Trendianalyytikko Kati Hienonen tutki osana Sitran Maamerkit-ohjelmaa maaseutua tulevaisuuden merkitysyhteiskunnassa. Hän tarkastelee maaseudun vetovoimatekijöitä edelläkävijäyhteisöjen näkökulmasta ja tunnistaa tutkimuksessaan yhdeksän erilaista tulevaisuuden kuluttajaryhmää:

Wlan-vaeltajat arvostavat vapautta ja itsenäisyyttä. Nämä tietotyöläiset ja luovan alan osaajat lähtevät yrittäjiksi maalle, mikäli se on tehty helpoksi. Nautinnonhaluisten tyylikkäiden hidastajien valinnoissa yhdistyvät tehokkuus ja nautinto. He ovat lähi- ja luomuruoan suurkuluttajia, jotka haluavat hyviä liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Kokeileva luomu-urbaani on kiinnostunut kaupunkiviljelystä, työmatkapyöräilystä ja kaupungin elämänlaadun parantamisesta. Häntä voisi houkutella ekologinen ryhmäkylä.

Ekoturisti on valmis viettämään lomakohteessa pidemmän aikaa. Hän haluaa elää paikallisten tapojen mukaan. Ekoturistille paikalliset traditiot, omaleimaisuus, ruokakulttuuri ja tuoksut ovat tärkeä osa maaseutumaista elämäntapaa. Puhdas ruoka ja terveelliset elämäntavat tuovat maalle hitaan kohtuullistajan. Heistä moni on vuorotteluvapaalla tai tekee lyhennettyä työviikkoa. Agrieläkeläiset ovat varakas ryhmä, jolla on mahdollisuus käyttää asumiseen liittyviä hyvinvointi- ja hoivapalveluja.

Etnomaalaisten ryhmä pitää kulttuuristen rajapintojen kohtaamisesta. He etsivät yhteisöstä turvallisuuden tunnetta ja merkitystä elämäänsä. Nämä tiedostavat toimijat ovat kiinnostuneita palvelukonsepteista, joissa yhdistetään pitkää ja väliaikaista kollektiivista asumista. He haluavat mielellään yhteisiä työtiloja. Maalla harrastaja käy sananmukaisesti harrastamassa maalla ja odottaa lomakohteelta hyviä liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Hiilineutraalikko puolestaan on mielipidevaikuttaja, joka vaatii asumiseltaan ja arjeltaan erityistä ekologisuutta. Saattaa hyvinkin pohtia uraa luomuviljelijänä.

Lue lisää Sitran tiedotteesta
Maaseutu tulevaisuuden merkitysyhteiskunnassa -trendianalyysi (pdf)

Vuonna 1981 Sitra julkaisi raportin ”Suomen talous 2010”. Viime viikolla julkaistiin arviointi siitä, kuinka oikeaan tuo raportti osui: Ennustuksesta jälkiviisauteen.

Arvioinnissa toimitaan samoin kuin vuoden 1981 raportissa: se on kokoelma toimiala-asiantuntijoiden kirjoittamia kuvauksia sekä kokonaisuuden yhteen vetävä pääraportti. Ennustusten oikeaan osumista arvioimaan on jopa saatu laajalti samoja asiantuntijoita jotka tekivät alkuperäiset kuvaukset – kaksi kolmasosaa kirjoittajista on alkuperäisiä. Raportin toimittaja on Bertil Roslin, joka oli Sitran kakkosmies vuonna 1981.

Raportti tarjoaa erittäin mielenkiintoisia huomioita, sekä ennakoinnista ja sen helppouksista ja vaikeuksista yleensä, että myös yksittäisistä onnistumisista ja epäonnistumisista, kuten onko helpompaa ennustaa isoa kokonaisuutta (Suomen talous) vai sen osia (toimialat) tai miksi ”helpotkin” ennusteet kuten Suomen väestömäärä voivat mennä pieleen. Raportissa väestö vuonna 2010 oli näet arvioitu 10% pienemmäksi kuin se nyt on. Lisäksi tarjolla on erinomainen katsaus Suomen taloushistoriaan viimeisten 30 vuoden ajalta.

