Julkinen talous on kestämättömällä tolalla. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voida rakentaa julkisen velkaantumisen varaan. Hyvinvointilupauksia annettiin vuosina, jolloin väestön ikärakenne oli poikkeuksellisen edullinen. Lupausten lunastaminen on vaikeampaa vastedes, kun väestön ikärakenne on historiallisen epäedullinen. Demografia, globalisaatio ja teknologia muuttavat talouden reunaehtoja.

Lue lisää EVA:n uutisesta

Arvoisa yleisö,

me olemme etuoikeutettuja. Miljardit muut eivät elä hyvinvointivaltiossa. Meidän ei ollut se amerikkalainen unelma, jossa jokaisella on teoreettinen mahdollisuus kukkulan kuninkaaksi. Pohjoismainen unelma ei vain ala, vaan myös päättyy tasa-arvoon. Popperilainen vallanjako, oikeusvaltion instituutiot ja markkinatalous poistavat yhdessä ne vähäosaisten ongelmat, joita Marx aikanaan hyvin kuvasi.

Puolet Suomen bruttokansantuotteesta käytetään nyt valtion ja kuntien menoihin. Hyvinvointivaltio vaatii veronsa ja juuri nyt velkarahaakin. Voidaksemme näin hyvin, käytämme maailman resursseista paljon yli sen promillen, johon globaali tasajako oikeuttaisi. Me teemme niin, koska vientiyrityksemme toimivat tehokkaasti, ja voimme ostaa kokoamme suuremman osan globaalista työstä ja luonnonvaroista.

Kehitysmaat kasvavat meitä nopeammin. Kiina kouluttaa puoli miljoonaa diplomi-insinööriä vuosittain. Kun Kiina kopioi keskimääräisen länsimaisen tuotannon tason, kasvaa rajallisten resurssien kysyntä kaksinkertaiseksi, Brasilia, Intia ja Venäjä mukaan lukien kysyntä ylittää tarjonnan nelinkertaisesti, ja tasapainotilassa hinnat nousevat. Jako suoritetaan ostovoiman suhteessa. Meidän tulee siis tulevaisuudessa tuottaa hyvinvointimme neljäsosalla niistä raaka-aineista, joihin olemme tottuneet.

Korkean veroasteen ylläpito muuttuu yhä haasteellisemmaksi, kun rajojen merkitys vähenee. Sekä osaaminen että tuotanto hakeutuvat alueille, jotka eivät niitä rasita. Suuri osa tavaroista ja palveluista kulkee rajojen yli, eikä mikään työ ole kokonaan sisämarkkinoilla. Erityisen herkkiä ovat vientiyritykset, joita ilman emme kykene ostamaan maailmalta sen enempää raaka-aineita kuin laitteita tai palveluitakaan. Kansantuote kasvaa viennin perässä. Pienen maan hyvinvoinnille tämä talouden laki on ehdoton. Erikoistuminen on johtanut vaurauteen Adam Smithin päivistä alkaen. Albania yritti tehdä kaiken itse.

Albania kehittyy nyt, mutta meillä ongelmat kasautuvat. 1900-luvulla eläkeikäisten osuus kaksinkertaistui ensin 80 vuodessa ja nyt 40 vuodessa 2020 mennessä. Sen jälkeen virallinen ennuste toivoo kehityksen hidastuvan. Nämäkin luvut johtavat radikaaliin huoltosuhteen heikkenemiseen. Joku luulee, että eläkkeet on säästetty, mutta kansantalous ei osaa työtä varastoida. Eläkeläisten tavarat ja palvelut on tuotettava joka päivä. Nyt siihen on yksi työllinen jokaista muuta kansalaista kohden. 2030 yksi työllinen elättää jo puolitoista muuta. Vuosittainen työn tuottavuuteen kiritty parin prosentin kasvu kuluisi pääosin tähän, käteen jääviä palkkoja juurikaan nostamatta. Vaihtoehtoina on karsia kolmannes työllisten ulkopuolisiin kohdistuvista suoritteista tai työkykyisten eläkeiän poistaminen kokonaan. Parempaan tulisi pystyä!

Maahanmuutto on nähty yhtenä ratkaisuna, mutta kyse lienee toiveajattelusta. Jos maahanmuuttajat olisivat valtaosin lapsettomia ja helposti työllistyviä, voisi huoltosuhde korjaantua houkuttelemalla tänne pari miljoonaa maahanmuuttajaa. Tämä lienee poliittisesti ristiriitainen, ehkä mahdotonkin tavoite. Vaikka puhumme ulkomaalaistaustaisista ihmisistä sivistyneesti, ongelmat lisääntyvät, kun ristiriitaiset arvot ja normit kohtaavat suurina joukkoina. Kansainvälisyys on elinehto jatkossa, ja maahanmuutto on sen tärkeä osa, mutta kovin suurta apua huoltosuhteeseen se ei tuo.

Globalisaatio lisää alueiden tasa-arvoa siirtämällä Kiinan, Afrikan tai Romanian köyhyyttä tänne ja rikkautta sinne. Alueiden sisäinen eriarvoisuus lisääntyy ja jäykistää rakenteita. Globaali sopimusjärjestelmä nopeuttaa jäykistymistä. Rakenteista valtansa saavat vaurastuvat – voisi sanoa, silmittömästi; amerikkalainen unelma leviää. Meillä ei vielä ole varsinaisia slummeja, mutta miesten elinikäodote poikkeaa kymmenen vuotta siirryttäessä yhdestä Helsingin kaupunginosasta toiseen.

