 50% kehitysmaissa, jotka haluavat tulevaisuudessa kehittää niiden pohjalta omaa teollista tuotantoaan. Kiina on hankkinut itselleen hyvin merkittävän määrän maailman luonnonvaroista itselleen viime vuosina. Heillä on varmasti siihen erittäin hyviä syitä. Globaali yhteistyö energiatuotannon, luonnonvarahallinnan sekä ilmastonmuutoksen alueilla onkin yhä tärkeämpi haaste Euroopalle ja myös Suomelle. Tämä strateginen taustatieto on myös tärkeä eurooppalaisille, kansainvälistyville yrityksille, kun ne miettivät tulevan tuotannon sijoittamista globaalissa yhteydessä.

Luonnonvarojen ja energian saatavuus asettaa tiukat reunaehdot Euroopan tulevalle teollisuus- ja elinkeinopolitiikalle. Jos Euroopan energia- ja luonnonvarapolitiikassa epäonnistutaan, yhä useampi eurooppalainen yritys on pakotettu siirtämään toimintojaan ulkomaille. Samalla työpaikatkin siirtyvät muualle, mikä ei ole pidemmän päälle sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää politiikkaa.

Kymmenen tärkeimmän tulevaisuuden tutkimusaiheen joukossa ovat syrjäytymisen sekä vanhuuden ja vanhenemisen lisäksi hyvinvointi, oppiminen ja opetus, eriarvoisuus, energialähteet, tulevaisuus, ympäristö ja luonto sekä sairaudet ja niiden hoito. Hyvinvointi, ympäristö ja luonto, energialähteet, sairaudet ja niiden hoito sekä oppiminen ja opetus ovat tutkimusaiheita, jotka sekä puhuttavat että joita pidetään erittäin tärkeinä. Vähiten kansalaisia kiinnosti monikulttuurisuuden, historian ja asumisen tutkimus sekä eläimiä, genetiikkaa, tähtitiedettä ja päihteitä koskeva tutkimus. Kulttuurin, kielen, median ja uskonnon tutkimukset jakoivat mielipiteitä voimakkaasti.

Lue lisää tiedotteesta

Japanin tsunamikatastrofi ja siihen liittyneet eri ydinvoimalakriisitilanteet ovat olleet viime viikkojen ajan medioiden jokapäiväistä uutisaineistoa. Tilannetta Japanissa on seurattu huolestuneina sekä kansalaisten ja poliittisten päättäjien piirissä. Japanin tapahtumien yhteydessä tsunami on ollut suurkatastrofi. Tsunamia seurannut ydinvoimakatastrofi oli tsunamiin verrattuna pienemmän mittaluokan katastrofi, jos asiaa mitataan kuolonuhrien lukumäärällä.

Näiden kahden katastrofin taloudellisista seuraamuksista on vielä vaikea esittää lopullista arviota. Joka tapauksessa ne ovat mittavia, puhumattakaan ihmisten kokemista kärsimyksistä, joita on lähes mahdotonta mitata.

Viime viikot ovat olleet kansalaisia näkökulmasta hämmentäviä ja järkyttäviä. Samaan aikaan Suomessa politiikan päättäjien kentässä on esitetty monia erilaisia tilannearviointeja ydinvoiman tulevaisuudesta Suomessa. Osa päätöksentekijöistä on esittänyt, että voimme jatkaa Suomessa suunnilleen samaan tyyliin kuin tähänkin asti. Osa päätöksentekijöistä on esittänyt täydellistä suunnan muuttamista ydinvoimainvestointien osalta.

Itse arvioin tässä tilanteessa, että tulemme toteuttamaan jotain keskitien linjausta, koska  kumpikaan näistä ääriskenaarioista ei ole järkevä, saati rationaalinen.

