Suomessa, kuten maailmallakin, lähiruoka on vahva trendi ja uusia lähiruokakonsepteja on syntymässä. Pienet, trendikkäät ja makuelämyksiä vaalivat uudet toimijat tuovat imua ja uutta merkitystä markkinaan. Myös poliittinen ilmapiiri edistää lähiruoka-ajattelun esiinmarssia tukemalla kestävää kehitystä, maaseudun elinvoimaistamista ja alueellisen tuotannon kehittämistä. Elintarviketeollisuuden ja kaupan pääintressejä ovat kuitenkin keskittäminen ja tehokkuus.

Lähiruokamarkkinalla ei ole vahvoja brändejä, mikä helpottaa markkinoille tuloa. Kuluttajatkin ovat alkaneet ilmaista arvojaan oman kulutuksensa kautta, mistä esimerkkinä ovat erilaiset lähiruokaa suosivat eettisen kulutuksen ryhmät. Merkille pantavaa kulutuskäyttäytymisessä on myös se, että lähiruoan ostokäyttäytyminen ei ole hintasensitiivistä ja suurin osa kuluttajista aikoo lisätä lähiruoan kulutustaan tulevaisuudessa, mikäli sitä on helposti saatavilla. Luonnollisesti lähiruoan tulee myös tarjota tuoreutta ja korkeaa laatua tuotteiden hinnan vastineeksi.

Lähiruoan kulutuksen oletetaan kasvavan vahvasti lähivuosina. Vuonna 2015 Suomen lähiruokamarkkinan koon arvioidaan olevan noin 100–200 miljoonaa euroa. Lähiruoan saatavuuden ja tunnettuuden parantuminen sekä markkinan nopeampi kasvu edellyttävät vahvoja brändejä sekä merkittävien toimijoiden, kuten vähittäiskaupan, vahvempaa asemaa markkinoilla. Koska lähiruokamarkkina on elinkaarensa alkuvaiheessa, markkinalla on tilaa kilpailulle. Tällöin uusien toimijoiden tulo markkinoille lisää kysyntää ja hyödyttää kaikkia markkinan toimijoita.

Verkostoitumalla tehokas logistinen ketju

Kustannustehokkaat logistiset ketjut ovat perusedellytyksiä lähiruokamarkkinan kehittymiselle. Pienten lähiruokatoimijoiden ongelmana on tasapainoilu riittävän kustannustehokkuuden takaavan volyymin ja tarpeeksi laajan tuotevalikoiman välillä. Myös tuotteiden toimitusvarmuuden on säilyttävä.

Ratkaisuna tähän on verkostoituminen. Tärkeässä roolissa on kustannustehokkuuden saavuttaminen muun muassa pientilojen toimituksia ja jakelua yhdistelemällä. Suomen maatilat ovat edelleen pääosin pieniä ja toimittajamarkkinoilla olisi potentiaalia yhteiselle jakeluketjulle. Tehokas ja välikäsiä vähentävä logistiikkajärjestelmä on kuitenkin vielä vailla toteuttajaansa.

Yksi mahdollisuus kustannustehokkaan logistisen ketjun aikaansaamiseen on lähiruoan tukkutoiminnan järjestäminen tai sen integroiminen olemassa olevien tukkuliikkeiden toimintaan. Tukkutoiminnan edellytyksiä ovat riittävä toimitusvarmuus ja tukkuun tuleva volyymi, joka voidaan saavuttaa tuottajayhteistyön kautta. Tuottajille tulee tarjota muun muassa neuvontaa ja suunnittelua valikoimiin liittyen yhteistyösuhteen lujittamiseksi. Lähiruokatukku mahdollistaa myös riittävän volyymin ja kustannustehokkaan jakelun myyntipisteisiin.

Konsepti ja resurssit voimakkaan kasvun tukemiseen

Lähiruokamarkkinassa menestyminen edellyttää skaalautuvan lähiruokakonseptin luomista ja jalkauttamista. Lähiruoan tulee kuitenkin jatkossakin vastata sille asetettuun arvolupaukseen. Toiminnan laajentuminen ei saa johtaa tuotteiden massatuotantoon vaan pienten tuottajien verkottumiseen ja yhteistyöhön. Olennaista on konseptointi ja sen testaus, liiketilojen saanti asiakkaiden kannalta parhailta paikoilta, henkilöstön rekrytointi ja koulutus sekä lähiruoan oikeanlainen asemointi asiakkaiden mielessä. Tuottajalähtöisyydestä on päästävä asiakaslähtöisyyteen ja tuottajien, tukun sekä kaupan on yhdessä nostettava asiakas toimintansa keskiöön ja tarjottava heille yhdessä heidän haluamiaan palveluita.

Nyt tarvitaan painopisteen siirtämistä tuotannosta kuluttajaan ja panostusten lisäämistä markkinointi- ja liiketoimintaosaamiseen. Menestyäkseen lähiruokatoimijan on ymmärrettävä toimitusketjun vaatimukset ja hallittava liiketoiminnan lainalaisuudet.

