Idea 1: Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen dominaatio jatkuu. Toisin kuin useimmat tulevaisuudentutkijat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan, Time-lehden tulevaisuusanalyysin mukaan tuleva vuosikymmen tulee olemaan Yhdysvaltojen vuosikymmen, ei välttämättä sittenkään Kiinan tai Intian vuosikymmen, vaikka sellaisen mielikuvan voi saada seuraamalla mediaa. Time-lehden analyysin mukaan amerikkalaisuus tulee jatkumaan, voimistumaan ja syvenemään maailmassa. Vaikka Yhdysvalloissa asuu vain 5% maailman väestöstä, tämä kuitenkin tuottaa 25% maailman bruttokansantuotteesta. Kun keskiluokka kasvaa ja vaurastuu Kiinassa, Intiassa, Venajällä ja Brasiliassa, tämä merkitsee kasvavia markkinoita Yhdysvalloille ja sen yrityksille. Euroopan epäyhtenäinen politiikka ja euron heikkeneminen Kreikan talouskriisin (ja sen mahdollisen laajenemisen) seurauksena syö Euroopan mahdollisuuksia kilpailla maailmantalouden veturin asemasta.

Kuten tiedetään, pankit (kuten Goldman Sachs) ovat sekaantuneet Kreikan ja todennäköisesti monien muidenkin Euroopan maiden rahoitusjärjestelmän toimintaan. Eurooppa voi osoittautua huteraksi taloudelliseksi korttitaloksi. Yhdysvalloista tulevat brändit dominoivat yhä globaaleja markkinoita. Eurooppa ei kykene tuottamaan globaaleja brändejä siinä mittakaavassa kuin Yhdysvallat kykenee. Seuraavan kymmenen vuoden aikana BRIC-maiden brändit eivät vielä tarjoa kunnon vastusta Yhdysvaltojen markkinointiosaamiselle ja brändidominaatiolle. Yhdysvallat ei tule luopumaan asemistaan maailmantaloudessa helpolla. Kiina-ilmiö ei etene automaattisesti. Jo nyt keskustellaan vakavasti Kiinan investointikuplasta. Eurooppa sekoilee omassa talouspolitiikassaan ja epärealistisessa Lissabonin strategiassaan. Nämä ovat asioita, joita kannattaa miettiä nyt.

Idea 2: Valtioiden välisten rajaviivojen uudelleen piirto. Toinen tärkeä idea tulevaisuuden kannalta on se, että valtioiden välisten rajaviivojen merkitys korostuu tulevassa kehityksessa. Hyvin suunnitellut valtioiden väliset rajat tuottavat hyviä naapurisuhteita. Huonosti suunnitellut rajat tuottavat sotia ja konflikteja. Maailma on jaettu rajoilla maihin ja toistaiseksi rajaton maailma on utopiaa. Nykyiset rajat ovat johtamassa eri maita ja etnisiä ryhmiä konflikteihin, ei rauhaan. Tällanen tilanne on erityisesti Lähi-Idässä, mutta myös Kongossa, Sudanissa, Afganistanissa ja myös Pakistanissa. Rajalinjojen uudella suunnittelulla monet sodat ja konfliktit voidaan välttää. Meidän on syytä muistaa, miten suuri muutos Euroopassa tapahtui Berliinin muurin ja Berliinin sisäisen rajalinjan hävittyä. Rajalinjat eivät ole ikuisia – onneksemme asia on niin.

Idea 3: Laajakaista. Laajakaista on lähitulevaisuuden uusi öljykenttä. Laajakaista tulee olemaan niukka hyödyke, ainakin Yhdysvalloissa. Laajakaistan käyttö ei tule olemaan ilmaista – ei ainakaan vielä tulevan vuosikymmenen aikana. Yhdysvalloissa ei ole tavatonta, että siellä kotitalous maksaa viestintäpalveluistaa (älypuhelimet, iPod, Internet ja muut telepalvelut) enemmän kuin kotitalous maksaa käyttämästään energiasta. Oligopolitit dominoivat viestintämarkkinoita samaan tapaan kuin energia- ja sähköyhtiöt ovat dominoineen alueellisia sähkömarkkinoita. Laajakaistapolitiikka Euroopassa tulee siis olemaan kuuma kysymys tulevina vuosina, mikäli Eurooppaa halutaan kehittää johtavaksi tietoyhteiskunnaksi maailmassa.

Idea 4: Dropout-talous. Yhdysvalloissa on jo nyt varsin yleistä, että merkittävä osa nuorista keskeyttää koulunkäynnin. Barack Obama on aloittanut oman sotansa dropout-ilmiötä vastaan. Yhdysvalloissa kolme kymmenestä highschool-tasoisesta opiskelijasta jättää opintonsa kesken. Alle kolmannes opiskelijoista suorittaa college-tasoiset opinnot loppuun. Erääksi syyksi tähän DO-ilmiöön on esitetty jatkuvaa automaatiota ja teknologista kehitystä, joka muuttaa voimakkaasti ammattirakenteita ja työmarkkinoita. Nuoret eivät koe koulujen valmentavan heitä riittävän hyvin työelämään. Usko koulutuksen merkitykseen on laskussa. Dropout-taloudessa koulutuksen on muututtava huomattavasti joustavammaksi kuin se on ollut ns. massayhteiskunnan ”tehdaskouluissa”. Työelämän ja koulutuksen raja-aitoja on pakko madaltaa niin alhaisiksi kuin se on vain mahdollista.

