Työhyvinvoinnin ja työn tuottavuuden samanaikainen kehittäminen ovat tärkeitä Suomen kilpailukyvyn kannalta. Suomessa on vankkaa työelämän ja hyvinvoinnin osaamista, hyvät oppimis- ja koulutusympäristöt sekä ainutlaatuinen yhteistyön ja kehittämisen perinne työelämässä. Yhteiskunnallisesti on erittäin tärkeää lisätä työelämän vetovoimaa. Vapaa-ajan arvostus kasvaa ja ihmiset vaurastuvat, joten pelkät taloudelliset kannustimet eivät saa ihmisiä pidentämään työuraansa. Työurien pidentämiseksi tarvitaan myös uudenlaisia työn organisoinnin ja tekemisen tapoja sekä joustavia yksilöllisiä ratkaisuja.

Mitä mieltä sinä olet? Mikä on trendin vaikutus toteutuessaan, ja mikä on sen toteutumisen todennäköisyys? Klikkaa trendiä kartalla, anna äänesi ja kommentoi!

Kymmenen tärkeimmän tulevaisuuden tutkimusaiheen joukossa ovat syrjäytymisen sekä vanhuuden ja vanhenemisen lisäksi hyvinvointi, oppiminen ja opetus, eriarvoisuus, energialähteet, tulevaisuus, ympäristö ja luonto sekä sairaudet ja niiden hoito. Hyvinvointi, ympäristö ja luonto, energialähteet, sairaudet ja niiden hoito sekä oppiminen ja opetus ovat tutkimusaiheita, jotka sekä puhuttavat että joita pidetään erittäin tärkeinä. Vähiten kansalaisia kiinnosti monikulttuurisuuden, historian ja asumisen tutkimus sekä eläimiä, genetiikkaa, tähtitiedettä ja päihteitä koskeva tutkimus. Kulttuurin, kielen, median ja uskonnon tutkimukset jakoivat mielipiteitä voimakkaasti.

Lue lisää tiedotteesta

Näemme sekä ortounia että vilkeunia. Osa ihmisistä näkee nukkuessaan unia ja myös muistaa unensa – ainakin pääpiirteittäin. Osa ihmisistä näkee unia nukkuessaan, mutta he eivät kykene muistamaan näkemiään unia. Ihmisen elimistö tuottaa nukkuessa kivun tunnetta vähentäviä ja hyvää oloa aikaansaavia endorfiineja. Ortounen aikana nähdyt unet ovat loogisempia eivätkä niin surrealistisia kuin vilkeunen aikana. Jotta ihminen voi olla innovatiivinen, hän tarvitsee laadukasta ortounta, mutta surrealistisia vilkeunia.

Ellei ihminen nuku tarpeeksi, hänen aktiivisuutensa vähenee ja uneliaisuus lisääntyy. Unen laatu eli vilkeunen ja syvänunen määrä on tärkeämpi kuin pelkkä unen pituus.

Tulevaisuudentutkimuksessa on varsin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisessa tilassa ennakointia harjoitetaan. Vireys ja levollisuus ovat osa ennakointitoiminnan laatua. Viime aikoina on tieteellisessä nukkumistutkimuksessa saatu aikaan merkittävää edistystä. Yhdysvalloissa Stanfordin yliopistossa on tutkittu nukkumisen vaikutuksia ihmiseen ja erityisesti ihmisen aivotoimintaan. Stanfordin yliopiston tutkijat Lior Appelbaum ja Philippe Mourrain saavuttivat läpimurron äskettäin alan tutkimuksessa. He ovat nyt pystyneet arvioimaan aivojen toimintaa hyvin yksityiskohtaisesti unessa olon aikana. Uusimmat löydöksensa he julkaisivat tieteellisessä Neuron-lehdessä.

Uusin tieteellinen tutkimus on siis tuottanut mielenkiintoisia tuloksia nukkumisen merkityksestä ihmisille. Perustulos tutkimuksissa on, että nukkuminen tekee aina hyvää ihmisille. Vanha kansanviisaus siitä, että ”nukkuminen on sama kuin laittaisi rahaa pankkiin”, pitää siis paikkansa. Riittävä nukkuminen on välttämätöntä ihmisen toimintakyvylle ja hyvinvoinnille. Erityisesti ihmisen aivot tarvitsevat nukkumista ja lepoa.

Tutkijaparivaljakko Appelbaum ja Mourrain pystyivät tutkimuksessaam osoittamaan sen, että unessa oloaikana ihmisen aivojen toiminta passivoituu ja aivoissa tapahtuu muutoksia, jotka auttavat ihmista toipumaan aktiivisen päivän tapahtumista. Nukkuminen auttaa ihmistä palautumaan edellisen päivän ja aikaisemman historian tapahtumista. Ilman nukkumista ihminen ei kykene palautumaan aikaisemmasta koetusta aivojen rasituksesta.  Stanfordin tutkijat pystyivät myös osoittamaan sen, että nukkuminen on hyväksi muistamisen ja oppimisen edistymiselle.

Miten tämä kaikki sitten liittyy tulevaisuudentutkimukseen?

Uusimman nukkumista käsittelevan tutkimuksen myötä voimme todeta sen, että nukkumisen kautta ihmiset toipuvat aikaisemmasta ajasta ja historiasta. Nukkuminen on siis välttämätön osa sitä prosessia, jonka kautta ihminen kykynee ylipäätänsä orientoitumaan tulevaisuuteen. Ilman riittävää unta ja nukkumista emme voi ottaa vastaan uutta tietoa ja poisoppia vanhaa. Nukkuminen tekee hyvää aivojen toiminnalle. Tätä myötä voimme siis väittää, että nukkuminen edistää kunkin ihmisen kyvykkyyttä orientoitua tulevaisuuteen. Ihminen on väsyneimmillään yleensä kello 3–5, mutta väsyneisyys riippuu paljolti vuorokausirytmistä. Tähän aikaan yöstä ei kannattaisi siis ennakoida tulevaisuutta tai pyrkiä innovatiivisiin ratkaisuihin. Univelka ja valvominen eivät ole hyviä asioita ihmisen toimintakyvylle.

Innovaatiotutkimuksessa on viime vuosina ryhdytty käyttämään termiä innovaatiokyvykkyys. Esimerkiksi Pirjo Ståhle on kehittänyt merkittävällä tavalla innovaatiokyvykkyyden tutkimusta Suomessa. Innovaatiokyvykkyyttä voidaan mitata sekä yksilö- että organisaatiotasolla. Nykyään innovaatikyvykkyyden tutkimus on jo oma kehittyvä tutkimusalueensa.

