Nyt elämme globaalin finanssikriisin aikaa ja emme tiedä, tuleeko Yhdysvallat enää nousemaan maailmantalouden veturiksi. Emme myöskään tiedä, tuleeko Euroopan rahajärjestelmä ja euro kestämään sen eräiden jäsenmaiden (Kreikka, Irlanti, Portugali, Italia jne.) akuutit finanssiongelmat. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Kiina nousee maailmantalouden veturin asemaan ennen vuotta 2025. Sekään ei ole täysin varmaa, koska Kiinalla on ratkaistavanaan monia sisäisiä ongelmia.

Kiinasta moderni tietoyhteiskunta

Vuonna 2011 Stanfordin kampuksella intellektuellit lukevat Martin Jacquesin ”When China Rules the World” -teosta (2009). Läntisen maailman ja uuden taloudellisen järjestelmän tulevat askelkuviot on kerrottu kiehtovalla tavalla kyseisessä teoksessa. Palo Alton Borders-kirjakaupassa on oma kasvava Kiina-kirjaosastonsa. Maailma on muuttumassa taas uuteen suuntaan. Kiinan talous on vahva ja se vahvistuu koko ajan vauhdilla, toisin kuin Euroopan tai Yhdysvaltojen taloudet. Kiina on itse asiassa palaamassa aikaisempaan vahvaan historialliseen asemaansa maailmassa.

Kiinan muuttuminen moderniksi tietoyhteiskunnaksi ei ole täysin ongelmaton kehitysprosessi kuten olemme nähneet mm. viimeaikaisten Google-keskusteluiden yhteydessä. ”Aikaisemmin parhaat hakkerit tulivat Venäjältä, nyt ne tulevat Kiinasta”, tiivisti asioiden nykytilan ja kehityksen suunnan eräs IT-alan ammattilainen minulle Stanfordissa. Tulevaisuudessa isoiksi ongelmiksi Kiinalle voivat muodostua epäedullinen väestörakenne, huono demokratiakehitys ja ympäristöongelmien kärjistyminen. Näiden isojen ongelmien hoitamisessa Kiinan johdon aika tulee ainakin osaksi kulumaan tulevaisuudessa.

Vuonna 1991 emme vielä eläneet internetin aikakautta ja kännykät eivät olleet laajojen ihmisjoukkojen arkipäiväisessä käytössä. Keskustelua Kiina-ilmiöstä ei juuri vuonna 1991 käyty. Emme myöskään keskustelleet sosiaalisesta mediasta, pilviorganisaatioista, emmekä sähköpostitelleet kenellekään. Monia nykyisiä IT-teknologioita tosin pilotoitiin ja testailtiin jo 20 vuotta sitten.

Globaali kylä

Mediatutkija Marshall Luhanin visio globaalista kylästä on realisoitunut viimeisen 20 vuoden aikana. Nyt voimme tehdä yhteistyötä virtuaalisissa tiimeissä kollegoidemme kanssa, jotka elävät eri puolilla maailmaa. Käymme keskustelua virtuaalisten tiimien johtamisesta ja keinoälyn (artificial intelligence, AI) tutkimus elää nousukauttaan. Työn tekeminen virtuaalisessa tiimissä on nykyisin melkein yhtä helppoa kuin että kollegamme asuisi viereisessä huoneistossa. Kiistattomana etuna virtuaalitiimityöskentelyssä on ainakin se, ettei meidän tarvitse kuunnella naapureidemme ihmissuhdepurkauksia tai kärsiä huonosta pomottamisesta. Samalla sosiaalisten taitojemme kehitys toki voi hidastua tai heikentyä huomattavasti. Sosiaalisia taitojamme tosin voimme kehitellä sosiaalisessa mediassa.

Voimme perustellusti todeta, että viestintäkulttuurimme on muuttunut merkittävällä tavalla viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Informaatio ja tieto eivät ole enää siinä määrin niukkoja hyödykkeitä kuin ne olivat aikaisemmin. Jo Nobel-palkitun Herbert Simonin esittämä ajatus huomiotaloudesta on arkipäiväämme. Mediat ovat keskiössä huomiotalouden päivittäisessä toiminnassa. Ihmisten aika ja huomiopääoma ovat muuttuneet sen sijaan entistä niukemmiksi resursseiksi.

Suomen aikatalous on muuttunut selvästi siitä, mitä se olisi 20 vuotta sitten. Ihmiset käyttävät nykyään huomattavasti aikaansa internetin ja sähköpostiviestinnän parissa. Vielä 20 vuotta sitten (vuonna 1991) kovin moni ei istuskellut iltaansa Facebookissa viestitellen. Nyt Facebookissa on jo peräti 750 miljoonaa ihmistä. Samaan aikaan yhä useampi suomalaisen perheen isä tai äiti kärsii kroonisesta aikapulasta. Hannu Pääkkösen (2010) väitöskirja ”Perheiden aika ja ajankäyttö: Tutkimuksia kokonaistyöajasta, vapaaehtoistyöstä, lapsista ja kiireestä” kertoo mielenkiintoisella tavalla tästä tietoyhteiskunnan ilmiöstä.

Vihaiset linnut

Mitä edullisempaa ja nopeampaa internetin kautta tapahtuva kommunikointi on, sitä suuremmat ihmisjoukot sitä tulevat harjoittamaan. Näin voimme ennakoida tapahtuvan. Videokonferenssit ja erilaisten viihdepelien pelaaminen yleistyvät tulevaisuuden maailmassa. Monet suomalaiset yritykset ovat vahvasti mukana pelituotannossa ja uusien kommukaatioteknologioiden kehitystyössä. Tunnetuin viimeaikainen suomalaismenestys pelituotannossa on Rovio Mobilen kehittämä ”Angry Birds” -peli. Internet-televisio ja television sosiaalisen median uudet digisovellutukset ovat kohta laajasti saatavilla ja ulottuvillamme. Eri digitaalisten IT-teknologioiden konvergenssi tulee voimistumaan.

Pelejä käytetään myös yhä enemmän myös oppimisen välineenä. Suomessa Jyväskylän yliopiston Agora Centerissä on tehty ansiokasta ja pitkäjänteistä tutkimustyötä tällä tärkeällä sektorilla. Koulutusklusterin ja IT-klusterin systeemiseen rajapintayhteistyöhön sisältyy paljon mielenkiintoisia liiketoimintamahdollisuuksia. Hyvä esimerkki tämän alueen käynnissä olevasta R&D-kehitystyöstä on ollut Lahden ammattikorkeakoulun ”Pocket School”-hanke, johon Tulevaisuuden tutkimuskeskuskin on osaltaan osallistunut.

