Ilmaston lämpeneminen ja siitä johtuva tarve vähentää kasvihuonekaasuja ilmakehässä ovat keskeisiä globaaleja trendejä. Poliittiset päättäjät eri puolilla maailmaa ovat jo pitkään joutuneet miettimään keinoja ilmastomuutoksen hillitsemiseksi siten, että myös tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus hyvinvointiin ja elämiseen maapallolla. Päästöt ilmakehään muodostavat monia terveydellisiä uhkia kansalaisille. Kioton pöytäkirjassa (Kioton ilmastosopimus) oli lisäys YK:n ilmaston lämpenemistä käsittelevään sopimukseen (United Nations Framework Convention on Climate Change, UNFCCC). Kioton pöytäkirja on lisäosa ilmastonmuutoksen puitesopimukseen, UNFCCC:hen, joka hyväksyttiin Rio de Janeiron Ympäristö- ja kehityskonferenssissa Earth Summitissa vuonna 1992. Ne teollisuusmaat, jotka ratifioivat Kioton pöytäkirjan, sitoutuvat vähentämään vuosien 2008–2012 kasvihuonekaasupäästönsä alle tietyn prosenttiosuuden vuoden 1990 päästöistä. Euroopassa eri mailla vähennysten prosenttiosuudet vaihtelevat. Myös Euroopan yhteisö ja EU:n 15 silloista jäsenvaltiota ratifioivat YK:n ilmastosopimukseen liittyvän Kioton pöytäkirjan vuonna 2002. Kioton pöytäkirja velvoitti Euroopan unionin (EU-15) vähentämään kasvihuonekaasujen päästöjä keskimäärin 8 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta vuosina 2008–2012.

Nyt globaalissa ilmastopolitiikassa on käymisvaihe ja kansainvälisen ilmastopolitiikan poliittisilla päättäjille ei ole erityisen selvää näkemystä ja sopimusta ilmastomuutospolitiikan jatkosta. Toistaiseksi kehitysmaat on jätetty ilmastovelvoitteiden ulkopuolelle. Kioton ilmastosopimuksen tarkoituksena on vähentää ihmisen toiminnan haittavaikutuksia ilmakehään ja ilmastoon. Ilmastonmuutoksella on taas erilaisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia eri maiden luonnonolosuhteisiin, hyvinvointiin ja talouteen. On arvioitu, että Kioton pöytäkirja vähentää ilmaston keskimääräistä lämpötilaa 0,02–0,28°C vuoteen 2050 mennessä. Mikäli mitään ei tehdä ilmastonmuutospolitiikassa, lämpötila voi nousta vuoden 1990 tasosta, 1,4–5,8°C vuoteen 2100 mennessä.

Tällä hetkellä pienemmän riskin tavoitteet tähtäävät enintään yhden asteen lämpenemiseen ja suuremman riskin tavoitteet enintään kahden asteen lämpenemiseen (Advisory Group on Greenhouse Gases,  AGGG 1990). On hyvä muistaa, että alhainenkin globaali muutos saattaa aiheuttaa huomattavia seurauksia alueellisella ja paikallisella tasolla. Esimerkiksi vuoriston ekosysteemit, pohjoiset metsät ja koko arktinen alue kokevat todennäköisesti keskimääräistä tasoa selvästi suurempia muutoksia. Ilmastonmuutoksen alueelliset vaikutukset ovat erilaisia mittaluokaltaan. AGGG:n pienemmän riskin tavoitteet ovat saaneet tukea ilmastopaneeli IPCC:ltä. Ihmiskunta on jo nyt vapauttanut ilmakehään niin paljon kasvihuonekaasuja, että yhden asteen tavoitteeseen pääseminen on nyt hyvin epätodennäköistä. Nykyään mm. Euroopan unionin tavoitteena onkin rajoittaa lämpeneminen kahteen asteeseen, jota pidetään vielä mahdollisena -tosin erittäin haasteellisena tavoitteena.

Ilmastonsuojelun yleisenä tavoitteena on rajoittaa ilmastonmuutos ekologisesti ja sosiaalisesti siedettävälle tasolle. Ilmastonmuutos voi aiheuttaa monia ongelmia mm. elintarviketuotannolle, vedensaannille ja luonnon monimuotoisuudelle. Äärisääilmiöiden odotetaan myös yleistyvän. Ilmastonmuutos on myös riski pitkän aikavälin taloudelliselle kehitykselle kuten Sternin selvityksessä todettiin laajan asiantuntija-arvion pohjalta.

Kehitysmaiden jättäminen pöytäkirjan velvoitteiden ulkopuolelle perustuu länsimaiseen oikeuskäsitykseen, jonka mukaan kehitysmaat eivät ole velvollisia korjaamaan ongelmaa, jota ne eivät ole itse aiheuttaneet. Ihmisen aiheuttama ilmastomuutos katsotaan alkaneen teollistumisen myötä. On arvioitu, että Kioton pöytäkirjan suora lämpenemistä rajoittava merkitys nykymuodossaan on varsin pieni. Sopimuksen päätavoitteet ovat vaatimattomat ja päästövähennyksiin ovat sitoutuneet ainoastaan teollisuusmaat. Kehitysmaiden jättäminen aluksi pöytäkirjan ulkopuolelle on kuitenkin harkittua, koska samalla sopimusmallilla saatiin aikaan yleisesti toistaiseksi onnistuneimpana pidetty maailmanlaajuinen ympäristösopimus, jolla rajoitetaan otsonikerrosta vaurioittavia CFC -päästöjä. Monet päättäjät ovat uskoneet, että sama toimintamalli voisi olla tuloksellinen myös kasvuhuonepäästöjen osalta.

Haren ja Meinshausenin (2004) tutkimuksen mukaan todennäköisyys, että ilmasto lämpenee yli kaksi astetta, on seuraavanlainen. Koska yli 450 ppm:n kasvihuonekaasujen pitoisuudet vaarantavat selvästikin kahden asteen tavoitteen, on perusteltua keskittyä 350–450 ppm:n tavoitteisiin

450 ppm:n tavoite edellyttää maailman kokonaispäästöjen vähentämistä kolmanneksella vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä ja noin 60 % vuoteen 2100 mennessä. Päästöjen vakiinnuttaminen 400 ppm:ään edellyttää kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämistä vuoteen 2050 mennessä puoleen vuoden 1990 tasosta ja alle kolmannekseen vuoteen 2100 mennessä. Fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt on skenaarioissa saatava lähes nollaan. Teollisuusmaissa tämä edellyttää jopa 80 % päästövähennyksiä vuoteen 2050 mennessä (Hare ja Meinshausen 2004, ks. Taulukko 1).

Taulukko 1. Todennäköisyys, että ilmasto lämpenee yli kaksi astetta (Hare & Meinshausen 2004)

Kasvihuonekaasujen pitoisuus Todennäköisyys ylittää Todennäköisyyksien keskiarvo
350 ppm 0 – 31 % 8 %
400 ppm 2 – 57 % 27 %
450 ppm 26 – 78 % 47 %
550 ppm 68 – 99 % 85 %

 

Päästövähennysten viivyttäminen vaikeuttaa niiden toteuttamista. Jo kymmenen vuoden viivyttely kaksinkertaistaa vaaditun vähennystahdin vuoden 2025 jälkeen. Tätä tosiasiaa ei poliittisten päättäjien joukossa ole sisäistetty tai edes ymmärretty erityisen hyvin.

Kuten edellä on esitetty, fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt on skenaarioissa saatava tippumaan voimakkaasti ennen vuotta 2050. Puhutaan 80% päästövähennyksistä tai jopa sitäkin suuremmasta vähennystarpeesta. Näin suuriin vähennyksiin voidaan päästä vain joko CO2-verolla tai hyvin voimakkaalla R&D -panostuksella puhtaampiin energiatuotantomuotoihin.  Ne maat, jotka kykenevät johtamaan kehitystä siirryttäessä matalahiiliseen yhteiskuntaan, ovat pitkällä aikaviiveellä etulyöntiasemassa. Sellaisia maiden joukkoon kuuluu Saksa, mutta ei välttämättä kaikki Euroopan maat.

Eräs seuraus ilmastonmuutoshaasteesta on, että valtioiden ja päättäjien on vaikeaa erottaa ilmastonmuutospolitiikkaa teknologia-, tiede- ja innovaatiopolitiikasta. Panokset, joita valtiot allokoivat R&D -aktiviteetteihin kasvihuonekaasujen vähentämiseksi, vaikuttavat itse kasvuhuonekaasuihin ja sen myötä ilmastonmuutospolitiikkaan. Tässä voi olla eräs looginen syy siihen, että monet valtiot eivät halua sitoutua aktiivisesti kansainvälisiin ilmastonmuutossopimuksiin tulevaisuudessa. He haluavat sitoutua päästöjen vähennyksiin omilla toimillaan, erityisesti omilla R&D –panostuksilla energiateknologiaan. Vuoteen 2020 asti edettäneen Kioton jatkokauden turvin, johon sitoutuvat ainoastaan EU ja muutama muu valtio, kattaen maksimissaan vain 15 % maailman päästöistä. Kioton sopimuksen jälkeiselle ilmastopolitiikalle tullee olemaan ominaista teknologiapolitiikan integroiminen osaksi kansainvälistä ilmastonmuutospolitiikkaa. Tässä uudessa keskustelussa päästöveroja käsitellään eri maiden vähähiilisyyteen tähtäävien R&D -panostusten kanssa rinnakkain.

Edelleenkin globaalissa ilmastonmuutospolitiikassa on yksittäisten maiden pyrkimys osaoptimointiin omassa ilmastomuutospolitiikassa. Globaalitalouden tason rajahyödyt ja rajahaitat ilmastonmuutoksesta ovat eri tasolla kuin kansalliset rajahyödyt ja rajahaitat ilmastonmuutoksesta. Mikäli ilmastomuutospolitiikka haluttaisiin kehittää toimivaksi globaalilla tasolla, sen täytyisi sovittaa kansallisia rajahyötyjä ja rajahaittoja siten, että paremmin vastaisivat globaalitalouden rajahyötyjä ja rajahaittoja. Tämä pyrkimys ei tule onnistumaan, ellemme huomioi systemaattisemmin kansallisia R&D -panostuksia vähäpäästöisiin energiamuotoihin. Eri maiden suhteellinen etu tulee myös todennäköisesti muuttumaan R&D –panostusten ja muiden säätelymekanismien myötä. Näin R&D –panostuksilla ja ympäristöpolitiikalla on omat suorat vaikutuksensa kauppapolitiikkaan.

Tämä uusi tilanne on johtamassa kansainvälisen ilmastopolitiikan eräänlaiseen ”kissa ja hiiri” –leikkiin, jossa eri valtiot joutuvat arvioimaan innovaatio- ja kauppapoliittisia intressejä rinnakkain ilmastopoliittisten intressien kanssa. Sekä R&D –panostuksiin että sitoviin ilmastosopimuksiin liittyy isoja epävarmuustekijöitä ja riskejä. Esimerkiksi sopimalla sitovan ilmastosopimuksen valtio ja sen elinkeinoelämä joutuvat ottamaan riskin omien R&D- panostusten tuottavuuden ja kannattavuuden osalta. Siksi monet valtiot keskittyvät nyt R&D –investointeihin ja välttelevät kovin tiukkoja kansainvälisiä sopimuksia, ellei sopimuksiin mukaan ole tulossa kaikkia keskeisiä maita.

Tämä voi olla se syy, miksi Kioton ilmastosopimukselle ei ole välttämättä tulossa seuraavaan laajempaa vastaavaa ilmastosopimusta. Viimeisin ilmastokokous pidettiin Qatarissa joulukuussa 2012. Qatarissa vahvistettiin päätös kaikkia maita sitovan ilmastosopimuksen aikataulusta: sopimus on määrä solmia vuonna 2015 ja se astuisi voimaan vuodesta 2020 lähtien. Jos jokin merkittävä kansainvälinen sopimus tulee, se on todennäköisesti aika väljä ja melko helposti saavutettavissa. Tämä merkitsee käytännössä kasvavaa riskiä ilmaston lämpenemisen osalta. Nyt valtiot ja yritykset keskittyvät jo energiatuotannon uuden sukupolven ratkaisuihin ja niihin liittyviin R&D –panostuksiin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on menossa vahva tuulivoiman rakentamisen aalto. Isot talousmahdit eivät välttämättä halua sitovia ja vaativia sopimuksia sekoittamaan laadittuja mittavia teknologia- ja investointistrategioita. Näin ajatellaan myös monissa kehittyvissä maissa kuten KiinassaBrasiliassa ja Intiassa.

