Julkaisimme samasta aiheesta Kohtuullistamisen jäljillä -raportin viime syksynä. Silloin aihe sai aikaan keskustelua, joka jäsentyi toisaalta ympäristö- ja hyvinvointinäkökulman kautta ja toisaalta talouskasvua vaativan näkökulman kautta. Raportissa tarkastellaankin erilaisia kohtuullistamisen maailmoita, ja pohditaan, voisiko kohtuullinen työelämä olla suomalainen sosiaalinen innovaatio.

Tässä kirjoituksessa Suomen Thaimaan suurlähettiläs Sirpa Mäenpää vastaa Thaimaan ja Aasian tulevaisuudennäkymiin liittyviin kysymyksiin. Haastattelu on tehty 1.3.2010 Bangkokissa, Bangkokin suurlähetystössä.

Jari Kaivo-oja (JK): Miltä Thaimaan ja yleisemmin ASEAN-maiden tulevaisuus näyttää tällä hetkellä? Tarjoaako toimintaympäristö mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille? Millä liiketoiminnan alueilla erityisesti?

Sirpa Mäenpää (SM): Täällä päin ASEAN-maiden, mukaan lukien Thaimaan, tulevaisuuden näkymät ovat hyvät pitemmällä aikavälillä. Taloudellinen kasvu on paljon korkeampi kuin Euroopassa eli markkinat kasvavat. Lisäksi on otettava huomioon ASEAN-maiden välinen integraatio ja vapaakauppasopimusten (mm. Kiina, Intia, Australia) myötä saavutettavat muut alueen markkinat. Esim. tämän päivän Nation-lehdessä on juttu, kuinka Japani näkee Thaimaan hubina, josta käsin tuotetaan televisioita Intiaan ja autoja Australiaan.

ASEANin yhteismarkkinoiden pitäisi olla tulliton sisämarkkina vuoteen 2015 mennessä. Jo nyt monet ASEAN-maiden sisämarkkinoiden peruspiirteet ovat toteutumassa. Sisämarkkinat kasvavatkin nopeasti. Esim. Thaimaan vienti kasvoi tammikuussa 2010 noin 9 % edelliseen vuoteen verrattuna EU-alueelle ja 16 % USA:an, mutta 67 % ASEAN-alueelle ja 94 % Kiinaan.

Yleiskommenttina täällä oleva yritys arvioi, että Thaimaa on monessa suhteessa hyvä yhdistelmä edullista, mutta tarpeeksi kehittynyttä yhteiskuntaa. Alueellisen toimiston tai tuotantolaitoksen pitäminen Thaimaassa on monessa suhteessa edullisempaa kuin esim. Kiinassa.

En korostaisi liikaa Thaimaan tämän hetken poliittisia ongelmia. Kun keskustelen täällä toimivien yritysten kanssa siitä, kuinka päiväkohtaiset poliittiset ongelmat ovat käytännössä vaikuttaneet heidän toimintaansa, vastauksena on, että ei juuri mitenkään. Luonnollisesti esimerkiksi infrastruktuurin alalla toimiville yrityksille on tärkeää, millaisia ratkaisuja hallitus tekee pitkän aikavälin kehityssuunnitelmiensa suhteen tai edetäänkö kolmannen sukupolven verkkoihin, mutta he eivät mittaa Thaimaan poliittista riskiä päiväkohtaisten tunnelmien kautta.

Kysymyksiisi tarjoaako toimintaympäristö mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille ja millä liiketoiminnan alueilla erityisesti, löytyy suorat vastaukset Finpron Thaimaan maaprofiilista. Sivulta löytyy linkki itse maaraporttiin. Raportti avaa suomalaisille yrityksille Thaimaan mahdollisuuksien kirjon, joka on todella laaja.

Kansainvälinen trendi Aasiasta: Thaimaassa finanssipalveluita räätälöidaan tyylikkäästi erikseen naisasiakkaille.

JK: Mitä suomalaisten yritystoimijoiden ja muiden toimijoiden kannattaa erityisesti huomioida, jos ja kun ne tulevat Thaimaaseen?

