Näitä ja muita kiinnostavia teemoja käsitellään Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian (TVA) Tieteiden tulevaisuus ja tulevaisuudentutkimus -seminaarissa Helsingissä 10.-11. helmikuuta 2011. Seminaarin pääalustaja on kansainvälisesti tunnettu tulevaisuudentutkija Riel Miller.

Seminaari on tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijoiden kohtauspaikka, jossa tarkastellaan tulevaisuudentutkimuksen roolia ja merkitystä tieteenä (tiedonalana) muiden tieteiden joukossa. Lisäksi keskustellaan tulevaisuudentutkimuksen roolista Suomen yliopistoissa. Mikä on tieteiden tulevaisuus? Miten ja millä ehdoin ne muuttuvat? Miten yliopistot muuttavat tieteitä ja tieteet yliopistoja?

Seminaari on tarkoitettu TVA-verkoston asiantuntijoille, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen henkilökunnalle, Tulevaisuuden tutkimuksen seuran jäsenille sekä muille kiinnostuneille ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen parissa työskenteleville ja/ tai alaa opiskeleville. Seminaari ja kokousateriat ovat osallistujille ilmaisia. Järjestäjä pidättää itselleen oikeuden rajoittaa osallistujamäärää first come first served -periaatteella.

Seminaari alkaa torstaina 10.2. klo 12.30, paikkana Helsingin yliopisto. Yksityiskohtaisempi ohjelma jaetaan myöhemmin. Kielet: suomi ja englanti.

Ilmoittautumiset viim. 4.2. Sari Söderlundille, sari.soderlund@utu.fi. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä nimi, organisaatio sekä mahdollinen erikoisruokavalio. Ilmoitathan myös, jos pystyt osallistumaan vain osaan ohjelmasta.

Pääeroja Suomeen verrattuna ovat tieteen kansainvälistymisaste, korkeakoulujen tutkimustoiminnan rahoituksen rakenne, rahoituksen suuntaus (temaattisesti vai tutkijalähtöisesti), oman maan tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen ja tutkijoiden palkat.

Selvitys on julkaistu 21.12.2010 nimellä Tutkimuspolitiikan käytännöt ja välineet – viiden maan vertailu (pdf).

Lue lisää Suomen Akatemian tiedotteesta.

Tänä kesänä kävin luennoimassa espanjalaisen UIMP:n kesäyliopistossa Santanderissa. Atlantin pohjoisrannikolla oli miellyttävä 20-25 asteen lämpö kun Helsingissä lämpö nousi lähelle 30 astetta ja ylikin. Kesäyliopistossa joukko kansainvälisiä asiantuntijoita puhui Euroopan alueiden profiloitumisesta talouskriisin maailmassa. Oma osuuteni oli Aasian ja Pohjoismaiden suhteet, joita parhaillaan pohditaan BASAAR-nimisessä Interreg IVA -hankkeessa. Hankkeeseen osallistuvat Keskisen Itämeren alueet (CBSR), eli Tukholman, Riian, Tallinnan, Turun ja Helsingin kaupungit ja maakunnat. Uudenmaan liitto toimii hankkeen vetäjänä. Hankkeessa on Capfulin johdolla laadittu skenaarioita alueen ja Aasian suhteiden kehittymiselle vuodelle 2050 asti. Menetelmä on ollut sama kuin EVA:n Tulevaisuuden Pelikentät -skenaarioissa.

Eräs keskeinen pohdinta BASAAR-hankkeen skenaariotyössä on ollut kysymys siitä, miten Pohjoismaiden osaamisyhteiskunnalle käy. Tänä vuonna Kiinassa valmistuu yliopistoista melkein yhtä paljon loppututkinnon suorittaneita kuin koko Ruotsin väestössä on asukkaita. Vaikka vain pieni osa heistä kehittyy kansainvälisiksi huippututkijoiksi, on määrä kuitenkin mykistävä. Viime syksynä ilmestynyt Global Research Report, China (pdf) arvioi, että muutamassa kymmenessä vuodessa Kiina ohittaa Yhdysvallat ja Euroopan maailman johtavana tieteen ja tutkimuksen maana. On syntymässä uusi tieteen ja tutkimuksen maailmankartta, jossa Kiina on kansainvälisen tiedemaailman keskipiste. BRIC-maiden yliopistot ja tutkijat verkottuvat Kiinan tiedemaailmaan jo luonnostaan. Miten käy Pohjoismaiden osaamisyhteiskunnalle?