Teknologiaa kaikkialla

Arkipäivän ja jokapaikan ubiteknologia valtaa alaa erilaisten sovellutusten kautta. Ubiteknologioiden maailmassa ihmisten kommunikoivat keskenään (man-man), koneiden kanssa (man-machine), mutta myös koneet (mukaan lukien robotit, man-machine) tulevat kommunikoimaan keskenään (machine-machine). Tämä teknologinen muutos tulee muuttamaan viestintäkulttuuriamme voimakkaasti. Virtuaalisuuden ja reaalisen todellisuuden rajapinnat tulevat sumenemaan ubiteknologioiden kehityksen myötä. Suomalaisille yrityksille ubiteknologioiden uudet sovellutukset on hyvin merkittävä mahdollisuus uudistaa IT-klusteriamme. Myös median toiminta muuttuu uusien digitaalisten sovellutusten myötä. Yhteisluominen ja kuluttaja- ja kansalaismediatoiminta nousevat keskeisiksi median haasteeksi.

Olemme siirtyneet huomiotalouden yhteiskuntaan, koska huomio on muuttunut niukaksi hyödykkeeksi samalla kuin kaikkea informaatiota ja tietoa on yhä runsaammin tarjolla. Yritykset voivat tietoteknisen kehityksen avulla ulkoistaa toimintojaan Intiaan, Kiinaan, Brasiliaan tai minne tahansa ne haluavat. Voimme kuunnella japanilaisia tai texasilaisia radiolähetyksiä, jos niin vain haluamme. Valokuvaajat voivat myydä teoksiaan globaalille yleisölle eri puolille maailmaa. Maailma on kutistunut ja se kutistuu edelleen. Samalla ne tavat, joilla hyödynnämme kommunikaatioverkkoja, muuttuvat yhä intensiivisemmiksi.

Tietoyhteiskunnan riskit

Tietoyhteiskuntakehitykseen sisältyy tulevaisuudessa myös isoja riskitekijöitä. Verkostot ovat haavoittuvia sekä fyysisesti että sosiaalisesti. Internet-terrorismi voi yleistyä ja uudet tietotekniset turvallisuusuhkat ovat todellisia. Myös yksityisyyteemme on uhattuna. Jo nyt virukset ja muut häiriögeneraattorit voivat hetkessä tuhota isonkin yrityksen tietojärjestelmät ja sen sisäisen (intranet) ja ulkoisen tietojohtamisen (internet) järjestelmät. Systeemisten riippuvuksien ja riskien huomioiminen nousee entistä tärkeämmäksi strategiseksi kysymykseksi. Pelkkien autonomisten innovaatioiden merkitys vähenee jo tästä teknologisesta riippuvuudesta johtuen. Myös ns. avoimet innovaatiot ovat yhä enemmän arkipäivää tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa. Eräs uhkakuvia voimistava piirre tietoyhteiskuntakehityksen yhteydessä on se, että internet on uuden modernin sodankäynnin uusi taistelutanner.

Kevät-kesän 2011 alussa virushyökkäyksen kohteeksi ainakin kahdesti joutuneen Kalifornian Sony-tutkimusyksikön tilanne on hyvä ajankohtainen esimerkki tällaisistä todellisista tietoyhteiskunnan toimivuutta uhkaavista riskeistä. Sonyn pörssikurssi laski voimakkaasti tapahtuneen virushyökkäyksen seurauksena ja yrityksen johtoa jouduttiin vaihtamaan nopeasti Sonyn yleisen luottamuksen ja brandiarvon palauttamiseksi. Huhut kiinalaisista trojaneista olivat ilmassa ihmisten arkipäivän puheissa Kaliforniassa.

Isot taloudelliset riskit ovat yhä voimakkaammin läsnä tietoyhteiskunnan arkisessa toiminnassa. Pahimmissa uhkaskenaarioissa koko rahajärjestelmämme vakaus on uhattuna näiden riskitekijöiden vuoksi. Joutuihan myös IMF aggressivisen virus- ja hakkerointihyökkäyksen kohteeksi tänä vuonna. Myös Pentagon joutui puuttumaan asiaan, mikä kertoo syntyneen tilanteen vakavuudesta. Myöhemmin myös Pentagoniin kohdistui vakava hakkerointi, jossa 24 000 tiedostoa joutui vääriin käsiin.

Historiallisen kokemuksen perusteella voimme väittää, että tietoyhteiskuntien ja viestinnän tulevaisuus tulee olemaan erilainen kuin se todellisuus, jossa tällä hetkellä elämme. Voi olla, että monet hypetyksen kohteena olevat käsitteet ja teoriat ovat muuttuneet 20 vuoden päästä arkipäiväisiksi. Todennäköisesti 20 vuoden päästä laajakaista (broadband) on rakennettu kaikkialle maailmaan ja modernit internetpalvelut ovat muodostuneet uudenlaisen palveluyhteiskunnan perusinfrastruktuuriksi.

Tulevaisuudessa emme välttämättä ole innostuneita enää sosiaalisesta mediasta, vaan pohdimme ehkä enemmän ubimedian haasteita. ”Facebook-hypestä” olemme ehkä siirtyneet ”CyberBook-hypeen”. Viestien sijasta lähetämme mahdollisesti avatarimme ja robottimme auttamaan toinen toisiamme. Toisaalta kehitys voi jopa nopeutua vielä nykyisestäänkin kuten monet ovat ennakoineet. Etenkin ubiteknologia voi muuttaa kulutustapojamme ja viestintäkulttuuriamme voimakkaasti. Robotisaatio sisältää monia positiivisia mahdollisuuksia, mutta myös merkittäviä uhkia. Tulevaisuudessa osa vanhusväestön ja terveydenhuollon tarpeista voidaan hoitaa robottien tuoman avun pohjalta. Uhkana voidaan nähdä se, että ihmisistäkin tulee robottien kaltaisia. Robotisaation ja digiteknologian kognitiivisia ja sosiaalisia vaikutuksia olisi syytä tutkia tarkemmin myös Suomessa. Suomessa Göte Nyman on tehnyt ansiokasta pitkän linjan tutkimusta tällä digitaalisen ajan käyttäytymistieteiden alueella.

Riskinä on nähtävissä se, että nuorison ja muidenkin paljon tietoteknologisia sovellutuksia kuten pelejä paljon käyttävien yksilöiden sosiaaliset ja kognitiiviset valmiudet heikkenevät. Erityisesti poikien peliriippuvuudesta on jo paljon tutkimustietoa saatavilla. Tietoyhteiskuntakehitys voi lisätä kansalaisten peliriippuvuuksien määrää ja sosio-taloudellisia haittavaikutuksia. Ubiteknologioihin ja robotisaatioon liittyy monia radikaalien ja systeemisten innovaatioiden mahdollisuuksia. Suomessa kannattaisi miettiä huolella, mitä mahdollisuuksia robotisaatio tarjoaa meille, mutta myös mitä uhkia robotisaatioon tulevaisuudessa liittyy.

Ubieliitti ja analogiakansalaiset

Yksi asia tulevaisuudessamme on kuitenkin täysin varma asia. Kommunikaatiota ja viestintää on tulevaisuudessa enemmän kuin tänään. On myös aika varmaa, että tietoyhteiskuntakehitys tulee syrjäyttämään osan kansalaisista. Siksi ns. ”digital divide” -ongelmaa ei kannata aliarvioida, vaan se tulee ottaa vakavasti. Meillä Suomessakin tulee olemaan ”anywhere”-teknologioiden eliitti, ja merkittävä osa kansalaisista elelee vielä pitkään analogisten tai muuten laadullisesti huonompien viestintäteknologioiden maailmassa.