SM: Finpron maaraportissa on tähänkin kysymykseen löydettävissä suoria vastauksia. Suosittelen sen huolellista lukemista. Vaikka paljon korostetaan paikallisen partnerin löytämistä ja pitkäjänteisiä henkilösuhteita, eräs pitkään Thaimaassa toiminut suomalainen taloudellinen toimija korosti, että vaikka vieraan kulttuurin erilaisuutta on syytä kunnioittaa, käytännön liiketoiminnassa on paljon samankaltaisuutta koko maailmassa. Yrityksissä toimialoittain on usein samankaltaiset maailmanlaajuisesti toistuvat samankaltaisuudet. Eli ei pidä olettaa, että kaukaisessa kulttuurissa toimitaan täysin toisin, vaan voi käyttää hyväksi omia kokemuksia omalta uralta omasta maasta.

EU on listannut markkinoillepääsyn esteitä Thaimaassa. EU-delegaatiossa Bangkokissa toimii suomalainen asiantuntija Pekka Penttilä. Esim. ulkomaalaisomistukselle on rajoituksia, kuten 49 %:n katto palvelualoilla. Suomalaisen yrittäjän on hyvä olla tietoinen näistä esteistä. Toisaalta Thaimaan Board of Investment myöntää etuuksia, esim. jopa 8 vuoden yritysverohelpotuksia, maahan tehtäville investoinneille.

JK: Mitä Suomen tulisi tehdä omassa tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikassaan tulevaisuudessa, jotta suomalaisilla olisi mahdollisuuksia menestyä Aasian ja Kiinan markkinoilla?

SM: Suomen innovaatiopolitiikka onkin monimutkaisempi kysymys. Olen itse tällä hetkellä aika nöyrä kaiken taloudellisen alan julkisen politiikan hahmottelun suhteen, kun ympäristössä tapahtui niin strategisia muutoksia globaalin talous- ja rahoituskriisin yhteydessä. Eli oli vähemmän tärkeää, millaiset strategiat ovat, sen sijaan että ollaan toimintakykyisiä heittämään vanhat strategiat syrjään ja tekemään nopeasti uusia strategisia ratkaisuja nopeastikin muuttuvassa toimintaympäristössä.

Edellinen tehtäväni liittyi Lähi-itään ja Afrikkaan, ja toin sieltä mukanani joitain kysymyksiä Aasiaan. Asiat, joita henkilökohtaisesti seuraan juuri nyt heikkoina signaaleina suomalaisen talousjärjestelmän mahdollisina tulevaisuuden vahvuuksina tai heikkouksina liittyvät mm. siihen, että monet menestyneet suomalaiset vientiyritykset ovat onnistuneet muuttamaan konseptiaan niin, etteivät vain kauppaa tuotettaan, vaan tosiaan kuuntelevat asiakasta ja muokkaavat toimintaansa asiakkaalta tulevien viestien mukaan. Tämä on johtanut kauempana Suomesta esim. huoltotoimintojen vahvistumiseen, management-palveluihin tai muihin uusiin avauksiin. Nämä tavaravientiin liittyneet palvelut ovat usein olleet jo sinänsä hyvin tuottoisia toimintoja ja auttaneet myös markkinaosuuden kasvattamisessa.

Täällä näen, kuinka tänne perustetut yritykset on välillä paikallistettu, eli niissä ei ole enää välttämättä juuri ketään suomalaista. Toimin itse organisaatiossa, jossa joudumme tarkkaan pohtimaan ”miximme”, eli paljonko meillä on kenttäorganisaatioissa eli Suomen suurlähetystöissä Helsingistä lähetettyjä organisaatiossa kouliintuneita suomalaisia, paljonko erityisesti kuhunkin tehtävään ulkoa palkattuja suomalaisia ja paljonko taas paikallisia oman yhteiskuntansa hyvin tuntevia ihmisiä.

Siksi jään välillä miettimään, että onkohan suomalaisten yritysten etabloitumisessa maailmalla niiden tuotantolaitoksissa tai myyntikonttoreissa henkilöstökokoonpano mietitty loppuun asti. Jos kenttäpiste on vahvasti paikallistettu, käykö väki sieltä Suomessa tai tuleeko yrityksen johto riittävän usein käymään kenttäpisteessään. Kulkevatko asiakkailta tulevat viestit jatkossakin Suomeen tuotekehitykseen asti?

Olen nähnyt myös herkullisia esimerkkejä lähellä asiakkaita tehtävästä tuotekehityksestä. Se ei ole pois suomalaisesta työllisyydestä tai tuotekehityksestä, vaan täydentää sitä erinomaisesti osana luovaa verkostoa.

