Idea 1: Yhdysvaltain taloudellinen ja poliittinen dominaatio jatkuu. Toisin kuin useimmat tulevaisuudentutkijat ovat olleet taipuvaisia ajattelemaan, Time-lehden tulevaisuusanalyysin mukaan tuleva vuosikymmen tulee olemaan Yhdysvaltojen vuosikymmen, ei välttämättä sittenkään Kiinan tai Intian vuosikymmen, vaikka sellaisen mielikuvan voi saada seuraamalla mediaa. Time-lehden analyysin mukaan amerikkalaisuus tulee jatkumaan, voimistumaan ja syvenemään maailmassa. Vaikka Yhdysvalloissa asuu vain 5% maailman väestöstä, tämä kuitenkin tuottaa 25% maailman bruttokansantuotteesta. Kun keskiluokka kasvaa ja vaurastuu Kiinassa, Intiassa, Venajällä ja Brasiliassa, tämä merkitsee kasvavia markkinoita Yhdysvalloille ja sen yrityksille. Euroopan epäyhtenäinen politiikka ja euron heikkeneminen Kreikan talouskriisin (ja sen mahdollisen laajenemisen) seurauksena syö Euroopan mahdollisuuksia kilpailla maailmantalouden veturin asemasta.

Kuten tiedetään, pankit (kuten Goldman Sachs) ovat sekaantuneet Kreikan ja todennäköisesti monien muidenkin Euroopan maiden rahoitusjärjestelmän toimintaan. Eurooppa voi osoittautua huteraksi taloudelliseksi korttitaloksi. Yhdysvalloista tulevat brändit dominoivat yhä globaaleja markkinoita. Eurooppa ei kykene tuottamaan globaaleja brändejä siinä mittakaavassa kuin Yhdysvallat kykenee. Seuraavan kymmenen vuoden aikana BRIC-maiden brändit eivät vielä tarjoa kunnon vastusta Yhdysvaltojen markkinointiosaamiselle ja brändidominaatiolle. Yhdysvallat ei tule luopumaan asemistaan maailmantaloudessa helpolla. Kiina-ilmiö ei etene automaattisesti. Jo nyt keskustellaan vakavasti Kiinan investointikuplasta. Eurooppa sekoilee omassa talouspolitiikassaan ja epärealistisessa Lissabonin strategiassaan. Nämä ovat asioita, joita kannattaa miettiä nyt.

Idea 2: Valtioiden välisten rajaviivojen uudelleen piirto. Toinen tärkeä idea tulevaisuuden kannalta on se, että valtioiden välisten rajaviivojen merkitys korostuu tulevassa kehityksessa. Hyvin suunnitellut valtioiden väliset rajat tuottavat hyviä naapurisuhteita. Huonosti suunnitellut rajat tuottavat sotia ja konflikteja. Maailma on jaettu rajoilla maihin ja toistaiseksi rajaton maailma on utopiaa. Nykyiset rajat ovat johtamassa eri maita ja etnisiä ryhmiä konflikteihin, ei rauhaan. Tällanen tilanne on erityisesti Lähi-Idässä, mutta myös Kongossa, Sudanissa, Afganistanissa ja myös Pakistanissa. Rajalinjojen uudella suunnittelulla monet sodat ja konfliktit voidaan välttää. Meidän on syytä muistaa, miten suuri muutos Euroopassa tapahtui Berliinin muurin ja Berliinin sisäisen rajalinjan hävittyä. Rajalinjat eivät ole ikuisia – onneksemme asia on niin.

Idea 3: Laajakaista. Laajakaista on lähitulevaisuuden uusi öljykenttä. Laajakaista tulee olemaan niukka hyödyke, ainakin Yhdysvalloissa. Laajakaistan käyttö ei tule olemaan ilmaista – ei ainakaan vielä tulevan vuosikymmenen aikana. Yhdysvalloissa ei ole tavatonta, että siellä kotitalous maksaa viestintäpalveluistaa (älypuhelimet, iPod, Internet ja muut telepalvelut) enemmän kuin kotitalous maksaa käyttämästään energiasta. Oligopolitit dominoivat viestintämarkkinoita samaan tapaan kuin energia- ja sähköyhtiöt ovat dominoineen alueellisia sähkömarkkinoita. Laajakaistapolitiikka Euroopassa tulee siis olemaan kuuma kysymys tulevina vuosina, mikäli Eurooppaa halutaan kehittää johtavaksi tietoyhteiskunnaksi maailmassa.