Tulevina vuosina tarvitaan globaalisti kattava ja kaikkia päästöiltään merkittäviä maita tasapuolisesti sitova kansainvälinen ilmastosopimus. Tämän tyyppinen sopimus toisi monia hyötyjä: päästöt vähenisivät maailmanlaajuisesti, yritysten kilpailukenttä tasapuolistuisi sekä vähähiiliselle teknologialle syntyisi aidosti globaalit markkinat. Ilman jonkinlaisia globaaleja sopimuksia syntyy aina mahdollisuuksia vapaamatkustajille. Siksi myös päästökauppaa on kehitettävä globaaliksi, jotta päästövähennyksiä voidaan tehdä kustannustehokkaasti siellä missä se on kannattavinta.

Osittaisoptimoinnille tulisi jättää mahdollisimman vähän tilaa globaalissa taloudessa, koska osittaisoptimointi ei johda markkinoiden kokonaisuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen. Kuluttajat ja tavalliset kansalaiset tulevat maksamaan korkean laskun osittaisoptimoinnista. Voitot tämän tyyppisestä toimintalogiikasta nostavat muut tahot.

 

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, Dosentti

Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Aiheesta lisää:

AGGG (1990). Targets and indicators of climatic change. Report of working Group 2 of the Advisory Group on Greenhouse Gases. Stockholm: Stocholm Environmental Institute.

Buchner, B. & Carraro, C. (2005) Economic and environmental effectiveness of a technology-based climate protocol. Climate Policy 4, 229-248.

Golombeck, R. & Hoel, M. (2006) Second-best climate agreements and technology policy. Advances in Economic Analysis and Policy 3(1), Article 1. Verkkosivut: http://www.degruyter.com/view/j/bejeap

Hahn, Robert W.  & Ulph, Alistair (2012) Climate Change and Common Sense: Essays in Honour of Tom Schelling. Oxford: Oxford University Press.

Janssen, M.A. & Anderies, J.M. (2011) Governing the commons: Learning from field and laboratory experiments, Ecological Economics 70(9): 1569-1620.

Janssen, M.A. & de Vries, H.J.M. (2000) Climate Change Policy Targets and the Role of Technological Change, Climatic Change 46 (1/2): 1-28.

Kioton sopimus: Verkkosivut: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kioton_p%C3%B6yt%C3%A4kirja

Schelling, Thomas C. (1992) Some Economics of Global Warming. American Economic Review. American Economic Association. Vol. 82(1), 1-14.

Schelling, Thomas C. (2009) International Coordination to Address the Climate Challenge. In Innovations: Technology, Governance, Globalization, MIT Press, vol. 4(4), 13-21.

Ulph, Alistair & Ulph, David (2010) Climate Change. Environmental and Technology Policies in a Strategic Context. July 2010. Sustainable Consumption Institute. University of Manchester. Verkkosivut:

http://www.sci.manchester.ac.uk/uploads/no5ulphandulph.pdf

Ulph, Alistair (2001) Environmental Policy, International Agreements, and International Tra

Kommentoi

Suomalainen yhteiskunta ja työelämä ovat olleet jatkuvassa muutosprosessissa viimeiset vuosikymmenet. Avainsanoja muutosprosessissa ovat olleet kehittämistoiminta, ennakointi, verkostoituminen, elinikäinen oppiminen, huippuosaaminen ja innovaatiotoiminta. Muutoksessa ovat olleet yksittäiset työtehtävät, yritykset, julkinen sektori, laajat yhteiskunnalliset rakenteet ja lopulta koko globaali talous. Kansantaloudet kuten Suomi ovat pyrkineet pitämään huolta kansallisesta kilpailukyvystään. Suomen menestystä on selitetty hyvinvointivaltion ja kilpailukyvyn onnistuneella yhdistämisellä. Kohutun  Sinisen kirjan ja Tulevaisuusselonteko 2030:n tutkijat Pekka Himanen ja Manuel Castells esittivät vuonna 2001 kirjassaan ”Suomen tietoyhteiskuntamalli”, että hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen on tukenut taloudellista kasvua.

Tällä hetkellä hyvinvointivaltion kehittäminen on murroksessa. Väestö ikääntyy ja huoltosuhde on muuttumassa epäedulliseksi. Työttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys nakertavat hyvinvointiyhteiskunnan taloudellista pohjaa. Hyvinvointiyhteiskunta voidaan turvata tuottavuuden kehittämisen kautta. Tuottavuuden kehittäminen edellyttää taas jonkinlaista kehittämistoimintaa. Kehittämistoiminta edellyttää vuorovaikutusta talouden, teknologiakehityksen, hallinnon ja innovaatiotoiminnan välillä. Toisaalta kehittämistoiminta edellyttää ennakointia, koska muuten ei voida arvioida, mihin suuntaan asioita pitää kehittää. Paljon keskustelua herättänyt Sininen kirja on siinä mielessä tärkeä teos, että siinä etsitään ja myös tarjotaan ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan turvaamiseen.

Tutkimuksellinen kehittämistoiminta perustuu yleensä tiedontuotantoon, erilaisten toimijoiden osallistumiseen ja erilaisiin kehittämisprosesseihin. Miten ennakointi liittyy kehittämisprosesseihin? Se voi liittyä kehittämisprosessiin siten, että ennakoinnin avulla saadaan tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä tulevaisuudessa pitäisi kehittää. Toisaalta kehittämistoiminta voi tuottaa ymmärrystä siitä, mitä tulisi ylipäätänsä ennakoida.

Kehittämistoiminta perustuu siihen, että sen yhteydessä tunnistetaan kehittämisen kohteita kuten yksittäiset ihmiset, organisaatiot, toimintaprosessit, työyhteisöt, organisaatiot sekä tietysti konkreettiset tuotteet ja palvelut. Kehittäjinä voivat olla yksityiset ihmiset, yritykset tai yhä useammin verkostot, joissa erilaiset organisaatiot jakavat yhdessä kehittämistoiminnan riskit ja tulokset. Myös konsultit ja muut organisaatioiden ulkoiset tahot voivat osallistua kehittämistoimintaan.

Eräs tapa nähdä kehittämistoiminta on nähdä kehittämistoiminta keskeisten kehittäjätahojen kuten teollisuuden ja elinkeinoelämän, yliopistolaitoksen ja julkisen hallinnon yhteistoimintana (Triple Helix).  Jos hyödykkeiden käyttäjät ja kuluttajat otetaan mukaan kehittämistoimintaan voimme käyttää termiä Quartet Helix.  Kehittämishankkeissa kunkin toimijatahon rooli voi vaihdella. Joku toimija voi johtaa kehitystä, jotkut voivat olla enemmän toimijaroolissa. Ennakoinnin keskeisenä ajatuksena onkin nykyään verkostomaisen toimintamallin, ennakointimenetelmien käytön ja päätöksentekoprosessien integroiminen. Näin toimien ennakointi palvelee parhaiten kehittämistoimintaa. Kehittämistoiminnalle on vierasta autoritaarisuus ja hierarkiat.

Kun kehittämistoiminnan lähtökohtana on tutkimustoiminta, käytetään yleensä käsitettä kehittävä tutkimus. Kun taas kehittämisen lähtökohtana on itse kehittämistoiminta, käytetään käsitettä tutkimuksellinen kehittäminen.  Tämä erittäin tärkeä kehittämistoiminnan jaottelu on esitetty Timo Toikon ja Teemu Rantasen (2009) mainiossa kirjassa ”Tutkimuksellinen kehittämistoiminta.

Tämä yksinkertainen perusjaottelu soveltuu myös ennakointitutkimuksiin. Voidaan puhua kehittävästä ennakointitutkimuksesta tai ennakointitutkimuksellisesta kehittämisestä. Käytännössä on tärkeä päättää selkeästi se, miten ennakointi ja kehittämistoiminta liittyvät toisiinsa, kumpaa hankkeessa ensisijaisesti painotetaan? Kehittävä ennakointitutkimus kannattaa suunnitella eri lailla kuin ennakointitutkimuksellinen kehittäminen.  Kehittävässä ennakointitutkimuksessa lähtökohtana ovat tutkimus ja sen metodologiset valinnat. Ennakointitutkimuksellisessa kehittämisessä painopiste on täysin päinvastainen. Siinä kehittämistoiminta lähtee liikkeelle kehittämisongelmista ja käytännön haasteista ja ennakointitutkimus suunnitellaan vasta sen pohjalta.  Tämä yksinkertainen jaottelu kannattaa pitää mielessä kun ennakointihankkeita suunnitellaan.

Tämän jaottelun käytännön merkitys tulee erittäin hyvin kun arvioidaan Prof. Pekka Himasen Sinisen kirjan saamaa kritiikkiä. Suuri osa Sinisen kirjan kriitikoista ei ole selvästikään ymmärtänyt sitä, että Himasen Sininen kirja ei perustu ajatukseen kehittävästä ennakointitutkimuksesta, vaan se peruslähtökohdiltaan perustuu ennakointitutkimukselliseen kehittämiseen.

Sinisen kirjan lähtökohtana ovat hyvinvointivaltion ongelmat ja erityisesti kestävyysvaje, johon tarjotaan varsin selkeä ratkaisumalli. Tämä ongelma olisi voitu välttää selittämällä lukijoille huolella jo teoksen alussa, että tässä tulevaisuushankkeessa kehittämistoiminnan ja ennakoinnin suhde on harkitusti tietynlainen: kyse on ennakointitutkimuksellisesta kehittämisestä – ei kehittävästä ennakointitutkimuksesta. Kriitikot ovat syyttäneet Himasta siitä, että teos ei ole hyvää kehittävää ennakointitutkimusta. Tässä he ovat paljolti oikeassa, koska teos on selvästi kirjoitettu tyystin eri kehittämislähtökohdasta.

Tietystikään tätä ei voida pitää pelkästään lukijoiden ja kriitikoiden vikana. Teoksen alussa olisi kannattanut selventää projektin ja Sinisen kirjan näkökulmaa suhteessa ennakointiin, kehittämistoimintaan ja tulevaisuudentutkimukseen.

Kommentoi

Lamborghini on eräs kuuluisimpia ja vetovoimaisimpia brandeja maailmassa. Yhtiön perustaja Ferruccio Lamborghini rakasti härkätaisteluita. Siksi useimpien hänen yrityksensä mallien nimet viittaavat maineikkaisiin taisteluhärkiin, ja yhtiön logossakin on kuvattuna härkä.  Ferruccio Lamborghini oli myös horoskooppimerkiltään härkä. Monet härkämäisen peräänantamattomat yrittäjät kokevat juuri tämän automerkin omaksi itselleen, mutta onko suomalaisilla yrittäjillä varaa omaan Lamborghiniin?

Lamborghinin ensimmäinen automalli oli 1964 Geneven autonäyttelyssä esitelty 350GT. Yritys käynnistyi vuonna 1963 eli tänä vuonna 2013 on Lamborghinin 50-vuotisjuhla. Nykyisin Lamborghini on Volkswagen-konserniin kuuluva italialainen urheiluautojen valmistaja, jonka toimipaikka sijaitsee pienessä Italiassa Sant’Agata Bolognese -nimisessä kylässä lähellä Bolognaa.  Alun perin Lamborghini valmisti vain traktoreita, mutta traktoriliiketoiminta myytiin pois vuonna 1972. Nykyisin Lamborghini tunnetaan huippulaadukkaista urheiluautoistaan.  Vain harvoilla ja valituilla on varaa hankkia oma Lamborghini autotalliinsa.

Kuten tiedämme, mies, joka ajaa Lamborhinia, on määritelmällisesti Lamborghini -mies. Suomessa ei ole kovin montaa Lamborghini -miestä. Vielä vähemmän meillä on Lamborghinin omistavia naisia eli Lamborghini- naisia. Eräs syy tähän asiantilaan on verottaja, joka on tehnyt Lamborghinin omistamisesta Suomessa miltei rikollista toimintaa. Sen verran suolaisesti joutuu Lamborghinin omistaja maksamaan autoilustaan kylmässä ja korkean verotuksen maassa, Suomessa.