Mielestäni innovaatiopolitiikan määräytymisessä on syytä kuunnella ensi sijassa innovaatioiden tekijöitä yrityksissä ja yliopistoissa, kunhan he vain ottavat huomion myös innovaatioiden käyttäjien/asiakkaiden tarpeet ja palautteen. Siksi en tässä yritä itse valita esittelemiesi innovaatiotoiminnan mallien välillä.

JK: Kiitokset mielenkiintoisesta haastattelusta!

Kaikki nämä eri palveluliiketoiminnan pääliiketoimintamallit edellyttävät useimmissa tapauksissa huippuosaamista ja huipputasoista palveludesignin ja digitaalisten e-liiketoiminnan työkalujen hallintaa (ks. Service design - Perspectives on turning points in design, pdf). Palveluliiketoiminta on yhä harvemmin alhaisen osaamistason liiketoimintaa kuten monet tahot vieläkin virheellisesti ajattelevat. On valitettavaa, että Suomessa ei ole panostettu oikeassa mittakaavassa palveluinnovaatiotoimintaan. Lasku tästä virheestä on nyt noin 40 miljardin euron mittaluokkaa, kuten totesimme joulukuussa 2009 Talouselämä-lehdessä tutkija Valtteri Kaartemon kanssa julkaistussa kolumnissamme. Siksi monet Yhdysvaltain, Ruotsin ja Tanskan yritykset menevät Suomen edellä näille laajeneville palveluliiketoiminnan markkinoille. Tähän tilanteeseen olisi nyt saatava muutosta aikaiseksi ja nopeasti.

Palveludesign-osaaminen on yhä tärkeämpi strateginen osaamisalue yrityksille. Yritykset joutuvat miettimään huolella palveluiden tarjontaketjuja ja uusia palveluliiketoiminnan liiketoimintamalleja. Eri klustereissa on tarjolla hyvin laaja kirjo erilaisia palveluliiketoimintoja. Eräs laajuudeltaan hyvin kattava liiketoimintamalli on täyden palvelun palvelusopimus, jossa tarjotaan kaikki asiakkaan tarvitsemat palvelut yhden palvelusopimuksen puitteissa. Rajoitetumpaa palvelutoimintamallia edustavat toimintoperusteiset funktionaaliset palvelusopimukset, jotka ovat luonteeltaan selvärajaisia logistisia palvelusopimuksia. Yritykset, jotka pystyvät tarjoamaan funktionaalisia palvelusopimuksia, ovat tulevaisuuden menestyjiä.

Palvelusopimus voi liittyä mm. omistusjärjestelyihin, henkilöstöön, kiinteistöön, ylläpitoon, huoltoon, operaatiotoimintoihin tai maksujärjestelyihin. Palvelusopimusten avulla yritykset voivat vapauttaa pääomiaan ydinliiketoimintojensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tämä merkittävä kansantaloudellinen näkökulma tulee esiin harvemmin palveluinnovaatioiden taloudellisesta merkityksestä keskustellessa.

Rajoitettuja palvelusopimusmalleja on olemassa useita erityyppisiä. Yhteistä näille palvelusopimusmalleille on se, että toimiakseen ne tarvitsevat palveluorientoitunutta kokonaisarkkitehtuuria. Kansainvälisessä palvelutieteellisessä kirjallisuudessa on alettu tässä yhteydessä puhua Service-Oriented-Architecture -ajattelumallista, eli ns. SOA-paradigmasta.

Mitä palveludesign sitten tarkoittaa? Yleensä palveludesign merkitsee korkeaa lisäarvoa asiakkaalle tuottavaa integroitua palveluiden ratkaisukokonaisuutta, jossa eri palveluiden tarjoajien tuottamat palvelut tarjotaan suunnitelmallisesti ja integroidusti loppuasiakkaille. Palvelukokonaisuus voi liittyä jonkin itse palvelujärjestelmän rakentamiseen, toimintaan, ylläpitoon tai järjestelmän kokonaisrahoitukseen.
Kokonaispalvelusopimukset voivat sisältää nämä kaikki eri elementit eli rakentamisen, toiminnan, ylläpidon ja huollon sekä koko hankkeen rahoituksen. Suomessa on vain harvoja toimijoita, jotka kykenevät integroituun kokonaispalvelusopimustoimintaan. Usein kokonaispalvelusopimukseen liittyy myös toiminnassa tarvittavien koneiden ja laitteiden vuokraus- ja leasing-palvelut sekä turvapalvelut.

