Pidän erityisesti tästä kohdasta:

”Uuden liiketoiminnan rakentamisessa tarvitaan ajoittain romantisoitua keksimistä enemmän kykyä rakentaa muiden päälle ja ymmärtää muiden tekemistä.” (s.15)

Eli emme tarvitse niinkään huippuyksilöitä kuin tiimejä, joiden osaaminen sovitetaan yhteen. On nimittäin melko vaikea löytää monialaisia erikoisosaajia Vielä tärkeämpi huomio on se, ettei ehkä kannata aloittaa nollasta eli keksiä kokonaista toimialaa ihan itse, vaan tarttua jo meneillään oleviin kehityskulkuihin ja rakentaa jo tehdyn varaan.

Idea 1: Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen dominaatio jatkuu. Toisin kuin useimmat tulevaisuudentutkijat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan, Time-lehden tulevaisuusanalyysin mukaan tuleva vuosikymmen tulee olemaan Yhdysvaltojen vuosikymmen, ei välttämättä sittenkään Kiinan tai Intian vuosikymmen, vaikka sellaisen mielikuvan voi saada seuraamalla mediaa. Time-lehden analyysin mukaan amerikkalaisuus tulee jatkumaan, voimistumaan ja syvenemään maailmassa. Vaikka Yhdysvalloissa asuu vain 5% maailman väestöstä, tämä kuitenkin tuottaa 25% maailman bruttokansantuotteesta. Kun keskiluokka kasvaa ja vaurastuu Kiinassa, Intiassa, Venajällä ja Brasiliassa, tämä merkitsee kasvavia markkinoita Yhdysvalloille ja sen yrityksille. Euroopan epäyhtenäinen politiikka ja euron heikkeneminen Kreikan talouskriisin (ja sen mahdollisen laajenemisen) seurauksena syö Euroopan mahdollisuuksia kilpailla maailmantalouden veturin asemasta.

Kuten tiedetään, pankit (kuten Goldman Sachs) ovat sekaantuneet Kreikan ja todennäköisesti monien muidenkin Euroopan maiden rahoitusjärjestelmän toimintaan. Eurooppa voi osoittautua huteraksi taloudelliseksi korttitaloksi. Yhdysvalloista tulevat brändit dominoivat yhä globaaleja markkinoita. Eurooppa ei kykene tuottamaan globaaleja brändejä siinä mittakaavassa kuin Yhdysvallat kykenee. Seuraavan kymmenen vuoden aikana BRIC-maiden brändit eivät vielä tarjoa kunnon vastusta Yhdysvaltojen markkinointiosaamiselle ja brändidominaatiolle. Yhdysvallat ei tule luopumaan asemistaan maailmantaloudessa helpolla. Kiina-ilmiö ei etene automaattisesti. Jo nyt keskustellaan vakavasti Kiinan investointikuplasta. Eurooppa sekoilee omassa talouspolitiikassaan ja epärealistisessa Lissabonin strategiassaan. Nämä ovat asioita, joita kannattaa miettiä nyt.

Idea 2: Valtioiden välisten rajaviivojen uudelleen piirto. Toinen tärkeä idea tulevaisuuden kannalta on se, että valtioiden välisten rajaviivojen merkitys korostuu tulevassa kehityksessa. Hyvin suunnitellut valtioiden väliset rajat tuottavat hyviä naapurisuhteita. Huonosti suunnitellut rajat tuottavat sotia ja konflikteja. Maailma on jaettu rajoilla maihin ja toistaiseksi rajaton maailma on utopiaa. Nykyiset rajat ovat johtamassa eri maita ja etnisiä ryhmiä konflikteihin, ei rauhaan. Tällanen tilanne on erityisesti Lähi-Idässä, mutta myös Kongossa, Sudanissa, Afganistanissa ja myös Pakistanissa. Rajalinjojen uudella suunnittelulla monet sodat ja konfliktit voidaan välttää. Meidän on syytä muistaa, miten suuri muutos Euroopassa tapahtui Berliinin muurin ja Berliinin sisäisen rajalinjan hävittyä. Rajalinjat eivät ole ikuisia – onneksemme asia on niin.

Idea 3: Laajakaista. Laajakaista on lähitulevaisuuden uusi öljykenttä. Laajakaista tulee olemaan niukka hyödyke, ainakin Yhdysvalloissa. Laajakaistan käyttö ei tule olemaan ilmaista – ei ainakaan vielä tulevan vuosikymmenen aikana. Yhdysvalloissa ei ole tavatonta, että siellä kotitalous maksaa viestintäpalveluistaa (älypuhelimet, iPod, Internet ja muut telepalvelut) enemmän kuin kotitalous maksaa käyttämästään energiasta. Oligopolit dominoivat viestintämarkkinoita samaan tapaan kuin energia- ja sähköyhtiöt ovat dominoineen alueellisia sähkömarkkinoita. Laajakaistapolitiikka Euroopassa tulee siis olemaan kuuma kysymys tulevina vuosina, mikäli Eurooppaa halutaan kehittää johtavaksi tietoyhteiskunnaksi maailmassa.

Idea 4: Dropout-talous. Yhdysvalloissa on jo nyt varsin yleistä, että merkittävä osa nuorista keskeyttää koulunkäynnin. Barack Obama on aloittanut oman sotansa dropout-ilmiötä vastaan. Yhdysvalloissa kolme kymmenestä highschool-tasoisesta opiskelijasta jättää opintonsa kesken. Alle kolmannes opiskelijoista suorittaa college-tasoiset opinnot loppuun. Erääksi syyksi tähän DO-ilmiöön on esitetty jatkuvaa automaatiota ja teknologista kehitystä, joka muuttaa voimakkaasti ammattirakenteita ja työmarkkinoita. Nuoret eivät koe koulujen valmentavan heitä riittävän hyvin työelämään. Usko koulutuksen merkitykseen on laskussa. Dropout-taloudessa koulutuksen on muututtava huomattavasti joustavammaksi kuin se on ollut ns. massayhteiskunnan ”tehdaskouluissa”. Työelämän ja koulutuksen raja-aitoja on pakko madaltaa niin alhaisiksi kuin se on vain mahdollista.

Idea 5: Kiina-Yhdysvallat -akseli. Tulevana vuosikymmenenä Kiina-Yhdysvallat akselin merkitys tulee kasvamaan. Akselista tulee elintärkeä koko muulle maailmantaloudelle. Yhdessä Yhdysvallat ja Kiina voivat halutessaan olla yhtä merkittävä vallankäyttäjä kuin G-8-maaryhmä nyt on. Kiina ei ole toistaiseksi halunnut samanlaajuista globaalia valta-asemaa kuin Yhdysvallat omaa. Kiinalle riittää toistaiseksi se, että se panee omia sisäisiä asioitaan kuntoon. Maailmantalouden toiminnalle on tärkeää, että nämä kaksi maailmantalouden dinosaurusta tulevat jotenkin toimeen keskenään. On hyvin epätodennäköistä, että Kiinasta ja Yhdysvalloista tulee tulevaisuudessa maailman parhaat ystävämaat, ei ainakaan ennen vuotta 2020. Sen sijaan Kiina korvaa Venäjän Yhdysvaltojen ”sparraajana”.