Idea 5: Kiina-Yhdysvallat -akseli. Tulevana vuosikymmenenä Kiina-Yhdysvallat akselin merkitys tulee kasvamaan. Akselista tulee elintärkeä koko muulle maailmantaloudelle. Yhdessä Yhdysvallat ja Kiina voivat halutessaan olla yhtä merkittävä vallankäyttäjä kuin G-8-maaryhmä nyt on. Kiina ei ole toistaiseksi halunnut samanlaajuista globaalia valta-asemaa kuin Yhdysvallat omaa. Kiinalle riittää toistaiseksi se, että se panee omia sisäisiä asioitaan kuntoon. Maailmantalouden toiminnalle on tärkeää, että nämä kaksi maailmantalouden dinosaurusta tulevat jotenkin toimeen keskenään. On hyvin epätodennäköistä, että Kiinasta ja Yhdysvalloista tulee tulevaisuudessa maailman parhaat ystävämaat, ei ainakaan ennen vuotta 2020. Sen sijaan Kiina korvaa Venäjän Yhdysvaltojen ”sparraajana”.

Idea 6: Erehdysten kautta voittoon. Meidän tulisi olla valmiita puolustamaan epäonnistujia, koska monet asiat kehittyvät vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Yrityksissä ja julkisella sektorilla päätavoitteen ei tulisi olla erehdysten eliminointi, vaan sellaisten järjestelmien rakentaminen, jotka sallivat inhimilliset erehdykset. Vain tällaisessa ympäristössä ihmiset ja yritykset uskaltavat kokeilla asioita ja ottaa riskejä. Yrityksiä uskalletaan perustaa, jos etukäteen tiedetään, että epäonnistumisesta ei syytetä loppuelämän ajan. Eräs syy, miksi Yhdysvallat on kehittynyt innovaatiotoiminnoissaan johtavaksi maaksi maailmassa, on se, että Yhdysvalloissa sallitaan epäonnistumisia. Esimerkiksi epäonnistuneita yrittäjiä ei leimata loppuelämäksi epäonnistuneista hankkeista ja riskien otosta.

Euroopassa vain 40% on harkinnut yrityksen perustamista, kun vastaava luku Yhdysvalloissa on jopä 70%. Tämä on kriittinen strateginen kysymys Euroopalle, jos kansantalouteen oikeasti halutaan saada lisää dynamiikkaa. Jos pankit ja julkiset rahoittajat eivät ymmärrä joskus virheitä tehnyttä yrittäjää, ei tarvitse juurikaan ihmetellä, miksi PK-yrityksiä ei synny ja kehity markkinoille samaan tahtiin kuin Yhdysvalloissa. Aina on hyvä muistaa, että ns. Trial & Error-menetelmä on yksi useimmiten käytettyjä ongelman ratkaisun menetelmiä. Tätä ei näytetä ymmärtävän Euroopassa.

Idea 7: Valkoihoinen vähemmistö. Maailmassa valkoihoiset ihmiset tulevat jäämään vähemmistöön monissa maissa ja suurkaupungeissa, myös Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessa valkoihoisten vähemmistöoikeudet tulee olemaan keskeinen poliittinen kysymys monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa. Etniset ja demografiset kehitystrendit ovat maailman hiljainen vallankumous, joka muuttaa politiikkaa ja taloutta monissa maissa. Etnisten vähemmistöjen oikeuksista tullaan käymään kovaa poliittista debattia kaikkialla maailmassa.

Vuoden 2050 väestölaskennassa valkoihoiset tulevat olemaan vähemmistönä Yhdysvalloissa. Tämä muutos tapahtui Kaliforniassa jo vuonna 2000. Kalifornia on koelaboratotio valkoihoisen vähemmistön poliittisesta organisoitumisesta Yhdysvalloissa. Vuonna 1996 laadittu Proposition 209 oli heikko signaali uudesta muutoksesta Kaliforniassa.

Idea 8: TV maailman pelastajana. TV voi pelastaa maailman – ei suinkaan Google, Facebook tai Twitter. Maailmassa on useita alueita, joissa TV on seuraava iso juttu. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa vasta nyt monilla kotitalouksilla on taloudellisesti mahdollisuuksia hankkia oma TV. Vuonna 1995 kehitysmaissa 45%:la kotitalouksista oli TV. Vuonna 2005 vastaava luku oli noussut 60%:iin. Tällä hetkellä kehitysmaissa on käynnissä laaja TV-vallankumous, sama asia mikä tapahtui Suomessa 1960-luvulla.

Internet-vallankumouksen tuoksinnassa monilta on unohtunut se, että TV on edelleen maailman voimakkain globaali media. Digitaalinen TV ja uusin televisioteknologia on se asia, mihin kannattaisi panostaa, jos Suomi ja sen yritykset olisivat kiinnostuneita maailman voimakkaimmasta mediasta. Vuonna 2013 kehitysmaiden kotitalouksista 66%:lla odotetaan olevan oma TV. Kulttuurisesti television yleistyminen tulee muuttamaan eniten naisten kulttuurista asemaa kehitysmaissa. Mm. Intiassa äskettäin tehtyjen kulttuuritutkimusten mukaan TV:n yleistyminen kotitalouksista lisää naisten vapautumista perinteisistä kulttuurillisista arvoista.