Idea 4: Dropout-talous. Yhdysvalloissa on jo nyt varsin yleistä, että merkittävä osa nuorista keskeyttää koulunkäynnin. Barack Obama on aloittanut oman sotansa dropout-ilmiötä vastaan. Yhdysvalloissa kolme kymmenestä highschool-tasoisesta opiskelijasta jättää opintonsa kesken. Alle kolmannes opiskelijoista suorittaa college-tasoiset opinnot loppuun. Erääksi syyksi tähän DO-ilmiöön on esitetty jatkuvaa automaatiota ja teknologista kehitystä, joka muuttaa voimakkaasti ammattirakenteita ja työmarkkinoita. Nuoret eivät koe koulujen valmentavan heitä riittävän hyvin työelämään. Usko koulutuksen merkitykseen on laskussa. Dropout-taloudessa koulutuksen on muututtava huomattavasti joustavammaksi kuin se on ollut ns. massayhteiskunnan ”tehdaskouluissa”. Työelämän ja koulutuksen raja-aitoja on pakko madaltaa niin alhaisiksi kuin se on vain mahdollista.

Idea 5: Kiina-Yhdysvallat -akseli. Tulevana vuosikymmenenä Kiina-Yhdysvallat akselin merkitys tulee kasvamaan. Akselista tulee elintärkeä koko muulle maailmantaloudelle. Yhdessä Yhdysvallat ja Kiina voivat halutessaan olla yhtä merkittävä vallankäyttäjä kuin G-8-maaryhmä nyt on. Kiina ei ole toistaiseksi halunnut samanlaajuista globaalia valta-asemaa kuin Yhdysvallat omaa. Kiinalle riittää toistaiseksi se, että se panee omia sisäisiä asioitaan kuntoon. Maailmantalouden toiminnalle on tärkeää, että nämä kaksi maailmantalouden dinosaurusta tulevat jotenkin toimeen keskenään. On hyvin epätodennäköistä, että Kiinasta ja Yhdysvalloista tulee tulevaisuudessa maailman parhaat ystävämaat, ei ainakaan ennen vuotta 2020. Sen sijaan Kiina korvaa Venäjän Yhdysvaltojen ”sparraajana”.

Idea 6: Erehdysten kautta voittoon. Meidän tulisi olla valmiita puolustamaan epäonnistujia, koska monet asiat kehittyvät vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Yrityksissä ja julkisella sektorilla päätavoitteen ei tulisi olla erehdysten eliminointi, vaan sellaisten järjestelmien rakentaminen, jotka sallivat inhimilliset erehdykset. Vain tällaisessa ympäristössä ihmiset ja yritykset uskaltavat kokeilla asioita ja ottaa riskejä. Yrityksiä uskalletaan perustaa, jos etukäteen tiedetään, että epäonnistumisesta ei syytetä loppuelämän ajan. Eräs syy, miksi Yhdysvallat on kehittynyt innovaatiotoiminnoissaan johtavaksi maaksi maailmassa, on se, että Yhdysvalloissa sallitaan epäonnistumisia. Esimerkiksi epäonnistuneita yrittäjiä ei leimata loppuelämäksi epäonnistuneista hankkeista ja riskien otosta.

Euroopassa vain 40% on harkinnut yrityksen perustamista, kun vastaava luku Yhdysvalloissa on jopä 70%. Tämä on kriittinen strateginen kysymys Euroopalle, jos kansantalouteen oikeasti halutaan saada lisää dynamiikkaa. Jos pankit ja julkiset rahoittajat eivät ymmärrä joskus virheitä tehnyttä yrittäjää, ei tarvitse juurikaan ihmetellä, miksi PK-yrityksiä ei synny ja kehity markkinoille samaan tahtiin kuin Yhdysvalloissa. Aina on hyvä muistaa, että ns. Trial & Error-menetelmä on yksi useimmiten käytettyjä ongelman ratkaisun menetelmiä. Tätä ei näytetä ymmärtävän Euroopassa.

Idea 7: Valkoihoinen vähemmistö. Maailmassa valkoihoiset ihmiset tulevat jäämään vähemmistöön monissa maissa ja suurkaupungeissa, myös Yhdysvalloissa. Tulevaisuudessa valkoihoisten vähemmistöoikeudet tulee olemaan keskeinen poliittinen kysymys monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa. Etniset ja demografiset kehitystrendit ovat maailman hiljainen vallankumous, joka muuttaa politiikkaa ja taloutta monissa maissa. Etnisten vähemmistöjen oikeuksista tullaan käymään kovaa poliittista debattia kaikkialla maailmassa.

Vuoden 2050 väestölaskennassa valkoihoiset tulevat olemaan vähemmistönä Yhdysvalloissa. Tämä muutos tapahtui Kaliforniassa jo vuonna 2000. Kalifornia on koelaboratotio valkoihoisen vähemmistön poliittisesta organisoitumisesta Yhdysvalloissa. Vuonna 1996 laadittu Proposition 209 oli heikko signaali uudesta muutoksesta Kaliforniassa.

