Projekti oli todella mielenkiintoinen, koska työn järjestymiseen vaikuttaa niin moni tekijä. Projektiryhmä listasi muun muassa seuraavat Suomessa tapahtuvaa työtä muokkaavat ilmiöt: globalisaatio, ekologiset kysymykset, arvomuutokset, yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys, väestön ikärakenteen muutos, monikulttuurisuus ja teknologiset muutokset. Näiden usein väistämättöminä pidettyjen muutostekijöiden lisäksi pelissä on tahto ja politiikka: millaisia muutoksia annamme työssä tapahtua? Kuinka huolehdimme työhyvinvoinnista? Kenellä on valta päättää työn muutoksesta? (Tästä syystä aiheesta on hauska puhua eri yleisöille – kaikilla on mielipide työstä ja sen tulevaisuudesta.)

Tämänkin takia nuo listatut muutostekijät ovat kuitenkin viime kädessä tuloksiltaan avoimia. Pidämme varmana, että globalisaatio muuttaa työtä, mutta emme silti voi tietää, mitä tarkkaan ottaen tapahtuu. Kun muuttujia on monia, yhteisvaikutukset ovat moninaiset. Kuinka globaali talous ja maailmalle pirstoutuneet arvoketjut jatkossa toimivat, jos ja kun tapahtuu jokin ekokriisi? Miten monikulttuuristuminen muuttaa arvoja?

Tässä mielessä hieman harmittaa sellainen puhe, jossa globalisaation tai demografisten muutosten esitetään tuottavan jokin yksittäinen täysin varma asia. Ajattelepa esimerkiksi väestön ikääntymistä koskevaa viimeaikaista keskustelua. TTL:n projektissa tällaisiin liiallisiin varmuuksiin ei sorruttu, vaan kaikki neljä tulevaisuuskuvaa ovat monitahoisia ja osin sisäisesti ristiriitaisia.

Niinhän maailmakin on! Jokainen yhteiskunnan hetki sisältää paradokseja. On yhtä aikaa kovaa kapitalismia ja äärimmäisen tasa-arvoisiksi virittyneitä yhteisöjä, joissa tulos jaetaan osallistuneiden kesken. On esimerkiksi globaaleja ruoan tuotannon ja kulutuksen järjestelyjä ja superpaikallisia ketjuja, joissa ruoka suorastaan hyppää pellolta pöytään, ja usein ne mahtuvat samaan ruokapöytään. Tämä siis vastauksena sellaisiin kommentteihin, joiden mukaan nämä työn tulevaisuuden skenaariot eivät ole itsestäänselviä. Eivät olekaan. Sen sijaan ne haastavat ajattelemaan mahdollisia ja todennäköisiä työmaailmoja.

Toivottavasti lukukokemus ei kuitenkaan ole kovin työteliäs.

- Tulevaisuuden työhön ja hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tehdään jo nyt, joka päivä. Mihin suomalainen työelämä on menossa? Millaisia valintoja voimme tehdä, ja millaisen suunnan haluamme ottaa? Avaamme erilaisia näkökulmia tulevaisuuden kehityskulkuihin, innostamme luoviin pohdintoihin ja nostamme ajatuksia irti tämän hetken tilanteesta, kertoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio.

Seminaarissa julkistetaan myös kirja Työn sankareita ja selviytyjiä - työ ja hyvinvointi vuoden 2025 Suomessa, joka syntyi Työterveyslaitoksen skenaariotyöskentelyn tuloksena. Skenaariotyöpajoihin osallistui laaja joukko suomalaisia tutkijoita ja vaikuttajia. Työpajoissa syntyi neljä erilaista skenaariota, joista toisissa päästään kestävään kasvuun ja hyvinvointia tukevaan työelämään, mutta mukana on myös selviytymiskamppailua ja työskentelyä kansainvälisten markkinoiden armoilla.

- Näiden skenaarioiden kautta haluamme herättää keskustelua tulevaisuuden työstä ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä.

Tulevaisuuden työelämän suurimpina haasteina Vainio pitää työuran pidentämistä ja työssä jaksamista, jotka ovat tapetilla nyt, mutta varmasti myös tulevina vuosina. - Keskeinen kysymys on, miten työelämästä saadaan taloudellisesta, inhimillisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää, Vainio korostaa. - Tähän liittyviä teemoja ovat osaamisen kehittäminen, osallistava johtaminen, ihmisen mukaiset joustot, syrjäytymisen estäminen, muutosten hallinta, työelämän muuttuviin haasteisiin vastaava työterveyshuolto ja monikulttuurisessa työympäristössä toimiminen.

