Tulevaisuus näkyy jo tänään, pieninä signaaleina ja merkkeinä. Huomenna ne ovat arkipäivää sekä suomalaisille että suomalaisyrityksille. Näiden kehittymistä ja nousemista seuraa Finpron ennakointitiimi, joka on tänä keväänä tunnistanut yhdeksän tulevaisuuden ilmiötä.

– Yksi kiintoisimmista ilmiöistä liittyy väestön ikääntymiseen, hoivahenkilökunnan määrän vähenemiseen ja elintasosairauksien yleistymiseen, luonnehtii Finpron ennakointiasiantuntija Elina Hiltunen. – Teknologiset innovaatiot kuten terveysmonitorit ja hoivarobotit tulevat tarjoamaan ratkaisun näihin haasteisiin.

Kodin teknologian ohjaamiseen, henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja viihteeseen ovat tulossa laitteet, jotka kokoavat koko elämän yhteen paikkaan. Tulevaisuudessa sosiaalinen media mahdollistaa myös sen, että liikumme eri yhteisöissä erilaisissa rooleissa ja persoonissa.

Lue lisää lehdistötiedotteesta
Katso kaikki Kevään 2011 Finpro Foresight -ilmiöt

Arvoisa yleisö, hyvät kollegat,

Äidinkielen opettaja varoitti kahdesta aloituksesta. Muinaisista roomalaisista ei saa aloittaa, eikä otsikkoon saa suoraan viitata. Roomalaiset jätän tällä kertaa rauhaan, mutta tämä otsikko: ”Onko elämää ilman internettiä?” En vieläkään tiedä, kuka sen keksi. Vain nörtti osaa kuvitella elämän noin yksioikoisesti ja teknologian voiman noin suurena. Elämästä irtautuminen johtaa Kauhajoen kaltaiseen tragediaan.

Minä taidan kyllä olla yksi ensimmäisiä nörttejä. Teini-iän lopulla rakensin puhelinrobotin isoäitini sängystä irrottamaani päätylautaan. Helsingin Puhelinyhdistyksen tutkimuslaboratoriossa samaisella 70-luvulla rakentamani kone soitteli satunnaisille helsinkiläisille ja tarjoutui pelaamaan tikkupeliä. Sen pohjalta syntyi Kotisyp, luultavasti maailman ensimmäinen puhelimella toimiva kotipankki.

Nörtit viihtyvät tietokoneiden maailmassa. Vuosikymmenen takainen tamagotchi-villitys osoitti jopa vilkkuvan muovinpalan kelpaavan monelle lemmikiksi. Japanilaiset kehittivät ideaa pidemmälle ja tarjoavat nyt virtuaalisia seuralaisia. Riittääkö virtuaalimaailma elämän sisällöksi? Pitäisikö sitä verrata Kauniisiin ja rohkeisiin? Valtiovalta on ryhtynyt erityisesti suojelemaan ja rohkaisemaan sisällöntuotantoa. Ilmeisesti pidetään hyvänä ja tehokkaana, jos meidän elämämme sisältö saadaan teollisesti tuotettua. Ehkä on hyvä, että kaikilla on jotakin yhteistä.

Puhelinta on kutsuttu elämänlangaksi. Monelle vanhukselle se on ainoa käytännön yhteys läheiseltä tuntuviin ihmisiin. Tietokoneisiin juuttuneille nuorille sanotaan usein: hanki elämä! Mikä se ”elämä” on, johon vanhus saa yhteyden puhelimen avulla; se elämä, jonka nuori kadottaa tietokoneharrastuksen teolliseen sisältöön?

Tietoverkkoja voi siis käyttää saadakseen yhteyden muihin ihmisiin ja elämään. Verkkoon voi myös upota. Pojalle, joka katsoo tyttöjen kuvia yksinäisessä huoneessa, kannattaa varmaan sanoa: hanki elämä. Elämä ei ole pasianssi eikä ampumarata.

Vuorineuvos Gustav von Hertzen kuvaa kirjoissaan elämää ja yhteiskuntaa positiivisena summapelinä. Häntä aiemmin, maailman ykkösdarvinisti, Richard Dawkins mullisti evoluutioteoriaa kirjoittamalla geenin itsekkyydestä. Elämä syntyy molekyylien, solujen, elimien ja eliöiden yhteistyön kautta. Taloustieteen isä, Adam Smith puhui samasta positiivisesta summapelistä. Liike-elämä noudattaa yllättävän monia elämän lakeja. Lisäarvo syntyy yhteistyöstä, erikoistumisesta ja vaihdannasta. Erikoistumisella ja vaihdannalla selitti avioliiton pysyvyyttä jo Aristoteles. Yhteistyö on kasvun voima ja siemen. Elämä ei synny kilpailusta, kilpailun tarkoitus on tappaa kelvoton elämä. Vapautuvat resurssit ovat lantaa paremman yhteistyön siemenille.

Vanhat organisaatioteoreetikot vertasivat yritystä elimistöön, johtoa aivoihin ja työmiehiä muskeleihin. Jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin esitti suuremman vertauksen. Hän näki, miten ensin autot ja junat, sitten sähköinen tiedonvälitys, muuttivat ihmiskunnan dynamiikan. Tietoliikenne ulotti passiivisen ja aktiivisen vaikutuksen maailman joka kolkkaan. Hän kirjoitti lähes sata vuotta sitten: ”Idea (tulevaisuudessa) on, ettei maapallon pinnalla ole irrallisia ajattelun jyviä. On kuin ajatteleva kalvo peittäisi maapallon ja se muodostaisi yhden valtavan ajattelevan jyvän maailmankaikkeudessa.”

Hyvä munkki Teilhard siis näki ennalta maailmanverkon, nykykielellä internetin. Hän kirjoitti edelleen: ”Eikö tämä ole niin kuin suuri syntymässä oleva keho – raajoineen, hermostoineen, aisteineen ja muisteineen.” Teilhardin ihminen rinnastui hermosoluun ja kehittynyt tietoyhteiskunta synnytti maailmanlaajuisen tietoisuuden. Kehityksen määränpään hän nimesi Omega-pisteeksi, siinä oli Teilhardin Jumala. Jesuiittamaisella nerokkuudella ja Aristoteleen teleologian avulla hän todisti: Jumala on kaiken kehityksen seuraus ja päämäärä, mutta samalla kaiken kehityksen tarkoitus eli kehityksen alkuperäinen syy. Viestinnän luoma yhteinen ymmärrys on siis kaiken elämän alku ja loppu, alfa ja omega. Katolinen kirkko esti ideoiden julkaisun 1950-luvulle asti, jolloin jesuiitta kuoli. Operaattoreiden uskonnoksi tämä olisi aika hyvä.

Kuuluisa maapallotutkija James Lovelock innostui näistä ajatuksista. Hän havaitsi monien maapallon mekanismien tasapainottavan toisiaan. Hänen pitkään kehittämänsä Gaia-teoria on alkanut saada tieteellistä vahvistusta. Maapallo todella käyttäytyy kokonaisvaltaisen säätelyjärjestelmän tavoin. Lovelockin kuvitelmissa ihmisten tulisi muodostaa maapallon aivot. Kovin hyvää koordinaatiota tai tietoisuutta maapallon ”aivot” eivät vielä ole saavuttaneet. Pääosa soluista tai siis meistä ajattelee sekalaisilla tavoilla. Yhteisiin näkemyksiin päästään vain harvoin. Maailmanverkko nopeuttaa samantahtista tiedostamista. Monet yhteiset ongelmat ja arvot tiedostetaan jo tavalla, jonka aiemmin vain Teilhard kykeni kuvittelemaan.

Lovelock ennustaa vuonna 2100 ilmaston lämmenneen kuusi astetta. Pohjoiset alueet, kuten Skandinavia, Siperia ja Kanada säilyvät elinkelpoisina. Hän ei enää usko yhteisen tahdon syntyvän riittävän nopeasti. Ilmastotiedemiehet pitävät hänen arviotaan pessimistisenä, mutta eivät löydä siitä varsinaista vikaa.

Nyt vastaan otsikon kysymykseen. Mitä tiheämpi vuorovaikutusverkko meillä on, sitä paremmin voimme vastata tuleviin haasteisiin. Yksittäiset älyn jyvät eivät riitä. Elämää ei siis jatkossa ole ilman maailmanverkkoa, internettiä – ainakaan runsaasti.

Nykytermein jumalallisesta yhteisestä tietoisuudesta puhutaan sanalla parviäly. Matemaatikot, tietojenkäsittelyn ja biologian tutkijat sekä sosiologit pohtivat sitä. Operaattorin tehtäväksi jää kaiken siihen tarvittavan yhteistyön fasilitointi.