On ilmeistä, että kansalaisten ja poliittisten päättäjien käsitykset ydinvoiman riskeistä ja turvallisuudesta ovat muuttuneet Japanin katastrofin myötä. On syytä muistaa, että näin on toki käynyt ennenkin. Akuutin kriisin jälkeen mielipideilmastossa tapahtuu selviä muutoksia, mutta tietyn ajan jälkeen mielipideilmasto palautuu ”normaalille” uralle. Tulevaisuudentutkimuksessa joudutaan hyvin usein palaamaan päättäjien perususkomuksiin todellisuudesta. Elämme samassa maailmassa, mutta eri todellisuuksissa. Tästä monien todellisuuksien näkökulmasta johtuen on luonnollista, että eri päättäjien ja ihmisten perususkomukset ovat erilaisia. Kuten eräät johtavat yhteiskuntatieteilijät ovat asiasta todenneet: ”Todellisuus on sosiaalisesti rakentunut”.

Emme voi koskaan päätyä täydelliseen yhteisymmärrykseen esimerkiksi ydinvoiman turvallisuudesta tai sen käyttöön liittyvästä hyväksyttävästä riskitasosta. Osmo Soininvaara kommentoi Japanin ydinvoimalinjauksia toteamalla, että Japanissa on selvästi hyväksytty korkeampi riskitaso kuin Suomessa. Hän tiivisti asian seuraavasti: ”Jos me hyväksymme yhden vakavan onnettomuuden kerran miljoonassa vuodessa, japanilaiset näyttävät hyväksyvän niitä kerran sadassa tai kerran tuhannessa vuodessa”. Meillä ja japanilaisilla on tässä suhteessa erilainen arvomaailma. Hän myös totesi asianmukaisesti, että eri ydinvoiman ikäpolvittaiset teknologiaratkaisut poikkeavat riski- ja turvallisuustasoltaan toisistaan.

Usein kuulee väitettävän, että ydinvoiman vastustaminen perustuu pelkästään tunneseikkoihin ja vain ydinvoiman puolesta puhuminen on ”tieteellisesti” tai rationaalisesti argumentointua. Jos tarkastellaan ydinvoimaa eräänä energiantuotantomuotona, lienee selvää, että kukaan ei voi täysin varmuudella sanoa, onko ydinvoima hyvä vai huono asia. Kyse on moraalisista painotuksista ja valinnoista. Jokainen ihminen tekee oman SWOT-analyysinsä ja ihmisten painotukset uhkien ja mahdollisuuksien osalta ovat erilaisia eri ihmisten kohdalla. Kyse on arvoperusteista valinnasta. Toisaalta kyse on keinojen ja päämäärien valinnasta epävarmuuden vallitessa. Voimme tehdä arviointia hyvin erilaisista arvolähtökohdista käsin.

Kyse on lopulta myös yksilöiden tai intressiryhmittymien mielipiteistä. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että ydinvoiman rakentaminen ei ole marginaalinen projekti, vaan hyvin ison mittaluokan riski-investointi. Ydinvoima energiatuotantona, jos se on päätetty rakentaa, jakautuu selkeästi kolmeen osaan, johon kaikkiin liittyy hyötyjä ja haittoja. Jokainen vaihe sisältää erilaisia riskejä. Laadukkaalla suunnittelulla ja toimenpanolla osaa riskeistä voidaan pienentää.

Ydinvoimalaitosprojektin alussa on vaihe A, joka kestää 5-10 vuotta. Tämä vaihe on rakentamisvaihe, josta nettohyöty on selvästi positiivinen, koska riskit ovat hyvin pieniä ja hyödyt ovat selvästi paikallisia/alueellisia. Vaihe on ydinvoiman vaikutusperiodissa hyvin lyhyt (Olkiluoto3-ydinvoimalaitoshankkeessa se on ajallisesti noin 9 vuotta). Julkaisimme viime vuonna tätä vaihetta koskevan taloustieteellisen analyysin, jossa tutkittiin rakentamisen ja investoinnin kysynnän kasvun aikaansaamia kokonaistaloudellisia kokonaistuotanto- ja -työllisyysvaikutuksia Satakunnassa. Tämän tyyppiset taloudelliset arviointitutkimukset ovat tärkeitä, jotta voimme kriittisesti arvioida ydinvoimalaitoshankkeiden kansantaloudellista merkitystä.