Idea 9: Eliittien iltahämärä. Yhdysvalloissa eliittien linnakkeet kuten Yhdysvaltojen kongressi, Wall Street, General Motors, Major League Football, katolinen kirkko ja isot mediatalot ovat olleet voimakkaan kritiikin ja uudelleen arvioinnin kohteena. Tämä kritiikki on heikentänyt monia eliitin linnakkeita laajemminkin Yhdysvalloissa. Monet vahvoiksi uskotut instituutiot ovat osoittautuneet kepeärakenteisiksi kulisseiksi. Skandaalit ja katastrofit ovat seuranneet toisiaan. Korruptoituneiden valtarakenteiden paljastuttua epäluottamus moniin päätöksentekoelimiin on lisääntynyt. Vielä muutama vuosi sitten se mahdollisuus, että Rooman paavi voisi joutua tuomioistuinen eteen, koettiin yleisesti mahdottomaksi. Nyt sekin mahdollisuus on noussut esiin pedofiiliskandaalin myötä. Esimerkiksi vuonna 2008 vain 32% Yhdysvaltain kansalaisista uskoo pankkeihin, kun vielä vuonna 2004 niihin uskoi 50% kansalaisista. Luottamus mediaan ja Yhdysvaltain kongressiin on kansalaisten joukossa myös laskenut voimakkaasti. Finanssikriisi on edennyt vaiheittain kaikkialle ja monet sosiaaliset ja taloudelliset luottamusverkostot ovat tuhoutuneet. Isoja omaisuuksia ja arvoja on haihtunut ilmaan hetkessä. Tällä kaikella on ollut vaikutuksensa eliittien yhteiskunnalliseen arvostukseen ja asemaan. Luottamuspääomaa on hyvin vaikea luoda, mutta se on helposti hävitettävissä.

Francis Fukuyaman yleisteoria luotettavuudesta ja luottamuksesta yhteiskunnassa on siis jälleen hyvin ajankohtainen, kun yhteiskunnan keskeisten instituutioiden luotettavuutta arvioidaan entistä kriittisemmin. On tietyllä tavalla hyvin paradoksaalista, että Fukuyaman esittämä käsitys Yhdysvalloista viimeisenä korkean luottamuksen yhteiskuntana on nyt romuttunut. Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että korkealle arvostettu gurukin voi epäonnistua arvioissaan. Viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta on siis Fukuyaman kriteeristön mukaan nyt epäonnistunut pahasti. Vai onko Suomi viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta? Voiko luottamuksen vielä palauttaa Barack Obaman hallinnon toimesta?

Idea 10: Radikaalien muutosten vähäisyys. Vuonna 1968 Stanley Kubrickin ja Arthur S. Clarken tuottama elokuva Avaruusseikkailu 2001 maalasi eteemme kuvan värikkäästä ja radikaalien innovaatioiden kyllästämästä tulevaisuudesta. Visiot teknovetoisesta avaruuselämästä nähtiin mahdollisina ja aito innostunut usko teknologiseen edistykseen oli korkealla. Tästä kaikesta hypestä huolimatta monet asiat ovat yhä yhtä utopistisen psykoottisia kuin HAL 9000 -tietokone oli Stanley Kubrickin Avaruusseikkailussa.

Useat tekniset laitteet eivät toimi edelleenkään kovin vaivattomasti. Tyypillinen TV:n ohjauspaneeli ei ole radikaalisti muuttunut helpommaksi käyttää siitä mitä se oli 10 vuotta sitten. Päinvastoin, digitelevision käyttäjä voi joutua käyttämään jopa kolmea erilaista ohjauspaneelia. Tietoyhteiskunnan radikaali muutos on jämähtänyt omaan power point-hypemaailmaansa ja lumeälykkyyteensä, jossa todellisia uusia ideoita ja radikaaleja tuoteinnovaatioita saa etsimällä etsiä. Heikkojen signaalien ”vainukoiratkaan” eivät auta tässä etsimistyössä. Jos olemma rehellisiä TV-vallankumous ja puhelimen yleistyminen olivat huomattavasti radikaalimpia uudistuksia kuin Nokian mobiilikännykkä tai Applen iPhone. Globaali lentoliikenne perustuu yhä kaastuturbiineihin, jotka keksittiin jo 1930-luvulla.

Stanley Kubrickin elokuvaansa maalailemia Avaruusseikkailuja ei ole saatu kovin paljon aikaiseksi. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa radikaalit uudistukset tulevat olemaan kortilla. Sen sijaan inkrementaalisia, asteittaisia innovaatioita tuotetaan kuin liukuhihnalta. Aikamme suuri idea on radikaalien muutosten välttely. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset ovat lopulta vähemmän luovia ja haluavat lopulta vain turvallisia ratkaisuja. Tämä on epäkonventionaalinen ajatus, joka voi kuitenkin pitää paikkansa. Ehkä se onkin seuraava suuri ideamme…

Organisaatioteorian suuret uudistajat Herbert Simon ja James March ymmärsivät puoli vuosisataa sitten, ettei organisaatio edes pyri optimoimaan toimintaansa. Heidän mukaansa organisaatiolla ei edes ole selkeää tavoitetta. Päätöksentekijöillä on omia tavoitteitaan ja organisaatio toimii näiden ristipaineessa. Ihmiset ovat myös vain rajallisesti rationaalisia ja päätöstilanteet tulevat vastaan yksi kerrallaan. Optimaalisen ratkaisun etsiminen on siksi normaalisti mahdotonta. Kun kuhunkin käsillä olevaan ongelmaan löydetään edes tyydyttävä ratkaisu, se yleensä kannattaa valita.