Nyt olen käsitellyt henkilöhistoriani lisäksi mökin mummot ja nörtit, elämän ja älyn luonteen ja tarkoituksen, elämän koneellistamisen ja elämänsisältöjen teollistamisen, aviollisten suhteiden roolin, maailmankaikkeuden kehityksen ja tuhon, internetin roolin sekä jumaluusopissa, että maailman pelastajana – kaikki otsikon vaatimalla tavalla. Lienee sopivaa, että siirryn hieman käytännöllisempiin yksityiskohtiin.

Takana loistava tulevaisuus ja edessäkin uutta

Suomi oli 90-luvun lopulla tietoyhteiskuntakehityksen kärjessä. Seurasin läheltä, kun tänne virtasi kansainvälisten mediayhtiöiden huipputoimittajia. Intelin pääjohtajakin kävi kysymässä ideoita tietoyhteiskunnan kehittämiseksi. Clintonin tietoyhteiskunta-asioiden pääneuvonantaja oli myös tulossa, mutta sota esti sovitun tapaamisen. Taiwanin nykyinen presidentti kävi meillä opintomatkalla ja siirsi opit Taipeihin.

Mitä täällä sitten tapahtui? Tulevaisuuden rakentaminen jäi syrjään. Sain seurata Helsingin Puhelimen haaveilua valtakunnallisesta vallasta. Johtajat vahvistivat omia hovejaan ja alaiset riitelivät. Edes sisäinen yhteistyö ei toiminut. Oma projektini, kansainvälisten sijoittajien arvostama, paikallinen Helsinki Arena 2000, jäi kalpeaksi unelmaksi siitä, miten paljon maailma olisi voinut muuttua. Kilpailu vallasta ja reviireistä jätti liian monet kitumaan. Siitä ei syntynyt edes kunnollista sontaa.

Liike-elämä toimii parhaimmillaan kuten elämä yleensä. Kukin erikoistuu tekemään sen, missä on vahvin ja muu tarvittava hankitaan vaihdossa. Regulaattori onnistui loistavasti sääntelyn purkamisessa. Vanhoja rakenteita piti kannibalisoida. 1990-luvun loppuun saakka uusia ideoita etsittiin ja niihin panostettiin. Onnistumisen huumassa regulaattori teki virheitä, joiden uskon hidastaneen kehitystä. Kaikille operaattoreille haluttiin saada mahdollisimman samankaltaiset kilpailuedellytykset.

Tasapäistäminen onnistui niin hyvin, ettei kenenkään enää kannattanut panostaa pioneeritoimintaan. Yritysstrategia opettaa, että pioneeritoimintaan kannata panostaa vain ollessaan muita edullisemmassa lähtöasemassa. Valtio surkutteli ja syytti operaattoreita hitaasta kehityksestä ja vähäisistä kehityspanoksista huomaamatta luoneensa ongelmat aivan itse. Sääntelyn lisääminen osoittautui vaikeammaksi kuin sen purkaminen. Toiminta sujui tietysti loistavasti, jos puheluiden ja tietoliikenteen hinnat haluttiin lyhyellä tähtäimellä alas, operaattorit hyperkilpailussa henkihieveriin ja pitkäjänteinen kehitystyö pysähtymään.

Kriittisiä kohtia olivat esimerkiksi lankaverkon pakotettu avaaminen ja luetteloliiketoiminnan irrottaminen. Monelta tärkeältä paikalliselta hankkeelta hävitettiin ponnistuslauta. Kriittiseksi kohdaksi voi myös osoittautua kaiken mobiilitoiminnan homogenisointi valtakunnallisen lisenssin mallilla. Puhelinverkkoa ei siten Suomeen olisi kovin nopeasti syntynyt. Alueellisen aktiivisuuden merkitys oli valtavan suuri. Onneksi Tsaari antoi vapauksia. Nyt on tiukempaa.

Suomi on pieni maa. Maailmanvalloitus onnistuu vain pioneeritoiminnan kautta. Sitä kannattaisi rohkaista muillakin kuin puheilla. Kehitysmotiivin tuhoavaa sääntelyä ei kompensoida Tekesin avustuksilla eikä lisäarvo synny hyperkilpailusta.

Pohditaan hieman, mitä teleoperaattori keskeisimmillään tekee. Kyse on asiakkaiden keskinäisen yhteydenpidon fasilitoinnista. Sitä varten teleoperaattori suorittaa kolme palvelua. Yhteydenpitäjien tulee tunnistaa toistensa yhteysosoitteet, lähettäjän viesti tulee sovittaa vastaanottajan ymmärtämään muotoon ja bitit tulee tarjota saataville.

Vuosikymmen sitten IP-yhteys kulki puheyhteyden päällä. Nyt IP-yhteys on yhä lähempänä toiminnan perustaa. Internet on se maailmanverkko, johon kaikki kytkeytyy. Hiiri syö yleensä dinosaurukset pala kerrallaan. Ensin netti söi paperipostia, nyt syödään sanomalehtiä, äänilevyjä ja videoita. Kuinka kauan menee siihen, että internet syö television, kännykkäverkon ja liikennemerkit? Liikematkoja syödään jo. Savupiipputeollisuus syödään ensin epäsuorasti, paperiteollisuus aluksi, monet muut myöhemmin. Mielikuvituksen avulla näkee paljon tulevaisuudesta.

Ciscon pääjohtaja antoi vastikään Kauppalehdelle haastattelun. Hänen mukaansa seuraavalla vuosikymmenellä ei ole enää muuta tapaa tehdä bisnestä kuin netti. Virtuaali-läsnäololla hoidellaan yrityskontaktit sekä kotimaassa että globaalisti. Chambers kehuu teknologian kehitysvauhtia ja sanoo käyttävänsä YouTubea, Facebookia ja pikaviestimiä päivittäin. Hänen mukaansa johtoportaat, osastot ja muut hierarkiat puretaan, ja kaikki viestivät kaikkien kanssa muuttuvissa työryhmissä. Yrityksiltä hän vaatii wiki-ajattelua ja rohkeutta.

Monet asiat tietysti kehittyvät hitaasti ja ensin lyhytnäköiseen suuntaan. Lainsäätäjä on esimerkiksi ohjauksellaan pitänyt huolen siitä, että kiintolevyteollisuus kukoistaa. Jokainen tallettaa kotonansa digiboksin kiintolevylle ohjelmat. Vastikään sallittiin tallettaa ohjelmat nettioperaattorin palvelimelle, mutta markkina oli jo vääristynyt.

Paikallisuus oli voimissaan laajakaistan alkumetreillä. Minun ensisijainen huoleni oli kaistan tarpeen kasvattaminen. Nopeus muuttuu koko ajan halvemmaksi. Nopeudelle tulee koko ajan keksiä uutta hyödyllistä käyttöä. Kymmenen vuotta sitten toimitimme kotitalouksille ensimmäisiä kaksimegaisia yhteyksiä ja esittelimme sovelluksia, joihin nopeutta tarvittiin. Silloinen kaksimegainen todella siirsi kaksi megaa, se on nykyäänkin keksityille sovelluksille lähes käypä taso. Siihen Suomi siis pysähtyi. Hongkongissa kuulin toimitettavan gigabittisiä yhteyksiä. Teknologia on jatkanut nopeaa kehitystään, mutta täällä jäätiin rauhassa jakamaan muumioituvaa kakkua.

Mihin kotitalous sitten tarvitsee gigabitin yhteyden? 28 kilobitin modeemiaikaan ihmeteltiin, mihin 2Mbit yhteyksiä tarvitaan, kun yrityksetkin pärjäsivät vähemmällä. Gigabitin nopeus on sama kuin tietokoneen sisäisen PCI-väylän nopeus. Koneen eri osat voisi siis sirotella gigabitin väylän varrelle. Näytönohjaimen ei tarvitsisi olla muun koneen kanssa samassa paikassa. Keskusyksiköt voisivat myös joutoaikoinaan laskea yhteisiä tehtäviä. Tyypillisen kiintolevyn nopeus on samainen gigabitti. Kiintolevyt ja käyttöjärjestelmät, jopa koneiden emolevyt voisi uusien sovellusten tavoin keskittää operaattorien hoitoon. Ideoita löytyy paljon, jos niitä etsitään.

