Muutoksen johtaminen on keskeinen haaste. Erilaisia muutospaineita ja ongelmia riittää organisaatioissa. Syyt ovat ilmeiset. Toimintaympäristömme on muuttumassa monin eri tavoin. Globalisaatio ja teknologinen kehitys muuttavat erityisen voimakkaasti toimintaympäristöämme. Aikaisemmin hyvin toimineet systeemiset ratkaisut ovat muuttuneet ongelmallisiksi. Erityisesti tällä hetkellä Suomessa keskustelu taloudellisista muutostarpeista käy kiivaana. Ongelmat ovat kasvamassa monien järjestelmien osalta.

Professori Robert W. Rowden  (2001) on esittänyt tieteellisessä artikkelissaan (Society for Advancement of Management Journal), että oppivassa organisaatiossa muutosta on kolmenlaista: (1) suunniteltua muutosta, (2) toteutuskohdentunutta muutosta ja (3) valmiuskohdentunutta muutosta. Pehmeä systeemimetodologia mahdollistaa näiden kolmen muutostyypin haltuunoton. Sen avulla voimme tehdä järkeviä toimintasuunnitelmia, laatia toteutusohjelmia ja luoda organisaatiossa valmiuksia muutoksiin.

Tulevaisuudentutkimuksen piirissä yleensä analysoitavat perussysteemit ovat: Poliittiset systeemit, talouden systeemit, sosiaaliset systeemit, teknologiset systeemit, ekologiset systeemit ja arvojärjestelmät. Voimme havaita ongelmia näissä ns. STEEPV- systeemeissä . On tärkeää päättää selvästi, mitä systeemejä halutaan muuttaa.

Muutosjohtamisessa eräs iso haaste on ongelmien määrittelyssä. Jos ongelmat kyetään tunnistamaan, meillä on yleensä mahdollisuus myös ratkaista ne. Jos ongelmia ei kyetä tunnistamaan, meidän on todella vaikea ratkaista ongelmia. Tämä tosiasia on syytä muistaa, kun yhteiskuntapolitiikan suuntaa ja muutosjohtamisen sisältöjä määritellään. Ongelmien määrittelyyn kannattaa käyttää riittävästi aikaa ja muita resursseja.

Eräs looginen tapa toteuttaa muutosjohtamista on seurata pehmeän systeemimetodologian (Soft System Methodology, SSM) mukaista toimintamallia. Emeritusprofessori Peter Checkland,  joka kehitti pehmeän systeemiteorian useiden tapaustutkimusten yhteydessä, ymmärsi, että ongelmat liittyvät aina ihmisiin ja heidän ajatteluunsa. Ilman ihmisiä ei ole inhimillisiä tai sosiaalisia ongelmia. Ilman ihmisiä ei ole myöskään taloudellisia tai poliittisia ongelmia. Myös ongelmien ratkaisut riippuvat ihmisistä. Mielekkäät ja merkitykselliset näkökulmat liittyvät ongelmien määrittelyprosessiin.

Muutosjohtaminen voi olla tehokasta – mikäli kykenemme tunnistamaan keskeiset ongelmat. Mikäli emme tunnista mitään ongelmia, on varsin epätodennäköistä, että kykenemme mielekkääseen muutosjohtamiseen. Tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta tarkasteltuna SSM -prosessi itse asiassa kuvaa hallitun muutoksen prosessia. Meidän kannattaisi hyödyntää hallituissa muutosprosesseissa hyväksi osoittautuneita käytänteitä.

Jos ongelmia ei tunnisteta ihmisten keskuudessa, on erittäin epätodennäköistä, että näitä tunnistamattomia ongelmia koskaan ratkaistaisiin todellisuudessa. Tämä voi kertoa siitä, että ihmiset kykenevät elämään näiden ongelmien kanssa ja eivät edes halua puuttua ongelmiin.

Ihmiset, jotka tunnistavat ongelmia, ovat aina myös mahdollinen tärkeä osa ongelman ratkaisua. Ihmiset, jotka eivät tunnista mitään ongelmia, eivät yleensä ole keskeisiä ongelmien ratkaisun kannalta. He voivat elää omassa ongelmattomassa maailmassaan. Heitä ei kannata ”häiritä” muutosjohtamisen ongelmilla.

Tämän ongelmakeskeisen ajattelu- ja toimintamallin mukaan meidän kannattaisi noudattaa seuraavaa loogista ajattelu- ja toimintamallia:

  1. Määrittele ongelma tai ongelmat.

Kysymys: ”Mitä tulee muuttaa?”

  1. Analysoi nykyistä tilannetta relevantteja systeemejä.

Kysymys: ”Missä olemme nyt?”

  1. Tunnista tavoitteet ja rajoitteet.

Kysymys: ”Missä haluaisimme olla?”

  1. Luo keinot tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kysymys: ”Kuinka pääsemme haluamaamme tilaan?”

  1. Luo keinot arvioida toivottua muutosta ja tavoitteiden saavuttamista.

Kysymys: ”Kuinka tiedämme, milloin olemme saavuttaneet tavoitteemme?”

  1. Kehitä optiot.

Kysymys: ”Mitä optiot ovat?”

  1. Testaa optiot.

Kysymys: ”Ovatko optiot saavutettavissa budjetin ja muiden resurssien puitteissa?”

  1. Valitse relevanteiden optioiden toimeenpanotapa.

Kysymys: ”Mikä on valinta?” (politiikka, strategia, valtarakenteet ja tasa-arvo-kysymykset)

  1. Toimeenpane optio/t.

Kysymys: ”Miten kaikki muut toimeenpanoon liittyvät ongelmat ratkaistaan?

 

Jos haluamme johtaa systeemisiä muutosprosesseja tulevaisuusorientoituneesti, voimme aina toteuttaa niitä Checklandin esittämän pehmeän systeemimetodologian mukaisen SSM -prosessin mukaisesti. Peter Checklandin kehittämä pehmeä systeemiteoria perustuu 7-vaiheiseen prosessiin:

1, Tehdään strukturoimaton systeemikuvaus.

2. Kuvataan nykyisen systeemin todellisuus.

3. Tehdään toiminnan systeeminen ydinkuvaus, joka pohjautuu huolella tehtyihin tulevaisuuskuvauksiin.

4. Tehdään tulevaisuusmalli. Sen olisi hyvä olla mahdollisimman visionäärinen sisältäen formaalin mallin ja muut systeemiset mallit.

5. Verrataan tulevaisuusmallia ja nykyistä systeemimallia (vaiheen 3 systeemin ydinkuvaus). Tässä vaiheessa voidaan havaita merkittävimmät systeemiset erot nykyisen ja mahdollisen tulevan toivottavan systeemimallin välillä.

6. Laaditaan kehitysohjelma havaittujen systeemisten erojen välillä. Samalla vastaamme kysymykseen, miten nykyinen systeemi muutetaan uudeksi tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi systeemiksi.

7. Toteutetaan toiminta todellisuuden muuttamiseksi ja ongelmien poistamiseksi tai ongelmien vähentämiseksi. Toteutetaan hyvin perusteltu kehitysohjelma, joka eliminoi tai vähentää havaittuja ongelmia.

Voimme halutessamme palata SSM -prosessin alkuun ja aloittaa organisaatiossa uusi kehityssykli muutosjohtamisessa. Olennaista SSM–prosessissa on ongelmakeskeisyys ja sen tuoma aito motivaatio parantaa systeemin toimivuutta.

Jos olemme tehneet useita kehityskierroksia SSM -mallin pohjalta, olemme oppineet samalla paljon ja olemme saattaneet oikeasti kehittyä ns, oppivaksi organisaatioksi. Tämä systeemiajatteluun pohjautuva SSM -malli on varsin käyttökelpoinen muutosjohtamisen yhteydessä, koska se pakottaa meidät systeemiseen ja loogiseen ajatteluun.

On huomionarvioista, että pehmeä systeemimetodologia auttaa ohjaamaan organisaation oppimissykliä merkityksen luonnista (meaning) intentioihin (intention) ja niistä tarkoitukselliseen toimintaan (purposeful action). Tämä kaikki prosessivaiheet voidaan toteuttaa SSM -prosessissa jäykistämättä organisaation toimintaa liian kaavamaiseksi.

On myös mahdollista yhdistää ”kovan” systeemiajattelun simulointimallien käyttö SSM –malliin. Voisimme varsin helposti toteuttaa esimerkiksi kuntauudistuksen tai kuntaliitoksen suunnittelun tällaisen SSM -prosessin kautta.

SMM -malli sopii käytettäväksi sekä yrityksille että julkisen sektorin organisaatioille.


Kommentoi

Nikolai Kondratieff esitti oman pitkän aikavälin teoriansa Kondratieffin sykleistä. Ajatus pitkän aikavälin sykleistä on kiehtonut monia talous- ja yhteiskuntatieteilijöitä jo pitkään. Edesmennyt Professori Pentti Malaska oli kansainvälisen Kondratieff –seuran pysyväisjäsen.

Suomalainen ekonomisti, Palkansaajien tutkimuslaitoksen legendaarinen johtaja ja Helsingin kaupunginjohtaja Pekka Korpinen julkaisi vuonna 1981 merkittävän väitöskirjansa ”Kriisit ja pitkät syklit” Kondratieffin sykleistä. Tämä teos on yllättävän ajankohtainen nykyisen finanssikriisin oloissa. Tätä finanssikriisin ja Kondratieffin syklin välistä ”kytkentää” on jo tutkittu viime aikoinakin taloustieteessä.

Kondratieff esitti, että maailman teollinen historia on hahmotettavissa 45-60 vuoden sykleissä. Keskimäärin sykli on kestänyt 54 vuotta. Jokainen sykli sisältää omia erityistrendejä ja piirteitä, joiden varaan taloudellinen kasvu nojautuu syklin aikana. On olemassa monia kilpailevia teorioita Kondratieffin sykliajattelulle. Ehkä merkittävin näistä on ns. Goodwinin kasvusyklimalli joka pohjautuu ajatukselle työväen ja kapitalistien välisestä kamppailusta. Richard M. Goodwinin kasvysyklimalli yhdistää Harrod-Domarin mallin ja Phillips -käyrämallin. Myös Kuznetsin syklimalli  ja Schumpeterin luovan tuhon ajattelumalli ovat tärkeitä osia syklitutkimuksen pitkään jatkunutta tutkimustraditiota.

Ensimmäinen Kondratieffin sykli perustui vesivoimaan ja mekaanisen teollisuustuotannon läpimurtoon. Sen aikana rauta- ja tekstiilituotanto käynnistyi ja kehittyi voimakkaasti. Teollinen vallankumous käynnistyi ensimmäisen Kondratieffin syklin aikana.

Toinen sykli sai voimansa höyryvoiman kehittymisestä. Sen aikana kehittyivät teräs- ja puuvillatuotanto. Tämän syklin aikana rakennettiin rautatiet ja yhteydet eri kaupunkien välillä kehittyivät merkittävästi. Se voimisti talouskasvua.

Kolmas sykli perustui sähkön tuotantoon ja kemiallisen teollisuuden syntyyn. Sähköistäminen mahdollisti suurkaupunkien kehityksen ja teollisuustuotannon edelleen kehittymisen.

Neljäs sykli sai voimansa petrokemiallisesta teollisuudesta ja elektroniikkateollisuudesta. Tämän syklin aikana myös lentoliikenne ja avaruusteknologia kehittyivät. Tämä voimisti globalisaatiokehitystä.

Viides sykli on nykysukupolvelle tutuin. Se perustui digitaalisiin verkostoihin, bioteknologiaan, ICT-klustereihin ja ohjelmistokehitykseen. Tänä aikakautena toteutui informaatio- ja tietoyhteiskunta eri tahtisesti eri maissa.

