Kuntavaalit 2012 - Jytky II:sta odotellessa

Eräs kuumimpia poliittisia kysymyksiä Suomessa on kuntien määrä ja kuntien vastuulle annetut palvelutehtävät. Edessä on kuntavaalit,  joissa valitaan kuntien edustajat jokaiseen Suomen kuntaan. Kuntavaalien viimeinen äänestyspäivä on 28.10.2012 ja ennakkoäänestys tapahtuu 17.-23.10.2012. Viime vaaleissa äänestysprosentti kuntavaaleisssa oli 61,2 prosenttia. Nyt ennakoidaan äänestysprosentin laskevan tämän luvun alle, jopa lähelle 50 prosenttia. Edessämme lähitulevaisuudessa voi olla kuntademokratian kriisiytyminen Suomessa. Ensimmäiset vaalikeskustelut ovat käynnistyneet. Myös kuntavaaleja koskevat gallup-kyselyt ovat käynnissä.

Puolueiden vaalibudjetit eivät ole kovin isoja, minkä arvioidaan johtavan laimeisiin kuntavaalikampanjoihin. Suurin budjetti on Kokoomuksella, 700 000 euroa. Perussuomalaisilla kuntavaalibudjetin arvioidaan olevan 500 000 euroa. Keskustan vaalibudjetti on laskenut 300 000 euroon.

Suomen viimeinen yli 300 kunnan suurkuntavaali toteutuu hyvin matalalla poliittisella profiililla. Näyttäisi siltä, että valta on viety kunnilta valtiovallan suuntaan ja valta eduskunnalta Euroopan uniolle, parlamentille ja komissiolle.  Suora lähidemokratia ei voi kovin hyvin Suomessa. Seuraavat kuntavaalit vuonna 2016 toteutetaan alle 300 kunnan Suomessa. Suomen Kuntaliitto on esittänyt kriittisen puheenvuoron kuntarakenneuudistuksen osalta.

Vaaligallupien perusteella Perussuomalaiset näyttävät olevan vahvoilla. Perussuomalaisten arvioidaan kolminkertaistavan kannatuksensa kuntavaaleissa. Kokoomuksen ja SDP:n kannatus näyttäisi olevan hienoisessa laskussa kuntavaalitutkimuksen mukaan.  Keskusta näyttäisi myös olevan selvästi altavastaajan asemassa näissä kuntavaaleissa, koska sillä on laajaa kannatusta pienissä kunnissa, mutta nyt tilalle pienissä kunnissa näyttäisi olevan tulossa Perussuomalaiset.

Näyttäisi siltä, että tulossa on Jytky II eli varsin voittoisa kuntavaalitulos Perussuomalaisille.  Ainoa ongelma Perussuomalaisten vaalikampanjassa on se, että se painottuu yhä aika voimakkaasti Euroopan unionia kritisoivaan toimintaan ja finanssikriisiin luomaan ongelmakenttään.  Perussuomalaisten kuntaohjelma on muuten aika selkeä korostaen kuntien olevan kuntalaisia varten. Toisaalta tämä Perussuomalaisten valittu EU-kriittinen strateginen yleislinja voi olla täysin harkittua ja tietoista valmistautumista seuraaviin valtiollisiin vaaleihin ja Jytky III:seen. On täysin mahdollista, että nyt tekeillä olevan Kataisen hallituksen Tulevaisuusselonteko 2030  tehdään Perussuomalaisille. Aikaisempi Tulevaisuusselonteko vuonna 2009 keskittyi pelkästään ilmastonmuutokseen .   Tässä mielessä voi olla hyödyllistä lukea Perussuomalaisten esittämä vaihtoehtoinen budjettirakenne Suomelle.

Toisaalta politiikan asetelmat voivat muuttua moneen kertaan ennen seuraavia valtiollisia vaaleja huhtikuussa 2015. Myös villit kortit kuten uusi öljykriisi, jota on ennakoitu jo vuodelle 2015 IEA:n pääekonomistin toimesta, voivat muuttaa politiikan agendaa Suomessa voimakkaasti.  Uusi öljykriisi näkyisi monin eri tavoin suomalaisten arjessa.

Kuntien perustehtävät kuten vanhustenhoito, terveyspalvelut, lähipalvelut, kuntauudistus, peruskoulut ja palveluiden laatu ja satavuus eivät ole kovin selkästi profiloituneet Perussuomalaisten kampanjassa. Yleislinjana näyttää olevan se, että Perussuomalaiset haluavat pitää kuntien roolin ja aseman samana kuin se on nykyisin. Toisaalta vuoden 2011 vaalien eli Jytky I:n myötä Perussuomalaiset arvioivat omissa arvioissaan, että nyt on laskettu kivijalka ”perussuomalaisten vuosisadalle”.  Näissä vaaleissa Perussuomalaiset voivat kertoa kansalaisille, mitä ”perussuomalainen vuosisata” merkitsee aluepolitiikalle Suomessa? Vastaus löytyy tähän kysymykseen Perussuomalaisten maaseutuohjelmasta.

Uusien kuntien päättäjien tilanne ei ole herkullinen. Tiedossa uusille valituille kuntaedustajille on tiukkaa taloudenpitoa, ikäviä päätöksiä, valtion määräysten tottelemista, päätöksiä yhdistymisestä johonkin toiseen kuntaan ja monien toimintojen uudistamista. Kuntien edustajat joutuvat taistelemaan paikallisdemokratian puolesta.

Tabula rasa –politiikka – suomalainen suunnittelumalli?

Joskus on sanottu, että ainoa asia, mitä voimme oppia menneisyydestä on, ettei menneisyydestä voi oppia mitään. Toisaalta: olisiko sittenkin mahdollista oppia jotain menneisyydestä? Itse en täysin usko tähän sinänsä hyvältä kuulostavaan postmoderniin sloganiin, vaikka joskus tietyissä tapauksissa se voinee osaksi pitää paikkansa. Tulevaisuutemme ei ole niin ainutlaatuinen luonteeltaan verrattuna menneisyyteen, etteikö olisi hyvä reflektoida aikaisempia kokemuksia ja oppia niistä. Historialliset polkuriippuvuudet  eivät muutu kovin nopeasti. Muutenhan esimerkiksi ajatus oppivista organisaatioista olisi vailla loogista pohjaa. Olisi siis hyvä, että oppisimme menneisyydestä ja siellä tapahtuneista onnistumisista ja epäonnistumisista. Muistia on hyvä käyttää päätöksentekotilanteissa – jo pelkästään polkuriippuvuuksista johtuen.

Edellä viitattuun nojautuen voidaan väittää, että tulevaisuuden keksiminen täysin uudelleen on mahdotonta. Meidän on mahdotonta paeta päässämme olevia muistijälkiä, kuten useat kognitiopsykologit ovat esittäneet. Emme voimme tietoisesti unohtaa kaikkea, paitsi jos olemme Alzheimer-tautia tai muuta muistisairautta potevia. Silloinkin unohtaminen on usein ei-tietoista luonteeltaan. Tietoinen unohtaminen ja ei-tietoinen unohtaminen ovat luonteeltaan eri asioita.  Valikoiva muistaminen on mahdollista. Toisaalta ihminen ei voi unohtaa asioita, ellei hänelle ole syntynyt muistijälkeä. Ihminen ei ole luonteeltaan ”tabula rasa” kuten vanhentuneen behavioristisen koulukunnan ajattelijat esittivät aikanaan. Muistamme aina jotakin, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme.

Edellämainitusta huolimatta politiikan kentässä näyttää yhä vahvasti uskottavan siihen, että politiikka voidaan aina aloittaa 0-pisteestä, aikaisemmat vaalikaudet ja niiden tapahtumat ja kokemukset unohtaen. Onko kansalaisten ja veronmaksajien kannalta hyvä asia, että teemme politiikkaa vanhentuneiden tabula rasa -olettamusten pohjalta? Miten voisimme irottautua tällaisestä kunta- ja aluepoliittisesta toimintakulttuurista?

Ehkä nykytilanteessa suurin yhteiskunnallinen ongelma on, että kunta- ja metropolitiikka on ylipolitisoitunut.  Kokoomus on ”kuningaspuolue”, joka kannattaa vahvaa valtiota. SDP:lle ja Vasemmistoliitolle yhteiskunnan eli valtion vastuu on tärkeä arvo. Keskustaa pidetään kuntapuolueena. Myös Perusuomalaiset on pitkälti kuntapuolue – ainakin kuntavaalien jälkeen. Muut puolueet ovat välimaastossa. Puhtaasti ideologisista lähtökohdista tuskin voidaan mitään hyvää kuntarakenteen kokonaisuutta rakentaa. Olisi suosittava vähemmän ideologisia ajattelumalleja ja ratkaisuja. On hyvä tietää, että arviolta 96 % Euroopan maista on käytössä vahva väliportaan hallinto, joka hoitaa meidän kuntien perustehtäviä. Miksi emme tekisi väliportaan hallintouudistusta kuntauudistuksen sijaan? Voisimme siirtyä yleiseurooppalaiseen mallin ja samalla voisimme vähentää kuntien yletöntä tehtävämäärää ja antaa kuntien keskittyä lähidemokratian kannalta olennaisiin tehtäviin. Samalla turvaisimme hyvinvointivaltion uudistumisen ja rahoituspohjan. Euroopassa kuntien keskikoko asukasluvun perusteella on n. 5000, Suomessa se on hiukan yli 15 000 asukasta. Esim. Saksassa on osavaltiota, joissa on hyvinkin sama väestöpohja  per kunta kuin Suomen Lapissa.

Voimme ottaa myös taloudellisen näkökulman kuntarakenteeseen. Kustannuksia säästävää kilpailua voi olla myös kuntien välillä. Suuri yksikkökoko julkisen palvelun tuotantomuotona melkoisen varmasti heikentäisi kuntien välistä kilpailua. Myöskään asukkaista palveluilla kilpailu ei ole välttämättä huono asia. Toisaalta elinkeinopolitiikassa, liikenteessä, ympäristö- ja jätehuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalialan erikoispalveluissa pitää olla myös riittävän suuri toiminnallinen alue, jotta tehdään järkeviä päätöksiä ja saavutetaan skaalaetuja. Eräs tärkeä vaihtoehto miettiä kuntahallintoa on Kainuun malli, joka on toiminut varsin hyvin. Miksi sitä ei voisi ottaa Suomen kuntauudistuksen lähtökohdaksi?

Eli: olisi järkevää jakaa kuntien tehtävät kahteen ryhmään: skaalatuotantopalveluihin ja lähikuntapalveluihin. Kunnille voisi jättää lähikuntapalvelut ja välihallinnolle skaalatuotantopalvelut. Näin saavutettaisiin kustannustehokkuusetuja ja annettaisiin kunnille mahdollisuus keskittyä lähidemokratian kannalta  keskeisiin palveluihin. Kuntien tehtävien määrä laskisi ja Suomi siirtyisi eurooppalaiseen aluehallintomalliin. Miksi emme voisi ajatella kuntahallintoa ilman ideologisia painotuksia?

Alueiden ja kuntien tilanne ennen kuntavaaleja

Suomen aluerakenteen tulevaisuutta ennakoitiin aktiivisesti ja systemaattisesti vuosina 2005-2006 ja toki paljon aikaisemminkin. Vedin itse selvityksen taustaprosessia ministeriöiden välisenä ennakointiasiantuntijana. Lopputuloksena syntyi silloin seikkaperäinen raportti Kilpailukykyä, hyvinvointia ja ekotehokkuutta: Suomen aluerakenteen ja alueidenkäytön kehityskuva”, jota silloin käytettiin Suomen ennakointitoiminnan käyntikorttina Suomen ollessa puheenjohtajana Euroopan unionissa.

On jossain määrin ollut hämmentävää seurata, ettei nykyisessä kuntauudistuksessa ja aluerakenneuudistuksessa ole juurikaan reflektoitu aikaisempia aluerakennetta koskevia ennakointitutkimuksia, joita on tehty ministeriöissä, maakunnissa, kaupungeissa ja kunnissa. Myös Euroopassa on tehty laajaa aluerakennetutkimusta, jota soisi käytettävän hyödyksi aluerakenteita kehitettäessä Suomessa.  Tärkeää olisi nähdä raja-alueiden yhteistyömahdollisuudet. Kansainvälisiä liikenneyhteyksiä tulisi kehittää etenkin Manner-Eurooppaan, Venäjälle ja Aasiaan. Itämeren kautta kulkevaa meriyhteyttä tulisi kehittää Suomen ulkomaankaupan tärkeimpänä väylänä. Pohjolan kolmio ja Via Baltica yhdistävät Itämeren alueen tärkeimmät kaupungit toisiinsa. Tämäkin alueellinen yhteistyö vaatii panostuksia Suomelta. Euroopan pohjoisilla alueilla Barentsin yhteydet, Arkangelin käytävä ja Keski-Pohjolan yhteys palvelevat lisääntyvää yhteistyötä sekä pitkänmatkan kuljetuksia. Se, millaisella kunta- ja aluerakenteella näistä haasteista selvitään, on iso avoin poliittinen kysymys. Ilmastonmuutos ja tarve kehittää yhdyskuntarakennetta ekologisempaan suuntaan vaikuttavat myös siihen, millainen kunta- ja aluerakenne olisi järkevä Suomelle. Tiivistä yhdyskuntarakennetta pidetään ekologisempana kuin hajautettua yhdyskuntarakennetta.