Paikallisuus voimavarana

Nyt siirryn paikallisuuteen. Se kulkee käsi kädessä nopeuden kanssa. Runkoverkon reitittimet eivät kestä miljoonien suomalaisten gigabitin yhteyksiä, mutta paikallisella tasolla tapahtuva nopea liikenne on mahdollista järkevin kustannuksin. Otan paikallisuuteen myös vähemmän teknisen näkökulman. Operaattorin tulisi olla Maija Poppanen, jonka temput yhdistivät. Poppanen yhdisti oikeat asiat ja ihmiset toisiinsa. Miten operaattorin ja regulaattorin tulisi tämä kysymys nähdä?

Suurin osa kaikista viesteistä on paikallisia, jos roskaposti ja massamedia jätetään sivuun. Mikä sattuisi ihmisiin eniten, kommunikoinnin estyminen omaan vai naapurikaupunkiin? Kaupungit ovat syntyneet, koska vuorovaikutustarve lähellä asuviin on suurin. Internet ei tuhoa sosiologian perusoletuksia.

Adam Smith mietti, miten erikoistuminen ja vaihdanta koordinoidaan optimaalisesti. Koordinointi on viestintää. Kaupunki on sosiaalisen ja taloudellisen yhteistoiminnan keskittymä. Keskeisin koordinoinnin ja viestinnän tarve on paikallinen.

Taksien tilaus- ja ohjausjärjestelmä on hyvä esimerkki paikallisen erikoistumisen ja vaihdannan optimoinnista. Nykyisellä teknologialla voitaisiin ratkaista todella monia muitakin logistisia ja yhteisöllisiä paikallisia ongelmia. Huomion kiinnittäminen valtakunnallisesti ratkottaviin viestintäongelmiin tai yrityskohtaiseen viestintään liittyviin ongelmiin jättää hienojakoisemmat paikalliset kysymykset ratkaisematta.

Mitä ihminen ja yritys arjessaan tarvitsevat? Miten tietotekniikka ja tietoliikenne voivat arjen päätöksissä ja rutiineissa auttaa. Mitä voi tehdä uudella tavalla? Kyse on usein monen toimijan välisestä toiminnanohjausjärjestelmästä, muodikkaasti erpistä. Navigaattori pelastaa nykyään monen arkea. Navigaattori saisi osoittaa myös sopivat sienestys- ja marjastuspaikat. Joku voisi navigoida tilaustavarat kotiin. Yritysten tilaukset ja toimitukset voisi RFID-tarroilla linkittää suoraan siten, että lähettäjän koodi täsmää tilaajan vastaanottoprosessin koodiin. Kansalaisten, yritysten ja kunnan vuorovaikutusta voisi yksinkertaistaa monella tavalla, jos joku toimisi brokerina.

Nämä ovat ajatusten sirpaleita, ei mitään valmiita ajatuksia.

Operaattorin tulee tarjota sopiva alusta yhteistyölle omalla vahvuusalueellaan. Alustan tulisi hoitaa ne viestinnän kolme keskeisintä tehtävää – halutun kumppanin tunnistaminen tarjonnan, tarpeen tai muun ominaisuuden mukaan, viestin tai protokollan muokkaaminen vastaanottajan tarpeisiin ja bittien tallennus ja siirto. Viimeaikojen suuret menestykset, Google, Amazon ja Youtube toimivat näin. Sisältöä ne eivät tee, ne toimivat brokereina. Operaattori ei ole bittiputki eikä sisällöntuottaja vaan informaatiota välittävä brokeri. Tämä on usein unohtunut.

Manuel Castells on yksi tietoyhteiskunnan suurista sosiologeista. Hän katsoi uhkaavimman kahtiajaon liittyvän tietoyhteiskuntaan. Osa ihmisistä elää paikkojen tilassa. Suomessa tämä tapahtumien keskipiste on huoltoaseman baari tai työpaikan kahvio, Englannissa korttelipubi ja Afrikassa kyläkaivo. Virtojen tilassa ihminen kokee pitävänsä langat käsissään, jos kännykkä, nettiyhteys ja CNN ovat saatavilla. Ihmisten irtautuminen lähiyhteisöstään johtaa helposti juuri nähtyyn tragediaan. Castells toteaa näiden ihmisryhmien eriytymisen olevan yhteiskunnan suurin haaste.

Monet vierastavat tietotekniikkaa. Se ei tarjoa heille otetta elämään. Useimmat käyttävät koneita hyvin suppeasti. Parannuksille on paljon tilaa, mutta liikeideoiden etsiminen tulisi aina aloittaa todellisista tarpeista. On turha kuvitella ihmisten suurin joukoin ryntäävän virtuaalimaailmoihin tai pelisaleihin. Huollon tai muun palvelun varaaminen netin kautta kiinnostaa, jos brokeri toimii yhtä hyvin kuin Amazonin palvelu. Läheisten asioiden verkottaminen yhdistää Castellsin kahtiajaon. Näissä haasteissa yksi paikallinen on toisen paikallisen luontevin kumppani.

Toivottavasti löydämme taas sen hengen ja ne pelisäännöt, joiden avulla Suomi nousi viime vuosikymmenellä tietoliikenteen esikuvamaaksi. Huolellinen teknologian mahdollisuuksien, ihmisten ja yritysten todellisten tarpeiden sekä yritysstrategian ja markkinamekanismien ja omien vahvuuksien tuntemus on kaikkien yhteinen etu. Paikallisuus on erityinen etu ja tulevia säännöksiä kehitettäessä tulee muistaa esimerkiksi Wimaxin erinomainen sopivuus paikallisten vahvuuksien ja yhteistyön kehittämiseen. Valtakunnallinen hajautus vie Wimaxin nopeimpaan kehitykseen.

Tulevaisuus

Nykyinen toimintamalli ei saa muuttua jalkaan kiinnitetyksi rautapalloksi. Mobiilius tietysti tuntuu jo pysyvältä tarpeelta, mutta se ei ikuisesti tarkoita GSM- tai 3G-verkkoa. Lankaverkon ja kuituverkon laajentamiseen on myös paljon tarpeita. Koneet ja rakennukset tulee kytkeä toisiinsa ihmisten lisäksi. Näkemyksen tulee olla kunnianhimoinen, erilaiset olosuhteet ja teknologiat salliva ja huippua suosiva.

1995 esitin ennusteen ISDN-yhteyksien ja laajakaistayhteyksien määrien kehityksestä 2000-luvun alkuun. Sitä ei juuri kukaan ottanut vakavasti. Määrät kuitenkin toteutuivat sellaisinaan muutaman kuukauden tarkkuudella. Siitä on nyt 13 vuotta.

Siirrytään ajassa saman verran eteenpäin vuoteen 2021. Operaattorin tulisi ulottaa harkintansa ainakin sinne asti. Koneet ovat miljoona kertaa nykyistä nopeampia ja verkon kautta tilapäisesti jopa miljardi kertaa nopeampia. Digiboksin kiintolevylle mahtuu miljoona nykyistä elokuvaa. Kaikki hammasharjan omistavat ihmiset kytkeytyvät internettiin kaikkien omistamiensa koneiden tavoin. Laboratorionäytteet tutkitaan kotona ja lausunto tehdään Intiassa tai sen tekee Google automaattisesti.

Lasersintraus tulostaa rautakauppatavarat suoraan kotiin. Robotit juoksevat ympäriinsä valvomassa ja kuljettamassa muita pikkutavaroita, valvontakamerat lentävät, elokuvat ovat kolmiulotteisia, DNA-testit ovat jokapäiväisiä, elämän pidentämiseen on pilleri, aivoihin kytketystä anturista saa lisättyä iloa tai halua.

Suuri osa autoista ladataan sähkötöpselistä, kotitaloudet toimittavat piensähköä verkkoon ja sodat vedestä ovat laajentuneet. Ted Turnerin ennuste ihmissyönnin nopeasta yleistymisestä vuoteen 2040 mennessä tuntuu yhä uskottavammalta. Pohjoisnapa on kokonaan sulanut ja seuraava lämpöjakso alkanut. Pienemmissä kaupungeissa ihmiset hymyilevät edelleen kohdatessaan toisensa kadulla. Finnet-liitto täyttää arvokkaasti sata vuotta. Elämää ennen internettiä ei osata kuvitella.

Kiitos!

Corning-niminen lasifirma esittää oman tulevaisuusskenaarionsa, jossa erilaisilla kosketusnäytöillä on iso rooli. (via Erkka)

Julkinen talous on kestämättömällä tolalla. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voida rakentaa julkisen velkaantumisen varaan. Hyvinvointilupauksia annettiin vuosina, jolloin väestön ikärakenne oli poikkeuksellisen edullinen. Lupausten lunastaminen on vaikeampaa vastedes, kun väestön ikärakenne on historiallisen epäedullinen. Demografia, globalisaatio ja teknologia muuttavat talouden reunaehtoja.