Lähiruokaliiketoiminta ei voi olla oman toimen ohessa tapahtuvaa puuhastelua vaan normaalia liiketoimintaa. Lähiruoan tulisi olla kaikkien tavallisten suomalaisten saatavilla, eikä vain pienille kuluttajasegmenteille suunnattua herkkua. Samalla on pyrittävä vahvistamaan pienten tuottajien ja vetovoimaisten pienruokakauppojen- ja torien esiinmarssia, jotta raaka-aineiden tuoreus ja ruoan aidot maut palaavat ruokakulttuurissamme pääasiaan. Lähiruoka on vielä marginaalissa, mutta voisiko sillä olla tulevaisuudessa suurempi merkitys koko elintarvikeketjussa?

Toimintaympäristön pelisääntöjen muuttuessa ja muutosnopeuden jatkuvasti kiihtyessä käynnistettiin myös pari vuotta sitten ”maatalouspoliittisen toimintaympäristön ennakointihanke, MAPTEN”, jossa tarkasteltiin, minkälaisia politiikkahaasteita vuoden 2013 jälkeiseen ohjelmakauteen liittyy sekä laajemminkin alan kehitystä vuoteen 2030 saakka. MAPTEN -hankkeessa luotiin vaihtoehtoisia ääriskenaarioita maa- ja elintarviketalouden kehityksestä niin globaalilla kuin paikallisellakin tasolla, joilla pyrittiin konkretisoimaan sitä, minkälaisia tulevaisuuspolkuja joko haluamme astella tai joudumme astelemaan.

Kesällä julkistetuissa tuloksissa hankkeen yhdessä osiossa reilun 100 hengen asiantuntijapaneeli arvioi tulevaisuuden muutoksia, muutostekijöitä ja trendejä kaksikierroksisessa Delfoi-prosessissa. Paneeli arvioi ensimmäisellä kierroksella tärkeimmäksi muutosvoimaksi makean veden varannot maailmassa. Makean veden saatavuuden ohella asiantuntijat pitivät tulevaisuuden politiikkahaasteina koko maailmaa koskettavia ilmasto- ja ympäristömuutoksia sekä energian kokonaiskulutusta maataloudessa.

Suomen näkökulmasta painotetut ja tarkennetut huolenaiheet toisen kyselykierroksen jälkeen luokiteltiin Suomen maa- ja elintarviketalouden strategisesti tärkeiksi kysymyksiksi. Niissä korostuivat viisi kotimaiselle ruoantuotannolle keskeistä asiaa:

• maatilayritysten kannattavuuden kehitys,
• Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan painoarvo ja kansallisen liikkumavaran käyttömahdollisuudet yhteiskunnallisesti hyväksyttävin perusteluin,
• EU:n maatalousbudjetin rahamääräinen toteuma rahoituskaudelle 2014-2020,
• kotimaisten elintarvikkeiden osuuden väheneminen ruoankulutuksessa tuontielintarvikkeiden lisääntyessä sekä
• maatalouden ympäristökuormituksen hallinta ravinnekuormituksen osalta.

Koko hankkeen loppupäätelmissä ennakoidaan, että markkinoiden potkuvoima kasvaa ja maatalouspolitiikan ohjausvaikutus vähenee selvästi kahden seuraavan vuosikymmenen aikana. Lähivuosien tärkein pelintekijä on EU:n uusi ohjelmakausi. Rakennekehityksen osalta edetään, kuten on edetty viimeisten parinkymmenen vuoden ajan; tilojen koko kasvaa ja lukumäärä vähenee edelleen. Samalla kotieläintuotannon erikoistuminen jatkuu, ja monialaiset maatilat lisääntyvät yhä. Aktiivitilojen kokonaismäärän nähdään laskevan nykyisestä noin 63 000 tilasta 40 000 tilaan vuonna 2020, ja jatkaen laskua vielä 2020-luvun. Kotieläintaloudessa lasku on rajumpaa: nykyisestä 20 000 tilasta on vuonna 2020 jäljellä enää noin 8 000 tilaa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yhtenä tukipolitiikan vaihtoehtona, että maatalouden CAP-tuki lopetettaisiin kokonaan. Suomessa tällainen toteuma merkitsisi viljantuotannon kannattavuuden romahtamista ja vilja-alan voimakasta supistumista 2010-luvun lopulle edettäessä. Sianlihantuotanto vähenisi 20-25 prosenttia ja siipikarjanlihantuotanto kymmenen prosenttia. Vuoteen 2030 katsottaessa ruoantuotannon edellytyksiin kaikkialla maailmassa vaikuttavat eniten makean veden varantojen väheneminen, ilmastonmuutos ja energian hinta.

Yllättävää ehkä, mutta edellinen vastaava hintapiikki ajoittui reilun 30 vuoden päähän 1970-luvulle. Olemmeko siis seuraavat 30 vuotta turvassa? Todennäköisesti emme, sillä pelikenttä on muuttunut. Nyt esimerkiksi OECD ennustaa maataloustuotteissa noin kymmenen vuoden tähtäimellä selvää hinnan nousua 2000-luvun alun hintatasoon verrattuna. Samanaikaisesti EU-tasolla on keskeisiksi maatalouden tavoitteiksi nostettu ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen, uusiutuvaan energiaan panostaminen, vesiensuojelu sekä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen. Nämä kaikki asettavat ruokasektorin kehittämiselle selkeitä reunaehtoja tulevalla kymmenluvulla.