Ydinvoimalaitosprojekti ei pääty vaiheeseen A, vaan sitä seuraa yleensä B-vaihe eli periodi, joka kestää noin 60 vuotta. Suomen 4 ydinvoimalaitoshanketta ovat tässä vaiheessa. Vaihe B on ydinvoimalan tuotantovaihe, josta normaaliolosuhteissa nettohyöty on posiitiivinen, mutta epänormaalissa olosuhteissa (vrt. Harrisburg 1979, Tsherhobyl 1986, Fukushima 2011, ja monia muita pienempiä onnettomuuksia) nettohyöty voi kääntyä negatiiviseksi – ainakin joksikin aikaa.

B-vaiheen ydinvoimaonnettomuuksien todennäköisyys onnettomuuksille on pieni. Joka tapauksessa tällä periodilla hyödyt ovat edelleen paikallisia (vrt. sähkönsiirto), mutta onnettomuuden tapauksessa haitat saattavat koskea useita maita (rajan pinnassa olevat voimalat ja konkreettisesti Tshernobyl) ja jopa pysyvästi (vrt. luonnon onnettomuus ja biodiversiteetin pysyväisluonteinen vaurioituminen). Nyt esimerkiksi Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden heijastusvaikutukset leviävät koko maailmantalouteen toimialoilla, jotka käyttävät japanilaisia alihankkijoita tuotannossaan.

Pelkkä onnettomuusriskin olemassa olo saa aina aikaan taloudellisia seuraamuksia. Eräs Japanin ydinvoimakriisin seuraamus voi olla Suomen kannalta yllättävä. Olisiko Fukushiman tapahtumien opettamana ryhdyttävä miettimään kansainvälisesti, kuka saa rakentaa ydinvoimaloita? Tässä päätöksentekotilanteessa päättäjien tulisi arvioida erilaisia riskejä (maanjäristysriski, tsunamiriski, terrorismin riski, ja muut taloudelliset, sosiaaliset, poliittiset ja teknologiset riskit) aikaisempaa tarkemmin ja jäsentyneemmin.

Suomen etuna tällaisissa vertailuissa on ainakin se, että Suomi ei ole geologisesti maanjäristysaluetta. Kansainvälisesti olisi oltava tiukka ohjaava normisto siltä varalta, että joku maa rakentaa riskialttiille paikalle ydinvoimaloita.

Nyt Suomen rajan lähialueilla on ydinvoimaloita, jotka voivat aiheuttaa varsin isoja taloudellisia ja yhteiskunnallisia haittavaikutuksia Suomelle ja sen kansalaisille. Olisi oltava mahdollisuus puuttua suoraan ko. ydinvoimainvestointiin tai kehittää kansainvälinen vakuutus- ja korvausjärjestelmä, joka kattaa lähimaille ja lähialueille riittävät korvaukset ydinvoimalaonnettomuuden tapahtuessa. Tällainen oikea korvausvelvollisuuteen johtava tilanne syntyisi aina, jos jokin maa rakentaisi ydinvoimalaitoksen lähelle naapurimaan rajaa. Japanin ydinvoimalaonnettumuuden jälkeen ydinvoimalarakentaminen on aikaisempaa kansainvälisempi kysymys, ei pelkästään kansallisin päätöksin ohjattava asia. Maittain voi toki olla jo olemassa erilaisia onnettomuusrahastoja, mutta niillä ei ole vielä nykyisin aitoa kansainvälistä ulottuvuutta.

Japanin ydinvoimalaitosonnettomuuden seurauksena Suomen eduskunnan tulisi perustaa ydinvoimarahasto, josta voimme tarvittaessa korvata minkä tahansa viiden suomalaisen ydinvoimalan aiheuttamat haitat rajanaapureillemme. Jos rakennamme tulevaisuudessa lisää ydinvoimaloita Suomeen, tätä rahastoa pitäisi kasvattaa lisääntyneiden riskien mukaisesti.