Julkisuudessa on puhuttu myös nelipäiväisestä työviikosta (esim. Helsingin Sanomat 17.1.). Taloussanomien mukaan Vainio on huolestunut eläkkeelle paosta, jota nelipäivänen viikko saattaisi parhaimmillaan ehkäistä.

- Tarkoitukseni oli herättää keskustelua siitä, että huono työkyky tulee koko kansantalouden tasolla aivan käsittämättömän kalliiksi. Jos edes pieni osa niistä miljardeista, jotka nyt valuvat ongelmien paikkaamiseen, käytettäisiin työhyvinvoinnin edistämiseen, tuottavuus nousisi. Jos halutaan pitempiä työuria ja parempaa tuottavuutta, kannattaa tahtia toisinaan huokoistaa sen sijaan että aina vain tiivistetään.

Innovaatiojunan perusidea oli yksinkertaisesti saada viitisenkymmentä kotimaista aivoa samaan fyysiseen paikkaan samaan aikaan ilman eri korvausta. Oheisajatus oli ideoida hyvinkin konkreettisesti, miten asioita voisi edistää Suomessa. Jotkut osallistujat ovat tunteneet toisensa jo pitkään netitse, mutta tapasivat ensimmäisen kerran IRL ja mukaan innostui monia muitakin.

Innovaatiojuna kiteytti monin tavoin netin nykyistä roolia innovaatioiden syntykenttänä. Ajatuksen junasta esitti Sitran Ossi Kuittinen joskus kesällä 2009 Qaikussa. Pitkän linjan verkottuja Helge V. Keitel lähti kehittämään sitä kuten myös muun muassa toimistonomadi Janne Saarikko ja monet muut.

Kun viisikymmentä ihmistä kokoontuu vapaaehtoisesti ja jokainen voi halutessaan tuoda mukanaan oman pähkinänsä muiden ratkaistavaksi, sekä omat verkostonsa, niin kokonaisuutta ei kannata edes yrittää kuvata yhden ihmisen voimin.

Ohessa joitain ajatuksia, lähinnä innovoinnin näkökulmasta. Vaikka kuinka tiivistäisi, niin merkintä menee valitettavasti yli sivistyneen blogimerkinnän pituuden.

Tarkin dokumentaatio löytyy viitseliäälle Qaikun #innovaatiojuna -kanavalta. Tuija Aalto on ansiokkaasti ehtinyt jo tehdä linkkikoosteen Tuhat sanaa -blogiinsa.

Hubi eli keskuskanava

Retkestä ei olisi tullut mitään ilman Qaikua tai muuta koordinoivaa, ajantasaista viestintäkanavaa. Qaiku toimi myös itse retken ajan dokumentaatio- ja tallennuspisteenä, josta pystyi lukemaan aikataulumuutokset, ryhmien yhteenvedot sekä sekalaisia havaintoja.

Niin ikään tarvittiin Doodlen ja Sumplin kaltaisia allokointivälineitä. Jos retki olisi toteutettu viidenkymmenen organisaation, sähköpostin ja Word-dokumentin voimin, niin oletettava toteutumisaika olisi ollut 2020. Oletuksella, etteivät ihmiset olisi nääntyneen sähköpostien määrään. Google on Wavensa kanssa oikeilla jäljillä, mutta sekin on vielä liian kömpelö Jaikuun, Qaikuun ja Twitteriin verrattuna.

Guerillateknologia

VR tarjosi retkelle mainion konferenssivaunun ja lupaavan wlanin vaunun sisällä. Silti tekniikka petti pohjoisen talven myötä. Tarvittiin ihmisten omat mokkulat, joikuspotit ja käpylät. Itse tykkäsin kovasti ad hoc -asetelmasta, mutta se on myös tällaisten innvointimuotojen edellytys.

Diversiteetti

Suomessa on sinänsä arvostettava tapa kutsua kaikki asianosaiset miettimään strategiaa, kehittämissuunnitelmaa, mietintöä ja politiikkaohjelmaa viran puolesta. Turhan vähän kutsutaan ammattilaisia tai ongelmasta kiinnostuneita.