Muita keskeisiä liiketoimintamalleja ovat toimintoperusteiset sopimukset, integroidut ratkaisut, funktionaaliset tuotteet, funktionaaliset myyntituotteet, palvelupaketit, tuote-palvelu-sopimukset, tuotteen elinkaaren laajennuspalvelut, kemian alan johtamis- ja tukipalvelut (mm. laboratoriopalvelut) sekä energiapalvelusopimukset. Nämä kaikki edellyttävät palveludesignin huolellista suunnittelua ja toteutusta. Tyypillisiä suunniteltavia kokonaisuuksia palveludesigntoiminnassa ovat omistusjärjestelyt, rahoitus, tuotantohenkilöstön järjestäminen, huoltotoiminnot, maksujärjestelmät, asiakkuussopimukset, sijaintijärjestelyt sekä kierrätys- ja jätehuoltopalvelut.

Asiakkaat yhä harvemmin haluavat ostaa kaikkia tuotteita omiksi itselleen. Sen sijaan asiakkaat yhä useammin haluavat ostaa funktionaalisia ja laadukkaita palveluita sovittuna ajankohtana tarpeen mukaan. Ulkoistetut ja selkeästi rajatut ja määritellyt yrityspalvelut on selvästi kasvava palveluliiketoiminnan muoto. Usein kyseessä ovat ns. tuote-palvelu-järjestelmät, jotka sisältävät hyvin huolella suunnitellun palveludesign-kokonaisuuden. Teollisessa yhteiskunnassa tarvittiin laadukasta teollista muotoilua, mutta palveluyhteiskunta tarvitsee toimiakseen huipputasoista palveludesignia.

Mitä tämä kaikki merkitsee suomalaiselle teollisuudelle? Esimerkiksi metalli- ja metsäteollisuutemme tulisi omaksua palveludesign-osaamisen aktiivinen hyödyntäminen osaksi toimintaansa. Sekä metsä- että metalliteollisuuden tulisi tulevaisuudessa pystyä tarjoamaan asiakkailleen kokonaismetsäpalvelusopimuksia ja kokonaismetallipalvelusopimuksia eri elementteineen. Sama koskee laivanrakennusteollisuutta ja koko muuta rakennus- ja remontointiteollisuutta. Myös kemianteollisuudessa, teknologiateollisuudessa ja kaikilla muillakin perinteisillä teollisuuden aloilla olisi syytä pohtia palveludesign-osaamisen kehittämistä ja uusia palveluinnovaatioita. Uskon, että Suomi kansantaloutena voisi nostaa jalostusastettaan ja tuottavuuttaan huomattavasti uudella palveluasenteella ja laadukkaalla palveludesign-osaamisella.

Tällaisten laajempien kokonaispalvelusopimusten tai muiden liiketoimintamallien tarjoaminen edellyttää palveluiden ja tuotteiden integroitua konseptointia ja laadukasta suunnittelua, johon osallistuvat monitieteelliset asiantuntijaryhmät. Tämän tyyppistä moniammatillista yhteistyötä tulisi kehittää huomattavasti laajemmassa mittakaavassa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteydessä. Soveltavan huippuosaamisen tarve on kova palveluliiketoimintaosaamisen alalla.

Nyt sinäkin siis voit osallistua signaalien keräämiseen, vaikka et osallistuisikaan itse foorumiin 20.3.2010 Otavan opistolla.

Seura ohjeistaa signaalien kerääjiä näin: Älä toista päämedioissa jo moneen kertaan käsiteltyjä ilmiöitä, jotka ovat kaikille tuttuja - varsinkaan epämääräisiä tulevaisuudenuhkia - vaan keskity sellaisiin asioihin, jotka hallitset työsi, koulutuksesi tai harrastustesi ansiosta. Tällä kertaa Tulevaisuusfoorumi keskittyy juuri tämänlaisen erikoistuneen
osaamisen, tietämisen ja tekemisen asiantuntijuudesta nouseviin signaaleihin.

Suomen Kuvalehti kertoi Juha Jokelan uusimmasta näytelmästä. Se on otsikoitu osuvasti: Esitystalous (menkää te, jotka voitte, katsomaan se Espoon teatteriin). Näytelmän mukaan kaikki on sitä, miltä se kalvoilla, netissä tai lehdessä näyttää, ja sen pohjalta päätökset tehdään. Minä huomasin tulevani aamun leppoisuudesta huolimatta kiukkuiseksi.