Suomessa hyvinvointiyhteiskuntamallimme rakennettiin edellisen, viidennen Kondratieffin syklin aikana. Tästä näkökulmasta on tärkeää juuri nyt miettiä kuudennen syklin perusluonnetta. Mitä globaalitaloudessa tulee tapahtumaan ennen vuotta 2050, kun Kondratieffin kuudes sykli toteutuu ja syvenee?

Aikakauden vaihtuminen nostaa pintaan uusia yhteiskunnallisia arvoja ja aiheuttaa sosiaalisen murroksen, eikä nyt alkanut uusi kuudes sykli tee tässä poikkeusta. Saattaa nimittäin olla niin, että voisimme rakentaa uuden rakenteiltaan erilaisen hyvinvointistrategian käynnistymässä olevan kuudennen Kondratieff-syklin aikana.

Millaisiin perustrendeihin Kondratieffin kuudes sykli tulee nojautumaan? Professori Markku Wilenius on tutkimassa tätä teemaa Tekesin rahoittamassa laajassa ”The 6th Wave and Systemic Innovations for Finland” -hankkeessa. Professori Markku Wileniuksen mukaan uuden ajan avainsanoja ovat materiaalien ja energian mahdollisimman tehokas hyödyntäminen, bioenergia, ympäristö- ja nanoteknologia. Myös terveydenhuolto ja koko hyvinvointiklusteri on kasvava toimiala länsimaissa ikääntyvän väestörakenteen vuoksi. Terveydenhuolto tulee varmasti nojautumaan geeniteknologian ja nanoteknologian uusimpaan kehitykseen.

Arvio on varmasti oikean suuntainen kun lukee viimeisimpiä MIT Technology Review – katsauksia. On kuitenkin ehkä hyvä muistaa, että aikaisempien aaltojen teknologiat eivät häviä mihinkään, ne sulautuvat uusimman teknologia-aallon innovaatioihin. ICT-teknologiakehitys on nyt syventymässä ja muuttumassa ubiikkiteknologiseksi trendiksi. Suomessa on ubiikkien sulautettujen järjestelmien osaamista mutta sen soveltaminen on usein rajoitettua systeemisestiTarvitsisimme laajempia konseptuaalisia innovaatioita, modulaarisia ja systeemisiä innovaatioita. Uudet teknologiset edistysaskeleet liittyvät digitaaliseen evoluutioon, IsoonDataan, pilvilaskentajärjestelmiin ja joukkoistamiseen. Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan. Tarvitsemme erityisesti palvelumuotoiluosaamista, kun suunnittelemme uusia palveluja ja tuotteita .   Tarvitsemme uudenlaista osaamispääomaa tässä prosessissa.

Kondratieffin kuudennen syklin iso haaste tulee olemaan ilmastonmuutoksen tuottamat uhkat ja maapallon ekologisten rajojen saavuttaminen ja pakot muuttaa tuotantorakenteita tuottavimmiksi ja resurssitehokkaammiksi. Avainasioita tulevat olemaan ekologisuus, ekotehokkuus ja välittäminen. Ubiikkiteknologinen osaaminen tulee olemaan tässä prosessissa äärimmäisen tärkeä resurssi ihmiskunnalle.  Nyt on korkea aika miettiä Internet of Things - ajan liiketoimintamalleja ja vihreän talouden toimintamekanismeja.

Kestävä kehitystarve merkitsee vihreän kemian, teollisen ekologian, uusiutuvien energialähteiden ja vihreän nanoteknologian kehittymistä. Tämä muutosprosessi on verrattavissa teolliseen vallankumoukseen. Joudumme arvioimaan koko aikaisempaa teollista tuotantokompleksia kriittisesti ja uudelleen organisoimaan tämä järjestelmä ekologisemmaksi. Osa tätä prosessia voi olla miniteollistaminen ja 3D-printtaamisen pohjalta.

Olemmeko valmiita Kondratieffin kuudenteen sykliin?

Meidän on syytä olla hereillä ja valmiita olemaan mukana Kondratieffin avaintrendeissä ja näin mahdollistaa suomalaisen yhteiskunnan aito uudistumiskyky. Meidän on syytä ymmärtää, että kuntien ja kaupunkien tuottavuutta voidaan parantaa radikaalisti uuden teknologia-aallon ratkaisuilla. Mahdollisuuksia on mm. älykkäässä miniteollisuudessa, työnteon tehostamisessa, ekorakentamisessa, liikenteessä ja vihreässä energiatuotannossa. Jos kykenisimme integroimaan uuden eko- ja ubiikkiteknologian, huippudesignin, arkkitehtuurisuunnittelun ja rakentamisteollisuuden osaamisen, tulokset voisivat olla hämmästyttäviä.

Meillä olisi pitänyt olla rohkeutta aloittaa kunta- ja kaupunkikehityksessä ubiikkiteknologiauudistus, joka olisi johtanut todellisiin tuottavuusläpimurtoihin. Toistaiseksi ainoa kaupunki, joka on ollut selkeästi aktiivinen tässä suhteessa, on Oulu. Suomessa olisi pitänyt viedä kestävän kehityksen strategiaa kohti rohkeampia pilottiratkaisuja. Meidän olisi jo pitänyt hakea radikaaleja systeemisiä ekoinnovaatioita hyvällä private-public-partnership -yhteistyöllä. Esimerkiksi maalämpöratkaisuja olisi pitänyt edistää laajempina infrastruktuurihankkeina, jolloin olisimme saaneet skaalautuvia tehokkuus- ja innovaatiohyötyjä rakennusteollisuudellemme.

Voisin listata pitkän listan strategisia kehitysprojekteja, joihin meidän kannattaisi panostaa Suomessa. Valitettavasti olemme monissa asioissa vielä melkein lähtökuopissa, vaikka meillä onkin laadukasta sirpalemaista huippuosaamista monilla tärkeillä teknologis- ja tutkimusaloilla. Ehkä soveltaen mallia kannattaisi ottaa Japanin ubiikkistrategiaohjelmasta koska Japanin strategia on selvästi keskittynyt platform -ratkaisuihin ja systeemisiin innovaatioihin. Meillä on käynnissä Clean Tech -ohjelma joka on varsin laadukas ja hyvä. Panostusten mittakaava voi olla vain liian pieni, joten tätäkin ohjelmaa tulisi kehittää ja laajentaa edelleen. Monet asiantuntijat näkevät, että myös liike-elämässä tapahtuu siirtymä e-liiketoiminnasta kohti ubiikkiliiketoimintaa. Meidän täytyisi valmistautua strategisten hankkeiden kautta tähän siirtymään.

Jos yksinkertaistetaan asioita, tulevaisuumme on siis teknologiaratkaisuiltaan vihreä, välittävä ja älykäs. On varsin korkea aika herätä uuden Kondratieffin syklin haasteisiin ja ajatuksiin.

Tulevaisuuden voittajia markkinoilla ovat aktiiviset toimijat, jotka pystyvät yhdistämään vihreyden, ihmisistä välittämisen ja älykkyyden. Meillä on eräs hyvä esimerkki tällaisesta osaamisesta. Suomalainen vuonna 2009 perustettu  ZenRobotics  on näyttämässä suuntaa yritystoiminnalle, joka on jo nyt osa Kondratieffin kuudetta sykliä.

Uskon, että pystymme muutokseen, jos niin vain haluamme.  Miksipä emme haluaisi?

Kommentoi

Sitran Kestävä talous -Elinvoimafoorumi etsii hankkeita ja ideoita joiden avulla tulevaisuudessa voidaan ratkoa kestävän talouden haasteita.

Onko sinulla hanke tai idea, joka jo vie tai veisi eteenpäin kestävän talouden ajattelua? Entä edistäisikö ideasi esimerkiksi ruohonjuuritason taloudellista toimintaa, uudenlaista yrittäjyyttä tai globaaleja kestäviä ratkaisuja taloudellisesti, sosiaalisesti tai ekologisesti? Voisiko ideoiden pohjalta tehdä politiikkaratkaisuja? Etsimme siis sellaisia hankkeita ja ideoita jotka auttavat foorumilaisiamme uudistamaan ajattelua kestävästä taloudesta.

Parhaat ehdotukset palkitaan!

Lue lisää: Kerro meille hankkeesta tai ideasta jonka avulla rakennetaan kestävää taloutta

Kommentoi

Eräs laaja yhteiskunnallinen kysymys Suomessa on väestön ikärakenteen muutos. Jotkut näkevät väestön ikääntymisen olevan negatiivinen trendi, jotkut taas näkeävät ikääntymisessä mahdollisuuksia laadullisen hyvinvoinnin kasvattamiseen.

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan Suomessa elinajanodote on tällä hetkellä 80 vuotta. Tällä hetkellä keskimääräinen eläkeikä on 60 vuotta ja keskimääräinen työura on 35 vuotta. Vuonna 2030 sen arvioidaan nousevan 85 vuoteen. Kun väestön keski-ikä nousee, on Suomessa yhä enemmän ikäihmisiä ja senior-kansalaisia. Säätytalolla 1.11.2012 julkaistun Sinisen kirjan mukaan keskimääräisen työuran tulisi nousta 37,5 vuoteen Suomessa. Tällä muutoksella voitaisiin ns. kestävyysvajetta pienentää.

Lääketiede kehittyy huomaa vauhtia joka vuosi. Olemme saamassa uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä, jotka vaikuttavat mm. syöpäsairauksien hoidon tehokkuuteen. Monet muutkin sairaudet ovat saamassa uusia tehokkaita hoitomuotoja. Näistä lääketieteen edistysaskelista johtuen voi ihmisen keskimääräinen elinikä nousta korkeammaksikin kuin edellä manittu 85 vuotta vuonna 2030.

Väestön ikääntyminen vaikuttaa myös huoltosuhteeseen. Kun Suomen hyvinvointivaltiota alettiin rakentaan, yhtä ei-työssä olevaan kohden oli 4 työssäkäyvää. Vuonna 2030 arvioidaan yhtä ei-työssä olevaan kohden olevan 2 työssäkäyvää. Tämä tarkoittaa huoltosuhteen muuttumista aikaisempaa huonompaan suuntaan. Ikääntyminen merkitsee paineita verotukseen. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan vuoteen 2030 mennessä kunnallisverotukseen kohdentyy 7 %:n verotuspaine. Lisäksi 7 %:n korotuspaine kohdistuu palkasta tuloveron lisäksi maksettavaan työeläkemaksuun.

Ikärakenteen muutos ja huoltosuhteen muutos vaikuttavat suoraan ns. kestävyysvajeeseen. Valtiovarainministeriössä on arvioitu julkisen talouden kestävyysvajeen olevan jo vuoteen 2015 mennessä noin 5% bruttokansantuotteesta. Se tarkottaa noin 10 miljardin euron kestävyysvajetta. Eri arvioissa kestävyysvajeeksi on arvioitu 3,5-5,5 % bruttokansantuotteesta. Kestävyysvajeen kannalta on ongelmallista, että Suomessa työllisyysaste on laskenut noin 70 %:n tasolle, kun se vielä ennen 1990-luvun lamaa oli 75 %. Olisi perusteltua saada työllisyysaste nousemaan 75-80 %:n tasolle. Se helpottaisi huomattavasti kestävyysvajeen kaventamista.

On hyvä muistaa, että useimmat hyvinvoinnin tutkijat pitävät keskimääräistä ikää eräänä keskeisimpänä hyvinvointi-indikaattorina. Pitkän elämän on ajateltu korreloivan yleisen hyvinvoinnin kanssa. Ajatuksena on ollut, että hyvinvoinnin kasvu heijastuu populaation joukossa korkeampana ikänä. Tämä perinteinen näkökulma ei nouse useinkaan esille, kun politiikot keskustelevat väestön ikärakenteesta.