Uusimman nukkumis- ja aivotutkimuksen myötä voisimme alkaa myös keskustelemaan tulevaisuus- tai ennakointikyvykkyydestä ja sen eri elementeistä. Olennainen osa tätä ennakointikyvykkyyttä on eittämättä riittävä lepo ja nukkuminen. Väsyneet ihmiset eivät siis ole yhtä ennakointikykyisiä kuin riittävästi levänneet ihmiset. Tämä on merkittävä näkökulma ennakointitoiminnan käytännön harjoittamisen näkökulmasta. Ennakointiprosesseja vetävien asiantuntijoiden on syytä pitää huolta, että ennakointitiimi on levännyt ja nukkunut riittävästi. Tämä on syytä huomioida esimerkiksi järjestettäessä tulevaisuustyöpajoja ja ennakointiworkshopeja. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan ei pitäisi valvoa liian pitkään. Univelkaiset päättäjät eivät ole yhtä hyviä päättäjiä kuin hyvin levänneet päättäjät.

Psykologisten prosessien ja neurotieteellisten tulosten kytkeminen osaksi tulevaisuudentutkimusta on eräs keskeinen haaste tulevaisuudentutkimukselle. Nyt saatu uusi tieto nukkumisen merkityksestä ihmiselle on käänteentekevää myös tulevaisuudentutkimukselle.

Stanfordin yliopistossa saavutettu tulos on merkittävä myös tulevaisuudentutkimukselle. Kyseessä on siis varsin merkittävä tieteellinen löydös myös käytännön ennakointitoiminnan kannalta. Aivojen hyvä ja kitkaton toiminta on luonnollisesti erittäin tärkeä osa tulevaisuusajattelua ja kaikkea ennakointia. Yksilöiden ja ryhmien, jotka haluavat onnistua ennakointitoiminnassaan, tulisi tietoisesti huolehtia siitä, että he tietoisesti huolehtivat omasta lepäämisestään, nukkumisestaan ja omasta unimaailmastaan. Kognitiivisten prosessien korkea laatu ja siten myös ennakointiprosessien laatu edellyttävät riittävää nukkumista.

Julkinen talous on kestämättömällä tolalla. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voida rakentaa julkisen velkaantumisen varaan. Hyvinvointilupauksia annettiin vuosina, jolloin väestön ikärakenne oli poikkeuksellisen edullinen. Lupausten lunastaminen on vaikeampaa vastedes, kun väestön ikärakenne on historiallisen epäedullinen. Demografia, globalisaatio ja teknologia muuttavat talouden reunaehtoja.

Lue lisää EVA:n uutisesta

Lue lisää Valtiovarainministeriön julkaisutiedoista.

Mitä aihealueita CID ennakoinnissaan käsittelee?

CID on professori Markku Wileniuksen kanssa neljä vuotta sitten perustamani työryhmä, joka on vaikuttanut Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen (Turun Yliopisto) piirissä. Ryhmässä ovat keskeisesti työskennelleet myös tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja ja mediatutkija Sam Inkinen.

Kiinnostuksen kohteita ovat olleet muun muassa ubiikkiyhteiskuntakehitys, mediaympäristön muutokset, innovaatiotoiminta, hyvinvointi, muotoilu, viestintä ja markkinointi. Tuloksena on ollut ennakointipainotteista strategiatyötä, kirjoja (esimerkiksi Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu Hyvinvointipalvelut 2.0.), konsultointia ja kokeellisia projekteja.

Mitä ovat viimeisimmät uutisesi?

Olen pitkään painottanut kehitystyössä tulevaisuuden aktiivista luomista yhdistämällä ennakointitietoa sekä nopeaa ideointia, konseptointia, prototypointia ja pilotointia. Uuden tyyppistä tekemistä varten on nyt syntynyt huippuosaajien verkosto alternativefutures.fi (toimintaa kuvaava sivusto avataan tänä vuonna, powered by Yatta). Nyt jos koskaan tarvitaan luovia (ja radikaaleja) vaihtoehtoja tuote-ja palvelukehitykseen.

Mitä on ambient design?

Ambience design on käsitteellinen innovaatio (tai konsepti), jonka minä olen alunperin esittänyt ja sitä edelleen kehittänyt (1997–2010). Ambience designia on keskeisesti kehittänyt myös ensimmäisen Tekes-hankkeen työryhmä. Mukana R&D -hankkeen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2005 olivat Decode-yksikkö Teknillisestä korkeakoulusta, Helsingin yliopiston Psykologian laitoksen Digitaalisen elämän psykologiaa -ryhmä, Taideteollisen korkeakoulun Muotoilun osasto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun kauppakorkeakoulusta (nykyään Turun yliopisto) sekä Heimo Langinvainio konsultatiivisessa roolissa. Alun perin käytin konseptista nimeä ambient design, mutta luovuin tuosta käsiteparista, koska se oli liikaa sidoksissa ambient-musiikkiin.

Mikään osa tai yksityiskohta konseptista ei sinällään ole uusi; niiden yhdistelmä on. Kansainvälisesti on tehty runsaasti kehitystyötä älykkäiden, medioituneiden sekä moniaististen ja säädettävien ympäristöjen kehittämiseksi (muun muassa ambient intelligence). Runsaasti kiinnostavia kokeiluja on tehty myös mediataiteen ja nykytaiteen piirissä.

Muutamia YouTube-linkkejä aiheeseen perehtymiseksi:

Philips Simplicity Event: Ambient window
Light-emitting shirts!
Dynamic Architecture
Songdo City - Cisco Connected City
Monster Media Demo Reel
Philips present the future of pregnancy
Chicago Molecular Gastronomy Restaurant Moto

Parhaillaan Lahden ammattikorkeakoulun innovaatiokeskus valmistelee Ambience Design Experience -rahoitushakemuksia yhteistyössä kokoamamme asiantuntijaverkoston kanssa.

Miten ambient designia tehdään?

Ambience design on konsepti:

1. Ambience design merkitsee uuden tyyppistä suunnittelukulttuuria, jopa paradigman vaihdosta. Ambience designissa suunnittelijat kommunikoivat tutkijoiden kanssa. Ambience design -prosessissa suunnittelu ei ole pelkästään suunnittelijan persoonallisen kädenjäljen varaan rakentuvaa, vaan työ perustuu tietämykseen siitä, miten moniaistinen ympäristö/tunnelma vaikuttaa ihmisiin. Ambience design -projektissa osaamista kehitetään vuorovaikutuksessa monen alan ammattilaisten kanssa. Tulokset dokumentoidaan huolellisesti.
2. Ambience design kehittää visuaalisesti painottunutta suunnittelukulttuuria moniaistiseksi designiksi. Suunnittelussa otetaan huomioon muotokieli, äänimaisemat, tuoksumaailmat, kosketuspinnat, valo- ja värimaailmat ja jopa makumaailma (ihmisen aistit eivät rajoitu näihinkään aisteihin).
3. Ambience designissa on kyse tunnelmadesignista eli vaikuttamisesta ihmiseen psykofyysisenä kokonaisuutena. Käytännössä tämä merkitsee panostusta elämyksellisyyteen.
4. Ambience designissa hyödynnetään älykkäitä tiloja ja materiaaleja. Älykkyyden avulla tavoitellaan lisääntyvää vuorovaikutusta medioituneissa ja sosiaalisissa tiloissa.
5. Ambience designin keskeinen teema on säätäminen ja säätyminen. Tämä näkökulma liittyy erilaisten tilojen ja brändien muuntuvaan ja muunneltavaan viestinnälliseen identiteettiin. Tiloista tulee käytettävämpiä, kun yksittäisille ihmisille tai ihmisryhmille luodaan mahdollisuus säätämiseen muuntuvien tarpeiden mukaisesti. Tässä mielessä ambience design lisää ympäristöjen kestävyyttä, laatua ja käytettävyyttä.
6. Ambience designissa hyödynnetään näyttämötaiteiden ja teatteritieteiden asiantuntemusta. Kertomukset ja dramaturgia liitetään moniaistisiin, muuntuviin (/muunneltaviin) tiloihin ja viestintään.
7. Ambience designilla on selkeä kytkös brändin rakentamiseen. Brändin kehittämisessä voidaan hyödyntää entistä enemmän moniaistista viestintää ja markkinointia, esimerkiksi ääni- ja tuoksutunnuksia. Ambience designissa yhdistetään moniaistinen tilasuunnittelu moniaistiseen markkinointiin ja viestintään eettisesti kestävällä tavalla.
8. Ambience design on eettisesti ja ekologisesti tietoista suunnittelua. Kaikkia aktiviteetteja ohjaa eettinen koodi. Ambience designin keskeinen tavoite on lisätä ihmisten hyvinvointia edellä esitettyjä näkökulmia ja periaatteita hyödyntäen.
9. Ambience design on myös palvelumuotoilua: uusien palveluideoiden ja –konseptien luomista sekä palveluprosessien ja –ympäristöjen suunnittelua.

Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja toisaalta ilon aiheet ennakointityössä?

Haasteina ovat ikuiset väitteet siitä, ettei vaihtoehtoja ole. Tulevaisuus nähdään lineaarisena kehityskulkuna: kuvitellaan että nyt ollaan pisteessä a ja kohta siirrtyään pisteeseen b. Mahdollisuuksien avaruutta ei hahmoteta. Keskeisenä syynä riskien välttämiseen on myös kvartaalitalous. Suomessa pyritään riskien kaihtamiseen myös julkisella puolella, puheet luovuudesta ja innovatiivisuudesta ovat liian usein jääneet lähinnä juhlajulistuksiksi.

Ilon aiheena ovat onnistumiset omassa työssä. Erityisesti ennakoinnin yhdistäminen nopeaan ideointiin, konseptointiin, prototypointiin ja pilotointiin tuottaa tuloksia.

Mikä on tiedon ja tahdon rooli ennakoinnissa? Kumpi niistä on tärkeämpää?

Kummatkin ovat yhtä tärkeitä. Nykyään painotan tulevaisuuden aktiivisen luomisen tärkeyttä. Siinä tarvitaan tahtoa.

Missä itse haluat olla vuonna 2030? Mitä teet silloin työksesi?

Nyt teen monen tyyppisiä töitä: konsultointia, ennakointia ja tutkimusta, kirjojen ja artikkelien kirjoittamista, konseptisuunnittelua, graafista suunnittelua ja valokuvausta. Luulen, että jatkan samalla linjalla myös vuonna 2030.

Lisää tietoa: www.jarikoskinen.org, http://muuntuvailme.wordpress.com ja www.servicedesign.tv.

Arvoisa yleisö,

me olemme etuoikeutettuja. Miljardit muut eivät elä hyvinvointivaltiossa. Meidän ei ollut se amerikkalainen unelma, jossa jokaisella on teoreettinen mahdollisuus kukkulan kuninkaaksi. Pohjoismainen unelma ei vain ala, vaan myös päättyy tasa-arvoon. Popperilainen vallanjako, oikeusvaltion instituutiot ja markkinatalous poistavat yhdessä ne vähäosaisten ongelmat, joita Marx aikanaan hyvin kuvasi.

Puolet Suomen bruttokansantuotteesta käytetään nyt valtion ja kuntien menoihin. Hyvinvointivaltio vaatii veronsa ja juuri nyt velkarahaakin. Voidaksemme näin hyvin, käytämme maailman resursseista paljon yli sen promillen, johon globaali tasajako oikeuttaisi. Me teemme niin, koska vientiyrityksemme toimivat tehokkaasti, ja voimme ostaa kokoamme suuremman osan globaalista työstä ja luonnonvaroista.

Kehitysmaat kasvavat meitä nopeammin. Kiina kouluttaa puoli miljoonaa diplomi-insinööriä vuosittain. Kun Kiina kopioi keskimääräisen länsimaisen tuotannon tason, kasvaa rajallisten resurssien kysyntä kaksinkertaiseksi, Brasilia, Intia ja Venäjä mukaan lukien kysyntä ylittää tarjonnan nelinkertaisesti, ja tasapainotilassa hinnat nousevat. Jako suoritetaan ostovoiman suhteessa. Meidän tulee siis tulevaisuudessa tuottaa hyvinvointimme neljäsosalla niistä raaka-aineista, joihin olemme tottuneet.

Korkean veroasteen ylläpito muuttuu yhä haasteellisemmaksi, kun rajojen merkitys vähenee. Sekä osaaminen että tuotanto hakeutuvat alueille, jotka eivät niitä rasita. Suuri osa tavaroista ja palveluista kulkee rajojen yli, eikä mikään työ ole kokonaan sisämarkkinoilla. Erityisen herkkiä ovat vientiyritykset, joita ilman emme kykene ostamaan maailmalta sen enempää raaka-aineita kuin laitteita tai palveluitakaan. Kansantuote kasvaa viennin perässä. Pienen maan hyvinvoinnille tämä talouden laki on ehdoton. Erikoistuminen on johtanut vaurauteen Adam Smithin päivistä alkaen. Albania yritti tehdä kaiken itse.

Albania kehittyy nyt, mutta meillä ongelmat kasautuvat. 1900-luvulla eläkeikäisten osuus kaksinkertaistui ensin 80 vuodessa ja nyt 40 vuodessa 2020 mennessä. Sen jälkeen virallinen ennuste toivoo kehityksen hidastuvan. Nämäkin luvut johtavat radikaaliin huoltosuhteen heikkenemiseen. Joku luulee, että eläkkeet on säästetty, mutta kansantalous ei osaa työtä varastoida. Eläkeläisten tavarat ja palvelut on tuotettava joka päivä. Nyt siihen on yksi työllinen jokaista muuta kansalaista kohden. 2030 yksi työllinen elättää jo puolitoista muuta. Vuosittainen työn tuottavuuteen kiritty parin prosentin kasvu kuluisi pääosin tähän, käteen jääviä palkkoja juurikaan nostamatta. Vaihtoehtoina on karsia kolmannes työllisten ulkopuolisiin kohdistuvista suoritteista tai työkykyisten eläkeiän poistaminen kokonaan. Parempaan tulisi pystyä!

