Pidän erityisesti tästä kohdasta:

”Uuden liiketoiminnan rakentamisessa tarvitaan ajoittain romantisoitua keksimistä enemmän kykyä rakentaa muiden päälle ja ymmärtää muiden tekemistä.” (s.15)

Eli emme tarvitse niinkään huippuyksilöitä kuin tiimejä, joiden osaaminen sovitetaan yhteen. On nimittäin melko vaikea löytää monialaisia erikoisosaajia Vielä tärkeämpi huomio on se, ettei ehkä kannata aloittaa nollasta eli keksiä kokonaista toimialaa ihan itse, vaan tarttua jo meneillään oleviin kehityskulkuihin ja rakentaa jo tehdyn varaan.

Projekti oli todella mielenkiintoinen, koska työn järjestymiseen vaikuttaa niin moni tekijä. Projektiryhmä listasi muun muassa seuraavat Suomessa tapahtuvaa työtä muokkaavat ilmiöt: globalisaatio, ekologiset kysymykset, arvomuutokset, yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys, väestön ikärakenteen muutos, monikulttuurisuus ja teknologiset muutokset. Näiden usein väistämättöminä pidettyjen muutostekijöiden lisäksi pelissä on tahto ja politiikka: millaisia muutoksia annamme työssä tapahtua? Kuinka huolehdimme työhyvinvoinnista? Kenellä on valta päättää työn muutoksesta? (Tästä syystä aiheesta on hauska puhua eri yleisöille – kaikilla on mielipide työstä ja sen tulevaisuudesta.)

Tämänkin takia nuo listatut muutostekijät ovat kuitenkin viime kädessä tuloksiltaan avoimia. Pidämme varmana, että globalisaatio muuttaa työtä, mutta emme silti voi tietää, mitä tarkkaan ottaen tapahtuu. Kun muuttujia on monia, yhteisvaikutukset ovat moninaiset. Kuinka globaali talous ja maailmalle pirstoutuneet arvoketjut jatkossa toimivat, jos ja kun tapahtuu jokin ekokriisi? Miten monikulttuuristuminen muuttaa arvoja?

Tässä mielessä hieman harmittaa sellainen puhe, jossa globalisaation tai demografisten muutosten esitetään tuottavan jokin yksittäinen täysin varma asia. Ajattelepa esimerkiksi väestön ikääntymistä koskevaa viimeaikaista keskustelua. TTL:n projektissa tällaisiin liiallisiin varmuuksiin ei sorruttu, vaan kaikki neljä tulevaisuuskuvaa ovat monitahoisia ja osin sisäisesti ristiriitaisia.

Niinhän maailmakin on! Jokainen yhteiskunnan hetki sisältää paradokseja. On yhtä aikaa kovaa kapitalismia ja äärimmäisen tasa-arvoisiksi virittyneitä yhteisöjä, joissa tulos jaetaan osallistuneiden kesken. On esimerkiksi globaaleja ruoan tuotannon ja kulutuksen järjestelyjä ja superpaikallisia ketjuja, joissa ruoka suorastaan hyppää pellolta pöytään, ja usein ne mahtuvat samaan ruokapöytään. Tämä siis vastauksena sellaisiin kommentteihin, joiden mukaan nämä työn tulevaisuuden skenaariot eivät ole itsestäänselviä. Eivät olekaan. Sen sijaan ne haastavat ajattelemaan mahdollisia ja todennäköisiä työmaailmoja.

Toivottavasti lukukokemus ei kuitenkaan ole kovin työteliäs.

- Tulevaisuuden työhön ja hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tehdään jo nyt, joka päivä. Mihin suomalainen työelämä on menossa? Millaisia valintoja voimme tehdä, ja millaisen suunnan haluamme ottaa? Avaamme erilaisia näkökulmia tulevaisuuden kehityskulkuihin, innostamme luoviin pohdintoihin ja nostamme ajatuksia irti tämän hetken tilanteesta, kertoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio.