Synkistely ei lopu tähän. Väestön kasvu ja ilmaston muutos johtavat laajoihin väestönsiirtoihin, lämpö- ja kuivuusaaltoihin sekä kasvi- ja eläintautien leviämiseen. Sotien ja terrorismin riski kasvaa monien resurssivajeiden johtaessa kasvavaan hätään lähitulevaisuudessa. Tämä on keskeisin viesti viimeisimmässä Yhdysvaltojen tiedusteluelinten yhteisessä Global Trends 2025-raportissa. Turbulenssin lisääntyminen nakertaa ihmisten luottamusta omaan järkeensä ja synnyttää Afganistanin tyyppisiä romahtaneita valtioita, joita roistot hallitsevat.

Mediamoguli Ted Turner uskoo ihmissyönnin olevan yleistä 2040-luvulla. Tätä odotellessa synteettiset ja virtuaaliset huumeet, sosiaalinen juurettomuus, syrjäytyminen ja muut eriarvoisuuden ongelmat, häiriökäyttäytyminen sekä dementikkojen ja muiden ongelmallisten hoidokkien lisääntyminen ovat vain osa niistä kasvavista haasteista, joita suomalaisten tulee kohdata resurssien vähetessä.

Olin kuvitellut, että meillä vauraana maana olisi varaa nykyistä parempaan terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. Paneuduin kansantalouden tilastoihin. Sosiaali- ja terveysalan menot ovat 27% bruttokansantuotteesta. Suurin osa on tulonsiirtoja eläkkeinä, työttömyyskorvauksina ja lapsilisinä. Tämä ei ole ongelma, ellei osaava työvoima karkaa veropakolaisiksi. Maastamuuttoaalto ei toki olisi ensimmäinen.

Olennaisen löytäminen vaati tilastojen yhdistelyä. Raha on kirjanpidon ja vallan käsite, se ei ketään hoida eikä mitään valmista. Marx mittasi lisäarvoa työllä, eikä ollut kokonaan väärässä. Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon palkkamenot lähestyvät teollisuuden palkkamenoja. Huoltosuhteen heiketessä työllisiä on vähemmän vaikka tekemisen tarve lisääntyy. Teollisuus ja palveluyritykset ovat jo vähennyksensä tehneet. Lisävähennykset esimerkiksi teollisuudessa johtavat tehtaiden alasajoon, viennin supistumiseen, ja ääripäässään kehitysmaaksi.

Kun ongelmat näyttävät ylitsepääsemättömiltä, ihminen väistää todellisuuden. Minä halusin pääni pensaaseen, kun kokosin näitä ajatuksia. En osaa kuvitella, miltä teistä tuntuu. Lehtiä lukiessa mieleen hiipii aavistus siitä, miltä Rooman rappio aikalaisten silmin vaikutti. Hyvinvointiyhteiskuntamme nitisee liitoksissaan jo ennen myrskyä. Mutta kuten alkoholismissa, tosiasioiden hyväksyminen on toipumisen alku.

Tanskan suuri nobelisti, Niels Bohr oli samassa tilanteessa ydinfysiikan vallitsevien teorioiden ajauduttua umpikujaan. Hän sanoi kollegoilleen: ”Selvittääksemme tämän, tarvitsemme jonkun hullun idean. Onko kenelläkään hulluja ideoita?”

Kehitin 30 vuotta sitten automaattisen puhelinpalvelun. Siihen perustuva kotipankki (KotiSyp) avattiin 80 luvun alussa. Pankkien 90-luvun kriisissä hulluin idea pakotti kaikki kotipankin käyttäjiksi. Muutos oli kipeä, mutta harva enää palaisi vanhaan.

Tarkastellaan muutamia julkishallinnon normista poikkeavia ideoita. Ryhmäidentiteetti koostuu arvoista, normeista ja rituaaleista. Loukkaan nyt niitä kaikkia, mutta aloitan pehmeästi, tämän huoneen ulkopuolisista. Hyökkään sosiaali- ja terveysalan kimppuun myöhemmin. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on kuitenkin pohdintani tavoite. Palaan lopuksi normaalimpaan ajatteluun ja teorioihin.

Yrityselämässä erikoistuminen ja yhdistäminen ovat molemmat kasvattaneet tehokkuutta. Samasta kaupasta saa lihat, kalat, kasvikset ja leivät. Google välittää maailmanlaajuisesti sähköisen postin, mutta tekee tämän mainosrahoituksella. Asiamiespostit yhdistävät myös kaksi ideaa. Postin maksama korvaus ei kata vaadittua työtä, mutta asiamiehet saavat muihin palveluihinsa nostetta.

Pelkistäminen on yksi tehokkuuden laji. Jos yritysverotus yksinkertaistetaan Pauli Vahteran mallin mukaan, yritysten taloushallinnon voisi pääosin automatisoida. Osmo Soininvaaran ehdotus perustulosta säästäisi sekin byrokratian koukeroita ja poistaisi kannustinloukkoja. Vaaditut muutokset asenteisiin ovat vielä liian suuria.

