Kun muuntogeenisen tuotannon tulevaisuutta kartoitettiin MTT:n vetämässä ja Delfoi-tekniikalla toteutetussa tutkimuksessa jokunen vuosi sitten, asiantuntijat näkivät muuntogeenisten kasvien lisääntyvän selvästi kasvintuotannossa seuraavien 20 vuoden aikana. Muuntogeenisillä lajikkeilla viljellyn peltopinta-alan maailmassa nähtiin lisääntyvän lähelle 500 miljoonaa hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä muuntogeenisiä tuotetaan 134 miljoonalla hehtaarilla (maailman peltoala oli kokonaisuudessaan 1 506 miljoonaa hehtaaria vuonna 1997, kokonaispeltoala-arvio vuodelle 2030 on reilu 1 700 milj. hehtaaria). Maailman tasolla päähuomioon nostettiin geeniteknisesti tuotettavat kuivankestävät, suolankestävät ja pohjoisessa myös kylmänkestävät lajikkeet. Kun tämän hetken painopiste kasvilajikkeissa on lisätä tautienkestävyyttä, tuholaiskestävyyttä ja jonkin verran laatua, niin tulevaisuudessa paneeli näki monen geenin takana olevien ominaisuuksien parantamisen korostuvan jalostustyössä.

Kehityksen nähtiin Suomessa olevan hitaampaa kuin maailmalla keskimäärin: Suomessa muuntogeenisiä kasvilajikkeita viljeltäisiin kaupallisesti todennäköisesti reilulla 20 % peltopinta-alasta vuonna 2025, kun taas maailmalla todennäköinen arvio oli 41 prosenttia. Mediaanivastauksessa ensimmäisen lajikkeen (peruna) odotettiin tulevan kaupalliseen viljelyyn vuonna 2013. Asiantuntijat toivoivat, että bio- ja geeniteknologiaa käytettäisiin vahvemmin non-food -sovelluksiin kuten energiakasvilajikkeiden jalostukseen. Kuten nyt toteuma näyttää, paneeli arvioi, että ensimmäiset viljeltävät muuntogeeniset kasvit olisivat peruna, rypsi/rapsi tai sokerijuurikas.

Nyt eduskunnassakin keskusteltava asia eli eri tuotantojärjestelmien rinnakkaiselo puhutti tutkimukseen vastannutta asiantuntijapaneelia. Konkreettinen keskustelu onkin nyt kohdistunut eri lajikkeiden suojaetäisyyksien määrittämiseen. Rinnakkaisviljelystä nähtiin tulevan alueellista, jolloin alueiden kehitys saattaisi tästäkin syystä polarisoitua ja aiheuttaa paikallisia ristiriitoja erityisesti luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä. Rinnakkaiselon järjestämisestä nähtiin koituvan myös koko tuotantoketjulle kustannuksia, joita ei ole kovin helppo perustella pidemmällä aikavälillä Suomen maataloudessa, jossa luonnonhaitta on muutenkin tuotantokustannuksia nostattava tekijä.

Bioteknologialla nähtiin suuria mahdollisuuksia myös muussa kuin perinteisessä maataloustuotannollisessa hyödyntämisessä, mm. bioenergiatuotannon edistämisessä, biologisten prosessien hyötysuhteen kasvattamisessa kasvissa itsessään, biotekniikan hyödyntämisessä jätteiden käsittelyssä, biohajoavien pakkausmateriaalien kehittämisessä sekä maatilan jätevedenpuhdistuksessa. Suhtautuminen muuntogeenisiin kasvilajikkeisiin ja niiden hyödyntämiseen Suomen maataloudessa erosikin selkeästi non-food -kasvilajikkeiden suhteen. Muuntogeeniset kasvilajikkeet olivat toivottavia non-food -tuotannossa esimerkiksi bioenergiaa tuotettaessa. Suoraan ruoaksi tarkoitettuun peruselintarvikkeeseen, joka olisi muuntogeenisesti tuotettu, suhtauduttiin varauksellisemmin.

Yhtenä tutkimuksen johtopäätöksenä todettiinkin, että bio- ja geeniteknologian hyödyntämisessä pitäisi enemmin keskustella käyttökohteen mukaisesti. Keskustelu siitä, missä yhteydessä ja minkälaisessa tuotannossa tekniikka olisi käytettävissä, antaisi paremmin pohjaa yhteiskunnan päättäjille, minkälaiseen maataloustuotantoon teknologiaa olisi laajassa konsensuksessa mahdollisuus kehittää. Tätä taustaa vasten non-food -käyttöön, elintarvikekäyttöön ja rehukäyttöön tarkoitetut jalostetut kasvilajikkeet tulisi käsitellä päätöksenteossa erillisinä.