Olin helmikuun alussa Oulussa – maamme johtavassa teknologiakaupungissa, jossa on perustettu useita kasvuyrityksiä.  Jotkut kasvuyrityksistä ovat todella menestyneet erinomaisesti ja niiden perustajat ovat vaurastuneet huomattavasti. Juuri tällaista kasvuyritystoimintaa tarvittaisiin Suomeen jotta voisimme luoda uusia työpaikkoja ja vaurautta Suomeen.

Mutta … Matkalla lentokentälle oululainen taksiautoilija otti esille häntä kovasti askarruttavan asian: Lamborghini -miesten kaltoin kohtelun tasavallassamme. Hän kertoi tarinaa yritteliäästä miehestä, jonka suurin elämän intohimo ja hyvän fiiliksen luoja on automerkki nimeltä Lamborghini. Mutta, tämä laatuautoihin kohdentuva intohimo ei ole todellakaan valtiovallan suojeluksessa.

Veroseuraamukset ko. sporttiauton omistamisesta ovat kuulemma varsin mittavat: Suomessa yrittäjän haluamalle Lamborghinille tulisi hintaa reilusti yli 120 000 euroa, kertoi Oulun ammattiautoilija. Tämä summa oli aivan liikaa pohjoisen yritteliäälle Lamborghini -miehelle. Hän tilasi muuttoauton ja siirtyi Lamborghineineen rajan yli Ruotsiin rajan pintaan, jossa verokarhu on vähemmän ahne.  Näin Suomen verokarhu jäi nuolemaan näppejään ja Ruotsi sai uuden, hyvän ja varakkaan veronmaksajan.

Tämä Oulun Lamborghi – miehen tarina sai minut mietteliääksi. Onko autoverotuksessamme lainkaan järkevää? Voimmeko mitenkään järkiperäisesti perustella tuon tasoisia autoveroja? Olemmeko ehkä hiukan kateellisia Lamborghini -ihmisille? Emmekö lopultakaan halua menestyjiä ja vaurautta luovia kasvuyrittäjiä Suomeen? Miksi menestyvä yrittäjä ei saa Suomessa ajaa omalla Lamborghilla?

En halua mitenkään erityisesti puolustella tai hypettää isotuloisia kansalaisia, menestyjiä tai veroparatiiseja, mutta tuon tasoinen autovero yhdestä urheiluautosta ei oikein tunnu kohtuulliselta. Vanhan kansan sanonta ”kateus vie kalatkin järvestä” on edelleen pätevä.  Suomessa kannattaisi ymmärtää se, että ihmiset tekevät yhä tarkemmin laskelmia asumisestaan, liikkumisestaan ja verotuksestaan Suomen raja-alueilla. He osaavat myös tehdä tarvittaessa päätöksiä – etenkin jos he ovat yrittäjiä.

Meidän kannattaisi vielä miettiä huolella Suomen kasvuyritysten toimintaympäristöä ja sen kannustavuutta PK -yrityksille – aivan kaikkia yritys- ja henkilöverotuksen yksityiskohtia myöten.

Kateus, byrokratia ja yliverotus eivät ole omiaan lisäämään Suomen toimintaympäristön houkuttelevuutta PK -yrityksille. Viimeisimmät tutkimukset kertovat, että PK -yritykset maksavat tuloksestaan enemmän veroja kuin suuryritykset. Onko se reilua? Suomen valtio menisi tuskin konkurssiin, jos esimerkiksi käytettyjen autojen maahantuontiveroja alennettaisiin kautta linjan. Päinvastoin tämän suuntainen autoverotuksen uudistus voisi tuoda paljon positiivisia ulkoisvaikutuksia. Uuden Forbes -arvioinnin (30.1.2013) mukaan Suomessa on Pohjoismaiden surkein yritysilmasto. Asialle ja erityisesti verotukselle saattaisi olla syytä tehdä jotain, joka aidosti parantaisi yritysilmastoamme.

Lamborghini –ihmistä voi todella kohdella kaltoin Suomessa. Arto Lehkamo tiivisti asian mainiosti omassa blogissaan 4.12.2012: ” Mutta asiaan: Suomen autovero on täysin järjetön.. …. Jos Saksalainen ostaa käytetyn Lamborghini Gallardon 58.000 eurolla, niin suomalainen joutuu maksamaan 58.000 euroa + autoveroa noin 65.000 euroa. Yhteenlaskettuna: 123.000 euroa! Onko siis edelleen lottovoitto syntyä Suomeen? Vai vaatiiko se lottovoiton jotta pystyy ostamaan kunnon auton Suomessa?” Sitä se voi vaatia - jos alkaa laskea ulkomailta ostettavan auton hintaa. Katso verolaskuri.

Puheet e-autoilun edistämisestä ja autoliikenteen kehityksen kääntämisestä ekologisempaan suuntaan eivät ole järkeviä ilman kannustavia verotuksellisia päätöksiä, jotka kannustavat autokannan uudenaikaistamiseen.

Olisi ehkä hyvä muistaa se, mitä kansalaisille kerrottiin, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Ihmisten ja tavaroiden vapaa liikkuvuus on yksi Euroopan unionin yhtenäismarkkinoiden vapauksista. Tätä perusasiaa korostettiin aikaisemmin selkeästi, mutta autojen ostamisen ja myynnin osalta tätä lupausta ei ole Suomessa johdonmukaisesti noudatettu, koska Suomen rajalla näytetään ostettuja autoja verotettavan siten, ettei enää voida puhua tavaroiden vapaasta riippuvuudesta. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 28 ja 29 artiklassa kielletään jäsenvaltioiden väliset tuonnin ja viennin rajoitukset. Rikkooko Suomi näitä artikloita?

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin rajoittaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta kansanterveyteen tai ympäristöön kohdistuvien riskien perusteella. Mutta miten autovero liittyy negatiivisesti kansanterveyteen tai ympäristöön? Päinvastoin – uudempi autokanta olisi ympäristön ja kansanterveyden kannalta positiivinen asia, eikä sen myönteistä kehitystä pitäisi rajoittaa perusteettomalla ja negatiivisia kannustimia luovalla autoverotuksella.

 

Kommentoi

Nyt kun vuosi on alkamassa on käsillä useampia ennkointiajatuksia siitä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Blogasin omalta osaltani siitä mitä Sitran näkövinkkelistä näyttää kiinnostavalta ensi vuonna. Vähän toisesta näkökulmasta asiaa katsotaan brittiläisessä Nestassa, joka on Sitran tyyppinen tulevaisuusorganisaatio ja jonka tehtävänä on saada uudet ideat lentämään. Nestalaiset ovat listanneet kolmetoista kiinnostavaa asiaa, jotka tulevat muuttamaan maailmaa ensi vuoden aikana. Koko artikkeli löytyy Nestan sivuilta. Alle olen poiminut kaikista kolmestatoista muutaman kiinnostavimman trendin.

Ennakoinnista tulee valtavirran tekemistä

Nestan johtajan Geoff Mulganin mukaan ennakointi on ollut pitkään enemmän taidetta kuin tiedettä. Tärkein syy ennakoinnin aseman muutokseen on se, että tiede tulee yhä enemmän tälle alueelle. Sääennusteet ovat jatkuvasti parantuneet, liiketoiminnassa yritykset kuten Wonga ovat tehneet rahaa hyödyntämällä algoritmejä riskien ja luottokelpoisuuden ennustamiseen. Lääkärissä voidaan uudenlaisen työkalun avulla arvioida mahdollisuutesi joutua sairaalaan pidemmällä aikavälillä. Kaggle  järjestää säännöllisesti kilpailuja ohjelmoijille jotka kehittävät algoritmeja, joiden avulla voidaan tehdä ennusteita esimerkiksi oppimistuloksista tai kansanterveyden kehityksestä. Tämä ei tarkoita että ennustaminen suoraan itsessään olisi mahdollista, mutta tulemme Mulganin mukaan paljon tietoisimmiksi uusien työkalujen myötä erilaisista mahdollisuuksista. Jos sinulle kerrotaan lääkärissä että terveysdatasi perusteella näyttää siltä että joudut sairaalaan, on monelle seuraava askel yrittää parantaa terveyttään.

Taistelu etäisyydestä

Nestassa luovan talouden parissa työskentelevän Jon Kingsburyn mukaan ensi vuonna tulemme näkemään valtavan määrän applikaatioita, palveluja ja laitteita, jotka hyödyntävät paikkatietoa. Kun tähän asti suurin osa verkkopalveluistamme on ollut sijainnista riippumatonta, jonkin asian etsimistä verkosta, tulee ensi vuoden aikana paikkatietoon perustuva tarjonta räjähtämään. Tämä liittyy tietenkin älypuhelinten yleistymiseen, joiden kautta on mahdollista jatkuvasti tarjota palveluja tai tietoa siitä mitä ympärilläsi tapahtuu, suoraan omaan puhelimeesi. Tällä hetkellä muun muassa Google kehittelee silmälaseja jotka yhdistävät käyttäjät suoraan nettiin ja esimerkiksi Near Field Communication kehittelee laitetta jolla voit maksaa puhelimellasi tavaroita, lippuja ja palveluja nappaamalla palvelun koodin. Kingsburyn mukaan nämä ovat toki vasta keksintöjen ituja, mutta kertovat jotain olennaista siitä, mihin mobiiliteknologia ja paikkatiedon hyödyntäminen ovat menossa.

 Isot bisnekset kiinnostuvat jakamistaloudesta

AirBnB, TaskRabbit, ZipCar, Boris Bikes – nämä ovat tunnettuja bisneksiä jotka ajavat eteenpäin jakamistalouden nopeaa kasvua. Mutta mitä tapahtuisi jos isot vähittäiskaupat päättäisivät uskaltautua vuokrausmarkkinoille kysyy Nestan Innovation Labin Helen Goulden.

Kysymys kuuluu tekevätkö kaupat niin? Kommentaattorit ovat vakuuttuneita, että peer-to-peer vuokraus (vertaiselta-vertaiselle) tulee olemaan 25 miljardin bisnes 2016 mennessä. Mutta on huomattavaa, että kun esimerkiksi yhteisautojen käyttö on jo lyönyt itsensä läpi, puuttuu jakamisen alueelta vielä menestystarinoita. Mukavuus, kulttuuri ja raha ovat kaikki tärkeitä ulottuvuuksia ja olemme vielä kaukana siitä että mekon vuokraaminen naapurista olisi normaali juttu ennen juhliin lähtöä. Kuitenkin jakamistalous on nousussa ja tällä on merkittäviä vaikutuksia. Esimerkiksi jos vuokrauksesta ja lainauksesta tulisi normi, pyrkisivät firmat todennäköisesti maksimoimaan tuotteen kestävyyden ja eliniän ja näin takaamaan pisimmät vuokratulot.

Vaikka kulutustottumukset ovat vielä vahvasti sidoksissa omistamiseen, voi muutos olla lähellä jos isot tunnetut brändit tarttuvat tähän. Esimerkiksi jakamistalouden markkinat ovat syntymässä ainakin leluille, lastentuotteille ja kalliille luksustuotteille parhaillaan. Näyttää siltä että uudenlainen hyperlokaali, hyvin brändätty fyysinen paikka jota pyöritetään verkon kautta on tilauksessa jakamistalouden suunnasta.

Kansalaisapplikaatioiden läpimurto

Yhä enemmän applikaatioita kehitetään nyt yhteisten ongelmien ratkaisemiseen jotka skaalautuvat nyt paikalliselta tasolta myös esimerkiksi kansalliselle. Esimerkkejä tästä on jo. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Code for America Commons toimii yhteisöllinen app store, eli applikaatiopalvelu, joka jakaa teknologiaa ja auttaa julkista hallintoa löytämään ratkaisuja ongelmiin. Nyt myös Eurooppaan on perustettu Code for Europe, jossa eurooppalaisille kaupungeille pyritään löytämään fiksuja julkisten palvelujen ratkaisuja ja koodeja sekä jakamaan näitä muualle.