Tämä kaikki ja vastaaminen tulevaisuuden haasteisiin ei voi onnistua ilman oikeaa tietoa aluerakennekehityksestä. Aikaisemmin mainitussa ympäristöministeriön alueidenkäytön kehityskuva -selvityksessä oli kyse pitkän aikaviiveen (vuoten 2030 ulottuvasta) kehityksen ennakoinnista ja siihen osallistui laaja asiantuntijaryhmä eri ministeriöistä. Se, mitä tulisi muuttaa verrattuna siinä esitettyihin arvioihin,  on aika epäselvä asia.

Välillä tuntuu siltä, että kaikki relevantti ennakoinnin taustatieto halutaan Suomessa mitätöidä ja mitään tietopohjaista ennakointia ei haluta oikeastaan tehdäkään. Halu ”keksiä polkupyörä uudelleen” on poliittisen päätöksentekomme ja hallintokoneistomme perustarve. Syyt tähän eivät voi olla muita kuin poliittisia tai byrokraattisia. Esimerkiksi Uusi Kunta 2017-ohjelmassa on kovasti tuotettu uutta tietoa kunta- ja aluerakenteista, mutta näiden tietojen hyödyntäntämistä ei ole liikaa nähty. Veronmaksajien kannalta olisi tärkeää, että olemassa olevaa tietoa ja tutkimusta oikeasti käytettäisiin hyväksi käynnissä olevan kuntauudistuksen ja aluepolitiikan remontin yhteydessä. Kuten esimerkiksi Helsingin yrittäjät esittävät kuntavaaliohjelmassaan

•Julkisen sektorin päätöksenteon on oltava suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja yrittäjien ennakoitavissa;

•Päätöksenteossa on huomioitava päätösten vaikutukset yritysten toimintaan (yritysvaikutusten arviointi); ja

•Kaupungin elinkeinostrategian avulla toteutetaan kaupungin, kaupunkilaisten ja yrittäjien edun mukaista elinkeinopolitiikkaa

Kuntakentässä poliittiset kuviot ovat muutoksessa. Esimerkiksi vuonna 2006 Perussuomalaiset eivät olleet kovin vahva toimija suomalaisessa politiikassa. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole esittämässä mitään isompia rakenteellisia uudistuksia – paitsi suhteessa Euroopan unioniin. Äänet näyttäisivät olevan tulossa Perussuomalaisten ”laariin” ilman kovin isoja muutostavoitteita. Tietty väsymys paikalliseen politiikkaan leimaa näitä kuntavaaleja. Useat pitkän linjan kunnallispoliitikot ovat vetäytymässä pois politiikasta. Ehkä aika moni äänestäjä on myös väsynyt, koska pahimman skenaarion mukaan lähes 50% heistä jättää äänestämättä. Ikärakenteen muutos on nähtävissä myös politiikassa.  Uusia isoja avauksia kuntien politiikan suunnasta ei ole ainakaan vielä nähty, vaikka tiedetään, että tiettyjä ”karttaharjoituksia” on tehty. Mielenkiintoista on tietysti nähdä, tulevatko Perussuomalaiset muuttamaan paikallispolitiikan suuntaan monissa Keskustapuolueen johtamissa kunnissa – vai omaksuuko Perussuomalaiset Keskustan vanhat linjaukset kuntatasolla?

Puolueiden kuntastrategioihin voi perehtyä puolueiden omilla sivustoilla:

Kokoomus: http://www.kokoomus.fi/osallistu/tapahtumat/kuntavaalit-2012/

SDP: http://www.sdp.fi/fi/

Keskustapuolue: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=3f4d4167-9877-4e00-bb0b-a4c1afa445cd

Perussuomalaiset: http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=929

Vihreät: http://www.vihreat.fi/kunnallisvaaliohjelma

Vasemmistoliitto: http://www.vasemmistoliitto.fi/ajankohtaista/kuntavaalit-2012.html

Ruotsalainen kansanpuolue: http://www.rkp.fi/fi/kuntavaalit2012/

Suomen Kommunistinen Puolue: http://www.skp.fi/vaalit/kunnallisvaalit-2012/artikkelit/tekoja-lahipalvelujen-puolesta-aanesta-vastalause-leikkauspolitiikalle

Itsenäisyyspuolue: http://ipu.fi/itsenaisyyspuolueen-kunnallisvaaliohjelma-2012/

Toinen isompi mielenkiintoinen kysymys on, tulevatko Kokoomus ja SDP kärsimään tekemästään ”karttaharjoituksesta” johon ne ovat tosin ottaneet hieman etäisyyttä (etenkin SDP) kuntavaalien lähestyessä.

Nyt kunnat ovat ehkä historiansa suurimmassa murrostilanteessa.  Kuntarakenne on muutostilanteessa ja useissa kunnissa joudutaan päättämään kunnan olemassaolon tulevaisuudesta. Kuntien tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on tietysti kuntien taloudellinen asema ja siihen liittyen verotus. Valtio voi kerätä tuloja veronmaksajilta ja jakaa niitä kunnille. Toinen malli olisi antaa verotusoikeus kunnille ja luopua valtionosuusjärjestelmästä. Myös muita veroja ja maksuja voidaan aina säätää toisenlaisin perustein tehtäväksi. Esimerkiksi kaksoiskuntalaisuus on tällainen isompi kysymys.

Puoleiden keskeinen haaste on nykyisin tuottaa sosiaalisia innovaatioita. Voidaan kysyä, mitä uusia ideoita ja aloitteita puolueet esittävät kuntavaalien yhteydessä? Äänestäjien kannattaisi kysellä uusien sosiaalisten innovaatioiden perään. Esimerkiksi Vihreiden Turun kaupungin varavaltuutettu Saara Ilvessalo kysyy, pitäisikö lähidemokratia toteuttaa ennen kuntauudistusta?

Tällaisista aluepoliittisista isommista kysymyksistä on vaikea keskustella kunnallisvaalien yhteydessä. Ei niistä myöskään välttämättä haluta keskustella valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Tästä johtuen meillä on olemassa tietynlainen ”lock-in” -tilanne aluepolitiikassa. Aitona vaarana on, että kuntalaiset eivät enää koe kuntavaaleja tärkeiksi ja merkityksellisiksi kuten kuntavaalien äänestystilastojen surullinen laskeva trendi kertoo. Tilanne politiikan kentässä on se, että eduskunta ja ministeriöt ovat antaneet valtaansa eurooppalaiselle päätöksentekokoneistolle ja tästä johtuen valtion instituutiot eivät ole kovin innokkaita delegoimaan muutenkin pienentynyttä valtaansa kunnille ja paikallishallinnolle. Sen sijaan valtio on ollut innokas antamaan kunnille lisää erilaisia tehtäviä – ilman lisärahoitusta. Nyt kunnilla tehtäviä on ”vaivaiset” 550 kappaletta . Olisiko tässä kuntien tehtävien määrässä karsittavaa?

Toisena isona vaarana toimivan demokratian kannalta on se, että valtakunnan poliittiset päättäjät joutuvat keskittymään isompiin poliittisiin kuvioihin Brysselissä  ja Euroopan muissa päätöksentekoinstituutioissa , ja he vieraantuvat paikallisista kysymyksistä Suomessa.  Meidän tulisi välttää sellaista epätervettä tilannetta, jossa kansalaiset, kansalaisten oikeudet ja aito demokratia ovat ammattipoliitikoille pelkkiä haittoja ja hidasteita. Silti kehitys näyttää menevän juuri tähän suuntaan,  jossa suomalaiset avainpolitiikot ”selvittelevät” Eduskunnalle milloin mitäkin Brysselissä tehtyä päätöstään.

Kolmas isompi kysymys on metropolipolitiikka, joka on ollut aluepolitiikan ja hallituksen uusi painotus. Millaisia isompia metropolialueita Suomeen halutaan tulevaisuudessa? Ovatko uudet metropolialueet myös ekologisesti kestävämpiä? Toimiiko demokratia metropolialueilla? Tällaisia isompia kysymyksiä soisi käsiteltävän kuntavaalien yhteydessä.

Ennakointitutkimus ja demokratia

Voisiko ennakointitutkimus voimistaa demokratiaa? Varmasti voisi. Useissa kunnissa on omaksuttu vuosien varrella ennakointitutkimuksen eri menetelmiä. Alueellisissa ELY-keskuksissa ja maakuntaliitoissa on totuttu ennakoimaan monipuolisesti. Esimerkiksi Satakunnassa on kehitetty varsin hyvä ennakointijärjestelmä, Satamittari,  joka perustuu päivitettyjen alueellisten tilastoaineistojen hyödyntämiselle. En mainitse tätä Satamittari- ennakointijärjestelmää siksi, että olen ollut mukana sitä kehittämässä, vaan siksi, että Suomen eri alueilla olisi helppo kehittää yhtä hyvä alueellinen ennakointijärjestelmä, joka palvelisi elinkeinoelämääkin tehokkaasti. On monia muita hyviä ennakointijärjestelmiä, joita voitaisiin systemaattisemmin hyödyntää eri puolilla Suomea. Myös metropolialueella tehdään omaa Helsingin seudun ennakointia. Käynnissä oleva laaja valtakunnallinen ENSA-projekti voi olla iso edistysaskel alueellisessa ennakointiyhteistyössä. Hanke keskittyy kehittämään aikuiskoulutuksen verkottuneen ennakointijärjestelmän Suomeen.  Ilman tällaistä arviointi- ja ennakointijärjestelmää voi olla vaikea arvioida sitä, miten suomalaiset jaksavat olla nykyistä pidempään työelämässä. Johtoryhmä, jonka jäsen olen, piti onnistuneen työkokouksen Helsingissä syyskuussa 2012.  Myös eduskunnassa Tulevaisuusvaliokunta  ja Valtioneuvoston ennakointiverkosto  ovat tehneet määrätietoista kehittämistutkimusta. Käynnissä oleva nopea elinkeinorakenteen muutos, kaupungistuminen sekä hallinnollisten rajojen muutokset, kuten ajankohtaiset kuntaliitokset, ovat sellaisia yhteiskunnallisia prosesseja, joissa onnistumiseksi tarvitaan tehokasta demokratiaa ja dialogia.

Kaupunki- ja metropolirakentamiseen liittyy monenlaisia muitakin prosesseja kuin pelkästään suoraan elinkeinojen rakennemuutokseen liittyviä prosesseja. Metropolipolitiikka on vasta kehittymässä Suomessa ja sen yhteydessä ei ole liikaa keskustelu demokratian toimivuudesta . Sama asia koskee maakuntahallintoa, jonka yhteydessä demokratiaa voitaisiin perustellusti vahvistaa. Kaupunkisuunnittelua on kritisoitu asiantuntijakeskeisyydestä ja demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vähäisyydestä. Tätä demokratiavajetta voidaan kaventää osallistavan ennakoinnin avulla. Myös sosiaalinen media tarjoaa uusia mahdollisuuksia joukkoistamiselle ja laajemmalle yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Ennakointitoiminta perustuu ennakointimenetelmien ammattimaiseen käyttöön, verkostoitumiseen ja päätöksentekoon konkreettisten ongelmien ratkaisemiseksi. Näin ollen ennakointi edesauttaa vahvan demokratian toteutumista. On hyvä tiedostaa se, että demokratia on idea, joka voi toteutua eritasoisesti. Demokratia ei toteudu koskaan automaattisesti, vaan kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen kautta. Ennakointitutkimukset voivat tehdä osallistumisen ja vaikuttamisen mielekkäämmäksi, kun niillä on vahva tietopohja.