Tarvitsemme tulevaisuudessa hyviä vastauksia siihen, miten kestävyysvaje kurotaan umpeen. Filosofi ja professori Himasen tutkimusryhmä esittää tuoreessa raportissaan oman ratkaisun kestävyysvajeeseen. Sinisen kirjan mukaan kestävyysvaje –haaste ratkaistaan seuraavasti.

(1)    Yksi lisävuosi työuriin merkitsee noin 2 miljardin leikkausta tuottavuusvajeeseen,

(2)    työllisyysasteen 1 %:n nousu merkitsee myös 2 miljardin panosta tuottavuusvajeen umpikuromiseen,

(3)    hyvinvointipalveluiden tuottavuuden kasvulla 0,25 %-yksiköllä voidaan kaventaa kestävyysvajetta 2 miljardilla,

(4)    20%:n vähennys työpahoinvoinnissa mahdollistaa varhaiselle eläkkeelle lähdön alenemisen tuottaen 2 miljardia euroa työpanoksena, sekä

(5)    20%:n vähennys mielisaurauksien ja aikaisin eläkkeelle lähtemisen vuoksi mahdollistaa 2 miljardia euroa lisätyöpanoksena.

Sinisen kirjan mukaan näillä viidellä toimenpiteellä kestävyysvaje, eli 10 miljardia euroa, voidaan kuroa umpeen tulevaisuudessa. Keskeiset toimenpiteet ovat siis pidemmät työurat, työllisyysasteen nousu, hyvinvointipalveluiden tuottavuuden kasvu, eläkkeelle lähdön myöhäistäminen ja vähäisempi eläkkeelle vetäytyminen mielenterveysongelmien vuoksi.

Tässä on siis varsin selkeä poliittinen ohjelma, jolla voidaan ajatella ratkaistavan ns. kestävyysvaje. On syytä todeta, että Sinisen kirjan ohjelman toteuttaminen edellyttää suurta kurinalaisuutta poliittisilta päättäjiltä tulevina vuosina.

Kokemuksesta tiedetään, että poliittisten tavoitteiden esittäminen on aika helppoa, mutta tavoitteiden ja päämäärien muuttaminen konkreettisiksi tuloksiksi perusteltujen keinojen valinnan kautta on huomattavasti haasteellisempaa.

Mitä ilmeisimmin tulemme tarvitsemaan hyvin kurinalaista toimeenpanojohtamista tulevina vuosina, jos haluamme kuroa kestävyysvajeen umpeen Suomessa. Tämä tarkoittaa käytännössä myös erittäin voimakasta pidättäytymistä populistisista julkilausumista, lehmänkaupoista ja valtapeleistä.

Poliittisten päättäjien on syytä keskittyä tulevina vuosina miettimään kansakunnan kokonaisetua.

Jari Kaivo-oja

Dosentti (Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto), Tutkimusjohtaja (Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto)

Lisätietoja:

Sininen kirja, Verkkosivut: http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2012/sininen-kirja/fi.pdf

Pääministeri Jyrki Kataisen avaussanat Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumissa Säätytalossa 1.11.2012, Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin forum 1.11.2012, Verkkosivut: http://vnk.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/fi.jsp?oid=368529

Kommentoi

Kuntavaalit 2012 - Jytky II:sta odotellessa

Eräs kuumimpia poliittisia kysymyksiä Suomessa on kuntien määrä ja kuntien vastuulle annetut palvelutehtävät. Edessä on kuntavaalit,  joissa valitaan kuntien edustajat jokaiseen Suomen kuntaan. Kuntavaalien viimeinen äänestyspäivä on 28.10.2012 ja ennakkoäänestys tapahtuu 17.-23.10.2012. Viime vaaleissa äänestysprosentti kuntavaaleisssa oli 61,2 prosenttia. Nyt ennakoidaan äänestysprosentin laskevan tämän luvun alle, jopa lähelle 50 prosenttia. Edessämme lähitulevaisuudessa voi olla kuntademokratian kriisiytyminen Suomessa. Ensimmäiset vaalikeskustelut ovat käynnistyneet. Myös kuntavaaleja koskevat gallup-kyselyt ovat käynnissä.

Puolueiden vaalibudjetit eivät ole kovin isoja, minkä arvioidaan johtavan laimeisiin kuntavaalikampanjoihin. Suurin budjetti on Kokoomuksella, 700 000 euroa. Perussuomalaisilla kuntavaalibudjetin arvioidaan olevan 500 000 euroa. Keskustan vaalibudjetti on laskenut 300 000 euroon.

Suomen viimeinen yli 300 kunnan suurkuntavaali toteutuu hyvin matalalla poliittisella profiililla. Näyttäisi siltä, että valta on viety kunnilta valtiovallan suuntaan ja valta eduskunnalta Euroopan uniolle, parlamentille ja komissiolle.  Suora lähidemokratia ei voi kovin hyvin Suomessa. Seuraavat kuntavaalit vuonna 2016 toteutetaan alle 300 kunnan Suomessa. Suomen Kuntaliitto on esittänyt kriittisen puheenvuoron kuntarakenneuudistuksen osalta.

Vaaligallupien perusteella Perussuomalaiset näyttävät olevan vahvoilla. Perussuomalaisten arvioidaan kolminkertaistavan kannatuksensa kuntavaaleissa. Kokoomuksen ja SDP:n kannatus näyttäisi olevan hienoisessa laskussa kuntavaalitutkimuksen mukaan.  Keskusta näyttäisi myös olevan selvästi altavastaajan asemassa näissä kuntavaaleissa, koska sillä on laajaa kannatusta pienissä kunnissa, mutta nyt tilalle pienissä kunnissa näyttäisi olevan tulossa Perussuomalaiset.

Näyttäisi siltä, että tulossa on Jytky II eli varsin voittoisa kuntavaalitulos Perussuomalaisille.  Ainoa ongelma Perussuomalaisten vaalikampanjassa on se, että se painottuu yhä aika voimakkaasti Euroopan unionia kritisoivaan toimintaan ja finanssikriisiin luomaan ongelmakenttään.  Perussuomalaisten kuntaohjelma on muuten aika selkeä korostaen kuntien olevan kuntalaisia varten. Toisaalta tämä Perussuomalaisten valittu EU-kriittinen strateginen yleislinja voi olla täysin harkittua ja tietoista valmistautumista seuraaviin valtiollisiin vaaleihin ja Jytky III:seen. On täysin mahdollista, että nyt tekeillä olevan Kataisen hallituksen Tulevaisuusselonteko 2030  tehdään Perussuomalaisille. Aikaisempi Tulevaisuusselonteko vuonna 2009 keskittyi pelkästään ilmastonmuutokseen .   Tässä mielessä voi olla hyödyllistä lukea Perussuomalaisten esittämä vaihtoehtoinen budjettirakenne Suomelle.

Toisaalta politiikan asetelmat voivat muuttua moneen kertaan ennen seuraavia valtiollisia vaaleja huhtikuussa 2015. Myös villit kortit kuten uusi öljykriisi, jota on ennakoitu jo vuodelle 2015 IEA:n pääekonomistin toimesta, voivat muuttaa politiikan agendaa Suomessa voimakkaasti.  Uusi öljykriisi näkyisi monin eri tavoin suomalaisten arjessa.

Kuntien perustehtävät kuten vanhustenhoito, terveyspalvelut, lähipalvelut, kuntauudistus, peruskoulut ja palveluiden laatu ja satavuus eivät ole kovin selkästi profiloituneet Perussuomalaisten kampanjassa. Yleislinjana näyttää olevan se, että Perussuomalaiset haluavat pitää kuntien roolin ja aseman samana kuin se on nykyisin. Toisaalta vuoden 2011 vaalien eli Jytky I:n myötä Perussuomalaiset arvioivat omissa arvioissaan, että nyt on laskettu kivijalka ”perussuomalaisten vuosisadalle”.  Näissä vaaleissa Perussuomalaiset voivat kertoa kansalaisille, mitä ”perussuomalainen vuosisata” merkitsee aluepolitiikalle Suomessa? Vastaus löytyy tähän kysymykseen Perussuomalaisten maaseutuohjelmasta.

Uusien kuntien päättäjien tilanne ei ole herkullinen. Tiedossa uusille valituille kuntaedustajille on tiukkaa taloudenpitoa, ikäviä päätöksiä, valtion määräysten tottelemista, päätöksiä yhdistymisestä johonkin toiseen kuntaan ja monien toimintojen uudistamista. Kuntien edustajat joutuvat taistelemaan paikallisdemokratian puolesta.

Tabula rasa –politiikka – suomalainen suunnittelumalli?

Joskus on sanottu, että ainoa asia, mitä voimme oppia menneisyydestä on, ettei menneisyydestä voi oppia mitään. Toisaalta: olisiko sittenkin mahdollista oppia jotain menneisyydestä? Itse en täysin usko tähän sinänsä hyvältä kuulostavaan postmoderniin sloganiin, vaikka joskus tietyissä tapauksissa se voinee osaksi pitää paikkansa. Tulevaisuutemme ei ole niin ainutlaatuinen luonteeltaan verrattuna menneisyyteen, etteikö olisi hyvä reflektoida aikaisempia kokemuksia ja oppia niistä. Historialliset polkuriippuvuudet  eivät muutu kovin nopeasti. Muutenhan esimerkiksi ajatus oppivista organisaatioista olisi vailla loogista pohjaa. Olisi siis hyvä, että oppisimme menneisyydestä ja siellä tapahtuneista onnistumisista ja epäonnistumisista. Muistia on hyvä käyttää päätöksentekotilanteissa – jo pelkästään polkuriippuvuuksista johtuen.

Edellä viitattuun nojautuen voidaan väittää, että tulevaisuuden keksiminen täysin uudelleen on mahdotonta. Meidän on mahdotonta paeta päässämme olevia muistijälkiä, kuten useat kognitiopsykologit ovat esittäneet. Emme voimme tietoisesti unohtaa kaikkea, paitsi jos olemme Alzheimer-tautia tai muuta muistisairautta potevia. Silloinkin unohtaminen on usein ei-tietoista luonteeltaan. Tietoinen unohtaminen ja ei-tietoinen unohtaminen ovat luonteeltaan eri asioita.  Valikoiva muistaminen on mahdollista. Toisaalta ihminen ei voi unohtaa asioita, ellei hänelle ole syntynyt muistijälkeä. Ihminen ei ole luonteeltaan ”tabula rasa” kuten vanhentuneen behavioristisen koulukunnan ajattelijat esittivät aikanaan. Muistamme aina jotakin, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme.

Edellämainitusta huolimatta politiikan kentässä näyttää yhä vahvasti uskottavan siihen, että politiikka voidaan aina aloittaa 0-pisteestä, aikaisemmat vaalikaudet ja niiden tapahtumat ja kokemukset unohtaen. Onko kansalaisten ja veronmaksajien kannalta hyvä asia, että teemme politiikkaa vanhentuneiden tabula rasa -olettamusten pohjalta? Miten voisimme irottautua tällaisestä kunta- ja aluepoliittisesta toimintakulttuurista?