Kestävyyttä edistävät liiketoimintamallit ansaitsevat myös huomiota. SeeClikFix on New Havenissa luotu applikaatio, jonka kautta kansalaiset voivat helposti raportoida viranomaiselle teidensä kunnosta ja erityisesti siitä jos jotakin on rikki tai vaarallisesti vaurioitunut. SeeClickFixin liiketoimintamalli perustuu sekä mainostuloihin että vastauspalvelun pyörittämiseen kansalaisten ja viranomaisten välillä.

Myös kansalaisten apu passiivisessa datan keräämisessä on kasvamassa sensoriteknologian kehittymisen myötä. ”Kansalaissensorit” applikaatioina keräävät dataa esimerkiksi tien töyssyistä ajaessasi tai muuten ympäristöstä jota voidaan eri tavoin hyödyntää. Passiivinen datan kerääminen on myös huikea mahdollisuus esimerkiksi itseä varten räätälöidyille terveyspalveluille.

Isot palkinnot isoista haasteista

Nestan Tris Dyson uskoo, että vuonna 2013 näemme isoja palkintoja isoista ratkaisuista, eli isot firmat näkevät joukkoistamisen suuret mahdollisuudet ja ovat myös valmiita maksamaan ratkaisuista jotka toimivat. Maailma kamppailee suurten haasteiden kanssa; ilmastonmuutos, ikääntyminen, velkaantuminen, terveys, laskeva kilpailukyky…  Kuitenkin  etenkin läntinen maailma on erittäin hierarkkinen siinä, mitä tulee ongelmien ratkaisuun. Ihmiset työskentelevät isoissa organisaatioissa ja ratkovat ongelmia näiden organisaatioiden ehdoilla.  Joukkoistaminen on vastaus monella tavalla tähän haasteeseen siinä mielessä, että se mahdollistaa valtavien joukkojen viisauden ja ongelmanratkaisukyvyn käyttämisen monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tämän viisauden ja potentiaalin käyttöön saamiseksi kannattaisi kuitenkin tarjota isoja palkintoja jotka motivoisivat ratkomaan haasteita. Palkitseminen onkin hyvä esimerkki historiasta jota voitaisiin nyt käyttää uudestaan. Teollisen vallankumouksen aikaan isoja innovaatioita tehtiin kilpailuissa joissa palkinnot olivat merkittäviä. Pituusasteet helpottamaan brittäläisten merimiesten navigointia, Alkalin tuotanto sekä hydraulisen turbiinin keksiminen teollisuuden käyttöön ovat kaikki olleet ihmisen toimintaa ratkaisevasti muuttavia keksintöjä – jotka syntyivät vastauksena kilpailuihin!

 Yhteiskuntatieteiden puisto

Jo 60-luvulta lähtien amerikkalaisten yliopistojen tiedepuistot ovat synnyttäneet huikeita teknologisia innovaatioita jotka perustuvat tiedemaailman, opiskelijoiden sekä käyttäjien ristiinpölytykseen sekä yhdessä testaamiseen ja tekemiseen. Nyt kysymys kuuluu voitaisiinko samaa konseptia joka on tuottanut niin merkittävän määrän teknologisia innovaatioita hyödyntää isojen yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen? Bilbaoon ollaan avaamassa Euroopan ensimmäistä sosiaalisten innovaatioiden puistoa, jossa julkinen, yksityinen ja neljäs sektori kehittävät yhdessä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Linkki kannattaisi kuitenkin rakentaa vielä yliopistoihin, jolloin tieteellinen tieto saataisiin mukaan ja tiede käytäntöön. Nestan Adam Price pohtii voisiko UK olla edelläkävijä tässä ja saada ensimmäisen yhteiskuntatieteellisen puiston saarivaltioon.

Tiedosta ja datasta tulee terveydenhuollon aarre

Big Data, jolle ei vielä oikein suomennosta löydy, on ollut viime vuonna iso juttu maailmalla. Digitaaliset työkalut mahdollistavat meille yhä paremmat työkalut analysoida isoja määriä dataa ja tietoa. Olisiko pian siis mahdollista, että voisimme tulla paremmiksi hyödyntämään tietoa, jota meistä kaikista on olemassa, mutta joka on levinnyt eri puolille yhteiskuntaa? Tätä tietoa on lääkäreillä, hoitajilla, terveydenhoitajilla, apteekeilla, tutkijoilla, firmoilla, potilailla, perheillä ja niin edelleen. Mitä puolestaan tarkoittaa omahoito ja vertaishoito, ”terveydenhoidon commons” ja kuka tätä dataa meistä hallinnoi? Entä mitä tämä tarkoittaa sekä potilaan että ammattilaisen näkökulmasta? Kaikki tämä on tärkeää, sillä terveysdatan hyödyntämisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia sekä tutkimukseen että uuden tiedon luomiseen. Samalla esimerkiksi kokemusten ja lääkityksen vertailulla esimerkiksi verkossa vertaisten kanssa voi olla merkittäviä vaikutuksia monien vaikeiden sairauksien hoidossa. Seuraavaksi tarvitsemme näiden uusien tapojen luotettavuuden varmistamista.

Kommentoi

Muutoksen johtaminen on keskeinen haaste. Erilaisia muutospaineita ja ongelmia riittää organisaatioissa. Syyt ovat ilmeiset. Toimintaympäristömme on muuttumassa monin eri tavoin. Globalisaatio ja teknologinen kehitys muuttavat erityisen voimakkaasti toimintaympäristöämme. Aikaisemmin hyvin toimineet systeemiset ratkaisut ovat muuttuneet ongelmallisiksi. Erityisesti tällä hetkellä Suomessa keskustelu taloudellisista muutostarpeista käy kiivaana. Ongelmat ovat kasvamassa monien järjestelmien osalta.

Professori Robert W. Rowden  (2001) on esittänyt tieteellisessä artikkelissaan (Society for Advancement of Management Journal), että oppivassa organisaatiossa muutosta on kolmenlaista: (1) suunniteltua muutosta, (2) toteutuskohdentunutta muutosta ja (3) valmiuskohdentunutta muutosta. Pehmeä systeemimetodologia mahdollistaa näiden kolmen muutostyypin haltuunoton. Sen avulla voimme tehdä järkeviä toimintasuunnitelmia, laatia toteutusohjelmia ja luoda organisaatiossa valmiuksia muutoksiin.

Tulevaisuudentutkimuksen piirissä yleensä analysoitavat perussysteemit ovat: Poliittiset systeemit, talouden systeemit, sosiaaliset systeemit, teknologiset systeemit, ekologiset systeemit ja arvojärjestelmät. Voimme havaita ongelmia näissä ns. STEEPV- systeemeissä . On tärkeää päättää selvästi, mitä systeemejä halutaan muuttaa.

Muutosjohtamisessa eräs iso haaste on ongelmien määrittelyssä. Jos ongelmat kyetään tunnistamaan, meillä on yleensä mahdollisuus myös ratkaista ne. Jos ongelmia ei kyetä tunnistamaan, meidän on todella vaikea ratkaista ongelmia. Tämä tosiasia on syytä muistaa, kun yhteiskuntapolitiikan suuntaa ja muutosjohtamisen sisältöjä määritellään. Ongelmien määrittelyyn kannattaa käyttää riittävästi aikaa ja muita resursseja.

Eräs looginen tapa toteuttaa muutosjohtamista on seurata pehmeän systeemimetodologian (Soft System Methodology, SSM) mukaista toimintamallia. Emeritusprofessori Peter Checkland,  joka kehitti pehmeän systeemiteorian useiden tapaustutkimusten yhteydessä, ymmärsi, että ongelmat liittyvät aina ihmisiin ja heidän ajatteluunsa. Ilman ihmisiä ei ole inhimillisiä tai sosiaalisia ongelmia. Ilman ihmisiä ei ole myöskään taloudellisia tai poliittisia ongelmia. Myös ongelmien ratkaisut riippuvat ihmisistä. Mielekkäät ja merkitykselliset näkökulmat liittyvät ongelmien määrittelyprosessiin.

Muutosjohtaminen voi olla tehokasta – mikäli kykenemme tunnistamaan keskeiset ongelmat. Mikäli emme tunnista mitään ongelmia, on varsin epätodennäköistä, että kykenemme mielekkääseen muutosjohtamiseen. Tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta tarkasteltuna SSM -prosessi itse asiassa kuvaa hallitun muutoksen prosessia. Meidän kannattaisi hyödyntää hallituissa muutosprosesseissa hyväksi osoittautuneita käytänteitä.

Jos ongelmia ei tunnisteta ihmisten keskuudessa, on erittäin epätodennäköistä, että näitä tunnistamattomia ongelmia koskaan ratkaistaisiin todellisuudessa. Tämä voi kertoa siitä, että ihmiset kykenevät elämään näiden ongelmien kanssa ja eivät edes halua puuttua ongelmiin.

Ihmiset, jotka tunnistavat ongelmia, ovat aina myös mahdollinen tärkeä osa ongelman ratkaisua. Ihmiset, jotka eivät tunnista mitään ongelmia, eivät yleensä ole keskeisiä ongelmien ratkaisun kannalta. He voivat elää omassa ongelmattomassa maailmassaan. Heitä ei kannata ”häiritä” muutosjohtamisen ongelmilla.

Tämän ongelmakeskeisen ajattelu- ja toimintamallin mukaan meidän kannattaisi noudattaa seuraavaa loogista ajattelu- ja toimintamallia:

  1. Määrittele ongelma tai ongelmat.

Kysymys: ”Mitä tulee muuttaa?”

  1. Analysoi nykyistä tilannetta relevantteja systeemejä.

Kysymys: ”Missä olemme nyt?”

  1. Tunnista tavoitteet ja rajoitteet.

Kysymys: ”Missä haluaisimme olla?”

  1. Luo keinot tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kysymys: ”Kuinka pääsemme haluamaamme tilaan?”

  1. Luo keinot arvioida toivottua muutosta ja tavoitteiden saavuttamista.

Kysymys: ”Kuinka tiedämme, milloin olemme saavuttaneet tavoitteemme?”

  1. Kehitä optiot.

Kysymys: ”Mitä optiot ovat?”

  1. Testaa optiot.

Kysymys: ”Ovatko optiot saavutettavissa budjetin ja muiden resurssien puitteissa?”

  1. Valitse relevanteiden optioiden toimeenpanotapa.

Kysymys: ”Mikä on valinta?” (politiikka, strategia, valtarakenteet ja tasa-arvo-kysymykset)

  1. Toimeenpane optio/t.

Kysymys: ”Miten kaikki muut toimeenpanoon liittyvät ongelmat ratkaistaan?

 

Jos haluamme johtaa systeemisiä muutosprosesseja tulevaisuusorientoituneesti, voimme aina toteuttaa niitä Checklandin esittämän pehmeän systeemimetodologian mukaisen SSM -prosessin mukaisesti. Peter Checklandin kehittämä pehmeä systeemiteoria perustuu 7-vaiheiseen prosessiin:

1, Tehdään strukturoimaton systeemikuvaus.

2. Kuvataan nykyisen systeemin todellisuus.

3. Tehdään toiminnan systeeminen ydinkuvaus, joka pohjautuu huolella tehtyihin tulevaisuuskuvauksiin.

4. Tehdään tulevaisuusmalli. Sen olisi hyvä olla mahdollisimman visionäärinen sisältäen formaalin mallin ja muut systeemiset mallit.

5. Verrataan tulevaisuusmallia ja nykyistä systeemimallia (vaiheen 3 systeemin ydinkuvaus). Tässä vaiheessa voidaan havaita merkittävimmät systeemiset erot nykyisen ja mahdollisen tulevan toivottavan systeemimallin välillä.

6. Laaditaan kehitysohjelma havaittujen systeemisten erojen välillä. Samalla vastaamme kysymykseen, miten nykyinen systeemi muutetaan uudeksi tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi systeemiksi.

7. Toteutetaan toiminta todellisuuden muuttamiseksi ja ongelmien poistamiseksi tai ongelmien vähentämiseksi. Toteutetaan hyvin perusteltu kehitysohjelma, joka eliminoi tai vähentää havaittuja ongelmia.

Voimme halutessamme palata SSM -prosessin alkuun ja aloittaa organisaatiossa uusi kehityssykli muutosjohtamisessa. Olennaista SSM–prosessissa on ongelmakeskeisyys ja sen tuoma aito motivaatio parantaa systeemin toimivuutta.