 

Demokratiassa tarvitaan yleensä tietoa tavoitteista, keinoista ja näitä yhdistävästä arvorationaalisuudesta. Tässä mielessä tiedon laatu ja erityisesti tiedonintressit ennakointitutkimusten yhteydessä ovat tärkeitä asioita. Ennakointitutkimuksissa, ja myös tulevaisuudentutkimuksessa kysymysten asettelut ovat olennaisia asioita demokratian kannalta. Ideaalisessa tilanteessa ennakointitutkimus luo pohjan vahvalle demokratialle. Ilman tulevaisuusnäkökulmaa on vaikea tehdä politiikkaa, saati toimia demokraattisesti ja valistuneesti. Tulevaisuudentutkimus tarjoaa aina vaihtoehtoisia näkökulmia todellisuuteen ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Dialogit ja debatit politiikassa ovat paljolti keskustelua vaihtoehdoista ja vaihtoehtoisista poliittisista ratkaisuista. Suora demokratia on haaste myös suomalaiselle demokratialle. Ideaalina demokratian osalta voidaan pitää ns. vahvaa demokratiaa kuten Benjamin R. Barber on esittänyt. Meillä Suomessa on huippuosaamista osallistuvan ennakoinnin osalta. Tätä osaamista kannattaa myös oikeasti hyödyntää eri politiikan lohkoilla, niin kuntapolitiikassa kuin valtakunnan politiikan tasolla. Ilman osallistavaa ennakointia emme voi puhua vahvasta demokratiasta.

 

Tärkeä ennakointiprosessin ulottuvuus on rikastavan vuorovaikutuksen kehittäminen.  Ennakointi ei voi olla pelkästään aikasarjatiedon ja ennusteiden tuottamista, vaikka näiden merkitys ennakoinnissa on tärkeä osa prosessia. Suppea ennustamistulkinta on tällä hetkellä monen ennakointijärjestelmän ja käytännön vaikuttavuuden pullonkaula Suomessa. Toisaalta esiintyy ennakointitoimintaa, joka ei riittävästi huomioi faktoja, kuten vahvoja trendejä. Ennakointiin täytyy liittyä hyvä prosessi, mutta myös prosessien tulosten laatuun ja osallistuttavuuteen täytyy kiinnittää enemmän huomiota.

 

Kommentoi

Ennakointivaiheessa olevan hallituksen tulevaisuusselonteon tekemiseen suunnattu osallistava verkkosivua www.2030.fi on avautunut.

2030- verkkosivu kerää blogitekstejä mukaan ilmoittautuneilta bloggareilta ja muualta verkosta. Lisäksi Twitterin hashtag #2030fi on valjastettu tulevaisuusselontekoon liittyvälle keskustelulle ja viikon kysymyksille. Verkkosivulla bloggaa myös päätoimittajia kaksiviikkoisissa vuoroissa.

Päätoimittajiksi on valittu mielenkiintoisia ihmisiä eri yhteiskunnan osa-alueilta ja he kutsuvat mukaan kirjoittajia omalle päätoimittajakaudelleen. Selonteon ennakointiprosessi tapahtuu varsinaisesti kuudessa teemaryhmässä. Lisäksi järjestetään alueellinen kuulemiskierros Helsingissä ja maakunnissa sekä tehdään töitä neljässä horisontaalisessa ryhmässä, jotka analysoivat ryhmien työtä hieman eri näkökulmasta. Lisää varsinaisesta prosessin etenemisestä voit lukea verkkosivuilta. Verkkosivun tavoite on yhdistää kansalaisten ajattelua ja uusia ideoita näiden teemaryhmien työhön. Teemaryhmien osallistujat ja puheenjohtajat osallistuvat verkkokeskusteluun myös.

Viikon kysymys on bloggareille ja internetyhteisölle esitetty konkreettinen kysymys. Kysymys tulee useimmin suoraan teemaryhmiltä ja vastauksia siihen käytetään hyödyksi analysoitaessa kulloinkin käsillä olevaa haastetta. Lopputuloksena teemaryhmien työstä ja internetissä käydystä keskustelusta valmistuu nettiraportti, joka julkaistaan vuodenvaihteen jälkeen. Nyt jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälainen raportista muodostuu ja minkälaisia johtopäätöksiä siitä vedetään. Keskustelu on jo herännyt ja sitä voit seurata 2030.fissä. Voit ilmoittaa oman blogisi mukaan tai aloittaa kommentoinnin.

Kommentoi

Ennakointi on laaja-alainen toiminto yhteiskunnassa. Aikaisemmin blogikirjoituksessani käsittelin ennakoinnin peruselementtejä, diagnooseja, prognooseja ja päätöksentekoa varten tehtäviä ohjeistuksia. Periaatteessa ennakointi voidaan jakaa kahteen pääaluesseen, strategiseen ennakointiin ja osallistavaan ennakointiin. Osallistavassa ennakointitoiminnassa kiinnitetään erityishuomiota ennakointiprosessin osallistuttavuuteen. Strategisessa ennakoinnissa ei välttämättä sidosryhmien osallistumiseen kiinnitetä erityistä huomiota. Demokratian kannalta ennakoinnin osallistuttavuudella on oma tärkeä merkityksensä. Sen avulla voidaan pienentää demokratiavajetta ja vahvistaa suoraa demokratiaa.

Euroopan finanssikriisi on pannut monet tahot miettimään eurooppalaisen ennakointitoiminnan onnistumista ja myös demokratian toimivuutta. Pelisäännöt ja toimintamallit tuntuvat olevan välillä hyvin epäselviä. Markkinavoimien roolia halutaan korostaa, mutta samalla tehdään päätöksiä, joille ei ole kuulemma vaihtoehtoja. Eikö markkinataloudessa ole juuri kyse vaihtoehtojen tarjoamisesta ja kilpailusta vaihtoehtojen välillä? Ennakointi ja strateginen päätöksenteko eivät näytä kohtaavan toisiaan kovin hyvin. Euroopan ennakointijärjestelmä vaatisi kehittyäkseen uusia ajatuksia.

Strateginen ennakointitoiminta lähtee aina siitä, että meillä on vaihtoehtoja ja ne vaihtoehdot tulisi selvittää päätöksenteon yhteydessä. Tämä yksinkertaiselta kuulostava ajatus ei kuitenkaan ole itsestään selvä asia aikaimme poliittisille päätöksentekijöille. Vaihtoehdottomuuden kulttuuri elää ja voi erittäin hyvin Euroopassa. Tämä  ei ole välttämättä hyvä asia uskottavan demokratian ja kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta. Valittu toimintamalli johtaa siihen, että kansalaiset ja veronmaksajat maksavat markkinavoimien epäonnistumiset, mikä ei periaatteessa kuuluu toimivan kapitalismin pelisääntöihin. Kuten eräs Yhdysvaltain vaikutusvaltaisinpia ekonomisteja professori Richard D. Wolff on todennut kirjassaan ”Democracy at Work. A Cure of Capitalism,  eräs ilmeinen syy tähän ilmiöön on demokratiavaje monikansallisissa yrityksissä ja korporaatioissa.

Pelkkä ennakointijärjestelmä ei siis pysty ratkaisemaan päätöksenteon ongelmia, tarvitaan myös uskottavia demokraattisia prosesseja – osallistumista sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Edistyksellisimmät yritykset käyttävät jo tänään hyvin osallistavia menetelmiä omissa ennakointiprosesseissaan. Raja strategisen ennakoinnin ja osallistavan ennakoinnin välillä on usein hienojakoinen.

Itse markkinavoimien vastuuta halutaan vyöryttää muille kuin markkinavoimille ja Euroopan päättäjät näyttävät antavan sen tapahtua. Kansalaisten intresseissä olisi lisätä osallistavan ennakoinnin osuutta kaikessa ennakointitoiminnssa. Ennakoinnissa ja strategisessa päätöksenteossa tarvittaisiin läpinäkyvyyttä enemmän.

Vaihtoehtoja kartoittavaa keskustelua Euroopan tulevasta kehityksestä on vaikea käydä. Törmäsin tähän vaihtoehdottomuuteen vahvasti, kun olin vuonna 2005 luennoimassa Lissabonin strategiasta Liettuan parlamentissa pidetyssä Post-Lissabon –konferenssissa. Pidin ko. konferensissa alustuksen ”Creating Globally Attractive Baltic Rim Research and Innovation Area: Key Challenges of Dynamic Post-Lisbon Strategy Era”. Tässä yhteydessä tuntui kuin Euroopan tulevaisuus olisi ollut sementoitu Lissabonin strategiaan ja siihen liittyviin poliittisiin julkilausumiin. Siltä se vaikuttaa edelleen. Mantraa talouskasvusta ja työpaikoista on jo hoettu aika pitkään - ilman että olisi kiinnitetty huomiota eurooppalaisen yritystoiminnan todelliseen toimintaympäristöön liikaa huomiota. Myöskään strategista ennakointitoimintaa ei ole ainakaan liikaa hyödynnetty pohdittaessa Euroopan mahdollisuuksia menestyä tulevaisuudessa.

Nyt kun olemme olleet useita vuosia finanssikriisin pyörteessä Euroopassa, tulee vääjäämättä mieleen, että Lissabonin strategia ja sen toimivuus strategisen ennakoinnin näkökulmasta ei ole ollut parhain mahdollinen. Lissabonin strategia ei ole kiinnittynyt tarpeeksi voimakkaasti rahamarkkinoiden tuleviin muutoksiin ja niiden hallintaan. Myöskään Euroopan  valuuttaaluestrategiassa ja sen toteutuksessa ei ole oltu riittävän kriittisiä.  Miten strategista ennakointia pitäisi kehittää jatkossa Euroopassa?

Loppukesällä 2012 kollegani Tuomo Kuosa julkaisi kirjan ”The Evolution of Strategic Foresight – Navigating Public Policy Making”.  Kirja syntyi Singaporessa, Aasiassa, Tuomo Kuosan työskennellessä NCSS:ssä ja RAHS:ssa post-doc-tohtoritutkijana.

Tuomo Kuosan strategista ennakointia käsittelevä kirja on varsin hyvä yhteenveto siitä, mitä strateginen ennakointi on ollut, ja mitkä asiat ovat tällä hetkellä ajankohtaisia strategisen ennakoinnin alueella. Suomalainen ennakointitutkimus on nyt selvästi kansainvälistä tasoa tämän uuden kontribuution myötä. Kirjassa on useiden merkittävien organisaatioiden edustajien ajatuksia strategisen ennakointitoiminnan kehittämisestä. Mukana ovat Ilan Mizrahi (Mossadin ex-johtaja), Rauno Kuusisto (Maanpuollistuskorkeakoulu), Markku Wilenius (Allianz, Tulevaisuuden tutkimuskeskus), Helene Lavoix (Ranskan hallituksen asiantuntija), Jyrki Kasvi (Tietoyhteiskunta-asiantuntija, Tieke ry.), Patrick Nathan (NCSS, Singapore), Osmo Kuusi (VATT), Devadas Krishnadas (Valtiovarainministeriö, Singapore) sekä Riitta Kirjavainen (Pääministerin  kanslia). Tuomo Kuosa on selvästi hyvin verkottunut ennakoinnin asiantuntija. Jos kirjan sisältämiä ohjeita oikeasti kuunneltaisiin huolella Suomessa, voisi seurauksena olla mm. parempia Eduskunnan tulevaisuusselontekoja.

Ennakointitutkimus on kehittynyt viime vuosina ja Kuosan kirja tunnistaa monet tärkeät ennakointitutkimuksen tutkimusteemat ja alueet. Teoksessa on neljä osaa: tieto-, rakenne-, prosessi- ja keskusteluosa. Tieto-osassa esitellään strategisen ennakoinnin avainkäsitteet. Rakenneosassa esitellään ennakointikäytäntöjä vanhoissa EU-maissa, uusissa EU-maissa, muualla maailmalla ja erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa kuten OECD:ssä, UNIDO:ssa ja IIASA:ssa. Kuriositeettina mainittakaan, että myös SITRA:n ennakointiverkosto mainitaan Kuosan kirjassa. Prosessiosassa esitellään ennakointiprosessien toimivuuteen liittyviä näkökohtia. Tämä Osa 3 on erityisen mielenkiintoinen Suomessa tapahtuvan strategisen ennakointitoiminnan kannalta. Teoksen viimeinen, neljäs osa keskittyy pohdiskeluun ja strategisen ennakointitoiminnan kehittämiskysymyksiin.

Keskeinen näkökohta kirjassa on se, että strategisen ennakointitoiminnan olisi syytä olla räätälöityä ja pitkäjänteistä toimintaa. Standardimallien ja ad hoc-ennakointien avulla ei yleensä saada aikaiseksi sidosryhmien odotusten mukaisia tuloksia. Tämä perusopetus on tärkeä koko Euroopan strategisen ennakointitoiminnan kannalta. Kuosan kirja sisältää myös useita käyttökelpoisia ennakointityökalukuvauksia ja ennakointimalleja. Niitä voi soveltaa harkitusti eri yhteyksissä. Monet Kuosan mallit ovat geneerisiä, yleisesti sovellettavia.