Seminaarissa julkistetaan myös kirja Työn sankareita ja selviytyjiä - työ ja hyvinvointi vuoden 2025 Suomessa, joka syntyi Työterveyslaitoksen skenaariotyöskentelyn tuloksena. Skenaariotyöpajoihin osallistui laaja joukko suomalaisia tutkijoita ja vaikuttajia. Työpajoissa syntyi neljä erilaista skenaariota, joista toisissa päästään kestävään kasvuun ja hyvinvointia tukevaan työelämään, mutta mukana on myös selviytymiskamppailua ja työskentelyä kansainvälisten markkinoiden armoilla.

- Näiden skenaarioiden kautta haluamme herättää keskustelua tulevaisuuden työstä ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä.

Tulevaisuuden työelämän suurimpina haasteina Vainio pitää työuran pidentämistä ja työssä jaksamista, jotka ovat tapetilla nyt, mutta varmasti myös tulevina vuosina. - Keskeinen kysymys on, miten työelämästä saadaan taloudellisesta, inhimillisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää, Vainio korostaa. - Tähän liittyviä teemoja ovat osaamisen kehittäminen, osallistava johtaminen, ihmisen mukaiset joustot, syrjäytymisen estäminen, muutosten hallinta, työelämän muuttuviin haasteisiin vastaava työterveyshuolto ja monikulttuurisessa työympäristössä toimiminen.

Julkisuudessa on puhuttu myös nelipäiväisestä työviikosta (esim. Helsingin Sanomat 17.1.). Taloussanomien mukaan Vainio on huolestunut eläkkeelle paosta, jota nelipäivänen viikko saattaisi parhaimmillaan ehkäistä.

- Tarkoitukseni oli herättää keskustelua siitä, että huono työkyky tulee koko kansantalouden tasolla aivan käsittämättömän kalliiksi. Jos edes pieni osa niistä miljardeista, jotka nyt valuvat ongelmien paikkaamiseen, käytettäisiin työhyvinvoinnin edistämiseen, tuottavuus nousisi. Jos halutaan pitempiä työuria ja parempaa tuottavuutta, kannattaa tahtia toisinaan huokoistaa sen sijaan että aina vain tiivistetään.

Rohit Talwarin The shape of jobs to come -raportin 20 tulevaisuuden työpaikkaa erikseen esiteltyinä. (2010, 2s.)

The Shape of Jobs to Come on Rohit Talwarin luotsaaman tutkijajoukon raportti siitä, minkälaisiksi tulevaisuuden työpaikat muodostuvat ilmastonmuutoksen, väestönkasvun sekä tieteen ja teknologian kehittymisen tuloksena. (2010, 149 s.)

Tulevaisuuden työmarkkinat puhuttavat, sillä kaikki työ ei tosiasiassa päädy roboteille. Muutaman viime vuoden aikana etenkin sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä on eri lähteistä saanut lukea useita artikkeleita, joissa ennakoidaan (ja arvaillaan) tulevaisuuden ammatteja. Niin ikään paljon puhetta on ollut siitä, minkälaisia taitoja työntekijä tarvitsee tulevaisuudessa säilyttääkseen ammattinsa tai saadakseen uutta työtä.

Tulevaisuudentutkija Rohit Talwar tutkijajoukkoineen julkaisi hiljattain viimeisimmän tutkimuksensa tulevaisuuden työpaikoista. Tulevaisuuden trendeistä, kuten väestönkasvusta ja ilmastonmuutoksesta sekä tieteen ja teknologian kehityksestä johdetut 20 tulevaisuuden ammattia (pdf) eivät korosta vain teknologiaosaamista, vaan joukkoon mahtuu myös mm. hyvinvoinnin ja ympäristön ammattilaisia. Miltä kuulostaisi työ esimerkiksi avaruuden matkaoppaana, vanhuuden hyvinvointikonsulttina tai virtuaaliasianajajana?

Lisää tulevaisuuden työstä:

• Kauppalehti: Huipputyöt joista et ole kuullutkaan - vielä
• The Wall Street Journal: Landing a Job of the Future Takes a Two-Track Mind
• CareerPlanner.com: Top Jobs For The Future

Tänään julkaistussa Diginatiivit, työ, kansalaisuus -raportissa tarkastellaan digikykyisen, diginatiivin kansalaisen ja työntekijän merkitystä sekä mietitään heidän vaikutustaan yhteiskunnalle ja työelämälle. Lisäksi pohditaan mitä seurauksia ja ilmiöitä he tuovat tullessaan.