Idea 6: Erehdysten kautta voittoon. Meidän tulisi olla valmiita puolustamaan epäonnistujia, koska monet asiat kehittyvät vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Yrityksissä ja julkisella sektorilla päätavoitteen ei tulisi olla erehdysten eliminointi, vaan sellaisten järjestelmien rakentaminen, jotka sallivat inhimilliset erehdykset. Vain tällaisessa ympäristössä ihmiset ja yritykset uskaltavat kokeilla asioita ja ottaa riskejä. Yrityksiä uskalletaan perustaa, jos etukäteen tiedetään, että epäonnistumisesta ei syytetä loppuelämän ajan. Eräs syy, miksi Yhdysvallat on kehittynyt innovaatiotoiminnoissaan johtavaksi maaksi maailmassa, on se, että Yhdysvalloissa sallitaan epäonnistumisia. Esimerkiksi epäonnistuneita yrittäjiä ei leimata loppuelämäksi epäonnistuneista hankkeista ja riskien otosta.

Euroopassa vain 40% on harkinnut yrityksen perustamista, kun vastaava luku Yhdysvalloissa on jopa 70%. Tämä on kriittinen strateginen kysymys Euroopalle, jos kansantalouteen oikeasti halutaan saada lisää dynamiikkaa. Jos pankit ja julkiset rahoittajat eivät ymmärrä joskus virheitä tehnyttä yrittäjää, ei tarvitse juurikaan ihmetellä, miksi PK-yrityksiä ei synny ja kehity markkinoille samaan tahtiin kuin Yhdysvalloissa. Aina on hyvä muistaa, että ns. Trial & Error-menetelmä on yksi useimmiten käytettyjä ongelman ratkaisun menetelmiä. Tätä ei näytetä ymmärtävän Euroopassa.

Idea 7: Valkoihoinen vähemmistö. Maailmassa valkoihoiset ihmiset tulevat jäämään vähemmistöön monissa maissa ja suurkaupungeissa, myös Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessa valkoihoisten vähemmistöoikeudet tulee olemaan keskeinen poliittinen kysymys monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa. Etniset ja demografiset kehitystrendit ovat maailman hiljainen vallankumous, joka muuttaa politiikkaa ja taloutta monissa maissa. Etnisten vähemmistöjen oikeuksista tullaan käymään kovaa poliittista debattia kaikkialla maailmassa.

Vuoden 2050 väestölaskennassa valkoihoiset tulevat olemaan vähemmistönä Yhdysvalloissa. Tämä muutos tapahtui Kaliforniassa jo vuonna 2000. Kalifornia on koelaboratotio valkoihoisen vähemmistön poliittisesta organisoitumisesta Yhdysvalloissa. Vuonna 1996 laadittu Proposition 209 oli heikko signaali uudesta muutoksesta Kaliforniassa.

Idea 8: TV maailman pelastajana. TV voi pelastaa maailman – ei suinkaan Google, Facebook tai Twitter. Maailmassa on useita alueita, joissa TV on seuraava iso juttu. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa vasta nyt monilla kotitalouksilla on taloudellisesti mahdollisuuksia hankkia oma TV. Vuonna 1995 kehitysmaissa 45%:la kotitalouksista oli TV. Vuonna 2005 vastaava luku oli noussut 60%:iin. Tällä hetkellä kehitysmaissa on käynnissä laaja TV-vallankumous, sama asia mikä tapahtui Suomessa 1960-luvulla.

Internet-vallankumouksen tuoksinnassa monilta on unohtunut se, että TV on edelleen maailman voimakkain globaali media. Digitaalinen TV ja uusin televisioteknologia on se asia, mihin kannattaisi panostaa, jos Suomi ja sen yritykset olisivat kiinnostuneita maailman voimakkaimmasta mediasta. Vuonna 2013 kehitysmaiden kotitalouksista 66%:lla odotetaan olevan oma TV. Kulttuurisesti television yleistyminen tulee muuttamaan eniten naisten kulttuurista asemaa kehitysmaissa. Mm. Intiassa äskettäin tehtyjen kulttuuritutkimusten mukaan TV:n yleistyminen kotitalouksista lisää naisten vapautumista perinteisistä kulttuurillisista arvoista.

Idea 9: Eliittien iltahämärä. Yhdysvalloissa eliittien linnakkeet kuten Yhdysvaltojen kongressi, Wall Street, General Motors, Major League Football, katolinen kirkko ja isot mediatalot ovat olleet voimakkaan kritiikin ja uudelleen arvioinnin kohteena. Tämä kritiikki on heikentänyt monia eliitin linnakkeita laajemminkin Yhdysvalloissa. Monet vahvoiksi uskotut instituutiot ovat osoittautuneet kepeärakenteisiksi kulisseiksi. Skandaalit ja katastrofit ovat seuranneet toisiaan. Korruptoituneiden valtarakenteiden paljastuttua epäluottamus moniin päätöksentekoelimiin on lisääntynyt. Vielä muutama vuosi sitten se mahdollisuus, että Rooman paavi voisi joutua tuomioistuinen eteen, koettiin yleisesti mahdottomaksi. Nyt sekin mahdollisuus on noussut esiin pedofiiliskandaalin myötä. Esimerkiksi vuonna 2008 vain 32% Yhdysvaltain kansalaisista uskoo pankkeihin, kun vielä vuonna 2004 niihin uskoi 50% kansalaisista. Luottamus mediaan ja Yhdysvaltain kongressiin on kansalaisten joukossa myös laskenut voimakkaasti. Finanssikriisi on edennyt vaiheittain kaikkialle ja monet sosiaaliset ja taloudelliset luottamusverkostot ovat tuhoutuneet. Isoja omaisuuksia ja arvoja on haihtunut ilmaan hetkessä. Tällä kaikella on ollut vaikutuksensa eliittien yhteiskunnalliseen arvostukseen ja asemaan. Luottamuspääomaa on hyvin vaikea luoda, mutta se on helposti hävitettävissä.

Francis Fukuyaman yleisteoria luotettavuudesta ja luottamuksesta yhteiskunnassa on siis jälleen hyvin ajankohtainen, kun yhteiskunnan keskeisten instituutioiden luotettavuutta arvioidaan entistä kriittisemmin. On tietyllä tavalla hyvin paradoksaalista, että Fukuyaman esittämä käsitys Yhdysvalloista viimeisenä korkean luottamuksen yhteiskuntana on nyt romuttunut. Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että korkealle arvostettu gurukin voi epäonnistua arvioissaan. Viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta on siis Fukuyaman kriteeristön mukaan nyt epäonnistunut pahasti. Vai onko Suomi viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta? Voiko luottamuksen vielä palauttaa Barack Obaman hallinnon toimesta?

