Finnsight 2022
marrask.
3

Finnsight 2022

Finnsight 2022

Kuka määrittää tulevaisuusnäkymiä? Mitä ja ketkä rajataan ulkopuolelle, ja miksi? Miten voisimme kuvitella toisenlaisia tulevaisuuksia mahdollisimman laajalla ja moninaisella joukolla?

Tervetuloa mukaan jokavuotiseen ennakoinnin suurtapahtumaan Finnsight-ennakointifoorumiin torstaina 3.11.2022. Tapahtuman teemana on tänä vuonna tulevaisuusvalta. Ohjelmassa on erityisesti keskustelua tulevaisuuskuvien ja osallisuuden laajentamisesta.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen: Finnsight 2022 - Sitra

Näytä tapahtuma →
Tulevaisuuspäivä 4.3.2022
maalisk.
4

Tulevaisuuspäivä 4.3.2022

Osallistu koko Suomen Tulevaisuuspäivään 4.3.2022

Mistä syntyy toiveikas tulevaisuus? Ilmastokriisi, koronakriisi, finanssikriisi…Yhteinen tulevaisuushorisonttimme täyttyy helposti tummista pilvistä. Uhkiin on tärkeää varautua, mutta niiden vangiksi jääminen voi lamaannuttaa. Tulevaisuutta kohtaan tarvitaan myös toivoa. Toisinaan myönteistä muutosta voi olla vaikea havaita. Tänä vuonna Tulevaisuuspäivä keskittyy toivoon ja toiveikkuuteen.

Tulevaisuuspäivä on valtakunnallinen teemapäivä, joka tuo tulevaisuuden kaikkien ulottuville tässä ja nyt. Tavoitteena on tehdä tulevaisuus näkyväksi, vahvistaa suomalaisten tulevaisuustietoisuutta ja uskoa tulevaisuuteen.

Lisätietoa: https://tulevaisuuspaiva.fi/

Näytä tapahtuma →
Sitran Heikot signaalit julkistustilaisuus
tammik.
13

Sitran Heikot signaalit julkistustilaisuus

Mitä uusi vuosi tuo tullessaan? Ainakin roppakaupalla heikkoja signaaleja! 

Tarvitsemme toisenlaisia tarinoita tulevaisuuksista ja nykyisten tarinoiden haastamista. Tämän vuoksi julkaisemme 13.1.2022 selvityksen heikoista signaaleista eli mahdollisten muutosten ensimerkeistä.  

Julkistustilaisuudessa ennakoinnin asiantuntijamme Mikko Dufva ja Christopher Rowley kertovat eri teemoihin liittyvistä heikoista signaaleista ja siitä, mitä ne voisivat tarkoittaa arjessa ja erilaisten tulevaisuuksien kannalta. Heikoista signaaleista ovat keskustelemassa signaalitiedustelija Aleksandra Stenar, kirjailija Mirja Hämäläinen sekä toimittaja Niclas Ståras. Lopuksi toisenlaisiin tulevaisuuksiin meidät vie räppäri ja runoilija Hassan Maikal. Tarjolla on siis inspiraatiota ja työkaluja tulevaisuuspohdintoihin.

Varaa siis kalenteriisi 13.1.2022 klo 09.00–10.30 ja tule avartamaan ajatteluasi heikkojen signaalien pariin. Tilaisuus järjestetään verkossa.

 

Iloista joulun odotusta ja nähdään tammikuussa! 

 

LINKKI ILMOITTAUTUMISEEN 

 

Ps. Mitäpä jos kutsuisit porukan koolle ja järjestäisit oman Signaalistudion heikkojen signaalien jälkipuintiin? Katso tarkemmat ohjeet ja jo tiedossa olevat studiot Signaalistudio-tapahtumasivulta. Olisi mahtava saada tulevaisuuskeskusteluja mahdollisimman paljon eri puolille Suomea!