Pankkipalveluiden tavoin, monet hallinnon palvelut voisi tuottaa yksinomaan sähköisesti. Palvelutiskille menoon tarvitaan auto ja toisinaan autonkuljettaja. Sähköisiin tarvitaan tietokone ja joskus tietokoneen käyttäjä. Jostakin syystä kuitenkin tiskipalveluita pidetään kaikkien saavutettavina ja tietokoneita ei.

Katukyltit ja liikennemerkit voitaisiin korvata mainosrahoitteisilla navigaattoreilla. Toimistojen käyttöaste on vähäinen ja etäyhteistyö työpaikan konttorista käsin ei poikkea juurikaan etäyhteistyöstä kotoa käsin. Suuri osa toimistoista ja työmatkoista voitaisiin lakkauttaa. Energian säästön lisäksi syntyisi uutta vapaa-aikaa.

Opetustoimessa tehottomuus näkyy parhaiten viime vuosisadan toimintamalleihin sopivina oppisisältöinä. Keskitytään laatikkomaiseen opetukseen prosessiin oppimisen organisoinnin sijaan. Oppimissetelit, hyväksytystä oppimisesta kouluttajalle maksettu korvaus opetusmetodeja, ryhmiä ja tunteja kahlitsematta auttaisi paljon. Kustannuksia alentaisi myös oppilailla teetetty oppimiseen liittyvä maksullinen työ, sekä tietoverkkojen ja massaluentojen sekä itseopiskelun laajamittainen käyttö. Tämä kaikki vaatii tutkintorakenteen uusimista. Tutkintoa ei tulisi suorittaa, vaan oppimista. Oppiarvo saataisiin, jos osaamisesta olisi näyttöä.

Miksi allekirjoitus ei vieläkään suju sähköisesti? Miksei autoissa ole etätunnistinta, kun kaljapullossakin jo on? Miksi kunnat suorittavat erikseen tehtäviä, jotka hoituisivat sähköisesti paikasta riippumatta? Osaisiko eduskunta nykyistä enemmän, jos se antiikin tapaan valittaisiin arvalla? Miksi autot tarkistetaan vuosittain, mutta koulujen ilmanvaihtoa ei koskaan? Kysymyksiä olisi jokaisella hallinnon alalla.

Sata vuotta sitten organisaatiotutkijat selittivät, miten byrokratiassa keinot muuttuvat päämääriksi. Keinoista tulee osa byrokraatin identiteettiä, eli arvoja, normeja ja rituaaleja. Maailma muuttuu, mutta peruuttaminen on vaikeaa. Vanhentuneita keinoja ei tahdo saada irti byrokraatin identiteetistä.

Siirtykäämme nyt sosiaali- ja terveysalan ideoihin. Vakiintuneisiin rooleihin ja arvoihin luutuneiden kannattaa varata mädät tomaatit ja kananmunat käteen!

Pohditaan ensin vanhuksia. Tieteiskirjan kuvitelmassa vanhukset joko syödään tai kytketään letkuihin ja virtuaalimaailmaan. Kolotuksen ja harmauden sijaan virtuaalijalka nousee kepeästi ja aurinko paistaa. Kone hoitaa kaiken. Menemme tuohon suuntaan. Puhelin tai nykyään Internet on monen vanhuksen elämänlanka, sosiaalinen yhteys. Pelaan itse verkossa strategiapelejä. Siellä on paljon vammaisia, sairaita ja vanhuksia, joille pelien kautta avautuu raikas ikkuna yhteisöllisyyteen.

Valvontarannekkeet ovat jo arkipäivää. Automaattisia ruoka- ja lääkeannostelijoita, seurustelu- ja valvontarobotteja kokeillaan. Monissa kulttuureissa vanhukset iloitsevat virtuaalimaailmoista sienien tai muiden hallusinogeenien avulla. Eutanasia hyväksytään vanhassa kulttuurissa, jos elämä ei ole elämisen arvoista. Isoisääni kidutettiin haimasyövän terminaalivaiheessa, ettei tulisi huumeriippuvuutta, mutta onneksi terve järki ja inhimillisyys ovat jo voittaneet ankarimmat normit.

Huoltosuhde siis paranee, jos lisäämme työikäisten maahanmuuttoa. Se paranee enemmän ja tehokkaammin, jos lähetämme vanhukset lämpimiin maihin. Eläkkeiden valuminen ulkomaille pyrittiin ennen estämään. Mikäli Suomen vientiteollisuus toimii tehokkaammin kuin vanhustenhuolto, maastamuuttoon kannattaa nyt rohkaista. Monet vanhukset viihtyvät etelässä paremmin kuin täällä. Eläkemaksujen kannalta on tietysti huolestuttavaa, että he saattavat myös elää siellä pidempään.

Sosiaalitoimen taustalla on humanismi, lääketieteen taustalla luonnontiede, noin karkeasti. Yhteinen nimittäjä lienee pyrkimys pitää ihmiset toimintakykyisinä. Monet sosiaalitoimen haasteet syntyvät yhteiskunnasta. Logoterapian perustaja, Viktor Frankl tuli kuuluisaksi kirjastaan, jossa hän kertoi, miten oman merkityksen kokeminen auttoi selviämään keskitysleirissä. Merkityksen tunne on se, joka monilta ongelmaisilta nyt puuttuu. Ilman merkitystä muille, ihminen syrjäytyy. Silti yhteiskunta syyllistää sen, joka vaatii ongelmaisia olemaan hyödyksi muille.