Kuva: “China’s research output has increased dramatically since 1999 while most nations remained fairly stable. During the same period the USA increased its output from 265,000 to 340,000 publications per year, an increase of around 30% compared to China’s more than four-fold growth.”

BASAAR-hankkeessa olemme lähteneet siitä, että alueemme merkittävin resurssi, hyvinvointimme ja elinkeinoelämän perusta on juuri osaaminen, tiede, innovaatiotoiminta ja siihen pohjautuva kyky vastata omiin ja muun maailman tarpeisiin. Aasian tarpeiden kannalta meidän muut resurssimme kuten vesi, raaka-aineet, tuotantokapasiteetti, jne. ovat täysin marginaaliset. Juuri osaaminen on ollut se, jolla kilpailukykyämme ja elintasoamme on pidetty yllä. Hyytävä kysymys on: Tarvitaanko meitä vielä 2050? Onko myös tutkimuskapasiteettimme marginaalinen? Santanderin kesäyliopistossa huomasin, että huolta jakavat meidän kanssamme muutkin alueet Euroopassa. Ilmeisesti lähes kaikkialla pohditaan sitä, marginalisoituuko Eurooppa vähitellen.

Luentosarjan viimeisenä puhujana oli EU-parlamentin aluekehityskomitean puheenjohtaja Danuta Hübner. Hän korosti voimakkaasti ja elävästi Euroopan innovaatiopolitiikan ja kilpailukyvyn terävöittämisen tärkeyttä. Mutta hänkin näki asteittaisen marginalisoitumisen Euroopan suurimpana uhkakuvana. Kun tuli kysymysten aika kysyin häneltä, riittääkö todella jatkossa panostaminen pelkästään kilpailuun ja innovaatioihin. Johtavatko yksipuoliset puheet kilpailusta juuri eristäytymiseen ja marginalisoitumiseen? Merkkejä siitä on jo, kun kiinalaiset valittavat sitä ettemme jaa teknologiaa riittävästi (kiinalaisten kommentit BASAAR-hankkeen keskustelusivuilla). Ymmärrämmekö edes täällä pohjoisessa mitä innovaatioita kehittyvät markkinat jatkossa tarvitsevat? Eikö olisi nyt oikea hetki täydentää innovaatio- ja kilpailupuheet aivan uudella kumppanuusstrategialla? Hübner vastasi, että kilpailukyvyn parantaminen on Euroopan sisäinen tarve. Se on hoidettava joka tapauksessa. Kansainvälisen kaupankäynnin strategia on hänenkin mielestään juuri kumppanuussuhteiden kehittäminen eri aloilla.

Meillä tämä merkitsee mm. korkeakoulujen opetuksen ja tutkimuksen verkottumista ja jopa integroitumista aasialaiseen korkeakoulu- ja tiedemaailmaan. Se tarkoittaa kieli- ja kulttuuriosaamisen vahvistamista verkottumisstrategian keskeisenä osana ja kaikille ikäluokille. Se tarkoittaa opiskelijavaihdon radikaalia lisäämistä. Se tarkoittaa, että suurien lukukausimaksujen asettaminen ulkomaalaisille opiskelijoille on omaan jalkaan ampumista. Kaiken kaikkiaan se tarkoittaa, että Pohjoismaiden pitää profiloitua joustavaksi ja tehokkaaksi joukkuepelaajaksi aasialaisten kanssa. Jos et pysty voittamaan heitä, niin liity heihin.