Nykyinen ydinvoimalarakentaminen on kansainvälisestä ulottuvuudesta huolimatta edelleen kansallista ja se on erityisen kansallista, koska kukaan ei juuri halua viedä ulkomaille ydinsähköä eli rahastaa sähköstä lyhyen periodin ajan, mutta ottaa ydinjätteet pitkäksi aikaa. Norja ja Ruotsi esimerkiksi myyvät vesivoimalla tuotettua sähköä pohjoismaiseen sähköpörssiin ja myös muualle Eurooppaan. Käytännössä sähkön myyminen kansainvälisessä pörssissä tekee Suomen ydinsähköstäkin joko vienti- tai tuontitavaraa, koska eihän pörssissä sähköä eritellä sen tuotantomuodon mukaan.

Vaihetta B seuraa ydinvoimaprojektissa 3. ajallinen periodi, josta alkaa korkea-aktiivisen jätteen säilytysaika. Normaaliolosuhteissa isoimmat ydinvoimalaitosprojektin taloudelliset haitat syntyvät loppusijoitusratkaisujen toteuttamisesta, koska käsittelykustannukset ja varastointikustannukset ovat huomattavia ja jäävät todennäköisesti tulevien sukupolvien vastuulle. Vaiheessa C- ei ydinvoimasta saada enää taloudellista hyötyä. Vaiheen C riskit ovat suuret, koska loppusijoitusongelmaa ei käytännössä voi ratkaista lopullisesti nykytietämyksellä, koska aikahorisointti on niin pitkä. Asiantuntijat käyttävätkin tässä yhteydessä termiä ”ylipitkän aikavälin ydinjätteen loppusijoittaminen ydinhautaan”.

Kuten tiedämme, Suomessa on yleisesti ajateltu niin, että ratkaisemme tämän vaikean ongelman ensimmäisenä täysin turvallisesti maailmassa. Tämä on iso haaste Suomen energiatuotantojärjestelmälle. Tärkeää on tässä vaiheessa todeta, että vielä ei ole lopullista lupaa Olkiluodon Onkalolle. Toisaalta emme täysin varmasti tiedä, vaikuttaako Fukushima tähän (vaikka kyseessä onkin vaiheen B riskin realisoituminen).

Japanin ydinvoimakriisin jälkeen on yhä selvempää, että ydinvoiman riskit ovat sekä paikallisia että mutta myös kansainvälisiä. Jokainen ydinvoimavaltio on päättänyt antaa ydinjäteperinnön seuraaville sukupolville riippumatta nykyisistä kansallisuuksista. Näin on myös Suomi tehnyt.

Kaikki edellä kerrottu ja mainittu kuvaa vain tilannetta, jos ydinvoimala on päätetty rakentaa. Tässä yhteydessä ei ole siis pohdittu sitä, onko ydinvoima kansantaloudellisesti kannattavaa verrattuna johonkin toiseen sähköenergian tuotantomuotoon. Tällaisia tieteellisesti neutraaleja skenaariolaskelmia on vaikea tehdä, koska se riippuu oleellisesti käytetysrtä diskonttokorosta.

Mitä Fukushima voi opettaa Suomen poliittisille päättäjille? Eräs tärkeä opetus on ainakin se, että ydinvoimalaitosrakentaminen on vaihteittainen prosessi, joka pitäisi pystyä ennakoimaan riittävän hyvin riskien ja ylimääräisten kustannusten välttämiseksi. Jokainen epäonnistuminen ennakoinnissa johtaa todennäköisesti kustannusten kasvuun prosessin aikana. Vaihe A, vaihe B ja vaihe C sisältävät jokainen tämän epäonnistumisen riskin.

Toisaalta Fukushima voi hieman yllättäen opettaa myös sen, että Suomen geologisesti stabiilia kallioperää voidaan tulla käyttämään pysyvänä kilpailuvalttina suhteessa maihin, joissa on huomattava maanjäristysriski. Jos esimerkiksi uusien ydinvoimaloiden rakentaminen kielletään kokonaan huomattavan maanjäristysriskin omaavilla alueilla, tämä muuttaisi maailman energiatuotannon asetelmia radikaalisti.