Yankee Groupin asiantuntijan Emily Nagle Greenin (2010) ”Anywhere”-kirjan mukaan ubiteknologiayhteiskunnan ihmiset jakaantuvat viiteen eri segmenttiin:

1. ubieliittiin (actualized everywhere-segmentti),
2. pistorasialla ratsastajiin (outlet joceys),
3. digitaalisessa maailmassa oleviin (digital shut-ins),
4. teknoihmisiin (technophytes) ja
5. analogiakansalaisiin (analogs).

Jokaisella segmentillä on oma suhtautumistapansa ubiteknologiaan. Voimme siis jopa väittää, että ubiteknologia luo yhteiskuntaan uuden luokkajaon, jonka eräs piirre on digitaalinen syrjäytyminen (digital divide). Tästä ongelmallisesta kysymyksestä ei juurikaan ole keskusteltu Suomessa. Asia on nähty marginaaliseksi. Suomessa syrjäytymisongelmat pyritään ratkaisemaan tulonjakoa muuttamalla ja verotuksessa. Saattaisi olla järkevää miettiä myös muita keinoja.

Kohti kestävän kehityksen tietoyhteiskuntaa

Lähettämämme datan volyymi kaksinkertaistuu joka vuosi. Samalla tietoverkkojen ja puhelinkaapeleiden kapasiteetti kasvaa vauhdilla. Ciscon perusennusteen mukaan internetliikenne kasvaa maailmassa noin 60 % vuosittain vuoteen 2015 mennessä. Tämä kasvu tulee kuormittamaan sähköisiä tele- ja mobiilipalvelimia yhä voimakkaammin. Etenkin tietoverkostojen solmukohdat (nodes) tulevat kuormittumaan tulevaisuudessa. Televiestinnän luotettavuus tulee edellyttämään myös uusia investointeja. Nämä solmukohdat tulevat olemaan tietoyhteiskunnan ”Akilleen kantapäitä”.

Ehkä tulevaisuudessa optinen teknologia tulee tuottamaan merkittäviä läpimurtoja sähkön käytön ja kulutuksen osalta. Muussa tapauksessa internetviestinnän kasvulle voi tulla katto vastaan ja viestintään kohdentuukin jo nyt uudenlaisia hintapaineita. Modernit optiset kaapelit ovat jo nyt johtaneet merkittävään edistykseen viestinnän nopeudessa. Modernin tietoyhteiskunnan eräs merkittävä sankari on ollut Nobel-palkittu Charles Kuen Kao, jonka keksinnöt jo 1960-luvun lopussa muuttivat telekommunikaation toimivuutta ja suuntaa. Tämän suuntainen uusi teknologinen kehitys tulee tulevaisuudessa parantamaan verkostojen toimintavolyymiä, luotettavuutta ja datavirtojen nopeutta entisestään. Internetin tulevaisuus on tärkeä kysymys edelleen. Kaikkia internetin ongelmia ei ole vielä ratkaistu.

Mooren lain toteutumisesta on käyty ajoittain kiivastakin keskustelua. Jos elekroniikan kehitys ei pysy kuituoptisen teknologiakehityksen vauhdissa, internetin tulevaisuus ei ole täysin ongelmaton. Intenetverkoston solmukohtien ongelmat (ns. node/hub problems), ja etenkin niiden vaatima iso sähkön kulutus vaativat aktiivista poliittista ja taloudellista huomiota ja R&D -kehitystyötä tulevaisuudessa. Tähän isoon kysymykseen liittyy vielä paljon ratkaisemattomia teknisiä ja taloudellisia kysymyksiä. Etenkin uusien optisten prosessoreiden (optical processors) ja optisen muistin (optical memory) kehitystyö voi olla ratkaiseva em. teknisten ongelmien ratkaisussa.

Mikroelektroniikan ja optisten teknologisten ratkaisujen keskinäinen yhteensovittaminen lienee keskeinen teknologinen kysymys tietoyhteiskunnan tulevan kehityksen kannalta. Esimerkiksi videoiden ja reaaliakaisten audio-visuaalisten dokumenttien lataaminen nopeasti omalta kotipäätteeltä kotiviihdestudioon tullee helpottumaan ja muuttumaan edullisemmaksi tulevaisuudessa.

Yritysten laboratorioissa on jo kehitetty lukuisa joukko uusia teknologisia sovellutuksia, joiden markkinoille tulo riippuu mikroelektroniikan ja optisten teknologiaratkaisujen toteutumisaikataulusta. Myös yritysten tarpeisiin tullaan kehittämään koko ajan uusia e-liiketoiminnan digisovellutuksia. Tulevaisuudessa tuotanto on ”jokapaikan tuotantoa”, samoin kuin kulutus on yhä enemmän ”jokapaikan kulutusta”. Tämä muutos ei välttämättä kuitenkaan ole ekologisten tulevaisuushaasteiden kannalta myönteinen. Edelleen eräs iso haaste on kestävän kehityksen tietoyhteiskunta. Tuotteiden ja palveluiden saavutettuvuus tulee edelleen paranemaan tulevaisuudessa. Se, missä määrin kykenemme immaterialisoimaan ja dematerialisoimaan tuotantoa, on keskeinen tulevaisuuskysymys ja myös myös haaste tieteelliselle tutkimukselle. Ubiteknologinen muutos on iso haaste koko suomalaiselle IT-klusterille, mutta myös poliittiselle päätöksenteolle.

Vuodesta 1945 vuoteen 1990 maailma oli bipolaarinen, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton dominoima systeeminen kokonaisuus. Vuoden 1990 jälkeen Yhdysvallat dominoi yksin maailmantaloutta aina vuoteen 2008 asti. Vuoden 2008 jälkeen maailma on muuttunut moninapaisemmaksi – johtuen mm. Kiinan ja Intian nopeasta talouskasvusta. Nykyistä maailmaa johtaa ”oligopoli”, johon voidaan lukea G8- ja G20-maat. Keskeisiä ”oligopolimaita” ovat Yhdysvallat, Kiina, Intia, Eurooppa, Brasilia, Venäjä ja Etelä-Afrikka. Yhdysvallat ei enää yksin dominoi maailmantalouden kehitystä.

Miten maailmantalous tulee muuttumaan ennen vuotta 2025? YK:n tilastojen mukaan väestön määrä maapallolla tulee kasvamaan vuoden 2009 tasolta 20%. Vuonna 2025 maapallolla arvioidaan olevan yli 8 miljardia asukasta. Tästä väestökasvusta 97% tapahtuu kehitysmaissa, eli lähinnä Aasiassa ja Afrikassa. Vuonna 2025 noin 61% maailman väestöstä tulee asumaan Aasiassa. Tulevaisuudessa Intian väestömäärä tulee lähestymään Kiinan väestömäärää. Suurin väestökasvu tulee toteutumaan Etelä-Aasiassa.