Jos voisimme palata siihen yhteiskuntaan, jossa kaikkien tuli olla muille hyödyksi, ongelmat vähenisivät. Mainitsemani perustulon lisäksi, kolmannelle sektorille annetut tehtävät, idea osittaisesta työkyvyttömyydestä ja monet muut samanhenkiset ajatukset voisivat sekä vähentää kustannuksia, parantaa huoltosuhdetta että vähentää ongelmia.

En tiedä, miten dementikko muistaa olleensa hyödyksi, mutta alkoholistin olen nähnyt toipuvan, kun hoidettavien oli valmistettava ruoka toinen toisilleen.

Monet lääkärit saavat primitiivireaktion, kun kysyn, josko tietokone voisi suorittaa osan diagnooseista. Opettajat reagoivat samoin, vaikka esimerkkejä on jo runsaasti. Avaruuslentäjät, pankkitoimihenkilöt ja tietopalveluhenkilöt ovat jo alistuneet, mutta opettajat ja lääkärit eivät halua antaa tuumaakaan periksi. Kyse lienee itsetunnosta.

Tutkimuksen mukaan vastaanotolle tulevista potilaista 50% on itse Internetin avulla selvittänyt vaivansa luonteen ja mahdolliset diagnoosimetodit. Yksityiset lääkärit suhtautuvat tähän kehitykseen myönteisesti. Julkisen puolen lääkäreitä aktiivinen potilas ärsyttää. Ilmeisesti julkisella puolella lääkäri kokee olevansa portinvartijana kalliisiin laboratoriotutkimuksiin, ja potilaiden aktiivisuus tekee tämän vallankäytön sekä vaikeammaksi että vaarallisemmaksi.

Diagnoosin keinot kehittyvät nopeasti. Suomessa on esimerkiksi kehitetty laite, jolla lääkäri voisi tehdä kolmekymmentä tyypillisintä laboratoriotutkimusta potilaskäynnin aikana ilman laboratorion apua. Nyt terveyskeskus saattaa vaatia, että potilas ilmoittaa vain yhden vaivan potilaskäyntiä kohden. Ehkä tavoitteena on maksimoida käyntien määrä tai nopeus. Ylhäältä annetut mittarit epäonnistuvat usein.

Itsediagnoosi etenee kiihtyvään tahtiin, hieman kuin tietotekniikka 90-luvulla. Raskaustestin ja insuliinin lisäksi ihmiset testaavat pian kotona myös perimänsä, proteiiniaineenvaihduntansa ja suuren joukon muita lääketieteellisiä parametreja. Nämä voidaan lähettää vaikkapa Intiaan lausuttavaksi, jos Suomi ei pysy kelkassa.

Google News kerää maailman lehdistä uutisia. Tekoäly niputtaa aiheet ja etusivun. Potilaskertomuksista Google kerää tietoja tarkoituksena alustava diagnoosi. Voi olla, että harva potilas vielä nyt lääkäriin tullessaan tietää vaivansa lääkäriä paremmin. Kuluttajalle myydyt geenitestitkin ovat vasta kymmenien miljoonien markkina.

Vanhempi tyttäreni opiskelee lääkäriksi. Englannin farmakologisen yhdistyksen taannoinen puheenjohtaja, paronitar Susan Greenfield väittää, ettei lääkäreitä jatkossa tarvita. Itse pelkään, että lääkäreitä tarvitaan enemmän kuin kansantalous kestää. Lääkäreiden ei pitäisi torjua automaatiota vaan antaa koneiden hoitaa helpot tapaukset Tietokoneet eivät korvaa ihmistä, mutta puuttuvia ihmisiä ne korvaavat.

Arvostettu tutkija David Sinclair keksi syyn, miksi hiiri tai muu nisäkäs elää nälkiintymisrajalla 50% normaalia kauemmin. Kyse on soluun saapuvista signaaleista, jotka estävät mitokondrion reikiintymisen. Kyse ei siis ole energia-aineenvaihdunnasta itsestään. Sinclair väittää, että ihmisen vanhenemista voidaan hidastaa merkittävästi saman signaloinnin katalysoivalla lääkkeellä. Mekanismi on monimutkainen ja tuloksista on kiistelty 2000 alkaen, kun ensimmäinen tutkimus julkaistiin. Kuukausi sitten Sinclair vakuutti puuttuvan proteiinin löytyneen.

En tiedä, onko eliniän radikaali piteneminen uhka vai mahdollisuus. Oma eläkkeeni riippuu suoraan elinikäodotteesta. Laskettu eläkkeeni putoaa sääntöjen mukaan neljäsosaan, jos eläkeiän jälkeinen elinikäodote hyppää yhtäkkiä nelinkertaiseksi. Huoltosuhde reagoi paljon hitaammin, joten unohtakaamme tämä yksityiskohta.