On aika hämmentävää todeta vuonna 2012, ettei esimerkiksi Lissabonin strategiaan ja sen jälkeistä strategiaa ole vieläkään kytketty selkeäästrategisen ennakoinnin elementtiä, jossa Euroopan parlamentilla Euroopan komissiolla tai Euroopan keskuspankilla  olisi omat selkeät strategiset roolinsa.

Ei ole siis ihme, että Euroopan päättäjät juoksevat ja lentävät kerta toisensa jälkeen kriisikokouksiin ja Euroopan yritysten toimintaympäristö ei näytä kovin stabiililta. Nykyisin on todella vaikea keskustella Euroopan ”kasvustrategiasta” ilman yleistä hämmennystä ja uskottavuusongelmia. Juuri kukaan ei pidä Euroopan ”kasvustrategaa” ainakaan menestystarinana. Modernit toimintamallit, joiden pitäisi palvella muutos- ja siirtymäjohtamista Euroopassa, ovat selkeästi kehittymättömät. Ne eivät hyödynnä edes uusinta alan tutkimustietoa.

Kommentoi

Tulevaisuudentutkimuksen seura, Millennium-hankkeen Helsinki-noodi ja Otavan Opiston Osuuskunta järjestävät yhteistyössä kesäseminaarin Jokuveli valvoo - ubiyhteiskunnan haasteet 16.-17.8.2012.

Suomalaisen tulevaisuudentutkimuksen keskeinen vaikuttaja ja kansainvälisesti tunnettu futuristi Mika Mannermaa menehtyi vuoden 2012 tammikuussa. Elokuussa Mikkelissä järjestettävä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaari perustuu teemoihin, joita Mannermaa käsitteli tutkijauransa aikana. Tulevaisuutta luodataan erityisesti Mannermaan uran kruunanneen kirjan Jokuveli - Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa (2008) pohjalta.

Kesäseminaarin esitykset lähetetään reaaliaikaisesti nettiin AdobeConnect-palvelun kautta:

http://otavanopisto.adobeconnect.com/tutu

Ks. Tommi Issakaisen video-opas ohjelman käytöstä:

http://edelfoi.ning.com/video/connect-pro-opas. Seminaarin jälkeen esitykset tulevat katsottaviksi myös Otavan Opiston sivuille.

Kommentoi

Eräs tämän vuoden merkittävimpiä tieteellisiä puheenvuoroja on eittämättä Janne Seppäsen ja Esa Väliverrosen (2012) kirja ”Mediayhteiskunta” .  Kirjan kirjoittaja Janne Seppänen on professori Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikössä. Toinen teoksen kirjoittaja Esa Väliverronen on professori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Kirjan keskeinen lähtökohta on keskustella yhteiskunnasta, joka on monin eri tavoin riippuvainen mediasta. Ihmiset kokevat median eri tavoin. He myös käyttävät mediaa eri tavoin. On selvää, että ihmisten mediasuhde on muuttunut monin eri tavoin. TV:n valtakausi on tietyllä tavalla ohi ja tilalle on tullut internetin valtakausi. Medioita käytetään nyt limittäisesti.

Media on ihmisille viestintää, esityksiä, vuorovaikutusta, taloutta. Uutena ilmiönä median osalta on tullut esiin ns. sosiaalinen media,  joka on ollut viime vuodet haaste ns. perinteiselle medialle. Asiakeskeisyys ja viihde sekä yksityinen ja julkinen ovat ollet keskeisiä raja-aitoja mediassa, mutta monet raja-aidat ovat madaltuneet median viimeaikaisen kehityksen myötä. Erityisesti raja-aitoja muuttaa ubiikkiteknologinen kehitys, joka muuttaa reaalisen todellisuuden ja virtuaalinen todellisuuden välistä raja-aitaa.

Media ja erityisesti sosiaalinen media on koettu haasteeksi myös ennakointitoiminnan yhteydessä. Professori Mark Poster esitti sosiaalisen median käsitteen jo vuonna 1995 kirjassaan ”Second Media Age”.  Sosiaalisen media läpimurto tapahtui kuitenkin vasta vuoden 2000 jälkeen. Aikaisemmin median toimintamallina oli: harvoilta monille. Nykyään median toimintamallina on: monilta monille.

Voidaan todeta, että media on demokratisoitunut, muuttunut vapaammaksi ja arkipäiväistynyt. Toisaalta uudet mediahankkeet ovat yleensä alun radikaalin hypetyksen jälkeen muuttuneet tavanomaisiksi mediahankkeiksi, ja osaksi median valtavirtaa. Uuden median radikaali potentiaali ei siis läheskään aina toteudu täydessä mittakaavassa. WikiLeaks  on ehkä ollut poikkeus tässä suhteessa.

Nykyään ihmiset voivat muodostaa identiteettinsä pienissä virtuaaliyhteisöissä.  Mediayhteiskunnassa on siis tapahtunut iso muutos. Mediamaisema ja siellä tapahtuva viestintä ovat todella muuttuneet viimeisten parinkymmen vuoden aikana. Poliittiset puolueet eivät voi enää jättää huomioimatta sosiaalista mediaa ja sen viestintäkulttuuria. Myös tavalliset ihmiset ovat riippuvaisia medioista. Jos kännykästä loppuu virta, tai aamun sanomalehti ei tule postilaatikkoon tai työpaikan tietoverkko kaatuu, huomaamme että olemme medioituneessa yhteiskunnassa ja päivän normaali rytmi on rikki. Sama koskee yhteiskunnan instituutioita. Dataa, informaatiota ja tietoa ostetaan ja myydään yritysmaailmassa ja julkisella sektorillakin.

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nykyisessä mediayhteiskunnassa informaatio tai tieto eivät ole niukkoja hyödykkeitä. Informaatiota ja tietoa on saatavilla yhä runsaammin internetissä. Ns. Big Data on tietyltä osin tosi asia.  Samoin totta on pilvilaskenta (Cloud Computing) ja sen kehitys.  Jo nyt monet isotkin organisaatiot ovat siirtyneet pilvilaskentaan johtuen sen tuottamista kustannuseduista.

Dataa, informaatiota ja tietoa on saatavilla sekä maalla että pilvessä. Sen sijaan niukka hyödyke on ihmisten huomio ja aika. Puheet huomiotaloudesta eivät ole olleet perusteettomia. Tämä näkökohta on tärkeä myös ennakointitoiminnan harjoittajille. Aina ansiokaskaan ennakointitutkimus ei saavuta oikeita kohderyhmiään. Tämä on sinänsä harmittava ilmiö, koska se merkitsee tehottomuutta päätöksenteon kannalta.

Mediayhteiskunnassa on vaarana että yksittäinen ihminen hukkuun informaatio- ja tietovirtaan. Toistaalta tarjolla on yhä enemmän tiedonhallinnan tukipalveluita,  joilla ihmiset voivat suodattaa itselleen sopivaa ja mielenkiintoista aineistoa käyttöönsä. Oppiminen on muuttumassa sulautuvaksi oppimiseksi tiedon selektiivisen valikoinnin pohjalta.

”Mediayhteiskunta” –kirjassa (2012) käsitellään isoja teemoja: elämään mediayhteiskunnassa, viestintää ja vuorovaikutusta, mediaesitysten maailmaan, mediaesitysten tuotantoa ja tekijöitä sekä valtaa mediayhteiskunnassa.

Elämää mediayhteiskunnassa jäsentävät kuluttajien muuttuminen osaksi tuottajiksi mediassa, aistimellisuus, sosiaalisen media merkityksen kasvu, medioituminen, yksityisen ja julkisen rajan muutokset ja mediamaiseman muutos. Ihmisten suhde aikaan ja tilaan on myös muuttunut. Vuonna 2010 tehdyn TNS Atlas-tutkimuksen mukaan Suomessa ihmiset käyttävät media piirissä 502 minuuttia päivässä eli noin 8,3 tuntia. Media syö siis aikaamme varsin paljon. TV, internet ja radio ovat keskiössä median käytössämme.

Merkittävä osa vuorovaikutuksesta tapahtuu internetissä. On tapahtunut sosiaalisista irtaantumista monista aikaisemmista median seuraamisen käytännöistä. Myös mediayhteiskunnan verkostot ovat muuttuneet aikaisempaa sirpalemaisemmiksi.

Kansalaisyhteiskunnalla ja kansalaisilla on nyt laajat mahdollisuudet saada äänensä esille erilaisissa medioissa. Ns. median yksisuuntaisen viestinnän broadcast-malli on vanhentunut muutosten myötä.  Uusi teknologia mahdollistaa sisältöjen tuotannon joukkoistamisen ja massaräätälöinnin. Media toimii nyt monessa mielessä globaalisti. Esimerkiksi Facebookissa, You Tubessa tai Twitterissä voi viestittää maapallon mittakaavassa. Nykyään myös ennakointitietoa on saatavilla eri medioiden välityksellä, myös internetissä.

Perinteinen Montesquieun mukainen vallan kolmijako-oppi määrittelee vallan jaon. Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunta. Toimeenpanovalta kuuluu hallitukselle. Tuomivalta kuuluu oikeuslaitos. Neljänneksi valtiomahdiksi nimetään yleensä lehdistö tai nykyisin media. Medialla on siis valtaa yhteiskunnassa. Valta voidaan nähdä resurssina, yhteistoimintana ja rakenteena kuten professori Risto Heiskala (2001) on vallan määritellyt artikkelissaan ”Theorizing Power: Weber, Parsons, Focault and Neostructuralism”.  On olemassa myös ns. symbolista valtaa, jonka muotoutumisessa medialla on tärkeä rooli.

Pierre Bourdieu korosti symbolisen vallankäytön osalta pääomia ja habitusta politiikan ja kulttuurin kentillä. Hän määritteli symbolisen pääoman seuraavasti: se on ”se muoto, jonka muut pääomat ottavat tullessaan havaituiksi tunnistetuiksi legitiimeiksi” (Bourdieu & Wacquant 1995, 147). Tärkeitä pääomia ovat teollinen tuotantopääoma, sosiaalinen pääoma ja kulttuurinen pääoma. Jotkut puhuvat myös intellektuaalisesta pääomasta.

Erilaiset symbolit vaikuttavat ihmisten toimintaan, käyttäytymiseen ja myös vallankäyttöön. Mediassa ja myös kulttuurin ja politiikan kentillä on usein tärkeämpää se, kuka sanoo jotakin kuin mitä asiasta sisällöllisesti oikeasti sanotaan. Tästä populaarista ilmiöstä voimme päätellä, että yksilöiden habitus ja pääomat vaikuttavat median toimintaan ja huomion kohdentamiseen medioissa. Näin ollen symbolinen vallankäyttö on varsin yleistä mediassa ja yhteiskunnassa.

Keskeinen ajatus ”Mediayhteiskunta” – kirjassa on: media on yhteiskuntaa, yhteiskunta on mediaa.

Tästä kaksijakoisesta näkökulmasta tarkasteltuna median rooli vallankäytössä on kaksisuuntainen ja moniulotteinen. Media organisoituu ja verkostoituu osaksi muita instituutioita ja ihmisten arkea. Median ja päättäjien suhde on myös moniulotteinen. Usein media on nähty vallan ”vahtikoiraksi”. Tästä näkökulmasta median on nähty kontroloivan instituutioita ja arvioivan demokratian ja hallinnon toimivuutta. Joskus jotkut poliitikot voivat ymmärtää asian täysin päinvastoin: politiikot voivat haluta olla media ”vahtikoiria”.

Ennakointitoiminnan kannalta nämä valtaan liittyvät näkökulmat ovat mielenkiintoisia, koska usein ennakointitoiminta tuottaa tietoa sekä päätöksentekijöille että myös medialle, neljännelle valtiomahdille. Ennakointitoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea demokraattista päätöksentekoa ja hyvää hallinnoimista  yhteiskunnassa.

Strateginen ennakointitoiminta taas palvelee yksittäisten organisaatioiden ja instituutioiden tulevaisuuden kehittämistoimintaa ja suunnittelua. Näin ennakointitoiminta liittyy demokratian toimivuuteen ja kansalaisyhteiskunnan toimivuuteen, mutta myös yksittäisten organisaatioiden kilpailukykyyn ja menestymiseen.

Media voi suhtautua erilaisin tavoin ennakointitietoon. Se voi itse pyrkiä (1) tuottamaan ennakointitietoa, (2) se voi hyödyntää muualta saatua ennakointitietoa, (3) se voi myös arvioida sitä, miten hyvin demokraattiset instituutiot hyödyntävät ennakointietoa. Nämä kolme perustoimintoa ennakointiin liittyen ovat tärkeitä modernille medialle.