Idea 8: TV maailman pelastajana. TV voi pelastaa maailman – ei suinkaan Google, Facebook tai Twitter. Maailmassa on useita alueita, joissa TV on seuraava iso juttu. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa vasta nyt monilla kotitalouksilla on taloudellisesti mahdollisuuksia hankkia oma TV. Vuonna 1995 kehitysmaissa 45%:la kotitalouksista oli TV. Vuonna 2005 vastaava luku oli noussut 60%:iin. Tällä hetkellä kehitysmaissa on käynnissä laaja TV-vallankumous, sama asia mikä tapahtui Suomessa 1960-luvulla.

Internet-vallankumouksen tuoksinnassa monilta on unohtunut se, että TV on edelleen maailman voimakkain globaali media. Digitaalinen TV ja uusin televisioteknologia on se asia, mihin kannattaisi panostaa, jos Suomi ja sen yritykset olisivat kiinnostuneita maailman voimakkaimmasta mediasta. Vuonna 2013 kehitysmaiden kotitalouksista 66%:lla odotetaan olevan oma TV. Kulttuurisesti television yleistyminen tulee muuttamaan eniten naisten kulttuurista asemaa kehitysmaissa. Mm. Intiassa äskettäin tehtyjen kulttuuritutkimusten mukaan TV:n yleistyminen kotitalouksista lisää naisten vapautumista perinteisistä kulttuurillisista arvoista.

Idea 9: Eliittien iltahämärä. Yhdysvalloissa eliittien linnakkeet kuten Yhdysvaltojen kongressi, Wall Street, General Motors, Major League Football, katolinen kirkko ja isot mediatalot ovat olleet voimakkaan kritiikin ja uudelleen arvioinnin kohteena. Tämä kritiikki on heikentänyt monia eliitin linnakkeita laajemminkin Yhdysvalloissa. Monet vahvoiksi uskotut instituutiot ovat osoittautuneet kepeärakenteisiksi kulisseiksi. Skandaalit ja katastrofit ovat seuranneet toisiaan. Korruptoituneiden valtarakenteiden paljastuttua epäluottamus moniin päätöksentekoelimiin on lisääntynyt. Vielä muutama vuosi sitten se mahdollisuus, että Rooman paavi voisi joutua tuomioistuinen eteen, koettiin yleisesti mahdottomaksi. Nyt sekin mahdollisuus on noussut esiin pedofiiliskandaalin myötä. Esimerkiksi vuonna 2008 vain 32% Yhdysvaltain kansalaisista uskoo pankkeihin, kun vielä vuonna 2004 niihin uskoi 50% kansalaisista. Luottamus mediaan ja Yhdysvaltain kongressiin on kansalaisten joukossa myös laskenut voimakkaasti. Finanssikriisi on edennyt vaiheittain kaikkialle ja monet sosiaaliset ja taloudelliset luottamusverkostot ovat tuhoutuneet. Isoja omaisuuksia ja arvoja on haihtunut ilmaan hetkessä. Tällä kaikella on ollut vaikutuksensa eliittien yhteiskunnalliseen arvostukseen ja asemaan. Luottamuspääomaa on hyvin vaikea luoda, mutta se on helposti hävitettävissä.

Francis Fukuyaman yleisteoria luotettavuudesta ja luottamuksesta yhteiskunnassa on siis jälleen hyvin ajankohtainen, kun yhteiskunnan keskeisten instituutioiden luotettavuutta arvioidaan entistä kriittisemmin. On tietyllä tavalla hyvin paradoksaalista, että Fukuyaman esittämä käsitys Yhdysvalloista viimeisenä korkean luottamuksen yhteiskuntana on nyt romuttunut. Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että korkealle arvostettu gurukin voi epäonnistua arvioissaan. Viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta on siis Fukuyaman kriteeristön mukaan nyt epäonnistunut pahasti. Vai onko Suomi viimeinen korkean luottamuksen yhteiskunta? Voiko luottamuksen vielä palauttaa Barack Obaman hallinnon toimesta?

Idea 10: Radikaalien muutosten vähäisyys. Vuonna 1968 Stanley Kubrickin ja Arthur S. Clarken tuottama elokuva Avaruusseikkailu 2001 maalasi eteemme kuvan värikkäästä ja radikaalien innovaatioiden kyllästämästä tulevaisuudesta. Visiot teknovetoisesta avaruuselämästä nähtiin mahdollisina ja aito innostunut usko teknologiseen edistykseen oli korkealla. Tästä kaikesta hypestä huolimatta monet asiat ovat yhä yhtä utopistisen psykoottisia kuin HAL 9000 -tietokone oli Stanley Kubrickin Avaruusseikkailussa.