Mikä ”esitystaloudessa” minua niin ärsyttää?

Esitystalous tuntuu pinnalliselta - heppoiselta? Minäkö niin yksinkertainen, että olen Foxin TV-uutisten (on kuulemma USA:n luotettavin uutiskanava!) tai näppärien kalvoesitysten vaikutettavissa?

Oma tutkimukseni perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin (enemmän asiasta tietävät herrat Berger ja Luckmann, ks. Berger P.R. & Luckmann T (1995) Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen, Gaudeamus).

Todellisuus on sosiaalinen konstruktio. Yhteinen näkemys asioiden tilasta syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, etupäässä naamakkain keskustellessa, mutta myös paperilla/kuvaruudulla. Ja tämä pätee hyvin ennakointiin. Ennakointi ei kaikkineen ole mitään muuta kuin jonkun porukan yhteinen käsitys tulevaisuudesta, joka raportoidaan mahdollisimman terävässä muodossa. Tämän minä hyväksyn mennen tullen, mutten esitystaloutta?

Kuka meistä vetää veteen sen viivan, jonka toisella puolella on esitystalouden helppohintainen manipulointi ja toisella puolella vakavasti otettava tieto? Kenen viivaan me luotamme? Voisivatko tiedon tuottamiseen käytetty aika tai taustatiedon määrä olla kriteereitä? Nopeasti tuotettu tai huonosti selvitelty on huonoa?

Ei toimi.

Päinvastoin. Tutkimusten mukaan päätökset, jotka tehdään nopeasti rajatun informaation varassa ovat parempia kuin ne, joita valmistellaan pitkään ja perusteellisesti. Toimintaympäristöä leimaa entistä suurempi epävarmuus ja muutosten nopeus. Niinpä ei voida olettaa automaattisesti, että nopea reagointi ja perusteellisten tutkimusten puuttuminen johtaa huttutietoon.

Pakko palata sunnuntaiaamunakin työasioihin. Viimeisimmän tutkimusponnistuksen johtopäätös oli, että ainoa keino pärjätä monimutkaisessa ymparistössä on olla mahdollisimman paljon vuorovaikutuksessa toimintaymparistön kanssa.

Esitystalouden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, etta tie kuulijan ja esittäjän välillä on kaksisuuntainen. Esittäjän tulisi olla niin kiinnostava, että saa vastaanottajan ottamaan selvää kuulemastaan, tarkistamaan taustaoletuksia ja sanomaan oman mielipiteensä.

Onko esitystalous kaksisuuntainen? Miten oli Espoon teatterin näytelmässä? Kertokaa, kun tiedätte.

Avoin tai avoimuus ei ole mikään yksiselitteinen käsite, mutta selkeästi viesti tulevaisuudesta: tällaista on tuloillaan. Jo yksistään avoimuuden ja läpinäkyvyyden raja on häilyvä. Vaaliraha saisi olla täysin läpinäkyvää, mutta ilkosillaan ei saisi olla Google Streetviewissa. ”Pane nyt sinäkin jotain päällesi, kuvausauto on tulossa”. Google on saanut oppia ympäri euroaluetta, että amerikkalainen yksityisyys on erilaista kuin täällä päin on totuttu. Vastaavasti avoin lähdekoodi itsessään on avointa, mutta sen tuottamiseen ei kannata aivan jokaisen sotkeentua.

Yksilöillä saisi toki olla yksityisyyttäkin, mutta voiko organisaatioilla olla enää yksityisyyttä? Rähmittiinpä ja peiteltiinpä miten tahansa, niin toimenpiteensä saa lukea ennemmin tai myöhemmin netistä ja heti perään Facebook-ryhmästä ja Adressit.comista.

Somus - avointa tiedettä

Somus on Suomen Akatemian rahoittama konsernihanke, joka kehittää ihmisten, hallinnon ja joukkoviestimien vuorovaikutusta, erityisesti netin keinoin. Yksi Somuksen tutkimusperiaatteista on avoin tiede. Kaikki toimintamme valmistelusta tutkimukseen ja päätöksentekoon on niin julkista kuin se työmäärällisesti on mielekästä. Avoimuus nimittäin vaatii ylimääräistä työtä nykytyökaluilla.