Näytä tapahtuma →
Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia
tammik.
8

Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia

Tulevaisuudentutkimuksen opinnot käynnistyvät tammikuussa (hakuaika 8.1. saakka) Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian 9 yliopistossa eri puolilla Suomea https://www.utu.fi/fi/avoin-yliopisto-opetus/opintotarjonta/turun-kauppakorkeakoulun-opinnot/tulevaisuudentutkimus ja https://www.utu.fi/fi/avoin-yliopisto-opetus/opintotarjonta/turun-kauppakorkeakoulun-opinnot/tulevaisuudentutkimus

Näytä tapahtuma →
Ennakointi Pohjoismaissa -webinaari
jouluk.
16

Ennakointi Pohjoismaissa -webinaari

Ennakointi Pohjoismaissa -webinaari torstaina 16.12. klo 10 - 12  

Miten Suomi ja Ruotsi toimivat strategisessa ennakoinnissa ? Mitä voimme oppia toisiltamme ja mitä voisimme aloittaa yhteistyön? Miltä ennakointi näyttää Ruotsissa ja Suomessa tänään? Tule mukaan jännittävään webinaariin, jonka järjestävät Futures Finland -verkosto ja Vinnova - Ruotsin innovaatiovirasto torstaina 16. joulukuuta 2021! Mukana tilaisuudessa mm. Joakim Skog Vinnovasta, Otto Tähkäpää Lasten Tulevaisuuskoulusta ja Soile Ollila Business Finlandista.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen maksuttomaan webinaariin täällä: http://futuresfinland.com/tapahtumakalenteri/2021/11/16/foresightinthenordics?fbclid=IwAR2Rw1bSDtji7QHqWlbD-zP_TdpapMZDqUAE6-CgTNNOFujbhgi1Eu0Gsrw

Näytä tapahtuma →
Foresight Friday
jouluk.
10

Foresight Friday

Kansallinen ennakointiverkosto KEV toivottaa teidät tervetulleiksi Foresight Friday -aamukahveille perjantaina 10.12.2021 klo 8.30-10.00!

Tilaisuus pidetään Teamsissa ja pyydämme ilmoittautumiset tämän linkin kautta. Ilmoittautuminen tapahtuu Sitran Lyyti -tilin kautta. Kun olet ilmoittautunut, kannattaa klikata Lyytistä ”Tallenna kalenteriin”, niin saat kätevästi kalenterikutsun ja linkin esim. Outlookin kalenteriin.  

Tällä kertaa Foresight Fridayn aiheena on Glasgown ilmastopäätökset ja tulevaisuus. Mitä COP26 -konferenssissa tehdyt ja tekemättä jääneet päätökset tarkoittavat pitkällä aikavälillä? Minkälaisia epävarmuuksia ja toiminnan mahdollisuuksia ilmastoon nyt liittyy? Entä minkälaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia meidän pitäisi nyt pystyä kuvittelemaan?

Tilaisuuden ohjelma


8.30   Tervetuloa & Mikä KEV? 

8.40   Puheenvuoroja ilmaston ja ympäristön tulevaisuudesta:

Miten Glasgow’n ilmastokokous vaikutti tulevaisuuteen?
Tuuli Hietaniemi, asiantuntija, kestävyysratkaisut, Sitra

Kaupunkien ilmastopolitiikan rooli globaalissa kehyksessä
Elina Seppänen, energia- ja ilmastoasiantuntija, Tampereen kaupunki

Lahti - Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021
Pekka Timonen, kaupunginjohtaja, Lahden kaupunki

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen muuttuvassa ilmastossa
Riku Lumiaro, biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija, Suomen ympäristökeskus SYKE       

9.40   Yhteinen keskustelu

10.00   Tilaisuus päättyy

Toivotamme teidän lämpimästi mukaan keskustelemaan ilmaston, ympäristön ja yhteiskunnan tulevaisuuksista!

Ystävällisin terveisin,

Christopher Rowley
Asiantuntija, ennakointi
Sitra
+358 50 349 9489

Hanna Ojanen
Suunnittelija, Strategiaosasto
Valtioneuvoston kanslia
+358 29 516 0448

Näytä tapahtuma →
FinnSight 2021
marrask.
17

FinnSight 2021

FinnSight 17.11.2021: Tutkitulla tiedolla tulevaisuuteen!

17.11.2021 klo 9–14, verkossa

Tervetuloa FinnSight 2021 -ennakointifoorumiin!

Millainen on yhteiskuntamme ja maailma vuonna 2030? Miten tulevaisuutta rakentaessamme huomioimme kokonaiskestävyyden? Miten voimme tutkitun tiedon avulla vaikuttaa hyvän elämän edistämiseen omassa arjessamme, Suomessa ja maailmalla? Millä tiedoilla ja keinoilla matkaamme kohti 2030-lukua?