Maahanmuutto on nähty yhtenä ratkaisuna, mutta kyse lienee toiveajattelusta. Jos maahanmuuttajat olisivat valtaosin lapsettomia ja helposti työllistyviä, voisi huoltosuhde korjaantua houkuttelemalla tänne pari miljoonaa maahanmuuttajaa. Tämä lienee poliittisesti ristiriitainen, ehkä mahdotonkin tavoite. Vaikka puhumme ulkomaalaistaustaisista ihmisistä sivistyneesti, ongelmat lisääntyvät, kun ristiriitaiset arvot ja normit kohtaavat suurina joukkoina. Kansainvälisyys on elinehto jatkossa, ja maahanmuutto on sen tärkeä osa, mutta kovin suurta apua huoltosuhteeseen se ei tuo.

Globalisaatio lisää alueiden tasa-arvoa siirtämällä Kiinan, Afrikan tai Romanian köyhyyttä tänne ja rikkautta sinne. Alueiden sisäinen eriarvoisuus lisääntyy ja jäykistää rakenteita. Globaali sopimusjärjestelmä nopeuttaa jäykistymistä. Rakenteista valtansa saavat vaurastuvat – voisi sanoa, silmittömästi; amerikkalainen unelma leviää. Meillä ei vielä ole varsinaisia slummeja, mutta miesten elinikäodote poikkeaa kymmenen vuotta siirryttäessä yhdestä Helsingin kaupunginosasta toiseen.

Synkistely ei lopu tähän. Väestön kasvu ja ilmaston muutos johtavat laajoihin väestönsiirtoihin, lämpö- ja kuivuusaaltoihin sekä kasvi- ja eläintautien leviämiseen. Sotien ja terrorismin riski kasvaa monien resurssivajeiden johtaessa kasvavaan hätään lähitulevaisuudessa. Tämä on keskeisin viesti viimeisimmässä Yhdysvaltojen tiedusteluelinten yhteisessä Global Trends 2025-raportissa. Turbulenssin lisääntyminen nakertaa ihmisten luottamusta omaan järkeensä ja synnyttää Afganistanin tyyppisiä romahtaneita valtioita, joita roistot hallitsevat.

Mediamoguli Ted Turner uskoo ihmissyönnin olevan yleistä 2040-luvulla. Tätä odotellessa synteettiset ja virtuaaliset huumeet, sosiaalinen juurettomuus, syrjäytyminen ja muut eriarvoisuuden ongelmat, häiriökäyttäytyminen sekä dementikkojen ja muiden ongelmallisten hoidokkien lisääntyminen ovat vain osa niistä kasvavista haasteista, joita suomalaisten tulee kohdata resurssien vähetessä.

Olin kuvitellut, että meillä vauraana maana olisi varaa nykyistä parempaan terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan. Paneuduin kansantalouden tilastoihin. Sosiaali- ja terveysalan menot ovat 27% bruttokansantuotteesta. Suurin osa on tulonsiirtoja eläkkeinä, työttömyyskorvauksina ja lapsilisinä. Tämä ei ole ongelma, ellei osaava työvoima karkaa veropakolaisiksi. Maastamuuttoaalto ei toki olisi ensimmäinen.

Olennaisen löytäminen vaati tilastojen yhdistelyä. Raha on kirjanpidon ja vallan käsite, se ei ketään hoida eikä mitään valmista. Marx mittasi lisäarvoa työllä, eikä ollut kokonaan väärässä. Sosiaalitoimen ja terveydenhuollon palkkamenot lähestyvät teollisuuden palkkamenoja. Huoltosuhteen heiketessä työllisiä on vähemmän vaikka tekemisen tarve lisääntyy. Teollisuus ja palveluyritykset ovat jo vähennyksensä tehneet. Lisävähennykset esimerkiksi teollisuudessa johtavat tehtaiden alasajoon, viennin supistumiseen, ja ääripäässään kehitysmaaksi.

Kun ongelmat näyttävät ylitsepääsemättömiltä, ihminen väistää todellisuuden. Minä halusin pääni pensaaseen, kun kokosin näitä ajatuksia. En osaa kuvitella, miltä teistä tuntuu. Lehtiä lukiessa mieleen hiipii aavistus siitä, miltä Rooman rappio aikalaisten silmin vaikutti. Hyvinvointiyhteiskuntamme nitisee liitoksissaan jo ennen myrskyä. Mutta kuten alkoholismissa, tosiasioiden hyväksyminen on toipumisen alku.

Tanskan suuri nobelisti, Niels Bohr oli samassa tilanteessa ydinfysiikan vallitsevien teorioiden ajauduttua umpikujaan. Hän sanoi kollegoilleen: ”Selvittääksemme tämän, tarvitsemme jonkun hullun idean. Onko kenelläkään hulluja ideoita?”

Kehitin 30 vuotta sitten automaattisen puhelinpalvelun. Siihen perustuva kotipankki (KotiSyp) avattiin 80 luvun alussa. Pankkien 90-luvun kriisissä hulluin idea pakotti kaikki kotipankin käyttäjiksi. Muutos oli kipeä, mutta harva enää palaisi vanhaan.

Tarkastellaan muutamia julkishallinnon normista poikkeavia ideoita. Ryhmäidentiteetti koostuu arvoista, normeista ja rituaaleista. Loukkaan nyt niitä kaikkia, mutta aloitan pehmeästi, tämän huoneen ulkopuolisista. Hyökkään sosiaali- ja terveysalan kimppuun myöhemmin. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen on kuitenkin pohdintani tavoite. Palaan lopuksi normaalimpaan ajatteluun ja teorioihin.

Yrityselämässä erikoistuminen ja yhdistäminen ovat molemmat kasvattaneet tehokkuutta. Samasta kaupasta saa lihat, kalat, kasvikset ja leivät. Google välittää maailmanlaajuisesti sähköisen postin, mutta tekee tämän mainosrahoituksella. Asiamiespostit yhdistävät myös kaksi ideaa. Postin maksama korvaus ei kata vaadittua työtä, mutta asiamiehet saavat muihin palveluihinsa nostetta.

Pelkistäminen on yksi tehokkuuden laji. Jos yritysverotus yksinkertaistetaan Pauli Vahteran mallin mukaan, yritysten taloushallinnon voisi pääosin automatisoida. Osmo Soininvaaran ehdotus perustulosta säästäisi sekin byrokratian koukeroita ja poistaisi kannustinloukkoja. Vaaditut muutokset asenteisiin ovat vielä liian suuria.

Pankkipalveluiden tavoin, monet hallinnon palvelut voisi tuottaa yksinomaan sähköisesti. Palvelutiskille menoon tarvitaan auto ja toisinaan autonkuljettaja. Sähköisiin tarvitaan tietokone ja joskus tietokoneen käyttäjä. Jostakin syystä kuitenkin tiskipalveluita pidetään kaikkien saavutettavina ja tietokoneita ei.

Katukyltit ja liikennemerkit voitaisiin korvata mainosrahoitteisilla navigaattoreilla. Toimistojen käyttöaste on vähäinen ja etäyhteistyö työpaikan konttorista käsin ei poikkea juurikaan etäyhteistyöstä kotoa käsin. Suuri osa toimistoista ja työmatkoista voitaisiin lakkauttaa. Energian säästön lisäksi syntyisi uutta vapaa-aikaa.

