Voimaantumisella tarkoitetaan usein nimenomaan yksilön toimintakykyä, ja se kuulostaa toisinaan itseluottamuksen synonyymiltä. Jokaisen pitäisi vahvistua tehokkaaksi toimijaksi, joka uskoo asiaansa ja muuttaa maailmaa masentavista toimintaympäristökuvauksista huolimatta. Voimaantunut kansalainen näkee ja tekee, oli globalisaatiota tai ei. Usein voimaantuja on muuttamassa omaa organisaatiotaan tai nostamassa esiin jotain ryhmää, joka on jäänyt syrjään vallasta.

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Yksilön henkisen kasvun lisäksi kyse on toiminnan rakenteista. Kehitysmaita koskeva voimaantumistutkimus keskittyy mittaamaan muun muassa toimintaa ohjaavia instituutioita, siis eräänlaisia yhteiskunnallisia reunoja, jotka rajaavat toimintaa. Itseluottamuksesta siirrytään lakien ja kulttuurin pariin. Voimaantumista mitataan koulutustasolla, varallisuudella, lakien määrällä, paikallisilla käytännöillä, jne. Ruth Alsop ja Nina Heinsohn kutsuvat näitä reunaehtoja termillä opportunity structure, jonka voisi suomentaa mahdollisuusrakenteeksi.

Näin hyvää käsitettä ei kannata jättää vain kehitysmaiden tutkimiseen ja kehittämiseen. Toki mahdollisuuksien rakennetta mitataan monin sellaisin keinoin, jotka eivät sellaisenaan sovi esimerkiksi Pohjoismaihin (joissa taatusti on esimerkiksi lakeja ja proseduureja riittävästi ). Itse käsite kuitenkin varmasti sopii! Voidaan hyvin miettiä, millainen mahdollisuusrakenne meillä on muuttaa yhteiskuntaamme.

Suomalaisten voimaantumisen tiellä voi hyvinkin olla monia institutionaalisia tekijöitä, joita emme välttämättä tule edes ajatelleeksi. Ruth Alsop ja Nina Heinsohn mainitsevat mallissaan muodollisten instituutioiden lisäksi kulttuurin, jonka arvot ja käytännöt saattavat estää voimaantumisen silloinkin, kun varsinaisia laillisia tai taloudellisia esteitä ei ole. ”Ei ole tapana.” Tällaisiin toiminnan ehtoihin pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Pelkkä talous, esimerkiksi järjestöille annettu raha, ei tuota voimaantuneita ihmisiä, niin tärkeää kuin raha varmasti monelle kansalaisjärjestölle onkin. Kyse on myös kulttuurista, tavoista, asenteista, kaavoista. Ne eivät aukea rahalla.

Voimaantuminen on vahvasti ajankohtainen käsite myös internetin takia. Kansalaisten ja kuluttajien – ihmisten – on mahdollista aivan uudella tavalla osallistua näkemiseen ja tekemiseen. Voidaan jopa haastaa edustuksellinen demokratia ja ajatella suoran vaikuttamisen olevan mahdollista. Juuri nyt etsitään niitä internet-pohjaisia tapoja, joilla voimaannutaan poliittisesti. Voimme olla varmoja, etteivät ne rajoitu sähköiseen äänestämiseen. Ennakoijien kannattaa pitää silmänsä auki ja seurata abstraktien muutosvoimien lisäksi myös ruohonjuurta, jossa tapahtuu! Heikot signaalit voivat olla pian varsin vahvoja.

Tutkimus esittää, etteivät lapset opi empatiaa, ja pääsyy tähän on omaa onneaan tavoittelevien vanhempien sekä median vaikutus. Menemättä tarkemmin tuon tutkimuksen melko yhteiskunnallisiin johtopäätöksiin totean vain, että tositeeveen vahvistama, ilmeisesti ihmisluonteeseen luontaisesti kuuluva muille nauramisen jalo taito saattaa olla haitaksi, jos ja kun haluamme verkosta kansalaisyhteiskuntaa vahvistavan yhteisön ja innovaatiot takaavan joukkoälyn kentän. Olen viime aikoina Twitterissä ja Qaikussa  seurannut, kuinka pienikin porukka löytää toisistaan riittävästi eroja saadakseen aikaan melko ilkeän, ohi varsinaisen asian menevän mielipidesodan. Blogeissa taas on useinkin epärakentavia kommentteja, joiden päätavoite on dissata vastustajaa, ei edistää yhteisymmärrystä. Kyynikoiden mielestä tämä on varmasti ok, ja nimenomaan ennakoijien olisi pitänyt ennakoida tämä Jotkut suorastaan toivottavat raa’at erimielisyydet tervetulleiksi, olisihan se konsensusyhteiskunnan kuolema. Loanheittäminen nähdään siis demokratian airueena.