Tulevaisuuden maailma tulee olemaan aikaisempaa urbaanimpi. Etenkin suurkaupungeissa väestö tulee kasvamaan nykytasosta noin 95% seuraavien 20 vuoden aikana. Maailman väestöstä tulee yli 4 miljardia ihmistä asumaan kaupungeissa. Väestön kasvu on keskitasoa Itä-Aasiassa ja Pohjois-Aasiassa. Vuonna 2025 Euroopan väestö muodostaa enää vain 6,5% maailman väestöstä. Yksikään Euroopan valtioista ei tule olemaan maailman 10 väkirikkaimman maan listalla vuonna 2025. Vuonna 2025 Euroopan väestöstä yli 30% on yli 65-vuotiaita. Vuonna 2025 huoltosuhde Euroopassa on muuttunut huomattavan korkeaksi ja haasteellisemmaksi. Tämä muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla Euroopan valtioiden budjettirakenteisiin ja finanssipolitiikkaa. Tulevaisuudessa finanssikriisien todennäköisyys ei tule laskemaan Euroopassa, ellei talouden rakenteissa ja politiikoissa tehdä merkittäviä muutoksia.

Vuoteen 2025 mennessä maailmantaloudessa tuotanto tulee melkein kaksinkertaistumaan nykytasoon verrattuna. Tulevaa tuotantoa ei tule enää dominoimaan Yhdysvallat-EU-Japani-triadi, vaikka Yhdysvallat säilyttänee asemansa eräänä keskeisenä maailmantalouden talousmahtina. Kehitysmaiden tuotanto-osuus tulee kasvamaan vuoden 2005 20%:n tasosta 34%:n tasolle vuoteen 2025 mennessä.  Maailmantalouden painopiste tulee siirtymään Aasiaan. Kiina, Intia ja Etelä-Korea tulevat yhdessä olemaan yhtä merkittävä talousmahti kuin Eurooppa on vuonna 2025. Jos Aasian maiden listaan lasketaan Japani, Taiwan ja Indonesia, näiden maiden osuus maailman BKT:sta nousee 30%:iin. Euroopan osuus jää 20%:iin. On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä globaaliin keskiluokkaan (per capita tulotaso 4000 – 17 000 dollaria) tulisi kuulumaan noin miljardi ihmistä. Suomalaisista siis lähes jokainen kuuluu todennäköisesti tähän globaalin keskilluokan tuloryhmään vuonna 2030. Globaalin talouden näkökulmasta arvioituna lähes kaikki suomalaiset ovat siis etuoikeutettua keskiluokkaa.

Vuoteen 2025 mennessä maailmankaupan taso tulee kaksinkertaistumaan verrattuna vuoden 2005 tasoon. Kauppavirroista 30% tulee etelän kehitysmaista verrattuna nykyiseen 20% kauppavirran tasoon. Vuonna 2030 Eurooppa ei tule olemaan maailman merkittävin vientialue, kuten se on tällä hetkellä. Vuonna 2005 Euroopan osuus maailman kokonaisviennistä oli vielä 39%, mutta vuonna 2025 sen on arvioitu olevan vain 32%. Aasian osuus globaalitalouden viennistä tulee olemaan vuonna 2025 noin 35%, kun nyt se on noin 29%. Aasian maat valloittavat tulevina vuosina globaaleja vientimarkkinoita Euroopalta. Tämä on maailmantalouden eräs keskeinen trendi.

Vuoteen 2025 mennessä Yhdysvallat ja Eurooppa menettävät johtavan asemansa tieteen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan keskeisimmillä alueilla maailmassa. Kiina, Intia muut Aasian maat tulevat nousemaan keskeisiksi TTI-toimijoiksi maailmassa. Yksistään Kiina ja Intia tulevat vastaamaan noin 20%:sta maailman TTI-toiminnoista, kun näiden maiden nykyosuus on vain noin 10%. Isommat TTI-panostukset merkitsevät sitä, että huomattava määrä kiinalaisia ja intialaisia opiskelijoita opiskelee ja kartuttaa osaamistaan ulkomailla. On arvioitu että vuonna 2025 noin 645 000 kiinalaista ja noin 300 000 intialaista opiskelee ulkomailla. Nämä tiedot on syytä ottaa huomioon mietittäessä Euroopan yliopistojen tulevaa kehittämistä ja strategiaa. Suomen yliopistoista voisi kehittää oman kansainvälisen koulutuksen huippuklusterin, jos Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmat kehitetään riittävän kilpailukykyisiksi. Toisaalta on hyvin todennäköistä, että osa Euroopan tutkijoista tulee siirtymään Aasiaan, erityisesti Kiinaan ja Intiaan. Voi olla, että Eurooppa voi tulevaisuudessa joutua kärsimään aivoviennistä Aasiaan.

Euroopan tulevaisuuteen tulee merkitsevällä tavalla vaikuttamaan se, millaista siirtolaispolitiikkaa Euroopassa harjoitetaan. Vuonna 2025 arvioidaan maailmassa olevan 250 miljoonaa siirtolaista, joista 65 miljoonaa muuttaa kehitysmaihin. Euroopan väkiluku alkaisi laskea hyvin nopeasti eli jo vuonna 2012, jos siirtolaisia ei otettaisi enää ollenkaan vastaan Euroopassa. Nykyisen siirtolaisuuspolitiikan vallitessa Euroopan väkiluku alkaa laskea vasta vuonna 2035. Tästä huolimatta aktiivisen työväestön määrä on jo alkanut laskemaan monissa Euroopan maissa. Nykyisin siirtolaisia on Euroopassa 64 miljoonaa eli noin 9% Euroopan väestöstä.

Ilmastonmuutokseen liittyvän siirtolaisuuden arvioidaan kasvavan voimakkaasti tulevaisuudessa. IPCC:n arvion mukaan vuonna 2050 maailmassa olisi jo peräti 150 miljoonaa ilmastomuutossiirtolaista. Maailman energiakulutus tulee kasvamaan 50% vuoden 2005 ja vuoden 2025 välisenä aikana. Ennen vuotta 2050 öljy ja kivihiili tulevat olemaan yhä keskeisempiä energian lähteitä maailmassa. Tämä merkitsee sitä, että globaalin ilmastomuutospolitiikan harjoittaminen ei tule olemaan erityisen helppoa. Kiinan ja Intian energiatuotanto tulee perustumaan hyvin pitkälti kivihiilen käyttöön ennen vuotta 2025. Kivihiilen kulutuksen arvioidaan kasvavan näissä maissa peräti 50%:lla vuosien 2005 ja 2025 välillä. On arvioitu, että vielä vuonna 2030 noin 80% maailman primäärienergia kulutuksesta tulee fossiilisistä energialähteistä (kivihiili, öljy ja kaasu) ja vain 10% tulee uusiutuvista energialähteistä (vesivoima, tuuli, aurinkoenergia sekä muut uusiutuvat energialähteet). Jää siis nähtäväksi, miten onnistunutta ilmastonmuutospolitiikka tulee olemaan, jos tämä perusurakehitys toteutuu.