Ehkä nykytilanteessa suurin yhteiskunnallinen ongelma on, että kunta- ja metropolitiikka on ylipolitisoitunut.  Kokoomus on ”kuningaspuolue”, joka kannattaa vahvaa valtiota. SDP:lle ja Vasemmistoliitolle yhteiskunnan eli valtion vastuu on tärkeä arvo. Keskustaa pidetään kuntapuolueena. Myös Perusuomalaiset on pitkälti kuntapuolue – ainakin kuntavaalien jälkeen. Muut puolueet ovat välimaastossa. Puhtaasti ideologisista lähtökohdista tuskin voidaan mitään hyvää kuntarakenteen kokonaisuutta rakentaa. Olisi suosittava vähemmän ideologisia ajattelumalleja ja ratkaisuja. On hyvä tietää, että arviolta 96 % Euroopan maista on käytössä vahva väliportaan hallinto, joka hoitaa meidän kuntien perustehtäviä. Miksi emme tekisi väliportaan hallintouudistusta kuntauudistuksen sijaan? Voisimme siirtyä yleiseurooppalaiseen mallin ja samalla voisimme vähentää kuntien yletöntä tehtävämäärää ja antaa kuntien keskittyä lähidemokratian kannalta olennaisiin tehtäviin. Samalla turvaisimme hyvinvointivaltion uudistumisen ja rahoituspohjan. Euroopassa kuntien keskikoko asukasluvun perusteella on n. 5000, Suomessa se on hiukan yli 15 000 asukasta. Esim. Saksassa on osavaltiota, joissa on hyvinkin sama väestöpohja  per kunta kuin Suomen Lapissa.

Voimme ottaa myös taloudellisen näkökulman kuntarakenteeseen. Kustannuksia säästävää kilpailua voi olla myös kuntien välillä. Suuri yksikkökoko julkisen palvelun tuotantomuotona melkoisen varmasti heikentäisi kuntien välistä kilpailua. Myöskään asukkaista palveluilla kilpailu ei ole välttämättä huono asia. Toisaalta elinkeinopolitiikassa, liikenteessä, ympäristö- ja jätehuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalialan erikoispalveluissa pitää olla myös riittävän suuri toiminnallinen alue, jotta tehdään järkeviä päätöksiä ja saavutetaan skaalaetuja. Eräs tärkeä vaihtoehto miettiä kuntahallintoa on Kainuun malli, joka on toiminut varsin hyvin. Miksi sitä ei voisi ottaa Suomen kuntauudistuksen lähtökohdaksi?

Eli: olisi järkevää jakaa kuntien tehtävät kahteen ryhmään: skaalatuotantopalveluihin ja lähikuntapalveluihin. Kunnille voisi jättää lähikuntapalvelut ja välihallinnolle skaalatuotantopalvelut. Näin saavutettaisiin kustannustehokkuusetuja ja annettaisiin kunnille mahdollisuus keskittyä lähidemokratian kannalta  keskeisiin palveluihin. Kuntien tehtävien määrä laskisi ja Suomi siirtyisi eurooppalaiseen aluehallintomalliin. Miksi emme voisi ajatella kuntahallintoa ilman ideologisia painotuksia?

Alueiden ja kuntien tilanne ennen kuntavaaleja

Suomen aluerakenteen tulevaisuutta ennakoitiin aktiivisesti ja systemaattisesti vuosina 2005-2006 ja toki paljon aikaisemminkin. Vedin itse selvityksen taustaprosessia ministeriöiden välisenä ennakointiasiantuntijana. Lopputuloksena syntyi silloin seikkaperäinen raportti Kilpailukykyä, hyvinvointia ja ekotehokkuutta: Suomen aluerakenteen ja alueidenkäytön kehityskuva”, jota silloin käytettiin Suomen ennakointitoiminnan käyntikorttina Suomen ollessa puheenjohtajana Euroopan unionissa.

On jossain määrin ollut hämmentävää seurata, ettei nykyisessä kuntauudistuksessa ja aluerakenneuudistuksessa ole juurikaan reflektoitu aikaisempia aluerakennetta koskevia ennakointitutkimuksia, joita on tehty ministeriöissä, maakunnissa, kaupungeissa ja kunnissa. Myös Euroopassa on tehty laajaa aluerakennetutkimusta, jota soisi käytettävän hyödyksi aluerakenteita kehitettäessä Suomessa.  Tärkeää olisi nähdä raja-alueiden yhteistyömahdollisuudet. Kansainvälisiä liikenneyhteyksiä tulisi kehittää etenkin Manner-Eurooppaan, Venäjälle ja Aasiaan. Itämeren kautta kulkevaa meriyhteyttä tulisi kehittää Suomen ulkomaankaupan tärkeimpänä väylänä. Pohjolan kolmio ja Via Baltica yhdistävät Itämeren alueen tärkeimmät kaupungit toisiinsa. Tämäkin alueellinen yhteistyö vaatii panostuksia Suomelta. Euroopan pohjoisilla alueilla Barentsin yhteydet, Arkangelin käytävä ja Keski-Pohjolan yhteys palvelevat lisääntyvää yhteistyötä sekä pitkänmatkan kuljetuksia. Se, millaisella kunta- ja aluerakenteella näistä haasteista selvitään, on iso avoin poliittinen kysymys. Ilmastonmuutos ja tarve kehittää yhdyskuntarakennetta ekologisempaan suuntaan vaikuttavat myös siihen, millainen kunta- ja aluerakenne olisi järkevä Suomelle. Tiivistä yhdyskuntarakennetta pidetään ekologisempana kuin hajautettua yhdyskuntarakennetta.

Tämä kaikki ja vastaaminen tulevaisuuden haasteisiin ei voi onnistua ilman oikeaa tietoa aluerakennekehityksestä. Aikaisemmin mainitussa ympäristöministeriön alueidenkäytön kehityskuva -selvityksessä oli kyse pitkän aikaviiveen (vuoten 2030 ulottuvasta) kehityksen ennakoinnista ja siihen osallistui laaja asiantuntijaryhmä eri ministeriöistä. Se, mitä tulisi muuttaa verrattuna siinä esitettyihin arvioihin,  on aika epäselvä asia.

Välillä tuntuu siltä, että kaikki relevantti ennakoinnin taustatieto halutaan Suomessa mitätöidä ja mitään tietopohjaista ennakointia ei haluta oikeastaan tehdäkään. Halu ”keksiä polkupyörä uudelleen” on poliittisen päätöksentekomme ja hallintokoneistomme perustarve. Syyt tähän eivät voi olla muita kuin poliittisia tai byrokraattisia. Esimerkiksi Uusi Kunta 2017-ohjelmassa on kovasti tuotettu uutta tietoa kunta- ja aluerakenteista, mutta näiden tietojen hyödyntäntämistä ei ole liikaa nähty. Veronmaksajien kannalta olisi tärkeää, että olemassa olevaa tietoa ja tutkimusta oikeasti käytettäisiin hyväksi käynnissä olevan kuntauudistuksen ja aluepolitiikan remontin yhteydessä. Kuten esimerkiksi Helsingin yrittäjät esittävät kuntavaaliohjelmassaan

•Julkisen sektorin päätöksenteon on oltava suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja yrittäjien ennakoitavissa;

•Päätöksenteossa on huomioitava päätösten vaikutukset yritysten toimintaan (yritysvaikutusten arviointi); ja

•Kaupungin elinkeinostrategian avulla toteutetaan kaupungin, kaupunkilaisten ja yrittäjien edun mukaista elinkeinopolitiikkaa

Kuntakentässä poliittiset kuviot ovat muutoksessa. Esimerkiksi vuonna 2006 Perussuomalaiset eivät olleet kovin vahva toimija suomalaisessa politiikassa. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole esittämässä mitään isompia rakenteellisia uudistuksia – paitsi suhteessa Euroopan unioniin. Äänet näyttäisivät olevan tulossa Perussuomalaisten ”laariin” ilman kovin isoja muutostavoitteita. Tietty väsymys paikalliseen politiikkaan leimaa näitä kuntavaaleja. Useat pitkän linjan kunnallispoliitikot ovat vetäytymässä pois politiikasta. Ehkä aika moni äänestäjä on myös väsynyt, koska pahimman skenaarion mukaan lähes 50% heistä jättää äänestämättä. Ikärakenteen muutos on nähtävissä myös politiikassa.  Uusia isoja avauksia kuntien politiikan suunnasta ei ole ainakaan vielä nähty, vaikka tiedetään, että tiettyjä ”karttaharjoituksia” on tehty. Mielenkiintoista on tietysti nähdä, tulevatko Perussuomalaiset muuttamaan paikallispolitiikan suuntaan monissa Keskustapuolueen johtamissa kunnissa – vai omaksuuko Perussuomalaiset Keskustan vanhat linjaukset kuntatasolla?

Puolueiden kuntastrategioihin voi perehtyä puolueiden omilla sivustoilla:

Kokoomus: http://www.kokoomus.fi/osallistu/tapahtumat/kuntavaalit-2012/

SDP: http://www.sdp.fi/fi/

Keskustapuolue: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=3f4d4167-9877-4e00-bb0b-a4c1afa445cd

Perussuomalaiset: http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=929

Vihreät: http://www.vihreat.fi/kunnallisvaaliohjelma

Vasemmistoliitto: http://www.vasemmistoliitto.fi/ajankohtaista/kuntavaalit-2012.html

Ruotsalainen kansanpuolue: http://www.rkp.fi/fi/kuntavaalit2012/

Suomen Kommunistinen Puolue: http://www.skp.fi/vaalit/kunnallisvaalit-2012/artikkelit/tekoja-lahipalvelujen-puolesta-aanesta-vastalause-leikkauspolitiikalle

Itsenäisyyspuolue: http://ipu.fi/itsenaisyyspuolueen-kunnallisvaaliohjelma-2012/

Toinen isompi mielenkiintoinen kysymys on, tulevatko Kokoomus ja SDP kärsimään tekemästään ”karttaharjoituksesta” johon ne ovat tosin ottaneet hieman etäisyyttä (etenkin SDP) kuntavaalien lähestyessä.

Nyt kunnat ovat ehkä historiansa suurimmassa murrostilanteessa.  Kuntarakenne on muutostilanteessa ja useissa kunnissa joudutaan päättämään kunnan olemassaolon tulevaisuudesta. Kuntien tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on tietysti kuntien taloudellinen asema ja siihen liittyen verotus. Valtio voi kerätä tuloja veronmaksajilta ja jakaa niitä kunnille. Toinen malli olisi antaa verotusoikeus kunnille ja luopua valtionosuusjärjestelmästä. Myös muita veroja ja maksuja voidaan aina säätää toisenlaisin perustein tehtäväksi. Esimerkiksi kaksoiskuntalaisuus on tällainen isompi kysymys.

Puoleiden keskeinen haaste on nykyisin tuottaa sosiaalisia innovaatioita. Voidaan kysyä, mitä uusia ideoita ja aloitteita puolueet esittävät kuntavaalien yhteydessä? Äänestäjien kannattaisi kysellä uusien sosiaalisten innovaatioiden perään. Esimerkiksi Vihreiden Turun kaupungin varavaltuutettu Saara Ilvessalo kysyy, pitäisikö lähidemokratia toteuttaa ennen kuntauudistusta?

Tällaisista aluepoliittisista isommista kysymyksistä on vaikea keskustella kunnallisvaalien yhteydessä. Ei niistä myöskään välttämättä haluta keskustella valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Tästä johtuen meillä on olemassa tietynlainen ”lock-in” -tilanne aluepolitiikassa. Aitona vaarana on, että kuntalaiset eivät enää koe kuntavaaleja tärkeiksi ja merkityksellisiksi kuten kuntavaalien äänestystilastojen surullinen laskeva trendi kertoo. Tilanne politiikan kentässä on se, että eduskunta ja ministeriöt ovat antaneet valtaansa eurooppalaiselle päätöksentekokoneistolle ja tästä johtuen valtion instituutiot eivät ole kovin innokkaita delegoimaan muutenkin pienentynyttä valtaansa kunnille ja paikallishallinnolle. Sen sijaan valtio on ollut innokas antamaan kunnille lisää erilaisia tehtäviä – ilman lisärahoitusta. Nyt kunnilla tehtäviä on ”vaivaiset” 550 kappaletta . Olisiko tässä kuntien tehtävien määrässä karsittavaa?