Opetin virusten ja tietoverkkojen varhaisempina vuosina tukihenkilöille, miten työasemien toimintatehon voi helposti valvoa. Samanveroisen ajan käytin virustorjunnan opettamiseen. Tuolloin toimintakunnon puutteisiin hukkui paljon enemmän organisaation työaikaa kuin viruksiin. Sanoin kuitenkin kyynisesti, etteivät he kurssin jälkeen toimintatehoa tulisi valvomaan. Kukaan ei valvontaan pakottanut eikä kukaan saanut potkuja, vaikka se olisi jäänyt tekemättä. Virustorjunnan laiminlyönnistä potkut saattoi saada. Organisaatiot tyytyivät tärkeässä kohdassa todella vähään.

Organisaatiossa yksittäisen työntekijän on vaikea käyttää aikaansa sellaiseen, jota muut eivät arvosta. Jos oma sählääminen salataan tai automaation parhaita mahdollisuuksia ei tunneta, ei oppimisen tarvettakaan ymmärretä. Simon ja March perustelivat vähään tyytymisen juuri sillä, että parasta ei tunneta eikä sen etsimiseen menevää aikaa kyetä arvioimaan. Siksi tyydyttävän tason ylittäminen yleensä lopettaa enemmät etsinnät. Valitettavasti uuden tekniikan kanssa sählääminen kyetään piilottamaan. Organisaatio ei edes näe mopojansa pimeässä, kun edes sähköjä ei ole kytketty.

Mitä voisi tehdä? Ongelmia on sekä yksilötasolla että koko organisaation tasolla. On tietysti selvää, ettei jokaisen tarvitse osata kaikkea. Yhtä selvää on, ettei kaksipalstaista tekstiä kukaan järkevä ihminen tee sarkainten ja tabulaattorin tai taulukkolaskimen avulla, jos yhtään ymmärtää, mistä tietotekniikassa on kyse. Tietotekniikassa karkeita osaamisongelmia on myös asentamiseen, vikojen selvitykseen, ohjelmointiin ja yhteiskäyttöön liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Monet mahdollisuudet jäävät osaajiltakin käyttämättä siksi, ettei kukaan suunnittele itsenäiskäyttöä kokonaisuuden kannalta. Valitettavasti tietotekniikka on vain esimerkki, ei suurimman osaamisvajeen kehto.

Yksilötasolla osaamisvajeet tulisi kartoittaa. Sähläämisen piilottelun tulisi loppua, koska sen seurauksena oppiminen estyy. Tästä on haittaa sekä työnantajalle että työntekijälle, mutta erityisesti koko yhteiskunnalle. Organisaatioiden kannalta tulisi tarkastella, käytetäänkö työkaluja ja mahdollisuuksia keskinäisen synergian lisäämiseen. Liian usein kaikki tähtää osaoptimointiin, yhden vaiheen tai tahon etuun, kun kokonaisuuksia uudistamalla saisi aikaan paljon enemmän.

Kyynisyydestäni en ole päässyt eroon. Sähläämiseen tyydytään, osaamattomuutta on joka portaassa eikä organisaatio itse useinkaan sitä kykene näkemään. Simon ja March selvittivät tämänkin ongelman. Ulkopuolisen teoreetikon on helppo olla viisas.

Kun muuntogeenisen tuotannon tulevaisuutta kartoitettiin MTT:n vetämässä ja Delfoi-tekniikalla toteutetussa tutkimuksessa jokunen vuosi sitten, asiantuntijat näkivät muuntogeenisten kasvien lisääntyvän selvästi kasvintuotannossa seuraavien 20 vuoden aikana. Muuntogeenisillä lajikkeilla viljellyn peltopinta-alan maailmassa nähtiin lisääntyvän lähelle 500 miljoonaa hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä muuntogeenisiä tuotetaan 134 miljoonalla hehtaarilla (maailman peltoala oli kokonaisuudessaan 1 506 miljoonaa hehtaaria vuonna 1997, kokonaispeltoala-arvio vuodelle 2030 on reilu 1 700 milj. hehtaaria). Maailman tasolla päähuomioon nostettiin geeniteknisesti tuotettavat kuivankestävät, suolankestävät ja pohjoisessa myös kylmänkestävät lajikkeet. Kun tämän hetken painopiste kasvilajikkeissa on lisätä tautienkestävyyttä, tuholaiskestävyyttä ja jonkin verran laatua, niin tulevaisuudessa paneeli näki monen geenin takana olevien ominaisuuksien parantamisen korostuvan jalostustyössä.

Kehityksen nähtiin Suomessa olevan hitaampaa kuin maailmalla keskimäärin: Suomessa muuntogeenisiä kasvilajikkeita viljeltäisiin kaupallisesti todennäköisesti reilulla 20 % peltopinta-alasta vuonna 2025, kun taas maailmalla todennäköinen arvio oli 41 prosenttia. Mediaanivastauksessa ensimmäisen lajikkeen (peruna) odotettiin tulevan kaupalliseen viljelyyn vuonna 2013. Asiantuntijat toivoivat, että bio- ja geeniteknologiaa käytettäisiin vahvemmin non-food -sovelluksiin kuten energiakasvilajikkeiden jalostukseen. Kuten nyt toteuma näyttää, paneeli arvioi, että ensimmäiset viljeltävät muuntogeeniset kasvit olisivat peruna, rypsi/rapsi tai sokerijuurikas.