Useat tekniset laitteet eivät toimi edelleenkään kovin vaivattomasti. Tyypillinen TV:n ohjauspaneeli ei ole radikaalisti muuttunut helpommaksi käyttää siitä mitä se oli 10 vuotta sitten. Päinvastoin, digitelevision käyttäjä voi joutua käyttämään jopa kolmea erilaista ohjauspaneelia. Tietoyhteiskunnan radikaali muutos on jämähtänyt omaan power point-hypemaailmaansa ja lumeälykkyyteensä, jossa todellisia uusia ideoita ja radikaaleja tuoteinnovaatioita saa etsimällä etsiä. Heikkojen signaalien ”vainukoiratkaan” eivät auta tässä etsimistyössä. Jos olemma rehellisiä TV-vallankumous ja puhelimen yleistyminen olivat huomattavasti radikaalimpia uudistuksia kuin Nokian mobiilikännykkä tai Applen iPhone. Globaali lentoliikenne perustuu yhä kaastuturbiineihin, jotka keksittiin jo 1930-luvulla.

Stanley Kubrickin elokuvaansa maalailemia Avaruusseikkailuja ei ole saatu kovin paljon aikaiseksi. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa radikaalit uudistukset tulevat olemaan kortilla. Sen sijaan inkrementaalisia, asteittaisia innovaatioita tuotetaan kuin liukuhihnalta. Aikamme suuri idea on radikaalien muutosten välttely. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset ovat lopulta vähemmän luovia ja haluavat lopulta vain turvallisia ratkaisuja. Tämä on epäkonventionaalinen ajatus, joka voi kuitenkin pitää paikkansa. Ehkä se onkin seuraava suuri ideamme…

Tässä kirjoituksessa Suomen Thaimaan suurlähettiläs Sirpa Mäenpää vastaa Thaimaan ja Aasian tulevaisuudennäkymiin liittyviin kysymyksiin. Haastattelu on tehty 1.3.2010 Bangkokissa, Bangkokin suurlähetystössä.

Jari Kaivo-oja (JK): Miltä Thaimaan ja yleisemmin ASEAN-maiden tulevaisuus näyttää tällä hetkellä? Tarjoaako toimintaympäristö mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille? Millä liiketoiminnan alueilla erityisesti?

Sirpa Mäenpää (SM): Täällä päin ASEAN-maiden, mukaan lukien Thaimaan, tulevaisuuden näkymät ovat hyvät pitemmällä aikavälillä. Taloudellinen kasvu on paljon korkeampi kuin Euroopassa eli markkinat kasvavat. Lisäksi on otettava huomioon ASEAN-maiden välinen integraatio ja vapaakauppasopimusten (mm. Kiina, Intia, Australia) myötä saavutettavat muut alueen markkinat. Esim. tämän päivän Nation-lehdessä on juttu, kuinka Japani näkee Thaimaan hubina, josta käsin tuotetaan televisioita Intiaan ja autoja Australiaan.

ASEANin yhteismarkkinoiden pitäisi olla tulliton sisämarkkina vuoteen 2015 mennessä. Jo nyt monet ASEAN-maiden sisämarkkinoiden peruspiirteet ovat toteutumassa. Sisämarkkinat kasvavatkin nopeasti. Esim. Thaimaan vienti kasvoi tammikuussa 2010 noin 9 % edelliseen vuoteen verrattuna EU-alueelle ja 16 % USA:an, mutta 67 % ASEAN-alueelle ja 94 % Kiinaan.

Yleiskommenttina täällä oleva yritys arvioi, että Thaimaa on monessa suhteessa hyvä yhdistelmä edullista, mutta tarpeeksi kehittynyttä yhteiskuntaa. Alueellisen toimiston tai tuotantolaitoksen pitäminen Thaimaassa on monessa suhteessa edullisempaa kuin esim. Kiinassa.

En korostaisi liikaa Thaimaan tämän hetken poliittisia ongelmia. Kun keskustelen täällä toimivien yritysten kanssa siitä, kuinka päiväkohtaiset poliittiset ongelmat ovat käytännössä vaikuttaneet heidän toimintaansa, vastauksena on, että ei juuri mitenkään. Luonnollisesti esimerkiksi infrastruktuurin alalla toimiville yrityksille on tärkeää, millaisia ratkaisuja hallitus tekee pitkän aikavälin kehityssuunnitelmiensa suhteen tai edetäänkö kolmannen sukupolven verkkoihin, mutta he eivät mittaa Thaimaan poliittista riskiä päiväkohtaisten tunnelmien kautta.