Silti itse toivon edelleen, että jonkinasteinen inhimillisyys ja kohtuullisuus olisivat pohjana sille kulttuurille, jolla uutta entistä avoimempaa yhteiskuntaa luodaan. Tuskin niitä paljonkaivattuja innovaatioitakaan syntyy, jos verkkokansalaiset eivät luota toisiinsa. Koska internetkulttuuria ei kukaan säädä missään, me kaikki tuotamme sitä toimillamme. Samoin sitä tuottavat erilaisten digitaalisten ympäristöjen kehittäjät, jotka yhteisöpalveluja suunnitellessaan tulevat valinneeksi ne vuorovaikutuksen tavat, jotka kussakin palvelussa ovat mahdollisia. Päävastuu on kuitenkin osallistujilla, jotka voivat joko edistää avointa, rakentavaa keskustelua tai sitten linnoittautua omiin poteroihinsa ja sulkea kaiken hiemankin erilaisen ulos.

Olisi todella todella mielenkiintoista saada liikkeelle uusia vuorovaikutuksen muotoja luotaava kotimainen tutkimus, joka selvittäisi luottamuksen ja yhteistyön mahdollisuuksia muutoinkin kuin toiveiden tasolla.  Somehypen jälkeen tarvitaan realismia.

Etnisyyteen perustuva suomalaisuuskuva näyttää entistäkin suljetummalta nykyisestä perspektiivistäni. Muutin Englantiin muutama viikko sitten (ja jätin paikkani Sitran ennakoinnissa). Täällä jos jossain on eritaustaista väkeä, vaikka asummekin vanhan Englannin ytimessä Surreyn laidoilla alueella, jossa konservatiivit hallitsevat politiikkaa. Toki nyt vaalien yhteydessä täälläkin on nostettu maahanmuutto esiin nimenomaan ongelmana. Kyse on tosin hieman isommasta ilmiöstä  kuin Suomessa. Siinä missä Suomessa on noin 155 000 ulkomaan kansalaista (2,9% väestöstä), Yhdistyneessä kuningaskunnassa oli vuoden 2001 väestölaskennan mukaan vajaa viisi miljoona ulkomailla syntynyttä (8,3% väestöstä). Tässä luvussa eivät ole mukana UK:ssa syntyneet etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset. (Etnisistä ryhmistä tarkemmin Wikipediassa). Lisäksi maahanmuuttajien lukumäärä on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa - väestönlaskentoja ei vain UK:ssa tehdä kovin usein

Itse ihmettelen suomalaisten ulkomaalaispelkoa kaupunkilaisuuden perspektiivistä. Helsinki lienee vihdoin yhtä kansainvälinen kuin tsaarin aikoina. Liberaalia kaupunkilaisuutta ei kyllä voi kääntää taaksepäin ja lanseerata tilalle yksisilmäistä katsantoa oikeasta suomalaisuudesta. Mitä tästä seuraa? Repeääkö pääkaupunkiseutu kulttuurisesti muusta Suomesta? Tuleeko Suomesta Yhdysvaltojen kaltainen maa, jossa rannikoilla kuhisee mutta raamattuvyöhyke kattaa maan keskiosat? Mitä suomalaisuudesta huolissaan olevat oikein haluavat säilyttää?

Uskoisin että taustalla on nostalgia. 1970-luvun menoltaan tasainen ja väriltään beessi Suomi tuntuu kovin kutsuvalta aikana, jolloin rakenteet heiluvat. Mutta eivät ne maahanmuuttajat niitä työpaikkoja vie vaan globalisoituvat arvoverkostot ja kuplahteleva kapitalismi. Tuotanto on muuttanut Aasiaan jo kauan sitten. Jos samaan aikaan maahan muuttaa ulkomaalaisia, ei se heidän vikansa ole, ettei metsäteollisuus tarjoa elinikäistä työpaikkaa.

Väitän, ettei sellaista menneisyyden Suomea edes ole ollut, josta nyt haaveillaan. Jos nyt ollaan lanseeraamassa yhtä, kulttuuriltaan yhtenäistä Suomea, en voi kuin ihmetellä, mihin unohtuivat heimo- ja luokkaerot, jotka aina ovat kirjoneet elämäntapaa. Mihin unohtuvat Viipurin neljä kieltä? Tai Helsingin kolmikieliset katukyltit? Etnisesti yksitoikkoinen Suomi on tässä mielessä uusi keksintö. Jos vaikka maalla onkin ollut beessiä, niin kaupungeissa ei.