Diversiteetti ja monitaustaisuus on kuitenkin Suomen yksi ainoa vahvuutemme vähälukuisuutemme vuoksi. Innovaatiojunan osallistujaprofiili oli 20-60 -vuotiaat, peruskoulusta väitöskirjaan, eri puolelta Suomea.

Aihetta tuntemattomat esittävät tyhmiä kysymyksiä koska eivät tunne käsiteltävää asiaa. Samalla he ovat vapaita asian realiteeteista ja muista ajatuksellisista lukoista. Ajatusten ja käsitysten kirjo tuo uusia näkökulmia ja ammattilaisten rooli on sitten mähkiä, olisivatko ne toteuttamiskelpoisia.

Itseorganisoituminen

Varsinainen työskentely organisoitui vasta junassa ilman ennakkosuunnitelmia. Voi tuntua älyttömältä idealta, että miten voidaan työskennellä ilman agendaa?

Innovaatiojunaan tuotiin sponsoreiden pähkinät sekä osallistujien omat pohdinnat. Toiminta jakaantui nopeasti 30 minuutin sloteiksi ja ryhmiksi junavaunun penkistöä luovasti soveltaen. Ihmisillä oli mahdollisuus soveltaa osaamiaan innvointimentelmiä tai kokeilla luovasti uusia. 30 minuuttia oli hyvä aika toisaalta yhden ongelman läpivientiin ja toisaalta osallistutumaan erityyppisten ongelmien ratkaisuyrityksiin.

Isollakin porukalla voidaan toteuttaa paljon ilman suomalaisorganisaatioiden rakastamaa suunnittelua, komiteaa, valmistelutyöryhmää ja neuvottelukuntaa. Oleellista tässä on porukan motivoituneisuus, ei toimenkuvat.

Organisaatiot ja sosiaalinen media

Monelle organisaatiolle voi olla ikävää havaittavaa, mutta perinteinen olemassaolo ja oman tontin hoitaminen ei vastaisuudessa enää riitä. Organisaatio on julkinen toimija ja toimintaa arvioidaan netissä kumppanina, työnantajana, toimeksiantajana ja tarjousten jättäjänä.

Organisaatiota käsitellään netissä, halusi tai ei. Jokaisen organisaation olisi syytä olla jopa tyytyväinen, jos sitä ylipäänsä kiinnostutaan käsittelemään.

Sosiaalinen media kuuluu käsitteenä uuden median ja uuden talouden joukkoon. Kymmenen vuoden päästä useimmat tuskin muistavat termiä eikä tarvitsekaan. Sosiaalinen media - eli ihmisten julkinen vuorovaikutus ohi vakiintuneiden jakelukanavien - on kuitenkin tuonut peruuttamattomasti uuden julkisuuden, jossa organisaatio ei ole enää työnantaja, joka yksipuolisesti määrittelee työntekemisen ehdot.

Valistuneet organisaatiot nykyään esimerkiksi lainaavat toisilleen työntekijöitään tai kokonaisia yksilöitään. Free lance- ja yrittäjäverkostoille tämä ei ole edes mitenkään uutta.

Summaus

Itseorganisoituminen tarvitsee onnistuakseen valmistelevaa fasilitointia ja kätilöintiä. Niin myös itse tapahtuma tarvitsee joitain koostajia, joista tämä blogimerkintä on yksi esimerkki. Varsinaista Innovaatiojunan tulosten yhteenvetoa ei vielä ole, mutta täydennän merkintää tällaisten ilmaantuessa.

Raportti tarkastelee kohtuullistamisen vaihtoehtoja suhteessa taloudelliseen kehitykseen. Neljän skenaarion kautta hahmottuu, mikä kohtuullistamisessa on keskeistä.

Tomi Leivo (toim.)

Valmistusteollisuuden käyttäjäkeskeisten innovaatioiden ennakointi ja skenaarioita (5/2007, 31 s.)

Euroopan tutkimussektorin ja sen eri toimijoiden monipuolinen ennakointitutkimus (2007, 229 s.)

EU:n, Yhdysvaltojen ja Japanin julkisen tiede- ja teknologiatutkimuspolitiikan ennakointia (3/2006, 117 s.)

Kehitysmaiden tieteen ja teknologian kehityksen ennakointia (3/2006, 72 s.)

Työn ja ammattien muutoksen ennakointia (3/2006, 50 s.)

Akateemisen lääketieteen tulevaisuutta viidellä skenaariolla luotaava ennakointitutkimus (2005, 40 s.)