Nyt eduskunnassakin keskusteltava asia eli eri tuotantojärjestelmien rinnakkaiselo puhutti tutkimukseen vastannutta asiantuntijapaneelia. Konkreettinen keskustelu onkin nyt kohdistunut eri lajikkeiden suojaetäisyyksien määrittämiseen. Rinnakkaisviljelystä nähtiin tulevan alueellista, jolloin alueiden kehitys saattaisi tästäkin syystä polarisoitua ja aiheuttaa paikallisia ristiriitoja erityisesti luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä. Rinnakkaiselon järjestämisestä nähtiin koituvan myös koko tuotantoketjulle kustannuksia, joita ei ole kovin helppo perustella pidemmällä aikavälillä Suomen maataloudessa, jossa luonnonhaitta on muutenkin tuotantokustannuksia nostattava tekijä.

Bioteknologialla nähtiin suuria mahdollisuuksia myös muussa kuin perinteisessä maataloustuotannollisessa hyödyntämisessä, mm. bioenergiatuotannon edistämisessä, biologisten prosessien hyötysuhteen kasvattamisessa kasvissa itsessään, biotekniikan hyödyntämisessä jätteiden käsittelyssä, biohajoavien pakkausmateriaalien kehittämisessä sekä maatilan jätevedenpuhdistuksessa. Suhtautuminen muuntogeenisiin kasvilajikkeisiin ja niiden hyödyntämiseen Suomen maataloudessa erosikin selkeästi non-food -kasvilajikkeiden suhteen. Muuntogeeniset kasvilajikkeet olivat toivottavia non-food -tuotannossa esimerkiksi bioenergiaa tuotettaessa. Suoraan ruoaksi tarkoitettuun peruselintarvikkeeseen, joka olisi muuntogeenisesti tuotettu, suhtauduttiin varauksellisemmin.

Yhtenä tutkimuksen johtopäätöksenä todettiinkin, että bio- ja geeniteknologian hyödyntämisessä pitäisi enemmin keskustella käyttökohteen mukaisesti. Keskustelu siitä, missä yhteydessä ja minkälaisessa tuotannossa tekniikka olisi käytettävissä, antaisi paremmin pohjaa yhteiskunnan päättäjille, minkälaiseen maataloustuotantoon teknologiaa olisi laajassa konsensuksessa mahdollisuus kehittää. Tätä taustaa vasten non-food -käyttöön, elintarvikekäyttöön ja rehukäyttöön tarkoitetut jalostetut kasvilajikkeet tulisi käsitellä päätöksenteossa erillisinä.

Innovaatiojunan perusidea oli yksinkertaisesti saada viitisenkymmentä kotimaista aivoa samaan fyysiseen paikkaan samaan aikaan ilman eri korvausta. Oheisajatus oli ideoida hyvinkin konkreettisesti, miten asioita voisi edistää Suomessa. Jotkut osallistujat ovat tunteneet toisensa jo pitkään netitse, mutta tapasivat ensimmäisen kerran IRL ja mukaan innostui monia muitakin.

Innovaatiojuna kiteytti monin tavoin netin nykyistä roolia innovaatioiden syntykenttänä. Ajatuksen junasta esitti Sitran Ossi Kuittinen joskus kesällä 2009 Qaikussa. Pitkän linjan verkottuja Helge V. Keitel lähti kehittämään sitä kuten myös muun muassa toimistonomadi Janne Saarikko ja monet muut.

Kun viisikymmentä ihmistä kokoontuu vapaaehtoisesti ja jokainen voi halutessaan tuoda mukanaan oman pähkinänsä muiden ratkaistavaksi, sekä omat verkostonsa, niin kokonaisuutta ei kannata edes yrittää kuvata yhden ihmisen voimin.

Ohessa joitain ajatuksia, lähinnä innovoinnin näkökulmasta. Vaikka kuinka tiivistäisi, niin merkintä menee valitettavasti yli sivistyneen blogimerkinnän pituuden.

Tarkin dokumentaatio löytyy viitseliäälle Qaikun #innovaatiojuna -kanavalta. Tuija Aalto on ansiokkaasti ehtinyt jo tehdä linkkikoosteen Tuhat sanaa -blogiinsa.

Hubi eli keskuskanava

Retkestä ei olisi tullut mitään ilman Qaikua tai muuta koordinoivaa, ajantasaista viestintäkanavaa. Qaiku toimi myös itse retken ajan dokumentaatio- ja tallennuspisteenä, josta pystyi lukemaan aikataulumuutokset, ryhmien yhteenvedot sekä sekalaisia havaintoja.

Niin ikään tarvittiin Doodlen ja Sumplin kaltaisia allokointivälineitä. Jos retki olisi toteutettu viidenkymmenen organisaation, sähköpostin ja Word-dokumentin voimin, niin oletettava toteutumisaika olisi ollut 2020. Oletuksella, etteivät ihmiset olisi nääntyneen sähköpostien määrään. Google on Wavensa kanssa oikeilla jäljillä, mutta sekin on vielä liian kömpelö Jaikuun, Qaikuun ja Twitteriin verrattuna.

Guerillateknologia

VR tarjosi retkelle mainion konferenssivaunun ja lupaavan wlanin vaunun sisällä. Silti tekniikka petti pohjoisen talven myötä. Tarvittiin ihmisten omat mokkulat, joikuspotit ja käpylät. Itse tykkäsin kovasti ad hoc -asetelmasta, mutta se on myös tällaisten innvointimuotojen edellytys.

Diversiteetti

Suomessa on sinänsä arvostettava tapa kutsua kaikki asianosaiset miettimään strategiaa, kehittämissuunnitelmaa, mietintöä ja politiikkaohjelmaa viran puolesta. Turhan vähän kutsutaan ammattilaisia tai ongelmasta kiinnostuneita.