(Kuvan lähde: Global Research Report - China)

Perustavana ideana presidentti Barrosolla oli luoda Eurooppaan Yhdysvaltojen MIT:ta vastaava vahva kansainvälisesti verkottunut tutkimusinstituutti. Tällä hetkellä MIT on tosin vasta 9. parhain yliopisto maailmassa. Tämä asia kannattaa pitää mielessä ennen kuin ryhdytään ihannoimaan kritiikittömästi MIT-toimintamallia. Maailma on muutostilassa. Mallia kannattaisi ottaa Yhdysvaltain Harvardista, Iso-Britannian Cambridgen yliopistosta ja Yalen yliopistosta, jotka tällä hetkellä muodostavat maailman kolmen kärkiyliopiston ryhmän. Shanghain listalla MIT oli vuonna 2009 viidentenä, ei suinkaan ensimmäisenä. Shanghain listan kolmen kärjessä -ryhmä ovat Harvard, Stanfordin yliopisto ja Kalifornian yliopisto. Shanghain listalla Helsingin yliopisto oli sijalla 72 vuonna 2009.

EIT on ollut ns. ”kuuma peruna” Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa. Kuumaa keskustelua on käyty mm. EIT:n budjetista, johtamismallista sekä eri maiden tasapuolisista edellytyksistä osallistua EIT:n tulevaan toimintaan. Myös Euroopan yliopistojen yhteistyömuodot EIT:n kanssa ovat herättäneet keskustelua. Keskeinen tiedepoliittinen kysymys on luonnollisesti se, voivatko eri Euroopan yliopistot osallistua tasapuolisesti yhteistyöhön EIT:n kanssa. Tässä vaiheessa on selvää, että Euroopan kärkiyliopistot tulevat seuraamaan tarkasti EIT:n tulevaa strategista verkottumista.

EU:n suora rahoitus EIT:lle vuosina 2008–2013 on 308 miljoonaa euroa, mutta jo nyt toiveita on esitetty huomattavasti laajemmasta rahoituspohjasta. EIT-statuksen arvioidaan houkuttelevan osaamis- ja innovointiyhteisöjen ympärille monenlaista toimintaa ja myös merkittäviä rahoittajia. Tulevaisuudessa on odotettavissa kriittistäkin keskustelua EIT:n toimintastrategiasta ja sen toteutuksesta. Varmastikin esimerkiksi Helsingin yliopisto tulee seuraamaan tarkasti Aalto-yliopiston yhteistyötä EIT:n kanssa. Todennäköisesti Euroopan yliopistot tulevat käyttämään Shanghain listaa ja muitakin arviointilistoja arvioidessaan sitä, onko EIT oikeasti tehnyt yhteistyötä huippuyliopistojen kanssa. Myös Suomen Akatemialle EIT on tärkeä haaste. Tieteen tasoa ja tilaa tulisi saada petrattua nopeasti yläkurssiin.

Tulevaisuudessa nähdään noudattaako EIT omaa strategiaansa julkilausutusta yhteistyöstä huippuyliopistojen kanssa. Jo nyt voidaan odottaa mielenkiintoisia evaluointitutkimuksia EIT:n toiminnasta. Itse sain perehtyä jo ensimmäiseen EIT-taustatutkimukseen syksyllä 2009 järjestetyssä ICICI2009-konferenssissa. Suomen intressinäkökulmasta käsin arvioituna Aalto-yliopistolla on iso haaste edessään, jos se aikoo nousta Shanghain listalla nopeasti kärkiryhmään ja täten aidosti uskottavaksi EIT-partneriksi. Tästä strategisesta näkökulmasta käsin arvioituna itse olisin odottanut vuonna 2009 huipputasoisten professorirekrytointien sumaa Aalto-yliopistolle. Toistaiseksi en ole sellaista nähnyt tapahtuvan, mika on jossain määrin huolestuttavaa. Suomi ja sen keskeiset tiedepolitiikan toimijat eivät ole selvästikään olleet liian proaktiivisia EIT:n tulevan toiminnan osalta.