Kysymyksiisi tarjoaako toimintaympäristö mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille ja millä liiketoiminnan alueilla erityisesti, löytyy suorat vastaukset Finpron Thaimaan maaprofiilista. Sivulta löytyy linkki itse maaraporttiin. Raportti avaa suomalaisille yrityksille Thaimaan mahdollisuuksien kirjon, joka on todella laaja.

Kansainvälinen trendi Aasiasta: Thaimaassa finanssipalveluita räätälöidaan tyylikkäästi erikseen naisasiakkaille.

JK: Mitä suomalaisten yritystoimijoiden ja muiden toimijoiden kannattaa erityisesti huomioida, jos ja kun ne tulevat Thaimaaseen?

SM: Finpron maaraportissa on tähänkin kysymykseen löydettävissä suoria vastauksia. Suosittelen sen huolellista lukemista. Vaikka paljon korostetaan paikallisen partnerin löytämistä ja pitkäjänteisiä henkilösuhteita, eräs pitkään Thaimaassa toiminut suomalainen taloudellinen toimija korosti, että vaikka vieraan kulttuurin erilaisuutta on syytä kunnioittaa, käytännön liiketoiminnassa on paljon samankaltaisuutta koko maailmassa. Yrityksissä toimialoittain on usein samankaltaiset maailmanlaajuisesti toistuvat samankaltaisuudet. Eli ei pidä olettaa, että kaukaisessa kulttuurissa toimitaan täysin toisin, vaan voi käyttää hyväksi omia kokemuksia omalta uralta omasta maasta.

EU on listannut markkinoillepääsyn esteitä Thaimaassa. EU-delegaatiossa Bangkokissa toimii suomalainen asiantuntija Pekka Penttilä. Esim. ulkomaalaisomistukselle on rajoituksia, kuten 49 %:n katto palvelualoilla. Suomalaisen yrittäjän on hyvä olla tietoinen näistä esteistä. Toisaalta Thaimaan Board of Investment myöntää etuuksia, esim. jopa 8 vuoden yritysverohelpotuksia, maahan tehtäville investoinneille.

JK: Mitä Suomen tulisi tehdä omassa tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikassaan tulevaisuudessa, jotta suomalaisilla olisi mahdollisuuksia menestyä Aasian ja Kiinan markkinoilla?

SM: Suomen innovaatiopolitiikka onkin monimutkaisempi kysymys. Olen itse tällä hetkellä aika nöyrä kaiken taloudellisen alan julkisen politiikan hahmottelun suhteen, kun ympäristössä tapahtui niin strategisia muutoksia globaalin talous- ja rahoituskriisin yhteydessä. Eli oli vähemmän tärkeää, millaiset strategiat ovat, sen sijaan että ollaan toimintakykyisiä heittämään vanhat strategiat syrjään ja tekemään nopeasti uusia strategisia ratkaisuja nopeastikin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Edellinen tehtäväni liittyi Lähi-itään ja Afrikkaan, ja toin sieltä mukanani joitain kysymyksiä Aasiaan. Asiat, joita henkilökohtaisesti seuraan juuri nyt heikkoina signaaleina suomalaisen talousjärjestelmän mahdollisina tulevaisuuden vahvuuksina tai heikkouksina liittyvät mm. siihen, että monet menestyneet suomalaiset vientiyritykset ovat onnistuneet muuttamaan konseptiaan niin, etteivät vain kauppaa tuotettaan, vaan tosiaan kuuntelevat asiakasta ja muokkaavat toimintaansa asiakkaalta tulevien viestien mukaan. Tämä on johtanut kauempana Suomesta esim. huoltotoimintojen vahvistumiseen, management-palveluihin tai muihin uusiin avauksiin. Nämä tavaravientiin liittyneet palvelut ovat usein olleet jo sinänsä hyvin tuottoisia toimintoja ja auttaneet myös markkinaosuuden kasvattamisessa.

Täällä näen, kuinka tänne perustetut yritykset on välillä paikallistettu, eli niissä ei ole enää välttämättä juuri ketään suomalaista. Toimin itse organisaatiossa, jossa joudumme tarkkaan pohtimaan ”miximme”, eli paljonko meillä on kenttäorganisaatioissa eli Suomen suurlähetystöissä Helsingistä lähetettyjä organisaatiossa kouliintuneita suomalaisia, paljonko erityisesti kuhunkin tehtävään ulkoa palkattuja suomalaisia ja paljonko taas paikallisia oman yhteiskuntansa hyvin tuntevia ihmisiä.

Siksi jään välillä miettimään, että onkohan suomalaisten yritysten etabloitumisessa maailmalla niiden tuotantolaitoksissa tai myyntikonttoreissa henkilöstökokoonpano mietitty loppuun asti. Jos kenttäpiste on vahvasti paikallistettu, käykö väki sieltä Suomessa tai tuleeko yrityksen johto riittävän usein käymään kenttäpisteessään. Kulkevatko asiakkailta tulevat viestit jatkossakin Suomeen tuotekehitykseen asti?