Jos olemme tehneet useita kehityskierroksia SSM -mallin pohjalta, olemme oppineet samalla paljon ja olemme saattaneet oikeasti kehittyä ns, oppivaksi organisaatioksi. Tämä systeemiajatteluun pohjautuva SSM -malli on varsin käyttökelpoinen muutosjohtamisen yhteydessä, koska se pakottaa meidät systeemiseen ja loogiseen ajatteluun.

On huomionarvioista, että pehmeä systeemimetodologia auttaa ohjaamaan organisaation oppimissykliä merkityksen luonnista (meaning) intentioihin (intention) ja niistä tarkoitukselliseen toimintaan (purposeful action). Tämä kaikki prosessivaiheet voidaan toteuttaa SSM -prosessissa jäykistämättä organisaation toimintaa liian kaavamaiseksi.

On myös mahdollista yhdistää ”kovan” systeemiajattelun simulointimallien käyttö SSM –malliin. Voisimme varsin helposti toteuttaa esimerkiksi kuntauudistuksen tai kuntaliitoksen suunnittelun tällaisen SSM -prosessin kautta.

SMM -malli sopii käytettäväksi sekä yrityksille että julkisen sektorin organisaatioille.


Kommentoi

Nikolai Kondratieff esitti oman pitkän aikavälin teoriansa Kondratieffin sykleistä. Ajatus pitkän aikavälin sykleistä on kiehtonut monia talous- ja yhteiskuntatieteilijöitä jo pitkään. Edesmennyt Professori Pentti Malaska oli kansainvälisen Kondratieff –seuran pysyväisjäsen.

Suomalainen ekonomisti, Palkansaajien tutkimuslaitoksen legendaarinen johtaja ja Helsingin kaupunginjohtaja Pekka Korpinen julkaisi vuonna 1981 merkittävän väitöskirjansa ”Kriisit ja pitkät syklit” Kondratieffin sykleistä. Tämä teos on yllättävän ajankohtainen nykyisen finanssikriisin oloissa. Tätä finanssikriisin ja Kondratieffin syklin välistä ”kytkentää” on jo tutkittu viime aikoinakin taloustieteessä.

Kondratieff esitti, että maailman teollinen historia on hahmotettavissa 45-60 vuoden sykleissä. Keskimäärin sykli on kestänyt 54 vuotta. Jokainen sykli sisältää omia erityistrendejä ja piirteitä, joiden varaan taloudellinen kasvu nojautuu syklin aikana. On olemassa monia kilpailevia teorioita Kondratieffin sykliajattelulle. Ehkä merkittävin näistä on ns. Goodwinin kasvusyklimalli joka pohjautuu ajatukselle työväen ja kapitalistien välisestä kamppailusta. Richard M. Goodwinin kasvysyklimalli yhdistää Harrod-Domarin mallin ja Phillips -käyrämallin. Myös Kuznetsin syklimalli  ja Schumpeterin luovan tuhon ajattelumalli ovat tärkeitä osia syklitutkimuksen pitkään jatkunutta tutkimustraditiota.

Ensimmäinen Kondratieffin sykli perustui vesivoimaan ja mekaanisen teollisuustuotannon läpimurtoon. Sen aikana rauta- ja tekstiilituotanto käynnistyi ja kehittyi voimakkaasti. Teollinen vallankumous käynnistyi ensimmäisen Kondratieffin syklin aikana.

Toinen sykli sai voimansa höyryvoiman kehittymisestä. Sen aikana kehittyivät teräs- ja puuvillatuotanto. Tämän syklin aikana rakennettiin rautatiet ja yhteydet eri kaupunkien välillä kehittyivät merkittävästi. Se voimisti talouskasvua.

Kolmas sykli perustui sähkön tuotantoon ja kemiallisen teollisuuden syntyyn. Sähköistäminen mahdollisti suurkaupunkien kehityksen ja teollisuustuotannon edelleen kehittymisen.

Neljäs sykli sai voimansa petrokemiallisesta teollisuudesta ja elektroniikkateollisuudesta. Tämän syklin aikana myös lentoliikenne ja avaruusteknologia kehittyivät. Tämä voimisti globalisaatiokehitystä.

Viides sykli on nykysukupolvelle tutuin. Se perustui digitaalisiin verkostoihin, bioteknologiaan, ICT-klustereihin ja ohjelmistokehitykseen. Tänä aikakautena toteutui informaatio- ja tietoyhteiskunta eri tahtisesti eri maissa.

Suomessa hyvinvointiyhteiskuntamallimme rakennettiin edellisen, viidennen Kondratieffin syklin aikana. Tästä näkökulmasta on tärkeää juuri nyt miettiä kuudennen syklin perusluonnetta. Mitä globaalitaloudessa tulee tapahtumaan ennen vuotta 2050, kun Kondratieffin kuudes sykli toteutuu ja syvenee?

Aikakauden vaihtuminen nostaa pintaan uusia yhteiskunnallisia arvoja ja aiheuttaa sosiaalisen murroksen, eikä nyt alkanut uusi kuudes sykli tee tässä poikkeusta. Saattaa nimittäin olla niin, että voisimme rakentaa uuden rakenteiltaan erilaisen hyvinvointistrategian käynnistymässä olevan kuudennen Kondratieff-syklin aikana.

Millaisiin perustrendeihin Kondratieffin kuudes sykli tulee nojautumaan? Professori Markku Wilenius on tutkimassa tätä teemaa Tekesin rahoittamassa laajassa ”The 6th Wave and Systemic Innovations for Finland” -hankkeessa. Professori Markku Wileniuksen mukaan uuden ajan avainsanoja ovat materiaalien ja energian mahdollisimman tehokas hyödyntäminen, bioenergia, ympäristö- ja nanoteknologia. Myös terveydenhuolto ja koko hyvinvointiklusteri on kasvava toimiala länsimaissa ikääntyvän väestörakenteen vuoksi. Terveydenhuolto tulee varmasti nojautumaan geeniteknologian ja nanoteknologian uusimpaan kehitykseen.

Arvio on varmasti oikean suuntainen kun lukee viimeisimpiä MIT Technology Review – katsauksia. On kuitenkin ehkä hyvä muistaa, että aikaisempien aaltojen teknologiat eivät häviä mihinkään, ne sulautuvat uusimman teknologia-aallon innovaatioihin. ICT-teknologiakehitys on nyt syventymässä ja muuttumassa ubiikkiteknologiseksi trendiksi. Suomessa on ubiikkien sulautettujen järjestelmien osaamista mutta sen soveltaminen on usein rajoitettua systeemisestiTarvitsisimme laajempia konseptuaalisia innovaatioita, modulaarisia ja systeemisiä innovaatioita. Uudet teknologiset edistysaskeleet liittyvät digitaaliseen evoluutioon, IsoonDataan, pilvilaskentajärjestelmiin ja joukkoistamiseen. Olemme siirtymässä tietoyhteiskunnasta ubiikkiyhteiskuntaan. Tarvitsemme erityisesti palvelumuotoiluosaamista, kun suunnittelemme uusia palveluja ja tuotteita .   Tarvitsemme uudenlaista osaamispääomaa tässä prosessissa.

Kondratieffin kuudennen syklin iso haaste tulee olemaan ilmastonmuutoksen tuottamat uhkat ja maapallon ekologisten rajojen saavuttaminen ja pakot muuttaa tuotantorakenteita tuottavimmiksi ja resurssitehokkaammiksi. Avainasioita tulevat olemaan ekologisuus, ekotehokkuus ja välittäminen. Ubiikkiteknologinen osaaminen tulee olemaan tässä prosessissa äärimmäisen tärkeä resurssi ihmiskunnalle.  Nyt on korkea aika miettiä Internet of Things - ajan liiketoimintamalleja ja vihreän talouden toimintamekanismeja.

Kestävä kehitystarve merkitsee vihreän kemian, teollisen ekologian, uusiutuvien energialähteiden ja vihreän nanoteknologian kehittymistä. Tämä muutosprosessi on verrattavissa teolliseen vallankumoukseen. Joudumme arvioimaan koko aikaisempaa teollista tuotantokompleksia kriittisesti ja uudelleen organisoimaan tämä järjestelmä ekologisemmaksi. Osa tätä prosessia voi olla miniteollistaminen ja 3D-printtaamisen pohjalta.

Olemmeko valmiita Kondratieffin kuudenteen sykliin?

Meidän on syytä olla hereillä ja valmiita olemaan mukana Kondratieffin avaintrendeissä ja näin mahdollistaa suomalaisen yhteiskunnan aito uudistumiskyky. Meidän on syytä ymmärtää, että kuntien ja kaupunkien tuottavuutta voidaan parantaa radikaalisti uuden teknologia-aallon ratkaisuilla. Mahdollisuuksia on mm. älykkäässä miniteollisuudessa, työnteon tehostamisessa, ekorakentamisessa, liikenteessä ja vihreässä energiatuotannossa. Jos kykenisimme integroimaan uuden eko- ja ubiikkiteknologian, huippudesignin, arkkitehtuurisuunnittelun ja rakentamisteollisuuden osaamisen, tulokset voisivat olla hämmästyttäviä.

Meillä olisi pitänyt olla rohkeutta aloittaa kunta- ja kaupunkikehityksessä ubiikkiteknologiauudistus, joka olisi johtanut todellisiin tuottavuusläpimurtoihin. Toistaiseksi ainoa kaupunki, joka on ollut selkeästi aktiivinen tässä suhteessa, on Oulu. Suomessa olisi pitänyt viedä kestävän kehityksen strategiaa kohti rohkeampia pilottiratkaisuja. Meidän olisi jo pitänyt hakea radikaaleja systeemisiä ekoinnovaatioita hyvällä private-public-partnership -yhteistyöllä. Esimerkiksi maalämpöratkaisuja olisi pitänyt edistää laajempina infrastruktuurihankkeina, jolloin olisimme saaneet skaalautuvia tehokkuus- ja innovaatiohyötyjä rakennusteollisuudellemme.

Voisin listata pitkän listan strategisia kehitysprojekteja, joihin meidän kannattaisi panostaa Suomessa. Valitettavasti olemme monissa asioissa vielä melkein lähtökuopissa, vaikka meillä onkin laadukasta sirpalemaista huippuosaamista monilla tärkeillä teknologis- ja tutkimusaloilla. Ehkä soveltaen mallia kannattaisi ottaa Japanin ubiikkistrategiaohjelmasta koska Japanin strategia on selvästi keskittynyt platform -ratkaisuihin ja systeemisiin innovaatioihin. Meillä on käynnissä Clean Tech -ohjelma joka on varsin laadukas ja hyvä. Panostusten mittakaava voi olla vain liian pieni, joten tätäkin ohjelmaa tulisi kehittää ja laajentaa edelleen. Monet asiantuntijat näkevät, että myös liike-elämässä tapahtuu siirtymä e-liiketoiminnasta kohti ubiikkiliiketoimintaa. Meidän täytyisi valmistautua strategisten hankkeiden kautta tähän siirtymään.

Jos yksinkertaistetaan asioita, tulevaisuumme on siis teknologiaratkaisuiltaan vihreä, välittävä ja älykäs. On varsin korkea aika herätä uuden Kondratieffin syklin haasteisiin ja ajatuksiin.

Tulevaisuuden voittajia markkinoilla ovat aktiiviset toimijat, jotka pystyvät yhdistämään vihreyden, ihmisistä välittämisen ja älykkyyden. Meillä on eräs hyvä esimerkki tällaisesta osaamisesta. Suomalainen vuonna 2009 perustettu  ZenRobotics  on näyttämässä suuntaa yritystoiminnalle, joka on jo nyt osa Kondratieffin kuudetta sykliä.

Uskon, että pystymme muutokseen, jos niin vain haluamme.  Miksipä emme haluaisi?

Kommentoi

Sitran Kestävä talous -Elinvoimafoorumi etsii hankkeita ja ideoita joiden avulla tulevaisuudessa voidaan ratkoa kestävän talouden haasteita.