Nykyään eri mediat ovat kytkeytyneet toisiinsa moni eri tavoin ja voimme puhua ns. transmediasta. Useat asiantuntijat puhuvat jo nyt transmedioituneesta tarinankerronnasta.  Digitaalinen kehitys on lisännyt kytkentöjen mahdollisuuksia. Eräs haaste tulevaisuudessa ennakointitoiminnalle on toimia älykkäästi transmedioituneessa todellisuudessa. Tämä kehitys tuottaa medialle vielä neljännen tärkeän toiminnon: (4) Media/t voi/vat arvioida muiden medioiden tuottamia ennakointitietoja kriittisesti.

Transmedia kehittyy eittämättä ubiikkiteknologisen kehityksen myötä. Ubiikkiteknologinen kehitys tullee vaikuttamaan myös itse ennakointitoimintaan, koska dataa, informaatiota, tietoa  ja  asiantuntijanäkemyksia voidaan kerätä aikaisempaa joustavammin ja tehokkaammin. Tämä kehitys alentaa ennakointitiedon tuotannon transaktiokustannuksia ja näin ollen myös ennakointitiedon saatavuutta mediayhteiskunnassa.

Lopuksi voin todeta, että Janne Seppäsen ja Esa Väliverrosen (2012) kirja ”Mediayhteiskunta” tarjoaa monia uusia näkökulmia median ja yhteiskunnan toimintaan. Teos on myös hyödyllistä luettavaa ennakointialan asiantuntijoille. Se tarjoaa mielenkiintoista tietoa etenkin median kehityksen viime aikaisista trendeistä ja ilmiöistä. Kirjassa näitä uusia ilmiöitä myös tarkastellaan riittävän kriittisesti.

Kommentoi

Itämeren alue nähdään dynaamisena tulevaisuuden alueena monissa tulevaisuuskatsauksissa. Euroopan pohjoista ulottuvuutta ei voi uskottavasti kehittää ilman Itämerta ja sen kaupunkeja. Visiot historiallisen Hansa-liiton elvyttämisestä tähän päivään ovat olleet monien visioiden tausta-ajatuksena. Vuonna 2011 toteutettu Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Tallinnassaoli hyvä esimerkki tällaisesta Hansa -kaupunkien keskinäisestä yhteistyöstä.

Vuonna 2009 eri sidosryhmät alkoivat keskustelemaan Helsingin ja Tallinnan läheisemmästä yhteistyöstä. Kaksoiskaupunki-idea esitettiin jo vuonna 1995 kirjassa Helsinki-Tallinna kaksoiskaupunki – Tarua vai totta? Virolainen tunnustettu kirjailija ja filosofi Jaan Kaplinski käytti ensimmäisena sanaa ”Talsinki” pohtiessaan Suomen ja Viron pääkaupunkien yhteistyötä. Hän  näki ison synergisen potentiaalin Helsingin ja Tallinnan kaupunkiyhteistyössä sekä kulttuurin että talouden alueilla. Tässä yhteydessä ennen kirjan julkaisua vuonna 1994 julkaistiin myös tekninen selvitys Suomenlahden rautatietunnelin rakentamismahdollisuudesta. Baltirail-yhdistys laati tunnelihankkeesta myöhemmin keväällä 1999 Martti Asunmaan toimittaman esiselvityksen ”Alustavava hankesuunnitelma: Helsinki-Tallinna  - rautatietunneli. Oikotie Eurooppaan”. Näissä yhteyksissä rautatietunneli on nähty mahdolliseksi mutta taloudellisesti varsin isoksi projektiksi. Myöhemminkin on teemasta julkaistu erilaisia selvityksiä. Tulevaisuudessa nopean rautatieyhteyden toteuttaminen Euroopan ydinalueille Via Baltican kautta on laajempi strateginen kysymys Suomelle ja maamme elinvoimaiselle kehitykselle. Kaupankäyntimme Baltiaan, Itä-Eurooppaan ja Ukrainaan voisi laajentua huomattavasti nopeiden rautatietunneliyhteyden myötä.

Tausta-ajatuksena H-T TransPlan-projektissa oli parantaa näiden kaupunkien konkreettista yhteistyötä ja niiden kilpailukykyä Itämeren alueella. Näiden keskusteluiden pohjalta käynnistettiin H-T TransPlan –projekti. Tämän projektin tavoitteena on ollut konkretisoida Tallinnan ja Helsingin metropolialueiden yhteistyötä erityisesti liikenneinvestointien ja infrastrukuuri-investointien osalta. Ajatuksena on ollut siirtyä visioista toimintaan. Hanke toteutettiin vuosina 2011-2012.

Yhdessä Talsinkin eli Tallinnan ja Helsinki voivat muodostaa yli miljoonan asukkaan kaupungin (yhteensä arviolta 1 015 213 asukasta). Jos mukaan lasketaan koko metropolialue, Talsinki voisi muodostaa ainakin yli 1,8 miljoonan asukkaan metropolikaupungin. Se olisi jo merkittävä toimija Itämeren alueella.

Uudenmaan liitolla on neljä visiota Itämeren kehittämisen osalta. Terve Itämeri, Uusi Hansa, Osaava Itämeri ja Itämeren hyvinvointialue.  Nämä visiot ovat jokainen haasteellisia. Erityisen tärkeänä strategisena tausta-ajatuksena on turvata liikenneyhteyksien toimivuus lentoliikenteen mahdollisissa ongelmatilanteissa ja linkittää Helsinki Rail Baltica-yhteyksiin. Muina keskeisinä laajempina tausta-ajatuksina hankkeelle olivat:

  • Kansainvälistyminen: ihmisen mobiilisuuden ja asumisen muutokset,
  • Taloudellisen kasvun ja dynaamisuuden lisääminen,
  • Liikenneväylien ja kulkukanavien merkitys elinkeinoelämälle ja liiketoiminnoille,
  • Dematerialisaatio ja kehitys kohti palvelutaloutta,
  • Energian hintakehitys,
  • Ympäristökysymykset Itämeren alueella,
  • Integroitujen liikennejärjestelmien ja palveluiden kehittäminen,
  • Liikenneteknologioiden ja logistiikan uusi kehitys,
  • Talouskehityksen integraatio Suomen ja Viron välillä,
  • Vapaa-ajan asuminen ja työssäkäynti Viron ja Suomen välillä, sekä
  • Muuttuvat arvot ja kulttuurien vuorovaikutus valtioiden välillä.

Suomen ja Viron välinen kauppa on vaihdellut vuosien varella. Tällä hetkellä Suomi tuo Virosta enemmän hyödykkeitä kuin se vie Viroon. Aikaisemmin vuosina 2006-2007 asetelma oli vielä toisenlainen. Tällä hetkellä Viro oli 13:nneksi tärkein vientimaa ja 11:nneksi tärkein tuontimaa Suomelle. Baltian maista Viro on selvästi suurin kauppakumppani Suomelle. Kauppavaihto sekä Latvian että Liettuan kanssa jää neljäsosaan Viron kanssa käydystä kaupasta.

H-T TransPlanissa on pyritty tunnistamaan alueen liikennejärjestelmän ja logistiikkapalvelujen pullonkaulat ja tulevaisuuden tarpeet, erityisesti elinkeinoelämän näkökulmasta, sekä parantamaan Helsingin ja Tallinnan metropolialueiden kaupunkisuunnittelun koordinointia. Projektissa on luotu yhteinen suunnittelualusta kaupunkien yhteissuunnittelua varten, H-T TransPlan-hankkeessa on mukana yhteensä 14 suomalaista ja virolaista partneria: Tallinnan ja Helsingin kaupungit, molempien kaupunkien satamat, Viimsin kunta, Uudenmaan ja Harjun maakunnat sekä korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia. Hankkeen pääpartneri oli Helsinki-Tallinna Euregio. Hanke liittyy myös Rail Baltica -ratayhteyden kehittämiseen ja toteutetaan läheisessä yhteistyössä RBGC projektin (Rail Baltica Growth Corridor projekti) kanssa. Kyseessä on ollut poikkeuksellisen laaja aluekehityshanke, johon on panostettu n. 1,23 miljoonaa euroa. Hanke on myös käynnistänyt monia pienempiä projekteja yhteistyön parantamiseksi Suomenlahden alueella.

Miltä tulevaisuuden Tallinna ja Helsinki näyttävät yhteistyöskenaarioissa? Visiona on kaksoiskaupunki Talsinki. Projektin taustatahot näkevät toivottavana skenaariona ”Kaksoiskaupunki skenaarion” (Twin-city scenario).

H-T TransPlan –hankkeessa on laadittu neljä skenaariota yhteistyön suhteen. Skenaarioiden lähtökohtana on ulkoisten olosuhteiden suosiollisuuden aste ja paikallisten toimijoiden motivaatio ja sen suuntautuminen. Kaksoiskaupunkiskenaariossa toimintaympäristö on varsin suosiollinen ja toimijoiden motivaatio on oikein fokusoitunut ja voimakas. Menetettyjen mahdollisuuksien skenaario on ei-toivottava skenaario Talsinkin osalta. Tämän skenaarion yhteydessä toimintaympäristö ei ole erityisen suosiollinen yhteistyölle ja uusille investoinneille. Motivaatio ja kyvykkyys yhteistyöhön on heikkoa ja väärin fokusoitunut tämän skenaarion yhteydessä. Uuden alun alianssi -skenaariossa Helsingin ja Tallinnan yhteistyön esteeksi muodostuu epäsuotuisa toimintaympäristö. Partnerit liikenneskenaariossa positiivisia tuloksia syntyy pelkästään kaupunkien välisen liikenteen toimialueella, mutta ei laajemmin metropolialueiden taloudellisessa ja kulttuurillisessa yhteistyössä. Onnistuminen rajoittuu liikennesektoriin tässä skenaariossa.

Nämä neljä skenaariota antavat suuntaa Talsinki-yhteistyön tulevalle kehitykselle. Niiden pohjalta voimme todeta, että Kaksoiskaupunki-yhteistyön esteeksi voivat muodostua (1) toimintaympäristön epäsuotuisuus (finanssikriisin jatkuminen ja pitkittyminen), (2) yhteistyömotivaatio heikkous, ja (3) heikot kyvyt tehdä tehokasta ja tuloksellista yhteistyötä. Ensimmäisen tekijään eli ulkoiseen globaaliin toimintaympäristöön emme voi paljon vaikuttaa, mutta voimme kehittää motivaatiotamme ja kykyjämme tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä uskottavan Talsinkin hyväksi.

Talsinki-yhteistyö olisi strategisesti tärkeää erityisesti siksi, että Itämeren alueella kaupungit kilpailevat keskenään ulkoisista investonneista ja erilaisista ”virroista”, kuten osaamispääomavirroista, matkustajavirroista, kulttuuripääomavirroista, asukasvirroista ja niin edelleen. Nämä erilaatuiset virrat vaikuttavat talouskasvuun, vaurauteen ja tulotasoon Suomessa ja Virossa. On huomion arvoista , että Saksassa olisi poliittista halukkuutta voimistaa talouskasvua erityistalousvuöhykkeiden avulla. Talsinki- vyöhyke voisi olla eräs tällainen dynaaminen talousvyöhyke Euroopassa – etenkin jos liitetään uskottavasti Rail Baltica kasvukäytävän kehittämiseen. Itä-Suomi ja Lappi tarvitsisivat oman vyöhykkeensä Venäjän kanssa jo kaivosteollisuuden kasvun vuoksi.

Euroopassa metropolialueiden ja kehityskäytävien liikennejärjestelmiä kehitetään osana globaalia järjestelmää. Tämä aluepoliittinen näkökohta on muodostumassa yhä keskeisemmäksi Euroopassa. Itämeren alueella erityisesti Puola, Gdansk ja Varsova ovat viime vuosina menestyneet houkuttelemaan huomattavia ulkoisia investointeja tälle rannikkoa lähellä olevalle metropolialueelleen. Myös Kööpenhamina ja Tukholma ovat menestyneet varsin hyvin. Ruotsin ja Tanskan kehityskäytävä (Malmö-Öresund-Kööpehamina) on ehkä menestyksellisin maiden välinen kehitysvyöhyke Pohjoismaissa.