Idea 10: Radikaalien muutosten vähäisyys. Vuonna 1968 Stanley Kubrickin ja Arthur S. Clarken tuottama elokuva Avaruusseikkailu 2001 maalasi eteemme kuvan värikkäästä ja radikaalien innovaatioiden kyllästämästä tulevaisuudesta. Visiot teknovetoisesta avaruuselämästä nähtiin mahdollisina ja aito innostunut usko teknologiseen edistykseen oli korkealla. Tästä kaikesta hypestä huolimatta monet asiat ovat yhä yhtä utopistisen psykoottisia kuin HAL 9000 -tietokone oli Stanley Kubrickin Avaruusseikkailussa.

Useat tekniset laitteet eivät toimi edelleenkään kovin vaivattomasti. Tyypillinen TV:n ohjauspaneeli ei ole radikaalisti muuttunut helpommaksi käyttää siitä mitä se oli 10 vuotta sitten. Päinvastoin, digitelevision käyttäjä voi joutua käyttämään jopa kolmea erilaista ohjauspaneelia. Tietoyhteiskunnan radikaali muutos on jämähtänyt omaan power point-hypemaailmaansa ja lumeälykkyyteensä, jossa todellisia uusia ideoita ja radikaaleja tuoteinnovaatioita saa etsimällä etsiä. Heikkojen signaalien ”vainukoiratkaan” eivät auta tässä etsimistyössä. Jos olemma rehellisiä TV-vallankumous ja puhelimen yleistyminen olivat huomattavasti radikaalimpia uudistuksia kuin Nokian mobiilikännykkä tai Applen iPhone. Globaali lentoliikenne perustuu yhä kaastuturbiineihin, jotka keksittiin jo 1930-luvulla.

Stanley Kubrickin elokuvaansa maalailemia Avaruusseikkailuja ei ole saatu kovin paljon aikaiseksi. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa radikaalit uudistukset tulevat olemaan kortilla. Sen sijaan inkrementaalisia, asteittaisia innovaatioita tuotetaan kuin liukuhihnalta. Aikamme suuri idea on radikaalien muutosten välttely. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset ovat lopulta vähemmän luovia ja haluavat lopulta vain turvallisia ratkaisuja. Tämä on epäkonventionaalinen ajatus, joka voi kuitenkin pitää paikkansa. Ehkä se onkin seuraava suuri ideamme…

Monille suomalaisille Kambodža tuo mieleen Pol Potin hirmuvallan ja kansanmurhan, joka hakee yhä vertaistaan maailman historiassa. Kun Pol Pot aikoinaan nimitettiin Kambodžan pääministeriksi, hän aloitti koko maan läpäisevät yltiöpäiset sosialistiset reformit. Markkinatalous, yksityisomaisuus ja raha lakkautettiin ja kansan tuli elää pienissä yhteisöissä. Nämä Pol Potin kauden vallankumoukselliset ”uudistukset” vaikuttivat dramaattisesti maan kehitykseen.

Kambodža on ollut kansainvälisen politiikan pelinappulana maan historian eri vaiheissa ja sen kehitys on kärsinyt monista maan ulkopuolelta masinoiduista ”palatsivallankumouksista”, joita suurvallat ovat tukeneet sekä suoraan että epäsuoraan. Kun Pol Pot pakotettiin luopumaan vallasta vuonna 1979, ajautui maa useita vuosia kestäneeseen sekavaan tilaan, joka jatkui koko 1970- ja 1980-luvun. Rauhansopimus eri osapuolten (Vietnamin, Kamputsean kansantasavallan hallituksen, punaisten khmerien sekä tasavaltalaisen KPNLF:n ja monarkistisen ANS:n) välillä syntyi parin vuoden neuvottelujen jälkeen vasta 1991. YK:n tukemat vuonna 1993 järjestetyt vaalit auttoivat palauttamaan järjestystä pari vuosikymmentä kaoottisessa tilassa olleeseen maahan: Kambodža palautettiin monarkiaksi. Pol Pot kuoli vuonna 1998, jolloin eräs vaihe Kambodžan historiasta oli lopullisesti ohi.

Pohdintoja FCC:ssa

Kambodžalaiset yrittävät nyt aktiivisesti rakentaa maataan vuosien kauhun ja sekasorron ajan jälkeen. Miltä Kambodžan tulevaisuus näyttää tänään?

Suoriutuakseni tehtävästä hankin käsiini päivän ”The Phnom Penh Postin” ja ”The Cambodia Dailyn” ja siirryn FCC:n journalistiklubille. Tämä on oikea ympäristö pohtia Kambodžan tulevaisuutta - toimiihan FCC nykyisin kenttäjournalistien, diplomaattien ja maailmanmatkaajien majapaikkana ja ”hermokeskuksena”.

Selailen lehdet huolella ja etsin lehdistä toiveikkaana signaaleja maan tulevaisuudesta. Viime aikojen vahvasta kehityksestä huolimatta uutisvirta (otsikoita ”Poor hygeine costs Kingdom”, ”Diarrhoea still a major killer”, ”Govt confirms Thais behind border killing”, ”Ganster chiefs arrested in R’Kiri” jne.) kertoo siitä, että Kambodžan talous kärsii yhä vuosikymmenien sisällissodasta ja levottomuuksista.

Kambodžassa BKT henkeä kohden kasvaa nopeasti, mutta on yhä alhainen muihin alueen maihin verrattuna. Suurin osa maaseudun talouksista on riippuvainen maataloudesta, mutta maassa toimii myös varsin dynaaminen tekstiilialan alihankintateollisuus. Esimerkiksi Suomessakin tunnettu ruotsalainen muotialan yritys Hennes & Mauritz tuottaa siellä suuren osan tekstiilituotannostaan. Kambodža voisi olla hyvä maa toimia ja luoda alihankintaverkostoja myös suomalaisille muoti-, design- ja tekstiilialan yrityksille.

”National progress starts in the classroom”

Selailtuani paikalliset lehdet, totean keskeisimmäksi tulevaisuussignaaliksi otsikon ”National progress starts in the classroom”. The Phnom Penh Post käyttää peräti 6 sivua tämän teeman käsittelyyn. Lift-jutun pääkolumnissa todetaan ytimekkäästi, että ilman opettajia ei ole oppimista ja ilman oppimista ei näköpiirissä ole kehitystä. Kambodžassa uskotaan selvästi koulutuksen voimaan kehityksen moottorina. Epävakaisten vuosien jälkeen kansakunta on rakennettava uudelleen perusteista lähtien.

Lift-juttu jatkuu seuraavalla sivulla otsikolla ”The long road from province to university”. Tässä jutussa pohdiskellaan sitä, miten vaikeaa ja haasteellista on opiskelijoiden siirtyä maaseudun provinsseista yliopistomaailmaan. Haasteet ovat sekä taloudellisia että kulttuurillisia. Monet opiskelijat palaavatkin kotiin ”maitojunalla” maaseudulle takaisin, kun yliopisto-opiskelu osoittautuu liian haasteelliseksi ja raskaaksi taloudellisesti. Tässä on eräs tulevaisuushaaste köyhälle maalle. Miten rahoittaa lahjakkaiden maaseudun opiskelijoiden opiskelut tulevaisuudessa?