Diversiteetti ja monitaustaisuus on kuitenkin Suomen yksi ainoa vahvuutemme vähälukuisuutemme vuoksi. Innovaatiojunan osallistujaprofiili oli 20-60 -vuotiaat, peruskoulusta väitöskirjaan, eri puolelta Suomea.

Aihetta tuntemattomat esittävät tyhmiä kysymyksiä koska eivät tunne käsiteltävää asiaa. Samalla he ovat vapaita asian realiteeteista ja muista ajatuksellisista lukoista. Ajatusten ja käsitysten kirjo tuo uusia näkökulmia ja ammattilaisten rooli on sitten mähkiä, olisivatko ne toteuttamiskelpoisia.

Itseorganisoituminen

Varsinainen työskentely organisoitui vasta junassa ilman ennakkosuunnitelmia. Voi tuntua älyttömältä idealta, että miten voidaan työskennellä ilman agendaa?

Innovaatiojunaan tuotiin sponsoreiden pähkinät sekä osallistujien omat pohdinnat. Toiminta jakaantui nopeasti 30 minuutin sloteiksi ja ryhmiksi junavaunun penkistöä luovasti soveltaen. Ihmisillä oli mahdollisuus soveltaa osaamiaan innvointimentelmiä tai kokeilla luovasti uusia. 30 minuuttia oli hyvä aika toisaalta yhden ongelman läpivientiin ja toisaalta osallistutumaan erityyppisten ongelmien ratkaisuyrityksiin.

Isollakin porukalla voidaan toteuttaa paljon ilman suomalaisorganisaatioiden rakastamaa suunnittelua, komiteaa, valmistelutyöryhmää ja neuvottelukuntaa. Oleellista tässä on porukan motivoituneisuus, ei toimenkuvat.

Organisaatiot ja sosiaalinen media

Monelle organisaatiolle voi olla ikävää havaittavaa, mutta perinteinen olemassaolo ja oman tontin hoitaminen ei vastaisuudessa enää riitä. Organisaatio on julkinen toimija ja toimintaa arvioidaan netissä kumppanina, työnantajana, toimeksiantajana ja tarjousten jättäjänä.

Organisaatiota käsitellään netissä, halusi tai ei. Jokaisen organisaation olisi syytä olla jopa tyytyväinen, jos sitä ylipäänsä kiinnostutaan käsittelemään.

Sosiaalinen media kuuluu käsitteenä uuden median ja uuden talouden joukkoon. Kymmenen vuoden päästä useimmat tuskin muistavat termiä eikä tarvitsekaan. Sosiaalinen media - eli ihmisten julkinen vuorovaikutus ohi vakiintuneiden jakelukanavien - on kuitenkin tuonut peruuttamattomasti uuden julkisuuden, jossa organisaatio ei ole enää työnantaja, joka yksipuolisesti määrittelee työntekemisen ehdot.

Valistuneet organisaatiot nykyään esimerkiksi lainaavat toisilleen työntekijöitään tai kokonaisia yksilöitään. Free lance- ja yrittäjäverkostoille tämä ei ole edes mitenkään uutta.

Summaus

Itseorganisoituminen tarvitsee onnistuakseen valmistelevaa fasilitointia ja kätilöintiä. Niin myös itse tapahtuma tarvitsee joitain koostajia, joista tämä blogimerkintä on yksi esimerkki. Varsinaista Innovaatiojunan tulosten yhteenvetoa ei vielä ole, mutta täydennän merkintää tällaisten ilmaantuessa.

Perustavana ideana presidentti Barrosolla oli luoda Eurooppaan Yhdysvaltojen MIT:ta vastaava vahva kansainvälisesti verkottunut tutkimusinstituutti. Tällä hetkellä MIT on tosin vasta 9. parhain yliopisto maailmassa. Tämä asia kannattaa pitää mielessä ennen kuin ryhdytään ihannoimaan kritiikittömästi MIT-toimintamallia. Maailma on muutostilassa. Mallia kannattaisi ottaa Yhdysvaltain Harvardista, Iso-Britannian Cambridgen yliopistosta ja Yalen yliopistosta, jotka tällä hetkellä muodostavat maailman kolmen kärkiyliopiston ryhmän. Shanghain listalla MIT oli vuonna 2009 viidentenä, ei suinkaan ensimmäisenä. Shanghain listan kolmen kärjessä -ryhmä ovat Harvard, Stanfordin yliopisto ja Kalifornian yliopisto. Shanghain listalla Helsingin yliopisto oli sijalla 72 vuonna 2009.

EIT on ollut ns. ”kuuma peruna” Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa. Kuumaa keskustelua on käyty mm. EIT:n budjetista, johtamismallista sekä eri maiden tasapuolisista edellytyksistä osallistua EIT:n tulevaan toimintaan. Myös Euroopan yliopistojen yhteistyömuodot EIT:n kanssa ovat herättäneet keskustelua. Keskeinen tiedepoliittinen kysymys on luonnollisesti se, voivatko eri Euroopan yliopistot osallistua tasapuolisesti yhteistyöhön EIT:n kanssa. Tässä vaiheessa on selvää, että Euroopan kärkiyliopistot tulevat seuraamaan tarkasti EIT:n tulevaa strategista verkottumista.