Opetustoimessa tehottomuus näkyy parhaiten viime vuosisadan toimintamalleihin sopivina oppisisältöinä. Keskitytään laatikkomaiseen opetukseen prosessiin oppimisen organisoinnin sijaan. Oppimissetelit, hyväksytystä oppimisesta kouluttajalle maksettu korvaus opetusmetodeja, ryhmiä ja tunteja kahlitsematta auttaisi paljon. Kustannuksia alentaisi myös oppilailla teetetty oppimiseen liittyvä maksullinen työ, sekä tietoverkkojen ja massaluentojen sekä itseopiskelun laajamittainen käyttö. Tämä kaikki vaatii tutkintorakenteen uusimista. Tutkintoa ei tulisi suorittaa, vaan oppimista. Oppiarvo saataisiin, jos osaamisesta olisi näyttöä.

Miksi allekirjoitus ei vieläkään suju sähköisesti? Miksei autoissa ole etätunnistinta, kun kaljapullossakin jo on? Miksi kunnat suorittavat erikseen tehtäviä, jotka hoituisivat sähköisesti paikasta riippumatta? Osaisiko eduskunta nykyistä enemmän, jos se antiikin tapaan valittaisiin arvalla? Miksi autot tarkistetaan vuosittain, mutta koulujen ilmanvaihtoa ei koskaan? Kysymyksiä olisi jokaisella hallinnon alalla.

Sata vuotta sitten organisaatiotutkijat selittivät, miten byrokratiassa keinot muuttuvat päämääriksi. Keinoista tulee osa byrokraatin identiteettiä, eli arvoja, normeja ja rituaaleja. Maailma muuttuu, mutta peruuttaminen on vaikeaa. Vanhentuneita keinoja ei tahdo saada irti byrokraatin identiteetistä.

Siirtykäämme nyt sosiaali- ja terveysalan ideoihin. Vakiintuneisiin rooleihin ja arvoihin luutuneiden kannattaa varata mädät tomaatit ja kananmunat käteen!

Pohditaan ensin vanhuksia. Tieteiskirjan kuvitelmassa vanhukset joko syödään tai kytketään letkuihin ja virtuaalimaailmaan. Kolotuksen ja harmauden sijaan virtuaalijalka nousee kepeästi ja aurinko paistaa. Kone hoitaa kaiken. Menemme tuohon suuntaan. Puhelin tai nykyään Internet on monen vanhuksen elämänlanka, sosiaalinen yhteys. Pelaan itse verkossa strategiapelejä. Siellä on paljon vammaisia, sairaita ja vanhuksia, joille pelien kautta avautuu raikas ikkuna yhteisöllisyyteen.

Valvontarannekkeet ovat jo arkipäivää. Automaattisia ruoka- ja lääkeannostelijoita, seurustelu- ja valvontarobotteja kokeillaan. Monissa kulttuureissa vanhukset iloitsevat virtuaalimaailmoista sienien tai muiden hallusinogeenien avulla. Eutanasia hyväksytään vanhassa kulttuurissa, jos elämä ei ole elämisen arvoista. Isoisääni kidutettiin haimasyövän terminaalivaiheessa, ettei tulisi huumeriippuvuutta, mutta onneksi terve järki ja inhimillisyys ovat jo voittaneet ankarimmat normit.

Huoltosuhde siis paranee, jos lisäämme työikäisten maahanmuuttoa. Se paranee enemmän ja tehokkaammin, jos lähetämme vanhukset lämpimiin maihin. Eläkkeiden valuminen ulkomaille pyrittiin ennen estämään. Mikäli Suomen vientiteollisuus toimii tehokkaammin kuin vanhustenhuolto, maastamuuttoon kannattaa nyt rohkaista. Monet vanhukset viihtyvät etelässä paremmin kuin täällä. Eläkemaksujen kannalta on tietysti huolestuttavaa, että he saattavat myös elää siellä pidempään.

Sosiaalitoimen taustalla on humanismi, lääketieteen taustalla luonnontiede, noin karkeasti. Yhteinen nimittäjä lienee pyrkimys pitää ihmiset toimintakykyisinä. Monet sosiaalitoimen haasteet syntyvät yhteiskunnasta. Logoterapian perustaja, Viktor Frankl tuli kuuluisaksi kirjastaan, jossa hän kertoi, miten oman merkityksen kokeminen auttoi selviämään keskitysleirissä. Merkityksen tunne on se, joka monilta ongelmaisilta nyt puuttuu. Ilman merkitystä muille, ihminen syrjäytyy. Silti yhteiskunta syyllistää sen, joka vaatii ongelmaisia olemaan hyödyksi muille.

Jos voisimme palata siihen yhteiskuntaan, jossa kaikkien tuli olla muille hyödyksi, ongelmat vähenisivät. Mainitsemani perustulon lisäksi, kolmannelle sektorille annetut tehtävät, idea osittaisesta työkyvyttömyydestä ja monet muut samanhenkiset ajatukset voisivat sekä vähentää kustannuksia, parantaa huoltosuhdetta että vähentää ongelmia.

En tiedä, miten dementikko muistaa olleensa hyödyksi, mutta alkoholistin olen nähnyt toipuvan, kun hoidettavien oli valmistettava ruoka toinen toisilleen.

Monet lääkärit saavat primitiivireaktion, kun kysyn, josko tietokone voisi suorittaa osan diagnooseista. Opettajat reagoivat samoin, vaikka esimerkkejä on jo runsaasti. Avaruuslentäjät, pankkitoimihenkilöt ja tietopalveluhenkilöt ovat jo alistuneet, mutta opettajat ja lääkärit eivät halua antaa tuumaakaan periksi. Kyse lienee itsetunnosta.

Tutkimuksen mukaan vastaanotolle tulevista potilaista 50% on itse Internetin avulla selvittänyt vaivansa luonteen ja mahdolliset diagnoosimetodit. Yksityiset lääkärit suhtautuvat tähän kehitykseen myönteisesti. Julkisen puolen lääkäreitä aktiivinen potilas ärsyttää. Ilmeisesti julkisella puolella lääkäri kokee olevansa portinvartijana kalliisiin laboratoriotutkimuksiin, ja potilaiden aktiivisuus tekee tämän vallankäytön sekä vaikeammaksi että vaarallisemmaksi.

Diagnoosin keinot kehittyvät nopeasti. Suomessa on esimerkiksi kehitetty laite, jolla lääkäri voisi tehdä kolmekymmentä tyypillisintä laboratoriotutkimusta potilaskäynnin aikana ilman laboratorion apua. Nyt terveyskeskus saattaa vaatia, että potilas ilmoittaa vain yhden vaivan potilaskäyntiä kohden. Ehkä tavoitteena on maksimoida käyntien määrä tai nopeus. Ylhäältä annetut mittarit epäonnistuvat usein.

Itsediagnoosi etenee kiihtyvään tahtiin, hieman kuin tietotekniikka 90-luvulla. Raskaustestin ja insuliinin lisäksi ihmiset testaavat pian kotona myös perimänsä, proteiiniaineenvaihduntansa ja suuren joukon muita lääketieteellisiä parametreja. Nämä voidaan lähettää vaikkapa Intiaan lausuttavaksi, jos Suomi ei pysy kelkassa.