Vaikka tämän tyyppinen päätös voisi olla perusteltavissa turvallisuusnäkökulmasta käsin, ei sen toteuttaminen ole varmastikaan helppoa. Myös ydinvoimarakentamisinvestointeja koskee Herbert Simonin esittämä rajoitetun rationaalisuuden ongelma.

Jos tämä rationaalisesti perusteltu taloudellinen kilpailuetu otetaan tulevaisuudessa huomioon, Suomeen ehkä rakennetaankin huomattavasti yli oman kansallisen tarpeen uutta ydinvoimakapasiteettia, koska riskit edellä kuvatuissa vaiheissa B ja C ovat huomattavasti pienemmät kuin monilla muilla mailla - johtuen Suomen maaperän geologiasta.

Nyt Suomessa sähkömarkkinat ovat lyhyen tähtäimen hintoihin perustuvat markkinat, mutta jos tulevaisuudessa Suomeen rakennettaisiin ylimääräistä energiatuotantokapasiteettia em. perustein, niin tämä koko kansallinen ydinvoiman tuotantokapasiteetti pitäisi hinnoitella nuo B ja C vaiheiden ydinvoimatuotannon riskit huomioiden. Ydinvoimaa ei ole välttämättä rationaalista alihinnoitella – ei ainakaan pidemmällä aikaviiveellä.

Tässä on eräs tuleva visainen tutkimusongelma maamme ekonomisteille. Tässä tulevaisuuden eräässä mahdollisessa energiatuotantoskenaariossa pitäisi lähteä siitä, että jos ydinsähköä myydään esim. ruotsalaisille tai tanskalaisille ylimäärä, niin he myös maksavat Suomessa toteutettujen ydinvoimarakentamisen vaiheiden B ja C riskeistä. Tämä olisi rationaalista ydinvoiman hinnoittelua tulevaisuudessa.

Ydinenergian tulevaisuuden hinnoitteluongelma on strateginen tutkimusalue, johon toivoisi panostettavan maamme tiede- ja tutkimuspolitiikassa. Japanin ydinvoimakriisi nostaa tämän ison strategisen ydinenergian hinnoittelukysymyksen energiapolitiikan keskiöön.

Kirjoittaja vastaa henkilökohtaisesti tässä blogimerkinnässä esitetyistä arvioista ja arvioinneista. Tässä blogimerkinnässä esitetyt arviot eivät edusta Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tai sen eri asiantuntijoiden mielipiteitä tai arvioita, vaan ovat kirjoittajan omia käsityksiä ydinvoimaan liittyvistä kysymyksistä.

Strategia perustuu kolmeen yleistavoitteeseen, jotka on määrä saavuttaa vuoteen 2020 mennessä: kasvihuonekaasupäästöjä on leikattava 20 prosentilla, uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuutta on lisättävä 20 prosenttiin ja energian käyttöä on vähennettävä 20 prosentilla.

Lue koko uutinen komission sivuilta
Lue Energiatehokkuussuunnitelma 2011

Vuonna 1981 Sitra julkaisi raportin ”Suomen talous 2010”. Viime viikolla julkaistiin arviointi siitä, kuinka oikeaan tuo raportti osui: Ennustuksesta jälkiviisauteen.

Arvioinnissa toimitaan samoin kuin vuoden 1981 raportissa: se on kokoelma toimiala-asiantuntijoiden kirjoittamia kuvauksia sekä kokonaisuuden yhteen vetävä pääraportti. Ennustusten oikeaan osumista arvioimaan on jopa saatu laajalti samoja asiantuntijoita jotka tekivät alkuperäiset kuvaukset – kaksi kolmasosaa kirjoittajista on alkuperäisiä. Raportin toimittaja on Bertil Roslin, joka oli Sitran kakkosmies vuonna 1981.