Yllä esitetyt muutokset maailmantalouden toimintaympäristössä tulevat vaikuttamaan monin eri tavoin sekä Euroopan että Suomenkin tulevaisuuteen. Niukkuus luonnonvarojen käytön osalta tulee kiristymään mm. väestön määrän ja tuotannon kasvusta johtuen. Eurooppa alueena on yhä riippuvaisempi sen ulkoa tulevista energia- ja luonnovaravirroista. Arvioidaan, että vuonna 2030, Eurooppa tuo yli 70% sen tarvitsemista energiavaroista Euroopan ulkopuolelta. Tästä energiatalouden kestävyyden näkökulmasta arvioituna olisi tärkeää miettiä uudelleen energiatuotannon omavaraisuusastetta kaikkialla Euroopassa. Uusiutuvien energiavarojen käytön edistämiseen olisi kaikkialla Euroopassa paneuduttava tosissaan tulevina vuosina.

Toisaalta on hyvä tietää, että maailman energiavaroista sijaitsee 50% kehitysmaissa, jotka haluavat tulevaisuudessa kehittää niiden pohjalta omaa teollista tuotantoaan. Kiina on hankkinut itselleen hyvin merkittävän määrän maailman luonnonvaroista itselleen viime vuosina. Heillä on varmasti siihen erittäin hyviä syitä. Globaali yhteistyö energiatuotannon, luonnonvarahallinnan sekä ilmastonmuutoksen alueilla onkin yhä tärkeämpi haaste Euroopalle ja myös Suomelle. Tämä strateginen taustatieto on myös tärkeä eurooppalaisille, kansainvälistyville yrityksille, kun ne miettivät tulevan tuotannon sijoittamista globaalissa yhteydessä.

Luonnonvarojen ja energian saatavuus asettaa tiukat reunaehdot Euroopan tulevalle teollisuus- ja elinkeinopolitiikalle. Jos Euroopan energia- ja luonnonvarapolitiikassa epäonnistutaan, yhä useampi eurooppalainen yritys on pakotettu siirtämään toimintojaan ulkomaille. Samalla työpaikatkin siirtyvät muualle, mikä ei ole pidemmän päälle sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää politiikkaa.

Euroopan Unionin pääosastoilla on säännöllisiä kokouksia Kiinan viranomaisten kanssa. DG Regio järjesti oman ns. korkean tason seminaarinsa alue- ja innovaatiopolitiikasta Shanghaissa lokakuussa 2010. Tilaisuuteen osallistui noin 100 virkamiestä Kiinasta ja pieni joukko eurooppalaisia. Minut kutsuttiin puhumaan Kiinan talouden kasvun vaikutuksista Keskisen Itämeren tulevaisuuteen.

Arvelin, että tilaisuudesta saattaisi helposti tulla jäykkä ja kaavamainen. Kiinalaisten kiinankieliset esitykset julkaistaan etukäteen. Eurooppalaiset puhuvat englantia kalvoja käyttäen. Keskustelua yleensä ei ole. Yritin sen takia löytää jotain erilaista, joka sopisi raameihin, mutta kuitenkin poikkeaisi tavanomaisesta rituaalista. Miltä tuntuisi katsaus innovaatiopolitiikan rooliin aluekehittämisessä sadan vuoden aikana? Se erottuisi selvästi kiinalaisten 5-vuotissuunnitelmista ja Euroopan Unionin 6-vuotisista ohjelmakausista. Mahdollisuus sanoa jotain menneestä 50 vuodesta, tilanteesta nyt ja seuraavista 50 vuodesta kiinnosti ainakin minua, mahdollisesti yleisöäkin.

Juttu voisi mennä näin: Viime 50 vuotta ovat Euroopassa olleet jälleenrakentamisen aikaa toisen maailmansodan jäljiltä. Meillä panostettiin rakennetun ympäristön kehittämiseen ja luotiin kansainväliset ja kansalliset instituutiot. Itse Euroopan Unionia voidaan pitää eräänlaisena innovaationa. EU on ollut taloudellinen menestys ja se näyttää olevan monistettavissa esim. Afrikassa ja mahdollisesti Aasiassakin. Jälleenrakentamisen aikakaudella syntyi Pohjoismaissa hyvinvointivaltio monen innovaation kautta. Samaan aikaan Kiina kävi läpi Maon käynnistämän kulttuurivallankumouksen, jolloin miljoonat kuolivat nälkään ja käsittämättömiin julmuuksiin. Vasta 1980 luvulla Deng Xiaoping toi ainutlaatuisen ja pian koko maailmaa mullistavan innovaation Kiinaan: ”Sosialismia kiinalaisilla erityispiirteillä” – lännessä moni kutsui sitä kapitalismiksi. Menneet 50 vuotta ovat siis olleet varsin erilaiset lännessä ja idässä.

Tällä hetkellä hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen ovat meneillään olevan vaiheen keskeisiä tavoitteita. Pohjoismaiden hyvinvointivaltiot ovat kehittyneempiä kuin Kiinan, mutta Kiina kehittyy nyt nopeammin. Eivät ainoastaan tulevaisuudentutkijat vaan koko maapallon väestö ajattelee, että jos tämä kehitys jatkuu, se on käänne koko ihmiskunnan historiassa. Mutta voiko se todella jatkua miten pitkään tahansa?

Seuraavat viisikymmentä vuotta eroavat edelliseltä kaudelta oleellisesti. Maapallon väestö ja sen resurssitarpeet kasvavat nopeammin kuin luonnonvarat riittävät tai uusiutuvat. Näin on väitetty olevan aiemminkin, mutta nyt on monta rajaa tulossa vastaan. Osa rajoista on hyvin tiedossa: vesi, viljelysmaa, elinympäristöt. Rajat koskevat kaikkia, niin meitä eurooppalaisia kuin kiinalaisiakin. Kun edellisen kauden aikana alueet pystyivät rakentamaan elinympäristönsä pääasiassa oman luovuuden ja päätöksenteon pohjalta (välillä onnistuneesti ja välillä ei), korostuvat seuraavan kauden aikana maapallon eri alueiden ja kansojen keskinäinen riippuvuus.

Innovaatio, jolla Jean Monet, Euroopan Unionin keksijä, yritti taata rauhan koko Eurooppaan, oli oivallus että jos Euroopassa kaikki olisimme riippuvaisia toisistamme, ei kannattaisi tuhota minkään jäsenvaltion väestöä tai sen rakennettua ympäristöä. Varojen yhteisomistuksesta seuraa tarve huolehtia asioista yhdessä ja siitä seuraa rauha. Nerokkuus näkyy yleensä yksinkertaisuudessa, niin tässäkin. Vaikka koko maapalloa kattavaa yhteishallintoa ei ole vielä näköpiirissä, on tietoisuus kansojen ja luonnon riippuvaisuudesta leviämässä. Uskon, että siitä kehittyy seuraavan 50-vuotiskauden merkittävin ihmiskuntaa yhdistävä oivallus. Seuraavan kehitysvaiheen strategia on siis globaali yhteistyö, sen tiivistäminen ja toteuttaminen. Shanghain tilaisuuden puhujista olin ainoa, joka sai yleisöltä kahdet aplodit, joten ajatus tuntui saaneen tukea.