Toisena isona vaarana toimivan demokratian kannalta on se, että valtakunnan poliittiset päättäjät joutuvat keskittymään isompiin poliittisiin kuvioihin Brysselissä  ja Euroopan muissa päätöksentekoinstituutioissa , ja he vieraantuvat paikallisista kysymyksistä Suomessa.  Meidän tulisi välttää sellaista epätervettä tilannetta, jossa kansalaiset, kansalaisten oikeudet ja aito demokratia ovat ammattipoliitikoille pelkkiä haittoja ja hidasteita. Silti kehitys näyttää menevän juuri tähän suuntaan,  jossa suomalaiset avainpolitiikot ”selvittelevät” Eduskunnalle milloin mitäkin Brysselissä tehtyä päätöstään.

Kolmas isompi kysymys on metropolipolitiikka, joka on ollut aluepolitiikan ja hallituksen uusi painotus. Millaisia isompia metropolialueita Suomeen halutaan tulevaisuudessa? Ovatko uudet metropolialueet myös ekologisesti kestävämpiä? Toimiiko demokratia metropolialueilla? Tällaisia isompia kysymyksiä soisi käsiteltävän kuntavaalien yhteydessä.

Ennakointitutkimus ja demokratia

Voisiko ennakointitutkimus voimistaa demokratiaa? Varmasti voisi. Useissa kunnissa on omaksuttu vuosien varrella ennakointitutkimuksen eri menetelmiä. Alueellisissa ELY-keskuksissa ja maakuntaliitoissa on totuttu ennakoimaan monipuolisesti. Esimerkiksi Satakunnassa on kehitetty varsin hyvä ennakointijärjestelmä, Satamittari,  joka perustuu päivitettyjen alueellisten tilastoaineistojen hyödyntämiselle. En mainitse tätä Satamittari- ennakointijärjestelmää siksi, että olen ollut mukana sitä kehittämässä, vaan siksi, että Suomen eri alueilla olisi helppo kehittää yhtä hyvä alueellinen ennakointijärjestelmä, joka palvelisi elinkeinoelämääkin tehokkaasti. On monia muita hyviä ennakointijärjestelmiä, joita voitaisiin systemaattisemmin hyödyntää eri puolilla Suomea. Myös metropolialueella tehdään omaa Helsingin seudun ennakointia. Käynnissä oleva laaja valtakunnallinen ENSA-projekti voi olla iso edistysaskel alueellisessa ennakointiyhteistyössä. Hanke keskittyy kehittämään aikuiskoulutuksen verkottuneen ennakointijärjestelmän Suomeen.  Ilman tällaistä arviointi- ja ennakointijärjestelmää voi olla vaikea arvioida sitä, miten suomalaiset jaksavat olla nykyistä pidempään työelämässä. Johtoryhmä, jonka jäsen olen, piti onnistuneen työkokouksen Helsingissä syyskuussa 2012.  Myös eduskunnassa Tulevaisuusvaliokunta  ja Valtioneuvoston ennakointiverkosto  ovat tehneet määrätietoista kehittämistutkimusta. Käynnissä oleva nopea elinkeinorakenteen muutos, kaupungistuminen sekä hallinnollisten rajojen muutokset, kuten ajankohtaiset kuntaliitokset, ovat sellaisia yhteiskunnallisia prosesseja, joissa onnistumiseksi tarvitaan tehokasta demokratiaa ja dialogia.

Kaupunki- ja metropolirakentamiseen liittyy monenlaisia muitakin prosesseja kuin pelkästään suoraan elinkeinojen rakennemuutokseen liittyviä prosesseja. Metropolipolitiikka on vasta kehittymässä Suomessa ja sen yhteydessä ei ole liikaa keskustelu demokratian toimivuudesta . Sama asia koskee maakuntahallintoa, jonka yhteydessä demokratiaa voitaisiin perustellusti vahvistaa. Kaupunkisuunnittelua on kritisoitu asiantuntijakeskeisyydestä ja demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vähäisyydestä. Tätä demokratiavajetta voidaan kaventää osallistavan ennakoinnin avulla. Myös sosiaalinen media tarjoaa uusia mahdollisuuksia joukkoistamiselle ja laajemmalle yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Ennakointitoiminta perustuu ennakointimenetelmien ammattimaiseen käyttöön, verkostoitumiseen ja päätöksentekoon konkreettisten ongelmien ratkaisemiseksi. Näin ollen ennakointi edesauttaa vahvan demokratian toteutumista. On hyvä tiedostaa se, että demokratia on idea, joka voi toteutua eritasoisesti. Demokratia ei toteudu koskaan automaattisesti, vaan kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen kautta. Ennakointitutkimukset voivat tehdä osallistumisen ja vaikuttamisen mielekkäämmäksi, kun niillä on vahva tietopohja.

 

Demokratiassa tarvitaan yleensä tietoa tavoitteista, keinoista ja näitä yhdistävästä arvorationaalisuudesta. Tässä mielessä tiedon laatu ja erityisesti tiedonintressit ennakointitutkimusten yhteydessä ovat tärkeitä asioita. Ennakointitutkimuksissa, ja myös tulevaisuudentutkimuksessa kysymysten asettelut ovat olennaisia asioita demokratian kannalta. Ideaalisessa tilanteessa ennakointitutkimus luo pohjan vahvalle demokratialle. Ilman tulevaisuusnäkökulmaa on vaikea tehdä politiikkaa, saati toimia demokraattisesti ja valistuneesti. Tulevaisuudentutkimus tarjoaa aina vaihtoehtoisia näkökulmia todellisuuteen ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Dialogit ja debatit politiikassa ovat paljolti keskustelua vaihtoehdoista ja vaihtoehtoisista poliittisista ratkaisuista. Suora demokratia on haaste myös suomalaiselle demokratialle. Ideaalina demokratian osalta voidaan pitää ns. vahvaa demokratiaa kuten Benjamin R. Barber on esittänyt. Meillä Suomessa on huippuosaamista osallistuvan ennakoinnin osalta. Tätä osaamista kannattaa myös oikeasti hyödyntää eri politiikan lohkoilla, niin kuntapolitiikassa kuin valtakunnan politiikan tasolla. Ilman osallistavaa ennakointia emme voi puhua vahvasta demokratiasta.

 

Tärkeä ennakointiprosessin ulottuvuus on rikastavan vuorovaikutuksen kehittäminen.  Ennakointi ei voi olla pelkästään aikasarjatiedon ja ennusteiden tuottamista, vaikka näiden merkitys ennakoinnissa on tärkeä osa prosessia. Suppea ennustamistulkinta on tällä hetkellä monen ennakointijärjestelmän ja käytännön vaikuttavuuden pullonkaula Suomessa. Toisaalta esiintyy ennakointitoimintaa, joka ei riittävästi huomioi faktoja, kuten vahvoja trendejä. Ennakointiin täytyy liittyä hyvä prosessi, mutta myös prosessien tulosten laatuun ja osallistuttavuuteen täytyy kiinnittää enemmän huomiota.

 

Kommentoi

Ennakointivaiheessa olevan hallituksen tulevaisuusselonteon tekemiseen suunnattu osallistava verkkosivua www.2030.fi on avautunut.

2030- verkkosivu kerää blogitekstejä mukaan ilmoittautuneilta bloggareilta ja muualta verkosta. Lisäksi Twitterin hashtag #2030fi on valjastettu tulevaisuusselontekoon liittyvälle keskustelulle ja viikon kysymyksille. Verkkosivulla bloggaa myös päätoimittajia kaksiviikkoisissa vuoroissa.

Päätoimittajiksi on valittu mielenkiintoisia ihmisiä eri yhteiskunnan osa-alueilta ja he kutsuvat mukaan kirjoittajia omalle päätoimittajakaudelleen. Selonteon ennakointiprosessi tapahtuu varsinaisesti kuudessa teemaryhmässä. Lisäksi järjestetään alueellinen kuulemiskierros Helsingissä ja maakunnissa sekä tehdään töitä neljässä horisontaalisessa ryhmässä, jotka analysoivat ryhmien työtä hieman eri näkökulmasta. Lisää varsinaisesta prosessin etenemisestä voit lukea verkkosivuilta. Verkkosivun tavoite on yhdistää kansalaisten ajattelua ja uusia ideoita näiden teemaryhmien työhön. Teemaryhmien osallistujat ja puheenjohtajat osallistuvat verkkokeskusteluun myös.

Viikon kysymys on bloggareille ja internetyhteisölle esitetty konkreettinen kysymys. Kysymys tulee useimmin suoraan teemaryhmiltä ja vastauksia siihen käytetään hyödyksi analysoitaessa kulloinkin käsillä olevaa haastetta. Lopputuloksena teemaryhmien työstä ja internetissä käydystä keskustelusta valmistuu nettiraportti, joka julkaistaan vuodenvaihteen jälkeen. Nyt jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälainen raportista muodostuu ja minkälaisia johtopäätöksiä siitä vedetään. Keskustelu on jo herännyt ja sitä voit seurata 2030.fissä. Voit ilmoittaa oman blogisi mukaan tai aloittaa kommentoinnin.

Kommentoi

Ennakointi on laaja-alainen toiminto yhteiskunnassa. Aikaisemmin blogikirjoituksessani käsittelin ennakoinnin peruselementtejä, diagnooseja, prognooseja ja päätöksentekoa varten tehtäviä ohjeistuksia. Periaatteessa ennakointi voidaan jakaa kahteen pääaluesseen, strategiseen ennakointiin ja osallistavaan ennakointiin. Osallistavassa ennakointitoiminnassa kiinnitetään erityishuomiota ennakointiprosessin osallistuttavuuteen. Strategisessa ennakoinnissa ei välttämättä sidosryhmien osallistumiseen kiinnitetä erityistä huomiota. Demokratian kannalta ennakoinnin osallistuttavuudella on oma tärkeä merkityksensä. Sen avulla voidaan pienentää demokratiavajetta ja vahvistaa suoraa demokratiaa.

Euroopan finanssikriisi on pannut monet tahot miettimään eurooppalaisen ennakointitoiminnan onnistumista ja myös demokratian toimivuutta. Pelisäännöt ja toimintamallit tuntuvat olevan välillä hyvin epäselviä. Markkinavoimien roolia halutaan korostaa, mutta samalla tehdään päätöksiä, joille ei ole kuulemma vaihtoehtoja. Eikö markkinataloudessa ole juuri kyse vaihtoehtojen tarjoamisesta ja kilpailusta vaihtoehtojen välillä? Ennakointi ja strateginen päätöksenteko eivät näytä kohtaavan toisiaan kovin hyvin. Euroopan ennakointijärjestelmä vaatisi kehittyäkseen uusia ajatuksia.

Strateginen ennakointitoiminta lähtee aina siitä, että meillä on vaihtoehtoja ja ne vaihtoehdot tulisi selvittää päätöksenteon yhteydessä. Tämä yksinkertaiselta kuulostava ajatus ei kuitenkaan ole itsestään selvä asia aikaimme poliittisille päätöksentekijöille. Vaihtoehdottomuuden kulttuuri elää ja voi erittäin hyvin Euroopassa. Tämä  ei ole välttämättä hyvä asia uskottavan demokratian ja kansalaisyhteiskunnan toimivuuden kannalta. Valittu toimintamalli johtaa siihen, että kansalaiset ja veronmaksajat maksavat markkinavoimien epäonnistumiset, mikä ei periaatteessa kuuluu toimivan kapitalismin pelisääntöihin. Kuten eräs Yhdysvaltain vaikutusvaltaisinpia ekonomisteja professori Richard D. Wolff on todennut kirjassaan ”Democracy at Work. A Cure of Capitalism,  eräs ilmeinen syy tähän ilmiöön on demokratiavaje monikansallisissa yrityksissä ja korporaatioissa.