Politiikan uudistuksessa elintarvikealaa on linjattu entistä markkinalähtöisemmäksi. Se on avannut kansainvälistä kilpailua ruokamarkkinoilla. Suomen osalta kehitys on tarkoittanut sitä, että tuonti on viime vuosina kasvanut nopeasti kuitenkin niin, että tuontielintarvikkeet tulevat valtaosin EU:n sisämarkkinoilta. Samanaikaisesti Suomen osalta elintarvikkeiden vienti ei ole kuitenkaan kasvanut vastaavalla tavalla.

Maatalouden tukipolitiikassa tämä on näkynyt siten, että tuki ei ole enää tuotantoon sidottua vaan perusteet tulevat laajemmin elintarviketuotannon yhteiskunnallisilla ja ympäristöllisillä vaikutuksilla. Maataloustukia onkin siirretty laajemmin maaseudun kehittämiseen. Näiden ns. modulaatiovarojen avulla EU vastaa tulevaisuuden keskeisiin haasteisiin mm. ilmastonmuutoksen torjumiseen, uusiutuvan energian edistämiseen, vesiensuojeluun ja vesihuoltoon sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen.

Suomessa EU-aika on näkynyt maatiloilla nopeana rakennekehityksenä. Muun muassa tilojen määrä on alentunut 95 000 tilasta nykyiseen noin 65 000 tilaan ja tilakoko on kasvanut. Kehityksen myös nähdään jatkuvan vielä samansuuntaisena 2010-luvulla eli yhä pienempi tilamäärä ja viljelijäjoukko tuottavat maamme elintarvikkeiden kokonaistuotannon. Elintarvikkeiden omavaraisuus on kuitenkin pysynyt suhteellisen hyvällä tasolla; Suomi pystyy edelleen tuottamaan itse keskeisimmät maataloustuotteet. Omavaraisuus ei kuitenkaan toteudu maatalouden panosomavaraisuuden puolella (mm. energia, lannoitteet).

Tällä hetkellä keskustelu vuoden 2013 jälkeisestä EU:n ohjelmakaudesta, maatalouden roolista ja erityisesti budjettiosuudesta EU-kokonaisuudessa, käy vilkkaana. Kun suunta on kohti markkinalähtöisempää elintarvikealaa, onko perinteisellä maatalouspolitiikalla enää tulevaisuudessa mahdollista vaikuttaa maatalouden menestymiseen Euroopan pohjoisella alueella vai määräytyykö menestys pelkästään markkinoilla? Joka tapauksessa, EU:n yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuutta ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä ohjaavat 2010-luvulla muut käsitteet kuin tuotantotuki. Ne ovat ilmastonmuutos, vesiensuojelu, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja uusiutuvan energian edistäminen toimialalla. Luonnollisesti politiikkakeskustelussa on vahvasti mukana jäsenmaiden elintarvikeomavaraisuustavoitteet ja elintarvikkeiden huoltovarmuuden ylläpitäminen poikkeusoloja ennakoiden.

Arup Foresightin vuoden 2050 ennakointityötä fasilitoiva korttipakka, joka on selattavissa verkossa.

Coca-Colan IFTF:llä teettämän ruoan vähittäismyynnin tulevaisuuden trendien ennakointiraportti. (4/2009, 27 s.)

Coca-Colan IFTF:llä teettämän ruoan vähittäismyynnin ennakointitulosten visualisointi karttana (2008, 2 s. esite)

Kansainvälisen Domino’s Pizza -ruokaketjun tilaama ennakointi kylien ja yhteisöjen kestävästä tulevaisuudesta vuonna 2020. (9/2004, 63 s.)

Kalifornian ympäristö ja asuinyhteisöt vuonna 2025. Fokuksessa ilmaston muutos, ”puhtaat” energiaratkaisut ja ympäristön kehittäminen. (4/2009, 53 s.)

Euroopan maatalouden haasteiden ennakointia ja skenaarioita (2009, 109 s.)

Irlannin maaseudun 2025 ennakointi. Myös kokoelma artikkeleita ennakoinnin aihepiireistä (2005, 84 s.)

Ruokajärjestelmien skenaarioita globalisaation ja paikallisuuden kohtaamisesta, tarkastelussa Intian maaseutu ja Pohjois-Afrikka (2/2005, 28 s.)