Viimeisenä isompana juttuna lehdessä esitellään juttu ”Pushing primary education into future”, jossa käsitellään Kambodžan peruskoulutuksen haasteita ja yleistymässä olevaa yksityistä koulutusvaihtoehtoa, josta erityisesti maan nouseva keskiluokka on kiinnostunut. Jutun mukaan yksityinen peruskoulutus voi tarjota opiskelijoille enemmän vaihtehtoja ja kokeilevampaa pedagogista opetusta. Silti pääosan koulutustarjonnasta tuottavat julkiset koulut.

Rehtori Sanda Chips tiivistää jutussa koulutuksen merkityksen Kambodžalle: ”In the long term, the impact of our school will be that we produce great thinkers.” Tämäkin paikallinen mielipide on tärkeä ja ajatuksia herättävä.

Myös artikkelin loppuun sijoitettu opettaja Koam Sarumin oivaltava lausunto on ajatuksia herättävä: “Teaching is very important because good teaching makes good citizens.” Näin se varmastikin on.

Tulevaisuutta koskevia jälkimietteitä FCC:ssa

Lasken päivän lehdet pöydälle. Ilta-aurinko alkaa heikentyä Mekong-joen yllä. Päivän uutiset Phnom Penhissä jättivät minut toiveikkuuden ilmapiiriin, vaikka ongelmia maassa tuntuu edelleen riittävän. Esimerkiksi huhut bandiittien toiminnan aktivoitumisesta maaseudulla ovat yleisiä. Kambodža on vaikeuksien jälkeen menossa kohti parempia aikoja. Keskustelu koulutuksen merkityksestä maan tulevaisuudelle on todella tärkeä kysymys, niin Kambodžassa kuin Suomessakin.

Edellä esitettyyn Kambodžan historialliseen taustaan viitaten Kambodžan tapauksessa aikamme keskeisen tieteiskirjailijan ja tulevaisuusajattelijan H.G. Wellsin klassinen ajatelma on edelleen mitä ajankohtaisin:
”Human history becomes more and more a race between education and catastrophe.”

Näyttää todella siltä, että koulutus ja sivistys ovat mitä tärkeimpia perusedellytyksia yksilöiden ja yhteisöjen vapautumiselle ja voimaantumiselle. Toisaalta tämä myös tarkoittaa sitä, että koulutuksen edistäminen on eräs tehokkaimmista keinoista auttaa köyhien maiden ihmisiä. Tästä kaikesta voimme vetää yleisen johtopäätöksen, että kehitysyhteistyössä koulutuksen ja osaamisen vahvistamisen tulisi olla keskeisenä lähtökohtana, mikäli halutaan saada kestäviä tuloksia aikaan.

Jari Kaivo-oja (JK): Millä alueilla suomalaisilla on avautumassa liiketoimintamahdollisuuksia Aasiassa?

Kai Tuorila (KT): Näen periaatteessa mahdollisuuksia kaikilla liiketoiminnan alueilla. Suomalainen vientiteollisuus on hyvin pitkälle B-to-B vientitoimintaa tai teknologiansiirtotoimintaa, joten yhteistyö aasialaisten yritysten kanssa laajalla rintamalla olisi mahdollista ja suotavaa. Suomalaiset ovat jalleen katsomassa uusia alihankinta- ja valmistusyhteistyömahdollisuuksia Kaakkois-Aasiassa, erityisesti Thaimaassa ja Vietnamissa, johtuen mm. Kiinan laatu- ja työvoimaongelmista.

Kiinassa työntekijät eivät ole myöskään erityisen lojaaleja työnantajilleen ja vaihtavat usein työpaikkaa, jos saavat hiemankin korkeamman palkkatarjouksen muualta. Investoinnit työvoiman koulutukseen osoittautuvat siis helposti turhiksi. Yleisesti arvioiden Aasiassa naiset ovat lojaalempia työntekijöitä kuin miehet. Nyt Aasian maissa on myös syntymässä vauras keskiluokka, joka voisi kuluttaa suomalaisia laatutuotteita. Tätä uutta keskiluokan muodostamaa markkinaa kannattaa miettiä huolella suomalaisissa yrityksessä eräänä uutena mahdollisuutena.

JK: Mitä erityisiä mahdollisuuksia näet Aasiassa olevan suomalaisille?

KT: Kaikenlainen alihankinta- ja valmistusyhteistyö on mahdollista. Energia- ja ympäristöpuolella on nyt erityisen paljon mahdollisuuksia, erityisesti uusiutuvat energiamuodot, energian tuottaminen jätteistä, bioenergia ja jätehuollon osaaminen. Suomalaisten suuntautuminen ja erikoistuminen erikoispienvoimaloihin on iso strateginen mahdollisuus suomalaisille. Mm. palmu- ja kasvisöljyä käyttävät pienvoimalat ovat iso mahdollisuus Aasiassa, ja erityisesti Myanmarissa, jossa kansallinen energiaverkko kattaa vain osan maata. Myös muiden maiden energiajärjestelmät ovat varsin hajautettuja.

Aasiassa mielenkiintoinen alue suomalaisille yrityksille on hyvinvointiliiketoiminta, johon liittyvät mm. sairaalat, hotellit ja senior-kansalaisten hyvinvointipalvelut laajassa mielessä. Kuvaavaa on, että monet suomalaiset liikemiehet käyvät vuositarkastuksessa Bangkokissa. Vanhustenhuollon siirtäminen osaksi Thaimaaseen voisi olla hyvinkin kannattavaa kansantaloudellisesti.

Toki suomalaisilla yrityksillä voi olla paljon annettavaa vastavuoroisesti, kuten Japanin Sendai-kaupunkicase ja Finnish Wellbeing Center (FWBC) -hanke osoittavat. Tulevaisuuden hyvinvointikeskusten suunnittelu on tärkeä ja mielenkiintoinen asia. Tähän teemaan suomalaisten yritysten kannattaisi panostaa. Suomalaisosaaminen liittyen sydänleikkausten jälkeiseen kuntoutukseen ja telelääketieteeseen on myos noteerattu täällä, ja tarjoaa mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Singapore on erityisesti lupaava maa wellness-liiketoiminnan alueella. Ikärakenne on muuttumassa vanhusvaltaiseksi useissa Aasian maissa – tämä kannattaa huomioida.

Koulutus on iso markkina suomalaisille yrityksille – myös täällä Aasiassa. Tällä hetkellä erityisesti suomalainen opettajakoulutus kiinnostaa monia Aasiassa. Tätä aluetta pitäisi miettiä huolella Suomessa – miten tuotteistamme koulutusalan tuotteita ja palveluita Aasian markkinoille? Suomalainen koulutuslaitos on vakuuttanut monet aasialaiset toimijat ja asiantuntijat. Sisältötuotanto koulutusalalla, ICT-teknologian hyödyntäminen koulutuksessa ja e-learning ovat myos iso mahdollisuus Suomen koulutuspalveluklusterille. Käyttäjälähtöinen ajattelu ja innovaatiotoiminta on välttämätöntä osana koulutusalan vientitoimintaa.