Tulevaisuuden Suomi on varmasti entistäkin enemmän kiinni kansainvälisissä yhteyksissä. Vaikka tulisi jonkinlainen taloudellisen globalisaation vastaisku, joka lyhentäisi materiaalisen kaupanteon maantieteellisiä ulottuvuuksia, uskon että kansainväliset kulttuurivaikutukset pysyvät. Miten muka pysäytettäisiin se kulttuurivaihto, jonka Internet mahdollistaa? Miten ajatellaan, että vain suomalaiset saavat muuttaa muihin maihin mutta Suomeen ei saa tulla? Vai pitäisikö minunkin nyt äkkiä muuttaa takaisin, etten saa vaikutteita täällä ulkomailla?

En aio pakata laukkuani vaan uskon erilaisuuden rikastuttavan kaikkia kulma- ja kuppikuntia.

Opas johdattaa julkishallinnon tietovarantojen avaamiseen ja hyödyntämiseen maksutta kaikille kiinnostuneille. USA:n ja Iso-Britannian esimerkit osoittavat, että maksuttomat kansalliset tietovarannot hyödyttävät niin liike-elämää, kansalaistoimintaa kuin hallinnon tehostamista.

Muualla maailmassa hallinnon maksuttomasta datasta käytetään termiä avoin data (open data). Suomessa moni hallinnon yksikkö on julkaissutkin dataa jo pitkään ja Suomen osalta on kyse maksuttomuudesta. Avoin data -käsitettä soisin käytettäväksi Suomessakin ihan termien yhtenäisyyden vuoksi. Esimerkiksi omaperäisestä ”tietoyhteiskunta”-termistä ei ole järin koitunut kansallista kilpailuetua.

Suomen nykytilanne pohjautuu pitkälti maksuperustelakiin vuodelta 1992. Tuohon aikaan oli perusteltua, että datan kaivaminen kansiosta, sen kopioiminen ja postittaminen vei työaikaa ja frankkeerausleimoja. Netin aikana tilanne on oleellisesti toinen.

Hallinnossa onkin perustettu viime aikoina muun muassa useita työryhmiä, joista osa tähtää lakimuutoksiin. Viime vuoden tapaan tänä vuonna järjestetään Apps4Finland -kilpailu, jossa palkitaan parhaat ideat ja sovellukset avoimen datan hyödyntämiseksi. Käyttöä kyllä keksitään, kunhan on dataa tarjolla.

Personal trainer kauppakuitista

Syksyllä 2009 muun muassa EVA vaati varsin isoon ääneen hallinnon avointa dataa kilpailukyvyn petraamiseksi. Nyt sitä on uskoakseni tulossa ja kiinnostavaa on, milloin liike-elämä alkaa vapauttaa asiakkaittensa dataa heille itselleen.

Esimerkiksi Balancion on pioneeri kuluttajien pankkitiliotteen jatkojalostamisessa. Tiliote voidaan muuttaa graafeiksi tulo- ja menolajeittain jne., jolloin omaa taloutta on helpompi hahmottaa ja ennakoida.

Olisi metkaa saada esimerkiksi jokaisen kauppakuitin jokainen ostos raakadatana joko www-palveluun tai Exceliin. Voisi seurata kuukausitasolla vaikkapa ruokavalionsa edistämistä: menevätkö rahat vihanneksiin vai puolivalmisteisiin. Jokaiselle puutarhurille, talonrakentajalle ja pk-yrittäjälle olisi kätevää nähdä menot mutterin tarkkuudella lähes ajantasaisesti.

Suomelle voisi olla jättiloikkaus avata niin julkiset kuin kaupalliset datahanat. Tämä synnyttäisi sekä uudentyyppisiä kaupallisia sovelluksia että asiantuntijaosaamista.

Avoin data on nouseva trendi - toki joitain maita lukuunottamatta. Yleisen läpinäkyvyyden aallossa Suomi voisi tehdä rivakasti välttämättömyydestä proaktiivisen ja kannattavan vientihyveen.

Innovaatiojunan perusidea oli yksinkertaisesti saada viitisenkymmentä kotimaista aivoa samaan fyysiseen paikkaan samaan aikaan ilman eri korvausta. Oheisajatus oli ideoida hyvinkin konkreettisesti, miten asioita voisi edistää Suomessa. Jotkut osallistujat ovat tunteneet toisensa jo pitkään netitse, mutta tapasivat ensimmäisen kerran IRL ja mukaan innostui monia muitakin.