Lue lisää EVA:n uutisesta

Idea 1: Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen dominaatio jatkuu. Toisin kuin useimmat tulevaisuudentutkijat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan, Time-lehden tulevaisuusanalyysin mukaan tuleva vuosikymmen tulee olemaan Yhdysvaltojen vuosikymmen, ei välttämättä sittenkään Kiinan tai Intian vuosikymmen, vaikka sellaisen mielikuvan voi saada seuraamalla mediaa. Time-lehden analyysin mukaan amerikkalaisuus tulee jatkumaan, voimistumaan ja syvenemään maailmassa. Vaikka Yhdysvalloissa asuu vain 5% maailman väestöstä, tämä kuitenkin tuottaa 25% maailman bruttokansantuotteesta. Kun keskiluokka kasvaa ja vaurastuu Kiinassa, Intiassa, Venajällä ja Brasiliassa, tämä merkitsee kasvavia markkinoita Yhdysvalloille ja sen yrityksille. Euroopan epäyhtenäinen politiikka ja euron heikkeneminen Kreikan talouskriisin (ja sen mahdollisen laajenemisen) seurauksena syö Euroopan mahdollisuuksia kilpailla maailmantalouden veturin asemasta.

Kuten tiedetään, pankit (kuten Goldman Sachs) ovat sekaantuneet Kreikan ja todennäköisesti monien muidenkin Euroopan maiden rahoitusjärjestelmän toimintaan. Eurooppa voi osoittautua huteraksi taloudelliseksi korttitaloksi. Yhdysvalloista tulevat brändit dominoivat yhä globaaleja markkinoita. Eurooppa ei kykene tuottamaan globaaleja brändejä siinä mittakaavassa kuin Yhdysvallat kykenee. Seuraavan kymmenen vuoden aikana BRIC-maiden brändit eivät vielä tarjoa kunnon vastusta Yhdysvaltojen markkinointiosaamiselle ja brändidominaatiolle. Yhdysvallat ei tule luopumaan asemistaan maailmantaloudessa helpolla. Kiina-ilmiö ei etene automaattisesti. Jo nyt keskustellaan vakavasti Kiinan investointikuplasta. Eurooppa sekoilee omassa talouspolitiikassaan ja epärealistisessa Lissabonin strategiassaan. Nämä ovat asioita, joita kannattaa miettiä nyt.

Idea 2: Valtioiden välisten rajaviivojen uudelleen piirto. Toinen tärkeä idea tulevaisuuden kannalta on se, että valtioiden välisten rajaviivojen merkitys korostuu tulevassa kehityksessa. Hyvin suunnitellut valtioiden väliset rajat tuottavat hyviä naapurisuhteita. Huonosti suunnitellut rajat tuottavat sotia ja konflikteja. Maailma on jaettu rajoilla maihin ja toistaiseksi rajaton maailma on utopiaa. Nykyiset rajat ovat johtamassa eri maita ja etnisiä ryhmiä konflikteihin, ei rauhaan. Tällanen tilanne on erityisesti Lähi-Idässä, mutta myös Kongossa, Sudanissa, Afganistanissa ja myös Pakistanissa. Rajalinjojen uudella suunnittelulla monet sodat ja konfliktit voidaan välttää. Meidän on syytä muistaa, miten suuri muutos Euroopassa tapahtui Berliinin muurin ja Berliinin sisäisen rajalinjan hävittyä. Rajalinjat eivät ole ikuisia – onneksemme asia on niin.

Idea 3: Laajakaista. Laajakaista on lähitulevaisuuden uusi öljykenttä. Laajakaista tulee olemaan niukka hyödyke, ainakin Yhdysvalloissa. Laajakaistan käyttö ei tule olemaan ilmaista – ei ainakaan vielä tulevan vuosikymmenen aikana. Yhdysvalloissa ei ole tavatonta, että siellä kotitalous maksaa viestintäpalveluistaa (älypuhelimet, iPod, Internet ja muut telepalvelut) enemmän kuin kotitalous maksaa käyttämästään energiasta. Oligopolit dominoivat viestintämarkkinoita samaan tapaan kuin energia- ja sähköyhtiöt ovat dominoineen alueellisia sähkömarkkinoita. Laajakaistapolitiikka Euroopassa tulee siis olemaan kuuma kysymys tulevina vuosina, mikäli Eurooppaa halutaan kehittää johtavaksi tietoyhteiskunnaksi maailmassa.

Idea 4: Dropout-talous. Yhdysvalloissa on jo nyt varsin yleistä, että merkittävä osa nuorista keskeyttää koulunkäynnin. Barack Obama on aloittanut oman sotansa dropout-ilmiötä vastaan. Yhdysvalloissa kolme kymmenestä highschool-tasoisesta opiskelijasta jättää opintonsa kesken. Alle kolmannes opiskelijoista suorittaa college-tasoiset opinnot loppuun. Erääksi syyksi tähän DO-ilmiöön on esitetty jatkuvaa automaatiota ja teknologista kehitystä, joka muuttaa voimakkaasti ammattirakenteita ja työmarkkinoita. Nuoret eivät koe koulujen valmentavan heitä riittävän hyvin työelämään. Usko koulutuksen merkitykseen on laskussa. Dropout-taloudessa koulutuksen on muututtava huomattavasti joustavammaksi kuin se on ollut ns. massayhteiskunnan ”tehdaskouluissa”. Työelämän ja koulutuksen raja-aitoja on pakko madaltaa niin alhaisiksi kuin se on vain mahdollista.

Idea 5: Kiina-Yhdysvallat -akseli. Tulevana vuosikymmenenä Kiina-Yhdysvallat akselin merkitys tulee kasvamaan. Akselista tulee elintärkeä koko muulle maailmantaloudelle. Yhdessä Yhdysvallat ja Kiina voivat halutessaan olla yhtä merkittävä vallankäyttäjä kuin G-8-maaryhmä nyt on. Kiina ei ole toistaiseksi halunnut samanlaajuista globaalia valta-asemaa kuin Yhdysvallat omaa. Kiinalle riittää toistaiseksi se, että se panee omia sisäisiä asioitaan kuntoon. Maailmantalouden toiminnalle on tärkeää, että nämä kaksi maailmantalouden dinosaurusta tulevat jotenkin toimeen keskenään. On hyvin epätodennäköistä, että Kiinasta ja Yhdysvalloista tulee tulevaisuudessa maailman parhaat ystävämaat, ei ainakaan ennen vuotta 2020. Sen sijaan Kiina korvaa Venäjän Yhdysvaltojen ”sparraajana”.

Idea 6: Erehdysten kautta voittoon. Meidän tulisi olla valmiita puolustamaan epäonnistujia, koska monet asiat kehittyvät vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Yrityksissä ja julkisella sektorilla päätavoitteen ei tulisi olla erehdysten eliminointi, vaan sellaisten järjestelmien rakentaminen, jotka sallivat inhimilliset erehdykset. Vain tällaisessa ympäristössä ihmiset ja yritykset uskaltavat kokeilla asioita ja ottaa riskejä. Yrityksiä uskalletaan perustaa, jos etukäteen tiedetään, että epäonnistumisesta ei syytetä loppuelämän ajan. Eräs syy, miksi Yhdysvallat on kehittynyt innovaatiotoiminnoissaan johtavaksi maaksi maailmassa, on se, että Yhdysvalloissa sallitaan epäonnistumisia. Esimerkiksi epäonnistuneita yrittäjiä ei leimata loppuelämäksi epäonnistuneista hankkeista ja riskien otosta.

Euroopassa vain 40% on harkinnut yrityksen perustamista, kun vastaava luku Yhdysvalloissa on jopa 70%. Tämä on kriittinen strateginen kysymys Euroopalle, jos kansantalouteen oikeasti halutaan saada lisää dynamiikkaa. Jos pankit ja julkiset rahoittajat eivät ymmärrä joskus virheitä tehnyttä yrittäjää, ei tarvitse juurikaan ihmetellä, miksi PK-yrityksiä ei synny ja kehity markkinoille samaan tahtiin kuin Yhdysvalloissa. Aina on hyvä muistaa, että ns. Trial & Error-menetelmä on yksi useimmiten käytettyjä ongelman ratkaisun menetelmiä. Tätä ei näytetä ymmärtävän Euroopassa.