Raportti: Diginatiivit, työ, kansalaisuus (pdf)

Sukupolvisidonnaiset uudet viestintätaidot ovat saaneet huomiota parin viime vuoden aikana. On puhuttu nettisukupolvesta. Tietokoneiden ja internetin äärellä kasvaneiden nuorten on ajateltu toimivan toisin kuin aiemmat sukupolvet. Heidän ajatellaan toisaalta osaavan luonnostaan uuden viestintäteknologian käytön, mutta toisaalta heidät saatetaan nähdä itsekkäinä tai liian vapaudenkaipuisina. Kuinka heidät saadaan mukaan työelämään ja yhteiskuntaan? Osaavatko he toimia perinteisessä työelämässä? Tässä raportissa tarkastellaan diginatiivien vaikutusta tulevaisuudessa niin kansalaisuuteen ja yhteiskunnassa toimimiseen kuin työelämäänkin.

Tomi Leivo, Marjut Mutanen, Riitta Nieminen-Sundell (toim.)

Suomalainen keskiluokka vaurastui 1990-laman jälkeen hämmästyttävällä vauhdilla. Samalla saimme seuraamme todella rikkaiden – jopa miljonäärien – luokan. Ympärilleen katselu ja kuluttamisen merkkien vertaaminen viidentoista vuoden takaiseen nostaa esille ennen kaikkea omaisuuden näyttävyyden. Koska lähes kaikilla on varaa useaan käsilaukkuun, täytyy toisen tietää paljonko käsilaukkuni maksoi.

Vielä hämmästyttävämmäksi vaurastumiskehityksen tekee se, että kasvu ja kulutusjuhla on tapahtunut melkeinpä ilman velanottoa. Kuluitta ovat selvinneet etenkin suuret ikäluokat. Rahaa pitäisi vielä olla sukanvarsi pullollaan. Kun vuonna 2004 keskimääräisellä suomalaisella kotitaloudella oli nettovarallisuutta noin 128 000 euroa, 55–64-vuotiailla nettovarallisuutta oli keskimäärin 204 000 euroa.

Lukujen valossa on selvää, että näistä pian pelkkää vapaa-aikaa viettävistä eläkeläisistä on tulossa maamme kulttuurinen ja elämäntavallinen etujoukko. Nuorisokulttuurin vetovoimaisuudesta tullaan siirtymään vanhisokulttuurin ehdoilla kuluttavaan vapaa-ajan yhteiskuntaan. Tulevaisuuden kulutuskulttuuri on vanhisokulttuuria. Tällä joukolla on aikaa, rahaa ja poliittista valtaa. Siis resursseja ja liikkumatilaa olla turhanaikaisia.

Myös työssäkäyvät haluavat vapaalle. Näin vaikka työelämän laatu kasvaa: Sukupuolten välinen tasa-arvo, mahdollisuus vaikuttaa omaan asemaan, johtamistapa, tieto työn tavoitteista, ympäristönäkökulmat ja itsensä kehittäminen työelämässä ovat kaikki parantuneet yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä. Mutta kehitys ei näy työntekijöiden onnellisuudessa. Työ- ja elinkeinoministeriön työbarometri näyttää selvästi, että vaikka työn laatu nousee ihmiset kokevat työn mielekkyyden huonontuneen. Työtätekevät ovat saaneet työstä tarpeekseen ja tekevät isoja ratkaisuja. Sapattivapaat pitenevät, isyyslomat yleistyvät ja työviikko lyhennetään neljään päivään. Sillä mitä tehdään on yhä enemmän merkitystä. Yhteiskunnassa on yhä enemmän kyvykkäitä joutilaita.