Esitykseni jälkeen pari kiinalaista kuulijaa tuli kysymään, olenko todella sitä mieltä, että Kiinasta on nousemassa koko maapallon merkittävin valtio, tieteen ja politiikan edelläkävijä. Tähän vastasin että olen, mutta että tälle kehitykselle on yksi olennainen ehto: osaamista ja valtaa pitää osata jakaa muille. Tämä on aina ollut hankalaa. Kaikki yksinvaltiaat historiassa, niin euooppalaiset kun kiinalaisetkin, tuhosivat lopulta oman kansansa ja naapuritkin. Näin voi hyvin käydä Kiinallekin. Kiinalaisten kysyjien reaktio yllätti: valtavalla ilolla he kertoivat että juuri näin hekin olivat ajatelleet. Kiina ei koskaan tule tuhoamaan muita maita eikä kansoja, ei missään, ei koskaan! Itse en ollut yhtä vakuuttunut tästä, mutta jätin asian sikseen.

Seuraava päivä oli vapaa. Kun muut lähtivät Expoon, kuljin yksin koko päivän ympäri Shanghaita ja otin yli 400 valokuvaa ja 35 videopätkää kiinalaisista ja heidän arjestaan. Suurin osa kuvista on henkilöistä, jotka olivat tulleet muualta Kiinasta Shanghain Expoon tutustumaan siellä Kiinan loistavaan tulevaisuuteen. Näiden kiinalaisten turistien kasvoissa näkyi suunnaton ilo, onnellisuus siitä, että kulttuurivallankumouksen painajaiset olivat ohi, että Kiina on saavuttamassa vaurautta ja parasta mitä maailmassa on. Valokuvissa näkyvät vanhukset, jotka ovat pukeutuneet parhaisiin vaatteisiinsa tullakseen Expoon; iloiset kaivostyömiehet lomalla, nuoret perheet ja isovanhemmat, jotka tarjoavat lapsiaan valokuvattaviksi. Kaikkialla näkyi kiinalaisten suuret odotukset, ilo ja ylpeys Kiinan loistavasta tulevaisuudesta.

Suotakoon se heille. Nauttikoon Expon tarjoamasta mielikuvasta tulevaisuuden kaupungista.

Mutta minua vaivasi edelleen kysymys siitä, täyttyykö seuraavan kauden menestyksen edellytys, eli osaamisen ja vallan jakaminen muun maailman kanssa? Historia on osoittanut että kuninkaat, tsaarit, keisarit eivät tätä osaa. He, jotka luovat loistavan menestyksen, ovat täynnä ylpeyttä siitä, mitä he ovat saavuttaneet. Ajatus jakamisesta on yleensä lähtenyt liikkeelle syvemmältä kansan riveistä. Tavallaan sekä Gorbachov että Deng Xiaoping ovat nykyhistoriassa esimerkkejä tämänkaltaisista henkilöistä. Presidentti Barack Obama on ehkä ennenaikaisesti julistettu vaurauden jakajaksi. Seuraavat viisikymmentä vuotta tarvitsevat uusia innovaattoreita, jotka uskaltavat puhua jakamisen puolesta. Odotan kiihkeästi sitä.

Mitä opin Euroopan Unionin seminaarista Kiinassa? Opin, että Kiinan taloudellinen menestys on Kiinassa luonut voimakkaan uskon Kiinan ja kiinalaisten kykyyn luoda uutta hyvinvointia heille itselleen ja ehkä koko maailmalle. Kommunistinen puolue on oikeutetusti ylpeä siitä, että he ovat nostaneet satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä. Tämä ylpeys ja sen vahvistama itseluottamus tulevat dominoimaan yhteistyötämme vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kiinan talousihme hämmentää kiinalaisia yhtä paljon kuin meitä.

Tänä kesänä kävin luennoimassa espanjalaisen UIMP:n kesäyliopistossa Santanderissa. Atlantin pohjoisrannikolla oli miellyttävä 20-25 asteen lämpö kun Helsingissä lämpö nousi lähelle 30 astetta ja ylikin. Kesäyliopistossa joukko kansainvälisiä asiantuntijoita puhui Euroopan alueiden profiloitumisesta talouskriisin maailmassa. Oma osuuteni oli Aasian ja Pohjoismaiden suhteet, joita parhaillaan pohditaan BASAAR-nimisessä Interreg IVA -hankkeessa. Hankkeeseen osallistuvat Keskisen Itämeren alueet (CBSR), eli Tukholman, Riian, Tallinnan, Turun ja Helsingin kaupungit ja maakunnat. Uudenmaan liitto toimii hankkeen vetäjänä. Hankkeessa on Capfulin johdolla laadittu skenaarioita alueen ja Aasian suhteiden kehittymiselle vuodelle 2050 asti. Menetelmä on ollut sama kuin EVA:n Tulevaisuuden Pelikentät -skenaarioissa.

Eräs keskeinen pohdinta BASAAR-hankkeen skenaariotyössä on ollut kysymys siitä, miten Pohjoismaiden osaamisyhteiskunnalle käy. Tänä vuonna Kiinassa valmistuu yliopistoista melkein yhtä paljon loppututkinnon suorittaneita kuin koko Ruotsin väestössä on asukkaita. Vaikka vain pieni osa heistä kehittyy kansainvälisiksi huippututkijoiksi, on määrä kuitenkin mykistävä. Viime syksynä ilmestynyt Global Research Report, China (pdf) arvioi, että muutamassa kymmenessä vuodessa Kiina ohittaa Yhdysvallat ja Euroopan maailman johtavana tieteen ja tutkimuksen maana. On syntymässä uusi tieteen ja tutkimuksen maailmankartta, jossa Kiina on kansainvälisen tiedemaailman keskipiste. BRIC-maiden yliopistot ja tutkijat verkottuvat Kiinan tiedemaailmaan jo luonnostaan. Miten käy Pohjoismaiden osaamisyhteiskunnalle?

Kuva: “China’s research output has increased dramatically since 1999 while most nations remained fairly stable. During the same period the USA increased its output from 265,000 to 340,000 publications per year, an increase of around 30% compared to China’s more than four-fold growth.”

BASAAR-hankkeessa olemme lähteneet siitä, että alueemme merkittävin resurssi, hyvinvointimme ja elinkeinoelämän perusta on juuri osaaminen, tiede, innovaatiotoiminta ja siihen pohjautuva kyky vastata omiin ja muun maailman tarpeisiin. Aasian tarpeiden kannalta meidän muut resurssimme kuten vesi, raaka-aineet, tuotantokapasiteetti, jne. ovat täysin marginaaliset. Juuri osaaminen on ollut se, jolla kilpailukykyämme ja elintasoamme on pidetty yllä. Hyytävä kysymys on: Tarvitaanko meitä vielä 2050? Onko myös tutkimuskapasiteettimme marginaalinen? Santanderin kesäyliopistossa huomasin, että huolta jakavat meidän kanssamme muutkin alueet Euroopassa. Ilmeisesti lähes kaikkialla pohditaan sitä, marginalisoituuko Eurooppa vähitellen.