EU:n suora rahoitus EIT:lle vuosina 2008–2013 on 308 miljoonaa euroa, mutta jo nyt toiveita on esitetty huomattavasti laajemmasta rahoituspohjasta. EIT-statuksen arvioidaan houkuttelevan osaamis- ja innovointiyhteisöjen ympärille monenlaista toimintaa ja myös merkittäviä rahoittajia. Tulevaisuudessa on odotettavissa kriittistäkin keskustelua EIT:n toimintastrategiasta ja sen toteutuksesta. Varmastikin esimerkiksi Helsingin yliopisto tulee seuraamaan tarkasti Aalto-yliopiston yhteistyötä EIT:n kanssa. Todennäköisesti Euroopan yliopistot tulevat käyttämään Shanghain listaa ja muitakin arviointilistoja arvioidessaan sitä, onko EIT oikeasti tehnyt yhteistyötä huippuyliopistojen kanssa. Myös Suomen Akatemialle EIT on tärkeä haaste. Tieteen tasoa ja tilaa tulisi saada petrattua nopeasti yläkurssiin.

Tulevaisuudessa nähdään noudattaako EIT omaa strategiaansa julkilausutusta yhteistyöstä huippuyliopistojen kanssa. Jo nyt voidaan odottaa mielenkiintoisia evaluointitutkimuksia EIT:n toiminnasta. Itse sain perehtyä jo ensimmäiseen EIT-taustatutkimukseen syksyllä 2009 järjestetyssä ICICI2009-konferenssissa. Suomen intressinäkökulmasta käsin arvioituna Aalto-yliopistolla on iso haaste edessään, jos se aikoo nousta Shanghain listalla nopeasti kärkiryhmään ja täten aidosti uskottavaksi EIT-partneriksi. Tästä strategisesta näkökulmasta käsin arvioituna itse olisin odottanut vuonna 2009 huipputasoisten professorirekrytointien sumaa Aalto-yliopistolle. Toistaiseksi en ole sellaista nähnyt tapahtuvan, mika on jossain määrin huolestuttavaa. Suomi ja sen keskeiset tiedepolitiikan toimijat eivät ole selvästikään olleet liian proaktiivisia EIT:n tulevan toiminnan osalta.

Vuonna 2008 tämä instituutio sai itselleen toimivan johdon ja syksyllä 2009 EIT:lle valittiin johtaja, ranskalainen Gérand de Nazelle, joka on tehnyt pitkän uran Shell-yhtymässä. Tässä vaiheessa vuoden 2010 alussa voidaan todeta, että Eurooppa on saanut uuden keskeisen toimijan tiede-, teknologia- ja innovaatiotoiminnan alalle. EIT tulee sijaitsemaan Budapestissä, Unkarissa. Tämä strateginen päätös tehtiin vuonna 2008.

Mielenkiintoista oli, ettei Suomi osallistunut kilpaan EIT:n sijaintipaikasta, vaikka meillä oli jo silloin meneillään kunnianhimoinen Aalto-yliopisto -hanke, jonka yhteyteen EIT:n kampus olisi sopinut hyvin. Vaihtoehtoina Budapestille olivat Wrocklaw Puolasta, Sant Cugat del Vallés Barcelonan läheltä, Jena Saksasta sekä Bratislava-Wien- kaksoiskaupunkiehdokkuus. Ilmeisesti EIT:n sijainti oli päätetty jo etukäteen antaa jollekin uudelle Itä-Euroopan EU-jäsenmaalle. Samalla Unkarista tuli keskeinen maa Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa.

EIT:n yhteyteen perustetaan tieto- ja innovaatioyhteisöjä (Knowledge and Innovation Communities, KIC), jotka viimeisimpien laadittujen suunnitelmien mukaan toimisivat ilmastonmuutostutkimuksen, kestävän energiatuotannon ja informaatio- ja viestintätutkimuksen alueilla.

Instituutissa arvioidaan toimivan tulevaisuudessa 6–8 osaamis- ja innovaatioyhteisöä. Viimeisimpien 17.12.2009 julkaistujen uutisten mukaan Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT sijoittaa yhden tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkönsä Suomeen. Tämä päätös vahvistaa Suomen strategista asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa uusien eurooppalaisesti merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen. Suomen yksikkö sijoitetaan Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen.

Suomesta TEK:sta käsin otettiin kantaa EIT:n toimintaan vaatimalla sen johtoon jäsenia Shanghain yliopistolistan kymmenen kärkiyliopiston hallinnoista. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, ettei TEK halunnut kovin aktiivisesti EIT:n johtoon suomalaisia asiantuntijoita, koska suomalaisia ei ilmeisestikään ole kovin runsaasti ko. kansainvälisissä positioissa. TEK esitti EIT:n hallitukseen myös opiskelijaedustajien nimeämistä, mika oli rohkea kannanotto. Suomesta EIT:n hallitukseen (Governing Board) valittiin kuitenkin Nokian Yrjö Neuvo, jolla on varmasti laaja taustaverkosto tukenaan. Hänen ilmeisenä strategisena haasteenaan on valmasti osaksi vaalia Aalto-yliopiston intressejä EIT:ssä, koska Aalto-yliopiston johtopaikat ovat Nokian viiteryhmien hallussa.