Lupasin palata normaaliin ajatteluun. Kolmen prosentin vuosiparannus sekä raaka-aine että henkilötehokkuudessa voi riittää. Sillä voisi selättää sekä Aasian että ikääntymisen paineet hyvinvoinnista juuri tinkimättä. Mutta siihenkään ei ole viime aikoina pystytty. Monissa asioissa kirittävää ei ole, toiset tulisi automatisoida täysin. Puhumme laajasta muutostarpeesta, emme yksittäisistä taikatempuista. Arvojen, normien ja rituaalien tulee muuttua, jokaisen toimialan identiteetin tulee joustaa. Toiminnot tulee organisoida siten, että oppimiseen johtavilla kokeiluilla on sijansa, muutoksia ei estetä ja ne tehdään nopeasti. Miten tällainen voidaan organisoida? Paneudun asiaan kolmen kuuluisan organisaatiotutkijan avulla.

Herbert Simon sai taloustieteen Nobelin kirjastaan Administrative Behavior. Hän oivalsi rajallisuuden merkityksen. Päättäjä näkee asiayhteydet vain rajallisesti. Siksi kukin johtaja keskittyy vain niihin tosiasioihin ja kriteereihin, jotka hänen roolinsa näkökulmasta ovat normaalisti merkittäviä hänen yksikkönsä tavoitteille. Osa-optimointi on välttämätöntä, koska kokonaisoptimointiin ei kykene kukaan.

Mielenkiintoisin havainto Herbert Simonin hienossa kirjassa liittyi tavoitteisiin. Mikäli sairaalan johtajan tavoitteeksi asetetaan kaikkien potilaiden parantaminen ja sitä tavoitetta tuetaan absoluuttisilla mittareilla, johtajan aika menee rahoituksen hankkimiseen johtamisen sijaan. Simonin mukaan johdon tavoitteena tulee olla paras suorite suhteessa annettuihin resursseihin - siis tehokkuus, ei onnistumisen täydellisyys. Resurssien jako on sen tehtävä, joka vastaa kaikista yksiköistä. Tulisi siis olla ylpeä siitä, että vähillä resursseilla pelastettiin monia, toisaalta näillä mittareilla tulisi myös verrata johtajia toisiinsa. Simon vaatii paljon.

Stuart Kauffman on biologi. Hänen selityksensä elämän synnystä ja luonteesta on nerokkuudessaan hämmentävä. Elämä ei ole sattuma vaan matemaattinen välttämättömyys, joka johtuu kemiallisten reaktioiden luonteesta monimutkaisuuden kasvaessa ja autokatalyysin väistämättömyydestä. Hänen kirjansa ”At Home in the Universe” sisältää sekä biologian että organisaatioteorian merkittäviä tuloksia.

Paloittaisessa optimoinnissa yksiköt saavat kehittyä tavoilla, jotka haittaavat viereisiä yksiköitä. Nämä sopeutuvat muutokseen. Kokonaisuus tehostuu, jos yksiköiden omat tavoitteet palvelevat yhteistä hyvää suoraan tai toisten kautta. Markkinamekanismi on esimerkki selkeästä kytkennästä. Kauffmanin mukaan pieni lipsuminen reunaehdoista nopeuttaa kokonaisoptimin löytymistä. Yksiköillä on myös optimaalinen koko, johon vaikuttaa keskinäisten sidosten määrä. Yritykset eivät esimerkiksi siirrä rahaa toisilleen standardien vaan pankkien avulla. Sidokset vähenevät ja kehitys nopeutuu, kunhan sitä ei rajoiteta väärillä normeilla.

Potilastiedon hallinnassa synnytetään välittäjäksi suurta virastoa. Kehitys voisi olla vielä nopeampaa, jos tehtävän saisi muutama keskenään kilpaileva lakisääteinen osuuskunta. Malli on toiminut aiemmin esimerkiksi vakuutuksissa. Liian suuret yksiköt etenevät optimiin hyvin hitaasti, ja valinnan puute jäykistää. Jako kovin pieniin yksiköihin aiheuttaa sekin kaaoksen, osaoptimit ovat liian ristiriitaisia.

Stuart Kauffman tutkii itseorganisoituvuutta evoluution pohjalta, Herbert Simon hierarkioita organisaatiopsykologian kautta. Neuvot ovat hämmentävästi samoja.

Kolmantena nostan esiin Transaktiokustannusteorian, TCE:n isän, Oliver Williamsonin. TCE selittää, millä kriteereillä tulisi päättää, ulkoistetaanko jokin tekeminen markkinoille vai tehdäänkö se omassa hierarkiassa. Muuttujia on kolme: tapahtuman toistuvuus, epävarmuus ja resurssien erityisyys. Kukin vaikuttaa osaltaan. Toistuvuus suosii ulkoistamista, epävarmuus tekemistä itse ja tarvittava tai kertyvä erityinen resurssi myös tekemistä itse, siis esimerkiksi julkisen hallinnon kautta.

Vaikka teoria selittää erinomaisen hyvin, milloin ulkoistaminen toimii ja milloin hallinnon olisi paras tuottaa suoritteensa itse, ei hallinnossa teorioita käytetä. Poliitikot tuntuvat palvovan kaikessa uudessa markkinaa ja vanhassa itse tekemistä, tai ratkovat asiat yksittäisinä kysymyksinä hallinnon monimutkaistuessa jatkuvasti.