Raportti tarjoaa erittäin mielenkiintoisia huomioita, sekä ennakoinnista ja sen helppouksista ja vaikeuksista yleensä, että myös yksittäisistä onnistumisista ja epäonnistumisista, kuten onko helpompaa ennustaa isoa kokonaisuutta (Suomen talous) vai sen osia (toimialat) tai miksi ”helpotkin” ennusteet kuten Suomen väestömäärä voivat mennä pieleen. Raportissa väestö vuonna 2010 oli näet arvioitu 10% pienemmäksi kuin se nyt on. Lisäksi tarjolla on erinomainen katsaus Suomen taloushistoriaan viimeisten 30 vuoden ajalta.

Jari Kaivo-oja (JK): Millä alueilla suomalaisilla on avautumassa liiketoimintamahdollisuuksia Aasiassa?

Kai Tuorila (KT): Näen periaatteessa mahdollisuuksia kaikilla liiketoiminnan alueilla. Suomalainen vientiteollisuus on hyvin pitkälle B-to-B vientitoimintaa tai teknologiansiirtotoimintaa, joten yhteistyö aasialaisten yritysten kanssa laajalla rintamalla olisi mahdollista ja suotavaa. Suomalaiset ovat jalleen katsomassa uusia alihankinta- ja valmistusyhteistyömahdollisuuksia Kaakkois-Aasiassa, erityisesti Thaimaassa ja Vietnamissa, johtuen mm. Kiinan laatu- ja työvoimaongelmista.

Kiinassa työntekijät eivät ole myöskään erityisen lojaaleja työnantajilleen ja vaihtavat usein työpaikkaa, jos saavat hiemankin korkeamman palkkatarjouksen muualta. Investoinnit työvoiman koulutukseen osoittautuvat siis helposti turhiksi. Yleisesti arvioiden Aasiassa naiset ovat lojaalempia työntekijöitä kuin miehet. Nyt Aasian maissa on myös syntymässä vauras keskiluokka, joka voisi kuluttaa suomalaisia laatutuotteita. Tätä uutta keskiluokan muodostamaa markkinaa kannattaa miettiä huolella suomalaisissa yrityksessä eräänä uutena mahdollisuutena.

JK: Mitä erityisiä mahdollisuuksia näet Aasiassa olevan suomalaisille?

KT: Kaikenlainen alihankinta- ja valmistusyhteistyö on mahdollista. Energia- ja ympäristöpuolella on nyt erityisen paljon mahdollisuuksia, erityisesti uusiutuvat energiamuodot, energian tuottaminen jätteistä, bioenergia ja jätehuollon osaaminen. Suomalaisten suuntautuminen ja erikoistuminen erikoispienvoimaloihin on iso strateginen mahdollisuus suomalaisille. Mm. palmu- ja kasvisöljyä käyttävät pienvoimalat ovat iso mahdollisuus Aasiassa, ja erityisesti Myanmarissa, jossa kansallinen energiaverkko kattaa vain osan maata. Myös muiden maiden energiajärjestelmät ovat varsin hajautettuja.

Aasiassa mielenkiintoinen alue suomalaisille yrityksille on hyvinvointiliiketoiminta, johon liittyvät mm. sairaalat, hotellit ja senior-kansalaisten hyvinvointipalvelut laajassa mielessä. Kuvaavaa on, että monet suomalaiset liikemiehet käyvät vuositarkastuksessa Bangkokissa. Vanhustenhuollon siirtäminen osaksi Thaimaaseen voisi olla hyvinkin kannattavaa kansantaloudellisesti.

Toki suomalaisilla yrityksillä voi olla paljon annettavaa vastavuoroisesti, kuten Japanin Sendai-kaupunkicase ja Finnish Wellbeing Center (FWBC) -hanke osoittavat. Tulevaisuuden hyvinvointikeskusten suunnittelu on tärkeä ja mielenkiintoinen asia. Tähän teemaan suomalaisten yritysten kannattaisi panostaa. Suomalaisosaaminen liittyen sydänleikkausten jälkeiseen kuntoutukseen ja telelääketieteeseen on myos noteerattu täällä, ja tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Singapore on erityisesti lupaava maa wellness-liiketoiminnan alueella. Ikärakenne on muuttumassa vanhusvaltaiseksi useissa Aasian maissa – tämä kannattaa huomioida.