Pelkkä ennakointijärjestelmä ei siis pysty ratkaisemaan päätöksenteon ongelmia, tarvitaan myös uskottavia demokraattisia prosesseja – osallistumista sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Edistyksellisimmät yritykset käyttävät jo tänään hyvin osallistavia menetelmiä omissa ennakointiprosesseissaan. Raja strategisen ennakoinnin ja osallistavan ennakoinnin välillä on usein hienojakoinen.

Itse markkinavoimien vastuuta halutaan vyöryttää muille kuin markkinavoimille ja Euroopan päättäjät näyttävät antavan sen tapahtua. Kansalaisten intresseissä olisi lisätä osallistavan ennakoinnin osuutta kaikessa ennakointitoiminnssa. Ennakoinnissa ja strategisessa päätöksenteossa tarvittaisiin läpinäkyvyyttä enemmän.

Vaihtoehtoja kartoittavaa keskustelua Euroopan tulevasta kehityksestä on vaikea käydä. Törmäsin tähän vaihtoehdottomuuteen vahvasti, kun olin vuonna 2005 luennoimassa Lissabonin strategiasta Liettuan parlamentissa pidetyssä Post-Lissabon –konferenssissa. Pidin ko. konferensissa alustuksen ”Creating Globally Attractive Baltic Rim Research and Innovation Area: Key Challenges of Dynamic Post-Lisbon Strategy Era”. Tässä yhteydessä tuntui kuin Euroopan tulevaisuus olisi ollut sementoitu Lissabonin strategiaan ja siihen liittyviin poliittisiin julkilausumiin. Siltä se vaikuttaa edelleen. Mantraa talouskasvusta ja työpaikoista on jo hoettu aika pitkään - ilman että olisi kiinnitetty huomiota eurooppalaisen yritystoiminnan todelliseen toimintaympäristöön liikaa huomiota. Myöskään strategista ennakointitoimintaa ei ole ainakaan liikaa hyödynnetty pohdittaessa Euroopan mahdollisuuksia menestyä tulevaisuudessa.

Nyt kun olemme olleet useita vuosia finanssikriisin pyörteessä Euroopassa, tulee vääjäämättä mieleen, että Lissabonin strategia ja sen toimivuus strategisen ennakoinnin näkökulmasta ei ole ollut parhain mahdollinen. Lissabonin strategia ei ole kiinnittynyt tarpeeksi voimakkaasti rahamarkkinoiden tuleviin muutoksiin ja niiden hallintaan. Myöskään Euroopan  valuuttaaluestrategiassa ja sen toteutuksessa ei ole oltu riittävän kriittisiä.  Miten strategista ennakointia pitäisi kehittää jatkossa Euroopassa?

Loppukesällä 2012 kollegani Tuomo Kuosa julkaisi kirjan ”The Evolution of Strategic Foresight – Navigating Public Policy Making”.  Kirja syntyi Singaporessa, Aasiassa, Tuomo Kuosan työskennellessä NCSS:ssä ja RAHS:ssa post-doc-tohtoritutkijana.

Tuomo Kuosan strategista ennakointia käsittelevä kirja on varsin hyvä yhteenveto siitä, mitä strateginen ennakointi on ollut, ja mitkä asiat ovat tällä hetkellä ajankohtaisia strategisen ennakoinnin alueella. Suomalainen ennakointitutkimus on nyt selvästi kansainvälistä tasoa tämän uuden kontribuution myötä. Kirjassa on useiden merkittävien organisaatioiden edustajien ajatuksia strategisen ennakointitoiminnan kehittämisestä. Mukana ovat Ilan Mizrahi (Mossadin ex-johtaja), Rauno Kuusisto (Maanpuollistuskorkeakoulu), Markku Wilenius (Allianz, Tulevaisuuden tutkimuskeskus), Helene Lavoix (Ranskan hallituksen asiantuntija), Jyrki Kasvi (Tietoyhteiskunta-asiantuntija, Tieke ry.), Patrick Nathan (NCSS, Singapore), Osmo Kuusi (VATT), Devadas Krishnadas (Valtiovarainministeriö, Singapore) sekä Riitta Kirjavainen (Pääministerin  kanslia). Tuomo Kuosa on selvästi hyvin verkottunut ennakoinnin asiantuntija. Jos kirjan sisältämiä ohjeita oikeasti kuunneltaisiin huolella Suomessa, voisi seurauksena olla mm. parempia Eduskunnan tulevaisuusselontekoja.

Ennakointitutkimus on kehittynyt viime vuosina ja Kuosan kirja tunnistaa monet tärkeät ennakointitutkimuksen tutkimusteemat ja alueet. Teoksessa on neljä osaa: tieto-, rakenne-, prosessi- ja keskusteluosa. Tieto-osassa esitellään strategisen ennakoinnin avainkäsitteet. Rakenneosassa esitellään ennakointikäytäntöjä vanhoissa EU-maissa, uusissa EU-maissa, muualla maailmalla ja erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa kuten OECD:ssä, UNIDO:ssa ja IIASA:ssa. Kuriositeettina mainittakaan, että myös SITRA:n ennakointiverkosto mainitaan Kuosan kirjassa. Prosessiosassa esitellään ennakointiprosessien toimivuuteen liittyviä näkökohtia. Tämä Osa 3 on erityisen mielenkiintoinen Suomessa tapahtuvan strategisen ennakointitoiminnan kannalta. Teoksen viimeinen, neljäs osa keskittyy pohdiskeluun ja strategisen ennakointitoiminnan kehittämiskysymyksiin.

Keskeinen näkökohta kirjassa on se, että strategisen ennakointitoiminnan olisi syytä olla räätälöityä ja pitkäjänteistä toimintaa. Standardimallien ja ad hoc-ennakointien avulla ei yleensä saada aikaiseksi sidosryhmien odotusten mukaisia tuloksia. Tämä perusopetus on tärkeä koko Euroopan strategisen ennakointitoiminnan kannalta. Kuosan kirja sisältää myös useita käyttökelpoisia ennakointityökalukuvauksia ja ennakointimalleja. Niitä voi soveltaa harkitusti eri yhteyksissä. Monet Kuosan mallit ovat geneerisiä, yleisesti sovellettavia.

On aika hämmentävää todeta vuonna 2012, ettei esimerkiksi Lissabonin strategiaan ja sen jälkeistä strategiaa ole vieläkään kytketty selkeäästrategisen ennakoinnin elementtiä, jossa Euroopan parlamentilla Euroopan komissiolla tai Euroopan keskuspankilla  olisi omat selkeät strategiset roolinsa.

Ei ole siis ihme, että Euroopan päättäjät juoksevat ja lentävät kerta toisensa jälkeen kriisikokouksiin ja Euroopan yritysten toimintaympäristö ei näytä kovin stabiililta. Nykyisin on todella vaikea keskustella Euroopan ”kasvustrategiasta” ilman yleistä hämmennystä ja uskottavuusongelmia. Juuri kukaan ei pidä Euroopan ”kasvustrategaa” ainakaan menestystarinana. Modernit toimintamallit, joiden pitäisi palvella muutos- ja siirtymäjohtamista Euroopassa, ovat selkeästi kehittymättömät. Ne eivät hyödynnä edes uusinta alan tutkimustietoa.

Kommentoi

Tulevaisuudentutkimuksen seura, Millennium-hankkeen Helsinki-noodi ja Otavan Opiston Osuuskunta järjestävät yhteistyössä kesäseminaarin Jokuveli valvoo - ubiyhteiskunnan haasteet 16.-17.8.2012.

Suomalaisen tulevaisuudentutkimuksen keskeinen vaikuttaja ja kansainvälisesti tunnettu futuristi Mika Mannermaa menehtyi vuoden 2012 tammikuussa. Elokuussa Mikkelissä järjestettävä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaari perustuu teemoihin, joita Mannermaa käsitteli tutkijauransa aikana. Tulevaisuutta luodataan erityisesti Mannermaan uran kruunanneen kirjan Jokuveli - Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa (2008) pohjalta.

Kesäseminaarin esitykset lähetetään reaaliaikaisesti nettiin AdobeConnect-palvelun kautta:

http://otavanopisto.adobeconnect.com/tutu

Ks. Tommi Issakaisen video-opas ohjelman käytöstä:

http://edelfoi.ning.com/video/connect-pro-opas. Seminaarin jälkeen esitykset tulevat katsottaviksi myös Otavan Opiston sivuille.

Kommentoi

Eräs tämän vuoden merkittävimpiä tieteellisiä puheenvuoroja on eittämättä Janne Seppäsen ja Esa Väliverrosen (2012) kirja ”Mediayhteiskunta” .  Kirjan kirjoittaja Janne Seppänen on professori Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikössä. Toinen teoksen kirjoittaja Esa Väliverronen on professori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Kirjan keskeinen lähtökohta on keskustella yhteiskunnasta, joka on monin eri tavoin riippuvainen mediasta. Ihmiset kokevat median eri tavoin. He myös käyttävät mediaa eri tavoin. On selvää, että ihmisten mediasuhde on muuttunut monin eri tavoin. TV:n valtakausi on tietyllä tavalla ohi ja tilalle on tullut internetin valtakausi. Medioita käytetään nyt limittäisesti.

Media on ihmisille viestintää, esityksiä, vuorovaikutusta, taloutta. Uutena ilmiönä median osalta on tullut esiin ns. sosiaalinen media,  joka on ollut viime vuodet haaste ns. perinteiselle medialle. Asiakeskeisyys ja viihde sekä yksityinen ja julkinen ovat ollet keskeisiä raja-aitoja mediassa, mutta monet raja-aidat ovat madaltuneet median viimeaikaisen kehityksen myötä. Erityisesti raja-aitoja muuttaa ubiikkiteknologinen kehitys, joka muuttaa reaalisen todellisuuden ja virtuaalinen todellisuuden välistä raja-aitaa.

Media ja erityisesti sosiaalinen media on koettu haasteeksi myös ennakointitoiminnan yhteydessä. Professori Mark Poster esitti sosiaalisen median käsitteen jo vuonna 1995 kirjassaan ”Second Media Age”.  Sosiaalisen media läpimurto tapahtui kuitenkin vasta vuoden 2000 jälkeen. Aikaisemmin median toimintamallina oli: harvoilta monille. Nykyään median toimintamallina on: monilta monille.

Voidaan todeta, että media on demokratisoitunut, muuttunut vapaammaksi ja arkipäiväistynyt. Toisaalta uudet mediahankkeet ovat yleensä alun radikaalin hypetyksen jälkeen muuttuneet tavanomaisiksi mediahankkeiksi, ja osaksi median valtavirtaa. Uuden median radikaali potentiaali ei siis läheskään aina toteudu täydessä mittakaavassa. WikiLeaks  on ehkä ollut poikkeus tässä suhteessa.

Nykyään ihmiset voivat muodostaa identiteettinsä pienissä virtuaaliyhteisöissä.  Mediayhteiskunnassa on siis tapahtunut iso muutos. Mediamaisema ja siellä tapahtuva viestintä ovat todella muuttuneet viimeisten parinkymmen vuoden aikana. Poliittiset puolueet eivät voi enää jättää huomioimatta sosiaalista mediaa ja sen viestintäkulttuuria. Myös tavalliset ihmiset ovat riippuvaisia medioista. Jos kännykästä loppuu virta, tai aamun sanomalehti ei tule postilaatikkoon tai työpaikan tietoverkko kaatuu, huomaamme että olemme medioituneessa yhteiskunnassa ja päivän normaali rytmi on rikki. Sama koskee yhteiskunnan instituutioita. Dataa, informaatiota ja tietoa ostetaan ja myydään yritysmaailmassa ja julkisella sektorillakin.

Monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nykyisessä mediayhteiskunnassa informaatio tai tieto eivät ole niukkoja hyödykkeitä. Informaatiota ja tietoa on saatavilla yhä runsaammin internetissä. Ns. Big Data on tietyltä osin tosi asia.  Samoin totta on pilvilaskenta (Cloud Computing) ja sen kehitys.  Jo nyt monet isotkin organisaatiot ovat siirtyneet pilvilaskentaan johtuen sen tuottamista kustannuseduista.

Dataa, informaatiota ja tietoa on saatavilla sekä maalla että pilvessä. Sen sijaan niukka hyödyke on ihmisten huomio ja aika. Puheet huomiotaloudesta eivät ole olleet perusteettomia. Tämä näkökohta on tärkeä myös ennakointitoiminnan harjoittajille. Aina ansiokaskaan ennakointitutkimus ei saavuta oikeita kohderyhmiään. Tämä on sinänsä harmittava ilmiö, koska se merkitsee tehottomuutta päätöksenteon kannalta.

Mediayhteiskunnassa on vaarana että yksittäinen ihminen hukkuun informaatio- ja tietovirtaan. Toistaalta tarjolla on yhä enemmän tiedonhallinnan tukipalveluita,  joilla ihmiset voivat suodattaa itselleen sopivaa ja mielenkiintoista aineistoa käyttöönsä. Oppiminen on muuttumassa sulautuvaksi oppimiseksi tiedon selektiivisen valikoinnin pohjalta.

”Mediayhteiskunta” –kirjassa (2012) käsitellään isoja teemoja: elämään mediayhteiskunnassa, viestintää ja vuorovaikutusta, mediaesitysten maailmaan, mediaesitysten tuotantoa ja tekijöitä sekä valtaa mediayhteiskunnassa.

Elämää mediayhteiskunnassa jäsentävät kuluttajien muuttuminen osaksi tuottajiksi mediassa, aistimellisuus, sosiaalisen media merkityksen kasvu, medioituminen, yksityisen ja julkisen rajan muutokset ja mediamaiseman muutos. Ihmisten suhde aikaan ja tilaan on myös muuttunut. Vuonna 2010 tehdyn TNS Atlas-tutkimuksen mukaan Suomessa ihmiset käyttävät media piirissä 502 minuuttia päivässä eli noin 8,3 tuntia. Media syö siis aikaamme varsin paljon. TV, internet ja radio ovat keskiössä median käytössämme.

Merkittävä osa vuorovaikutuksesta tapahtuu internetissä. On tapahtunut sosiaalisista irtaantumista monista aikaisemmista median seuraamisen käytännöistä. Myös mediayhteiskunnan verkostot ovat muuttuneet aikaisempaa sirpalemaisemmiksi.

Kansalaisyhteiskunnalla ja kansalaisilla on nyt laajat mahdollisuudet saada äänensä esille erilaisissa medioissa. Ns. median yksisuuntaisen viestinnän broadcast-malli on vanhentunut muutosten myötä.  Uusi teknologia mahdollistaa sisältöjen tuotannon joukkoistamisen ja massaräätälöinnin. Media toimii nyt monessa mielessä globaalisti. Esimerkiksi Facebookissa, You Tubessa tai Twitterissä voi viestittää maapallon mittakaavassa. Nykyään myös ennakointitietoa on saatavilla eri medioiden välityksellä, myös internetissä.

Perinteinen Montesquieun mukainen vallan kolmijako-oppi määrittelee vallan jaon. Lainsäädäntövalta kuuluu eduskunta. Toimeenpanovalta kuuluu hallitukselle. Tuomivalta kuuluu oikeuslaitos. Neljänneksi valtiomahdiksi nimetään yleensä lehdistö tai nykyisin media. Medialla on siis valtaa yhteiskunnassa. Valta voidaan nähdä resurssina, yhteistoimintana ja rakenteena kuten professori Risto Heiskala (2001) on vallan määritellyt artikkelissaan ”Theorizing Power: Weber, Parsons, Focault and Neostructuralism”.  On olemassa myös ns. symbolista valtaa, jonka muotoutumisessa medialla on tärkeä rooli.

Pierre Bourdieu korosti symbolisen vallankäytön osalta pääomia ja habitusta politiikan ja kulttuurin kentillä. Hän määritteli symbolisen pääoman seuraavasti: se on ”se muoto, jonka muut pääomat ottavat tullessaan havaituiksi tunnistetuiksi legitiimeiksi” (Bourdieu & Wacquant 1995, 147). Tärkeitä pääomia ovat teollinen tuotantopääoma, sosiaalinen pääoma ja kulttuurinen pääoma. Jotkut puhuvat myös intellektuaalisesta pääomasta.

Erilaiset symbolit vaikuttavat ihmisten toimintaan, käyttäytymiseen ja myös vallankäyttöön. Mediassa ja myös kulttuurin ja politiikan kentillä on usein tärkeämpää se, kuka sanoo jotakin kuin mitä asiasta sisällöllisesti oikeasti sanotaan. Tästä populaarista ilmiöstä voimme päätellä, että yksilöiden habitus ja pääomat vaikuttavat median toimintaan ja huomion kohdentamiseen medioissa. Näin ollen symbolinen vallankäyttö on varsin yleistä mediassa ja yhteiskunnassa.

Keskeinen ajatus ”Mediayhteiskunta” – kirjassa on: media on yhteiskuntaa, yhteiskunta on mediaa.

Tästä kaksijakoisesta näkökulmasta tarkasteltuna median rooli vallankäytössä on kaksisuuntainen ja moniulotteinen. Media organisoituu ja verkostoituu osaksi muita instituutioita ja ihmisten arkea. Median ja päättäjien suhde on myös moniulotteinen. Usein media on nähty vallan ”vahtikoiraksi”. Tästä näkökulmasta median on nähty kontroloivan instituutioita ja arvioivan demokratian ja hallinnon toimivuutta. Joskus jotkut poliitikot voivat ymmärtää asian täysin päinvastoin: politiikot voivat haluta olla media ”vahtikoiria”.

Ennakointitoiminnan kannalta nämä valtaan liittyvät näkökulmat ovat mielenkiintoisia, koska usein ennakointitoiminta tuottaa tietoa sekä päätöksentekijöille että myös medialle, neljännelle valtiomahdille. Ennakointitoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea demokraattista päätöksentekoa ja hyvää hallinnoimista  yhteiskunnassa.

Strateginen ennakointitoiminta taas palvelee yksittäisten organisaatioiden ja instituutioiden tulevaisuuden kehittämistoimintaa ja suunnittelua. Näin ennakointitoiminta liittyy demokratian toimivuuteen ja kansalaisyhteiskunnan toimivuuteen, mutta myös yksittäisten organisaatioiden kilpailukykyyn ja menestymiseen.

Media voi suhtautua erilaisin tavoin ennakointitietoon. Se voi itse pyrkiä (1) tuottamaan ennakointitietoa, (2) se voi hyödyntää muualta saatua ennakointitietoa, (3) se voi myös arvioida sitä, miten hyvin demokraattiset instituutiot hyödyntävät ennakointietoa. Nämä kolme perustoimintoa ennakointiin liittyen ovat tärkeitä modernille medialle.

Nykyään eri mediat ovat kytkeytyneet toisiinsa moni eri tavoin ja voimme puhua ns. transmediasta. Useat asiantuntijat puhuvat jo nyt transmedioituneesta tarinankerronnasta.  Digitaalinen kehitys on lisännyt kytkentöjen mahdollisuuksia. Eräs haaste tulevaisuudessa ennakointitoiminnalle on toimia älykkäästi transmedioituneessa todellisuudessa. Tämä kehitys tuottaa medialle vielä neljännen tärkeän toiminnon: (4) Media/t voi/vat arvioida muiden medioiden tuottamia ennakointitietoja kriittisesti.

Transmedia kehittyy eittämättä ubiikkiteknologisen kehityksen myötä. Ubiikkiteknologinen kehitys tullee vaikuttamaan myös itse ennakointitoimintaan, koska dataa, informaatiota, tietoa  ja  asiantuntijanäkemyksia voidaan kerätä aikaisempaa joustavammin ja tehokkaammin. Tämä kehitys alentaa ennakointitiedon tuotannon transaktiokustannuksia ja näin ollen myös ennakointitiedon saatavuutta mediayhteiskunnassa.

Lopuksi voin todeta, että Janne Seppäsen ja Esa Väliverrosen (2012) kirja ”Mediayhteiskunta” tarjoaa monia uusia näkökulmia median ja yhteiskunnan toimintaan. Teos on myös hyödyllistä luettavaa ennakointialan asiantuntijoille. Se tarjoaa mielenkiintoista tietoa etenkin median kehityksen viime aikaisista trendeistä ja ilmiöistä. Kirjassa näitä uusia ilmiöitä myös tarkastellaan riittävän kriittisesti.

Kommentoi

Itämeren alue nähdään dynaamisena tulevaisuuden alueena monissa tulevaisuuskatsauksissa. Euroopan pohjoista ulottuvuutta ei voi uskottavasti kehittää ilman Itämerta ja sen kaupunkeja. Visiot historiallisen Hansa-liiton elvyttämisestä tähän päivään ovat olleet monien visioiden tausta-ajatuksena. Vuonna 2011 toteutettu Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Tallinnassaoli hyvä esimerkki tällaisesta Hansa -kaupunkien keskinäisestä yhteistyöstä.

Vuonna 2009 eri sidosryhmät alkoivat keskustelemaan Helsingin ja Tallinnan läheisemmästä yhteistyöstä. Kaksoiskaupunki-idea esitettiin jo vuonna 1995 kirjassa Helsinki-Tallinna kaksoiskaupunki – Tarua vai totta? Virolainen tunnustettu kirjailija ja filosofi Jaan Kaplinski käytti ensimmäisena sanaa ”Talsinki” pohtiessaan Suomen ja Viron pääkaupunkien yhteistyötä. Hän  näki ison synergisen potentiaalin Helsingin ja Tallinnan kaupunkiyhteistyössä sekä kulttuurin että talouden alueilla. Tässä yhteydessä ennen kirjan julkaisua vuonna 1994 julkaistiin myös tekninen selvitys Suomenlahden rautatietunnelin rakentamismahdollisuudesta. Baltirail-yhdistys laati tunnelihankkeesta myöhemmin keväällä 1999 Martti Asunmaan toimittaman esiselvityksen ”Alustavava hankesuunnitelma: Helsinki-Tallinna  - rautatietunneli. Oikotie Eurooppaan”. Näissä yhteyksissä rautatietunneli on nähty mahdolliseksi mutta taloudellisesti varsin isoksi projektiksi. Myöhemminkin on teemasta julkaistu erilaisia selvityksiä. Tulevaisuudessa nopean rautatieyhteyden toteuttaminen Euroopan ydinalueille Via Baltican kautta on laajempi strateginen kysymys Suomelle ja maamme elinvoimaiselle kehitykselle. Kaupankäyntimme Baltiaan, Itä-Eurooppaan ja Ukrainaan voisi laajentua huomattavasti nopeiden rautatietunneliyhteyden myötä.

Tausta-ajatuksena H-T TransPlan-projektissa oli parantaa näiden kaupunkien konkreettista yhteistyötä ja niiden kilpailukykyä Itämeren alueella. Näiden keskusteluiden pohjalta käynnistettiin H-T TransPlan –projekti. Tämän projektin tavoitteena on ollut konkretisoida Tallinnan ja Helsingin metropolialueiden yhteistyötä erityisesti liikenneinvestointien ja infrastrukuuri-investointien osalta. Ajatuksena on ollut siirtyä visioista toimintaan. Hanke toteutettiin vuosina 2011-2012.