Puhtaasti suomalaisten ratkaisujen myyminen ei välttämättä onnistu. Tarvitaan räätälöintiä paikallisiin olosuhteisiin. Huipputasoisten vaihto-ohjelmien tuottaminen voisi olla yksi toimiva yhteistyöalue Suomen ja aasialaisten koulutusklusterin yritysten välillä.

Thaimaa on tällä hetkellä autoteollisuuden Aasian hub-keskus – erityisesti japanilaisille ja yhdysvaltalaisille autoalan yrityksille. Monet näkevät Thaimaan ”Aasian Detroitina”. Myös logistiikka-ala on iso mahdollisuus Aasiassa. Mm. Laos on aloittamassa master suunnitelmaa, siellä ei ole vielä aikaisemmin ehditty miettimään logistisia ratkaisuja. Monet käytävähankkeet ovat vielä paljolti tekemättä tai keskeneraisia Mekong-alueella - poikkeuksena on ainoastaan Thaimaa, jolla on jo varsin kehittynyt infrastruktuuri. Satamahankkeet, kanavat, lentokentat, sähköverkot ja tiestön rakentaminen voivat avata yllättäviä mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille erityisesti Indokiinan alueella.

JK: Lopuksi, missä Asean-maassa erityisesti tulee avautumaan mahdollisuuksia?

KT: Tulevaisuudessa kannattaa olla valppaana Myanmarin energia- ja luonnovarasektorien osalta - etenkin jos maa siirtyy vapaampaan demokratiaan ja markkinavetoiseen kehitykseen. Maan infrastruktuuri on hyvin kehittymätön ja tässä mielessä uuden infrastruktuurin rakentaminen Myanmarissa avaa isot mahdollisuudet monille suomalaisille yrityksille – puhumattakaan muista sektoreista. Olen optimistinen sen suhteen, että Myanmar loppuvuoden vaalien jälkeen alkaa muuttua asteittain demokraattisemmaksi ja vapaammaksi. Maa on hyvin rikas energia- ja luonnonvaroiltaan.

JK: Kiitokset varsin mielenkiintoisesta haastattelusta!

Perustavana ideana presidentti Barrosolla oli luoda Eurooppaan Yhdysvaltojen MIT:ta vastaava vahva kansainvälisesti verkottunut tutkimusinstituutti. Tällä hetkellä MIT on tosin vasta 9. parhain yliopisto maailmassa. Tämä asia kannattaa pitää mielessä ennen kuin ryhdytään ihannoimaan kritiikittömästi MIT-toimintamallia. Maailma on muutostilassa. Mallia kannattaisi ottaa Yhdysvaltain Harvardista, Iso-Britannian Cambridgen yliopistosta ja Yalen yliopistosta, jotka tällä hetkellä muodostavat maailman kolmen kärkiyliopiston ryhmän. Shanghain listalla MIT oli vuonna 2009 viidentenä, ei suinkaan ensimmäisenä. Shanghain listan kolmen kärjessä -ryhmä ovat Harvard, Stanfordin yliopisto ja Kalifornian yliopisto. Shanghain listalla Helsingin yliopisto oli sijalla 72 vuonna 2009.

EIT on ollut ns. ”kuuma peruna” Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa. Kuumaa keskustelua on käyty mm. EIT:n budjetista, johtamismallista sekä eri maiden tasapuolisista edellytyksistä osallistua EIT:n tulevaan toimintaan. Myös Euroopan yliopistojen yhteistyömuodot EIT:n kanssa ovat herättäneet keskustelua. Keskeinen tiedepoliittinen kysymys on luonnollisesti se, voivatko eri Euroopan yliopistot osallistua tasapuolisesti yhteistyöhön EIT:n kanssa. Tässä vaiheessa on selvää, että Euroopan kärkiyliopistot tulevat seuraamaan tarkasti EIT:n tulevaa strategista verkottumista.

EU:n suora rahoitus EIT:lle vuosina 2008–2013 on 308 miljoonaa euroa, mutta jo nyt toiveita on esitetty huomattavasti laajemmasta rahoituspohjasta. EIT-statuksen arvioidaan houkuttelevan osaamis- ja innovointiyhteisöjen ympärille monenlaista toimintaa ja myös merkittäviä rahoittajia. Tulevaisuudessa on odotettavissa kriittistäkin keskustelua EIT:n toimintastrategiasta ja sen toteutuksesta. Varmastikin esimerkiksi Helsingin yliopisto tulee seuraamaan tarkasti Aalto-yliopiston yhteistyötä EIT:n kanssa. Todennäköisesti Euroopan yliopistot tulevat käyttämään Shanghain listaa ja muitakin arviointilistoja arvioidessaan sitä, onko EIT oikeasti tehnyt yhteistyötä huippuyliopistojen kanssa. Myös Suomen Akatemialle EIT on tärkeä haaste. Tieteen tasoa ja tilaa tulisi saada petrattua nopeasti yläkurssiin.

Tulevaisuudessa nähdään noudattaako EIT omaa strategiaansa julkilausutusta yhteistyöstä huippuyliopistojen kanssa. Jo nyt voidaan odottaa mielenkiintoisia evaluointitutkimuksia EIT:n toiminnasta. Itse sain perehtyä jo ensimmäiseen EIT-taustatutkimukseen syksyllä 2009 järjestetyssä ICICI2009-konferenssissa. Suomen intressinäkökulmasta käsin arvioituna Aalto-yliopistolla on iso haaste edessään, jos se aikoo nousta Shanghain listalla nopeasti kärkiryhmään ja täten aidosti uskottavaksi EIT-partneriksi. Tästä strategisesta näkökulmasta käsin arvioituna itse olisin odottanut vuonna 2009 huipputasoisten professorirekrytointien sumaa Aalto-yliopistolle. Toistaiseksi en ole sellaista nähnyt tapahtuvan, mika on jossain määrin huolestuttavaa. Suomi ja sen keskeiset tiedepolitiikan toimijat eivät ole selvästikään olleet liian proaktiivisia EIT:n tulevan toiminnan osalta.

Vuonna 2008 tämä instituutio sai itselleen toimivan johdon ja syksyllä 2009 EIT:lle valittiin johtaja, ranskalainen Gérand de Nazelle, joka on tehnyt pitkän uran Shell-yhtymässä. Tässä vaiheessa vuoden 2010 alussa voidaan todeta, että Eurooppa on saanut uuden keskeisen toimijan tiede-, teknologia- ja innovaatiotoiminnan alalle. EIT tulee sijaitsemaan Budapestissä, Unkarissa. Tämä strateginen päätös tehtiin vuonna 2008.