Vuonna 2008 tämä instituutio sai itselleen toimivan johdon ja syksyllä 2009 EIT:lle valittiin johtaja, ranskalainen Gérand de Nazelle, joka on tehnyt pitkän uran Shell-yhtymässä. Tässä vaiheessa vuoden 2010 alussa voidaan todeta, että Eurooppa on saanut uuden keskeisen toimijan tiede-, teknologia- ja innovaatiotoiminnan alalle. EIT tulee sijaitsemaan Budapestissä, Unkarissa. Tämä strateginen päätös tehtiin vuonna 2008.

Mielenkiintoista oli, ettei Suomi osallistunut kilpaan EIT:n sijaintipaikasta, vaikka meillä oli jo silloin meneillään kunnianhimoinen Aalto-yliopisto -hanke, jonka yhteyteen EIT:n kampus olisi sopinut hyvin. Vaihtoehtoina Budapestille olivat Wrocklaw Puolasta, Sant Cugat del Vallés Barcelonan läheltä, Jena Saksasta sekä Bratislava-Wien- kaksoiskaupunkiehdokkuus. Ilmeisesti EIT:n sijainti oli päätetty jo etukäteen antaa jollekin uudelle Itä-Euroopan EU-jäsenmaalle. Samalla Unkarista tuli keskeinen maa Euroopan tiede- ja teknologiapolitiikassa.

EIT:n yhteyteen perustetaan tieto- ja innovaatioyhteisöjä (Knowledge and Innovation Communities, KIC), jotka viimeisimpien laadittujen suunnitelmien mukaan toimisivat ilmastonmuutostutkimuksen, kestävän energiatuotannon ja informaatio- ja viestintätutkimuksen alueilla.

Instituutissa arvioidaan toimivan tulevaisuudessa 6–8 osaamis- ja innovaatioyhteisöä. Viimeisimpien 17.12.2009 julkaistujen uutisten mukaan Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT sijoittaa yhden tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkönsä Suomeen. Tämä päätös vahvistaa Suomen strategista asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa uusien eurooppalaisesti merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen. Suomen yksikkö sijoitetaan Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen.

Suomesta TEK:sta käsin otettiin kantaa EIT:n toimintaan vaatimalla sen johtoon jäsenia Shanghain yliopistolistan kymmenen kärkiyliopiston hallinnoista. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, ettei TEK halunnut kovin aktiivisesti EIT:n johtoon suomalaisia asiantuntijoita, koska suomalaisia ei ilmeisestikään ole kovin runsaasti ko. kansainvälisissä positioissa. TEK esitti EIT:n hallitukseen myös opiskelijaedustajien nimeämistä, mika oli rohkea kannanotto. Suomesta EIT:n hallitukseen (Governing Board) valittiin kuitenkin Nokian Yrjö Neuvo, jolla on varmasti laaja taustaverkosto tukenaan. Hänen ilmeisenä strategisena haasteenaan on valmasti osaksi vaalia Aalto-yliopiston intressejä EIT:ssä, koska Aalto-yliopiston johtopaikat ovat Nokian viiteryhmien hallussa.

Aalto-yliopistolla on siis uusien näyttöjen aika Euroopan ja maailman tiedekartalla. Lopuksi on ehkä hyvä todeta, että yhdistämällä Suomen yliopistot vaikka neljäksi yliopistoksi nostaisimme kaikkien Suomi-yliopistojen (esimerkiksi Helsinki-Aalto, Turku-Åbo Akademi-Pori-Vaasa, Tampere-Kuopio-Jyväskylä-Lappeenranta-Joensuu-Jyväskylä, Oulu-Kajaani-Rovaniemi) sijoitusta Shanghain listalla hyvin merkittävästi korkeammalle tasolle. Näin meillä voisi olla neljä kansainvälisen tason ”Aalto-yliopistoa” yhden sijaan. Se ei olisi välttämättä laisinkaan huono tulevaisuuden vaihtoehto tutkijoiden ja opiskelijoiden kannalta. Tätäkin strategista vaihtoehtoa voidaan joutua miettimään vielä tulevaisuudessa. Aalto-yliopisto ei ole välttämättä Suomen uuden innovaatiopolitiikan viimeinen vaihe, ehkä todennäköisesti vain eräs välivaihe.