Vastaavaa merkittävää valtioiden välistä kehityskäytävää tarvittaisiin Suomen ja Viron välille, myös Suomen ja Ruotsin välille. Viime aikoina vahvasti esillä on ollut Vaasa-Uumaja – silta-tunneli-pengertieyhdistelmän rakentaminen. Tämän reitin  kautta tulisi Suomesta  yhteydet Norjan rannikon ympärivuonna suliin satamiin, kuten esimerkiksi Mo i Ranaan ja Narvikiin. Samalla tulisi Suomesta pääsy Ruotsin ja Norjan tie- ja rautatieverkkoon. Etuja tälläkin hankkeella olisi paljon, kuten prof. Antti Talvitie on esittänyt. Yhteys lyhentäisi matkaa useilla tunneilla Oulu-Tampereenväliltä Tukholmaan rekka-autolla ajettaessa.Yönmittainen laivamatka jäisi pois nykyiseen vaihtoehtoon verrattuna. Ruotsin ja Norjan Suomen raideverkkoa kapearaiteisempi rautatieverkko olisi saavutettavissa tieyhteyden kautta kun rekka-autot voisivat ajaa Merenkurkun yli ja lastata trailerit tai kontit tai koko rekan kokoisiin rautatievaunuihin. Myös idästä junia voisi tulla Vaasaan ja yhteys olisi edellä mainitulla tavalla vaihtamalla siitä edelleen Venäjältä Ruotsin ja Norjan rautatieverkkoon.

Yleisesti ottaen viime aikoina Suomessa on käytetty suhteettoman paljon resursseja ja aikaa Euroopan velkakriisin hoitamiseen ja hallintaan. Huomattavasti vähemmän poliittista huomiota on kiinnitetty Suomessa kansalaisten vaurauden lisäämiseen ja kasvattamiseen. Kuntauudistus ei ole ainakaan vielä osoittautunut menestystarinaksi Suomen aluepolitiikassa. Eurooppa ja Suomi tarvitsee enemmän dynaamista aluekehitystä yritystoimintaa, talouskasvua ja työpaikkoja. Siksi Suomessa olisi tärkeää kiinnittää huomattavasti enemmän Talsinki-tyyppisten merkittävien ja konkreettisten hankkeiden tehokkaaseen edistämiseen ja toteuttamiseen. Toimintaympäristömme on oltava houkutteleva yrityksille, innovaattoreille ja työntekijöille. Ilman konkreettisia toimenpiteitä ja metropolialueiden yhteistyötä emme onnistu näiden tavotteiden saavuttamisessa.

Kovin moni merkittävä suomalainen poliittinen päättäjä ei ole riittävän hyvin perillä Talsinki -kaksoiskaupunkihankkeesta. Nyt poliitikkojen aika ja huomio menee pääosin Euroopan ongelmamaiden asioiden hoitamiseen – eikä Suomen tärkeiden intressien pohtimiseen – saati sitten strategisesti keskeisten asioiden hoitamiseen käytännössä.

Tästä kansallisesta näkökulmasta soisi, että nyt päättäjät keskittyisivät vahvasti toteuttamaan elinvoimaisen Talsinki -metropolialueen kehityshankkeita – etenkin kun metropolialueen yhteistyö Espoon,  Vantaan ja Kauniaisen kanssa on aika hidasta ja tuloksetonta. Toiminnan sisältö ja suunta on nyt H-T Trans Plan-projektin taustatyön pohjalta varsin selkeä ja hyvin perusteltu. Nyt tarvitsemme kovaa motivaatiota ja taitoja Suomen ja Viron kulttuurisen ja taloudellisen yhteistyön lisäämiseksi kaikilla mahdollisilla tasoilla.

Talsinki - skenaarioiden ja projektin yksityiskohdat löytyvät projektin loppuraportista. H-T Trans Plan –projektin Talsinki -raportti on saatavilla myös kirjallisena:

Twin-city in the Making: Integration Scenarios for Tallinn and Helsinki Capital Regions. Estonian Institute for Futures Studies. Tallinn University. Tallinn: Tallinn

 

Kommentoi

Minulla oli ilo osallistua Ruotsissa Taalainmaalla järjestettyyn Tällberg-foorumiin joka kokoaa vuosittain yhteen muutoksentekijöitä ympäri maailmaa. Tällä kertaa mukana oli muutoksen ja tulevaisuuden kanssa työskenteleviä viidestäkymmenestäviidestä eri maasta.

Itselleni Tällberg oli huikean hyvä kokemus ja keskustelut tulevaisuudesta äärettömän mielenkiintoisia. Summaan alle tärkeimmät ajatukset joita foorumista jäi käteen.

Politiikka

”Tämän hetken suurin haaste on se, että ongelmat ovat luonteeltaan ylikansallisia, mutta tavat ratkaista niitä kansallisia”, totesi kuuluisa yhdysvaltalainen ekonomisti W. Brian Arthur aloituspuheessaan. Meneillään oleva kansanmurha Syyriassa tai juuri melko laihoin tuloksin päättynyt Rion ilmastokokous olivat todellisia muistutuksia tämän ajatuksen takaa. Suvereniteetin pyhyys estää meitä ratkomasta monia ongelmia, joilla ei niin sanotusti ole passia. Nämä ongelmat vaeltavat rajoista välittämättä ja mikäli niitä halutaan ratkoa, on uskallettava tarkastella millaisia olisivat ne rakenteet tai mekanismit joilla aidosti ylikansallisiin ongelmiin voitaisiin puuttua. Onko suvereniteetti pyhempää kuin ilma jota hengitämme?

Samaan ajatuksenkulkuun liittyy myös osaltaan politiikan kriisi, joka näkyy finanssikriisin edessä polvillaan olevassa Euroopassa tai kansainvälisen yhteisön kyvyttömyys poistaa nälkää vaikka osassa yhteistä palloa eletään loputtomassa yltäkylläisyydessä. Voidaankin kysyä miksi puolueet ovat yhä järjestäytyneet samojen kysymysten ympärille, joita ne syntyivät ratkomaan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Miltä siis näyttäisivät tämän päivän pahimpia ongelmia ratkomaan syntynyt poliittinen kartta ja millaisten vastausten ympärille ne jakautuisivat? Foorumissa tuotiin esiin myös näkökulma siitä, että politiikassa on mukana hyvin harvoja ihmisiä jotka ovat asiantuntijoita esimerkiksi luonnontieteissä tai lääketieteessä, jotka kummatkin liittyvät elimellisesti aikamme suurimpiin haasteisiin.

Kestävyys

”Emme voi ratkaista ongelmia ratkomalla niitä samalla asialla joka ongelman alun perin aiheutti” totesi futuristi ja kirjailija Alex Steffen.  Tällä lauseella hän viittasi esimerkiksi liikenteeseen hiilidioksidien tuottajana. Hänen mukaansa maailman suurinta hiilidioksidituottajaa, liikennettä, ei siis ratkota valmistamalla puhtaampia autoja vaan ratkaisut ovat muualla, esimerkiksi kaupungeissa joissa autoja ei tarvita. Steffenin mukaan suurimmat innovaatiot liikkuvat siis aina uusilla paradigmoilla ongelmaan nähden.

Jo nyt mobiili- ja karttateknologia muuttavat kaupunkeja tiiviimmiksi ja ympäristöämme sellaiseksi joka tulee luoksemme sen sijaan että meidän täytyisi mennä kaupungissa palvelun luo. Applikaatiot kertovat missä on lähin ruokakauppa tänään tarjouksineen tai kuka omistaa naapurustossani vaikkapa kiviporan sellaista tarvitessani. Olemme viimeinen sukupolvi joka koskaan enää on eksyksissä tai jolla on samanlainen suhde omistamiseen kuin aiemmilla. Maailma joka perustuu palveluille, kyvykkyyksille ja jakamiselle on hyvin erilainen kuin maailma joka perustuu omistamiselle. Tällainen maailma luo täysin uudenlaisia ympäristöjä joissa elämme, jaamme asioita ja käytämme palveluja. Maailmalla puhutaankin yhä enemmän niukkuuteen perustuvista innovaatioista.

Toinen mielenkiintoinen huomio kestävyydestä oli Ruotsin malli toimia. Maan finassimarkkinoista vastaava ministeri Peter Norman kertoi Ruotsin kaikkien viidenkymmenenkahden valtionyhtiön siirtyneen jo kestävän kehityksen mukaisiin prosesseihin. Tässä ei Normanin mukaan ole kyse hyvänteosta vaan puhtaasta kilpailuedun tavoittelusta. Ruotsalaisten ennuste on että seuraavien vuosien aikana ilmaston muutoksesta johtuva regulaatio tulee kiihtymään. Kun Ruotsi tekee uudistukset jo nyt, saavuttaa se merkittävän kilpailuedun muihin verrattuna ja voi vieläpä kaupallistaa osaamistaan. Sama pätee myös valtionyhtiöiden avoimuuteen. Avoimuus ja luottamus luo sosiaalista pääomaa joka tutkimusten mukaan vaikuttaa positiivisesti kilpailukykyyn. Sosiaalisen median ja teknologian myötä paine firmojen avoimuuteen tulee kasvamaan. Miksipä siis munimaan sielläkään vaan uudistaa ja kulkea etujoukoissa!

Muutos

”Et voi koskaan astua samaan virtaan kahdesti” sanoo edesmennyt antropologi, biologi ja psykoanayytikko Gregory Bateson elokuvassa ”The Ecology of Mind”. Elämme helposti väärässä kuvitelmassa siitä, että maailma tai rakentamamme yhteiskunnat ja systeemit olisivat jollakin tavalla staattisia tai pysyviä. Mutta maailmassa mikään ei ole pysyvää. Niin kuin joessa virtaava vesi on jo vaihtunut ottaessasi toisen askelman tai pieni vauva kasvanut, vaikkakin vain hetkien verran, nostaessasi sen syliin toisen kerran, on kaikki maailmassa jatkuvassa muutoksessa. Siksi on erikoista että olemme luoneet paljon säilyttäviä rakenteita, koska ne ovat pohjimmiltaan ristiriidassa kaiken elävän luonteen kanssa. Suuri kysymys onkin mitkä ovat ne kaikkein fundamentaaleimmat arvot jotka meidän on aina pidettävä mukanamme ja millaisella joustavuudella ja muutoksessa elämisellä varmistamme, että nämä arvot säilyvät kirkkaina maailma muuttuessa?

 

 

Kommentoi

Kun talouksien ja yhteiskuntien kehitystä pyritään ennakoimaan, on tyypillistä, että huomio kiinnitetään trendeihin. Trendianalyysin lähtökohtana on yleensä se, että erottelemme kehitystä ohjaavat trendit eli ns. driverit ja kehityksen myötä ohjautuvat trendit eli ns. driven-trendit. Yleensä tämä analyysi tapahtuu ristikkäisvaikutusanalyysin kautta.  Driven-trendit ovat niitä trendejä, joita on vaikea poliittisella tai taloudellisella päätöksenteolla muuttaa ja ohjata. Driver-trendien pohjalta voidaan taloutta ja yhteiskuntakehitystä ohjata jossain määrin.

Nykyään näkee aika usein näkee sellaisia ennakointitutkimuksia, joissa tämä ennakointitutkimuksen perusasia jätetään tekemättä. Jos emme kykene erottelemaan drivereita ja driven-trendejä ja ilmiöitä, on meidän aika vaikeaa antaa yhtään järkevää ohjetta poliittisille ja taloudellisille päätöksentekijöille. On myös vaikea esittää järkeviä skenaarioanalyysejä ilman tätä perusanalyysiä.

Ilman huolellista driver/driven-analyysiä olisi oikeastaan viisainta olla antamatta mitään ohjeita tai neuvoja.

Viime vuodet, erityisesti vuodesta 2008 lähtien maailmantaloutta on puhututtanut finanssikriisi.  Niin Yhdysvaltain hallinto kuin Euroopan Unionin johto ovat joutuneet miettimään talouspolitiikan sisältöjä ja ratkaisuja. Myös muuallakin maailmassa finanssikriisi on lisännyt epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Tämä taloudellinen finanssikriisi on ollut yhtä laajamittainen kuin 1930-luvun lama oli.

Nyt elämme jännityksessä, mitä Kreikassa ja Espanjassa tulee tapahtumaan kesän ja syksyn aikana.  Tuleeko näiden maiden talouksien mahdollinen romahtaminen johtamaan jotkut saksalaiset pankit selvitystilaan vielä tämän vuoden aikana? Se on asia, josta keskustellaan ennakoinnin ammattipiireissä.

Monet asiantuntijat ovat syyttäneet finanssikriisistä pankkisektoria ja sen harjoittamia toimintatapoja, erityisesti löysää luototusta ja epäterveitä finanssituoteinnovaatioita. Voi olla, että nämä tekijät ovat olleet ns. drivereita finanssikriisille, mutta viime aikoina on alettu epäilemään, olisiko finanssikriisi selitettävissä pelkästään rahataloudellisilla muuttujilla?