FinnSight 2021 Tutkitulla tiedolla tulevaisuuteen! -ennakointifoorumin keskusteluissa suunnistetaan kohti tulevaisuutta. Tieteen roolia tulevaisuuden suunnannäyttäjänä ja rakentajana käsitellään monesta näkökulmasta puheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa. Päivän työpajassa puolestaan tutkimme nuorten signaalitiedustelijoiden kanssa positiivisia tulevaisuuden signaaleja ja niistä itäviä toivottuja tulevaisuuksia.

Päivän ohjelma löytyy tapahtumasivulta.

Ilmoittauduthan viimeistään 15. marraskuuta täällä.

Lähetämme osallistumisohjeet ja linkin tilaisuuteen vain ilmoittautuneille.

Tervetuloa!

FinnSightin järjestelytoimikunta

FinnSight 2021: Tutkitulla tiedolla tulevaisuuteen! -ennakointifoorumi on osa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 ohjelmaa. Tutkitun tiedon teemavuonna 2021 kotimaiset toimijat tuovat yhdessä tutkittua tietoa meille kaikille. Tutkittu tieto yllättää ja innostaa ajattelemaan uudella tavalla.

Näytä tapahtuma →
Osallistu Kuntaliiton kestävät kunnat - verkkoaivoriiheen!
marrask.
4
– 5. marrask.

Osallistu Kuntaliiton kestävät kunnat - verkkoaivoriiheen!

Liity mukaan ideoimaan kuntien tulevaisuutta! Ideointityön antia käytetään kuntien kansallisen vision rakentamisessa ja Kuntaliiton edunvalvontatavoitteiden laatimisessa.

Verkkoaivoriiheen voi osallistua 5.11. saakka tämän linkin kautta.

Lisätietoa tämän linkin takaa kuntaliiton sivuilta.

Kunnat uudistuvat - millaisilla kuntien ja valtion toimenpiteillä luomme yhdessä Uudet kestävät kunnat?

Valtuustokaudella toteutuu merkittäviä kansallisia uudistuksia, jotka tuovat mukanaan suuria muutoksia kuntien rooliin ja talouteen. Tätä seuraavalta valtuustokaudelta odotetaan jo viimeistään ratkaisuja mm. ilmastonmuutoksen hillintään sekä asukkaiden eriarvoisuuden kaventamiseen. 

Kuntien taloustilanne asettaa omat haasteensa. Myös digitalisaation hyödyntäminen tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia. Kaupungistuminen ja muuttoliike eriyttävät kuntakenttää ja kuntien toimintaympäristöjä ja -edellytyksiä.

Aloita kanssamme keskustelu niistä tulevaisuuden kunnan toimenpiteistä, jotka itse koet tärkeiksi – sekä pidemmällä että lyhyemmällä aikavälillä. Kannustamme ideoimaan olemassa olevien rakenteiden yli ja niiden ulkopuolelle rohkeasti. Oman ideoinnin jälkeen pääset myös arvioimaan muiden osallistujien näkemyksiä. 

Tuloksia tullaan hyödyntämään pohja-aineistona Kuntaliiton visio- ja edunvalvontatyössä. 

Kiitos jo etukäteen ajastasi ja ajatuksistasi! 

Terveisin,
Minna Karhunen
Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja

Näytä tapahtuma →
Innovaatioverkoston avoin verkkoseminaari: Philip McGrath, Public Service Innovation Lead at Ireland’s Department of Public Expenditure and Reform
marrask.
2

Innovaatioverkoston avoin verkkoseminaari: Philip McGrath, Public Service Innovation Lead at Ireland’s Department of Public Expenditure and Reform

Tervetuloa innovaatioverkoston avoimeen verkkoseminaariin 2.11. klo 14-15.15, jossa irlantilainen kollegamme Philip McGrath, Public Service Innovation Lead at Ireland’s Department of Public Expenditure and Reform, kertoo Irlannin hallinnon innovaatiostrategian toimeenpanosta sekä hallinnon innovaatiokyvykkyyden ja ennakointijärjestelmän rakentamisesta. Esityksen jälkeen on tilaisuus kysellä ja keskustella näistä teemoista. Tilaisuus on englanninkielinen.