Mielenkiintoista oli, ettei Suomi osallistunut kilpaan EIT:n sijaintipaikasta, vaikka meillä oli jo silloin meneillään kunnianhimoinen Aalto-yliopisto -hanke, jonka yhteyteen EIT:n kampus olisi sopinut hyvin. Vaihtoehtoina Budapestille olivat Wrocklaw Puolasta, Sant Cugat del Vallés Barcelonan läheltä, Jena Saksasta sekä Bratislava-Wien- kaksoiskaupunkiehdokkuus. Ilmeisesti EIT:n sijainti oli päätetty jo etukäteen antaa jollekin uudelle Itä-Euroopan EU-jäsenmaalle. Samalla Unkarista tuli keskeinen maa Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa.

EIT:n yhteyteen perustetaan tieto- ja innovaatioyhteisöjä (Knowledge and Innovation Communities, KIC), jotka viimeisimpien laadittujen suunnitelmien mukaan toimisivat ilmastonmuutostutkimuksen, kestävän energiatuotannon ja informaatio- ja viestintätutkimuksen alueilla.

Instituutissa arvioidaan toimivan tulevaisuudessa 6–8 osaamis- ja innovaatioyhteisöä. Viimeisimpien 17.12.2009 julkaistujen uutisten mukaan Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT sijoittaa yhden tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkönsä Suomeen. Tämä päätös vahvistaa Suomen strategista asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa uusien eurooppalaisesti merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen. Suomen yksikkö sijoitetaan Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen.

Suomesta TEK:sta käsin otettiin kantaa EIT:n toimintaan vaatimalla sen johtoon jäsenia Shanghain yliopistolistan kymmenen kärkiyliopiston hallinnoista. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, ettei TEK halunnut kovin aktiivisesti EIT:n johtoon suomalaisia asiantuntijoita, koska suomalaisia ei ilmeisestikään ole kovin runsaasti ko. kansainvälisissä positioissa. TEK esitti EIT:n hallitukseen myös opiskelijaedustajien nimeämistä, mika oli rohkea kannanotto. Suomesta EIT:n hallitukseen (Governing Board) valittiin kuitenkin Nokian Yrjö Neuvo, jolla on varmasti laaja taustaverkosto tukenaan. Hänen ilmeisenä strategisena haasteenaan on valmasti osaksi vaalia Aalto-yliopiston intressejä EIT:ssä, koska Aalto-yliopiston johtopaikat ovat Nokian viiteryhmien hallussa.

Aalto-yliopistolla on siis uusien näyttöjen aika Euroopan ja maailman tiedekartalla. Lopuksi on ehkä hyvä todeta, että yhdistämällä Suomen yliopistot vaikka neljäksi yliopistoksi nostaisimme kaikkien Suomi-yliopistojen (esimerkiksi Helsinki-Aalto, Turku-Åbo Akademi-Pori-Vaasa, Tampere-Kuopio-Jyväskylä-Lappeenranta-Joensuu-Jyväskylä, Oulu-Kajaani-Rovaniemi) sijoitusta Shanghain listalla hyvin merkittävästi korkeammalle tasolle. Näin meillä voisi olla neljä kansainvälisen tason ”Aalto-yliopistoa” yhden sijaan. Se ei olisi välttämättä laisinkaan huono tulevaisuuden vaihtoehto tutkijoiden ja opiskelijoiden kannalta. Tätäkin strategista vaihtoehtoa voidaan joutua miettimään vielä tulevaisuudessa. Aalto-yliopisto ei ole välttämättä Suomen uuden innovaatiopolitiikan viimeinen vaihe, ehkä todennäköisesti vain eräs välivaihe.

Jotta tällainen koko suomalaista innovaatiojärjestelmän ekosysteemiä koskeva ”kvanttihyppystrategia” voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa, se vaatisi integroitua ennakoivaa tiedepolitiikan strategiaa tukevaa taustatutkimusta Suomen Akatemialta, VTT:ltä, Sitralta sekä Tekesiltä. Onhan Suomen yliopistojen kansainvälisinä vahvuusalueina paljon muitakin tutkimusalueita kuin pelkkä tietotekniikka. Oli Suomen tuleva tiede- ja teknologiapoliittinen strategia mikä tahansa, olisi tärkeää pitkäjänteisesti arvioida ja kehittää Suomen kaikkien yliopistojen osaamisprofiileja ja suuntautumisalueita. Ennakoinnin näkökulmasta EIT voi olla sellainen villi kortti, jonka heijastusvaikutuksia Suomen tiede- ja teknologiapolitiikalle ei ole tarpeeksi vielä arvioitu.

Esitys tekniikan alan työnjaon järkeistämisestä

Perusteltua on aloittaa työ tekniikan korkeakoulutuksesta, joka on kriittinen osa kansallista huoltovarmuutta. Lähes joka neljäs korkeakouluopiskelija Suomessa opiskelee tekniikan alalla. Tekniikan sidosryhmät ovatkin olleet asiassa aloitteellisia ja tehneet suunnitelman korkeakoulujen työnjaon järkeistämisestä.

Yhteistyöryhmä esitti jo aiemmin opetusministerille luovutetussa teknillisen korkeakoulutuksen strategiassa (pdf) tutkinnonanto-oikeuksien vähentämistä insinöörikoulutuksessa nykyisestä 21:stä noin 15 yksikköön ja diplomi-insinöörikoulutuksessa nykyisestä 7:stä 5–7 yksikköön.

Strategian täsmentämiseksi valmistunut profiilikartta sisältää tekniikan alan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiilikuvaukset, koulutustarjonnan maantieteellisesti koulutusohjelmittain sekä tilastovertailut muun muassa yksiköiden vetovoimasta, kansainvälisyydestä ja valmistuneiden työllistymisestä. Yhteistyöryhmä on määritellyt kriteerit toimivalle tekniikan korkeakoulutusta tarjoavalle kampukselle.

Kriteeristö hyvälle kampukselle

Jokaisen yksikön on esityksen mukaan täytettävä kriteerit nuorisokoulutuksessa vuoteen 2015 mennessä. Kriteeristö on luotu erityisesti tekniikan alan korkeakoulutusta silmällä pitäen, mutta pienellä valmistelutyöllä kriteeristö olisi sovellettavissa laajemminkin korkeakoulutukseen.

Kriteeristössä mitattavia osa-alueita on kaikkiaan kymmenen. Työllistymisen kriteereistä yhtenä esimerkkinä on se, että jokaisen valmistuvan edellytetään työllistyvän vaatimustasoltaan koulutusta vastaaviin tehtäviin. Hakijoita aloituspaikkaa kohden edellytetään olevan yli 1,5 suomenkielisissä koulutusohjelmissa ja täyttöaste eli aloittaneet per aloituspaikka vähintään 1.

Tietty poikkitieteellisyys on välttämätöntä toimivalla kampuksella niin tekniikan alojen kesken kuin muiden tieteiden kanssa, joten vaatimuksena on että tekniikan opiskelijoita kampuksella on yli 500 ja muiden alojen opiskelijoita myös yli 500. Aloituspaikkoja koulutusohjelmissa on oltava keskimäärin vähintään 40 ja tekniikan koulutusohjelmia enemmän kuin 1.