Kukin teoria selittää hyvin julkishallinnon ja erityisesti kuntien tehottomuutta. Ongelmia ratkotaan suurentamalla kuntakokoa, mutta Neuvostoliitossa hallinnon suuruuden ekonomiaa jo kokeiltiin, eikä sitä löytynyt. Suurissa yksiköissä demokratia etääntyy teeskentelyksi, eikä vertailukohtia ole.

Itseorganisoituvuudessa kelpoisuus edellyttää valintaa, mutta mihin kuntalaisen valinta nyt vaikuttaa?

Paketissa on liikaa sidoksia. Jos halutaan paras lopputulos, koko kuntajärjestelmä tulisi purkaa. Tehtävät voisi jakaa erikoistuneille lakisääteisille osuuskunnille ja jakokelvottomien asioiden osalta valtiolle. Kussakin erikoistuneessa sektorissa voisi olla muutamia kilpailevia osuuskuntia ja kansalaisilla aito valintatilanne sekä vaaleissa että liittymisessä. Sitran kesäkuinen (Aronkytö, Hallipelto, Kangasharju) raportti terveydenhuollon rahoitus- ja ohjausjärjestelmän uudistamisesta olisi hyvä ja melko suuri askel tähän suuntaan.

Kuten sanoin aluksi, tavoitteena voidaan edelleen pitää hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen, mutta vain ennakkoluulottoman muutoksen kautta. Todennäköisintä on, että muutos ei onnistu. Paradigmojen muuttuessa aiemmat johtajat ovat aina jääneet jälkeen. Yrityksistä vain Microsoft ja valtioista Yhdysvallat on onnistunut säilyttämään vahvan aseman paradigman vaihduttua. Sitä on kuitenkin yritettävä. Pienillä parannuksilla nykyisiin suuntiin saavutetaan vain hidastettu romahdus.

Kyseenalaistus on kivuliasta ja teoriat raskaita, kiitos kärsivällisyydestä!

Artikkelinsa hän aloitti 6. vuosisadalla ennen ajanlaskua elänyttä kreikkalaista filosofia Herakleitosta lainaten: ”Kaikki virtaa ja mikään ei jää ennalleen maailmassa.” Historiatutkimuksen perusteella arvioituna nopeinta muutos maailmassa on ollut viimeisimmän 200 vuoden aikana, kun teollinen vallankumous alkoi muuttaa maailmaa ja sen kehitystä.

Boretosin tilastollinen ennakointitutkimus perustuu kuuluisan S-käyrähypoteesin mukaiseen arvioon maailman bruttokansantuotteen kehityksestä. Tämän hypoteesin mukaan taloudet käyvät säännönmukaisesti 4 vaihetta lävitse: (1) Talvikauden, (2) kevätkauden, (3) kesäkauden ja lopulta (4) syyskauden. Näiden eri kausien aikana kansantaloudet kypsyvät, kasvavat nopeasti, kukoistavat ja lopulta taantuvat.

Analyysissään hän jakoi maailman 4 sektoriin: (1) 29 teollisuusmaan muodostamaan ryhmään, (2) Yhdysvaltain, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin muodostamaan maaryhmään, (3) Kiinan ja Hong Kongin maaryhmään sekä (4) muiden kehitysmaiden maaryhmään. Tilastoaineisto oli koottu useammasta tietolähteestä: GGDC-tietokannasta ja Prof. Angus Maddisonin arvostetusta talouskasvutietokannasta.

Mitä uutta näkemystä Boretosin tutkimus tuo globalisaation tulevaisuuteen? Boretosin mukaan vuoden 2017 aikana maailman talouden nykyinen kasvusykli on saavuttanut kulminaatiopisteensä, kun Kiinasta tulee vapaan markkinatalouden keskeinen maa. Kasvusykliä ovat voimistaneet myös EU27-maaryhmän muodostuminen Eurooppaan ja kylmän sodan ilmapiirin häviäminen merkittävimpien maailmantalouden toimijoiden väliltä. Samanaikaisesti uutta kasvuvaihdetta ovat pohjustaneet: (1) Internetin läpimurto, (2) mobiilin langattoman puhelimen yleistyminen ja läpimurto, (3) henkilökohtaisten tietokoneiden määrän yleistyminen sekä (4) ihmisten geenien löytäminen ja dekoodaus.

Mielenkiintoista Boretosin arviossa on se, että hän ei nimeä vielä vuosien 2030-2070 kasvun moottoreita. Boretosin mukaan maailman tuleva BKT per capita väestökehitys sekä niiden vuosittainen kasvu näyttävät seuravaanlaiselta ennen vuotta 2050:

Taulukko 1. Maailman väestö ja bruttokansantuote ennen vuotta 2050

a = miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, Geary Khamis -ostovoimapariteetin pohjalta laskettuna
b = 1 000 henkilöä
c = 1 000 Yhdysvaltain dollaria, Geary Khamis -ostovoimapariteetilla laskettuna
d = CAGR, yhteenlaskettu vuosittainen kasvuaste

Tällä hetkellä elämme maailmantalouden kesävaihdetta, joka kestää ajallisesti vuodet 1995-2034. Tämän vaiheen johtava kansantalous tulee olemaan Kiina. Eurooppa ja Yhdysvallat joutuvat luopumaan omista asemistaan tänä ajanjaksona. Keskeinen tämän aikakauden innovaatio on Internet, jota käytti vuonna 2009 jo 45% Euroopan väestöstä ja 68% Yhdysvaltain väestöstä. Maailmassa oli vuonna 2009 noin 1,5 miljardia kännykän käyttäjää. Kun Kiina ja Intia muuttuvat moderneiksi tietoyhteiskunniksi tulevina vuosikymmeninä, Euroopan ja Yhdysvaltojen on luovuttava monista valta-asemistaan globaalitaloudessa.