Koulutus on iso markkina suomalaisille yrityksille – myös täällä Aasiassa. Tällä hetkellä erityisesti suomalainen opettajakoulutus kiinnostaa monia Aasiassa. Tätä aluetta pitäisi miettiä huolella Suomessa – miten tuotteistamme koulutusalan tuotteita ja palveluita Aasian markkinoille? Suomalainen koulutuslaitos on vakuuttanut monet aasialaiset toimijat ja asiantuntijat. Sisältötuotanto koulutusalalla, ICT-teknologian hyödyntäminen koulutuksessa ja e-learning ovat myos iso mahdollisuus Suomen koulutuspalveluklusterille. Käyttäjälähtöinen ajattelu ja innovaatiotoiminta on välttämätöntä osana koulutusalan vientitoimintaa.

Puhtaasti suomalaisten ratkaisujen myyminen ei välttämättä onnistu. Tarvitaan räätälöintiä paikallisiin olosuhteisiin. Huipputasoisten vaihto-ohjelmien tuottaminen voisi olla yksi toimiva yhteistyöalue Suomen ja aasialaisten koulutusklusterin yritysten välillä.

Thaimaa on tällä hetkellä autoteollisuuden Aasian hub-keskus – erityisesti japanilaisille ja yhdysvaltalaisille autoalan yrityksille. Monet näkevät Thaimaan ”Aasian Detroitina”. Myös logistiikka-ala on iso mahdollisuus Aasiassa. Mm. Laos on aloittamassa master suunnitelmaa, siellä ei ole vielä aikaisemmin ehditty miettimään logistisia ratkaisuja. Monet käytävähankkeet ovat vielä paljolti tekemättä tai keskeneraisia Mekong-alueella - poikkeuksena on ainoastaan Thaimaa, jolla on jo varsin kehittynyt infrastruktuuri. Satamahankkeet, kanavat, lentokentat, sähköverkot ja tiestön rakentaminen voivat avata yllättäviä mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille erityisesti Indokiinan alueella.

JK: Lopuksi, missä Asean-maassa erityisesti tulee avautumaan mahdollisuuksia?

KT: Tulevaisuudessa kannattaa olla valppaana Myanmarin energia- ja luonnovarasektorien osalta - etenkin jos maa siirtyy vapaampaan demokratiaan ja markkinavetoiseen kehitykseen. Maan infrastruktuuri on hyvin kehittymätön ja tässä mielessä uuden infrastruktuurin rakentaminen Myanmarissa avaa isot mahdollisuudet monille suomalaisille yrityksille – puhumattakaan muista sektoreista. Olen optimistinen sen suhteen, että Myanmar loppuvuoden vaalien jälkeen alkaa muuttua asteittain demokraattisemmaksi ja vapaammaksi. Maa on hyvin rikas energia- ja luonnonvaroiltaan.

JK: Kiitokset varsin mielenkiintoisesta haastattelusta!

EU on asettanut monia kunnianhimoisia tavoitteita suhteessa hiilenjälkeiseen yhteiskuntaan. Tuleva Kööpenhaminan ilmastokokous tulee olemaan monessakin mielessä mielenkiintoinen myös Suomen kannalta. EU:n ja Suomen tavoitteet liittyvät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen. Uusiutuvien energialähteiden käytön lisääminen edellyttää huomattavia lisäinvestointeja.

Energiataloudessa tullaan tarvitsemaan radikaaleja innovaatioita. Vuoden 1960 jälkeen työn tuottavuus on kasvanut EU-maissa 350 prosentilla eli kaksi kertaa enemmän kuin materiaalien käytön tuottavuus, mutta energiakäytön tuottavuus ei ole juurikaan kasvanut. EU:ssa energiakäytön tuottavuuden kasvu on ollut vuoden 1960 jälkeen vain noin 10 %. Energian käytön tuottavuutta on tulevaisuudessa parannettava radikaalisti ja energian tuhlaileva käyttö on lopetettava.