Olen nähnyt myös herkullisia esimerkkejä lähellä asiakkaita tehtävästä tuotekehityksestä. Se ei ole pois suomalaisesta työllisyydestä tai tuotekehityksestä, vaan täydentää sitä erinomaisesti osana luovaa verkostoa.

Mielestäni innovaatiopolitiikan määräytymisessä on syytä kuunnella ensi sijassa innovaatioiden tekijöitä yrityksissä ja yliopistoissa, kunhan he vain ottavat huomion myös innovaatioiden käyttäjien/asiakkaiden tarpeet ja palautteen. Siksi en tässä yritä itse valita esittelemiesi innovaatiotoiminnan mallien välillä.

JK: Kiitokset mielenkiintoisesta haastattelusta!

Nyt sinäkin siis voit osallistua signaalien keräämiseen, vaikka et osallistuisikaan itse foorumiin 20.3.2010 Otavan opistolla.

Seura ohjeistaa signaalien kerääjiä näin: Älä toista päämedioissa jo moneen kertaan käsiteltyjä ilmiöitä, jotka ovat kaikille tuttuja - varsinkaan epämääräisiä tulevaisuudenuhkia - vaan keskity sellaisiin asioihin, jotka hallitset työsi, koulutuksesi tai harrastustesi ansiosta. Tällä kertaa Tulevaisuusfoorumi keskittyy juuri tämänlaisen erikoistuneen
osaamisen, tietämisen ja tekemisen asiantuntijuudesta nouseviin signaaleihin.

Tulevaisuuden työmarkkinat puhuttavat, sillä kaikki työ ei tosiasiassa päädy roboteille. Muutaman viime vuoden aikana etenkin sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä on eri lähteistä saanut lukea useita artikkeleita, joissa ennakoidaan (ja arvaillaan) tulevaisuuden ammatteja. Niin ikään paljon puhetta on ollut siitä, minkälaisia taitoja työntekijä tarvitsee tulevaisuudessa säilyttääkseen ammattinsa tai saadakseen uutta työtä.

Tulevaisuudentutkija Rohit Talwar tutkijajoukkoineen julkaisi hiljattain viimeisimmän tutkimuksensa tulevaisuuden työpaikoista. Tulevaisuuden trendeistä, kuten väestönkasvusta ja ilmastonmuutoksesta sekä tieteen ja teknologian kehityksestä johdetut 20 tulevaisuuden ammattia (pdf) eivät korosta vain teknologiaosaamista, vaan joukkoon mahtuu myös mm. hyvinvoinnin ja ympäristön ammattilaisia. Miltä kuulostaisi työ esimerkiksi avaruuden matkaoppaana, vanhuuden hyvinvointikonsulttina tai virtuaaliasianajajana?

Lisää tulevaisuuden työstä:

• Kauppalehti: Huipputyöt joista et ole kuullutkaan - vielä
• The Wall Street Journal: Landing a Job of the Future Takes a Two-Track Mind
• CareerPlanner.com: Top Jobs For The Future

Toivottavasti mahdollisimman moni ehtii lukea uusia aineistoja. Kommentit lukukokemuksista ovat tervetulleita! Antakaa palautetta.

IFTF:n verkossa avoimesti osallistavan ennakointiprojekti Signtificin ensimmäisen vuoden raportti. Tutustu myös itse Signtific-sivustoon.

Kokoelma World in 2025 -hankkeessa tehtyjä ennakointeja yhteiskuntatieteellisellä fokuksella. (2009, 389 s.)

IFTF:n ja Global Environmental Management Initiativen visualisointi vuosien 2007-2017 väliin ajoittuvista muutoksista ja haasteista maailmassa. Ks. myös video.

Mitä ennakointiin liittyviä aihealueita käsittelet työssäsi?

Tutkin täällä IIASA:ssa ilmiöitä, jotka heilauttavat meitä äkillisesti. Nyt juuri valmisteilla olevan tutkimusohjelman nimi on Extreme Events in Human Systems. Projektimme kehittää uusia menetelmiä yllättävien muutosten ennakointiin. Lisaksi koekäytämme menetelmiä, joiden avulla joko valtiot, yritykset tai muut organisaatiot, ovat niin joustavia, että jopa menestyvät tällaisissa äkillisissä muutoksissa.

Mikä on väitöskirjasi aihe?

Tutkin niitä tekijöitä, jotka joka määräävät sen, millaisia heikkoja muutossignaaleja organisaatiot havaitsevat ja ottavat huomioon suunnittelussaan. Olen rakentanut mallin kognitiivisista filttereistä, jotka siilaavat tietoa ja kehittänyt ajatuksia siitä, miten ne voidaan avata (saada mahdollisimman paljon muutostietoa) tai sulkea tarvittaessa.