Idea 7: Valkoihoinen vähemmistö. Maailmassa valkoihoiset ihmiset tulevat jäämään vähemmistöön monissa maissa ja suurkaupungeissa, myös Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessa valkoihoisten vähemmistöoikeudet tulee olemaan keskeinen poliittinen kysymys monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa. Etniset ja demografiset kehitystrendit ovat maailman hiljainen vallankumous, joka muuttaa politiikkaa ja taloutta monissa maissa. Etnisten vähemmistöjen oikeuksista tullaan käymään kovaa poliittista debattia kaikkialla maailmassa.

Vuoden 2050 väestölaskennassa valkoihoiset tulevat olemaan vähemmistönä Yhdysvalloissa. Tämä muutos tapahtui Kaliforniassa jo vuonna 2000. Kalifornia on koelaboratotio valkoihoisen vähemmistön poliittisesta organisoitumisesta Yhdysvalloissa. Vuonna 1996 laadittu Proposition 209 oli heikko signaali uudesta muutoksesta Kaliforniassa.

Idea 8: TV maailman pelastajana. TV voi pelastaa maailman – ei suinkaan Google, Facebook tai Twitter. Maailmassa on useita alueita, joissa TV on seuraava iso juttu. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa vasta nyt monilla kotitalouksilla on taloudellisesti mahdollisuuksia hankkia oma TV. Vuonna 1995 kehitysmaissa 45%:la kotitalouksista oli TV. Vuonna 2005 vastaava luku oli noussut 60%:iin. Tällä hetkellä kehitysmaissa on käynnissä laaja TV-vallankumous, sama asia mikä tapahtui Suomessa 1960-luvulla.

Internet-vallankumouksen tuoksinnassa monilta on unohtunut se, että TV on edelleen maailman voimakkain globaali media. Digitaalinen TV ja uusin televisioteknologia on se asia, mihin kannattaisi panostaa, jos Suomi ja sen yritykset olisivat kiinnostuneita maailman voimakkaimmasta mediasta. Vuonna 2013 kehitysmaiden kotitalouksista 66%:lla odotetaan olevan oma TV. Kulttuurisesti television yleistyminen tulee muuttamaan eniten naisten kulttuurista asemaa kehitysmaissa. Mm. Intiassa äskettäin tehtyjen kulttuuritutkimusten mukaan TV:n yleistyminen kotitalouksista lisää naisten vapautumista perinteisistä kulttuurillisista arvoista.

Idea 9: Eliittien iltahämärä. Yhdysvalloissa eliittien linnakkeet kuten Yhdysvaltojen kongressi, Wall Street, General Motors, Major League Football, katolinen kirkko ja isot mediatalot ovat olleet voimakkaan kritiikin ja uudelleen arvioinnin kohteena. Tämä kritiikki on heikentänyt monia eliitin linnakkeita laajemminkin Yhdysvalloissa. Monet vahvoiksi uskotut instituutiot ovat osoittautuneet kepeärakenteisiksi kulisseiksi. Skandaalit ja katastrofit ovat seuranneet toisiaan. Korruptoituneiden valtarakenteiden paljastuttua epäluottamus moniin päätöksentekoelimiin on lisääntynyt. Vielä muutama vuosi sitten se mahdollisuus, että Rooman paavi voisi joutua tuomioistuinen eteen, koettiin yleisesti mahdottomaksi. Nyt sekin mahdollisuus on noussut esiin pedofiiliskandaalin myötä. Esimerkiksi vuonna 2008 vain 32% Yhdysvaltain kansalaisista uskoo pankkeihin, kun vielä vuonna 2004 niihin uskoi 50% kansalaisista. Luottamus mediaan ja Yhdysvaltain kongressiin on kansalaisten joukossa myös laskenut voimakkaasti. Finanssikriisi on edennyt vaiheittain kaikkialle ja monet sosiaaliset ja taloudelliset luottamusverkostot ovat tuhoutuneet. Isoja omaisuuksia ja arvoja on haihtunut ilmaan hetkessä. Tällä kaikella on ollut vaikutuksensa eliittien yhteiskunnalliseen arvostukseen ja asemaan. Luottamuspääomaa on hyvin vaikea luoda, mutta se on helposti hävitettävissä.

Francis Fukuyaman yleisteoria luotettavuudesta ja luottamuksesta yhteiskunnassa on siis jälleen hyvin ajankohtainen, kun yhteiskunnan keskeisten instituutioiden luotettavuutta arvioidaan entistä kriittisemmin. On tietyllä tavalla hyvin paradoksaalista, että Fukuyaman esittämä käsitys Yhdysvalloista viimeisenä korkean luottamuksen yhteiskuntana on nyt romuttunut. Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että korkealle arvostettu gurukin voi epäonnistua arvioissaan. Viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta on siis Fukuyaman kriteeristön mukaan nyt epäonnistunut pahasti. Vai onko Suomi viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta? Voiko luottamuksen vielä palauttaa Barack Obaman hallinnon toimesta?

Idea 10: Radikaalien muutosten vähäisyys. Vuonna 1968 Stanley Kubrickin ja Arthur S. Clarken tuottama elokuva Avaruusseikkailu 2001 maalasi eteemme kuvan värikkäästä ja radikaalien innovaatioiden kyllästämästä tulevaisuudesta. Visiot teknovetoisesta avaruuselämästä nähtiin mahdollisina ja aito innostunut usko teknologiseen edistykseen oli korkealla. Tästä kaikesta hypestä huolimatta monet asiat ovat yhä yhtä utopistisen psykoottisia kuin HAL 9000 -tietokone oli Stanley Kubrickin Avaruusseikkailussa.

Useat tekniset laitteet eivät toimi edelleenkään kovin vaivattomasti. Tyypillinen TV:n ohjauspaneeli ei ole radikaalisti muuttunut helpommaksi käyttää siitä mitä se oli 10 vuotta sitten. Päinvastoin, digitelevision käyttäjä voi joutua käyttämään jopa kolmea erilaista ohjauspaneelia. Tietoyhteiskunnan radikaali muutos on jämähtänyt omaan power point-hypemaailmaansa ja lumeälykkyyteensä, jossa todellisia uusia ideoita ja radikaaleja tuoteinnovaatioita saa etsimällä etsiä. Heikkojen signaalien ”vainukoiratkaan” eivät auta tässä etsimistyössä. Jos olemma rehellisiä TV-vallankumous ja puhelimen yleistyminen olivat huomattavasti radikaalimpia uudistuksia kuin Nokian mobiilikännykkä tai Applen iPhone. Globaali lentoliikenne perustuu yhä kaastuturbiineihin, jotka keksittiin jo 1930-luvulla.

Stanley Kubrickin elokuvaansa maalailemia Avaruusseikkailuja ei ole saatu kovin paljon aikaiseksi. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa radikaalit uudistukset tulevat olemaan kortilla. Sen sijaan inkrementaalisia, asteittaisia innovaatioita tuotetaan kuin liukuhihnalta. Aikamme suuri idea on radikaalien muutosten välttely. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset ovat lopulta vähemmän luovia ja haluavat lopulta vain turvallisia ratkaisuja. Tämä on epäkonventionaalinen ajatus, joka voi kuitenkin pitää paikkansa. Ehkä se onkin seuraava suuri ideamme…

Organisaatioteorian suuret uudistajat Herbert Simon ja James March ymmärsivät puoli vuosisataa sitten, ettei organisaatio edes pyri optimoimaan toimintaansa. Heidän mukaansa organisaatiolla ei edes ole selkeää tavoitetta. Päätöksentekijöillä on omia tavoitteitaan ja organisaatio toimii näiden ristipaineessa. Ihmiset ovat myös vain rajallisesti rationaalisia ja päätöstilanteet tulevat vastaan yksi kerrallaan. Optimaalisen ratkaisun etsiminen on siksi normaalisti mahdotonta. Kun kuhunkin käsillä olevaan ongelmaan löydetään edes tyydyttävä ratkaisu, se yleensä kannattaa valita.

Opetin virusten ja tietoverkkojen varhaisempina vuosina tukihenkilöille, miten työasemien toimintatehon voi helposti valvoa. Samanveroisen ajan käytin virustorjunnan opettamiseen. Tuolloin toimintakunnon puutteisiin hukkui paljon enemmän organisaation työaikaa kuin viruksiin. Sanoin kuitenkin kyynisesti, etteivät he kurssin jälkeen toimintatehoa tulisi valvomaan. Kukaan ei valvontaan pakottanut eikä kukaan saanut potkuja, vaikka se olisi jäänyt tekemättä. Virustorjunnan laiminlyönnistä potkut saattoi saada. Organisaatiot tyytyivät tärkeässä kohdassa todella vähään.