Luentosarjan viimeisenä puhujana oli EU-parlamentin aluekehityskomitean puheenjohtaja Danuta Hübner. Hän korosti voimakkaasti ja elävästi Euroopan innovaatiopolitiikan ja kilpailukyvyn terävöittämisen tärkeyttä. Mutta hänkin näki asteittaisen marginalisoitumisen Euroopan suurimpana uhkakuvana. Kun tuli kysymysten aika kysyin häneltä, riittääkö todella jatkossa panostaminen pelkästään kilpailuun ja innovaatioihin. Johtavatko yksipuoliset puheet kilpailusta juuri eristäytymiseen ja marginalisoitumiseen? Merkkejä siitä on jo, kun kiinalaiset valittavat sitä ettemme jaa teknologiaa riittävästi (kiinalaisten kommentit BASAAR-hankkeen keskustelusivuilla). Ymmärrämmekö edes täällä pohjoisessa mitä innovaatioita kehittyvät markkinat jatkossa tarvitsevat? Eikö olisi nyt oikea hetki täydentää innovaatio- ja kilpailupuheet aivan uudella kumppanuusstrategialla? Hübner vastasi, että kilpailukyvyn parantaminen on Euroopan sisäinen tarve. Se on hoidettava joka tapauksessa. Kansainvälisen kaupankäynnin strategia on hänenkin mielestään juuri kumppanuussuhteiden kehittäminen eri aloilla.

Meillä tämä merkitsee mm. korkeakoulujen opetuksen ja tutkimuksen verkottumista ja jopa integroitumista aasialaiseen korkeakoulu- ja tiedemaailmaan. Se tarkoittaa kieli- ja kulttuuriosaamisen vahvistamista verkottumisstrategian keskeisenä osana ja kaikille ikäluokille. Se tarkoittaa opiskelijavaihdon radikaalia lisäämistä. Se tarkoittaa, että suurien lukukausimaksujen asettaminen ulkomaalaisille opiskelijoille on omaan jalkaan ampumista. Kaiken kaikkiaan se tarkoittaa, että Pohjoismaiden pitää profiloitua joustavaksi ja tehokkaaksi joukkuepelaajaksi aasialaisten kanssa. Jos et pysty voittamaan heitä, niin liity heihin.

(Kuvan lähde: Global Research Report - China)

Etnisyyteen perustuva suomalaisuuskuva näyttää entistäkin suljetummalta nykyisestä perspektiivistäni. Muutin Englantiin muutama viikko sitten (ja jätin paikkani Sitran ennakoinnissa). Täällä jos jossain on eritaustaista väkeä, vaikka asummekin vanhan Englannin ytimessä Surreyn laidoilla alueella, jossa konservatiivit hallitsevat politiikkaa. Toki nyt vaalien yhteydessä täälläkin on nostettu maahanmuutto esiin nimenomaan ongelmana. Kyse on tosin hieman isommasta ilmiöstä  kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa on noin 155 000 ulkomaan kansalaista (2,9% väestöstä), Yhdistyneessä kuningaskunnassa oli vuoden 2001 väestölaskennan mukaan vajaa viisi miljoona ulkomailla syntynyttä (8,3% väestöstä). Tässä luvussa eivät ole mukana UK:ssa syntyneet etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset. (Etnisistä ryhmistä tarkemmin Wikipediassa). Lisäksi maahanmuuttajien lukumäärä on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa - väestönlaskentoja ei vain UK:ssa tehdä kovin usein

Itse ihmettelen suomalaisten ulkomaalaispelkoa kaupunkilaisuuden perspektiivistä. Helsinki lienee vihdoin yhtä kansainvälinen kuin tsaarin aikoina. Liberaalia kaupunkilaisuutta ei kyllä voi kääntää taaksepäin ja lanseerata tilalle yksisilmäistä katsantoa oikeasta suomalaisuudesta. Mitä tästä seuraa? Repeääkö pääkaupunkiseutu kulttuurisesti muusta Suomesta? Tuleeko Suomesta Yhdysvaltojen kaltainen maa, jossa rannikoilla kuhisee mutta raamattuvyöhyke kattaa maan keskiosat? Mitä suomalaisuudesta huolissaan olevat oikein haluavat säilyttää?

Uskoisin että taustalla on nostalgia. 1970-luvun menoltaan tasainen ja väriltään beessi Suomi tuntuu kovin kutsuvalta aikana, jolloin rakenteet heiluvat. Mutta eivät ne maahanmuuttajat niitä työpaikkoja vie vaan globalisoituvat arvoverkostot ja kuplahteleva kapitalismi. Tuotanto on muuttanut Aasiaan jo kauan sitten. Jos samaan aikaan maahan muuttaa ulkomaalaisia, ei se heidän vikansa ole, ettei metsäteollisuus tarjoa elinikäistä työpaikkaa.

Väitän, ettei sellaista menneisyyden Suomea edes ole ollut, josta nyt haaveillaan. Jos nyt ollaan lanseeraamassa yhtä, kulttuuriltaan yhtenäistä Suomea, en voi kuin ihmetellä, mihin unohtuivat heimo- ja luokkaerot, jotka aina ovat kirjoneet elämäntapaa. Mihin unohtuvat Viipurin neljä kieltä? Tai Helsingin kolmikieliset katukyltit? Etnisesti yksitoikkoinen Suomi on tässä mielessä uusi keksintö. Jos vaikka maalla onkin ollut beessiä, niin kaupungeissa ei.

Tulevaisuuden Suomi on varmasti entistäkin enemmän kiinni kansainvälisissä yhteyksissä. Vaikka tulisi jonkinlainen taloudellisen globalisaation vastaisku, joka lyhentäisi materiaalisen kaupanteon maantieteellisiä ulottuvuuksia, uskon että kansainväliset kulttuurivaikutukset pysyvät. Miten muka pysäytettäisiin se kulttuurivaihto, jonka Internet mahdollistaa? Miten ajatellaan, että vain suomalaiset saavat muuttaa muihin maihin mutta Suomeen ei saa tulla? Vai pitäisikö minunkin nyt äkkiä muuttaa takaisin, etten saa vaikutteita täällä ulkomailla?

En aio pakata laukkuani vaan uskon erilaisuuden rikastuttavan kaikkia kulma- ja kuppikuntia.

Krugmanin perusvirhe on se, ettei hän oivalla Japanin ja Yhdysvaltain eroa. Japani ei noussut viime lamasta siksi, että se ei ole markkinatalous. Yhdysvallat nousee tästä(kin) lamasta siksi, että se on markkinatalous.