Innovaatiojuna kiteytti monin tavoin netin nykyistä roolia innovaatioiden syntykenttänä. Ajatuksen junasta esitti Sitran Ossi Kuittinen joskus kesällä 2009 Qaikussa. Pitkän linjan verkottuja Helge V. Keitel lähti kehittämään sitä kuten myös muun muassa toimistonomadi Janne Saarikko ja monet muut.

Kun viisikymmentä ihmistä kokoontuu vapaaehtoisesti ja jokainen voi halutessaan tuoda mukanaan oman pähkinänsä muiden ratkaistavaksi, sekä omat verkostonsa, niin kokonaisuutta ei kannata edes yrittää kuvata yhden ihmisen voimin.

Ohessa joitain ajatuksia, lähinnä innovoinnin näkökulmasta. Vaikka kuinka tiivistäisi, niin merkintä menee valitettavasti yli sivistyneen blogimerkinnän pituuden.

Tarkin dokumentaatio löytyy viitseliäälle Qaikun #innovaatiojuna -kanavalta. Tuija Aalto on ansiokkaasti ehtinyt jo tehdä linkkikoosteen Tuhat sanaa -blogiinsa.

Hubi eli keskuskanava

Retkestä ei olisi tullut mitään ilman Qaikua tai muuta koordinoivaa, ajantasaista viestintäkanavaa. Qaiku toimi myös itse retken ajan dokumentaatio- ja tallennuspisteenä, josta pystyi lukemaan aikataulumuutokset, ryhmien yhteenvedot sekä sekalaisia havaintoja.

Niin ikään tarvittiin Doodlen ja Sumplin kaltaisia allokointivälineitä. Jos retki olisi toteutettu viidenkymmenen organisaation, sähköpostin ja Word-dokumentin voimin, niin oletettava toteutumisaika olisi ollut 2020. Oletuksella, etteivät ihmiset olisi nääntyneen sähköpostien määrään. Google on Wavensa kanssa oikeilla jäljillä, mutta sekin on vielä liian kömpelö Jaikuun, Qaikuun ja Twitteriin verrattuna.

Guerillateknologia

VR tarjosi retkelle mainion konferenssivaunun ja lupaavan wlanin vaunun sisällä. Silti tekniikka petti pohjoisen talven myötä. Tarvittiin ihmisten omat mokkulat, joikuspotit ja käpylät. Itse tykkäsin kovasti ad hoc -asetelmasta, mutta se on myös tällaisten innvointimuotojen edellytys.

Diversiteetti

Suomessa on sinänsä arvostettava tapa kutsua kaikki asianosaiset miettimään strategiaa, kehittämissuunnitelmaa, mietintöä ja politiikkaohjelmaa viran puolesta. Turhan vähän kutsutaan ammattilaisia tai ongelmasta kiinnostuneita.

Diversiteetti ja monitaustaisuus on kuitenkin Suomen yksi ainoa vahvuutemme vähälukuisuutemme vuoksi. Innovaatiojunan osallistujaprofiili oli 20-60 -vuotiaat, peruskoulusta väitöskirjaan, eri puolelta Suomea.

Aihetta tuntemattomat esittävät tyhmiä kysymyksiä koska eivät tunne käsiteltävää asiaa. Samalla he ovat vapaita asian realiteeteista ja muista ajatuksellisista lukoista. Ajatusten ja käsitysten kirjo tuo uusia näkökulmia ja ammattilaisten rooli on sitten mähkiä, olisivatko ne toteuttamiskelpoisia.

Itseorganisoituminen

Varsinainen työskentely organisoitui vasta junassa ilman ennakkosuunnitelmia. Voi tuntua älyttömältä idealta, että miten voidaan työskennellä ilman agendaa?

Innovaatiojunaan tuotiin sponsoreiden pähkinät sekä osallistujien omat pohdinnat. Toiminta jakaantui nopeasti 30 minuutin sloteiksi ja ryhmiksi junavaunun penkistöä luovasti soveltaen. Ihmisillä oli mahdollisuus soveltaa osaamiaan innvointimentelmiä tai kokeilla luovasti uusia. 30 minuuttia oli hyvä aika toisaalta yhden ongelman läpivientiin ja toisaalta osallistutumaan erityyppisten ongelmien ratkaisuyrityksiin.

Isollakin porukalla voidaan toteuttaa paljon ilman suomalaisorganisaatioiden rakastamaa suunnittelua, komiteaa, valmistelutyöryhmää ja neuvottelukuntaa. Oleellista tässä on porukan motivoituneisuus, ei toimenkuvat.