Organisaatiossa yksittäisen työntekijän on vaikea käyttää aikaansa sellaiseen, jota muut eivät arvosta. Jos oma sählääminen salataan tai automaation parhaita mahdollisuuksia ei tunneta, ei oppimisen tarvettakaan ymmärretä. Simon ja March perustelivat vähään tyytymisen juuri sillä, että parasta ei tunneta eikä sen etsimiseen menevää aikaa kyetä arvioimaan. Siksi tyydyttävän tason ylittäminen yleensä lopettaa enemmät etsinnät. Valitettavasti uuden tekniikan kanssa sählääminen kyetään piilottamaan. Organisaatio ei edes näe mopojansa pimeässä, kun edes sähköjä ei ole kytketty.

Mitä voisi tehdä? Ongelmia on sekä yksilötasolla että koko organisaation tasolla. On tietysti selvää, ettei jokaisen tarvitse osata kaikkea. Yhtä selvää on, ettei kaksipalstaista tekstiä kukaan järkevä ihminen tee sarkainten ja tabulaattorin tai taulukkolaskimen avulla, jos yhtään ymmärtää, mistä tietotekniikassa on kyse. Tietotekniikassa karkeita osaamisongelmia on myös asentamiseen, vikojen selvitykseen, ohjelmointiin ja yhteiskäyttöön liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Monet mahdollisuudet jäävät osaajiltakin käyttämättä siksi, ettei kukaan suunnittele itsenäiskäyttöä kokonaisuuden kannalta. Valitettavasti tietotekniikka on vain esimerkki, ei suurimman osaamisvajeen kehto.

Yksilötasolla osaamisvajeet tulisi kartoittaa. Sähläämisen piilottelun tulisi loppua, koska sen seurauksena oppiminen estyy. Tästä on haittaa sekä työnantajalle että työntekijälle, mutta erityisesti koko yhteiskunnalle. Organisaatioiden kannalta tulisi tarkastella, käytetäänkö työkaluja ja mahdollisuuksia keskinäisen synergian lisäämiseen. Liian usein kaikki tähtää osaoptimointiin, yhden vaiheen tai tahon etuun, kun kokonaisuuksia uudistamalla saisi aikaan paljon enemmän.

Kyynisyydestäni en ole päässyt eroon. Sähläämiseen tyydytään, osaamattomuutta on joka portaassa eikä organisaatio itse useinkaan sitä kykene näkemään. Simon ja March selvittivät tämänkin ongelman. Ulkopuolisen teoreetikon on helppo olla viisas.

Kun muuntogeenisen tuotannon tulevaisuutta kartoitettiin MTT:n vetämässä ja Delfoi-tekniikalla toteutetussa tutkimuksessa jokunen vuosi sitten, asiantuntijat näkivät muuntogeenisten kasvien lisääntyvän selvästi kasvintuotannossa seuraavien 20 vuoden aikana. Muuntogeenisillä lajikkeilla viljellyn peltopinta-alan maailmassa nähtiin lisääntyvän lähelle 500 miljoonaa hehtaaria vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä muuntogeenisiä tuotetaan 134 miljoonalla hehtaarilla (maailman peltoala oli kokonaisuudessaan 1 506 miljoonaa hehtaaria vuonna 1997, kokonaispeltoala-arvio vuodelle 2030 on reilu 1 700 milj. hehtaaria). Maailman tasolla päähuomioon nostettiin geeniteknisesti tuotettavat kuivankestävät, suolankestävät ja pohjoisessa myös kylmänkestävät lajikkeet. Kun tämän hetken painopiste kasvilajikkeissa on lisätä tautienkestävyyttä, tuholaiskestävyyttä ja jonkin verran laatua, niin tulevaisuudessa paneeli näki monen geenin takana olevien ominaisuuksien parantamisen korostuvan jalostustyössä.

Kehityksen nähtiin Suomessa olevan hitaampaa kuin maailmalla keskimäärin: Suomessa muuntogeenisiä kasvilajikkeita viljeltäisiin kaupallisesti todennäköisesti reilulla 20 % peltopinta-alasta vuonna 2025, kun taas maailmalla todennäköinen arvio oli 41 prosenttia. Mediaanivastauksessa ensimmäisen lajikkeen (peruna) odotettiin tulevan kaupalliseen viljelyyn vuonna 2013. Asiantuntijat toivoivat, että bio- ja geeniteknologiaa käytettäisiin vahvemmin non-food -sovelluksiin kuten energiakasvilajikkeiden jalostukseen. Kuten nyt toteuma näyttää, paneeli arvioi, että ensimmäiset viljeltävät muuntogeeniset kasvit olisivat peruna, rypsi/rapsi tai sokerijuurikas.

Nyt eduskunnassakin keskusteltava asia eli eri tuotantojärjestelmien rinnakkaiselo puhutti tutkimukseen vastannutta asiantuntijapaneelia. Konkreettinen keskustelu onkin nyt kohdistunut eri lajikkeiden suojaetäisyyksien määrittämiseen. Rinnakkaisviljelystä nähtiin tulevan alueellista, jolloin alueiden kehitys saattaisi tästäkin syystä polarisoitua ja aiheuttaa paikallisia ristiriitoja erityisesti luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä. Rinnakkaiselon järjestämisestä nähtiin koituvan myös koko tuotantoketjulle kustannuksia, joita ei ole kovin helppo perustella pidemmällä aikavälillä Suomen maataloudessa, jossa luonnonhaitta on muutenkin tuotantokustannuksia nostattava tekijä.

Bioteknologialla nähtiin suuria mahdollisuuksia myös muussa kuin perinteisessä maataloustuotannollisessa hyödyntämisessä, mm. bioenergiatuotannon edistämisessä, biologisten prosessien hyötysuhteen kasvattamisessa kasvissa itsessään, biotekniikan hyödyntämisessä jätteiden käsittelyssä, biohajoavien pakkausmateriaalien kehittämisessä sekä maatilan jätevedenpuhdistuksessa. Suhtautuminen muuntogeenisiin kasvilajikkeisiin ja niiden hyödyntämiseen Suomen maataloudessa erosikin selkeästi non-food -kasvilajikkeiden suhteen. Muuntogeeniset kasvilajikkeet olivat toivottavia non-food -tuotannossa esimerkiksi bioenergiaa tuotettaessa. Suoraan ruoaksi tarkoitettuun peruselintarvikkeeseen, joka olisi muuntogeenisesti tuotettu, suhtauduttiin varauksellisemmin.

Yhtenä tutkimuksen johtopäätöksenä todettiinkin, että bio- ja geeniteknologian hyödyntämisessä pitäisi enemmin keskustella käyttökohteen mukaisesti. Keskustelu siitä, missä yhteydessä ja minkälaisessa tuotannossa tekniikka olisi käytettävissä, antaisi paremmin pohjaa yhteiskunnan päättäjille, minkälaiseen maataloustuotantoon teknologiaa olisi laajassa konsensuksessa mahdollisuus kehittää. Tätä taustaa vasten non-food -käyttöön, elintarvikekäyttöön ja rehukäyttöön tarkoitetut jalostetut kasvilajikkeet tulisi käsitellä päätöksenteossa erillisinä.

Innovaatiojunan perusidea oli yksinkertaisesti saada viitisenkymmentä kotimaista aivoa samaan fyysiseen paikkaan samaan aikaan ilman eri korvausta. Oheisajatus oli ideoida hyvinkin konkreettisesti, miten asioita voisi edistää Suomessa. Jotkut osallistujat ovat tunteneet toisensa jo pitkään netitse, mutta tapasivat ensimmäisen kerran IRL ja mukaan innostui monia muitakin.

Innovaatiojuna kiteytti monin tavoin netin nykyistä roolia innovaatioiden syntykenttänä. Ajatuksen junasta esitti Sitran Ossi Kuittinen joskus kesällä 2009 Qaikussa. Pitkän linjan verkottuja Helge V. Keitel lähti kehittämään sitä kuten myös muun muassa toimistonomadi Janne Saarikko ja monet muut.

Kun viisikymmentä ihmistä kokoontuu vapaaehtoisesti ja jokainen voi halutessaan tuoda mukanaan oman pähkinänsä muiden ratkaistavaksi, sekä omat verkostonsa, niin kokonaisuutta ei kannata edes yrittää kuvata yhden ihmisen voimin.

Ohessa joitain ajatuksia, lähinnä innovoinnin näkökulmasta. Vaikka kuinka tiivistäisi, niin merkintä menee valitettavasti yli sivistyneen blogimerkinnän pituuden.

Tarkin dokumentaatio löytyy viitseliäälle Qaikun #innovaatiojuna -kanavalta. Tuija Aalto on ansiokkaasti ehtinyt jo tehdä linkkikoosteen Tuhat sanaa -blogiinsa.