Yhteiskuntavuorovaikutuksen kriteereissä mitataan esimerkiksi ulkopuolisten rahoituksen ja yrittäjien osuutta. T&K:n ja opetuksen vuorovaikutuksessa kriteereinä on muun muassa tieteellisten julkaisujen määrä opetushenkilötyövuotta kohti ja opiskelijoiden osallistuminen tutkimusryhmiin.

Työllistymistilastot ja vetovoima hurjaa luettavaa

Työllistymistilastot joidenkin koulutusohjelmien ja ammattikorkeakoulujen osalta ovat hurjaa luettavaa. Etenkin, kun viimeisimmät saatavilla olevat tilastot mittaavat noususuhdanteen tilannetta vuonna 2006. Tällöin Suomessa oli 31 insinöörikoulutusohjelmaa, joissa työttömänä vuosi valmistumisen jälkeen oli yli 10 %. Yliopistoista löytyi yksi tällainen koulutusohjelma.

Nuorisoasteen vetovoimatilastot taas korostavat ongelmatilannetta erityisesti yliopistoissa. Tilastot ovat tuoreita, vuodelta 2008. Viidessä yksikössä seitsemästä ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden on alle 1,5 – heikoimmillaan keskimäärin 0,5. Aloituspaikkoja tavoitteeseen verrattuna jää täyttämättä neljässä yksikössä seitsemästä. Ammattikorkeakouluista lähes puolet 21 yksiköstä yltää suomenkielisissä koulutusohjelmissa vähintään 1,5 keskimääräiseen hakijaan aloituspaikkaa kohden. Aloituspaikkoja jää kuitenkin täyttämättä tavoitteeseen verrattuna myös noin kolmasosassa ammattikorkeakouluista.

Päänavaus alakohtaiselle työlle

Toivottavasti teknillisen korkeakoulutuksen kansallinen profiilikartta on päänavaus laajemmallekin alakohtaiselle korkeakoulutuksen strategiatyölle ja korkeakouluverkon järkeistämiselle. Ainakin kauppatieteissä valmistellaan tietääkseni vastaavantyyppistä yhteistyömallia.

Profiilikartta on tehty ensisijaisesti koulutuksen laadun parantamisen työkaluksi. Samalla kartta tekee korkeakouluyksiköiden strategioita näkyväksi eri sidosryhmille. Parasta olisi, jos työn tuloksena korkeakoulut oma-aloitteisesti tekisivät johtopäätöksiä keskittymisestä vahvuusalueilleen. Opetusministeriölle ja poliittisille päättäjille profiilikartta tarjoaa tarpeellista tietoa koulutuksen rakenteelliseen kehittämisen tueksi.

Nyt tai ei koskaan

Varmaa on, että päätösten tekemisessä vaaditaan vahvaa poliittista tahtoa ja uskallusta niin yksittäisen yksikön johdon kuin kansallisenkin tason näkökulmasta. Jos uskallusta ei löydy, kärsii kuitenkin koulutuksen laatu ja julkisten koulutusresurssien käytön tehokkuus. Siihen Suomella ei ole varaa.

Hyvinvoinnin turvaamiseksi maailmanlaajuisissa osaamisolympialaisissa on otettava finaalipaikka. Maailmassa valmistuu vuosittain yli miljoona insinööriä, joista Suomessa noin 8000. Määrässä emme voi kilpailla; ainoa mahdollisuutemme on ylivoimainen koulutuksen laatu.

Mikä on Oivallus?

Oivallus on EK:n koordinoima kolmivuotinen projekti, jossa ennakoidaan (tulevaisuuden) verkostojen osaamistarpeita. Miksi? Siksi, että verkostoituminen muuttaa nykyisiä luokitteluja, luo uusia ammatteja, jopa toimialoja. Vastaavasti osaamistarpeet ovat muutoksessa.

(Tulevaisuus on suluissa, koska tulevaisuuden verkostot voivat hyvin olla jo tämän päivän verkostoja.)

Mitä aihealueita Oivallus käsittelee ja miksi?

Oivalluksessa tarkastellaan tulevaisuuden osaamistarpeita kolmella alueella: Elämisen infra, Paikkaan ja aikaan sitomattomat palvelut sekä Uudet liiketoiminta-alueet. Tarkastelualueet on päätetty Oivalluksen ohjausryhmässä, ja niiden ympärille on muodostettu työryhmät.

Halusimme keskittyä caseihin, jotka eivät suoraan viittaa tämän päivän toimialoihin, mutta ilmentävät kuitenkin tärkeinä pitämiämme elementtejä; jotain fyysistä, jotain aineetonta ja jotain edellisiä kokeilevampaa. Tarkastelualueiden otsikot jätettiin tarkoituksella väljiksi, jotta työryhmien tekemä ennakointi olisi mahdollisimman vähän ennakoitua.

Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja toisaalta ilon aiheet ennakointityössä?

Suurin haaste: Tarttua ilmiöihin, joihin oma ajattelu ei valmiiksi viitota.

Suurimmat ilon aiheet liittyvät samaan asiaan, siitä kun nappaa kiinni itselleen vieraasta ilmiöstä tai näkökulmasta ja kykenee vielä miettimään tällaisen asian syy-seuraus-suhteita. Minun kohdallani tämä tapahtuu parhaiten kuuntelemalla ja tarkkailemalla muita ihmisiä, ei esimerkiksi lukemalla. Siksikin olen kerännyt Oivallus-hankkeeseen mahdollisimman paljon eri tavoin herätteleviä keskustelukumppaneita.

Mitä teette näillä tuloksilla?

Viime kädessä Oivallus-hankkeen tuloksilla pyritään vaikuttamaan koulutuspolitiikkaan, siihen, mitä Suomessa opiskellaan ja opitaan, jotta yritykset saisivat tulevaisuudessa tarvitsemiaan osaajia.

Mikä on tiedon ja tahdon rooli ennakoinnissa? Kumpi niistä on tärkeämpää?

Ennakointi on monessa tulevaisuuden tekemistä, siksi tahdolla on todella suuri merkitys. Ennakointia tekevät ovat kuitenkin lähtökohtaisesti voimakkaasti tahtovia tahoja ja henkilöitä. Siinä mielessä haasteet saattavat liittyä tahtoa enemmän tietopohjaan. Historia, nykyhetki ja tulevaisuus linkittyvät niin monimutkaisesti yhteen, että ainoa keino käsitellä järkevästi tätä kokonaisuutta, on tehdä sitä porukassa, jossa on eri asioita painottavia ja eri asioista tietäviä ihmisiä.

Missä itse haluat olla vuonna 2030? Mitä teet silloin työksesi?

Spontaani reaktio kysymykseen on laskea minkä ikäinen on vuonna 2030 ja sen kautta miettiä mitä elementtejä elämään silloin kuuluu. Apua. Ikä määrittää tekemisiä ihan liikaa. – Tässä asiassa tahdolla pitäisi olla isoin rooli.

Vuonna 2030 elän ympäristössä, jota kaksikymmentä vuotta aikaisemmin olisi kutsuttu kansainväliseksi. 2030 tätä ympäristöä kuvataan jollain muulla tahtotila-adjektiivilla. Työkseni teen sitä missä olen parhaimmillani, mutta haaveilen, kuten vuonna 2009, kädentaitoammatista, esimerkiksi nahkakenkien suunnittelusta, että tekisi jotain konkreettista, jotain, jonka tulokset näkisi tässä ja nyt.