Organisaatiot ja sosiaalinen media

Monelle organisaatiolle voi olla ikävää havaittavaa, mutta perinteinen olemassaolo ja oman tontin hoitaminen ei vastaisuudessa enää riitä. Organisaatio on julkinen toimija ja toimintaa arvioidaan netissä kumppanina, työnantajana, toimeksiantajana ja tarjousten jättäjänä.

Organisaatiota käsitellään netissä, halusi tai ei. Jokaisen organisaation olisi syytä olla jopa tyytyväinen, jos sitä ylipäänsä kiinnostutaan käsittelemään.

Sosiaalinen media kuuluu käsitteenä uuden median ja uuden talouden joukkoon. Kymmenen vuoden päästä useimmat tuskin muistavat termiä eikä tarvitsekaan. Sosiaalinen media - eli ihmisten julkinen vuorovaikutus ohi vakiintuneiden jakelukanavien - on kuitenkin tuonut peruuttamattomasti uuden julkisuuden, jossa organisaatio ei ole enää työnantaja, joka yksipuolisesti määrittelee työntekemisen ehdot.

Valistuneet organisaatiot nykyään esimerkiksi lainaavat toisilleen työntekijöitään tai kokonaisia yksilöitään. Free lance- ja yrittäjäverkostoille tämä ei ole edes mitenkään uutta.

Summaus

Itseorganisoituminen tarvitsee onnistuakseen valmistelevaa fasilitointia ja kätilöintiä. Niin myös itse tapahtuma tarvitsee joitain koostajia, joista tämä blogimerkintä on yksi esimerkki. Varsinaista Innovaatiojunan tulosten yhteenvetoa ei vielä ole, mutta täydennän merkintää tällaisten ilmaantuessa.

Ideana on lähettää sms-viestin pituisia kommentteja. Se on varsin tehokas viestintämuoto muun muassa mobiililaitteilla erityistilanteissa ja kenttähavainnoista. Peruslogiikaltaan mikrokanavat muistuttavat ircia, mutta käyttöliittymä on helpompi omaksua ja ne toimivat suoraan myös www-selaimella.

Twitter eroaa kuitenkin edukseen kilpailijoistaan. Sen avoimen rajapinnan (API) myötä sille on kehitetty laumoittain mitä erilaisimpia sovelluksia.

Yksi suosituimmista tavoista on näyttää mitä Twitterissä puhutaan. Käyttäjä voi seurata haluamiaan avainsanoja tai vain katsoa, mikä Twitterissä on kulloinkin hottia. Esimerkiksi USA:ssa monet yhtiöt seuraavat reaaliaikaisesti mitä mieltä kuluttajat ovat niistä tai kilpailijoista. Niin ikään toimittajat jahtaavat skuuppia.

H1N1:sta tuli sellainen.

H1N1:sta Euroviisuvoittajaan

Yksi tapa seurata Twitteriä on Trendrr. Se hakee kymmenistä muista www-palveluista fiidejä eli ajantasaista syötedataa. Trendrriin voi laittaa seurantaan kuinka usein H1N1 ja muut sanat mainitaan. Ja saman myös esimerkiksi Googlen blogeista. Graafit saa exceleinä ulos omaan käyttöön.

Näin tavallinen kuluttaja saa lähes ajantasaisesti melkeinpä parempaa informaatiota kuin keskimääräinen viranomainen esimerkiksi H1N1:n leviämisestä. Toki Twitteriä on syytetty paniikin lietsomisesta. Ihmiset voimistavat huhuja ja oletuksia.

Samaa lähiaikojen ennakointia tapahtuu muuallakin. Google on jo pitkään, mutta nahkeasti julkistanut Zeitgeist-tietoja trendeistä. Yahoo ja O’Reilly käyttivät nyttemmin kuopattua TechBuzzia ennakoidakseen, mitä ihmiset hakevat parin kuukauden päästä Yahoon hakukoneella. Parempaan suuntaan ollaan menossa, kun Google tarjoaa nyt ajantasaisen ennusteen edes Euroviisut 2009 -voittajasta Zeitgeist-yhteenvetojen sijaan.

Kollektiivista lähiajan ennustelua on tehty pitkään muun muassa pörssissä. Nyt tämä ennustelu on vain siirtymässä lähes kaikkien saataville. Hieman paradoksaalista on, että netti tarjoaa samanaikaisesti viranomaisille mahdollisuuden toimia huomattavasti ennakoitavammin ja kansalaisille ennakoimattomammin.