Google News kerää maailman lehdistä uutisia. Tekoäly niputtaa aiheet ja etusivun. Potilaskertomuksista Google kerää tietoja tarkoituksena alustava diagnoosi. Voi olla, että harva potilas vielä nyt lääkäriin tullessaan tietää vaivansa lääkäriä paremmin. Kuluttajalle myydyt geenitestitkin ovat vasta kymmenien miljoonien markkina.

Vanhempi tyttäreni opiskelee lääkäriksi. Englannin farmakologisen yhdistyksen taannoinen puheenjohtaja, paronitar Susan Greenfield väittää, ettei lääkäreitä jatkossa tarvita. Itse pelkään, että lääkäreitä tarvitaan enemmän kuin kansantalous kestää. Lääkäreiden ei pitäisi torjua automaatiota vaan antaa koneiden hoitaa helpot tapaukset Tietokoneet eivät korvaa ihmistä, mutta puuttuvia ihmisiä ne korvaavat.

Arvostettu tutkija David Sinclair keksi syyn, miksi hiiri tai muu nisäkäs elää nälkiintymisrajalla 50% normaalia kauemmin. Kyse on soluun saapuvista signaaleista, jotka estävät mitokondrion reikiintymisen. Kyse ei siis ole energia-aineenvaihdunnasta itsestään. Sinclair väittää, että ihmisen vanhenemista voidaan hidastaa merkittävästi saman signaloinnin katalysoivalla lääkkeellä. Mekanismi on monimutkainen ja tuloksista on kiistelty 2000 alkaen, kun ensimmäinen tutkimus julkaistiin. Kuukausi sitten Sinclair vakuutti puuttuvan proteiinin löytyneen.

En tiedä, onko eliniän radikaali piteneminen uhka vai mahdollisuus. Oma eläkkeeni riippuu suoraan elinikäodotteesta. Laskettu eläkkeeni putoaa sääntöjen mukaan neljäsosaan, jos eläkeiän jälkeinen elinikäodote hyppää yhtäkkiä nelinkertaiseksi. Huoltosuhde reagoi paljon hitaammin, joten unohtakaamme tämä yksityiskohta.

Lupasin palata normaaliin ajatteluun. Kolmen prosentin vuosiparannus sekä raaka-aine että henkilötehokkuudessa voi riittää. Sillä voisi selättää sekä Aasian että ikääntymisen paineet hyvinvoinnista juuri tinkimättä. Mutta siihenkään ei ole viime aikoina pystytty. Monissa asioissa kirittävää ei ole, toiset tulisi automatisoida täysin. Puhumme laajasta muutostarpeesta, emme yksittäisistä taikatempuista. Arvojen, normien ja rituaalien tulee muuttua, jokaisen toimialan identiteetin tulee joustaa. Toiminnot tulee organisoida siten, että oppimiseen johtavilla kokeiluilla on sijansa, muutoksia ei estetä ja ne tehdään nopeasti. Miten tällainen voidaan organisoida? Paneudun asiaan kolmen kuuluisan organisaatiotutkijan avulla.

Herbert Simon sai taloustieteen Nobelin kirjastaan Administrative Behavior. Hän oivalsi rajallisuuden merkityksen. Päättäjä näkee asiayhteydet vain rajallisesti. Siksi kukin johtaja keskittyy vain niihin tosiasioihin ja kriteereihin, jotka hänen roolinsa näkökulmasta ovat normaalisti merkittäviä hänen yksikkönsä tavoitteille. Osa-optimointi on välttämätöntä, koska kokonaisoptimointiin ei kykene kukaan.

Mielenkiintoisin havainto Herbert Simonin hienossa kirjassa liittyi tavoitteisiin. Mikäli sairaalan johtajan tavoitteeksi asetetaan kaikkien potilaiden parantaminen ja sitä tavoitetta tuetaan absoluuttisilla mittareilla, johtajan aika menee rahoituksen hankkimiseen johtamisen sijaan. Simonin mukaan johdon tavoitteena tulee olla paras suorite suhteessa annettuihin resursseihin - siis tehokkuus, ei onnistumisen täydellisyys. Resurssien jako on sen tehtävä, joka vastaa kaikista yksiköistä. Tulisi siis olla ylpeä siitä, että vähillä resursseilla pelastettiin monia, toisaalta näillä mittareilla tulisi myös verrata johtajia toisiinsa. Simon vaatii paljon.

Stuart Kauffman on biologi. Hänen selityksensä elämän synnystä ja luonteesta on nerokkuudessaan hämmentävä. Elämä ei ole sattuma vaan matemaattinen välttämättömyys, joka johtuu kemiallisten reaktioiden luonteesta monimutkaisuuden kasvaessa ja autokatalyysin väistämättömyydestä. Hänen kirjansa ”At Home in the Universe” sisältää sekä biologian että organisaatioteorian merkittäviä tuloksia.

Paloittaisessa optimoinnissa yksiköt saavat kehittyä tavoilla, jotka haittaavat viereisiä yksiköitä. Nämä sopeutuvat muutokseen. Kokonaisuus tehostuu, jos yksiköiden omat tavoitteet palvelevat yhteistä hyvää suoraan tai toisten kautta. Markkinamekanismi on esimerkki selkeästä kytkennästä. Kauffmanin mukaan pieni lipsuminen reunaehdoista nopeuttaa kokonaisoptimin löytymistä. Yksiköillä on myös optimaalinen koko, johon vaikuttaa keskinäisten sidosten määrä. Yritykset eivät esimerkiksi siirrä rahaa toisilleen standardien vaan pankkien avulla. Sidokset vähenevät ja kehitys nopeutuu, kunhan sitä ei rajoiteta väärillä normeilla.

Potilastiedon hallinnassa synnytetään välittäjäksi suurta virastoa. Kehitys voisi olla vielä nopeampaa, jos tehtävän saisi muutama keskenään kilpaileva lakisääteinen osuuskunta. Malli on toiminut aiemmin esimerkiksi vakuutuksissa. Liian suuret yksiköt etenevät optimiin hyvin hitaasti, ja valinnan puute jäykistää. Jako kovin pieniin yksiköihin aiheuttaa sekin kaaoksen, osaoptimit ovat liian ristiriitaisia.

Stuart Kauffman tutkii itseorganisoituvuutta evoluution pohjalta, Herbert Simon hierarkioita organisaatiopsykologian kautta. Neuvot ovat hämmentävästi samoja.

Kolmantena nostan esiin Transaktiokustannusteorian, TCE:n isän, Oliver Williamsonin. TCE selittää, millä kriteereillä tulisi päättää, ulkoistetaanko jokin tekeminen markkinoille vai tehdäänkö se omassa hierarkiassa. Muuttujia on kolme: tapahtuman toistuvuus, epävarmuus ja resurssien erityisyys. Kukin vaikuttaa osaltaan. Toistuvuus suosii ulkoistamista, epävarmuus tekemistä itse ja tarvittava tai kertyvä erityinen resurssi myös tekemistä itse, siis esimerkiksi julkisen hallinnon kautta.