Onko sinulla hanke tai idea, joka jo vie tai veisi eteenpäin kestävän talouden ajattelua? Entä edistäisikö ideasi esimerkiksi ruohonjuuritason taloudellista toimintaa, uudenlaista yrittäjyyttä tai globaaleja kestäviä ratkaisuja taloudellisesti, sosiaalisesti tai ekologisesti? Voisiko ideoiden pohjalta tehdä politiikkaratkaisuja? Etsimme siis sellaisia hankkeita ja ideoita jotka auttavat foorumilaisiamme uudistamaan ajattelua kestävästä taloudesta.

Parhaat ehdotukset palkitaan!

Lue lisää: Kerro meille hankkeesta tai ideasta jonka avulla rakennetaan kestävää taloutta

Kommentoi

Eräs laaja yhteiskunnallinen kysymys Suomessa on väestön ikärakenteen muutos. Jotkut näkevät väestön ikääntymisen olevan negatiivinen trendi, jotkut taas näkeävät ikääntymisessä mahdollisuuksia laadullisen hyvinvoinnin kasvattamiseen.

Tilastokeskuksen laskelmien mukaan Suomessa elinajanodote on tällä hetkellä 80 vuotta. Tällä hetkellä keskimääräinen eläkeikä on 60 vuotta ja keskimääräinen työura on 35 vuotta. Vuonna 2030 sen arvioidaan nousevan 85 vuoteen. Kun väestön keski-ikä nousee, on Suomessa yhä enemmän ikäihmisiä ja senior-kansalaisia. Säätytalolla 1.11.2012 julkaistun Sinisen kirjan mukaan keskimääräisen työuran tulisi nousta 37,5 vuoteen Suomessa. Tällä muutoksella voitaisiin ns. kestävyysvajetta pienentää.

Lääketiede kehittyy huomaa vauhtia joka vuosi. Olemme saamassa uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä, jotka vaikuttavat mm. syöpäsairauksien hoidon tehokkuuteen. Monet muutkin sairaudet ovat saamassa uusia tehokkaita hoitomuotoja. Näistä lääketieteen edistysaskelista johtuen voi ihmisen keskimääräinen elinikä nousta korkeammaksikin kuin edellä manittu 85 vuotta vuonna 2030.

Väestön ikääntyminen vaikuttaa myös huoltosuhteeseen. Kun Suomen hyvinvointivaltiota alettiin rakentaan, yhtä ei-työssä olevaan kohden oli 4 työssäkäyvää. Vuonna 2030 arvioidaan yhtä ei-työssä olevaan kohden olevan 2 työssäkäyvää. Tämä tarkoittaa huoltosuhteen muuttumista aikaisempaa huonompaan suuntaan. Ikääntyminen merkitsee paineita verotukseen. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan vuoteen 2030 mennessä kunnallisverotukseen kohdentyy 7 %:n verotuspaine. Lisäksi 7 %:n korotuspaine kohdistuu palkasta tuloveron lisäksi maksettavaan työeläkemaksuun.

Ikärakenteen muutos ja huoltosuhteen muutos vaikuttavat suoraan ns. kestävyysvajeeseen. Valtiovarainministeriössä on arvioitu julkisen talouden kestävyysvajeen olevan jo vuoteen 2015 mennessä noin 5% bruttokansantuotteesta. Se tarkottaa noin 10 miljardin euron kestävyysvajetta. Eri arvioissa kestävyysvajeeksi on arvioitu 3,5-5,5 % bruttokansantuotteesta. Kestävyysvajeen kannalta on ongelmallista, että Suomessa työllisyysaste on laskenut noin 70 %:n tasolle, kun se vielä ennen 1990-luvun lamaa oli 75 %. Olisi perusteltua saada työllisyysaste nousemaan 75-80 %:n tasolle. Se helpottaisi huomattavasti kestävyysvajeen kaventamista.

On hyvä muistaa, että useimmat hyvinvoinnin tutkijat pitävät keskimääräistä ikää eräänä keskeisimpänä hyvinvointi-indikaattorina. Pitkän elämän on ajateltu korreloivan yleisen hyvinvoinnin kanssa. Ajatuksena on ollut, että hyvinvoinnin kasvu heijastuu populaation joukossa korkeampana ikänä. Tämä perinteinen näkökulma ei nouse useinkaan esille, kun politiikot keskustelevat väestön ikärakenteesta.

Tarvitsemme tulevaisuudessa hyviä vastauksia siihen, miten kestävyysvaje kurotaan umpeen. Filosofi ja professori Himasen tutkimusryhmä esittää tuoreessa raportissaan oman ratkaisun kestävyysvajeeseen. Sinisen kirjan mukaan kestävyysvaje –haaste ratkaistaan seuraavasti.

(1)    Yksi lisävuosi työuriin merkitsee noin 2 miljardin leikkausta tuottavuusvajeeseen,

(2)    työllisyysasteen 1 %:n nousu merkitsee myös 2 miljardin panosta tuottavuusvajeen umpikuromiseen,

(3)    hyvinvointipalveluiden tuottavuuden kasvulla 0,25 %-yksiköllä voidaan kaventaa kestävyysvajetta 2 miljardilla,

(4)    20%:n vähennys työpahoinvoinnissa mahdollistaa varhaiselle eläkkeelle lähdön alenemisen tuottaen 2 miljardia euroa työpanoksena, sekä

(5)    20%:n vähennys mielisaurauksien ja aikaisin eläkkeelle lähtemisen vuoksi mahdollistaa 2 miljardia euroa lisätyöpanoksena.

Sinisen kirjan mukaan näillä viidellä toimenpiteellä kestävyysvaje, eli 10 miljardia euroa, voidaan kuroa umpeen tulevaisuudessa. Keskeiset toimenpiteet ovat siis pidemmät työurat, työllisyysasteen nousu, hyvinvointipalveluiden tuottavuuden kasvu, eläkkeelle lähdön myöhäistäminen ja vähäisempi eläkkeelle vetäytyminen mielenterveysongelmien vuoksi.

Tässä on siis varsin selkeä poliittinen ohjelma, jolla voidaan ajatella ratkaistavan ns. kestävyysvaje. On syytä todeta, että Sinisen kirjan ohjelman toteuttaminen edellyttää suurta kurinalaisuutta poliittisilta päättäjiltä tulevina vuosina.

Kokemuksesta tiedetään, että poliittisten tavoitteiden esittäminen on aika helppoa, mutta tavoitteiden ja päämäärien muuttaminen konkreettisiksi tuloksiksi perusteltujen keinojen valinnan kautta on huomattavasti haasteellisempaa.

Mitä ilmeisimmin tulemme tarvitsemaan hyvin kurinalaista toimeenpanojohtamista tulevina vuosina, jos haluamme kuroa kestävyysvajeen umpeen Suomessa. Tämä tarkoittaa käytännössä myös erittäin voimakasta pidättäytymistä populistisista julkilausumista, lehmänkaupoista ja valtapeleistä.

Poliittisten päättäjien on syytä keskittyä tulevina vuosina miettimään kansakunnan kokonaisetua.

Jari Kaivo-oja

Dosentti (Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto), Tutkimusjohtaja (Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto)

Lisätietoja:

Sininen kirja, Verkkosivut: http://valtioneuvosto.fi/tiedostot/julkinen/pdf/2012/sininen-kirja/fi.pdf

Pääministeri Jyrki Kataisen avaussanat Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumissa Säätytalossa 1.11.2012, Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin forum 1.11.2012, Verkkosivut: http://vnk.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/fi.jsp?oid=368529

Kommentoi

Kuntavaalit 2012 - Jytky II:sta odotellessa

Eräs kuumimpia poliittisia kysymyksiä Suomessa on kuntien määrä ja kuntien vastuulle annetut palvelutehtävät. Edessä on kuntavaalit,  joissa valitaan kuntien edustajat jokaiseen Suomen kuntaan. Kuntavaalien viimeinen äänestyspäivä on 28.10.2012 ja ennakkoäänestys tapahtuu 17.-23.10.2012. Viime vaaleissa äänestysprosentti kuntavaaleisssa oli 61,2 prosenttia. Nyt ennakoidaan äänestysprosentin laskevan tämän luvun alle, jopa lähelle 50 prosenttia. Edessämme lähitulevaisuudessa voi olla kuntademokratian kriisiytyminen Suomessa. Ensimmäiset vaalikeskustelut ovat käynnistyneet. Myös kuntavaaleja koskevat gallup-kyselyt ovat käynnissä.

Puolueiden vaalibudjetit eivät ole kovin isoja, minkä arvioidaan johtavan laimeisiin kuntavaalikampanjoihin. Suurin budjetti on Kokoomuksella, 700 000 euroa. Perussuomalaisilla kuntavaalibudjetin arvioidaan olevan 500 000 euroa. Keskustan vaalibudjetti on laskenut 300 000 euroon.

Suomen viimeinen yli 300 kunnan suurkuntavaali toteutuu hyvin matalalla poliittisella profiililla. Näyttäisi siltä, että valta on viety kunnilta valtiovallan suuntaan ja valta eduskunnalta Euroopan uniolle, parlamentille ja komissiolle.  Suora lähidemokratia ei voi kovin hyvin Suomessa. Seuraavat kuntavaalit vuonna 2016 toteutetaan alle 300 kunnan Suomessa. Suomen Kuntaliitto on esittänyt kriittisen puheenvuoron kuntarakenneuudistuksen osalta.

Vaaligallupien perusteella Perussuomalaiset näyttävät olevan vahvoilla. Perussuomalaisten arvioidaan kolminkertaistavan kannatuksensa kuntavaaleissa. Kokoomuksen ja SDP:n kannatus näyttäisi olevan hienoisessa laskussa kuntavaalitutkimuksen mukaan.  Keskusta näyttäisi myös olevan selvästi altavastaajan asemassa näissä kuntavaaleissa, koska sillä on laajaa kannatusta pienissä kunnissa, mutta nyt tilalle pienissä kunnissa näyttäisi olevan tulossa Perussuomalaiset.

Näyttäisi siltä, että tulossa on Jytky II eli varsin voittoisa kuntavaalitulos Perussuomalaisille.  Ainoa ongelma Perussuomalaisten vaalikampanjassa on se, että se painottuu yhä aika voimakkaasti Euroopan unionia kritisoivaan toimintaan ja finanssikriisiin luomaan ongelmakenttään.  Perussuomalaisten kuntaohjelma on muuten aika selkeä korostaen kuntien olevan kuntalaisia varten. Toisaalta tämä Perussuomalaisten valittu EU-kriittinen strateginen yleislinja voi olla täysin harkittua ja tietoista valmistautumista seuraaviin valtiollisiin vaaleihin ja Jytky III:seen. On täysin mahdollista, että nyt tekeillä olevan Kataisen hallituksen Tulevaisuusselonteko 2030  tehdään Perussuomalaisille. Aikaisempi Tulevaisuusselonteko vuonna 2009 keskittyi pelkästään ilmastonmuutokseen .   Tässä mielessä voi olla hyödyllistä lukea Perussuomalaisten esittämä vaihtoehtoinen budjettirakenne Suomelle.

Toisaalta politiikan asetelmat voivat muuttua moneen kertaan ennen seuraavia valtiollisia vaaleja huhtikuussa 2015. Myös villit kortit kuten uusi öljykriisi, jota on ennakoitu jo vuodelle 2015 IEA:n pääekonomistin toimesta, voivat muuttaa politiikan agendaa Suomessa voimakkaasti.  Uusi öljykriisi näkyisi monin eri tavoin suomalaisten arjessa.

Kuntien perustehtävät kuten vanhustenhoito, terveyspalvelut, lähipalvelut, kuntauudistus, peruskoulut ja palveluiden laatu ja satavuus eivät ole kovin selkästi profiloituneet Perussuomalaisten kampanjassa. Yleislinjana näyttää olevan se, että Perussuomalaiset haluavat pitää kuntien roolin ja aseman samana kuin se on nykyisin. Toisaalta vuoden 2011 vaalien eli Jytky I:n myötä Perussuomalaiset arvioivat omissa arvioissaan, että nyt on laskettu kivijalka ”perussuomalaisten vuosisadalle”.  Näissä vaaleissa Perussuomalaiset voivat kertoa kansalaisille, mitä ”perussuomalainen vuosisata” merkitsee aluepolitiikalle Suomessa? Vastaus löytyy tähän kysymykseen Perussuomalaisten maaseutuohjelmasta.