Hubi eli keskuskanava

Retkestä ei olisi tullut mitään ilman Qaikua tai muuta koordinoivaa, ajantasaista viestintäkanavaa. Qaiku toimi myös itse retken ajan dokumentaatio- ja tallennuspisteenä, josta pystyi lukemaan aikataulumuutokset, ryhmien yhteenvedot sekä sekalaisia havaintoja.

Niin ikään tarvittiin Doodlen ja Sumplin kaltaisia allokointivälineitä. Jos retki olisi toteutettu viidenkymmenen organisaation, sähköpostin ja Word-dokumentin voimin, niin oletettava toteutumisaika olisi ollut 2020. Oletuksella, etteivät ihmiset olisi nääntyneen sähköpostien määrään. Google on Wavensa kanssa oikeilla jäljillä, mutta sekin on vielä liian kömpelö Jaikuun, Qaikuun ja Twitteriin verrattuna.

Guerillateknologia

VR tarjosi retkelle mainion konferenssivaunun ja lupaavan wlanin vaunun sisällä. Silti tekniikka petti pohjoisen talven myötä. Tarvittiin ihmisten omat mokkulat, joikuspotit ja käpylät. Itse tykkäsin kovasti ad hoc -asetelmasta, mutta se on myös tällaisten innvointimuotojen edellytys.

Diversiteetti

Suomessa on sinänsä arvostettava tapa kutsua kaikki asianosaiset miettimään strategiaa, kehittämissuunnitelmaa, mietintöä ja politiikkaohjelmaa viran puolesta. Turhan vähän kutsutaan ammattilaisia tai ongelmasta kiinnostuneita.

Diversiteetti ja monitaustaisuus on kuitenkin Suomen yksi ainoa vahvuutemme vähälukuisuutemme vuoksi. Innovaatiojunan osallistujaprofiili oli 20-60 -vuotiaat, peruskoulusta väitöskirjaan, eri puolelta Suomea.

Aihetta tuntemattomat esittävät tyhmiä kysymyksiä koska eivät tunne käsiteltävää asiaa. Samalla he ovat vapaita asian realiteeteista ja muista ajatuksellisista lukoista. Ajatusten ja käsitysten kirjo tuo uusia näkökulmia ja ammattilaisten rooli on sitten mähkiä, olisivatko ne toteuttamiskelpoisia.

Itseorganisoituminen

Varsinainen työskentely organisoitui vasta junassa ilman ennakkosuunnitelmia. Voi tuntua älyttömältä idealta, että miten voidaan työskennellä ilman agendaa?

Innovaatiojunaan tuotiin sponsoreiden pähkinät sekä osallistujien omat pohdinnat. Toiminta jakaantui nopeasti 30 minuutin sloteiksi ja ryhmiksi junavaunun penkistöä luovasti soveltaen. Ihmisillä oli mahdollisuus soveltaa osaamiaan innvointimentelmiä tai kokeilla luovasti uusia. 30 minuuttia oli hyvä aika toisaalta yhden ongelman läpivientiin ja toisaalta osallistutumaan erityyppisten ongelmien ratkaisuyrityksiin.

Isollakin porukalla voidaan toteuttaa paljon ilman suomalaisorganisaatioiden rakastamaa suunnittelua, komiteaa, valmistelutyöryhmää ja neuvottelukuntaa. Oleellista tässä on porukan motivoituneisuus, ei toimenkuvat.

Organisaatiot ja sosiaalinen media

Monelle organisaatiolle voi olla ikävää havaittavaa, mutta perinteinen olemassaolo ja oman tontin hoitaminen ei vastaisuudessa enää riitä. Organisaatio on julkinen toimija ja toimintaa arvioidaan netissä kumppanina, työnantajana, toimeksiantajana ja tarjousten jättäjänä.

Organisaatiota käsitellään netissä, halusi tai ei. Jokaisen organisaation olisi syytä olla jopa tyytyväinen, jos sitä ylipäänsä kiinnostutaan käsittelemään.

Sosiaalinen media kuuluu käsitteenä uuden median ja uuden talouden joukkoon. Kymmenen vuoden päästä useimmat tuskin muistavat termiä eikä tarvitsekaan. Sosiaalinen media - eli ihmisten julkinen vuorovaikutus ohi vakiintuneiden jakelukanavien - on kuitenkin tuonut peruuttamattomasti uuden julkisuuden, jossa organisaatio ei ole enää työnantaja, joka yksipuolisesti määrittelee työntekemisen ehdot.

Valistuneet organisaatiot nykyään esimerkiksi lainaavat toisilleen työntekijöitään tai kokonaisia yksilöitään. Free lance- ja yrittäjäverkostoille tämä ei ole edes mitenkään uutta.

Summaus

Itseorganisoituminen tarvitsee onnistuakseen valmistelevaa fasilitointia ja kätilöintiä. Niin myös itse tapahtuma tarvitsee joitain koostajia, joista tämä blogimerkintä on yksi esimerkki. Varsinaista Innovaatiojunan tulosten yhteenvetoa ei vielä ole, mutta täydennän merkintää tällaisten ilmaantuessa.

Perustavana ideana presidentti Barrosolla oli luoda Eurooppaan Yhdysvaltojen MIT:ta vastaava vahva kansainvälisesti verkottunut tutkimusinstituutti. Tällä hetkellä MIT on tosin vasta 9. parhain yliopisto maailmassa. Tämä asia kannattaa pitää mielessä ennen kuin ryhdytään ihannoimaan kritiikittömästi MIT-toimintamallia. Maailma on muutostilassa. Mallia kannattaisi ottaa Yhdysvaltain Harvardista, Iso-Britannian Cambridgen yliopistosta ja Yalen yliopistosta, jotka tällä hetkellä muodostavat maailman kolmen kärkiyliopiston ryhmän. Shanghain listalla MIT oli vuonna 2009 viidentenä, ei suinkaan ensimmäisenä. Shanghain listan kolmen kärjessä -ryhmä ovat Harvard, Stanfordin yliopisto ja Kalifornian yliopisto. Shanghain listalla Helsingin yliopisto oli sijalla 72 vuonna 2009.

EIT on ollut ns. ”kuuma peruna” Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa. Kuumaa keskustelua on käyty mm. EIT:n budjetista, johtamismallista sekä eri maiden tasapuolisista edellytyksistä osallistua EIT:n tulevaan toimintaan. Myös Euroopan yliopistojen yhteistyömuodot EIT:n kanssa ovat herättäneet keskustelua. Keskeinen tiedepoliittinen kysymys on luonnollisesti se, voivatko eri Euroopan yliopistot osallistua tasapuolisesti yhteistyöhön EIT:n kanssa. Tässä vaiheessa on selvää, että Euroopan kärkiyliopistot tulevat seuraamaan tarkasti EIT:n tulevaa strategista verkottumista.

EU:n suora rahoitus EIT:lle vuosina 2008–2013 on 308 miljoonaa euroa, mutta jo nyt toiveita on esitetty huomattavasti laajemmasta rahoituspohjasta. EIT-statuksen arvioidaan houkuttelevan osaamis- ja innovointiyhteisöjen ympärille monenlaista toimintaa ja myös merkittäviä rahoittajia. Tulevaisuudessa on odotettavissa kriittistäkin keskustelua EIT:n toimintastrategiasta ja sen toteutuksesta. Varmastikin esimerkiksi Helsingin yliopisto tulee seuraamaan tarkasti Aalto-yliopiston yhteistyötä EIT:n kanssa. Todennäköisesti Euroopan yliopistot tulevat käyttämään Shanghain listaa ja muitakin arviointilistoja arvioidessaan sitä, onko EIT oikeasti tehnyt yhteistyötä huippuyliopistojen kanssa. Myös Suomen Akatemialle EIT on tärkeä haaste. Tieteen tasoa ja tilaa tulisi saada petrattua nopeasti yläkurssiin.

Tulevaisuudessa nähdään noudattaako EIT omaa strategiaansa julkilausutusta yhteistyöstä huippuyliopistojen kanssa. Jo nyt voidaan odottaa mielenkiintoisia evaluointitutkimuksia EIT:n toiminnasta. Itse sain perehtyä jo ensimmäiseen EIT-taustatutkimukseen syksyllä 2009 järjestetyssä ICICI2009-konferenssissa. Suomen intressinäkökulmasta käsin arvioituna Aalto-yliopistolla on iso haaste edessään, jos se aikoo nousta Shanghain listalla nopeasti kärkiryhmään ja täten aidosti uskottavaksi EIT-partneriksi. Tästä strategisesta näkökulmasta käsin arvioituna itse olisin odottanut vuonna 2009 huipputasoisten professorirekrytointien sumaa Aalto-yliopistolle. Toistaiseksi en ole sellaista nähnyt tapahtuvan, mika on jossain määrin huolestuttavaa. Suomi ja sen keskeiset tiedepolitiikan toimijat eivät ole selvästikään olleet liian proaktiivisia EIT:n tulevan toiminnan osalta.