Tiedätkö mielenkiintoisen ennakoinnin taitajan? Lähetä vinkki sähköpostitse: foresight@sitra.fi.

Nämä kahden strategisesti tärkeän klusterin vahvat taustat huomioiden on hyvä miettiä uusia menestysmahdollisuuksia, jotka voisivat yhdistää näitä kahta suomalaista menestysklusteria. Kännyköiden sisällön ei tarvitse olla pelkästään pelejä, musiikkia, karttoja, sähköistä varastotilaa tai sähköpostiosoitteita. Se voi olla jotain muutakin. Koulutuksen ja aktiivisen oppimisen ei tarvitse rajoittua tulevaisuudessa luokkahuoneeseen.

Eräs pieni asia, joka yhdistää suomalaista koulutusklusteria ja ICT -klusteria on taskukoulu.

Taskukoulu on nimensä mukaisesti sellainen koulu, joka mahtuu taskuun. Taskukoulu voisi olla se koulu, johon tulevaisuuden oppijat hakeutuvat mieluummin kuin homevaurioiden pilaamien ja muuten ankeiden luokkahuoneiden sijaan. Taskukoulu merkitsee sitä, että älypuhelimia käytetään koulutuksen välineenä ja osana sisällön luomista oppimiselle. Taskukouluun liittyvien palveluiden suunnittelu edellyttää uudenlaista palvelumuotoilua ja siihen liittyvää osaamista.

Suomesta löytyy teknologista osaamista, jolla taskukoulu voidaan saada jokaisen oppijan ulottuville – ei pelkästään internetsukupolvelle - mutta myös aikuisopiskelijoille. Touko-kesäkuussa 2009 tullaan taskukouluajattelua ja uusia alan teknologioita testaamaan kokeiluluontoisessa hankkeessa Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskuksessa. Pilotointikoulutus -projektiin osallistuu myös Tulevaisuuden tutkimuskeskus CID-Lab -tutkimusryhmän voimin.

Taskukoulu on kiistatta uusi haaste sekä opettajille että oppilaille. Taskukoulu täydentää varmasti olemassa olevia koulutusvaihtoehtoja ja näin rikastuttaa koulutustarjonnan kirjoa. Uusien sosiaalis-teknologisten inventioiden kehittely on eräs mahdollisuus löytää uusia menestymismahdollisuuksia finanssikriisin keskellä tarpovalle kansakunnalle.

Miksi emme yhdistäisi Pisa-tutkimusten kärkimaan koulutuspedagogista osaamista Nokia-tason ICT -osaamiseen? Miksi emme vapauttaisi nuorisoa luokkahuoneista oppimaan todelliseen elämään ja myös työpaikoille? Miksi emme tartu itsestään selviin mahdollisuuksiimme?

Oppimisen tulevaisuutemme voi jonain päivänä löytyä omasta taskustamme.

Tarvitaan nopeita täsmätoimia lievittämään työmarkkinoiden lamaantumisen seurauksia yksilötasolla esimerkiksi vaikuttamalla muutosturvaan sekä irtisanottujen ja lomautettujen osaamisen kehittämisen mahdollisuuksiin. Toisaalta on luotava uutta pohjaa kasvulle merkittävässä teollisuuden rakennemuutoksessa ja turvattava näin pitkän tähtäimen julkisen talouden perusta.

Tuottavuudessa tarvitaan niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla harppausta uudelle tasolle, työuria on saatava pidennettyä ja maahanmuuttopolitiikkaan kaivataan uudenlaista avoimuutta. Jonkinlainen yksimielisyys vallitsee siitä, että tutkimukseen ja tuotekehitykseen on välttämätöntä panostaa entistä enemmän. Kunpa samanlainen laaja ymmärrys saataisiin siitä, että riihikuivaa tarvitaan myös innovaatiojärjestelmän osaamisen perusinfrastruktuuriin eli yliopistojen opetuksen kehittämiseen.

Opettajia on saatava lisää. Opiskelijoiden määrä yhtä opettajaa kohden esimerkiksi tekniikan korkeakoulutuksessa on kaksinkertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Opetusmenetelmiä on uudistettava. Lisärahalla opetuksen kehittämiseen saadaan enemmän ja parempia osaajia työmarkkinoille, kun keskeyttämisten määrä vähenee ja oppimisen laatu paranee.

Pelkkä rahan lisääminen ei kuitenkaan riitä. Yliopistojen rahoitusmallia on välttämätöntä kehittää niin, että se ohjaa systemaattiseen opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamiseen. Nykyinen malli, joka palkitsee enemmän tutkintolupauksista ja opiskelijamääristä kuin suoritetuista tutkinnoista ja opetuksen laadusta, ei ole mistään kotoisin.

Samaa systemaattista kehittämisotetta tarvittaisiin ennakointijärjestelmien kehittämiseen. Maan hallituksen tulevaisuuden kasvun suunnitelmien pitäisi perustua systemaattiseen ennakointityöhön työmarkkinoiden, talouden ja muun toimintaympäristön kehityksestä. Seuraavan hallituksen puolivälin riihessä vuonna 2013 on syytä olla käytössä huomattavasti systemaattisemmin ja laajapohjaisemmin tuotettua ennakointitietoa kuin tänään.

- Jaakot Kiander ja Pehkonen hämmästelevät tuoreessa ennakoinnin arviointiraportissaan, ettei julkisella vallalla ole olemassa mitään tätä tarkoitusta varten rakennettua vakiintunutta toimintatapaa tai pysyvää asiantuntijaorganisaatiota.

Kehuja ei satele TEM:in työvoimamallille: prosessi on hajanainen ja ei-läpinäkyvä. Menetelmät ja tulokset on kelvottomasti dokumentoitu (= systemaattisia ennakointimenetelmiä ei ole käytetty) ja tehtyjä virhearvioita ei ole analysoitu.

Vaikka TEM olisi kuinka hyvä itseruoskinnassa ja ennakoinnin kehittämistyössä, on selvää, että kokonaisvastuu ennakointijärjestelmästä ei voi jatkossa olla yksin TEM:ssä. Jaakot ehdottavat perusennusteen tekemisen siirtämistä johonkin valtion sektoritutkimuslaitokseen, joka panostaa malli- ja tietokantatyöhön. Kukin ministeriö laatisi perusennusteen pohjalta omaa hallinnon alaansa koskevat ennusteet.

Muuten olen valmis allekirjoittamaan esityksen paitsi, että kyseessä ei voi olla perusennuste vaan perusennusteet. Niin yksinkertaista kuin se olisikin, kehitystä ei voi varmaksi mallintaa.Onneksi. Muutenhan tulevaisuuteen ei voisi enää vaikuttaa.

Antti Hautamäki (toim.)

Oppimisen muuttuva maasto. Taloudellisesta taantumasta nousuun oppimista kehittämällä