Teknologiset uudistukset eivät yksin riitä, vaan huomiota on kiinnitettävä myös energiaturvallisuuteen, luonnonvarojen riittävyyteen ja öljyn hintakehitykseen. Nämä kolme strategista perustekijää tekevät sopeutumisprosessista erittäin haasteellisen suomalaiselle yhteiskunnalle. Joudumme arvioimaan kriittisesti liikenne-, teollisuus-, asunto- ja kaupunkipolitiikkaamme. Euroopassa kaupungeissa kulutetaan noin puolet kaikesta energiasta, joten kyse ei ole marginaalista politiikan osa-alueesta, kuten usein ajatellaan. Kosmeettiset muutokset eivät riitä näitä politiikan lohkoja uudistettaessa.

Esimerkiksi bioenergiatuotannon kehittäminen voi merkitä noin 900 000 uuden työpaikan syntyä Euroopassa, etenkin maaseutualueille. EU:n tavoite on nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin ja liikenteessä biopolttoaineiden osuus tulisi nostaa EU:ssa 10 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. EU:n politiikassa on nähtävissä paljon uusia merkittäviä painotuksia. Esimerkiksi asenne ydinvoimaa kohtaan on muuttunut positiivisemmaksi. Monet energiatalouden toimijat eivät pidä siirtymistä hiilettömään yhteiskuntaan mahdollisena ilman ydinenergiaa. Ydinenergiaa pidetään kuitenkin siirtymäkauden energialähteenä, ei pitkän aikavälin ratkaisuna energiaongelmiin.

EU:n energiakulutuksen tuontiriippuvuuden arvioidaan kasvavan nykyisestä noin 50 %:sta 65 %:iin vuoteen 2030 mennessä. EU:n tuontiriippuvuus kaasun osalta tulee kasvamaan nykyisestä 57 %:sta peräti 84 %:iin vuoteen 2030 mennessäja öljyn osalta EU:n tuontiriippuvuus tulee kasvamaan nykyisestä 82 %:sta 93 %:iin. Nämä kaikki muutostrendit ovat hyvin ongelmallisia. EU:ssakin on kasvavaa tarvetta ns. öljydiplomatialle.

Energian hinta tuskin laskee tulevina vuosikymmeninä, vaan globaalit kehistystrendit lisäävät painetta hinnan nousuun. Euroopan Keskuspankin raportti vahvistaa tätä tilannearviota. Eurooppa on riippuvainen sellaisista energiatuottajamaista kuten Irak, Iran, Venäjä ja Saudi Arabia. Samaan aikaan Intia ja Kiina lisäävät energiakulutustaan teollistumisen ja autoistumisen myötä. Samalla energian tuonti lisääntyy. Kiinan, Intian ja Brasilian energia- ja teknologiapolitiikka seuraavien 20 vuoden aikana tulee määräämään energia- ja ilmastopolitiikan globaalin suunnan. Näillä näkymin jo vuonna 2020 kehitysmaiden kasvihuonepäästöt ylittävät teollisuusmaiden päästöt. Kehitysmaat tulevat siis hyvin nopeasti mukaan ilmastopolitiikan ratkaiseviksi toimijoiksi.

Teollisuuden etujärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen on löydettävä aikaisempaa rakentavampi yhteistyömalli tulevaisuuden energia- ja ilmastonmuutoshaasteista selviytymiseksi. Yhteiskunnan sidosryhmien on luotava nykyistä toimivampi ja aidompi dialogi. Monille etujärjestöille energia- ja ilmastopolitiikka tuleekin olemaan aikaisempaa keskeisempi intressipolitiikan areena.

Talouskasvussa on siirryttävä aidosti laadullisten muutosten suuntaan ja löydettävä tasapaino hyvinvointitavotteiden ja talouskasvutavotteiden välillä. Uusien ekoinnovaatioiden tutkimukseen ja kehitystyöhön on myös panostettava aikaisempaa määrätietoisemmin. Kyse on keskeisestä strategisesta kilpailukyvyn kehittämisen alueesta niin EU:ssa kuin globaalissa taloudessakin.