Kuka tahansa voi esimerkiksi kommentoida viikkokokouksiamme etukäteen tai niiden aikana, lukea artikkelien raakaversioita Tutkimusparven wikistä tai Mikrojournaalista ja osallistua niiden työstämiseen. Lähtökohtaisesti jaamme kaiken presentaatioaineistomme, tutkimusaineiston, kuten verkostoanalyysin siivotun datan, ja Akatemia-hakemuksemmekin teimme avoimesti netissä.

Toiminta on nähty kannustavan ja epäilyttävän välimaastossa. Avoin toimintakulttuuri kannustaa hallintoa itseään kokeilemaan sosiaalista mediaa. Kollegatutkijat ounastelevat, että joku varastaa ideamme, kun ne ovat maksutta netissä. Avoimuus kaipaakin harjoittelua, mutta kyllä sitä oppii.

Opas hallinnon avoimesta datasta

25.3. ilmestyy mitä ilmeisimmin Antti Poikolan, Petri Kolan ja itseni kirjoittama opas Johdatus hallinnon avoimeen dataan (työnimi) liikenne- ja viestintäministeriön julkaisemana. Teoksesta tarkemmin, kunhan se ensin julkaistaan. Tavoitteena on luoda keskustelua siitä, josko kansallisten tietovarantojen maksuttomuus budjettirahoitteisena olisi niin kilpailuetu, edistäisi kansalaisyhteiskuntaa kuin tehostaisi hallintoakin.

Tervetuloa maaliskuun kiehtovan aihepiirin pariin! Blogeja voi sentään vielä lukea anonyymisti - kommentit toivotaan omalla nimellä.

Yhteiskunta, joka perustuu yksilöiden keskinäiselle kilpailulle, ei voi edistää yhteisvastuuta. Tällaisessa yhteiskunnassa ajatus on se, että oman edun maksimointi maksimoi myös automaattisesti yhteisen edun, näkymättömän käden ohjaamana.

Oman edun maksimoiminen voi olla rajatuissa erityistapauksissa ja rajatuin mittarein mitattuna tehokasta, mutta koko yhteiskuntaa ohjaavaksi periaatteeksi siitä ei ole.

Reaalimaailmassa yhteiskunnallinen keskustelu ja poliittiset prosessit ovat erilaisten ryhmien välistä etukamppailua, josta yksilöiden välinen reilu kilpa on kaukana. Kilpailupuhe ikään kuin neutraloi tai naamioi tämän valtapolitiikan reilujen ehtojen vallitessa tapahtuvaksi kilvoitteluksi.

Ajan mittaan yhteiskuntaluokkien välinen kilpailu sekä yksilön pärjäämistä korostava puhetapa nakertaa koko yhteiskunnan perustaa siten, että sen koossa pitäminen edellyttää yhä enemmän ponnistuksia.

Yhteiskunnat ovat aina tarvinneet koheesiota ja yhteisyyttä. Yhteisvastuusta tulee kuitenkin vain hallitsevan eliitin vallan työkalu, jollei tiedosteta että yhteisvastuuta ei voi olla ilman yhteisvaltaa. Yhteisvastuun yhteiskunta voidaan toteuttaa vain jakamalla valta uudestaan. Vaikutusmahdollisuudet ympäröivään todellisuuteen motivoivat ottamaan vastuuta ja estävät vastuupuheen hyväksikäytön vallan välineenä.

Ennakoin kuitenkin että yhteisvastuuseen ja ”talkoisiin” patistaminen tulee lisääntymään tulevina vuosina talouden ollessa aiempaa huterammalla perustalla. Tietyille yhteiskuntaryhmille pyritään yhteisvastuun nimissä delegoimaan asioita, jotka aiemmin järjestettiin yhteiskunnallisesti. Näitä puheita vastaan täytyy asettaa kansalaisten itseorganisoitunut poliittisuus.

- Tulevaisuuden työhön ja hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä tehdään jo nyt, joka päivä. Mihin suomalainen työelämä on menossa? Millaisia valintoja voimme tehdä, ja millaisen suunnan haluamme ottaa? Avaamme erilaisia näkökulmia tulevaisuuden kehityskulkuihin, innostamme luoviin pohdintoihin ja nostamme ajatuksia irti tämän hetken tilanteesta, kertoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio.