Uusien kuntien päättäjien tilanne ei ole herkullinen. Tiedossa uusille valituille kuntaedustajille on tiukkaa taloudenpitoa, ikäviä päätöksiä, valtion määräysten tottelemista, päätöksiä yhdistymisestä johonkin toiseen kuntaan ja monien toimintojen uudistamista. Kuntien edustajat joutuvat taistelemaan paikallisdemokratian puolesta.

Tabula rasa –politiikka – suomalainen suunnittelumalli?

Joskus on sanottu, että ainoa asia, mitä voimme oppia menneisyydestä on, ettei menneisyydestä voi oppia mitään. Toisaalta: olisiko sittenkin mahdollista oppia jotain menneisyydestä? Itse en täysin usko tähän sinänsä hyvältä kuulostavaan postmoderniin sloganiin, vaikka joskus tietyissä tapauksissa se voinee osaksi pitää paikkansa. Tulevaisuutemme ei ole niin ainutlaatuinen luonteeltaan verrattuna menneisyyteen, etteikö olisi hyvä reflektoida aikaisempia kokemuksia ja oppia niistä. Historialliset polkuriippuvuudet  eivät muutu kovin nopeasti. Muutenhan esimerkiksi ajatus oppivista organisaatioista olisi vailla loogista pohjaa. Olisi siis hyvä, että oppisimme menneisyydestä ja siellä tapahtuneista onnistumisista ja epäonnistumisista. Muistia on hyvä käyttää päätöksentekotilanteissa – jo pelkästään polkuriippuvuuksista johtuen.

Edellä viitattuun nojautuen voidaan väittää, että tulevaisuuden keksiminen täysin uudelleen on mahdotonta. Meidän on mahdotonta paeta päässämme olevia muistijälkiä, kuten useat kognitiopsykologit ovat esittäneet. Emme voimme tietoisesti unohtaa kaikkea, paitsi jos olemme Alzheimer-tautia tai muuta muistisairautta potevia. Silloinkin unohtaminen on usein ei-tietoista luonteeltaan. Tietoinen unohtaminen ja ei-tietoinen unohtaminen ovat luonteeltaan eri asioita.  Valikoiva muistaminen on mahdollista. Toisaalta ihminen ei voi unohtaa asioita, ellei hänelle ole syntynyt muistijälkeä. Ihminen ei ole luonteeltaan ”tabula rasa” kuten vanhentuneen behavioristisen koulukunnan ajattelijat esittivät aikanaan. Muistamme aina jotakin, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme.

Edellämainitusta huolimatta politiikan kentässä näyttää yhä vahvasti uskottavan siihen, että politiikka voidaan aina aloittaa 0-pisteestä, aikaisemmat vaalikaudet ja niiden tapahtumat ja kokemukset unohtaen. Onko kansalaisten ja veronmaksajien kannalta hyvä asia, että teemme politiikkaa vanhentuneiden tabula rasa -olettamusten pohjalta? Miten voisimme irottautua tällaisestä kunta- ja aluepoliittisesta toimintakulttuurista?

Ehkä nykytilanteessa suurin yhteiskunnallinen ongelma on, että kunta- ja metropolitiikka on ylipolitisoitunut.  Kokoomus on ”kuningaspuolue”, joka kannattaa vahvaa valtiota. SDP:lle ja Vasemmistoliitolle yhteiskunnan eli valtion vastuu on tärkeä arvo. Keskustaa pidetään kuntapuolueena. Myös Perusuomalaiset on pitkälti kuntapuolue – ainakin kuntavaalien jälkeen. Muut puolueet ovat välimaastossa. Puhtaasti ideologisista lähtökohdista tuskin voidaan mitään hyvää kuntarakenteen kokonaisuutta rakentaa. Olisi suosittava vähemmän ideologisia ajattelumalleja ja ratkaisuja. On hyvä tietää, että arviolta 96 % Euroopan maista on käytössä vahva väliportaan hallinto, joka hoitaa meidän kuntien perustehtäviä. Miksi emme tekisi väliportaan hallintouudistusta kuntauudistuksen sijaan? Voisimme siirtyä yleiseurooppalaiseen mallin ja samalla voisimme vähentää kuntien yletöntä tehtävämäärää ja antaa kuntien keskittyä lähidemokratian kannalta olennaisiin tehtäviin. Samalla turvaisimme hyvinvointivaltion uudistumisen ja rahoituspohjan. Euroopassa kuntien keskikoko asukasluvun perusteella on n. 5000, Suomessa se on hiukan yli 15 000 asukasta. Esim. Saksassa on osavaltiota, joissa on hyvinkin sama väestöpohja  per kunta kuin Suomen Lapissa.

Voimme ottaa myös taloudellisen näkökulman kuntarakenteeseen. Kustannuksia säästävää kilpailua voi olla myös kuntien välillä. Suuri yksikkökoko julkisen palvelun tuotantomuotona melkoisen varmasti heikentäisi kuntien välistä kilpailua. Myöskään asukkaista palveluilla kilpailu ei ole välttämättä huono asia. Toisaalta elinkeinopolitiikassa, liikenteessä, ympäristö- ja jätehuollossa, erikoissairaanhoidossa, sosiaalialan erikoispalveluissa pitää olla myös riittävän suuri toiminnallinen alue, jotta tehdään järkeviä päätöksiä ja saavutetaan skaalaetuja. Eräs tärkeä vaihtoehto miettiä kuntahallintoa on Kainuun malli, joka on toiminut varsin hyvin. Miksi sitä ei voisi ottaa Suomen kuntauudistuksen lähtökohdaksi?

Eli: olisi järkevää jakaa kuntien tehtävät kahteen ryhmään: skaalatuotantopalveluihin ja lähikuntapalveluihin. Kunnille voisi jättää lähikuntapalvelut ja välihallinnolle skaalatuotantopalvelut. Näin saavutettaisiin kustannustehokkuusetuja ja annettaisiin kunnille mahdollisuus keskittyä lähidemokratian kannalta  keskeisiin palveluihin. Kuntien tehtävien määrä laskisi ja Suomi siirtyisi eurooppalaiseen aluehallintomalliin. Miksi emme voisi ajatella kuntahallintoa ilman ideologisia painotuksia?

Alueiden ja kuntien tilanne ennen kuntavaaleja

Suomen aluerakenteen tulevaisuutta ennakoitiin aktiivisesti ja systemaattisesti vuosina 2005-2006 ja toki paljon aikaisemminkin. Vedin itse selvityksen taustaprosessia ministeriöiden välisenä ennakointiasiantuntijana. Lopputuloksena syntyi silloin seikkaperäinen raportti Kilpailukykyä, hyvinvointia ja ekotehokkuutta: Suomen aluerakenteen ja alueidenkäytön kehityskuva”, jota silloin käytettiin Suomen ennakointitoiminnan käyntikorttina Suomen ollessa puheenjohtajana Euroopan unionissa.

On jossain määrin ollut hämmentävää seurata, ettei nykyisessä kuntauudistuksessa ja aluerakenneuudistuksessa ole juurikaan reflektoitu aikaisempia aluerakennetta koskevia ennakointitutkimuksia, joita on tehty ministeriöissä, maakunnissa, kaupungeissa ja kunnissa. Myös Euroopassa on tehty laajaa aluerakennetutkimusta, jota soisi käytettävän hyödyksi aluerakenteita kehitettäessä Suomessa.  Tärkeää olisi nähdä raja-alueiden yhteistyömahdollisuudet. Kansainvälisiä liikenneyhteyksiä tulisi kehittää etenkin Manner-Eurooppaan, Venäjälle ja Aasiaan. Itämeren kautta kulkevaa meriyhteyttä tulisi kehittää Suomen ulkomaankaupan tärkeimpänä väylänä. Pohjolan kolmio ja Via Baltica yhdistävät Itämeren alueen tärkeimmät kaupungit toisiinsa. Tämäkin alueellinen yhteistyö vaatii panostuksia Suomelta. Euroopan pohjoisilla alueilla Barentsin yhteydet, Arkangelin käytävä ja Keski-Pohjolan yhteys palvelevat lisääntyvää yhteistyötä sekä pitkänmatkan kuljetuksia. Se, millaisella kunta- ja aluerakenteella näistä haasteista selvitään, on iso avoin poliittinen kysymys. Ilmastonmuutos ja tarve kehittää yhdyskuntarakennetta ekologisempaan suuntaan vaikuttavat myös siihen, millainen kunta- ja aluerakenne olisi järkevä Suomelle. Tiivistä yhdyskuntarakennetta pidetään ekologisempana kuin hajautettua yhdyskuntarakennetta.

Tämä kaikki ja vastaaminen tulevaisuuden haasteisiin ei voi onnistua ilman oikeaa tietoa aluerakennekehityksestä. Aikaisemmin mainitussa ympäristöministeriön alueidenkäytön kehityskuva -selvityksessä oli kyse pitkän aikaviiveen (vuoten 2030 ulottuvasta) kehityksen ennakoinnista ja siihen osallistui laaja asiantuntijaryhmä eri ministeriöistä. Se, mitä tulisi muuttaa verrattuna siinä esitettyihin arvioihin,  on aika epäselvä asia.

Välillä tuntuu siltä, että kaikki relevantti ennakoinnin taustatieto halutaan Suomessa mitätöidä ja mitään tietopohjaista ennakointia ei haluta oikeastaan tehdäkään. Halu ”keksiä polkupyörä uudelleen” on poliittisen päätöksentekomme ja hallintokoneistomme perustarve. Syyt tähän eivät voi olla muita kuin poliittisia tai byrokraattisia. Esimerkiksi Uusi Kunta 2017-ohjelmassa on kovasti tuotettu uutta tietoa kunta- ja aluerakenteista, mutta näiden tietojen hyödyntäntämistä ei ole liikaa nähty. Veronmaksajien kannalta olisi tärkeää, että olemassa olevaa tietoa ja tutkimusta oikeasti käytettäisiin hyväksi käynnissä olevan kuntauudistuksen ja aluepolitiikan remontin yhteydessä. Kuten esimerkiksi Helsingin yrittäjät esittävät kuntavaaliohjelmassaan

•Julkisen sektorin päätöksenteon on oltava suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja yrittäjien ennakoitavissa;

•Päätöksenteossa on huomioitava päätösten vaikutukset yritysten toimintaan (yritysvaikutusten arviointi); ja

•Kaupungin elinkeinostrategian avulla toteutetaan kaupungin, kaupunkilaisten ja yrittäjien edun mukaista elinkeinopolitiikkaa

Kuntakentässä poliittiset kuviot ovat muutoksessa. Esimerkiksi vuonna 2006 Perussuomalaiset eivät olleet kovin vahva toimija suomalaisessa politiikassa. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole esittämässä mitään isompia rakenteellisia uudistuksia – paitsi suhteessa Euroopan unioniin. Äänet näyttäisivät olevan tulossa Perussuomalaisten ”laariin” ilman kovin isoja muutostavoitteita. Tietty väsymys paikalliseen politiikkaan leimaa näitä kuntavaaleja. Useat pitkän linjan kunnallispoliitikot ovat vetäytymässä pois politiikasta. Ehkä aika moni äänestäjä on myös väsynyt, koska pahimman skenaarion mukaan lähes 50% heistä jättää äänestämättä. Ikärakenteen muutos on nähtävissä myös politiikassa.  Uusia isoja avauksia kuntien politiikan suunnasta ei ole ainakaan vielä nähty, vaikka tiedetään, että tiettyjä ”karttaharjoituksia” on tehty. Mielenkiintoista on tietysti nähdä, tulevatko Perussuomalaiset muuttamaan paikallispolitiikan suuntaan monissa Keskustapuolueen johtamissa kunnissa – vai omaksuuko Perussuomalaiset Keskustan vanhat linjaukset kuntatasolla?