Taulukossa 2 on esitetty Boretosin arviot maailman eri alueiden prosenttiosuuksista maailman bruttokansantuotteesta. Se kertoo Kiinan nousemisesta maailman johtavaksi talousmahdiksi ennen vuotta 2050.

Taulukko 2. Maailman eri alueiden prosenttiosuus (%) maailman BKT:sta

Taulukon 2 pohjalta eräs selkeä strateginen johtopäätös kauppapolitiikan kannalta on se, että Suomen on suhtauduttava todella erittäin vakavasti ns. BRIC-markkinoihin eli Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan vientimarkkinoihin. Erityisesti Kiinan markkinat vaativat omaa tarkkaan harkittua kauppapolitiikkaa. On naiivia uskoa Euroopan Unionin sisämarkkinoiden olevan pitkällä aikavälillä riittävä tukijalka Suomen viennille. Euroopan Unionin on laadittava oma kauppapoliittinen strategia Kiinaa ajatellen. Suomen olisi syytä olla proaktiivinen toimija tässä kansainvälisessä prosessissa.

Toinen selkeä strateginen johtopäätös on se, että tulevaisuudessa BKT:n kasvuaste jää selvästi aikaisempaa alhaisemmalle tasolle maailmassa. Niin tulee todennäköisesti tapahtumaan myös Suomessa ja muualla Euroopassa.

Boretosin esittämän ennakointitutkimuksen mukaan Kiinassa tuotetaan jo yli 50% maailman BKT:sta vuonna 2050. Samalla läntisten maiden osuus kutistuu 36%:iin. Muun maailman osuus kutistuu 13%:iin. Nämä ovat karuja prosenttilukuja, jotka kannattaa huomioida Suomen tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa. Ennen vuotta 2050 maailmantalous on muuttunut vahvasti Kiina-vetoiseksi. Suomelta sopeutuminen tähän isoon muutokseen vaatii monenlaisia uusia ennakointistrategioita.

Kaikki kolme kärsivät tappion Toisessa maailmansodassa ja yhteiskuntien jälleenrakennus piti aloittaa enemmän tai vähemmän tyhjästä. Kansallisen identiteetin ja yhtenäiskulttuurin voi olettaa tihentyneen rakennustyön aikana. Tämä vaikutti toimintatapoihin yhteiskunnassa - toki kansallisen kulttuurin puitteissa. Rakennustyötä seurasi muuttoaalto taajamiin.

Kaikkia kolmea maata on joskus tituleerattu maailman johtavaksi informaatioyhteiskunnaksi. Samaan aikaan niiden väestö vähenee ja nuoriso välittää varsin vähän aiemmista kulttuurisista koodeista. Yksilöllistyminen, hiustenvärjäys ja oma hahmo massiiviroolipeleissä koetaan jatkuvuutta tärkeämmäksi.

Kaikilla kolmella valtiolla on omat Nokiansa, joita valtiot ovat tukeneet auliisti. En tiedä pitäisikö huolestua, mutta kaikki kolme ovat myös erittäin hyviä tuottamaan härpättimiä palveluinnovaatioiden sijaan.

Esimerkiksi Japanissa käytetään yllättävän vähän nettiä ja erittäin suosittu mobiilikäyttö painottuu teleoperaattoreiden tarjontaan. Japani alkaa muistuttaa hieman Ranskaa, joka ei ollut niin kiinnostunut netistä kun tarjolla oli videotexiin pohjautuva Minitel.

Tässä vaiheessa herää lähinnä kysymyksiä. Olisiko Suomen hyvä liittoutua tiiviimmin vaikkapa Etelä-Korean tai Japanin kanssa? Vai olisikö hyvä loikata suoraan mittakaavaedun kaveriksi, kuten Intia?

Innovoinnin kannalta Etelä-Korean, Japanin ja Suomen kehitys ei näytä hyvältä pitkällä tähtäimellä. Väki vähenee, mutta samalla ikä pitenee ja kiinnostus uuteen hupenee. Toisaalta jokaisen yhteiskunnan kasvu on rakentunut pitkälti sille, että myöhemmät sukupolvet maksavat aiempien eläkkeet. Oma merkintänsä on, olisiko mahdollista yhdistelmä jossa väki vähenee, työura pitenee ja eläke kasvaa?

Yksi perinteisistä vedenkäyttäjistä on maatalous. Elintarvikkeiden tuotanto on nimittäin hyvin vesi-intensiivistä tuotantoa kastelujärjestelmineen. EEA (European Environment Agency) julkisti keväällä raportin Euroopan unionin alueen vedenkäytöstä. Raportissa on arvioitu myös maatalouden osuutta vedenkäytössä. Euroopan kokonaisvedenotosta se on noin neljäsosa (24%), mutta alueiden välillä maatalouden vedenkäyttö jakautuu epätasaisesti. Joillakin Etelä-Euroopan alueilla maatalouden osuus vedenotosta on yli 80 prosenttia ja luonnollisesti käyttö koostuu pääasiassa kasteluvedestä. Ja vedenottomäärät ovat luonnollisesti suurimmillaan kesäkausilla, jolloin vettä on vähiten saatavilla. Tämä lisää haittavaikutuksia.