Politiikan uudistuksessa elintarvikealaa on linjattu entistä markkinalähtöisemmäksi. Se on avannut kansainvälistä kilpailua ruokamarkkinoilla. Suomen osalta kehitys on tarkoittanut sitä, että tuonti on viime vuosina kasvanut nopeasti kuitenkin niin, että tuontielintarvikkeet tulevat valtaosin EU:n sisämarkkinoilta. Samanaikaisesti Suomen osalta elintarvikkeiden vienti ei ole kuitenkaan kasvanut vastaavalla tavalla.

Maatalouden tukipolitiikassa tämä on näkynyt siten, että tuki ei ole enää tuotantoon sidottua vaan perusteet tulevat laajemmin elintarviketuotannon yhteiskunnallisilla ja ympäristöllisillä vaikutuksilla. Maataloustukia onkin siirretty laajemmin maaseudun kehittämiseen. Näiden ns. modulaatiovarojen avulla EU vastaa tulevaisuuden keskeisiin haasteisiin mm. ilmastonmuutoksen torjumiseen, uusiutuvan energian edistämiseen, vesiensuojeluun ja vesihuoltoon sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen.

Suomessa EU-aika on näkynyt maatiloilla nopeana rakennekehityksenä. Muun muassa tilojen määrä on alentunut 95 000 tilasta nykyiseen noin 65 000 tilaan ja tilakoko on kasvanut. Kehityksen myös nähdään jatkuvan vielä samansuuntaisena 2010-luvulla eli yhä pienempi tilamäärä ja viljelijäjoukko tuottavat maamme elintarvikkeiden kokonaistuotannon. Elintarvikkeiden omavaraisuus on kuitenkin pysynyt suhteellisen hyvällä tasolla; Suomi pystyy edelleen tuottamaan itse keskeisimmät maataloustuotteet. Omavaraisuus ei kuitenkaan toteudu maatalouden panosomavaraisuuden puolella (mm. energia, lannoitteet).

Tällä hetkellä keskustelu vuoden 2013 jälkeisestä EU:n ohjelmakaudesta, maatalouden roolista ja erityisesti budjettiosuudesta EU-kokonaisuudessa, käy vilkkaana. Kun suunta on kohti markkinalähtöisempää elintarvikealaa, onko perinteisellä maatalouspolitiikalla enää tulevaisuudessa mahdollista vaikuttaa maatalouden menestymiseen Euroopan pohjoisella alueella vai määräytyykö menestys pelkästään markkinoilla? Joka tapauksessa, EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuutta ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä ohjaavat 2010-luvulla muut käsitteet kuin tuotantotuki. Ne ovat ilmastonmuutos, vesiensuojelu, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja uusiutuvan energian edistäminen toimialalla. Luonnollisesti politiikkakeskustelussa on vahvasti mukana jäsenmaiden elintarvikeomavaraisuustavoitteet ja elintarvikkeiden huoltovarmuuden ylläpitäminen poikkeusoloja ennakoiden.

Sitra valmistelee uutta ohjelmaa, jonka nimi on Maamerkit – maaseudun merkitykset. Ohjelmassa etsitään ja välitetään tuoreita näkökulmia ja innovatiivisia toimintamalleja, joiden kautta maaseutu voi luoda kilpailukykyä sekä uutta arvoa ja hyvinvointia kaikille suomalaisille. Kehittämisen painopiste on yhteiskunnan ja yritysten toimintamallien uudistamisessa.

Vuoden 2010 alussa käynnistyvässä ohjelmassa hyödynnetään vuorovaikutteisia lähestymistapoja. Valmisteluvaiheessa työskennellään useilla foorumeilla yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa näkökulmia kerättiin lokakuussa avoimessa verkkotyöpajassa. Sen rinnalla loka-marraskuussa 2009 järjestettiin kolme alueellista kutsutyöpajaa.

Verkkotyöpajan toinen vaihe käynnistyy Maamerkit.fi -sivustolla tänään 11.11.2009. Toivomme rohkeita ja tulevaisuuteen suuntautuvia ehdotuksia ja nykyisten toimintamallien kyseenalaistamista! Olemme kiinnostuneita erityisesti seuraaviin teemoihin liittyvistä kehittämisehdotuksista:

• ekotehokkaat hajautetut ratkaisut
• uudet liiketoimintaratkaisut
• maaseutu voimaantumisen lähteenä

Verkkotyöpajan ensimmäisen vaiheen osallistujat tekivät yhteensä 167 ehdotusta ja yli 2500 ehdotusten arviointia. Maaseudun kehittämisajattelussa näytti ehdotusten ja niiden arviointien perusteella olevan voimakkaita näkemyseroja siitä, mihin maaseudun kehittämistoiminnassa pitäisi keskittyä: pitäisikö kehittämistoiminnan olla luonteeltaan paikallista vai kansallista, pitäisikö maaseutua kehittää erillisenä kohteena vai osana muuta yhteiskuntaa ja pitäisikö tavoitella maaseudun hyvinvointia vai suomalaisten hyvinvointia?