Jotta tällainen koko suomalaista innovaatiojärjestelmän ekosysteemiä koskeva ”kvanttihyppystrategia” voitaisiin tulevaisuudessa toteuttaa, se vaatisi integroitua ennakoivaa tiedepolitiikan strategiaa tukevaa taustatutkimusta Suomen Akatemialta, VTT:ltä, Sitralta sekä Tekesiltä. Onhan Suomen yliopistojen kansainvälisinä vahvuusalueina paljon muitakin tutkimusalueita kuin pelkkä tietotekniikka. Oli Suomen tuleva tiede- ja teknologiapoliittinen strategia mikä tahansa, olisi tärkeää pitkäjänteisesti arvioida ja kehittää Suomen kaikkien yliopistojen osaamisprofiileja ja suuntautumisalueita. Ennakoinnin näkökulmasta EIT voi olla sellainen villi kortti, jonka heijastusvaikutuksia Suomen tiede- ja teknologiapolitiikalle ei ole tarpeeksi vielä arvioitu.

Ennusteiden, ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen suhde toisiinsa on mielenkiintoinen. Perusasiahan on, että tulevaisuuden ennakointi ei ole ennustamista, vaan vaihtoehtojen pohjalta tehtävää ennakointia, vaikutusarvioita ja johtopäätöksiä siitä, mihin suuntaan tulevaisuutta halutaan ja voidaan (pro)aktiivisesti rakentaa. Puhutaan yleensä toivottavasta, todennäköisestä ja mahdollisesta tulevaisuuskehityksestä. Ennusteet todennäköisinä, business-as-usual tulevaisuudenkulkuina ovat eräänlaisia passiivisia tulevaisuudentilan kuvauksia, joilla on myös sijansa tulevaisuusajattelussa.

Ennusteet ovat nimittäin välttämättömiä tavoitteellisen toiminnan (valintojen, tekojen, päätösten) suunnittelussa. Ja ennusteita käytetään luonnollisesti ennakoinnin tietopohjana. Tällöin on tärkeää, että ei keskitytä vain yhden mallin antamiin ennustetuloksiin, vaan tutkimuskohdetta / haastetta lähestytään eri lähestymistapojen ja menetelmien synteesinä, jolloin saadaan katettua mahdollisimman paljon tutkittavan kohteen ”mahdollisista tulevaisuuksista”.

J Scott Armstrong esittää kirjassaan ”Principles of forecasting”, joka nimestään huolimatta on puhtaasti ”foresight” lähestymistapaa käsittelevä kuin ennustamiseen keskittyvä, ainakin kolmea lähestymistapaa tulevaisuuden tarkasteluun;

1. asiantuntijaperustaisia skenaariomenetelmiä (esimerkiksi Delfoi-tekniikka),
2. trendien jatkamista tulevaisuuteen (projektiot yksinkertaisemmilla matemaattisilla malleilla, ennusteet), sekä
3. politiikkaorientoitunut what if – mallinnus, jossa mallin antamien rajojen puitteissa rakennetaan erilaisia politiikkaskenaarioita ja tarkastellaan eri skenaario-oletusten valossa mallin antamia tuloksia, vaikutusarvioita (mallinnus perustuu usein ekonometriaan ja tilastolliseen informaatioon).

Näiden eri lähestymistapojen ja menetelmien yhdistäminen samaan ”ennakointihankkeeseen” on haasteellista, mutta toteutuessaan luo vahvemman ja moniulotteisemman perustan esimerkiksi skenaarioiden luonnille.