Puolueiden kuntastrategioihin voi perehtyä puolueiden omilla sivustoilla:

Kokoomus: http://www.kokoomus.fi/osallistu/tapahtumat/kuntavaalit-2012/

SDP: http://www.sdp.fi/fi/

Keskustapuolue: http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=3f4d4167-9877-4e00-bb0b-a4c1afa445cd

Perussuomalaiset: http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=929

Vihreät: http://www.vihreat.fi/kunnallisvaaliohjelma

Vasemmistoliitto: http://www.vasemmistoliitto.fi/ajankohtaista/kuntavaalit-2012.html

Ruotsalainen kansanpuolue: http://www.rkp.fi/fi/kuntavaalit2012/

Suomen Kommunistinen Puolue: http://www.skp.fi/vaalit/kunnallisvaalit-2012/artikkelit/tekoja-lahipalvelujen-puolesta-aanesta-vastalause-leikkauspolitiikalle

Itsenäisyyspuolue: http://ipu.fi/itsenaisyyspuolueen-kunnallisvaaliohjelma-2012/

Toinen isompi mielenkiintoinen kysymys on, tulevatko Kokoomus ja SDP kärsimään tekemästään ”karttaharjoituksesta” johon ne ovat tosin ottaneet hieman etäisyyttä (etenkin SDP) kuntavaalien lähestyessä.

Nyt kunnat ovat ehkä historiansa suurimmassa murrostilanteessa.  Kuntarakenne on muutostilanteessa ja useissa kunnissa joudutaan päättämään kunnan olemassaolon tulevaisuudesta. Kuntien tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on tietysti kuntien taloudellinen asema ja siihen liittyen verotus. Valtio voi kerätä tuloja veronmaksajilta ja jakaa niitä kunnille. Toinen malli olisi antaa verotusoikeus kunnille ja luopua valtionosuusjärjestelmästä. Myös muita veroja ja maksuja voidaan aina säätää toisenlaisin perustein tehtäväksi. Esimerkiksi kaksoiskuntalaisuus on tällainen isompi kysymys.

Puoleiden keskeinen haaste on nykyisin tuottaa sosiaalisia innovaatioita. Voidaan kysyä, mitä uusia ideoita ja aloitteita puolueet esittävät kuntavaalien yhteydessä? Äänestäjien kannattaisi kysellä uusien sosiaalisten innovaatioiden perään. Esimerkiksi Vihreiden Turun kaupungin varavaltuutettu Saara Ilvessalo kysyy, pitäisikö lähidemokratia toteuttaa ennen kuntauudistusta?

Tällaisista aluepoliittisista isommista kysymyksistä on vaikea keskustella kunnallisvaalien yhteydessä. Ei niistä myöskään välttämättä haluta keskustella valtakunnallisten vaalien yhteydessä. Tästä johtuen meillä on olemassa tietynlainen ”lock-in” -tilanne aluepolitiikassa. Aitona vaarana on, että kuntalaiset eivät enää koe kuntavaaleja tärkeiksi ja merkityksellisiksi kuten kuntavaalien äänestystilastojen surullinen laskeva trendi kertoo. Tilanne politiikan kentässä on se, että eduskunta ja ministeriöt ovat antaneet valtaansa eurooppalaiselle päätöksentekokoneistolle ja tästä johtuen valtion instituutiot eivät ole kovin innokkaita delegoimaan muutenkin pienentynyttä valtaansa kunnille ja paikallishallinnolle. Sen sijaan valtio on ollut innokas antamaan kunnille lisää erilaisia tehtäviä – ilman lisärahoitusta. Nyt kunnilla tehtäviä on ”vaivaiset” 550 kappaletta . Olisiko tässä kuntien tehtävien määrässä karsittavaa?

Toisena isona vaarana toimivan demokratian kannalta on se, että valtakunnan poliittiset päättäjät joutuvat keskittymään isompiin poliittisiin kuvioihin Brysselissä  ja Euroopan muissa päätöksentekoinstituutioissa , ja he vieraantuvat paikallisista kysymyksistä Suomessa.  Meidän tulisi välttää sellaista epätervettä tilannetta, jossa kansalaiset, kansalaisten oikeudet ja aito demokratia ovat ammattipoliitikoille pelkkiä haittoja ja hidasteita. Silti kehitys näyttää menevän juuri tähän suuntaan,  jossa suomalaiset avainpolitiikot ”selvittelevät” Eduskunnalle milloin mitäkin Brysselissä tehtyä päätöstään.

Kolmas isompi kysymys on metropolipolitiikka, joka on ollut aluepolitiikan ja hallituksen uusi painotus. Millaisia isompia metropolialueita Suomeen halutaan tulevaisuudessa? Ovatko uudet metropolialueet myös ekologisesti kestävämpiä? Toimiiko demokratia metropolialueilla? Tällaisia isompia kysymyksiä soisi käsiteltävän kuntavaalien yhteydessä.

Ennakointitutkimus ja demokratia

Voisiko ennakointitutkimus voimistaa demokratiaa? Varmasti voisi. Useissa kunnissa on omaksuttu vuosien varrella ennakointitutkimuksen eri menetelmiä. Alueellisissa ELY-keskuksissa ja maakuntaliitoissa on totuttu ennakoimaan monipuolisesti. Esimerkiksi Satakunnassa on kehitetty varsin hyvä ennakointijärjestelmä, Satamittari,  joka perustuu päivitettyjen alueellisten tilastoaineistojen hyödyntämiselle. En mainitse tätä Satamittari- ennakointijärjestelmää siksi, että olen ollut mukana sitä kehittämässä, vaan siksi, että Suomen eri alueilla olisi helppo kehittää yhtä hyvä alueellinen ennakointijärjestelmä, joka palvelisi elinkeinoelämääkin tehokkaasti. On monia muita hyviä ennakointijärjestelmiä, joita voitaisiin systemaattisemmin hyödyntää eri puolilla Suomea. Myös metropolialueella tehdään omaa Helsingin seudun ennakointia. Käynnissä oleva laaja valtakunnallinen ENSA-projekti voi olla iso edistysaskel alueellisessa ennakointiyhteistyössä. Hanke keskittyy kehittämään aikuiskoulutuksen verkottuneen ennakointijärjestelmän Suomeen.  Ilman tällaistä arviointi- ja ennakointijärjestelmää voi olla vaikea arvioida sitä, miten suomalaiset jaksavat olla nykyistä pidempään työelämässä. Johtoryhmä, jonka jäsen olen, piti onnistuneen työkokouksen Helsingissä syyskuussa 2012.  Myös eduskunnassa Tulevaisuusvaliokunta  ja Valtioneuvoston ennakointiverkosto  ovat tehneet määrätietoista kehittämistutkimusta. Käynnissä oleva nopea elinkeinorakenteen muutos, kaupungistuminen sekä hallinnollisten rajojen muutokset, kuten ajankohtaiset kuntaliitokset, ovat sellaisia yhteiskunnallisia prosesseja, joissa onnistumiseksi tarvitaan tehokasta demokratiaa ja dialogia.

Kaupunki- ja metropolirakentamiseen liittyy monenlaisia muitakin prosesseja kuin pelkästään suoraan elinkeinojen rakennemuutokseen liittyviä prosesseja. Metropolipolitiikka on vasta kehittymässä Suomessa ja sen yhteydessä ei ole liikaa keskustelu demokratian toimivuudesta . Sama asia koskee maakuntahallintoa, jonka yhteydessä demokratiaa voitaisiin perustellusti vahvistaa. Kaupunkisuunnittelua on kritisoitu asiantuntijakeskeisyydestä ja demokraattisten osallistumismahdollisuuksien vähäisyydestä. Tätä demokratiavajetta voidaan kaventää osallistavan ennakoinnin avulla. Myös sosiaalinen media tarjoaa uusia mahdollisuuksia joukkoistamiselle ja laajemmalle yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Ennakointitoiminta perustuu ennakointimenetelmien ammattimaiseen käyttöön, verkostoitumiseen ja päätöksentekoon konkreettisten ongelmien ratkaisemiseksi. Näin ollen ennakointi edesauttaa vahvan demokratian toteutumista. On hyvä tiedostaa se, että demokratia on idea, joka voi toteutua eritasoisesti. Demokratia ei toteudu koskaan automaattisesti, vaan kansalaisten osallistumisen ja vaikuttamisen kautta. Ennakointitutkimukset voivat tehdä osallistumisen ja vaikuttamisen mielekkäämmäksi, kun niillä on vahva tietopohja.

 

Demokratiassa tarvitaan yleensä tietoa tavoitteista, keinoista ja näitä yhdistävästä arvorationaalisuudesta. Tässä mielessä tiedon laatu ja erityisesti tiedonintressit ennakointitutkimusten yhteydessä ovat tärkeitä asioita. Ennakointitutkimuksissa, ja myös tulevaisuudentutkimuksessa kysymysten asettelut ovat olennaisia asioita demokratian kannalta. Ideaalisessa tilanteessa ennakointitutkimus luo pohjan vahvalle demokratialle. Ilman tulevaisuusnäkökulmaa on vaikea tehdä politiikkaa, saati toimia demokraattisesti ja valistuneesti. Tulevaisuudentutkimus tarjoaa aina vaihtoehtoisia näkökulmia todellisuuteen ja sitä koskevaan päätöksentekoon. Dialogit ja debatit politiikassa ovat paljolti keskustelua vaihtoehdoista ja vaihtoehtoisista poliittisista ratkaisuista. Suora demokratia on haaste myös suomalaiselle demokratialle. Ideaalina demokratian osalta voidaan pitää ns. vahvaa demokratiaa kuten Benjamin R. Barber on esittänyt. Meillä Suomessa on huippuosaamista osallistuvan ennakoinnin osalta. Tätä osaamista kannattaa myös oikeasti hyödyntää eri politiikan lohkoilla, niin kuntapolitiikassa kuin valtakunnan politiikan tasolla. Ilman osallistavaa ennakointia emme voi puhua vahvasta demokratiasta.

 

Tärkeä ennakointiprosessin ulottuvuus on rikastavan vuorovaikutuksen kehittäminen.  Ennakointi ei voi olla pelkästään aikasarjatiedon ja ennusteiden tuottamista, vaikka näiden merkitys ennakoinnissa on tärkeä osa prosessia. Suppea ennustamistulkinta on tällä hetkellä monen ennakointijärjestelmän ja käytännön vaikuttavuuden pullonkaula Suomessa. Toisaalta esiintyy ennakointitoimintaa, joka ei riittävästi huomioi faktoja, kuten vahvoja trendejä. Ennakointiin täytyy liittyä hyvä prosessi, mutta myös prosessien tulosten laatuun ja osallistuttavuuteen täytyy kiinnittää enemmän huomiota.

 

Kommentoi

Ennakointivaiheessa olevan hallituksen tulevaisuusselonteon tekemiseen suunnattu osallistava verkkosivua www.2030.fi on avautunut.

2030- verkkosivu kerää blogitekstejä mukaan ilmoittautuneilta bloggareilta ja muualta verkosta. Lisäksi Twitterin hashtag #2030fi on valjastettu tulevaisuusselontekoon liittyvälle keskustelulle ja viikon kysymyksille. Verkkosivulla bloggaa myös päätoimittajia kaksiviikkoisissa vuoroissa.

Päätoimittajiksi on valittu mielenkiintoisia ihmisiä eri yhteiskunnan osa-alueilta ja he kutsuvat mukaan kirjoittajia omalle päätoimittajakaudelleen. Selonteon ennakointiprosessi tapahtuu varsinaisesti kuudessa teemaryhmässä. Lisäksi järjestetään alueellinen kuulemiskierros Helsingissä ja maakunnissa sekä tehdään töitä neljässä horisontaalisessa ryhmässä, jotka analysoivat ryhmien työtä hieman eri näkökulmasta. Lisää varsinaisesta prosessin etenemisestä voit lukea verkkosivuilta. Verkkosivun tavoite on yhdistää kansalaisten ajattelua ja uusia ideoita näiden teemaryhmien työhön. Teemaryhmien osallistujat ja puheenjohtajat osallistuvat verkkokeskusteluun myös.

Viikon kysymys on bloggareille ja internetyhteisölle esitetty konkreettinen kysymys. Kysymys tulee useimmin suoraan teemaryhmiltä ja vastauksia siihen käytetään hyödyksi analysoitaessa kulloinkin käsillä olevaa haastetta. Lopputuloksena teemaryhmien työstä ja internetissä käydystä keskustelusta valmistuu nettiraportti, joka julkaistaan vuodenvaihteen jälkeen. Nyt jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälainen raportista muodostuu ja minkälaisia johtopäätöksiä siitä vedetään. Keskustelu on jo herännyt ja sitä voit seurata 2030.fissä. Voit ilmoittaa oman blogisi mukaan tai aloittaa kommentoinnin.

Kommentoi