Japani täyttää ulkoisesti markkinatalouden piirteet - mutta vain ulkoisesti. Käytännössä Japani on hallintotalous, josta puuttuu sekä riskirahoitus että dynaamiset pienyritykset. Japanin malli toimi niin kauan kuin maa saattoi ottaa muita kiinni. Kun se oli saanut muut kiinni, ei uudistuskykyä enää löytynyt.

Toki muitakin syitä Japanin menetettyyn vuosikymmeneen on. Yksi on se, että pankkeja ei kunnolla siivottu laman alussa. Toinen on se, että Japanin on kohdannut ikääntymisen haasteet ensimmäisenä. Mutta nämä kaksi piirrettä pikemmin alleviivaavat eroja USA:n ja Japanin välillä kuin tuovat talouksia lähemmäksi toisiaan.

Eurooppa on eri juttu. Eurooppaa saattaa uhata Japanin tauti. Syykin on selvä: Eurooppa on lähempänä Japanin mallia kuin Yhdysvallat. Mutta sisämarkkinakehitys on Euroopassa niin pitkällä, että hallintotalouteen siirtyminen ei vaikuta todennäköiseltä edes täällä.

Kauhukuva Euroopalla on, että tulevaisuutta johtavat G2-maat eli USA ja Kiina. Näin siis tapahtuu siinä tapauksessa, että Eurooppa oikeasti jää kiinni lamaan.

Krugmanin kirja on loistava analyysi viime vuosikymmenten kriiseistä, mutta resepteistä olen eri mieltä. Sangen hyödyllinen lukukokemus, joka pakottaa ajattelemaan.

Miksi perussuomalaiset ovat nousussa ja mitä tapahtuu tulevaisuudessa?

Eurooppalaiset yhteiskunnat kamppailevat jälkimodernin ajan kriisissä, jota alkanut finanssikriisi tulee entisestään kärjistämään. Viimeisten 20-30 vuoden aikana hallitsevaan asemaan noussut neoliberaali ajattelutapa on omalta osaltaan ongelmien taustalla. Uusliberaalin opin mukaan yhteiskunnan tuotantotavan muutoksiin ei pidäkään tarjota yhteiskunnallisia ratkaisuja, vaan markkinavoimien oletetaan hoitavan – sinänsä absurdisti – myös markkinavoimien itsensä ulkoisvaikutukset.

Perinteiset järjestelmävastaiset puolueet – vasemmisto ja vihreät – ovat puolue-eliittien lisääntyneen konformismin seurauksena pitkälti mukautuneet uusliberaalin ajan normeihin. (Vasemmistolla tarkoitan sosialidemokraateista vasemmalle sijoittuvia puolueita.)

Suomessa ei ennen perussuomalaisia ollut yhtään puoluetta, joka olisi halunnut tai pystynyt artikuloimaan hallintajärjestelmän ja eliitin vastaisia tuntoja poliittisiksi mielipiteiksi. Perussuomalaiset ovat lunastaneet sen ”populistisen” puolueen paikan, joka kaikkien muiden Euroopan maiden tapaan myös Suomen politiikassa on ollut tarjolla.

Populismi on yleensä poliittisten vastustajien käyttämä termi puolueista, jotka eivät mukaudu eliitin pelisääntöihin. Tässä tarkoituksessa sanaa käytetään sen varsinaisen merkityksen vastaisesti. Varsinaisesti populismi viittaa – termin etymologian mukaisesti – poliittiseen katsantokantaan, jossa politiikka on valtapeliä kansa vastaan eliitti, eliitin yrittäessä huiputtaa kansaa ja ”tavallista ihmistä” saadakseen etuja itselleen ja taustaryhmilleen.

Vaikka populismia yleisesti käytetään valtapoliittisena leimakirveenä, perussuomalaisia voitaneen oikeutetusti pitää populistisena puolueena termin varsinaisen merkityksen mukaisesti.

Populististen poliittisten liikkeiden, erityisesti populistisen oikeiston, kyky ratkaista niiden syntyyn johtaneita ongelmia on hyvin rajallinen. Esitetyt ratkaisut ovat usein ristiriitoja lisääviä – kuten ulkomaalaispolitiikan tiukentaminen – eivätkä puutu ongelmien varsinaisiin syihin. Populistinen oikeistolaisuus on ”helppo” tapa luoda systeemikriittinen vaihtoehto tilanteessa, jossa vasemmiston resepti on edelleen epäselvä ja se turvautuu parhaimmillaankin sosialidemokratian kultakauden keynesiläisyyden uudelleenherättelyyn.

Jos sosialidemokraatit jatkavat ankkuroitumistaan poliittiseen keskustaoikeistoon, kuten Suomessa ja muualla Euroopassa on tapahtunut parin-kolmen viime vuosikymmenen ajan, ja jos vasemmisto maltillistuu edelleen hakeutumalla keskustavasemmistoon ja kompromisseihin keskustaoikeiston kanssa, systeemikriittisten tuntojen kanavoijille syntyy yhä enemmän poliittista tilausta.

Esimerkkinä voidaan pitää vaikkapa Itävaltaa, jonka puoluejärjestelmä on erittäin konsensushakuinen suurine koalitioineen eikä merkittävää vasemmistoa ole. Itävallassa järjestelmävastaisuus on kanavoitunut populistiseen ulkomaalaisvastaiseen oikeistoon, joka saa vaaleissa jo kolmasosan äänistä.

Toinen ajankohtainen esimerkki on Kreikka, jossa parhaillaan kirjoitan tätä blogikirjoitusta . Ateenassa jälkimodernin ajan kriisi on kärjistynyt prekaaristuneen nuorison mellakoinniksi.

Maltillistunut sosialidemokratia on Kreikassa valinnut strategiakseen vasemmiston marginalisoinnin. Muuallakin Euroopassa tämä on poliittiseen keskustaoikeistoon hakeutuneen sosialidemokratian ilmeisin taktiikka. Näin pyritään esittämään vasemmisto epäuskottavana vaihtoehtona ja estämään sen kannatuksen nousu sosialidemokraattien kustannuksella.

Tyytymättömien protestin täytyy kuitenkin kanavoitua johonkin. Onkin nähtävissä että vasemmiston ollessa heikko tilalle nousee populistinen oikeisto. Luke March on arvioinut sosialidemokraateista vasemmalle sijoittuvan vasemmiston merkitystä ja näkymiä mielenkiintoisessa julkaisussa Contemporary Far Left Parties in Europe.

Voidaan sanoa, että on olemassa kolme mahdollista skenaariota.

1. Todennäköisintä on, että sosialidemokraattien oikeistolaistuminen jatkuu ja populistinen oikeisto vankistuu Euroopassa.
2. Toinen mahdollisuus on demarien käännös vasemmalle, mutta nykyisen informaation valossa tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä.
3. Kolmas vaihtoehto on demarien marginalisointiyritysten epäonnistuminen ja vasemmiston identiteetin vahvistuminen. Euroopan tulevaisuuden kannalta tämä olisi huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ensimmäinen.
]]> http://www.foresight.fi/2009/01/12/populistiset-puolueet-tulevaisuuden-euroopassa/feed/ 0