 

Ilmoittautuminen tilaisuuteen tästä linkistä

Lähetämme sinulle Teams-linkin lähempänä tilaisuutta.

Kutsua saa mielellään jakaa eteenpäin.

 

Mikäli haluat tutustua Irlannin hallinnon innovaatiotyöhön, tietoa löytyy näistä linkeistä:

https://www.ops.gov.ie/actions/innovating-for-our-future/innovation/

https://www.ops.gov.ie/app/uploads/2021/05/Towards-a-Strategic-Foresight-System-in-Ireland.pdf

 

Ystävällisin terveisin, Arja ja Matti

Arja Terho

Finanssineuvos

Valtiovarainministeriö  |  Valtionhallinnon kehittämisosasto

puh. 02955 30235 | arja.terho@gov.fi

Snellmaninkatu 1 A  |  Helsinki

PL 28  |  00023 Valtioneuvosto

www.vm.fi  |  @VMuutiset

Näytä tapahtuma →
Kestävät kunnat -ennakointiraportin julkistus
syysk.
22

Kestävät kunnat -ennakointiraportin julkistus

Aika: 22.9.2021 klo 12-15
Paikka: Microsoft Teams
Järjestäjä: Kuntaliitto

Ilmoittaudu tapahtumaan viimeistään keskiviikkona 22.9. tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/EventParticipation/EventPublic/3224237b-325e-4ac4-9b5d-9618e478062e?displayId=Fin2334730

Euroopan kestävän kehityksen viikkoa vietetään 20–26.9.2021. Kuntaliitto järjestää kestävän kehityksen viikolla kunnille avoimet #kekekekkerit keskiviikkona 22.9 klo 12.00–15.00.

Kestävän kehityksen viikon keke-kekkereiden teemana on tulevaisuuden kestävät kunnat ja erityisesti käytännön toimenpiteet, joita kunnat voivat tehdä rakentaakseen kestävämpää tulevaisuutta. Keke-kekkereillä esiteltävät toimenpiteet nostetaan pääosin Kuntaliiton Kestävät kunnat 2030-ennakointijulkaisusta, joka julkistetaan tilaisuudessa.

Näillä kekkereillä esitellään joukko kestävän kehityksen hyviä käytäntöjä ja saamme tutkijoilta sparrausta, mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. Tule tutkimaan ja oppimaan, millä keinoin muut kunnat ovat edistäneet kestävää kehitystä!

 

OHJELMA

12.00–12.10 Kuntaliiton tervehdys

Markus Pauni, Strategia- ja kehitysjohtaja

12.10–12.30 Kestävät kunnat 2030 -ennakointiraportin julkistus

Sini Sallinen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto

12.30–12.45 Ennakointiprosessi ja tulokset tutkijan silmin

Anni Jäntti, tutkijatohtori, Tampereen yliopisto

12.45–13.35 Ekologisesti painottunut kunta - toimenpiteitä

  • Ympäristösertifioitu hankintajärjestelmä (Karoliina Hartikainen, hankinta-asiantuntija, Kemi)

  • Kestävän elämäntapojen opetus koko ikäluokalle (Johanna Saastamoinen, Piia Larinen, Josefiina Marola, Petra Larvus, Lahti)

  • Bio Hub (Heikki Mäkilä, elinvoimajohtaja, Heinola)

  • Hävitetään hävikki (Juuso Puurula, ilmastokoordinaattori Hämeenlinna)

13.35–13.45 Tauko

13.45–14.45 Kestävä kunta - toimenpiteitä eri toimialoilta

  • Ilmastobudjetointi (Elina Seppänen, energia- ja ilmastoasiantuntija, Tampereen kaupunki)

  • Nuorten osallistaminen kuntien työhön - Arendal (NO) (Pipsa Salolammi, Senior Communications Advisor, Nordregio)

  • Nuorten politiikkakoulu (Noora Mäkinen, osallisuusvalmentaja, Oulun kaupunki)

  • Empaattinen hallinto (Annukka Berg, erikoistutkija SYKE)

  • Sukupuolibudjetointi

14.45–14.55 Esimerkkikuntien toimenpiteiden arviointi kestävän kehityksen näkökulmasta

Juha Peltomaa, erikoistutkija, SYKE

15.00 Tilaisuus päättyy

 

Keke-kekkerit ovat kuntapäättäjille ja viranhaltijoille suunnattuja avoimia tilaisuuksia, joissa kuntaedustajat, tutkijat, yhteistyökumppanit ja Kuntaliiton asiantuntijat keskustelevat kestävän kehityksen teemoista.