Seminaarissa julkistetaan myös kirja Työn sankareita ja selviytyjiä - työ ja hyvinvointi vuoden 2025 Suomessa, joka syntyi Työterveyslaitoksen skenaariotyöskentelyn tuloksena. Skenaariotyöpajoihin osallistui laaja joukko suomalaisia tutkijoita ja vaikuttajia. Työpajoissa syntyi neljä erilaista skenaariota, joista toisissa päästään kestävään kasvuun ja hyvinvointia tukevaan työelämään, mutta mukana on myös selviytymiskamppailua ja työskentelyä kansainvälisten markkinoiden armoilla.

- Näiden skenaarioiden kautta haluamme herättää keskustelua tulevaisuuden työstä ja suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä.

Tulevaisuuden työelämän suurimpina haasteina Vainio pitää työuran pidentämistä ja työssä jaksamista, jotka ovat tapetilla nyt, mutta varmasti myös tulevina vuosina. - Keskeinen kysymys on, miten työelämästä saadaan taloudellisesta, inhimillisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää, Vainio korostaa. - Tähän liittyviä teemoja ovat osaamisen kehittäminen, osallistava johtaminen, ihmisen mukaiset joustot, syrjäytymisen estäminen, muutosten hallinta, työelämän muuttuviin haasteisiin vastaava työterveyshuolto ja monikulttuurisessa työympäristössä toimiminen.

Julkisuudessa on puhuttu myös nelipäiväisestä työviikosta (esim. Helsingin Sanomat 17.1.). Taloussanomien mukaan Vainio on huolestunut eläkkeelle paosta, jota nelipäivänen viikko saattaisi parhaimmillaan ehkäistä.

- Tarkoitukseni oli herättää keskustelua siitä, että huono työkyky tulee koko kansantalouden tasolla aivan käsittämättömän kalliiksi. Jos edes pieni osa niistä miljardeista, jotka nyt valuvat ongelmien paikkaamiseen, käytettäisiin työhyvinvoinnin edistämiseen, tuottavuus nousisi. Jos halutaan pitempiä työuria ja parempaa tuottavuutta, kannattaa tahtia toisinaan huokoistaa sen sijaan että aina vain tiivistetään.

Sam Inkisen tekemä katsaus pohtii niitä olennaisia teemoja, huolenaiheita ja mahdollisuuksia, joita on käsitelty viime kuukausina muun muassa akateemisen maailman, eri ministeriöiden ja etujärjestöjen, think tankien, julkaisufoorumien sekä vapaampien kohtaamisten viitekehyksissä. Inkinen esittää tilannearvion digitaalisen (uus)median kehityksestä, toimintaympäristön viimeaikaisista murroksista sekä tarjoaa näkökulmia yritystoiminnan, johtamisen, tulevaisuustiedon ja ennakointityön kysymyksiin. (2010, 65 s.)

Artikkelinsa hän aloitti 6. vuosisadalla ennen ajanlaskua elänyttä kreikkalaista filosofia Herakleitosta lainaten: ”Kaikki virtaa ja mikään ei jää ennalleen maailmassa.” Historiatutkimuksen perusteella arvioituna nopeinta muutos maailmassa on ollut viimeisimmän 200 vuoden aikana, kun teollinen vallankumous alkoi muuttaa maailmaa ja sen kehitystä.

Boretosin tilastollinen ennakointitutkimus perustuu kuuluisan S-käyrähypoteesin mukaiseen arvioon maailman bruttokansantuotteen kehityksestä. Tämän hypoteesin mukaan taloudet käyvät säännönmukaisesti 4 vaihetta lävitse: (1) Talvikauden, (2) kevätkauden, (3) kesäkauden ja lopulta (4) syyskauden. Näiden eri kausien aikana kansantaloudet kypsyvät, kasvavat nopeasti, kukoistavat ja lopulta taantuvat.

Analyysissään hän jakoi maailman 4 sektoriin: (1) 29 teollisuusmaan muodostamaan ryhmään, (2) Yhdysvaltain, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin muodostamaan maaryhmään, (3) Kiinan ja Hong Kongin maaryhmään sekä (4) muiden kehitysmaiden maaryhmään. Tilastoaineisto oli koottu useammasta tietolähteestä: GGDC-tietokannasta ja Prof. Angus Maddisonin arvostetusta talouskasvutietokannasta.