Miltä näyttää tulevaisuudentutkimuksen tulevaisuus?

Täältä Wienistä katsottuna tuntuu siltä, että nyt on löydettävä uusia keinoja, joiden avulla saamme edes jonkinlaisen otteen yhä kompleksisemmasta maailmasta. Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei tulevaisuudentutkimuskaan voi keskittyä ennakointiin, joka tapahtuu analyyttisesti menneiden tai nykyisten totuuksien pohjalta tulevaisuutta hahmottaen. Mitä voi tehdä silloin, kun tiedetään, että ainoa varma asia tulevaisuudessa on se, että jotkut asiat (kun tietäisi mitkä!) ovat aivan eri tavoin kuin nyt?

Mitkä ovat olleet suurimmat haasteet ja toisaalta ilon aiheet ennakointityössä?

Kas tuossa tulikin jo taklattua osa tästä kysymyksestä. Ilonaiheita on valtavasti. Minä teen täällä työtä matemaatikkojen kanssa (pomoni on maailmankuulu kompleksisuustutkija John Casti) ja suurimman osan ajasta ymmärrykseni on - mitenkä sen nyt sanoisi - aika vajavainen, mutta sitten kun saamme aikamme ihmeteltyamme mallin loksahtamaan niin, että sillä oikeasti voi ratkoa käytännön ongelmia (minun roolini täällä on tuoda käytännön laadullinen maailma projektiimme), nousee oikein pala kurkkuun. Parhaimmillaan löydämme hyvin yksinkertaisen tavan kuvata monimutkaista ilmiötä.

Mitä ennakointityön tuloksilla tehdään?

Minä käytän omassa työssäni ennakointia työkaluna, jonka avulla löydetään joustavia strategioita. Kun me tiedämme, ettemme tiedä, mitä emme tiedä, on parasta varautua mahdollisimman laajaan asioiden kirjoon. Kun me täällä ennakoimme erilaisia ääritiloja, emme suinkaan kuvittele, että ne sellaisenaan tapahtuvat, mutta käytämme niitä ajatustyökaluina. Yritys (tai mikseipä myös järjestö tai virasto) voi valita sellaiset kehittämishankkeet, jotka näyttävät tuovan menestystä, tapahtuu melkein mitä tahansa.

Mikä on tiedon ja tahdon rooli ennakoinnissa? Kumpi niistä on tärkeämpää?

Palaan taas siihen, että tulevaisuus on yllättävä ja tuntematon. Tietoa tarvitsemme vain mielikuvituksen tueksi, mikä mielestäni on tärkeintä. Olen omassa tutkimuksessani päätynyt siihen, että heikkojen signaalien kartoitus on mahdotonta. Me emme yksinkertaisesti voi nähdä jotain sellaista, joka ei jo jotenkin liity nykyiseen ajattelumalliimme. Joten tärkeintä onkin tutkia sitä, mikä on nykyinen käsityksemme ympäristöstä ja omasta toiminnastamme (vallitseva mentaalimalli) ja käyttää sitä lähtökohtana sille, että yritämme päästä mahdollisimman kauan pois päin nykytavastamme ajatella – mieluummin 360 astetta. Heikkojen signaalien kartoitusta tarvitsemme, mystistä kyllä, vallitsevan mentaalin mallin tunnistamiseen. Tärkeintä on siis tunnistaa se, mitä emme näe, ja siihen tarvitaan mielikuvitusta.

Missä itse haluat olla vuonna 2030? Mitä teet silloin työksesi?

Toivottavasti takaisin Porvoossa omassa työhuoneessani. Katselen ikkunasta Veckjärveä ja kirjoitan kirjaa, joka muuttaa maailmaa…

Usein aikaisemmasta itseluottamusta huokuvasta organisaatiokulttuurista jäljellä on vain suuri harmitus. Emme tule pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa, jos toimimme näin yllä kuvatulla tavalla. Suomessa suurten ikäluokkien eläkejuhlinta tulee jäämään hyvin valjuksi, jos emme keskity vahvemmin panoksin työelämän laadun ja ennakoivien toimintakulttuurien kehittämiseen.

Muistan itse vielä edellisen 1990-luvun alun lama-ajan tunnelmat elävästi. Olin juuri valmistunut vuonna 1990 kansainvälisen talouden ekonomistiksi Tampereen yliopistosta. Valmistumiseni jälkeen onnistuin saamaan - kuin ihmeen kautta - ensimmäisen pidemmän 3-vuotisen työpaikan ja projektini Helsingin yliopistosta.