Historiallisesti vedenkäytön lisääntyminen on lähtenyt liikkeelle nimenomaan tuottavuuden nostosta maataloudessa, jonka lisäksi vallitseva politiikka on tukenut kastelujärjestelmien rakentumista. Tämä näkyykin erityisesti Italian, Espanjan, Ranskan ja Kreikan kastelujärjestelmien piirissä olevissa peltohehtaarimäärissä. Onkin selvää, että erityisesti Etelä-Euroopassa maatalouden käyttämiä vesivaroja uhkaa vielä suurempi niukkuus ilmastonmuutoksen myötä. Etelä-Euroopassa ilmastonmuutoksen vaikutuksissa on IPCC:n arvioissa ennakoitu kuivuus- ja hellekausien yleistymistä, veden saatavuuden heikkenemistä, satoisuuden laskemista sekä metsäpalojen lisääntymistä.

Maatalouden vedenkäyttöä onkin kestävyyden näkökulmasta tehostettava, jotta vettä riittäisi paitsi kasteluun, myös muihin yhteiskunnan tarpeisiin; ihmisille, ympäristölle ja eri talouden aloille. Ratkaisuna tai ainakin kestävämmän vesipolitiikan keinoina raportti korostaa, että kannustimet maatalouden vedenkäytössä on uusittava. Raportti esittää, että

• veden hinnoittelu on keskeisin keino, jolla voidaan kannustaa kestävään vedenkäyttöön,
• kansallisilla ja EU:n tukipolitiikalla voidaan edelleen kannustaa vettä säästävien tekniikoiden käyttöönottoon,
• viljelijät voivat valita tekniikoita, käytäntöjä ja kasvilajeja, jotka vähentävät vedenkäyttöä.
• vedenkäytön neuvontaa lisätään, joilla varmistetaan, että viljelijät ovat tietoisia käytössään olevista vaihtoehdoista,
• tuetaan lisätutkimusta uusista vedenkäytön kohteista (biopolttoainetavoitteet ja energiakasvien viljelyn lisääminen),
• panostetaan puhdistustekniikkaan, jossa jätevedestä saadaan kasteluvettä.

Suomi ja pohjoinen pallonpuolisko ovat vesivarojen osalta hyvässä asemassa, mutta globaalisti olemme yhteisen haasteen edessä.

Yksi meihin kaikkiin tulevina vuosikymmeninä vaikuttava globaali ilmiö tulee olemaan vesikysymys. Suomi on tässä maailman lottovoittaja, mutta emme voi välttyä todennäköisesti kärjistyvien vesikysymysten heijastusvaikutuksilta. Vesi on ihmisen elämän perusedellytyksiä ja veteen liittyvät suoraan tai välillisesti liki kaikki inhimillisen toiminnan osa-alueet. Jokainen meistä tiedostaa jo maatalouden vedenkäytön aiheuttamat usein negatiiviset seuraamukset, mutta harvemmin tulemme ajatelleeksi esimerkiksi biojalostamotoiminnan kytkentää kasvavaan laadukkaan veden tarpeeseen. Sekä biomassan tuotanto raaka-aineeksi että itse biopohjaiset tuotantoprosessit vaativat huomattavat määrät puhdasta vettä. Bioenergiabuumi edelleen lisää tätä stressiä. Toinen merkittävä tulevaisuuden vesihuollon haaste on vääjäämättömästi etenevä kaupungistuminen. Olemme jo nyt ylittäneet rajan, jossa suurin osa maapallon väestöstä asuu kaupungeissa.

Tulevaisuudessa on varmaa, että kilpailevia vedenkäyttömuotoja on yhä enemmän ja myös veteen liittyviä kriisejä tulee vastaan yhä useammin. Tulevaisuuden vesiasioista on kirjoittanut ansiokkaasti Julian Caldecott kirjassaan Water: causes, costs and future of a global crisis, jonka suomennoksen valmistelussa Gaia on ollut mukana. Helsingin Sanomat julkaisee kirjan suomeksi 5.10.2009 ja HS Teeman seuraava numero (17.9.2009) kertoo vedestä ja sen moninaisista vaikutuksista elämäämme.

Vesivarat ja veteen liittyvät luonnonvarat ovat monin paikoin maailmassa hälyttävän huonossa jamassa, mutta useimmiten perimmäinen ongelma ei ole veden puute sinänsä, vaan huono hallinto ja heikot poliittiset päätökset. Ihmisillä on mahdollisuus kohentaa asioita, mutta näin ei tehdä. Suomella on vesiosaamisessa menestyksen edellytyksiä ja vahvat omat luonnonvarat. Voimme tuskin merkittävästi vaikuttaa kansainvälisessä politiikassa, mutta meidän tulisi ennakkoluulottomasti miettiä miten hyödynnämme tulevaisuudessa asemaamme maailman vesivoittajana.