Joutilaisuus ja mielekkyyden hakeminen vauhdittavat kuluttamisen muutosta. Sanfranciscolainen trendianalyytikko Jody Turner on kuvannut suunnittelussa ja designissä jo selvästi näkyvää käännettä ”uudeksi suunnittelumalliksi”. Perinteinen kuluttamisen logiikka eli omistaa-toimii-on (have-do-be) korvautuu uudella logiikalla: on-toimii-omistaa (be-do-have). Kun aiemmin vasta käyttämällä määritimme suhteemme tuotteeseen, nyt ajatteluketjussa korostuu identiteetti ja toiminta. Itseilmaisu ja aktiivinen elämä määrittää ja ohjaa vahvemmin kulutustamme. Välineet määrittyvät käytön mukaan. Jos Turnerin ennuste pitää paikkansa, tämä merkitsee kuluttamisen historian ensimmäistä häviötä. Kuluttaminen eli eri elämänalojen ja toimintojen avautuminen ostettaviksi on kulkenut voitokasta tietä käyttötavaroista käsilaukkuihin, kotiin: koti-saunaan, -teatteriin, -spahan, -viinikellariin, -biljardihuoneeseen. Materiaalinen maailma ja tunnistettavat merkit ei siis ole katoamassa mihinkään, vaan Turner uskoo, että ne saavat merkityksensä meiltä, ei tuottajainstituutiolta.

Kuluttaminen muuttuu. Kuluttajasta tulee loppusijoituspaikan sijasta osa tuotteen rakentamista ja parantamista. Kansalaiset haluavat, pystyvät ja ehtivät osallistua yhä enemmän palveluiden ja tuotteiden suunnitteluun. Kilpailussa vaativista kuluttajista pärjäävät ne, jotka kohtelevat kansalaisia älykkäinä ja kyvykkäinä yksilöinä. Kuluttaminen on yhä useammin sitä, että suunnittelija vain luovuttaa suunniteltavaa käyttäjälle, joka itse tekee sille loppusilauksen. Tapa ei ole sinänsä uusi, vaan vanhan toimintatavan laajentuminen massoille. Itserakentamisen eetos on tuttu kotikeskeisile suomalaisille, jotka haluavat kunnostavat rintamamiestalonsa ja rakentavat mökkilaiturinsa ja linnunpönttönsä ”itse”. Tämän vuoden Nuorisobarometrissä Turnerin kuvaama tendenssi näkyi erittäin voimakkaana. Nuoret eivät hae luovista harrastuksista elantoa tai ajattele sitä tuotantona tai kuluttamisena. Keskiössä ovat itseilmaisu, uuden luominen sekä tietojen ja taitojen oppiminen.

Turnerin tuotesuunnitteluparadigman muutoksen esittely on yksi monista toiminalla identiteettiä rakentavistä, mutta se onnistuu kuvaamaan hyvin sitä tulevaisuuden ihmistä, joka ei enää rakenna identiteettiään ostoksilleen ja omaisuudelleen vaan suhteelleen käyttämiinsä ja omistamiinsa asioihin. Merkittävää on, että kyseessä on empiirinen havainto jo nyt olemassaolevasta suunnittelukäytönnöstä. Muutos vanhaan on radikaali. Vanha suunnittelumalli sanoo: ”Sinulla pitää olla rahaa, jotta voit tehdä rahaa, jotta voit tehdä sitä mitä rakastat, jotta voisit olla se joka sinun on tarkoitus olla.” Uusi suunnittelumalli tarjoaa paljon viettelevämmän kutsun: ”Ole kuka olet nyt ja sitä tehdessäsi uudelleenmäärittelet mitä omistaminen (having) sinulle merkitsee”.

Ihmisten pyrkimys vapautua kuluttajista toimijoiksi vaikuttaa sekä toivottavalta että vääjäämättömästi jatkuvalta kehitykseltä. Se on sitä osana autenttisuuden megatrendiä, joka saa nyt virtaa sekä ekologisen elämän tavoittelijoilta ja laman käynnistämästä kuluttamisen ja työnteon uudelleenmäärittelystä. Se, ehtiikö ja pystyykö tämä vapautuminen tarpeeksi nopeasti ratkaisemaan kuluttamisen valtaisat tulevaisuuden ongelmat, on epätodennäköistä. Globaalit resurssiongelmat, etunenässä ilmastonmuutos, painavat päälle juuri nyt. Ilmastotieteilijät antavat kulutuksen suunnanmuutokselle aikaa vain 10-15 vuotta. Pelkällä hyvällä tahdolla käänne ei tapahdu. Kehitystä on siis nopeuttava kannustimin, sääntelyn, lisätiedon ja parempien tuotteiden ja palveluiden näkyvällä yhteistyöllä. Tietenkin hiilelle pitää saada hinta, mutta pelkästään se ei hyvinvointimme resurssiriippuvuuttamme katkaise.