Vuonna 2008 tämä instituutio sai itselleen toimivan johdon ja syksyllä 2009 EIT:lle valittiin johtaja, ranskalainen Gérand de Nazelle, joka on tehnyt pitkän uran Shell-yhtymässä. Tässä vaiheessa vuoden 2010 alussa voidaan todeta, että Eurooppa on saanut uuden keskeisen toimijan tiede-, teknologia- ja innovaatiotoiminnan alalle. EIT tulee sijaitsemaan Budapestissä, Unkarissa. Tämä strateginen päätös tehtiin vuonna 2008.

Mielenkiintoista oli, ettei Suomi osallistunut kilpaan EIT:n sijaintipaikasta, vaikka meillä oli jo silloin meneillään kunnianhimoinen Aalto-yliopisto -hanke, jonka yhteyteen EIT:n kampus olisi sopinut hyvin. Vaihtoehtoina Budapestille olivat Wrocklaw Puolasta, Sant Cugat del Vallés Barcelonan läheltä, Jena Saksasta sekä Bratislava-Wien- kaksoiskaupunkiehdokkuus. Ilmeisesti EIT:n sijainti oli päätetty jo etukäteen antaa jollekin uudelle Itä-Euroopan EU-jäsenmaalle. Samalla Unkarista tuli keskeinen maa Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa.

EIT:n yhteyteen perustetaan tieto- ja innovaatioyhteisöjä (Knowledge and Innovation Communities, KIC), jotka viimeisimpien laadittujen suunnitelmien mukaan toimisivat ilmastonmuutostutkimuksen, kestävän energiatuotannon ja informaatio- ja viestintätutkimuksen alueilla.

Instituutissa arvioidaan toimivan tulevaisuudessa 6–8 osaamis- ja innovaatioyhteisöä. Viimeisimpien 17.12.2009 julkaistujen uutisten mukaan Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT sijoittaa yhden tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkönsä Suomeen. Tämä päätös vahvistaa Suomen strategista asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa uusien eurooppalaisesti merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen. Suomen yksikkö sijoitetaan Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen.

Suomesta TEK:sta käsin otettiin kantaa EIT:n toimintaan vaatimalla sen johtoon jäsenia Shanghain yliopistolistan kymmenen kärkiyliopiston hallinnoista. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, ettei TEK halunnut kovin aktiivisesti EIT:n johtoon suomalaisia asiantuntijoita, koska suomalaisia ei ilmeisestikään ole kovin runsaasti ko. kansainvälisissä positioissa. TEK esitti EIT:n hallitukseen myös opiskelijaedustajien nimeämistä, mika oli rohkea kannanotto. Suomesta EIT:n hallitukseen (Governing Board) valittiin kuitenkin Nokian Yrjö Neuvo, jolla on varmasti laaja taustaverkosto tukenaan. Hänen ilmeisenä strategisena haasteenaan on valmasti osaksi vaalia Aalto-yliopiston intressejä EIT:ssä, koska Aalto-yliopiston johtopaikat ovat Nokian viiteryhmien hallussa.

Aalto-yliopistolla on siis uusien näyttöjen aika Euroopan ja maailman tiedekartalla. Lopuksi on ehkä hyvä todeta, että yhdistämällä Suomen yliopistot vaikka neljäksi yliopistoksi nostaisimme kaikkien Suomi-yliopistojen (esimerkiksi Helsinki-Aalto, Turku-Åbo Akademi-Pori-Vaasa, Tampere-Kuopio-Jyväskylä-Lappeenranta-Joensuu-Jyväskylä, Oulu-Kajaani-Rovaniemi) sijoitusta Shanghain listalla hyvin merkittävästi korkeammalle tasolle. Näin meillä voisi olla neljä kansainvälisen tason ”Aalto-yliopistoa” yhden sijaan. Se ei olisi välttämättä laisinkaan huono tulevaisuuden vaihtoehto tutkijoiden ja opiskelijoiden kannalta. Tätäkin strategista vaihtoehtoa voidaan joutua miettimään vielä tulevaisuudessa. Aalto-yliopisto ei ole välttämättä Suomen uuden innovaatiopolitiikan viimeinen vaihe, ehkä todennäköisesti vain eräs välivaihe.

Jotta tällainen koko suomalaista innovaatiojärjestelmän ekosysteemiä koskeva ”kvanttihyppystrategia” voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa, se vaatisi integroitua ennakoivaa tiedepolitiikan strategiaa tukevaa taustatutkimusta Suomen Akatemialta, VTT:ltä, Sitralta sekä Tekesiltä. Onhan Suomen yliopistojen kansainvälisinä vahvuusalueina paljon muitakin tutkimusalueita kuin pelkkä tietotekniikka. Oli Suomen tuleva tiede- ja teknologiapoliittinen strategia mikä tahansa, olisi tärkeää pitkäjänteisesti arvioida ja kehittää Suomen kaikkien yliopistojen osaamisprofiileja ja suuntautumisalueita. Ennakoinnin näkökulmasta EIT voi olla sellainen villi kortti, jonka heijastusvaikutuksia Suomen tiede- ja teknologiapolitiikalle ei ole tarpeeksi vielä arvioitu.

Kööpenhaminan ilmastokokous ja sen uutisointi on tuonut yöuniin asti ulottuvan syvän huolen tulevaisuudesta. Tuleeko ilmastonmuutos Suomeen? Mitä ilmastonmuutos vaikuttaa meidän perheeseen? Kuoleeko ihmisiä? Miksi joku eläinlaji on uhanalainen? Kärsivätkö jotkut eläimet Suomessakin? Mistä ilmastonmuutos johtuu? Ensimmäisiin oli suhteellisen helppo luonnostella skenaarioita ja selventää taustafaktoja, mutta viimeinen oli se tärppi, johon opportunistina tempaisin öljypohjaisten tuotteiden välttämisen ja kulutuksen hillitsemisen. Saimme siirrettyä kierrätykseen ison kasan muovikrääsää, ja lopussa poika totesi nyt olevan kyllä tilaa sitten ihan vain muutamalla uudellekin.

Projektin jatkovaiheessa ennakointiguru käynnisti pienimuotoisen visionäärisen teknologiatiekarttatyön ja luonnosteli noin kymmenkunta ratkaisua ihmiskunnan energiatuotannon ja liikenneongelmien ratkaisemiseksi sekä muutaman robottitehtaan siinä sivussa. Usko on luja, että nämä ovat käytössä sitten kun hän on iso ja jos eivät ole, niin sitten hän nämä keksii. Tuotettu visio pienimuotoisesta sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksesta yhdistäen sekä maalämpöä (luonnoksessa magmaa), aurinkovoimaa, tuulivoimaa, vesivoimaa sekä biomassan hyödyntämistä ei ollut kovin kaukana tulevaisuudessa oleva ratkaisu.

Eilen olivat vuorossa hankalammat aiheet eli politiikka ja uskonto. Automatkalla palasimme tähän fossiilisten polttoaineiden ongelmaan ja tiukka kysymys oli, että miksei presidentti tee mitään tai ainakin kaupunginjohtaja pakota kaikkia kierrättämään? Tässä päätimme ottaa suoran kansalaisaktiivisuuden täsmäaseeksi ja luonnostella kirjelmät molemmille tahoille. Presidentistä oli suora aasinsilta Jumalaan ja tästä Jeesukseen sekä joulun tarinoihin. Ei-uskonnollisena perheenä kävimme läpi myös muiden uskontojen joulutapoja tai sitä, että vietetäänkö ylipäätänsä kaikkialla joulua. Vaikuttuneena siitä, että muissa uskonnoissa on yhtä isoja juhlia, jolloin jaetaan lahjoja, poika päätti ryhtyä moniuskontoiseksi. Kaverista kasvaa tulevaisuuden suvaitsevan monikulttuurisen yhteiskuntamme mallikansalainen, mutta toivottavasti emme nyt heti joudu käynnistämään perheessä kaikkien uskontokuntien kulutusjuhlia.

Näillä joulunalusmietteillä jään nyt toistaiseksi sivuun blogikirjoittamisesta, jotta tilaa jää muillekin.