Vaikka teoria selittää erinomaisen hyvin, milloin ulkoistaminen toimii ja milloin hallinnon olisi paras tuottaa suoritteensa itse, ei hallinnossa teorioita käytetä. Poliitikot tuntuvat palvovan kaikessa uudessa markkinaa ja vanhassa itse tekemistä, tai ratkovat asiat yksittäisinä kysymyksinä hallinnon monimutkaistuessa jatkuvasti.

Kukin teoria selittää hyvin julkishallinnon ja erityisesti kuntien tehottomuutta. Ongelmia ratkotaan suurentamalla kuntakokoa, mutta Neuvostoliitossa hallinnon suuruuden ekonomiaa jo kokeiltiin, eikä sitä löytynyt. Suurissa yksiköissä demokratia etääntyy teeskentelyksi, eikä vertailukohtia ole.

Itseorganisoituvuudessa kelpoisuus edellyttää valintaa, mutta mihin kuntalaisen valinta nyt vaikuttaa?

Paketissa on liikaa sidoksia. Jos halutaan paras lopputulos, koko kuntajärjestelmä tulisi purkaa. Tehtävät voisi jakaa erikoistuneille lakisääteisille osuuskunnille ja jakokelvottomien asioiden osalta valtiolle. Kussakin erikoistuneessa sektorissa voisi olla muutamia kilpailevia osuuskuntia ja kansalaisilla aito valintatilanne sekä vaaleissa että liittymisessä. Sitran kesäkuinen (Aronkytö, Hallipelto, Kangasharju) raportti terveydenhuollon rahoitus- ja ohjausjärjestelmän uudistamisesta olisi hyvä ja melko suuri askel tähän suuntaan.

Kuten sanoin aluksi, tavoitteena voidaan edelleen pitää hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen, mutta vain ennakkoluulottoman muutoksen kautta. Todennäköisintä on, että muutos ei onnistu. Paradigmojen muuttuessa aiemmat johtajat ovat aina jääneet jälkeen. Yrityksistä vain Microsoft ja valtioista Yhdysvallat on onnistunut säilyttämään vahvan aseman paradigman vaihduttua. Sitä on kuitenkin yritettävä. Pienillä parannuksilla nykyisiin suuntiin saavutetaan vain hidastettu romahdus.

Kyseenalaistus on kivuliasta ja teoriat raskaita, kiitos kärsivällisyydestä!

Euroopan Unionin pääosastoilla on säännöllisiä kokouksia Kiinan viranomaisten kanssa. DG Regio järjesti oman ns. korkean tason seminaarinsa alue- ja innovaatiopolitiikasta Shanghaissa lokakuussa 2010. Tilaisuuteen osallistui noin 100 virkamiestä Kiinasta ja pieni joukko eurooppalaisia. Minut kutsuttiin puhumaan Kiinan talouden kasvun vaikutuksista Keskisen Itämeren tulevaisuuteen.

Arvelin, että tilaisuudesta saattaisi helposti tulla jäykkä ja kaavamainen. Kiinalaisten kiinankieliset esitykset julkaistaan etukäteen. Eurooppalaiset puhuvat englantia kalvoja käyttäen. Keskustelua yleensä ei ole. Yritin sen takia löytää jotain erilaista, joka sopisi raameihin, mutta kuitenkin poikkeaisi tavanomaisesta rituaalista. Miltä tuntuisi katsaus innovaatiopolitiikan rooliin aluekehittämisessä sadan vuoden aikana? Se erottuisi selvästi kiinalaisten 5-vuotissuunnitelmista ja Euroopan Unionin 6-vuotisista ohjelmakausista. Mahdollisuus sanoa jotain menneestä 50 vuodesta, tilanteesta nyt ja seuraavista 50 vuodesta kiinnosti ainakin minua, mahdollisesti yleisöäkin.

Juttu voisi mennä näin: Viime 50 vuotta ovat Euroopassa olleet jälleenrakentamisen aikaa toisen maailmansodan jäljiltä. Meillä panostettiin rakennetun ympäristön kehittämiseen ja luotiin kansainväliset ja kansalliset instituutiot. Itse Euroopan Unionia voidaan pitää eräänlaisena innovaationa. EU on ollut taloudellinen menestys ja se näyttää olevan monistettavissa esim. Afrikassa ja mahdollisesti Aasiassakin. Jälleenrakentamisen aikakaudella syntyi Pohjoismaissa hyvinvointivaltio monen innovaation kautta. Samaan aikaan Kiina kävi läpi Maon käynnistämän kulttuurivallankumouksen, jolloin miljoonat kuolivat nälkään ja käsittämättömiin julmuuksiin. Vasta 1980 luvulla Deng Xiaoping toi ainutlaatuisen ja pian koko maailmaa mullistavan innovaation Kiinaan: ”Sosialismia kiinalaisilla erityispiirteillä” – lännessä moni kutsui sitä kapitalismiksi. Menneet 50 vuotta ovat siis olleet varsin erilaiset lännessä ja idässä.

Tällä hetkellä hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen ovat meneillään olevan vaiheen keskeisiä tavoitteita. Pohjoismaiden hyvinvointivaltiot ovat kehittyneempiä kuin Kiinan, mutta Kiina kehittyy nyt nopeammin. Eivät ainoastaan tulevaisuudentutkijat vaan koko maapallon väestö ajattelee, että jos tämä kehitys jatkuu, se on käänne koko ihmiskunnan historiassa. Mutta voiko se todella jatkua miten pitkään tahansa?

Seuraavat viisikymmentä vuotta eroavat edelliseltä kaudelta oleellisesti. Maapallon väestö ja sen resurssitarpeet kasvavat nopeammin kuin luonnonvarat riittävät tai uusiutuvat. Näin on väitetty olevan aiemminkin, mutta nyt on monta rajaa tulossa vastaan. Osa rajoista on hyvin tiedossa: vesi, viljelysmaa, elinympäristöt. Rajat koskevat kaikkia, niin meitä eurooppalaisia kuin kiinalaisiakin. Kun edellisen kauden aikana alueet pystyivät rakentamaan elinympäristönsä pääasiassa oman luovuuden ja päätöksenteon pohjalta (välillä onnistuneesti ja välillä ei), korostuvat seuraavan kauden aikana maapallon eri alueiden ja kansojen keskinäinen riippuvuus.

Innovaatio, jolla Jean Monet, Euroopan Unionin keksijä, yritti taata rauhan koko Eurooppaan, oli oivallus että jos Euroopassa kaikki olisimme riippuvaisia toisistamme, ei kannattaisi tuhota minkään jäsenvaltion väestöä tai sen rakennettua ympäristöä. Varojen yhteisomistuksesta seuraa tarve huolehtia asioista yhdessä ja siitä seuraa rauha. Nerokkuus näkyy yleensä yksinkertaisuudessa, niin tässäkin. Vaikka koko maapalloa kattavaa yhteishallintoa ei ole vielä näköpiirissä, on tietoisuus kansojen ja luonnon riippuvaisuudesta leviämässä. Uskon, että siitä kehittyy seuraavan 50-vuotiskauden merkittävin ihmiskuntaa yhdistävä oivallus. Seuraavan kehitysvaiheen strategia on siis globaali yhteistyö, sen tiivistäminen ja toteuttaminen. Shanghain tilaisuuden puhujista olin ainoa, joka sai yleisöltä kahdet aplodit, joten ajatus tuntui saaneen tukea.