Finanssikriisi ei ehkä olekaan ollut  pelkästään finanssikriisi, vaan se on ehkä pohjautunut pitkän aikavälin teknologiseen kehitykseen, joka on vaikuttanut merkittävällä tavalla ihmisten työllistymismahdollisuuksiin, tulotasoon ja kotitalouksien velkaantumiseen. Olisiko sittenkin mahdollista, että finanssikriisillä olisi reaalitaloudellinen tausta? Olisiko teknologisella kehityksella kuten automaatiolla, robotisaatiolle ja ubiikkiteknologisella vallankumouksella vaikutuksia todellisiin tuotannollisiin prosesseihin? Olemmeko kiinnittäneet liikaa huomiota rahatalouden sinänsä epäterveisiin ilmiöihin? Tämä kaikki on täysin mahdollista.

Tilanne on tänään todellakin erilainen kuin se oli aikaisemmin työmarkkinoilla. Esimerkiksi nuorten mahdollisuudet saada kesätyöpaikkoja teollisuusalan tehtävissä eivät ole laisinkaan samanlaisia kuin vielä 1970-luvulla. Jälkiteollisissa maissa teknologinen kehitys on ainakin vaikeuttanut finanssikriisin hallintaa. Se on myös hidastunut toipumista finanssikriisistä. Teollisen tuotannon osuus on laskenut jälkiteollisissa yhteiskunnassa. Samalla teollisuustuotantoa on siirtynyt kehitysmaihin ja erityisesti ns. BRICSA-maihin (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina, Etelä Afrikka).

Kun yritykset pyrkivät nopeisiin toimenpiteisiin parantaakseen kannattavuuttaan, on usein ensimmäinen työkalu, joka pakista otetaan esiin, henkilöstön irtisanominen ja lomautukset. Esimerkiksi valtion ns. tuottavuusohjelma  on perustunut tällaiseen aika lineaariseen lähestymistapaan hyvin pitkälle. Kovin ihmeellisiä tuottavuuslisäyksiä tällaisella politiikalle ei ole saavutettu.

Tässä yhteydessä jää päättäjiltä usein huomioimatta, kuinka kauaskantoisia vaikutuksia ko. toimenpiteillä voi olla markkinoiden toimivuuteen ja kysyntään. Irtisanoessaan pitkäaikaisesti osaamispääomaansa kasvattaneita ja kehittäneitä henkilöitä, yritykset menettävät vääjäämättä uskottavuuttaan toimia markkinoilla. Lomautukset ja irtisanomiset ovat osaamispääoman tuhoamista ja usein myös hiljaisen tiedon hautaamista, vaikka osaamispääoma on keskeinen pääoman laji ja hiljainen tieto menestyksen avain markkinoilla.

Vasta nyt yritykset ovat nyt heräämässä innovaatiovetoisen talouden toimintamallien ja käytäntöjen kehittämiseen. Älykkäät organisaatiot perustavat toimintansa osaamispääomaan ja yksittäisten osaajien omaamaan tietämykseen ja hiljaiseen tietoon.

Teknologiaguru Raymond Kurzweill arvioi, että vuonna 2029 teknologinen kehitys on edennyt siihen vaiheeseen, että tietokoneet ja älysovellutukset ohittavat ihmisen peruskyvyt. Eri arviot teknologisen singulariteettihypoteesin toteutumisesta vaihtelevat. Tämän nykyisin laajasti tunnetun teknologisen singulariteettiskenaarion mukaan robotit ja muut älysovellutukset pystyvät työpisteissä tulevaisuudessa samaan tasoon kuin normaalit ihmiset keskimäärin.

Voimme toki olla erimieltä ja skeptisiä Raymond Kurzweilin tulevaisuusarvion osalta. Varmaa on kuitenkin, että tietokoneet ja robotit tulevat olemaan huomattavasti kyvykkäämpiä ja joustavempia kuin ne ovat tällä hetkellä. Nyt olisi tärkeää miettiä huolella, mitä tämän suuntainen teknologinen kehitys merkitsee ihmiselle ja ihmisen kohtalolle?

Fordin hypoteesi 1

Voimme väittää, että ubiikkiteknologinen vallankumous, robotit, avatarit ja muut teknologiset innovaatiot eivät muuta yhteiskuntaamme millään tavalla, vaan kaikki jatkuu lineaarisesti kuin ennenkin. Kyse on vain eräästä teknologisen kehityksen vaiheesta samoin kuin esimerkiksi höyrykoneen keksimisen aikana. Tämän ajatusmallin mukaan voisimme esittää hypoteesin, jota voimme kutsua Fordin hypoteesiksi 1 Martin Fordin (2009) mukaan.  Fordin hypoteesi 1 on seuraavanlainen:

Teknologia ei koskaan tule kehittymään siihen pisteeseen, jossa tyypillisen ihmisen työt voitaisiin automatisoida. Talous tulee aina kaikissa olosuhteissa luomaan ja tuottamaan uusia työpaikkoja ihmisille, joilla on keskimääräiset ihmispopulaation tiedot ja taidot.

Yhä tänäänkin useat poliittiset päättäjät pitävät tätä hypoteesia järkevänä, eivätkä näe tarvetta isompiin poliittisiin tai yhteiskunnallisiin muutoksiin.  Poliittiset päättäjät korostavat nykyään lähinnä budjettikurin merkitystä. Se ei ole kovin uusi tai radikaali ajatus. Itseasiassa on vaikea uskoa, että pelkästään budjettikurilla talouden rakennemuutoksia hoidellaan. Tarvitaan muitakin ajatuksia.

Idea siitä, että teknologinen kehitys voisi korvata suuren osan ihmistyövoimasta ja johtaa pysyvään rakenteelliseen työttömyyteen, on ollut suurelle osalle ekonomisteja, melkein mahdoton ajatus. Ne harvat taloustieteilijät, jotka ovat keskustelleet tästä aiheesta, on helposti leimattu vanhan ajan luddiitteiksi tai jopa uusluddiiteiksi.  Luddiitti käsitteenä viittaa koneiden vihaajiin. Kriittiset puheenvuorot on näin voitu ohittaa ajatukselle siitä, että nämä ajattelijat tunteenomaisesti vihaavat koneita ja automaatiota.

Konventionaalisen taloustieteen edustajille teknologinen kehitys on yleensä merkinnyt vaurauden lisääntymistä ja lisää työpaikkoja, ainakin pitkällä aikavälillä. Teknologiaa kehittelevät insinöörit ja tieteilijät ovat yleensä olleet hyvin innostuneita pelkästään teknologiasta ja sen tuomista kehitysmahdollisuuksista. Uusien teknologioiden vaikutukset työllisyyteen ja talouteen eivät ole ollut kovin suosittu keskusteluaihe. Aihe on jopa tabu joillekin ekonomisteille.

Tyypillistä on ollut ajatella, että teknologiakehitys etenee omia ratojaan ja niin tekee talous ja työllisyyskin.  Tyypillistä on myös ajatella, että teknologiakehitys on aina ihmisten hyvinvointia lisäävää. Yleistä on ajatella, että vapaa markkinatalous kyllä huolehtii asioiden tasapainottumisesta – ainakin jollakin aikaviiveellä. Näin ajattelee mm. professori Björn Wahlroos  ja monet muut ekonomistit.

Varallisuus ja edistys, josta nykyään nautimme teollistuneissa maissa, ei olisi toteutunut ilman kapitalistista logiikkaa. Historiassa teknologinen kehitys ja markkinatalous ovat kehittyneet rinnakkain. Voimme miettiä, tuleeko näin tapahtumaan myös tulevaisuudessa? Tulisiko meidän jättää pohdinnot robotisaatiosta ja automaatiosta pelkästään markkinavoimille vai olisiko tämä ilmiö otettava huomioon laajemmin poliittisessa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa?

On hyvä tiedostaa, että keskeinen mekanismi,  jolla tulot ja ostovoima jaetaan kansalaisille, on työ ja sen tekeminen yrityksissä tai julkisella sektorilla. Jos käy niin, että jossakin vaiheessa koneet, ja erityisesti älykkäät koneet huolehtivat pääosin tehtävistä töistä, tämä mekanismi ei enää toimi.

Tällainen muutos on eittämättä iso uhka nykyiselle taloudelliselle järjestelmälle ja sen perustalle. On mahdollista, että robotisaatio ja automaatio vievät pohjan kapitalistiselta markkinataloudelta.

Fordin hypoteesi 2

Miten vaurauden luomisen logiikka muuttuu, jos tietokoneet ja robotit huolehtivat autonomisesti teollisesta tuotannosta, ja ehkä myös suurelta osin sosiaalisista palveluista? Mitä tästä voi seurata työntekijöille ja taloudelle yleisesti?  Eräs vastaus on Fordin (2009) vastahypoteesi eli hypoteesi 2:

Jossain vaiheessa tulevaisuudessa – ehkä monen vuoden tai vuosikymmenten päästä – koneet pystyvät suoriutumaan suuren osan normaalin populaation ja työväestön töistä sillä seuraamuksella, että nämä työntekijät eivät löydä uusia töitä koskaan.

On selvää, että monet asiantuntijat eivät hyväksy tätä hypoteesia. He ovat todennäköisesti sitä mieltä, että kansantalouksissa kyetään aina ja kaikissa oloissa luomaan uusia työpaikkoja Fordin hypoteesi 1:n mukaisesti.

Se, missä mittakaavassa tällainen hypoteesi voisi toteutua, on haaste modernille taloustieteelliselle tutkimukselle. Jotkut kuten Martin Ford  ovat esittäneet hypoteettisissa laskelmissaan, että mahdollinen mittakaava voisi olla 50-60% työssäkäyvästä väestöstä. Käytännössä he ovat ihmisiä, jotka ajavat autoja, korjaavat koneita ja laitteita, ovat myyjinä ostoskeskuksissa, tekevät toimistotöitä ja ovat tavallisia teollisuustyöntekijöitä, joiden työt voidaan antaa roboteille ja koneille. He ovat ns. keskivertotyöntekijoitä. He eivät todennäköisesti ole luovan luokan huippu- tai erityisosaajia. He ovat ihan normaaleja ihmisiä. Vaikka nämä ihmiset kävisivät lävitse vaikka millaisia työvoimakoulutuksia tai kursseja, he eivät löytäisi uutta työtä, koska jäljelle jääneet työt ovat liian vaativia heille tai vaatisivat liian kallista lisäkoulutusta.

Jos nämä 50-60% ihmisistä eivät löydä töitä, se merkitsee tietysti isoa kulutuskysynnän laskua massatuotannnon markkinoilla ja mahdollisesti laajamittaista inhmillistä kärsimystä.  Työ on monelle ihmiselle arkea rytmittävä ja oleellista sisältöä ja onnistumisen kokemuksia tuottava asia. Tällainen muutos merkitsee myös sitä, että ihmisillä ei ole enää varaa kuluttaa kalliita tuotteita ja palveluita. Mikä pahinta, tämä muutos voi merkitä vakavaa uhkaa kapitalistiselle markkinataloudelle, koska tuotetulle tehotuotannolle ei ole kasvavaa kysyntää enää. Päinvastoin, kysyntä voi laskea erittäin dramaattisesti.

On hyvä muistaa, että noin 80% maailman ihmisistä elää noin 10 dollarilla päivässä. Vain globaali keskiluokka (noin 20% maailman väestöstä) omaa laajempaa kysyntäpotentiaalia kapitalistiselle massatuotannolle ja kalliimmille hyödykkeille. Keskiluokan määrä on kasvussa ns. BRICSA-maissa, erityisesti Kiinassa ja Intiassa, mutta se ei ehkä tule kasvamaan jatkossa, jos robotisaatio ja automatisaatio vie keskiluokan työpaikat.

Kuvassa 1 on esitetty työllistämispotentiaalit maatalousyhteiskunnassa, teollisuusyhteiskunnassa ja tulevassa automaatio- ja robottiyhteiskunnassa. Tämän analyysin esitti jo vuonna 1996 Michael Dunkerley teoksessaan ”The Jobless Economy?”.

Kuvasta 1 näemme että siirtymävyöhyke on hyvin laaja siirryttäessä teollisuusyhteiskunnasta automaatio- ja robottiyhteiskuntaan. Samoin se oli varsin laaja siirryttäessä maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskuntaan. Edessämme on siis iso murros- ja siirtymävaihe.

Kuva 1. Työllisyyspotentiaalit erilaiseen teknologiaan pohjautuvissa yhteiskunnassa (Dunkerley 1996, 15)

Kuvan 1 perusteella voimme päätellä, että robotti- ja automaatioyhteiskunta on työllisyyspotentiaaliltaan alhaisempi kuin teollisuusyhteiskunta, mutta työllisyyspotentiaaliltaan korkeampi kuin maatalousyhteiskunta. Tuleva siirtymävaihe tulee vaatimaan uusia toimintamalleja sekä politiikan että talouden alueilla.