Samaan aikaan monet kurssitoverini jäivät ilman ensimmäistä työpaikkaansa moneksi vuodeksi. Suuri osa joutui hakeutumaan töihin muille aloille. Osa jatkoi opintojaan, etenkin ne, jotka olivat menneet pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin töihin ennen valmistumistaan. Usean kollegan hyväkin yritys meni konkurssiin.

En usko, että voimme samaistaa 1990-luvun lamaa nyt käsillä olevaan lamaan. Nykylama on paljolti tuontitavaraa Yhdysvalloista. 1990-luvun lama oli enemmän suomalaiseen kotikutoiseen päätöksentekoon ja pankkikriisiin kytkeytyvää.

Vasta ensimmäisen työprojektini loppuvaiheessa, joskus vuonna 1995, aloin uskoa, että Suomi selviytyy kunnialla sen historian syvimmästä talouslamasta. Samalla koin henkilökohtaisella tasolla, että jotain on tehtävä suomalaiselle tulevaisuuden ennakoinnille ja ennakointijärjestelmälle. Hakeuduin samaisena vuonna 1995 dosentti Mika Mannermaan ja professori Pentti Malaskan vetämään projektiin Tulevaisuuden tutkimuskeskukseen.

Tämän aloitusvaiheen jälkeen olen palvellut lähes kaikkia maamme ministeriöitä, Tekesiä, Sitraa, Suomen Akatemiaan, Euroopan komissiota, Euroopan Säätiötä, Pohjoismaista Innovaatiokeskusta, Euroopan parlamenttia sekä monia yrityksiä ennakointitoiminnan kehittämisen osalta. Sekä kotimaisen että kansainvälisen ennakointitoiminnan haasteet ovat tulleet esille ja niihin on myös etsitty aktiivisesti ratkaisuja.

Tästä kaikesta on kohta kulunut 15 vuotta. Tulevaisuus on edelleenkin haaste modernille ennakointitoiminnalle. Ennakointijärjestelmämme on varmasti vahvempi kuin se oli 15 vuotta sitten, mutta ovatko työorganisaatiomme vahvistuneet samalla tavalla kestämään jatkuvan globaalin muutoksen diktatuuria? Onko ennakointitoimintamme integroitunut riittävästi muutosjohtamiseen? Pelkään pahoin, ettemme ole vieläkään tarpeeksi tehneet töitä työorganisaatioiden ennakoinnin ja muutosjohtamisen eteen. Myönnän, että tunnen välillä riittämättömyyttä tämän haasteen edessä.

Olemme monin eri tavoin tuudittautuneet väärien perususkomusten maailmaan. Esimerkiksi vain harva suomalainen päättäjä suhtautuu tarpeeksi vakavasti ubiikkivallankumoukseen. Emme myöskään ole suunnitelleet siirtolaisuuspolitiikkaamme kovin järkevällä, saati ennakointiosaamista hyödyntävällä tavalla. Tässä mielessä tilanteemme muistuttaa 1990-luvun alun talouslamaa, paitsi että silloin emme osanneet ennakoida Neuvostoliiton hajoamista.

Kun tähän samaan vaikeaan yhtälöön liitetään pelon ja epäluottamuksen lisääntyminen työpaikoilla, olemme tekemissä aika vaikeasti hallittavan kokonaisuuden kanssa. Monet riskit uhkaavat realisoitua yrityksissä ja julkisen sektorin organisaatioissa.

Pelko ei tee hyvää työyhteisöille saati päätöksenteolle työyhteisöissä. Pelon ilmapiirissä tehdään virhearviointeja ja ylireagoidaan pieniin ongelmiin, samalla kun isot ongelmat jätetään jopa täysin huomiotta. Pelon ilmapiirissä myös voi organisaation vallata joukkohysteria ja kritiikitön joukkoajattelu. Pelko tuottaa myös ylinegatiivisuutta.

Tästä kaikesta ovat erityisesti tulevaisuudentutkijat varoittaneet päätöksentekijöitä. Kriisin keskellä tarvitaan kriittistä toisinajattelua, määrätietoista ennakointitoimintaa sekä luovuuden tietoista ylläpitoa. Tämä on sitä organisaatiohenkeä, mitä nyt oikeasti tarvitaan. Avoimuus, rehellisyys ja kollegoiden kunnioitus kuuluvat myös hyvään johtamiseen ja työyhteisön toiminta-arsenaaliin. Tässä mielessä asiat eivät ole mielestäni muuttuneet 1990-alun laman tilanteesta, tarvitaan yhteistyötä ja oikeiden ongelmien kanssa työskentelyä.

Toivottavasti emme anna pelon ja panikoinnin syödä yhteisiä tulevaisuutemme eväitä.