Ehdotuksissa maaseutu nähdään hyvin ihmislähtöisesti. Esimerkiksi maaseudun luonnonvaroihin perustuvia hyvinvoinnin lähteitä ei juurikaan tunnistettu. Ehdotusten arvioinnissa luonnonvaraliiketoiminnan kehittäminen nähtiin kuitenkin tärkeäksi maaseutuun pohjautuvaksi hyvinvoinnin lähteeksi.

Eniten ehdotuksia saatiin maaseutuasumisen kehittämiseen liittyen. Uusia ratkaisuja koetaan tarvittavan etenkin energiantuotannossa, logistiikassa, ruoantuotannossa, joustavissa työn muodoissa sekä jätehuollossa. Liiketoiminnan kehittämisen tarve korostui lukuisissa vastauksissa. Useimmiten peräänkuulutettiin uudentyyppisiä liiketoimintamalleja, konsepteja, brändejä, liiketoimintaosaamista, innovaatiojärjestelmän kehittämistä, jne.

Ohjelman valmistelun toisessa verkkotyöpajavaiheessa pohditaan, miten tarvittavat muutokset saadaan aikaiseksi. Kolmannessa vaiheessa (4.-5.1.2010) työpajan tulokset kootaan yhteen ja niistä on mahdollista keskustella.

Tervetuloa mukaan ideoimaan ja arvioimaan!

Visio Suomen maaseudusta vuonna 2020 esitetään selonteossa seuraavanlaisena:

Maaseutu on monimuotoinen ja arvostettu osa suomalaista yhteiskuntaa. Tilaa, väljää asutusta ja paikallisia ratkaisuja hyödynnetään suomalaisen hyvinvoinnin lähteenä ja kestävän kehityksen perustana. Yhteiskunta turvaa maaseudulla asumisen ja toimimisen perusrakenteet sekä kannustaa ja tukee ihmisten omatoimista kehittämistyötä. Maaseudun ihmiset, yhteisöt ja yritykset voivat hyvin ja yhteisöllisyys, ympäristön tila ja kilpailukyky ovat parantuneet hyödyttäen samalla koko yhteiskuntaa. Toimijoiden kansainväliset yhteydet ovat olennaisesti lisääntyneet.

Kyllä, visioon voi hyvin yhtyä ja maaseudulla on tarvittavat resurssit (työvoiman ja osaamisen, pääomaa ja luonnonvararesurssit) - haasteena onkin se, miten erilaisia maaseutualueita voidaan räätälöidysti tukea omilla vahvuusalueillaan. Silloin alueina puhutaan yleensä kolmijaosta: harvaan asuttu maaseutu, ydinmaaseutu ja kaupunkien läheinen maaseutu, joissa kaikissa kehitys etenee eri tavalla eri suuntiin.

Miten tutkimus voi olla rakentamassa maaseudun tulevaisuutta ja siten osaltaan vaikuttaa vision toteutumiseen? Tärkeintä on tutkimustiedon kohdentuminen ja vaikuttavuus hyödyttämään erityisesti maaseudun yritystoiminnan kasvua, maaseudun toimijoiden verkostoitumista, aluekehitystä sekä yhteiskunnallista ohjausta. Tutkimuksen tulee olla tulevaisuussuuntautunutta ja mahdollisuuksiin tarttuvaa perustana nykytilaan keskeisesti vaikuttavien tekijöiden ja niiden riippuvuuksien analysointi.

Tämähän on tulevaisuuden ennakoinnin ydintä: tehtävänä vaihtoehtoisten tulevaisuudensuuntien rakentaminen (huomioiden toimintaympäristön muutostekijät, muutokset ja trendit), vaikutusarvioiden analysointi vaihtoehtojen toteutumisesta sekä johtopäätösten teko siitä, mihin suuntaan tulevaisuutta halutaan ja voidaan (pro)aktiivisesti rakentaa.