Kansallinen ruokastrategia asettaa tavoitteeksi kilpailukykyisen ruokasektorin vuonna 2020. Kotimaisen ketjun kilpailuetuja tulee valjastaa strategian kautta yhä vaikuttavammaksi toiminnaksi avautuvilla markkinoilla. Aihe on siis äärimmäisen ajankohtainen ja tärkeä kotimaiselle elintarvikeketjulle.

Tätä pelkkää alkutuotantoa laajempaa kontekstia tarkastellaan myös muissa EU-maissa. Iso-Britanniassa on juuri valmistunut Food 2030 –strategia, jossa aikaperspektiivi on asetettu jopa Suomea pidemmälle, vuoteen 2030. Lopputulemassa linjataan joukko keskeisiä ja ruokaketjussa jo tutuiksi tulleita tavoitteita:

• kuluttajien valintoihin liittyvän tietopohjan parantaminen terveellisistä ja kestävästi tuotetuista elintarvikkeista
• kannattavan, kilpailukykyisen, huippuosaamista omaavan elintarvikealan kehittäminen
• tätä tukevan tutkimuksen ja tuotekehityksen täysi hyödyntäminen
• kestävän luonnonvarojen käytön edistäminen, sekä puhtaasta ja terveestä ympäristöstä nauttimisen mahdollistaminen
• eläinten terveyden ja hyvinvoinnin varmistaminen
• ruokaturvallisuuden varmistaminen
• maaseutualueiden elinvoimaisuuden edistäminen
• vähähiilisen ruokajärjestelmän rakentaminen, ja siten panostaminen jätteiden uudelleenkäyttöön, kierrätykseen ja uusiutuvaan energiantuotantoon

Brittien Food 2030 kertoo, että tunnistamme haasteet, mutta pystymmekö niihin vastaamaan? Se edellyttää sitä, että kotimaisessa ruokastrategiassa syntyy elintarvikeketjun eri osille kattava toimenpideohjelma, jolla on laaja hyväksyntä ja sitoutuneisuus. Samalla parhaimmillaan tarjoamme ruokastrategian kautta ratkaisuja kehittyville maille, jotta ruoan saatavuus, turvallisuus ja kestävä tuotanto pystytään globaalisti paremmin varmistamaan tulevien vuosikymmenten aikana.

Lisää ruokalakeskusteluja – tällä kertaa vakavasti otettavia ja ruoka-aiheisia. IIASA:n tutkijat kuvaavat tulevan maailman tähän malliin:

Ilmastonmuutos ja väestönkasvu aiheuttavat yhdessä tilanteen, jossa vettä on liian vähän. Kuivuus aiheuttaa katoa ja kasvavalle väestölle on tarjolla aiempaa selvästi vähemmän ruokaa. Mikä tietysti korjaa – karmealla tavalla – väestö-ongelmaa; heikompi osa kuolee nälkään ja ne, jotka kykenevät yrittävät muuttaa alueille, jossa vettä ja ruokaa vielä on. Arviot muuttajien määrästä ovat 200 miljoonasta yhteen miljardiin (pahimmillaan siis joka 7. ihminen tekee muuttokuormaa ennen vuotta 2050). Kaukana Suomesta – me ajattelemme. Näinköhän.

Vaikka heikompikuntoiset köyhät eivät tänne saakka jaksa raahautuakaan, rahamiehet välittävät vaikutukset meidänkin koilliseen kolkkaamme. Ruokapula lisää hintaspekulaatioita raaka-ainemarkkinoilla. Ruoan maailmanmarkkinahinnat heilahtelevat voimakkaammin. Tämä taas houkuttelee erilaisilla johdannaismarkkinoilla rahansa tekeviä keinottelemaan elintarvikkeilla, mikä lisää entisestään hintojen heilahteluja. Tästä ilmiöstähän meillä on jo kokemusta; taloudesta tulee entistä vaikeammin ennakoitavaa ja erilaisten kuplien syntyminen vain helpottuu. Myös reaalitalouden heilahtelut vahvistuvat.

Voi olla, että tuli vähän oikaistua, mutta tämähän on vain ruokalakeskustelua.

Olivat mekanismit millaiset tahansa, lopputuloksesta tuntuvat kaikki tutkijat olevan yksimielisiä: entistä hankalammaksi navigoiminen maailman myrskyisissä systeemeissä menee. Jos suhteuttaa meidän voimavaramme (ei edes prosenttia maailman bruttokansantuotteesta) tähän tilanteeseen, niin auttaako meitä se, että mietimme sitä, mihin asentoon me omia osaamisiamme järjestelemme… Kyllä ratkaisu löytyy siitä, että seuraamme maailmanmenoa ja tartumme mahdollisuuksiin silloin, kun niitä eteen sattuu.