Lisätietoja: https://www.kuntaliitto.fi/tapahtumat/2021/kestavat-kunnat-ennakointiraportin-julkaisu-ja-kestavan-kehityksen-toimenpiteet


SINI SALLINEN

Kehityspäällikkö

Strategiayksikkö, Kuntajohtaminen, demokratia ja kestävä kehitys

+358 9 771 2681, +358 50 464 5662

Sini.Sallinen@kuntaliitto.fi

Näytä tapahtuma →
Kuntamarkkinat
syysk.
15
– 16. syysk.

Kuntamarkkinat

15.9. Kuntamarkkinat Tulevaisuuden kunnasta ja sen erilaisista rooleista Sote-uudistuksen ja erilaisten megatrendien myötä.
Keskustelussa mukana viiden kunnan- ja kaupunginjohtajan lisäksi tutkijakaruselli, jossa mukana Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja, Suomen ympäristökeskuksen professori Eeva Furman ja Tampereen yliopiston kunta- ja aluejohtamisen tutkijatohtori Anni Jäntti.
Katso tallenne

16.9. Kuntamarkkinat Kaupungit koronapandemian jälkeen.
Tässä keskustelussa mukana on kolmen kaupunginjohtajan lisäksi Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Toni Ahlqvist.
Katso tallenne

16.9. Kuntamarkkinat Matkailun tulevaisuus.
Miltä näyttää matkailun tulevaisuuden suuri kuva? Mitä korona meille opetti? Matkailun maailman johtavan asiantuntijan Nick Hallin (Digital Tourism Think Thank) näkemyksiä alan trendeistä, kehityksestä ja mahdollisuuksista paikallistoimijoiden näkökulmasta.
Seminaarin keynote on englanniksi, muut puheenvuorot suomeksi.
Katso tallenne

Näytä tapahtuma →
Valtion ennakoiva ohjaus
syysk.
1

Valtion ennakoiva ohjaus

Tule kuulemaan OECD:n suositukset Suomelle valtion ennakoivasta ohjauksesta

Anticipatory Innovation Governance in Finland

Yhteiskunta muuttuu nopeasti ja perusteellisesti. Julkisella hallinnolla on erityinen vastuu luotsata muutosta yhteiskunnan yhteisen edun mukaiseksi. Monimutkaisten ongelmien maailmassa tämä ei onnistu perinteisin keinoin. Tarvitsemme vahvaa ennakointia ja kykyä innovoida uusia ratkaisuja. Tavoitteena on, että saisimme tehtyä tarvittavat päätökset ja toimeenpantua yhteiskunnan kannalta välttämättömät uudistukset aiempaa nopeammin ja vaikuttavammin. Ennakoiva ohjaus ja innovaatioiden hallinta määritellään laajapohjaiseksi kyvyksi tutkia aktiivisesti erilaisia mahdollisuuksia, kokeilla ja jatkuvasti oppia uutta osana laajempaa hallintojärjestelmää.

Tilaisuus on englanninkielinen – the event will be held in English

Ilmoittautuminen/Registration

Programme Wednesday 1.9.2021 at 13.00 -15.00 (Helsinki time)

Opening words from Katju Holkeri, Head of Public Governance Unite, Ministry of Finance, Finland

Opening words from Elsa Pilichowski - Director for Public Governance, OECD (we will confirm this week as she is back from holidays now)

OECD overview of the findings of the report Piret Tõnurist, Project manager, OPSI OECD

Comments, questions and answers

Overview of upcoming pilots

  • Continuous learning and implementation of reforms - Anita Lehikoinen

  • Carbon neutrality and evidence about the future – Pekka Moren

  • Steering change across government levels in the area of children, youth and family policy - Maria Kaisa Aula

  • Interface between politicians and leading civil servants on their role in anticipatory innovation governance – Päivi Nerg

Comments, questions and answers

Importance of the topic to EU - Daniele Dotto, Deputy Director for DG REFORM operation

Closing

Näytä tapahtuma →
Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari 2021
elok.
26
– 27. elok.

Valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari 2021

Vuosittain järjestettävä valtakunnallinen alue-ennakoinnin seminaari järjestetään Kymenlaaksossa 26. - 27.8.2021. Seminaari toteutetaan hybridinä. Osallistuminen on mahdollista joko verkossa tai paikan päällä Kouvolassa.

ILMOITTAUDU TÄSTÄ

Seminaarin aiheena on tänä vuonna yhteiskuntaa ja yksilöä koskettava turvallisuus. Seminaarissa pureudutaan turvallisuusaiheeseen mm. ilmastonmuutoksen, henkilökohtaisen ja digitaalisen turvallisuuden sekä globaalien trendien valossa. Aihealueisiin meidät vievät valtakunnan ykkösnimet kuten Petteri Taalas WMO:sta, Kari Liuhto Turun yliopiston Pan-Eurooppa Instituuttista, Mika Salminen THL:sta, sekä moni muu nimekäs asiantuntija. Lisätietoja https://ennakointi.kymenlaakso.fi/turvallinentulevaisuus

Näytä tapahtuma →
2021: Learning Futures – Futures of Learning, virtual conference
kesäk.
8
– 9. kesäk.

2021: Learning Futures – Futures of Learning, virtual conference

Welcome to ‘Learning Futures – Futures of Learning’ Conference online on 8–9 June 2021!

6 keynotes, 20 workshops and 4 special sessions, 16 tracks with over 70 presentations, online collaboration platform and more – join the global discussion on futures of learning and education!

View updated ProgrammeSessions and Book of Abstracts (1 June 2021)

Näytä tapahtuma →
Foresight Tuesday
kesäk.
1

Foresight Tuesday

Tervetuloa Kansallisen ennakointiverkoston Foresight Tuesday –tapahtumaan, jota vietetään pitkän pandemian sävyttämän vuoden jälkeen kesän kynnyksellä! Tilaisuudessa kuulet, millaista analyysia on tehty ennakointiraporteista ja tulevaisuuden ilmiöistä, sekä mitä tulevaisuustyön saralla on meneillään valtioneuvostossa ja Sitrassa.

Kansallisen ennakointiverkoston kevätjuhla alkaa puheenvuorolla, jossa esitellään tulevaisuusvaliokunnan tilaaman raportin Tulevaisuustiedon lähteillä: analyysiennakointiraporteista ja tulevaisuuden ilmiöistä keskeisiä huomioita. Sitran puheenvuorossa kuulet Sitran tekemästä tulevaisuustyöstä ja saat vinkkejä osallisuuden lisäämiseen ja tulevaisuustyön popularisointiin. Tämän jälkeen esitellään ministeriöiden yhteiseen skenaariotyöhön pohjautuvan valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osan valmistelun vaiheita, sekä tulevaisuusdialogityötä, jota on tehty erätauko-menetelmällä osana tulevaisuusselontekotyötä.

Tilaisuus järjestetään etänä Microsoft Teamsillä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 27.5.2021 mennessä täällä.

Slideshare

Ohjelma
8.45 Linjat aukeaa
9.00 Tervetuloa, erityisasiantuntija Ines Gullichsen, VNK
9.05 Tulevaisuustiedon lähteillä – ennakoinnin haasteet ennakointitiedon tuottamisen ja käytön näkökulmasta, projektiasiantuntija Sanna Ahvenharju, TUTU-keskus
9.25 Miten lisätään osallisuutta ja otetaan epäjatkuvuudet huomioon tulevaisuustyössä? johtava asiantuntija Mikko Dufva, Sitra
9.45 Pienryhmäkeskustelut
9.55 Tauko
10.00 Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Seuraavien sukupolvien Suomi & ajankohtaista EU-taso ennakoinnissa, tulevaisuusselonteon pääsihteeri Jaana Tapanainen-Thiess, VNK
10.25 Tulevaisuusdialogit osana tulevaisuusselontekotyötä, asiantuntija Jenni Lahtinen, VNK
10.40 Pienryhmäkeskustelut
10.50 Loppusanat, erityisasiantuntija Ines Gullichsen, VNK
11.00 Tilaisuus päättyy

Lisätietoja

Lisätietoa tilaisuudesta saat Ines Gullichsenilta (ines.gullichsen@vnk.fi) ja Jenni Lahtiselta (jenni.lahtinen@vnk.fi).

Näytä tapahtuma →