Yhdessä Talsinkin eli Tallinnan ja Helsinki voivat muodostaa yli miljoonan asukkaan kaupungin (yhteensä arviolta 1 015 213 asukasta). Jos mukaan lasketaan koko metropolialue, Talsinki voisi muodostaa ainakin yli 1,8 miljoonan asukkaan metropolikaupungin. Se olisi jo merkittävä toimija Itämeren alueella.

Uudenmaan liitolla on neljä visiota Itämeren kehittämisen osalta. Terve Itämeri, Uusi Hansa, Osaava Itämeri ja Itämeren hyvinvointialue.  Nämä visiot ovat jokainen haasteellisia. Erityisen tärkeänä strategisena tausta-ajatuksena on turvata liikenneyhteyksien toimivuus lentoliikenteen mahdollisissa ongelmatilanteissa ja linkittää Helsinki Rail Baltica-yhteyksiin. Muina keskeisinä laajempina tausta-ajatuksina hankkeelle olivat:

  • Kansainvälistyminen: ihmisen mobiilisuuden ja asumisen muutokset,
  • Taloudellisen kasvun ja dynaamisuuden lisääminen,
  • Liikenneväylien ja kulkukanavien merkitys elinkeinoelämälle ja liiketoiminnoille,
  • Dematerialisaatio ja kehitys kohti palvelutaloutta,
  • Energian hintakehitys,
  • Ympäristökysymykset Itämeren alueella,
  • Integroitujen liikennejärjestelmien ja palveluiden kehittäminen,
  • Liikenneteknologioiden ja logistiikan uusi kehitys,
  • Talouskehityksen integraatio Suomen ja Viron välillä,
  • Vapaa-ajan asuminen ja työssäkäynti Viron ja Suomen välillä, sekä
  • Muuttuvat arvot ja kulttuurien vuorovaikutus valtioiden välillä.

Suomen ja Viron välinen kauppa on vaihdellut vuosien varella. Tällä hetkellä Suomi tuo Virosta enemmän hyödykkeitä kuin se vie Viroon. Aikaisemmin vuosina 2006-2007 asetelma oli vielä toisenlainen. Tällä hetkellä Viro oli 13:nneksi tärkein vientimaa ja 11:nneksi tärkein tuontimaa Suomelle. Baltian maista Viro on selvästi suurin kauppakumppani Suomelle. Kauppavaihto sekä Latvian että Liettuan kanssa jää neljäsosaan Viron kanssa käydystä kaupasta.

H-T TransPlanissa on pyritty tunnistamaan alueen liikennejärjestelmän ja logistiikkapalvelujen pullonkaulat ja tulevaisuuden tarpeet, erityisesti elinkeinoelämän näkökulmasta, sekä parantamaan Helsingin ja Tallinnan metropolialueiden kaupunkisuunnittelun koordinointia. Projektissa on luotu yhteinen suunnittelualusta kaupunkien yhteissuunnittelua varten, H-T TransPlan-hankkeessa on mukana yhteensä 14 suomalaista ja virolaista partneria: Tallinnan ja Helsingin kaupungit, molempien kaupunkien satamat, Viimsin kunta, Uudenmaan ja Harjun maakunnat sekä korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia. Hankkeen pääpartneri oli Helsinki-Tallinna Euregio. Hanke liittyy myös Rail Baltica -ratayhteyden kehittämiseen ja toteutetaan läheisessä yhteistyössä RBGC projektin (Rail Baltica Growth Corridor projekti) kanssa. Kyseessä on ollut poikkeuksellisen laaja aluekehityshanke, johon on panostettu n. 1,23 miljoonaa euroa. Hanke on myös käynnistänyt monia pienempiä projekteja yhteistyön parantamiseksi Suomenlahden alueella.

Miltä tulevaisuuden Tallinna ja Helsinki näyttävät yhteistyöskenaarioissa? Visiona on kaksoiskaupunki Talsinki. Projektin taustatahot näkevät toivottavana skenaariona ”Kaksoiskaupunki skenaarion” (Twin-city scenario).

H-T TransPlan –hankkeessa on laadittu neljä skenaariota yhteistyön suhteen. Skenaarioiden lähtökohtana on ulkoisten olosuhteiden suosiollisuuden aste ja paikallisten toimijoiden motivaatio ja sen suuntautuminen. Kaksoiskaupunkiskenaariossa toimintaympäristö on varsin suosiollinen ja toimijoiden motivaatio on oikein fokusoitunut ja voimakas. Menetettyjen mahdollisuuksien skenaario on ei-toivottava skenaario Talsinkin osalta. Tämän skenaarion yhteydessä toimintaympäristö ei ole erityisen suosiollinen yhteistyölle ja uusille investoinneille. Motivaatio ja kyvykkyys yhteistyöhön on heikkoa ja väärin fokusoitunut tämän skenaarion yhteydessä. Uuden alun alianssi -skenaariossa Helsingin ja Tallinnan yhteistyön esteeksi muodostuu epäsuotuisa toimintaympäristö. Partnerit liikenneskenaariossa positiivisia tuloksia syntyy pelkästään kaupunkien välisen liikenteen toimialueella, mutta ei laajemmin metropolialueiden taloudellisessa ja kulttuurillisessa yhteistyössä. Onnistuminen rajoittuu liikennesektoriin tässä skenaariossa.

Nämä neljä skenaariota antavat suuntaa Talsinki-yhteistyön tulevalle kehitykselle. Niiden pohjalta voimme todeta, että Kaksoiskaupunki-yhteistyön esteeksi voivat muodostua (1) toimintaympäristön epäsuotuisuus (finanssikriisin jatkuminen ja pitkittyminen), (2) yhteistyömotivaatio heikkous, ja (3) heikot kyvyt tehdä tehokasta ja tuloksellista yhteistyötä. Ensimmäisen tekijään eli ulkoiseen globaaliin toimintaympäristöön emme voi paljon vaikuttaa, mutta voimme kehittää motivaatiotamme ja kykyjämme tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä uskottavan Talsinkin hyväksi.

Talsinki-yhteistyö olisi strategisesti tärkeää erityisesti siksi, että Itämeren alueella kaupungit kilpailevat keskenään ulkoisista investonneista ja erilaisista ”virroista”, kuten osaamispääomavirroista, matkustajavirroista, kulttuuripääomavirroista, asukasvirroista ja niin edelleen. Nämä erilaatuiset virrat vaikuttavat talouskasvuun, vaurauteen ja tulotasoon Suomessa ja Virossa. On huomion arvoista , että Saksassa olisi poliittista halukkuutta voimistaa talouskasvua erityistalousvuöhykkeiden avulla. Talsinki- vyöhyke voisi olla eräs tällainen dynaaminen talousvyöhyke Euroopassa – etenkin jos liitetään uskottavasti Rail Baltica kasvukäytävän kehittämiseen. Itä-Suomi ja Lappi tarvitsisivat oman vyöhykkeensä Venäjän kanssa jo kaivosteollisuuden kasvun vuoksi.

Euroopassa metropolialueiden ja kehityskäytävien liikennejärjestelmiä kehitetään osana globaalia järjestelmää. Tämä aluepoliittinen näkökohta on muodostumassa yhä keskeisemmäksi Euroopassa. Itämeren alueella erityisesti Puola, Gdansk ja Varsova ovat viime vuosina menestyneet houkuttelemaan huomattavia ulkoisia investointeja tälle rannikkoa lähellä olevalle metropolialueelleen. Myös Kööpenhamina ja Tukholma ovat menestyneet varsin hyvin. Ruotsin ja Tanskan kehityskäytävä (Malmö-Öresund-Kööpehamina) on ehkä menestyksellisin maiden välinen kehitysvyöhyke Pohjoismaissa.

Vastaavaa merkittävää valtioiden välistä kehityskäytävää tarvittaisiin Suomen ja Viron välille, myös Suomen ja Ruotsin välille. Viime aikoina vahvasti esillä on ollut Vaasa-Uumaja – silta-tunneli-pengertieyhdistelmän rakentaminen. Tämän reitin  kautta tulisi Suomesta  yhteydet Norjan rannikon ympärivuonna suliin satamiin, kuten esimerkiksi Mo i Ranaan ja Narvikiin. Samalla tulisi Suomesta pääsy Ruotsin ja Norjan tie- ja rautatieverkkoon. Etuja tälläkin hankkeella olisi paljon, kuten prof. Antti Talvitie on esittänyt. Yhteys lyhentäisi matkaa useilla tunneilla Oulu-Tampereenväliltä Tukholmaan rekka-autolla ajettaessa.Yönmittainen laivamatka jäisi pois nykyiseen vaihtoehtoon verrattuna. Ruotsin ja Norjan Suomen raideverkkoa kapearaiteisempi rautatieverkko olisi saavutettavissa tieyhteyden kautta kun rekka-autot voisivat ajaa Merenkurkun yli ja lastata trailerit tai kontit tai koko rekan kokoisiin rautatievaunuihin. Myös idästä junia voisi tulla Vaasaan ja yhteys olisi edellä mainitulla tavalla vaihtamalla siitä edelleen Venäjältä Ruotsin ja Norjan rautatieverkkoon.

Yleisesti ottaen viime aikoina Suomessa on käytetty suhteettoman paljon resursseja ja aikaa Euroopan velkakriisin hoitamiseen ja hallintaan. Huomattavasti vähemmän poliittista huomiota on kiinnitetty Suomessa kansalaisten vaurauden lisäämiseen ja kasvattamiseen. Kuntauudistus ei ole ainakaan vielä osoittautunut menestystarinaksi Suomen aluepolitiikassa. Eurooppa ja Suomi tarvitsee enemmän dynaamista aluekehitystä yritystoimintaa, talouskasvua ja työpaikkoja. Siksi Suomessa olisi tärkeää kiinnittää huomattavasti enemmän Talsinki-tyyppisten merkittävien ja konkreettisten hankkeiden tehokkaaseen edistämiseen ja toteuttamiseen. Toimintaympäristömme on oltava houkutteleva yrityksille, innovaattoreille ja työntekijöille. Ilman konkreettisia toimenpiteitä ja metropolialueiden yhteistyötä emme onnistu näiden tavotteiden saavuttamisessa.

Kovin moni merkittävä suomalainen poliittinen päättäjä ei ole riittävän hyvin perillä Talsinki -kaksoiskaupunkihankkeesta. Nyt poliitikkojen aika ja huomio menee pääosin Euroopan ongelmamaiden asioiden hoitamiseen – eikä Suomen tärkeiden intressien pohtimiseen – saati sitten strategisesti keskeisten asioiden hoitamiseen käytännössä.

Tästä kansallisesta näkökulmasta soisi, että nyt päättäjät keskittyisivät vahvasti toteuttamaan elinvoimaisen Talsinki -metropolialueen kehityshankkeita – etenkin kun metropolialueen yhteistyö Espoon,  Vantaan ja Kauniaisen kanssa on aika hidasta ja tuloksetonta. Toiminnan sisältö ja suunta on nyt H-T Trans Plan-projektin taustatyön pohjalta varsin selkeä ja hyvin perusteltu. Nyt tarvitsemme kovaa motivaatiota ja taitoja Suomen ja Viron kulttuurisen ja taloudellisen yhteistyön lisäämiseksi kaikilla mahdollisilla tasoilla.

Talsinki - skenaarioiden ja projektin yksityiskohdat löytyvät projektin loppuraportista. H-T Trans Plan –projektin Talsinki -raportti on saatavilla myös kirjallisena:

Twin-city in the Making: Integration Scenarios for Tallinn and Helsinki Capital Regions. Estonian Institute for Futures Studies. Tallinn University. Tallinn: Tallinn

 

Kommentoi