Tässä blogissa olen halunnut tuoda esille sen, että teknologinen kehitys on eräs tärkeä reaalitaloudellinen driver-muuttuja. Kuva 1 tukee tätä perusajatusta.

Jos siihen ei kiinnitetä riittävää huomiota, emme välttämättä näe yhteiskuntapolitiikan haasteita ja vaihtoehtoja riittävän selkeästi. Automaatio ja robotisaation ovat ehkä sellaisia ilmiöitä, joiden merkitystä on vaikea tunnistaa, koska ne etenevät koko ajan hitaasti, mutta varmasti. Kyse on ns. hiljaisesta vallankumouksesta.

On täysin mahdollista, että ns. finanssikriisin taustalla voi olla laajempi talouden rakennemuutos, keskiluokan aseman heikkeneminen ja siitä johtuva selvästi laskeva kulutuskysyntä markkinoilla. Fordin hypoteesi 2:n mukainen kehityspolku ei ole siis poissuljettu skenaario - valitettavasti. Kun eräissä Euroopan maissa työttömyysaste on jo lähes 20%, voidaan alkaa puhumaan vahvasta näytöstä tälle ei-toivotulle skenaariolle. Viimeisen arvion mukaan työttömyysaste Euroopassa oli 11 prosenttia.  Eräissä maissa kuten Espanjassa ja Kreikassa, nuorisotyöttömyys on 40 prosentin  tietämissä.

Kuten taloustieteilijät ovat aina korostaneet pelkkä tarjontapuolen kehitys ei ole riittävä ehto markkinoiden toimivuudella. Myös kysyntäpuolen on toimittava hyvin kuten John Maynard Keynes esitti. Tarvitsemme tehokasta kysyntää markkinoilla. Jos ihmisten työllisyysmahdollisuudet heikkenevät selvästi ja syntyy laajamittaista rakenteellista työttömyyttä, ei heillä ole varaa kuluttaa tehokkaan massatuotannon tuotteita ja palveluita. Tämä prosessi johtaa helposti laajamittaiseen negatiiviseen kierteeseen ja kansantalouksien kriisiytymiseen.

Olisiko nyt niin ollut käymässä useissa Euroopan maissa – samoin kuin Yhdysvalloissa ja muuallakin? Vastaus on: kyllä.

Fordin hypoteesi 2 on syytä ottaa vakavasti kaikissa globaalitalouden ja kansantalouksien kehitystä arvioivissa skenaarioanalyyseissä. Myös teollisuusyhteiskuntaan alhaisempi automaatio- ja robottiyhteiskunnan työllisyyspotentiaali on otettava vakavasti huomioon talouden ja politiikan päätöksenteossa.

Tulemme tarvitsemaan uusia kannustin- ja verotusrakenteinta, uusia liiketoimintamalleja ja uusia sosiaalisia innovaatioita jotta uuteen teknologiaan perustuva yhteiskunta olisi toimiva ja oikeudenmukainen.

Kommentoi

Useat maat ovat viime vuosina panostaneet voimakkaasti tiede- ja teknologia-alan ennakointiohjelmiin. Ehkä Euroopassa parhaita tiede-, teknologia ja innovaatiotoimintaan (STI-alan) kytkeytyviä  ennakointiohjelmia ovat tuottaneet Japani, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Saksa. Suomessa tämän alan ennakointia ovat tehneet Tekes, VTT, Finpro, Suomen Akatemia ja Sitra. Valtioneuvoston ennakointiverkosto ja Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ovat tehneet myös omaa koordinaatiotyötään, mutta se ei ole kovin selkeästi kytkeytynyt tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaan. Ennakointi- ja innovaatiotoimintojen välillä on vielä useita ”harmaita alueita.”  Tämä ei ole välttämättä hyvä asia strategisten linjausten laadun kannalta.

Ennakointiohjelmien haasteena yleisesti arvioituna on se, miten hyvin ne kytkeytyvät maan innovaatiojärjestelmään ja palvelevat innovaatiojärjestelmän eri toimijoita. Triple Helix -ajattelun mukaan ennakoinnissa tulisi huomioida maan teollisuus ja elinkeinoelämä, yliopistolaitos ja valtio eri toimijoineen. Laajemman Quartet Helix-ajattelumallin mukaan, jota olen itse korostanut innovaatioajattelun mallin kehittelyn yhteydessä, olisi neljäntenä tärkeänä toimijaryhmänä huomioitava kuluttajat ja avainkäyttäjät. Syy tähän on se, että uudet innovaatiot markkinoilla ovat yhä enemmässä määrin kuluttaja- ja asiakasvetoisia.  Perinteinen Triple Helix-malli on vanhentunut innovaatiopolitiikan strategisen suunnittelun malli, vaikka sitä vielä yleisesti käytetään monissa innovaatioprosesseissa.

Myös itse keksijät ja heidän organisaatioinsa olisi myös syytä huomioida paremmin keskeisenä ennakointitulosten hyödyntäjätahona. Lisäksi on olemassa iso joukko muita välittäjäorganisaatioita, jotka tulisi saada mukaan ennakointiprosesseihin.

Erityisen tärkeitä toimijoita ovat kaikki koulutuksen ja oppimisen kanssa tekemisissä olevat organisaatiot, koska ennakoinnin kautta saadaan aina uutta tietoa siitä, millaisia osaamispääomia olisi tarvetta luoda elinkeinoelämän ja yhteiskunnan tarpeisiin tulevaisuudessa.

Suomi on tänään osa globaalia taloutta. Olemme paljolti mukana hyperkilpailluilla markkinoilla. Olemme vientitoiminnan kautta riippuvaisia kansainvälisistä markkinoista ja niiden kysynnästä. Tulevaisuudessa tämä riippuvuus vain lisääntyy. Siksi olisi tärkeää, että Suomessa ennakointitoiminta olisi kansainvälistä ja eri kansainväliset trendit, kehitysurat ja mielenkiintoiset heikot signaalit tunnistavaa. Laaduttomasta ennakointitoiminnasta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kun tarkastelemme kansainvälisiä markkinoita, on nähtävissä kolme merkittävää kokonaisuutta: markkinat (markets), verkostot (networks) ja joukkoistumisprosessit (crowds, crowdsourcing) sosiaalisen median pohjalta. Käsitykseni näiden kolmen kokonaisuuden osalta tarvittaisiin huomattavasti strategisempaa ennakointiotetta. Erityisesti olisi tärkeää nähdä strategiset verkostot  ja sosiaalisen median mahdollisuudet nykyistä paremmin.

Ennakoinnin alueella strategisia verkostoja ovat mm. Euroopan ennakoinnin monitorointiverkosto European Foresight Monitoring Network, EFMN,  ja iKnow-yhteisö, RAND Corporation, Institute for the Future  ja APEC-maiden ennakointikeskus.  Innovaatioalalla mielenkiintoinen verkosto on mm. ISPIM- verkosto  ja Globelics-verkosto.

Teknologia-, tiede- ja innovaatioalan ennakoinnissa on toki monia muitakin mielenkiintoisia verkostoja, joiden piirissä tuotetaan koko ajan mielenkiintoisia raportteja ja analyysejä. Twitterin, Linkedinin ja Facebookin kautta tulee uutta tietoa koko ajan uusista teknologia- ja innovaatioalan tutkimuksista, joita pitäisi käsitellä kansallisen innovaatiojärjestelmän piirissä. Maailman pörssit ja analyytikot taas tuottavat koko ajan reaaliaikaista tietoa markkinoiden ja merkittävinpien yritysten kehityksestä. Suomessa olisi syytä miettiä  tarkemmin public-pritvate- ennakointiprosesseja ja niiden kehittämistä. Valtion ja isojen suomalaisyritysten ennakointiprosessien välille kannattaisi pyrkiä luomaan synergiaa.

Suomen ongelmana tällä alueella on toiminnan hajaantuneisuus ja verkostomaisen ennakointistrategian puute. Pienet organisaatiot kilpailevat keskenään ja tekevät pienin resurssein analyyseja ja ennakointiraportteja. Tälläinen satunnainen tiede-, teknologia ja innovaatiostrategia ei oikein täytä enää moderneja ennakoinnin laatukriteerejä. Jos Suomessa esimerkiksi haluttaisiin kehittää maan kilpailukykyä tietoisesti ja strategisesti, olisi tästä perusongelmasta päästävä eroon.

Pienellä maalla ei ole mielestäni varaa koordinoimattomaan ennakointistrategiaan, jota ei ole kunnolla kytketty innovaatiojärjestelmään ja kansainvälisiin know-how -verkostoihin.  Suomen tulisi olla huomattavasti aktiivisempi mm. EFMN:ssa ja ISPIMssä ja toimia koordinoidummin toimintatavoin. Tämä ongelma on näkynyt mm. Euroopan unionin TFA-ennakointikonferensseissa, joissa monet itseään keskeisinä pitävät suomalaiset toimijat loistavat poissaolollaan. Kansainvälistä kärkeä innovaatiotutkimuksessa ja ennakointitutkimuksessa ei saisi päästää karkaamaan liian kauas.

Kuvassa 1 on esitetty ennakointiprosessi. Suomessa olisi syytä miettiä, miten tämän tyyppinen prosessi voitaisiin toteuttaa keskeiset Quartet Helix-toimijoiden verkostomaisena yhteistyönä.

Ennakointiprosessin tulisi olla mahdollisimmanselkeä ja läpinäkyvä. Monissa maissa ennakointiprosessi on suunniteltu siten, että se palvelee tehokkaasti kansantalouden eri klustereita ja toimialoja. Esimerkiksi Thaimaassa on päätetty tehdä vuosille 2000-2020 selkeä, visionäärinen ja pitkäjänteinen ennakointiprosessi. Se on hyvä perusesimerkki ennakointiprosessista. Sen perusmallin pohjalta voidaan esittää, että mukana kansantalouden toiminnoista tulisi olla ainakin: (1) Maa- ja metsätalous, (2) teollisuus, (3) palvelusektori, (4) koulutus-, kulttuuri-, terveys- ja hyvinvointipalvelut, (5) ympäristösektori, (6) energiasektori sekä (7) viestintä- ja telepalvelut.  Kansallisessa ennakointiprosessissa tulisi olla edustajia kaikista toimintasektoreista. Tämä  hyvin selkeä sektorijako on aktiivisessa käytössä Thaimaan ennakointiprosessissa, jossa maa tuotti itselleentiede- ja teknolgiavision otsikolla ”S&T 2020 Vision – Status and Strategies

Kun ennakoinnin sektorijako oni selkeä, voidaan olettaa, että sen pohjalta voidaan tuottaa kansallista innovaatiojärjestelmää palvelevia monipuolisia tuloksia ja toimia oikeasti strategisesti. Vuosina 2005-2006 toteutettu  Tekesin ja Suomen Akatemian FinnSight2015-projekti on ollut ehkä yksi onnistunein tämän suuntainen ennakointiprosessi.

Olen sitä mieltä, että luonnollisesti Suomella pitäisi olla oma pitkäjänteinen ennakointiprosessi. Edes Tulevaisuusvaliokunta ei ole sellaista pystynyt toistaiseksi Suomeen luomaan.

On syytä muistaa, että ennakointijärjestelmä on kansallinen investointikohde ja sitä ei voi hoitaa esimerkiksi pelkästään joukkoistamalla. Valitettavasti edelleen ennakointiin liittyviä asioita tarkastellaan paljolti vaalikausittain ja lukuisten ad hoc-strategioiden pohjalta. Tämä malli johtaa kyllä mittavaan raporttitehtailuun, mutta ei pitkäjänteiseen kansalliseen ennakointiprosessiin, joka palvelisi tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti kansallista innovaatiojärjestelmää.

Kommentoi

Tulevaisuusvaliokunnan tilaama selvitys Joukkoistaminen demokratiassa - Poliittisen päätöksenteon uusi aika hahmottaa joukkoistamisen käyttöä demokratian välineenä.

Selvityksessä käydään läpi erilaisia esimerkkejä onnistuneesta joukkoistamisesta ja ditä, miten hallinto voisi Suomessakin hyödyntää joukkojen voimaa verkon kautta. Suomessa joukkoistaminen hallinnon toimesta on vielä suhteellisen harvinaista ja selvityksessä tuodaan esiin myös toimenpide-ehdotuksia siitä miten joukkoälyä voitaisiin ottaa selkeämmin käyttöön myös Suomessa.

Selvityksen tulevaisuusvaliokunnalle on tehnyt fil.lis. Tanja Aitamurto, joka valmistelee parhaillaan väitöskirjaa joukkoistamisesta ja toimii vierailevana tutkijana Stanfordin yliopistossa USA:ssa.

Lue selvitys kokonaisuudessaan tulevaisuusvaliokunnan sivuilta.

Kommentoi