Mitä uutta näkemystä Boretosin tutkimus tuo globalisaation tulevaisuuteen? Boretosin mukaan vuoden 2017 aikana maailman talouden nykyinen kasvusykli on saavuttanut kulminaatiopisteensä, kun Kiinasta tulee vapaan markkinatalouden keskeinen maa. Kasvusykliä ovat voimistaneet myös EU27-maaryhmän muodostuminen Eurooppaan ja kylmän sodan ilmapiirin häviäminen merkittävimpien maailmantalouden toimijoiden väliltä. Samanaikaisesti uutta kasvuvaihdetta ovat pohjustaneet: (1) Internetin läpimurto, (2) mobiilin langattoman puhelimen yleistyminen ja läpimurto, (3) henkilökohtaisten tietokoneiden määrän yleistyminen sekä (4) ihmisten geenien löytäminen ja dekoodaus.

Mielenkiintoista Boretosin arviossa on se, että hän ei nimeä vielä vuosien 2030-2070 kasvun moottoreita. Boretosin mukaan maailman tuleva BKT per capita väestökehitys sekä niiden vuosittainen kasvu näyttävät seuravaanlaiselta ennen vuotta 2050:

Taulukko 1. Maailman väestö ja bruttokansantuote ennen vuotta 2050

a = miljoonaa Yhdysvaltain dollaria, Geary Khamis -ostovoimapariteetin pohjalta laskettuna
b = 1 000 henkilöä
c = 1 000 Yhdysvaltain dollaria, Geary Khamis -ostovoimapariteetilla laskettuna
d = CAGR, yhteenlaskettu vuosittainen kasvuaste

Tällä hetkellä elämme maailmantalouden kesävaihdetta, joka kestää ajallisesti vuodet 1995-2034. Tämän vaiheen johtava kansantalous tulee olemaan Kiina. Eurooppa ja Yhdysvallat joutuvat luopumaan omista asemistaan tänä ajanjaksona. Keskeinen tämän aikakauden innovaatio on Internet, jota käytti vuonna 2009 jo 45% Euroopan väestöstä ja 68% Yhdysvaltain väestöstä. Maailmassa oli vuonna 2009 noin 1,5 miljardia kännykän käyttäjää. Kun Kiina ja Intia muuttuvat moderneiksi tietoyhteiskunniksi tulevina vuosikymmeninä, Euroopan ja Yhdysvaltojen on luovuttava monista valta-asemistaan globaalitaloudessa.

Taulukossa 2 on esitetty Boretosin arviot maailman eri alueiden prosenttiosuuksista maailman bruttokansantuotteesta. Se kertoo Kiinan nousemisesta maailman johtavaksi talousmahdiksi ennen vuotta 2050.

Taulukko 2. Maailman eri alueiden prosenttiosuus (%) maailman BKT:sta

Taulukon 2 pohjalta eräs selkeä strateginen johtopäätös kauppapolitiikan kannalta on se, että Suomen on suhtauduttava todella erittäin vakavasti ns. BRIC-markkinoihin eli Brasilian, Venäjän, Intian ja Kiinan vientimarkkinoihin. Erityisesti Kiinan markkinat vaativat omaa tarkkaan harkittua kauppapolitiikkaa. On naiivia uskoa Euroopan Unionin sisämarkkinoiden olevan pitkällä aikavälillä riittävä tukijalka Suomen viennille. Euroopan Unionin on laadittava oma kauppapoliittinen strategia Kiinaa ajatellen. Suomen olisi syytä olla proaktiivinen toimija tässä kansainvälisessä prosessissa.

Toinen selkeä strateginen johtopäätös on se, että tulevaisuudessa BKT:n kasvuaste jää selvästi aikaisempaa alhaisemmalle tasolle maailmassa. Niin tulee todennäköisesti tapahtumaan myös Suomessa ja muualla Euroopassa.

Boretosin esittämän ennakointitutkimuksen mukaan Kiinassa tuotetaan jo yli 50% maailman BKT:sta vuonna 2050. Samalla läntisten maiden osuus kutistuu 36%:iin. Muun maailman osuus kutistuu 13%:iin. Nämä ovat karuja prosenttilukuja, jotka kannattaa huomioida Suomen tulevaisuutta koskevissa keskusteluissa. Ennen vuotta 2050 maailmantalous on muuttunut vahvasti Kiina-vetoiseksi. Suomelta sopeutuminen tähän isoon muutokseen vaatii monenlaisia uusia ennakointistrategioita.