Aalto-yliopistolla on siis uusien näyttöjen aika Euroopan ja maailman tiedekartalla. Lopuksi on ehkä hyvä todeta, että yhdistämällä Suomen yliopistot vaikka neljäksi yliopistoksi nostaisimme kaikkien Suomi-yliopistojen (esimerkiksi Helsinki-Aalto, Turku-Åbo Akademi-Pori-Vaasa, Tampere-Kuopio-Jyväskylä-Lappeenranta-Joensuu-Jyväskylä, Oulu-Kajaani-Rovaniemi) sijoitusta Shanghain listalla hyvin merkittävästi korkeammalle tasolle. Näin meillä voisi olla neljä kansainvälisen tason ”Aalto-yliopistoa” yhden sijaan. Se ei olisi välttämättä laisinkaan huono tulevaisuuden vaihtoehto tutkijoiden ja opiskelijoiden kannalta. Tätäkin strategista vaihtoehtoa voidaan joutua miettimään vielä tulevaisuudessa. Aalto-yliopisto ei ole välttämättä Suomen uuden innovaatiopolitiikan viimeinen vaihe, ehkä todennäköisesti vain eräs välivaihe.

Jotta tällainen koko suomalaista innovaatiojärjestelmän ekosysteemiä koskeva ”kvanttihyppystrategia” voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa, se vaatisi integroitua ennakoivaa tiedepolitiikan strategiaa tukevaa taustatutkimusta Suomen Akatemialta, VTT:ltä, Sitralta sekä Tekesiltä. Onhan Suomen yliopistojen kansainvälisinä vahvuusalueina paljon muitakin tutkimusalueita kuin pelkkä tietotekniikka. Oli Suomen tuleva tiede- ja teknologiapoliittinen strategia mikä tahansa, olisi tärkeää pitkäjänteisesti arvioida ja kehittää Suomen kaikkien yliopistojen osaamisprofiileja ja suuntautumisalueita. Ennakoinnin näkökulmasta EIT voi olla sellainen villi kortti, jonka heijastusvaikutuksia Suomen tiede- ja teknologiapolitiikalle ei ole tarpeeksi vielä arvioitu.

Kööpenhaminan ilmastokokous ja sen uutisointi on tuonut yöuniin asti ulottuvan syvän huolen tulevaisuudesta. Tuleeko ilmastonmuutos Suomeen? Mitä ilmastonmuutos vaikuttaa meidän perheeseen? Kuoleeko ihmisiä? Miksi joku eläinlaji on uhanalainen? Kärsivätkö jotkut eläimet Suomessakin? Mistä ilmastonmuutos johtuu? Ensimmäisiin oli suhteellisen helppo luonnostella skenaarioita ja selventää taustafaktoja, mutta viimeinen oli se tärppi, johon opportunistina tempaisin öljypohjaisten tuotteiden välttämisen ja kulutuksen hillitsemisen. Saimme siirrettyä kierrätykseen ison kasan muovikrääsää, ja lopussa poika totesi nyt olevan kyllä tilaa sitten ihan vain muutamalla uudellekin.

Projektin jatkovaiheessa ennakointiguru käynnisti pienimuotoisen visionäärisen teknologiatiekarttatyön ja luonnosteli noin kymmenkunta ratkaisua ihmiskunnan energiatuotannon ja liikenneongelmien ratkaisemiseksi sekä muutaman robottitehtaan siinä sivussa. Usko on luja, että nämä ovat käytössä sitten kun hän on iso ja jos eivät ole, niin sitten hän nämä keksii. Tuotettu visio pienimuotoisesta sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksesta yhdistäen sekä maalämpöä (luonnoksessa magmaa), aurinkovoimaa, tuulivoimaa, vesivoimaa sekä biomassan hyödyntämistä ei ollut kovin kaukana tulevaisuudessa oleva ratkaisu.

Eilen olivat vuorossa hankalammat aiheet eli politiikka ja uskonto. Automatkalla palasimme tähän fossiilisten polttoaineiden ongelmaan ja tiukka kysymys oli, että miksei presidentti tee mitään tai ainakin kaupunginjohtaja pakota kaikkia kierrättämään? Tässä päätimme ottaa suoran kansalaisaktiivisuuden täsmäaseeksi ja luonnostella kirjelmät molemmille tahoille. Presidentistä oli suora aasinsilta Jumalaan ja tästä Jeesukseen sekä joulun tarinoihin. Ei-uskonnollisena perheenä kävimme läpi myös muiden uskontojen joulutapoja tai sitä, että vietetäänkö ylipäätänsä kaikkialla joulua. Vaikuttuneena siitä, että muissa uskonnoissa on yhtä isoja juhlia, jolloin jaetaan lahjoja, poika päätti ryhtyä moniuskontoiseksi. Kaverista kasvaa tulevaisuuden suvaitsevan monikulttuurisen yhteiskuntamme mallikansalainen, mutta toivottavasti emme nyt heti joudu käynnistämään perheessä kaikkien uskontokuntien kulutusjuhlia.

Näillä joulunalusmietteillä jään nyt toistaiseksi sivuun blogikirjoittamisesta, jotta tilaa jää muillekin.

Kansainvälisen ennakoijaryhmän tekemä katsaus mm. poliittisen, taloudellisen, teknologisen ja sosiaalisen kehityksen vaikutuksesta köyhien tulevaisuuteen. (2009, 6 erillistä raporttia)

Valmistusteollisuuden käyttäjäkeskeisten innovaatioiden ennakointi ja skenaarioita (5/2007, 31 s.)

Coca-Colan IFTF:llä teettämän ruoan vähittäismyynnin ennakointitulosten visualisointi karttana (2008, 2 s. esite)

EU:n, Yhdysvaltojen ja Japanin julkisen tiede- ja teknologiatutkimuspolitiikan ennakointia (3/2006, 117 s.)