Esitykseni jälkeen pari kiinalaista kuulijaa tuli kysymään, olenko todella sitä mieltä, että Kiinasta on nousemassa koko maapallon merkittävin valtio, tieteen ja politiikan edelläkävijä. Tähän vastasin että olen, mutta että tälle kehitykselle on yksi olennainen ehto: osaamista ja valtaa pitää osata jakaa muille. Tämä on aina ollut hankalaa. Kaikki yksinvaltiaat historiassa, niin euooppalaiset kun kiinalaisetkin, tuhosivat lopulta oman kansansa ja naapuritkin. Näin voi hyvin käydä Kiinallekin. Kiinalaisten kysyjien reaktio yllätti: valtavalla ilolla he kertoivat että juuri näin hekin olivat ajatelleet. Kiina ei koskaan tule tuhoamaan muita maita eikä kansoja, ei missään, ei koskaan! Itse en ollut yhtä vakuuttunut tästä, mutta jätin asian sikseen.

Seuraava päivä oli vapaa. Kun muut lähtivät Expoon, kuljin yksin koko päivän ympäri Shanghaita ja otin yli 400 valokuvaa ja 35 videopätkää kiinalaisista ja heidän arjestaan. Suurin osa kuvista on henkilöistä, jotka olivat tulleet muualta Kiinasta Shanghain Expoon tutustumaan siellä Kiinan loistavaan tulevaisuuteen. Näiden kiinalaisten turistien kasvoissa näkyi suunnaton ilo, onnellisuus siitä, että kulttuurivallankumouksen painajaiset olivat ohi, että Kiina on saavuttamassa vaurautta ja parasta mitä maailmassa on. Valokuvissa näkyvät vanhukset, jotka ovat pukeutuneet parhaisiin vaatteisiinsa tullakseen Expoon; iloiset kaivostyömiehet lomalla, nuoret perheet ja isovanhemmat, jotka tarjoavat lapsiaan valokuvattaviksi. Kaikkialla näkyi kiinalaisten suuret odotukset, ilo ja ylpeys Kiinan loistavasta tulevaisuudesta.

Suotakoon se heille. Nauttikoon Expon tarjoamasta mielikuvasta tulevaisuuden kaupungista.

Mutta minua vaivasi edelleen kysymys siitä, täyttyykö seuraavan kauden menestyksen edellytys, eli osaamisen ja vallan jakaminen muun maailman kanssa? Historia on osoittanut että kuninkaat, tsaarit, keisarit eivät tätä osaa. He, jotka luovat loistavan menestyksen, ovat täynnä ylpeyttä siitä, mitä he ovat saavuttaneet. Ajatus jakamisesta on yleensä lähtenyt liikkeelle syvemmältä kansan riveistä. Tavallaan sekä Gorbachov että Deng Xiaoping ovat nykyhistoriassa esimerkkejä tämänkaltaisista henkilöistä. Presidentti Barack Obama on ehkä ennenaikaisesti julistettu vaurauden jakajaksi. Seuraavat viisikymmentä vuotta tarvitsevat uusia innovaattoreita, jotka uskaltavat puhua jakamisen puolesta. Odotan kiihkeästi sitä.

Mitä opin Euroopan Unionin seminaarista Kiinassa? Opin, että Kiinan taloudellinen menestys on Kiinassa luonut voimakkaan uskon Kiinan ja kiinalaisten kykyyn luoda uutta hyvinvointia heille itselleen ja ehkä koko maailmalle. Kommunistinen puolue on oikeutetusti ylpeä siitä, että he ovat nostaneet satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä. Tämä ylpeys ja sen vahvistama itseluottamus tulevat dominoimaan yhteistyötämme vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kiinan talousihme hämmentää kiinalaisia yhtä paljon kuin meitä.

Projekti oli todella mielenkiintoinen, koska työn järjestymiseen vaikuttaa niin moni tekijä. Projektiryhmä listasi muun muassa seuraavat Suomessa tapahtuvaa työtä muokkaavat ilmiöt: globalisaatio, ekologiset kysymykset, arvomuutokset, yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys, väestön ikärakenteen muutos, monikulttuurisuus ja teknologiset muutokset. Näiden usein väistämättöminä pidettyjen muutostekijöiden lisäksi pelissä on tahto ja politiikka: millaisia muutoksia annamme työssä tapahtua? Kuinka huolehdimme työhyvinvoinnista? Kenellä on valta päättää työn muutoksesta? (Tästä syystä aiheesta on hauska puhua eri yleisöille – kaikilla on mielipide työstä ja sen tulevaisuudesta.)

Tämänkin takia nuo listatut muutostekijät ovat kuitenkin viime kädessä tuloksiltaan avoimia. Pidämme varmana, että globalisaatio muuttaa työtä, mutta emme silti voi tietää, mitä tarkkaan ottaen tapahtuu. Kun muuttujia on monia, yhteisvaikutukset ovat moninaiset. Kuinka globaali talous ja maailmalle pirstoutuneet arvoketjut jatkossa toimivat, jos ja kun tapahtuu jokin ekokriisi? Miten monikulttuuristuminen muuttaa arvoja?

Tässä mielessä hieman harmittaa sellainen puhe, jossa globalisaation tai demografisten muutosten esitetään tuottavan jokin yksittäinen täysin varma asia. Ajattelepa esimerkiksi väestön ikääntymistä koskevaa viimeaikaista keskustelua. TTL:n projektissa tällaisiin liiallisiin varmuuksiin ei sorruttu, vaan kaikki neljä tulevaisuuskuvaa ovat monitahoisia ja osin sisäisesti ristiriitaisia.

Niinhän maailmakin on! Jokainen yhteiskunnan hetki sisältää paradokseja. On yhtä aikaa kovaa kapitalismia ja äärimmäisen tasa-arvoisiksi virittyneitä yhteisöjä, joissa tulos jaetaan osallistuneiden kesken. On esimerkiksi globaaleja ruoan tuotannon ja kulutuksen järjestelyjä ja superpaikallisia ketjuja, joissa ruoka suorastaan hyppää pellolta pöytään, ja usein ne mahtuvat samaan ruokapöytään. Tämä siis vastauksena sellaisiin kommentteihin, joiden mukaan nämä työn tulevaisuuden skenaariot eivät ole itsestäänselviä. Eivät olekaan. Sen sijaan ne haastavat ajattelemaan mahdollisia ja todennäköisiä työmaailmoja.

Toivottavasti lukukokemus ei kuitenkaan ole kovin työteliäs.