Maaseudun haasteisiin vastaamiseksi tulee tunnistaa eri alueiden kehityksen kannalta keskeisiä painopisteitä. Näitä eri kansallisissa ja alueellisissa strategioissa sekä tutkimuksissa esitettyjä painopisteitä tulisikin asettaa tärkeysjärjestykseen, sillä perinteisesti tavoiteasetanta eri näkökulmista voi johtaa ristikkäisiin toteumiin.

Tärkeitä painopisteitä ovat ainakin maaseudun toimijaverkostot ja klusterien muodostuminen, maatalous- ja maaseutuyrityksissä rakennekehityksen seurauksena haasteita tuova muuttuvan maaseutuyrityksen ja -yrittäjyyden vaateet (ks. esim. tämä MTT:n selvitys), maaseudun elinkeinojen paikallis- ja aluetalousvaikutusten analysointi, maaseudun ja maatalouden yhteiskunnallisen ohjauksen trimmaaminen, jota toteutetaan monen politiikan keinoin (maaseutu-, maatalous-, maatalouden ympäristö- ja aluepolitiikka).

Olennaista tulevaisuuden maaseudulle ja sen kehitykselle onkin tunnistaa ja tunnustaa eriytyvät maaseutualueet, analysoida niille tyypillisiä ongelmia ja vahvuuksia, sekä tukea kunkin alueen edellytyksille perustuvaa elinkeinotoimintaa, palveluratkaisuja ja asumisen edellytyksiä. Näkymä maaseudulla on positiivinen: tarvitsemme ruokaa, uusiutuvaa energiaa, tilaa ja erityisesti sitä väljyyttä, jota maaseutu edustaa sekä maaseudun tarjoamia hyvinvointipalveluja elämäämme.

Suomalaisten on kuitenkin entistä vaikeampaa asua maalla. Aiemmin maaseutu on tuottanut ravintoa, raaka-aineita ja työvoimaa kasvaviin keskuksiin. Nyt alkutuotanto on kannattavuuskriisissä, ja maaseutu itsekin kärsii työvoimapulasta. Muuttoliike pääkaupunkiseudulle vähentää veronmaksukykyistä ostovoimaista väkeä maalla, mistä seuraa myös kunnallisten ja kaupallisten palvelujen heikkeneminen. Asiointimatkat pitenevät. Yksinäisyys vaivaa. Kaupungit vetävät ihmisiä puoleensa virikkeillään. Maaseudusta tulee pahimmillaan huonosti hoidettu maatalousmuseo.

Tällaisista ongelmista on kirjoitettu ja puhuttu jo vuosia. Perinteiset ratkaisut eivät kuitenkaan tunnu tehoavan – maaseutu kuihtuu edelleen. Nyt on kiire ratkaista, kuinka maaseutukunnat pystyvät tarjoamaan ikääntyvän väestön tarvitsemat palvelut. Kuinka saada uutta työtä kasvukeskusten ulkopuolelle? Vai annetaanko maaseudun tyhjetä laissez fair -politiikan mukaisesti?

Nyt kun luonnonvarojen rajallisuus ja kestävä käyttö on noussut keskiöön, suomalainen maaseutu tulee uudella tavalla tärkeäksi koko maalle ja jopa maailmalle. Meillä on metsiä, peltoja, mineraaleja ja puhdasta vettä – sekä tilaa ja hiljaisuutta, jotka nekin ovat niukkoja hyödykkeitä maapallon mittakaavassa. Luonnonvarojen kestävä käyttö on näin ollen yhä tärkeämpää. Ehkäpä maaseutu alkaa synnyttää uudenlaista yrittäjyyttä ja elämäntapaa. Ehkä syntyy hitaan elämäntavan seutuja, jotka myyvät vaihtoehtoa kansainvälisessä kisassa palaneille uraohjuksille. Ehkä lähiruoka nousee ekologisen tietoisuuden lisääntyessä. Ehkä etätyö lisääntyy.

Muun muassa tällaisiin visioihin vastaa vuonna 2010 aloittava Sitran Maaseutuohjelma. Ohjelman valmistelu alkoi huhtikuussa 2009. Vielä virallista nimeä vailla oleva ohjelma keskittyy ratkomaan maaseutukysymystä systeemisesti eli niin, että yritystoiminnan, asuinympäristön ja luonnonvarojen käyttöä edistetään kokonaisuutena. Samalla pohditaan, mikä ylipäätään on maaseudun uusi yhteiskunnallinen rooli tulevaisuudessa.